Siihen meni kymmenen minuuttia, joten nyt on taas mielessä, mitähän kaikkea sitä on unohtanut.

Käsimatkatavaraa pitää vielä säätää hiukan ylikokoisemmaksi, sillä Heathrow 5:n matkatavarasysteemi kusee edelleen ja osa lennoista lähtee ilman tavaroita kun eivät saa pakattua laukkuja koneisiin. Ja jos nyt laukku jää tuonne, ei ole hirveän todennäköistä, että sitä näkyy seuraavaan viikkoon.

Olen huomisesta alkaen kolme ja puoli viikkoa Namibiassa ja Etelä-Afrikassa, joten kirjoittelen tänne satunnaisesti jos löydän hotelleista intternettejä.

Löysin tämän röykkiöstä.

Minä olen tästä saavutuksesta ylpeä. Jo pienenä oli suvun sisäinen vitsi, kun sanoin, että minä lennän vielä Concordella. Lensin sitten, vuonna 1997. Homma oli silloin siinä määrin harvinaista, että matkatoimisto hommasi kaikennäköistä concorde-sälää "kun ei näitä lippuja niin kauhean usein mee".

NYC:ssä minua kävi moikkaamassa muudan silloin Finnairilla perämiehen oppiarvon saavuttanut, vanha Otaniemen tuttu. Minä lensin illalla Lontooseen ja aamulla sitten Ameriikan kultamaille. Kun menin Helsingissä check iniin, se jotenkin kesti, ja laukkuani oltiin laittamassa New Yorkiin saakka, vaikka siinä oli yöpyminen. Asia selvisi joutuisasti.

NYC:ssä sitten olimme Jukan kanssa õlletuvassa muutaman päivän kuluttua. Jukka oli lentänut pari päivää sitä ennen Rooman lennon Helsinkiin. Ja lennolla jutellut kapteenin kanssa, että on menossa vapaalipuilla ylihuomenna New Yorkiin tutun kanssa juomaan kaljaa. Kapteeni oli todennut, että kiva kaupunki. "Minä lensin toissapäivänä ilta-Heathrown. Hassun hatun virkailija kertoi minulle, että sinulla on ykkösrivissä joku idiootti, joka on menossa Concordella Amerikkaan"

Johon tuttuni totesi "niin, olen menossa tapaamaan sitä idioottia".

Helsingin Sanomat kirjoittaa näin.

Minulla on handicap, sillä en kovin voimaperäisesti halua arvostella entisiä työnantajiani. Mutta koska olen saanut putkasta potkut jo puoli vuotta sitten, näkemykseni ei ole ainakaan maksettu.

Haluaisin tuoda kunnianarvoisalle lukijakunnalle julki, että raha ei ole mitään, mitä ilmestyy jollekin maagiselle pankkitilimomentille. Sampo on varmasti nyt velkonut lyhennyksen kahteen kertaan, kun kerran kirjoitettu on, mutta vaikka asiakas ei tekisi mitään, tällainen ongelma korjattaisiin. Mistään ei inkarnoidu pankkiin rahaa, vaikka tiliotteiden numeroita muutettaisiin kuinka, ja tarkastuslaskennassa asia huomataan ja vika korjataan.

Nyt on tehty helvetin iso tietojärjestelmämuutos. Taustat tietäen voisin väittää, että pankkimaailmassa ei ole Suomessa yhtä isoa tehty. Siellä sattuu virheitä. Olisi kiva, että niitä ei kävisi, mutta niitä käy. Juutit korjaavat niitä, ja haluaisin nähdä linkittämäni kaltaista journalismia sitten, jos asiat eivät tule kuntoon.

Toisaalta, jos jonkun tililtä katoaa rahaa tai omaisuutta pysyvästi, toivon, että lehtineekerit saavat asiasta tiedon, ja otsikoita on, kunnes asia korjautuu.


