Vapaus uskoa
25/09/07 16:25
Juttelin tuossa taannoin viskin ääressä erään Suomessa asuvan ulkomaanpellen kanssa kaikennäköistä ja puhe kääntyi uskontoihin. Tämä toisesta Euroopan maasta tullut henkilö ihmetteli, kuinka korostunut asema uskonnolla on Suomessa siinä, miten ihmisiä arvotetaan.
Olin asiasta hiukan ihmeissäni, koska olin pitänyt suomalaisia uskonnon suhteen aika maallisena ja siten myös avarakatseisena sakkina. Keskustelimme asiasta ja kuulemma vain Suomessa kukaan on ylipäätään edes kiinnostunut ihmisten uskonnosta, Keski-Euroopassa asiaa ei kysytä eikä se kiinnosta vaan se on oma asia.
Mietin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että olin itse ollut väärässä. Muistin välittömästi vuosien varrelta, että muiden kuin kansankirkkoon tai Albertinkadun seurakuntaan kuuluvien uskonnon on kyllä joku muistanut mainita. Jos joku on lestadiolainen tai Jehovan todistaja, sen aivan varmasti mainitsee joku juoruna vaikkei asiaa kysytä eikä se kiinnosta. Naapurustosta saatetaan sanoa taloista puhuttaessa, että niin, siinä keltaisessa talossa asuvat ne helluntailaiset. Jne. En ole varmaan ainoa, joka muistaa tällaisia keskusteluja ja viittauksia ja oikeastaan asia on aika syvältä. Ihmisten ideologiset ja uskonnolliset valinnat ovat heidän omiaan. Minkä hemmetin takia meidän pitää mainita, että kaupassa tuli vastaan naapurirapun juutalainen eikä naapurin Masa?
Ainakin voisimme ottaa turhan sädekehän päidemme päältä ja lakata teeskentelemästä, että uskonnot eivät merkitse meille mitään jos se kerran kuitenkin on nimeä parempi tapa identifioida joku ihminen.

blog comments powered by Disqus