Venäjä on usein sellainen miltä se näyttää

Putin teki tänään palveluksen venäläisille ja ympäröivälle maailmalle kertomalla, miten hän aikoo pysyä vallankahvassa seuraavan presidenttikauden, jolla hän ei muodollisesti voi presidentin virkaa hoitaa. Tähän mennessä asiaa on jouduttu hiukan arvailemaan ja mielessä on käynyt kaikenlaisia epämiellyttäviäkin skenaarioita de facto vallankaappauksessa, jossa aivopesty nuoriso heiluttaa fasismin mustaa lippua. Tämähän on nähty ennenkin noin 70 vuotta sitten ja ei siitä silloinkaan mitään hyvää seurannut. Saksassa.

Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että näennäinen laki ja järjestys säilyy. Presidentti vaihtuu, Putin nousee pääministeriksi, pääministerin asemaa vahvistetaan hiukan mutta se ei haittaa mitään koska se on nyt sangen heikko. Jos Putinilla riittää virtaa, hän on taas kelpoisa presidentiksi yhden kauden jälkeen.

Ympärillä kovin moni on kauhistellut, että kyseessä on häpeämätön demokratian polkeminen ja tietämättömät ihmiset ovat voivotelleet, ettei Venäjä demokratisoidu taaskaan. He voivat lukea tuolta sarjan siitä, miksi Euroopassa on demokratia ja parlamentarismi ja miksi Venäjällä ei ole edelleenkään eikä sellaisen syntymistä sinne 90-luvun aikana edes olisi pitänyt odottaa. Venäjä on jumalainen yksinvalta ja niin kauan kuin tsaari on hyvä, on venäläisen olo mukavan lämmin ja naapurimaiden olo rauhaisa. Putinia voi tietysti arvostella yhdestä jos toisestakin asiasta, mutta nähdäkseni hän ei ole tsaariksi pöllömpi nykytilanteessa.
blog comments powered by Disqus