Sitten sanon sanasen vielä tietoturvasta ja sen auditoinnista. Minusta on jotenkin hämmentävää, että yksi Euroopan johtavia pankkeja, jonka tietoturvaratkaisut on auditoitu Tanskassa, Norjassa, Britanniassa, Irlannissa, Ruotsissa ja joissain muissa pikkumaissa kerrassaan täydellisiksi, ensimmäisenä päivänä auki Suomessa ollessaan saa lähinnä aikaiseksi tietoturvaa haukkuvien hikinörttien täysipainoisen iloittelun.

Vika ei ole suomalaisissa, vaikka epäilen sellaisiakin väitteitä kuultavan.

Ei mihinkään, ja jopa kepulainen kuntaministeri on tullut viimein samaan tulokseen.

Läänien ainoa merkitys on se, että jossain pikkukaupungissa on joku virasto, jossa on kasa valtion palkkalistoilla olevia byrokraatteja ja yläkerroksen kulmahuoneessa istuu joku herrahissin jättämä valtapuolueiden poliitikko. Suomessa ei hallintoa ole mitenkään erityisen vähänlaisesti, joten kaikennäköiset turhat instanssit pitää purkaa sen sijaan, että niille ruvettaisiin keksimään jotain tekemistä.

Käytännössä läänien purkaminen mahdollistaisi jonkun paikallisen väliportaan hallinnon keksimisen siinä tapauksessa, että sellaista päätetään tarvita. Tämä voisi kuitenkin olla eri paikoissa erilainen, tai sitten sitä ei tarvita ollenkaan. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla viriää välillä keskustelua kuntien yhdistämisestä, ja tässä takana on ajatus siitä, että mitään korkeamman tason hallintoa ei voi olla olemassa, koska sellaisia ei Suomessa ole. Ja sellaisen luomista vastustetaan, koska luodaan uusi kerros byrokratiaa. Jos samalla purettaisiin jotakin vanhaa ja luotaisiin tilalle joku hallinto, jolla on valtaa, vastuuta ja rahoitus, voisimme todennäköisesti päästä eroon pääkaupunkiseutua nyt vaivaavasta NIMBY-politikoinnista. Jokaisen kuntarajat ylittävän tien, radan tai tunnelin suunnitteleminen ja vastustaminen kestää 20 vuotta, ja kaavoitusta tehdään ilmeisesti kunnallispoliitikkoja mukavasti voitelevan rakennusmafian ehdoilla kaikkien asioiden vastustajia kuunnellen.

Jos ajatusleikkinä kuntataloudelle olisi täydellisen yhdentekevää, asuuko sen alueella pääasiassa 30 tonnia tai 300 tonnia vuodessa tienaavaa jengiä, nykyinen älytön pysähtyneisyys todennäköisesti loppuisi lyhyeen.

Ulkona sataa lunta.

Katsokaapa tätä kuvaa.

Ei itse jutun takia vaan siksi, että siellä näyttää olevan sumua. Se ei kuitenkaan ole sitä, mitä me sumuna pidämme vaan savusumua lähinnä Kiinasta. Olen käynyt Hong Kongissa useita kertoja, ensimmäisen kerran 1993. Joka kerran sinne mennessä näkyvyys tuntuu olevan hieman huonompi kuin edellisellä kerralla. Kohkaus hiilidioksidista on kuitenkin johtanut siihen, että Kiinasta leviävä valtava savupilvi ei tunnu kiinnostavan ketään. Näin ei ehkä kuuluisi olla.

Olen yrittänyt totutella elämään itsekseni, ja projekti ei ole edennyt suinkaan huonosti.

Tähän on ollut tottuminen,sillä naiset noin pääsääntöisesti katsovat minua kolmella tavalla: nenänvartta pitkin, läpi, tai kaverina. Ja kuten tiedämme, näiltä teiltä ei ole paluuta sinne kiinnostavien kastiin.

