Velkakriisin hintalappu
26/09/11 10:55
Eurooppaa ja oikeastaan länsimaiden kautta koko maailmaa ravistelevalle julkisten sektorien ylivelkaantumiskriisille, jota harhaoppisesti edelleen kutsutaan siellä täällä pankkikriisiksi, on yritetty laskea hintalappuja eri ratkaisuskenaarioita miettien.
Nämä laskelmat menevät kuitenkin täydellisesti metsään.
Hintalappua lasketaan lähinnä ynnäämällä tappioita sieltä täältä. Tätäkään ei tehdä oikein, sillä kuten
kirjoitettu on, riskimaiden velat ovat X mutta näihin liityvät johdannaisvastuut ovat 20X ja näistä ei tiedetä mitään eikä siitä, millainen lumivyöryefekti lähtee liikkeelle kun credit default swappien myöntäjät kaatuvat ja swappien ostajat huomaavat, että vakuutettu sijoitus ei ollutkaan vakuutettu. Mutta tämäkään ei ole koko totuus.
En usko, että kukaan edes kykenee laskemaan, paljonko olemme aiheuttaneet vahinkoa vätystelyllä. Nyt tilanne on täysin päällä, mutta merkkejä on näkynyt jo vuoden päivät. Tällä hetkellä kukaan ei sijoita, investoi, visioi uutta ja parempaa tai suunnittele tulevaa. Kaikki vain odottavat, koska rysähtää ja kuinka pahasti. Taloudellinen toimeliaisuus on täysin seis ja tulevaisuuteen ei investoi kukaan. Tämä näkyy suoraan työllisyydessä. Viiveellä se näkyy yritysten iskukyvyssä, sillä kun tuotekehitys ja investoinnit ovat jäissä, laman loputtua ne ovat kuralla kun tuotteet eivät enää kelpaa kenellekään. Tämä alkaa olla vyyhti, jolle hintalapun laittaminen on jo täysin mahdotonta.
Olisi ollut paljon parempi saneerata Kreikka vuosi sitten ja ottaa rysäys silloin vastaan. Pöly olisi laskeutunut ajat sitten ja nyt kaikki jo investoisivat uuteen. Työllisyysaste olisi toinen, usko tulevaan olisi palannut ja asiat menisivät eteenpäin.
SIitä saakka kun Kreikan maksukykyä alettiin epäillä, osa rahojen pyörittäjistä siirtyi suoraan odottelumoodiin. Mitä enemmän tietoisuus kriisistä on levinnyt, sitä useampi on siirtynyt odottelemaan, ja nyt kaikki jo odottelevat, sillä kukaan ei enää usko siihen, että tämä kriisi voitaisiin vain lakaista maton alle ilman jonkunlaista rysähdystä. Toistaiseksi ei tapahdu mitään vaan annetaan lausuntoja, että rysähdys estetään. Tämä maksaa joka päivä maailmantaloudelle hirveitä summia ja näihin verrattuna Kreikan koko valtionvelka on hyttysen surinaa, kuten myös Italian, Espanjan, Portugalin ja Irlannin valtionvelka.
Tänään on tihkunut tietoon, että Kreikan veloista leikattaisiin puolikas mutta Kreikka pidetään eurossa. Juuri tällaisia ratkaisuja emme tarvitse. Jos tähän päädytään kuuden viikon miettimisen jälkeen joskus marraskuussa, huomaamme, että ympärillä kyllä rysähtää, mutta ongelma ei poistunut, sillä vaikka Kreikan veloista leikattaisiin puolikas, Kreikka ei siitä kilpailukykyiseksi muutu ja maa olisi edelleen euromaiden velkaisimpia. Tässä tilanteessa kukaan ei edelleenkään uskoisi Kreikan kykyyn selvitä edes tästä puolikkaasta velkapotista kun talous sukeltaa ja maassa vallitsee hulina ja kaaos, joten Kreikka ei palaisi millään tavoin osaksi maailman talousjärjestelmää vaan olisi tukiaisten varassa loputtomiin.
Näin tekemällä usko tulevaan ei palaa, sillä kaikki näkevät mielessään sen, että tarvitaan vielä toinenkin rysähdys. Jos Kreikka halutaan pitää eurossa, sen velat pitää mitätöidä 75-80-prosenttisesti ja sittenkin avustaa sitä tukevasti toteuttamaan yhteiskunnassa massiivinen rakennemuutos vuosikymmenen kuluessa. Tämän odottelu maksaa näitä odottelumiljardeja. Työllisyys pysyy heikkona korkean tuottavuuden töissä ja kun valkokaulustyöläisillä menee huonosti ja he pakkomyyvät asuntojaan, huonosti menee rakentamisessa, palveluissa ja kaikkialla muuallakin.
Nyt pitäisi ymmärtää viimeistä vuotta katsomalla, että odottelemalla asiat eivät tule kuntoon.
