Komiteoissa ja kolmikantatyöryhmissä riidellään siitä, miten työuria pidennetään.

Keskustelua käydään siitä, pitäisikö niitä pidentää alusta vai lopusta vai molemmista. Tämä keskustelu on tietysti keskustelun ja vaihtoehtojen vuoksi arvokasta sinänsä, mutta samalla kun keskustellaan tästä, keskustelijat näyttävät täysin unohtaneen työelämässä tapahtuneen muutoksen. Nuorten työmarkkinoille tulijoiden työpaikoista valtaosa on jo ns. epätyypillisiä työsuhteita, tyypillisimmin pätkätöitä. Julkinen sektori tietysti ketjuttaa laittomasti pätkiä tuosta vain, koska lait eivät tunnu julkista sektoria pahemmin koskevan, mutta sivuutetaan se.

Pätkätyön keskeinen elementti on epävarmuus pitkällä tähtäimellä kun työnantajaa pitää vaihtaa kenen useammin, kenen harvemmin. Onko tätä huomioinut kukaan työurakeskustelussa? Jos pannaan puoli vuotta lisää alkuun ja puoli vuotta lisää eläkeikään, paperilla tapahtuu hienoja asioita, mutta jos samalla vuosittain kasvava joukko nuorempia työntekijöitä joutuu etsimään uutta työtä vähän väliä, työuran väliin tulee tuhottomasti löysää. Jos puolen vuoden välein etsitään pari viikkoa uusia töitä, vuodessa hukataan kuukauden työpanos ja 40 vuodessa yli kolmen vuoden työt. Eläkeikää nostamalla saatu hyöty syödään moninkertaisesti ja tavoitteita ei saavuteta.

Eläkeikäähän ei nosteta silkkaa ilkeyttä, vaan tarkoitus on parantaa huoltosuhdetta. Ei huoltosuhde siitä parane, että töissä notkutaan hieman pidempään laiskoissa eläkkeenodotteluhommissa, ja aktiivisimmat 30-40 -vuotiaat viettävät ylimääräistä palkatonta lomaa siksi, että työelämä on rakennettu näitä lomia tuottamaan huolimatta siitä, että työhaluja olisi runsaastikin ja todennäköisesti myös töitä tehtäväksi. Työnantaja ja työntekijä eivät vain kohtaa niin saumattomasti, että yhdestä pätkästä hypätään seuraavaan ilman kitkaa.

Mitä asialle sitten voisi tehdä?

Ehdotin toisaalla taannoin mietittäväksi sellaista mallia, että pätkätyötä saisi sinänsä teettää ilman mitään nykyisiä kolmen kerran rajoituksia yms. säätöjä, mutta pätkän loppuessa tehtäisiin näin: Kun pätkän loppuun on kaksi viikkoa, tämä työviikko tehdään 50% työaikaa ja kun pätkän päättymiseen on viikko, työvelvoitetta ei enää ole ollenkaan, mutta näiltä kahdelta viikolta maksetaan täysi palkka. Ajatus on se, että pätkätyöläinen voi etsiä uuden työpaikan entisen työnantajansa rahoilla.

Työnantajat tietysti mussuttavat kuten ne aina mussuttavat, mutta entä sitten? Työnantaja haluaa pätkätyön käyttämisellä joustavuutta ja parempaa ennustettavuutta, mutta kyllähän sille voisi tällaisen hintalapun laittaa. Puolentoista viikon palkka ei vaikuta kohtuuttomalta ainakaan minun mielestäni.

Tästä seuraisi suoraan se, että pätkätöistä häviäisi merkittävä osa. En osaa ennustaa, kuinka iso. Nythän esimerkiksi julkinen sektori teettää sairaanhoitajilla pätkää vain siksi, kun se voi. Eivät työt siitä mihinkään lopu pätkän loputtua, kaikki tietävät tämän. Ei pätkälle ole muuta perustetta kuin vinksahtanut kulttuuri. Yksityisellä sektorilla on samanlaisia paikkoja pilvin pimein. Jos pätkätyöläinen tulee kalliimmaksi kuin vakituinen duunari, pätkää ei teetetä vain huvin vuoksi vaan niissä tilanteissa, joissa pätkälle on niin hyvä peruste, että siitä kannattaa maksaa hieman ekstraa.

Minä veikkaan, että jos mietitään työelämää 20 vuoden kuluttua kun vakituisissa töissä olevat ovat lähteneet eläkkeelle ja tilalle on tullut pätkätyöläisiä, joku tämäntapainen rakenne pidentäisi työuraa huomattavasti enemmän kuin mihin päästään eläkeikää nostamalla.