Eilen matkalla Helsingistä kotiin minua kuitenkin suorastaan kyrsi, että siellä on sitten vain koti. Siellä ei ole ketään, jota olisin saanut halata. Läheisyyttä kaipaan minäkin, ja sen puute sitten hyökkää juuri silloin kuin sitä tarvitsisin. Hyökkää se usein muutenkin, mutta oheistoiminnalla voi karkottaa aivan mitä hyvänsä. Mutta kun keksii oheistoimintaa, ei ole oikein mitään, johon voisi luottaa.

16-vuotiaana ajattelin, että 18-vuotiaana minulla on tyttöystävä ja visio naimisiin menosta. 18-vuotiaana ajattelin, että 20-vuotiaana minulla on vakavasti otettava tyttöystävä ja visio naimisiin menosta. 23-vuotiaana minulla olikin sellainen, mutta ryssin sen. 25-vuotiaana mietin, että 30-vuotiaana minulla on perhe ja lapsia. 30-vuotiaana mietin, että 35-vuotiaana minulla on perhe ja lapsia. 35-vuotiaana totesin, että en viitsi kiusata enää itseäni.

Toiveiden tynnyri ei ole silti kadonnut mihinkään.

Jännitys tiivistyy.

Dubain lentoyhtiö Emirates sallii kännykkäpuhelut lennon aikana matkustamossa.

Toivottavasti eurooppalaiset yhtiöt eivät tule kovin nopeasti perässä. En oikeastaan halua kokea 12 tunnin lentoa täynnä pöhnäisiä suomalaisia tai brittejä, jotka kailottavat kännykkäänsä kovaan ääneen "et ikinä arvaa mistä soitan". Tai kuunnella soittoääniä kun ainoa, joka ei herää puhelimen soittoon on värkin omistaja. Eikä pidä unohtaa niitäkään elähtäneitä puotipuksuja, jotka kuvittelevat tekevänsä vaikutuksen naapuripenkin naishenkilöön soittamalla omaan vastaajaansa tai kotinumeroonsa ja kailottamalla sinne kovaan ääneen "ei kuule tule mitään miljoonalla, kahdella voin myydä".

Kannan kyllä kännykkää mukana ja usein jopa vastaan siihen, mutta maltan kyllä olla lennon ajan sitä hipelöimättäkin. Jos kännykkäänsä rakastaa niin kovin, ettei malta siitä erossa tuon vertaa olla, kannattaa ehkä jäädä kotiin.

Tai liittyä AEKR:ään (Anonyymit elämättömät kännykänrunkkaajat) joutuisasti.

Maalaisliiton änkyröivä puoluesihteeri on sitä mieltä, että oluen ikäraja pitäisi nostaa 20 vuoteen. Ajatus ei onneksi ole saanut suuremmin tukijoita, mutta se kertoo ajattelijastaan jotakin. Jos oluen ikäraja nostettaisiin 20 vuoteen, ihmisillä on oikeus käyttää korkeinta valtaa Suomessa äänestämällä, mutta kaljaa ei kaupasta heru. Korhonen perustelee tätä oluen haitallisuudella ja porttiteorialla ja kaikella muulla kovin tutulla. Teen vastaehdotuksen. Minun nähdäkseni Kepu on Suomelle ja suomalaisten moraalille huomattavasti vaarallisempi asia kuin olut, joten ehdotan kepulaisten äänestämisen alaikärajaksi 25 vuotta, sillä edellytyksellä että on asunut vähintään viisi vuotta jossain muualla kuin vanhempiensa nurkissa.

