Katselin statistiikkaa ja nimeni jälkeen suosituimmat hakusanat, joilla tänne väki päätyy, ovat hääpuhe ja isän hääpuhe.

Niillä kuitenkin päätyy sivulle, jolla ei sanota mainitusta puheesta oikeastaan mitään. Koska asia on selvästikin yleisesti kiinnostava, jokusekin hääpuheen pitäneenä on helppoa kiteyttää mainitun puheen perusteet siihen, että hääpuheen on oltava lyhyt, kevyt ja hauska. Lisäksi sen pitää olla puhe hääparille eikä puhe puheen pitäjästä.

Asiaa on helppoa valaista “älä tee näin” -esimerkein:

• Joka häissä joku tuntuu pitävän toivottoman pitkän jarrupuheen, jossa teema on “Jo nelivuotiaana janipetteri hiekkalaatikolla sanoi että pläpläplää, ja jo silloin minä ajattelin, että lässynlässyn lää. Sitten seitsemänvuotiaana minä sanoin janipetterille että mitäs jos .... ja silloin minä sanoin taas, että ..... ja aina minä sanoin, että valitse sellainen ja sellainen vaimo ....” ... ad nauseam. Nämä puheet ovat toivottoman pitkiä ja toivottoman tylsiä, ja jos käydään läpi jokainen pikku asia ja sanominen suvun mökiltä viimeisen 27 vuoden ajalta, ei ajatella, että todennäköisesti kolme neljäsosaa hääväestä ei tiedä tuon taivaallista siitä, keistä oikein puhutaan.
• Hääparia ei saa nolata. Joillakuilla tuntuu olevan tarkoituksena kerätä kaikki noloutta herättäneet kommentit sen tutun puolison lapsuudesta. Jos puheen teema on se, mitä Tommiantero sanoi tytöistä nelivuotiaana, viisivuotiaana, kuusivuotiaana, seitsemänvuotiaana, kahdeksanvuotiaana, yhdeksänvuotiaana jne, joku hääväestä tekee ystävällisesti jos hakee paksista pumppuhaulikon ennen kuin päästään kymmenenteen ikävuoteen saakka. Todennäköisesti näillä jutuilla saa nauratettua kansaa, mutta kannattaa miettiä, kuinka moni haluaa tulla nolatuksi juhlapäivänään.
• Kliseitä kannattaa välttää. Nuoremmat ovat käyneet todennäköisesti useammissa häissä joka vuosi viime vuodet. Ja yhtä monta kertaa kuin on häitäkin, he ovat kuulleet oivallisia elämänohjeita muodossa “älkää antako auringon laskea vihanne ylle”, jonka jälkeen Adalmiina-täti laulaa (huonosti) “Nousee päivä, laskee päivä”.

Itse olen pitänyt lyhyitä puheita sangen ad hoc. Yksi tapa, joka on tuottanut ihan kelvollisia puheita, on ottaa joku häihin mitenkään liittymätön kirja, kaivaa sieltä katkelmia ja täyttää niitä pistämällä puolet petäjäistä. Olen kuullut oikein hyvän puheen, jossa runkona oli Kauko Niemisen sähköeetteripyörteitä ja pitänyt itse yhden lukemalla sangen hääaiheista Kim il Sung: Juche-aatteesta vallankumouksessamme -teosta.

Jos puhe on niin pitkä, että se pitää valmistella ja kirjoittaa paperille ja lukea paperista, se on liian pitkä. Useissa isommissa hääpaikoissa akustiikka on lisäksi niin onneton, että käytännössä peräpöytiin ei puhe kuulu kumminkaan, ja näin puolet paikalla olevista vain kuulee sanoja sieltä, toisia täältä ja odottelee kärsimättömänä, koska saarna oikein loppuu niin voi käydä ostamassa seuraavan kaljan.