Tarvitaan ratkaisuja, jotka ehkä jopa aiheuttavat joillain tasoilla paljon rajumman shokin kuin mikä olisi riittänyt vuosi sitten. Nyt tarvitaan sydämentahdistinta, joka antaa niin massiivisen iskun, että sydän pysähtyy epämääräisestä värinästään kokonaan ja alkaa lyödä sen jälkeen suunnilleen oikein. Jos kriisi onnistutaan jotenkin hoitamaan ilman romahdusta, tulevaisuudenusko palaa todella hitaasti, sillä psykologia on nyt siinä asennossa, että kansa odottaa näkevänsä näyttämöllä verta, hiekkaa ja suolenpätkiä.
Kreikan 50% velkajärjestely on juuri sellainen pelleilevä farssi, joita on nähty vuoden päivät. Jos se olisi tehty vuosi sitten, se olisi ollut riittävä teko, mutta nyt se ei enää riitä. Päättäjien pitäisi ymmärtää, että maailmantalous ei ole koskaan tai ainakaan viimeiseen 50 vuoteen ollut mikään rationaalinen olio, jota ohjaillaan numeroihin perustuvan timantinkovan tieteellisen analyysin perusteella.
Heidän pitäisi ymmärtää, että he käsikirjoittavat jännityselokuvaa.
Jännitysnäytelmä on ominaisuuksiltaan paljon lähempänä sitä, mikä meillä on käsillämme. Yleisö odottaa erilaisia kohtauksia ja erilaisia käänteitä. Emme tiedä aivan tarkkaan, mitä odotamme, mutta tiedämme yleisilmeen. Kun katsomme trilleriä, jossa hiiviskellään pimeässä metsässä ja kuuluu hiljaisena alkava bum bum bum bum -musiikki, jonka tahti ja voimakkuus pikku hiljaa kiihtyvät, oletamme, että nyt tapahtuu jotain. Jos puun takaa hyökkää murhaaja tai monsteri, olemme tyytyväisiä. Jos maa romahtaa jalkojen alta ja sieltä nousee pimeyden armeija lohikäärmeiden selässä, olemme haltioissamme. Jos musiikin soitto vain loppuu eikä tapahtunut mitään, katselemme toisiamme ja jäämme odottamaan, koska oikein tapahtuu. Emme voi uskoa, ettei tässä kohtaa tarinaa tapahtunut mitään, sillä tuntemamme konseptin mukaan siinä piti tapahtua jotakin.
Tarinan tarkat juonenkäänteet ovat käsikirjoittajan päätettävissä, mutta tarinan runko ei. Siinä pitää olla niitä elementtejä, joita yleisö odottaa siinä näkevänsä. Jos tarina vain päättyy ilman loppuhuipennusta, yleisö jää katselemaan toisiaan ja salissa kuuluu valojen sytyttyä tietävää kuiskuttelua “aaah, jatko-osa on tulossa!”
Nyt ei enää kelpaa se, että hieman päristetään rumpuja, mutta vampyyri ei hyökkääkään. Mitä kauemmin vitkutellaan, sitä kauemmin ihmiset vain istuvat salissa katsomassa tarinaa ja odottamassa vampyyrin hyökkäystä, ja tänä aikana he eivät tee juuri mitään tuottavaa.
Nämä laskelmat menevät kuitenkin täydellisesti metsään.
Hintalappua lasketaan lähinnä ynnäämällä tappioita sieltä täältä. Tätäkään ei tehdä oikein, sillä kuten
En usko, että kukaan edes kykenee laskemaan, paljonko olemme aiheuttaneet vahinkoa vätystelyllä. Nyt tilanne on täysin päällä, mutta merkkejä on näkynyt jo vuoden päivät. Tällä hetkellä kukaan ei sijoita, investoi, visioi uutta ja parempaa tai suunnittele tulevaa. Kaikki vain odottavat, koska rysähtää ja kuinka pahasti. Taloudellinen toimeliaisuus on täysin seis ja tulevaisuuteen ei investoi kukaan. Tämä näkyy suoraan työllisyydessä. Viiveellä se näkyy yritysten iskukyvyssä, sillä kun tuotekehitys ja investoinnit ovat jäissä, laman loputtua ne ovat kuralla kun tuotteet eivät enää kelpaa kenellekään. Tämä alkaa olla vyyhti, jolle hintalapun laittaminen on jo täysin mahdotonta.
Olisi ollut paljon parempi saneerata Kreikka vuosi sitten ja ottaa rysäys silloin vastaan. Pöly olisi laskeutunut ajat sitten ja nyt kaikki jo investoisivat uuteen. Työllisyysaste olisi toinen, usko tulevaan olisi palannut ja asiat menisivät eteenpäin.