Peruspalveluministeri Risikko sen sijaan haluaa laskea rattijuoppouden rajan 0,2 promilleen. Tämäkin tuntuu hölmöltä. Olen kirjoittanut asiasta aikaisemminkin, mutta koska en löydä linkkiä nyt just tähän, kertaan varmuuden vuoksi. Rattijuoppouden paheksuttavuus ei perustu siihen, että se on kielletty vaan siihen, että rattijuopot ovat muille vaaraksi ja siihen, että kukaan ei tee tuota rikosta vahingossa. Jos ei tunnista itsestään puolen promillen hönöä, on paras siirtyä vattumehuun ja pysyä raittiina. Jos promilleraja lasketaan 0,2:een, sen itsetunnistettavuuden kanssa alkaa olla niin ja näin. Ja kotikäyttöön tarkoitettujen alkometrienkin alin mitattava määrä on 0,2. Kotimittarit lahoavat ajan kanssa siten, etteivät ne tunnista kunnon känniäkään juuri minkään arvoiseksi. Välillä 0,1-0,2 ero on todella pieni ja jos kuluttajat eivät uusi mittareitaan parin viikon välein, laitteen näyttöön ei voi luottaa.

Lopputuloksena on se, että tavallisia ja vastuullisia ihmisiä alkaa jäädä kiinni rattijuoppoudesta kun kukaan ei voi tietää ennen poliisin testausta, mikä kunto oikeastaan on jos viinaa on kulunut edellisenä päivänä vähän reippaammin tai ei varmistele lounasviinien ja konjakin jälkeen reippaasti yliajalle, mikä ei useille ole aina mahdollista. Kun joka toisella alkaa olla taskussaan rattijuopumuskäryjä, rikoksen paheksuttavuus katoaa ja siitä tulee parkkisakon kaltainen juttu "yritetään välttää mutta jos ei onnistunut niin ei se mitään".

Lueskelen parhaillaan Juhani Suomen "Mauno Koiviston aika" -sarjaa.

Voin suositella tuota Suomen 80-luvun tapahtumista kiinnostuneille. Kirjan tekee mielenkiintoiseksi se, että Suomi ei varsinaisesti tunnu pitävän Mauno Koivistoa juuri minään, ja on näin hyvä purkamaan Koivistoon demokratian ja normaalien valtasuhteiden palauttajana liitettyä mystiikkaa. Juhani Suomen Kekkos-sarja ei ole mistään kotoisin, koska UKK tuntuu olevan Juhani Suomelle lähinnä jumalan asemassa. Niin räikeää virhettä Kekkonen ei oikein kyennyt tekemäänkään, ettei tulkinnan mukaan kyseessä olisi ollut siitä huolimatta pyyteetön uhraus isänmaan hyväksi.

Koivisto ei ole itse avustanut Suomea millään tavoin, joten tietolähteet ovat kaikkialla muualla. Tämä pitää lukea lähdekritiikin kanssa kuten kaikki muukin lähihistorian analyysi, mutta tässä tapauksessa lähdekritiikki on aika yksinkertaista kun tietää kirjoittajan asenteen ennalta. Mielestäni kirjasarja kuitenkin tuo ainakin minulle uutta tietoa siitä, miten ulkopolitiikassa oltiin hakoteillä koko 80-luvun alku ja kuinka mitään tarkistuksia linjaan ei nimenomaan presidentin toiveesta haluttu tehdä senkään jälkeen, kun meno NL:ssä oli jo Gorban johdolla muuttunut.

Jos tiiliskivet lähihistoriasta sen sijaan eivät kiinnosta, kirjat kannattaa jättää divariin.

Hinnoissa esiintyvästä Suomi-lisästä olen kirjoitellut usein. Tänään löysin tällaisen uutisen, jossa mielestäni yksi välistävetäjä ilmoittautuu.

Sähkön kuluttajahintaa ei siis kannata laskea vaikka "raaka-ainekustannukset" ovat laskeneet puoleen. Sillä perusteella, että kyllä ne hinnat kuitenkin taas joskus nousevat. Tämä perustelu on täydellisesti mieltä vailla. Nimittäin jos hyväksyisimme tämän perustelun, meidän tulisi ehdottaa sähköyhtiöille myös hinnankorotuksista luopumista. Nyt ne korottavat kuluttajahintoja heti kun tuotantohinnat/hankintahinnat nousevat, mutta jos tuo esitetty perustelu on validi, sähköyhtiön pitäisi olla hintoja korottamatta, sillä hinnat kyllä laskevat joskus ja sitten hintataso on taas oikea.

