Tämä on yksi jokavuotinen koirankakkapuheenaiheeseen rinnastuva asia, joka pullahtaa aina esiin talvella ja häipyy sitten kuin pieru saharaan.

Joka kerran asiasta keskusteltaessa keskustelu ohjataan eduskunnan hallintovisiirien toimesta sivuraiteelle, josta ei ole paluuta, joten asia on syytä käsitellä tässä. Nimittäin juuri tänään Hesarissa oli tuo harhautustemppu, jossa kerrottiin, että nykyjärjestelmä tulee halvemmaksi kuin kuitteihin perustuva järjestelmä, ja että eduskunta tilitoimistoineen mukamas nääntyisi kuittipinon alle jos sellaisia ryhdyttäisiin vaatimaan.

Tämä ei ole edes etäisesti oleellista. Vaan oleellista on se, että kansanedustajalla on eri säännöt kuin muilla ihmisillä, ja se haisee.

Suomessa on aika monta yli 200 duunarin firmaa. Sellaisiakin firmoja, joissa jo pelkästään päivittäin matkustavia ja asiakkaita syöttäviä ja juottavia myyntireiskoja on enemmän kuin 200, on useita.

Jos tämänkokoiset firmat suoriutuvat jotenkin kuiteista ja niiden käsittelystä, eduskunnan kannattaisi miettiä tilitoimiston vaihtamista marisijasta tekijään. Jos taas eduskunnassa oikeasti ollaan sitä mieltä, että kuittien räplääminen on turhaa, raskasta, ikävää ja mitään tuottamatonta, miksi ne eivät säädä siellä lakia, joka lopettaa kuittihullutuksen muistakin työpaikoista? Siellähän niillä olisi valta hoitaa asia kuntoon. Mutta nyt ne ovat hoitaneet sen kuntoon vain omalta osaltaan.

Duunarin vinkkelistäkin asia on hankala. Yksityisen sektorin duunari ei voi laskuttaa kulukorvauksina mitä hyvänsä vaan firman johto sanelee erinäköisiä ehtoja siihen, mikä kelpaa firman kuluksi ja mikä ei. Ja jokainen yksityisen sektorin duunari, jolla on mitään asiakaskontakteja, on aivan varmasti saanut kokea nahoissaan sen kun joku kuitti on kadonnut asiakasryyppäjäisten päätteeksi ja viinalasku vähennetäänkin nettopalkasta. Jos systeemi tuntuu epäoikeudenmukaiselta, miksi eduskunta ei korjaa asiaa vaan ainoastaan vapauttaa itsensä tästä ongelmasta?

Tämä on keskeinen ongelma. Kun vallankahva ei noudata samoja sääntöjä kuin muut, heiltä puuttuu näppituntumavaikutus siihen, miten heidän päätöksensä oikein vaikuttavat. Kun kansanedustajalle kipataan vajaat kaksi tonnia kulukorvauksena eli enemmän kuin mitä 30% palkansaajista tienaa nettona, mitään sääntöjä rahankäytöstä ei ole, yhtään kuittia ei tarvitse muistaa ottaa Storyvillestä mukaansa ja yhtään selityskuponkia rahankäytöstä ei tarvitse kirjoittaa, miksipä siellä ketään kiinnostaisi se aika ja vaiva, joka nyt käytetään kuittipelleilyyn kaikkialla muualla paitsi yhdessä työpaikassa?

Rahallisesti asia on täysin merkityksetön. Periaatteellisesti asia on suuri, koska kansanedustuslaitoksen idea on se, että sen kuuluisi edustaa kansaa. Joten sen kuuluu myös noudattaa samoja sääntöjä kuin edustamansa ihmiset.