Tanskan maahanmuuttajat ja rikollisuus

Asia on päässyt uutisiin kun Tanskan tilastokeskus on julkistanut rikoksista tuomitut etnisen taustan mukaan eikä vain jakanut asiaa “länsimaat - barbaarien maat” -kategorioihin.

Epäilemättä Tanskassa on asiasta puhuttu runsaasti kun asiasta näytetään puhuneen Suomessakin sangen runsaasti. Johtopäätösten tekeminen näistä tilastoista on kuitenkin ongelmallista, sillä sitä ainoaa keksimääni “oikeaa” toimenpidettä ei voida toteuttaa.

Sallikaa kun selitän.

Vaikka tilasto näyttäisi, että 90% foobar-maan asukkaista olisi saanut rikostuomion,
IMG_2333
emme voi missään tehdä sellaista johtopäätöstä, että foobar-taustainen ihminen on rikollinen. Emme voi (eikä meidän kannata) sorsia heitä työnhaussa, sillä kyseessä olisi vankasta tilastoselkänojasta huolimatta aivan tyylipuhdas syrjintä etnisen taustan perusteella eikä meidän kannata suhtautua heihin muutenkaan kuin rosvoihin, täsmälleen samasta syystä. Vaikka valtaosa olisi rikollisia, loput eivät ole, ja jos heistä leivotaan de facto -rikollisia kohtelun mukaan ilman tuomiota, rikotaan moniaita arvokkaita periaatteitamme ja lisäksi ajetaan tuo vähemmistökin rikolliseksi, koska mitään rehellistä toimeentulon lähdettä on mahdotonta löytää.

Toinen ongelmallinen lähestymistapa on “sitähän minä olen aina sanonut” -lähtökohta. Eihän se ongelma tietysti muuten ole, mutta näin tekevä tunnustautuu implisiittisesti jonkun asteiseksi syrjijäksi. Ei kukaan näin sanova kuitenkaan kykene erottamaan rehellisiä rikollisista vaan ainoastaan jonkun etnisen taustan (jos sitäkään; veikkaan, että kovin moni ei erota ulkoisesti vaikkapa somalia ja etiopialaista toisistaan, minä en ainakaan), ja jos he ovat “aina tienneet”, että “nuo” ovat rikollisia, he ovat tehneet juuri sen yleistyksen, mitä ei pitäisi tehdä. Ei sitä pidä tehdä tilaston julkistamisen jälkeen eikä sitä varsinkaan pitänyt tehdä ennen minkäännäköistä muuta perustetta kuin muutama luettu lehtiuutinen siivitettynä sinkkiämpärillisellä ennakkoluuloja.

En usko myöskään syvästi siihen lähestymistapaan, että nyt voitaisiin kohdistaa jotain täsmätoimenpiteitä niihin etnisiin ryhmiin, joissa rikos rehottaa.

Kyllähän meillä on ennenkin ollut tiedossamme rikollisuuden keskittymiä. Yksi kotoperäinen etninen vähemmistö on hyvin edustettuna rikostilastoissa kuten olivat suomalaiset aikanaan Tukholman rikostilastoissakin. Rikollisjärjestöt tiedetään kuten
IMG_7982
tiedetään niiden jäsenetkin, mutta ei tämä tieto auta mitään vaikka tiedämme, että kaikki ovat syyllisiä johonkin ja ovat taparikollisia luonteeltaan. Vaikka kuinka lähetetään joku päivystävä Anneli Tempakka valistamaan bandidoseja heidän kurittomuutensa ja pahojen tekojensa seurauksista ja päivystävä Päivi Räsänen pelottelisi heitä helvetin tulella, en usko kovinkaan monen tekevän parannusta. Ennaltaehkäisevien toimenpiteiden vaikutuksia voidaan siis ainakin epäillä.

Etnisten ryhmien ojentamisessa oikealle tielle on sekin lisäongelma, että siellä läheskään kaikki eivät harkitse rikollista uraa toisin kuin ammattirikollisjärjestöissä. Jos pakotetaan jokainen foobar-taustainen kuuntelemaan loputonta valistusta, aivopesua ja uudelleenkoulutusta, muutama muuten rehellinen varmasti käy hakemassa pumppuhaulikon ja losauttamassa hyvää tarkoittavat hölmöt päreiksi, mitä ei voisi tässä tilanteessa pitää edes kovin paheksuttavana tekona.

Yleinen huonon karman määrä on haitallisempi asia kuin rikollisuus. Tiedän esimerkiksi useammankin henkilön, jotka ovat lopettaneet lentämisen British Airwaysillä sen jälkeen kun paljastui, että yksin matkustavia miehiä kohdellaan oletusarvoisesti pedofiileinä ja jos heidän viereensä on plaseerattu vieras lapsi istumaan, miehen pitää siirtyä siitä pois johonkin muualle missä tilaa on, ja jos tilaa ei ole ja asiaa ei voida muuten useammilla paikanvaihdoilla järjestää, he eivät viimeisenä keinona pääse lennolle ollenkaan.

Minä en keksi mitään muuta järkevää toimenpidettä näiden tietojen perusteella kuin sen, että tätä voisi käyttää yhtenä parametrina siinä, keille myönnetään oleskelu- ja työlupia ja millä perusteilla. Jos jonkun kansallisuuden edustaja tuppaa ajautumaan työttömyyteen ja rikollisuuteen, voisi kuponkikäsittelyssä edellyttää tällaiselta henkilöltä työpaikkaa ennalta tai jotain koulutusta, jolla työllistyminen on melko varmaa. Jonkun paremmin menoon sopeutuvan kansallisuuden edustajille voisi myöntää helpommin erilaisia “no tule nyt katsomaan löytyykö duunia” -tyyppisiä lupiakin.

Tätä ei kuitenkaan voi tehdä, sillä rikostilastoissa hyvin edustetut kansallisuudet eivät tule maahan minkään lupakäytännön kautta vaan turvapaikanhakijoina ja yhdistettyinä perheinä, joten heidän määränsä ja laatunsa kannalta on yhdentekevää, miten tutkitaan oleskelulupaa hakevia.
blog comments powered by Disqus