Kun kaikki merkittävät sähkönjakelijat ovat tulleet maagisesti samaan, täydellisen absurdiin lopputulokseen, ei tarvitse olla kaksinenkaan auguuri jos povaa, että taustalta löytyisi ilmiselvä hintakartelli. Jos siis joku viitsisi asiaa tutkia. Fortum, Helsingin energia ja muutama muu mafioso vain tuntuvat osaavan hoitaa poliitikkosuhteet, sillä tälläkään kerralla tuskin näemme, kun hat-hat-hat -miehet kantavat rekkoihin tuhansia peeseitä ja vielä useampia arkistokaappeja ja ryhtyvät tutkimaan, mitä sieltä oikein löytyykään.

Tänään joku huumejengi sai 13 vuotta linnaa, eli enemmän kuin mitä taposta saa. Ruotsista kantautui viikolla uutisia, että joku tupakan salakuljetuksesta tuomittu oli saanut kuusi vuotta ehdotonta. Toisaalta olemme saaneet lukea viikolla myös kahdesti puukotuksista. Yksi Helsingissä, yksi Joensuussa, jossa tunnettu väkivaltarikollinen ja rikoksenuusija huitaisee taas puukolla ohikulkijaa.

Minusta näyttäåä siltä, että oikeusjärjestyksen ensimmäinen periaate meilläpäin on suojella valtion verotuloja. En erityisemmin pidä tästä. Lakia ja oikeutta tarvitaan heikomman suojelemiseen vahvemman mielivallalta. Vahvin voi aina tehdä mitä huvittaa ilman lakejakin. Nyt kuitenkin lainsäädännössä ja rangaistuskäytännössä lähdetään siitä, että vahvaa valtiota pitää suojella erityistoimenpitein heikompien yksilöiden mielivallalta. Tämä ajatusmaailma on sangen vieras ja muutenkin järkeä vailla. Veropetoksesta saa Suomessa linnaa. Sveitsissä parkkisakon tyyppisen valvontamaksun, Virossa ei mitään paitsi että joutuu maksamaan maksamatta jääneet verot ja päälle 0,06% päivässä korkoa.

Ja mitä ihmettä tuomitut ja parantumattomiksi ainakin toistaiseksi tiedetyt väkivaltarikolliset sitten tekevät kadulla?

Osakekurssit ovat laskeneet viime kuukausina, kuten niillä toisinaan on tapana. Tämä asia itsessään saa paljon palstatilaa, vaikka asia itsessään ei ole kovin erityislaatuinen tai edes huomionarvoisa. Jossain vaiheessa saavutetaan pohja ja sitten alkaa taas nousu, kuten on aina ennenkin alkanut. Koska ja mikä on pohjataso, sitä emme tiedä eikä tarvitse tietääkään.

Länsimaissa on kuitenkin yksi uusi yllätysmomentti, nimittäin suurten ikäluokkien lähtö eläkkeelle. Heidän eläkkeensä maksetaan hieman maasta riippuen eri tavalla hallinnoiduista rahastoista, poislukien ne maat, joissa rahastointi on kusahtanut ajat sitten ja ne maksetaan eläkemaksuiksi kutsutuista veroista. Nämä rahastot ovat tähän asti olleet osakemarkkinoilla johtavasti ostolaidalla. Välillä on tietysti myyty, sijoitettu uudelleen, hajautettu riskiä jne, mutta pääsääntöisesti rahastojen varat ovat paisuneet ja rahoilla on ostettu lisää osakkeita.