SIitä saakka kun Kreikan maksukykyä alettiin epäillä, osa rahojen pyörittäjistä siirtyi suoraan odottelumoodiin. Mitä enemmän tietoisuus kriisistä on levinnyt, sitä useampi on siirtynyt odottelemaan, ja nyt kaikki jo odottelevat, sillä kukaan ei enää usko siihen, että tämä kriisi voitaisiin vain lakaista maton alle ilman jonkunlaista rysähdystä. Toistaiseksi ei tapahdu mitään vaan annetaan lausuntoja, että rysähdys estetään. Tämä maksaa joka päivä maailmantaloudelle hirveitä summia ja näihin verrattuna Kreikan koko valtionvelka on hyttysen surinaa, kuten myös Italian, Espanjan, Portugalin ja Irlannin valtionvelka.
Tänään on tihkunut tietoon, että Kreikan veloista leikattaisiin puolikas mutta Kreikka pidetään eurossa. Juuri tällaisia ratkaisuja emme tarvitse. Jos tähän päädytään kuuden viikon miettimisen jälkeen joskus marraskuussa, huomaamme, että ympärillä kyllä rysähtää, mutta ongelma ei poistunut, sillä vaikka Kreikan veloista leikattaisiin puolikas, Kreikka ei siitä kilpailukykyiseksi muutu ja maa olisi edelleen euromaiden velkaisimpia. Tässä tilanteessa kukaan ei edelleenkään uskoisi Kreikan kykyyn selvitä edes tästä puolikkaasta velkapotista kun talous sukeltaa ja maassa vallitsee hulina ja kaaos, joten Kreikka ei palaisi millään tavoin osaksi maailman talousjärjestelmää vaan olisi tukiaisten varassa loputtomiin.
Näin tekemällä usko tulevaan ei palaa, sillä kaikki näkevät mielessään sen, että tarvitaan vielä toinenkin rysähdys. Jos Kreikka halutaan pitää eurossa, sen velat pitää mitätöidä 75-80-prosenttisesti ja sittenkin avustaa sitä tukevasti toteuttamaan yhteiskunnassa massiivinen rakennemuutos vuosikymmenen kuluessa. Tämän odottelu maksaa näitä odottelumiljardeja. Työllisyys pysyy heikkona korkean tuottavuuden töissä ja kun valkokaulustyöläisillä menee huonosti ja he pakkomyyvät asuntojaan, huonosti menee rakentamisessa, palveluissa ja kaikkialla muuallakin.
Nyt pitäisi ymmärtää viimeistä vuotta katsomalla, että odottelemalla asiat eivät tule kuntoon.
Kreikan 50% velkajärjestely on juuri sellainen pelleilevä farssi, joita on nähty vuoden päivät. Jos se olisi tehty vuosi sitten, se olisi ollut riittävä teko, mutta nyt se ei enää riitä. Päättäjien pitäisi ymmärtää, että maailmantalous ei ole koskaan tai ainakaan viimeiseen 50 vuoteen ollut mikään rationaalinen olio, jota ohjaillaan numeroihin perustuvan timantinkovan tieteellisen analyysin perusteella.
Heidän pitäisi ymmärtää, että he käsikirjoittavat jännityselokuvaa.
Jännitysnäytelmä on ominaisuuksiltaan paljon lähempänä sitä, mikä meillä on käsillämme. Yleisö odottaa erilaisia kohtauksia ja erilaisia käänteitä. Emme tiedä aivan tarkkaan, mitä odotamme, mutta tiedämme yleisilmeen. Kun katsomme trilleriä, jossa hiiviskellään pimeässä metsässä ja kuuluu hiljaisena alkava bum bum bum bum -musiikki, jonka tahti ja voimakkuus pikku hiljaa kiihtyvät, oletamme, että nyt tapahtuu jotain. Jos puun takaa hyökkää murhaaja tai monsteri, olemme tyytyväisiä. Jos maa romahtaa jalkojen alta ja sieltä nousee pimeyden armeija lohikäärmeiden selässä, olemme haltioissamme. Jos musiikin soitto vain loppuu eikä tapahtunut mitään, katselemme toisiamme ja jäämme odottamaan, koska oikein tapahtuu. Emme voi uskoa, ettei tässä kohtaa tarinaa tapahtunut mitään, sillä tuntemamme konseptin mukaan siinä piti tapahtua jotakin.
Tarinan tarkat juonenkäänteet ovat käsikirjoittajan päätettävissä, mutta tarinan runko ei. Siinä pitää olla niitä elementtejä, joita yleisö odottaa siinä näkevänsä. Jos tarina vain päättyy ilman loppuhuipennusta, yleisö jää katselemaan toisiaan ja salissa kuuluu valojen sytyttyä tietävää kuiskuttelua “aaah, jatko-osa on tulossa!”
Nyt ei enää kelpaa se, että hieman päristetään rumpuja, mutta vampyyri ei hyökkääkään. Mitä kauemmin vitkutellaan, sitä kauemmin ihmiset vain istuvat salissa katsomassa tarinaa ja odottamassa vampyyrin hyökkäystä, ja tänä aikana he eivät tee juuri mitään tuottavaa.
blog comments powered by Disqus