Hallitus on päättänyt leikata budjetissaan kehäradan rakentamiseen varattuja rahoja seitsemällä miljoonalla ensi vuonna, eli noin yhdeksällä prosentilla suunnitellusta valtion kokonaissummasta.

Liikenneministeri Anu Vehviläinen (maal) kertoo meille näin:
Liikenneministeri Anu Vehviläinen korostaa, että kehäradan rakentamisrahojen leikkaus ensi vuodelle ei hidasta, supista tai muutenkaan vaikeuta Kehärata-hankkeen etenemistä millään tavalla. Ministeriö on konsultoinut asiasta liikennevirastoa, jonka asiantuntijat ovat samaa mieltä.

Jotta näin. Minulle on tässä valossa epäselvää, miksi tuon määrärahan piti alun alkaenkaan olla budjetissa, jos se ei vaikuta mihinkään. Uutisessa kerrotaan, että summa mukamas “palautetaan” projektiin tulevina vuosina, mutta koska tulevien vuosien budjetteja ei ole tehty, tätä ei voida tietää.

Siitä huolimatta sekä ministeri että projektijohtaja vakuuttavat, että mitään vaikutuksia mihinkään ei ole. En tiedä miten temppu tehdään, mutta kun kerran kukaan ei väitä toisin, pakko kai on uskoa, että tuo summa voidaan kiriä jostain kiinni.

Koskeeko sama kaikkia julkisia rakennushankkeita? Voitaisiinko niistä niistää kaikista vastaava osa (pari kolme prosenttia hankkeen kokonaiskuluista) ilman, että se vaikuttaa lopputulokseen? Jos voidaan, miksi näin ei tehdä jo nyt? Onko tosiasiallisesti jokaisessa julkisessa budjetissa pelkkää ilmaa siltä varalta, että sieltä päätetään leikata jotakin, ja leikkaukset voidaan toteuttaa tekemättä mitään eri tavalla? Vai onko olemassa tehokas ja tehoton tapa tehdä asioita ja hankkeissa valitaan aina se tehoton, jotta tarvittaessa voidaan tehostaa jos vaaditaan?

En tiedä, mutta jos kumpikaan näistä on totta, se kertoo meille sangen mädästä hallintokulttuurista. Kun julkinen valta ei kykene luomaan ennustettavuuden ilmapiiriä hallinnonaloille tai hankkeisiin, hallinnonalat ja projektit ovat päästäneet pöhötaudin villiintymään, jotta mihinkään ei tarvitse koskea jos arvonta-automaatti ei jonain vuonna tuotakaan sitä, mikä on luvattu. Kun ylijäämää ei kuulu näyttää, rahan on pakko kadota johonkin puuhasteluun niissä tapauksissa, kun sitä ei tarvittu säästöjen löytämiseksi.

Onko tässä yksi syy siihen, miksi Suomessa verot ovat maailman toiseksi tai kolmanneksi korkeimmat, mutta palvelut ja varsinkaan infrastruktuuri eivät ole maailman toiseksi tai kolmanneksi parhaita?

Pitäisiköhän tätä asiaa hieman sohia?