Nyt kuitenkin suuret ikäluokat alkavat olla eläkkeellä, ja heidän eläkkeensä pitää maksaa näistä rahastoista, eli ne siis tarvitsevat rahaa. Riippumatta siitä, että juuri nyt osakkeiden myyminen ei ole erityisen järkevää, ne joutuvat silti osakkeita myymään. Kuten myös ensi vuonna, viiden vuoden päästä, 10 vuoden päästä ja 20 vuoden päästäkin jos vielä on jotain myytävää.

Tämä on uusi tekijä markkinoilla. Isot pelurit ovat myyntilaidalla, joten kurssit varmaankin laskevat vielä lisää. Kuka ihme nuo kupongit oikein ostaa? Yksityiset ovat peloissaan kurssilaskujen alla ja instituutiot myyvät. Kiinalaiset tai arabit voisivat ojentaa auttavan kätensä ja ryhtyä ostamaan osakkeitamme, mutta emme tiedä, käykö niin.

Kun vielä monissa maissa kolmasosa sijoituksista on dollarivyöhykkeellä ja ne ovat USA:n peson alamäen takia menettäneet jo valmiiksi kolmasosan arvostaan vaikka osakekurssit eivät olisi laskeneet yhtään, rahastoissa alkaa olla jättiläismäisiä vajeita, joista ei puhuta mitään. Oletetaan, että osakekurssit alkavat nousta kohisten ja tulevaisuuden myyntihinnat ovat hyviä, mutta tämä teoria edellyttää ostajia. Keitä oletamme heidän olevan? Jos emme tiedä tätä, meidän on syytä ruveta miettimään eläkejärjestelmää nopeasti uusiksi. Eikä vain meillä vaan myös muualla.

Eläkejärjestelmien kestävyys pitkällä tähtäimellä pitäisi mitoittaa uudenlaisten talousennusteiden varaan (osakemarkkinoilla keskimäärin nollatuotto). Ja sen jälkeen eläkkeet on mitoitettava tämän mukaan. Se tarkoittaa, että eläkkeitä pitää leikata, mikä on poliittisesti hankalaa. Jos kuitenkin leikkaukset tehdään nyt, selviämme pienemmillä leikkauksilla kuin jos ne tehdään vasta kun kassa on tyhjä. Poliitikkojen pitäisi ottaa asia rohkeasti esille eikä piilottaa päätä pensaaseen ja toivoa, että ongelmat eivät konkretisoidu ja paska osu tuulettimeen vielä tällä vaalikaudella.

Nuorempien kannattaa olla asiasta huolissaan ja aloittaa säästäminen omaa eläkettä varten, ei kuitenkaan eläkevakuutuksen kautta.

Angela Merkel on vierailulla Israelissa. Ymmärrän sen, että hän käy tuhottujen juutalaisten muistomerkillä, kuten kaikki muutkin valtionpäämiehet.

Sen sijaan en ymmärrä julkilausumia, joissa korostetaan Saksan syyllisyyttä asiaan. Saatan kuulostaa nyt tunteettomalta apurinatsilta, mutta mietitäänpä asiaa hetki. Toisen maailmansodan raakuudet, joista juutalaisten kansanmurha on ollut eniten esillä, ovat asioita, joita meidän ei ole syytä unohtaa. Kuten ei muutakaan historiaa, vaikkei se usein niin mairittelevaa olekaan. Hitlerin Saksan osuutta näihin tekoihin ei pidä kaunistella, kyseenalaistaa tai silotella yhtään sen enempää kuin Stalinin syyllisyyttä itärajan takaisiin raakuuksiinkaan, vaikka jälkimmäinen onkin rähmälläänolon Suomessa ollut harvoin ja hankalasti käsiteltävä asia.

Mutta Saksa. Minä en oikein ymmärrä, miksi nykyisen Saksan ja nykyisten saksalaisten tarvitsisi kantaa jotain erityisvastuuta 65 vuoden takaisista tapahtumista. Enkä ymmärrä, miksi Saksan johtajien täytyy taipua vuosi vuodelta syvemmälle mutkalle pyydellessään anteeksi tekoja, joihin todennäköisesti edes heidän vanhempansa eivät ikänsä puolesta ehtineet syyllistymään. Unohtaa ei pidä. Anteeksikaan ei tarvitse antaa jos ei huvita. Mutta syyllisyys ei periydy toiseen ja kolmanteen polveen tässä asiassa kuten ei missään muussakaan.

Saksalaisten yleisestä ilkeämielisestä luonteestakaan ei ole mitään merkittävää näyttöä, ja tämän päivän Saksa ei murhaa valtiona minkään uskonnon harjoittajia. Miksi heidän siis pitää pyytää anteeksi vuodesta toiseen?

Raymond E Feist ei jostain syystä ole päätynyt suomeksi käännettävien joukkoon. Tai voi tietysti nykyään olla, mutta ainakin ennen käännettiin lähinnä tylsämielisiä Salvatoreja.

Feistin kirjat eivät ole erityisen syvällisiä tai vaikeaselkoisia, mutta niiden tarinat ovat hyviä. Niissä on jotain dekkari- tai alistairmacleanmaista, jossa kaikki tuntuu menevän pieleen viimeiseen lukuun saakka ja sitten joku yllättävä loppuratkaisu korjaa kaiken ennalleen. Minä pidän noista ja ostan uuden aina kun sellainen tulee. Feist on myös mukavan tuottelias ja kirjoja on jo parikymmentä.

Ne sijoittuvat kaikki kahteen maailmaan, joiden tapahtumat linkittyvät toisiinsa ja näiden maailmojen välissä myös liikutaan. Niiden aikajänne on useita satoja vuosia ja näin ollen oikea järjestys on tärkeä niitä lukiessa. Jos aloittaa keskeltä, mitään peruuttamatonta ei tapahdu, mutta missaa paljon viittauksia menneisyyteen. Osalla yksittäisistä kirjoista ei ole väliksi missä kohtaa ne lukee, mutta isommat kokonaisuudet kannattaa lukea näin:

1. Magician-sarja (Magician, Silverthorn, Darkness at Sethanon. Vanhoissa painoksissa kirjoja oli neljä ja ensimmäinen kirja jaettu kahtia Magician ja Master. Jos Magician on tiiliskivi, siinä on molemmat)
2. Serpentwar (Shadow of a Dark Queen, Rise of a Merchant prince, Rage of a Demon King, Shards of a broken crown)
3. Empire-sarja (Daughter of the Empire, Servant of the Empire, Mistress of the Empire)
4. Uusin, vielä kesken oleva kahdeksi sarjaksi naamioitu oikeasti yksi (Talon of the Silver hawk, King of Foxes, Exile's return, Flight of the night hawks, Into a dark realm, Wrath of a mad god)

Krondor-kirjat sekä muut yksittäiset kannattaa lukea ennen nelosta, mutta ne voi lukea koska hyvänsä ensimmäisen sarjan jälkeen. Itse lukisin ne 1. ja 2. sarjojen välissä.

Nämä eivät ole maailmankirjallisuuden klassikoita, mutta hyvää perusfantasiaa silti. Jos pitää mieluummin syvällisestä ihmissuhdesaippuasta, nämä kannattaa jättää väliin. Itse ostan uusimman Feistin aina matkalukemiseksi ja luen lentokoneessa, sillä nämä eivät vaadi hirveää keskittymistä ja tuhannen yksityiskohdan pitämistä mielessään, mutta silti ovat ihan viihteellisiä.

... mutta kääntyi paremmaksi kun ikävät velvollisuudet tuli hoidetuksi.

Bonuksena tämä sivusto näytti hajonneen jostain maagisesta syystä, mutta löysin ilmeisesti vian ja nyt pitäisi taas toimia. Palaan maailmanpolitiikan arkipäivään taas ensi viikolla kunhan tässä vähän keskittyy ja maailmalla tapahtuu ylipäätään jotakin muuta kuin Ilkka Kanervan epäkiinnostavia tekstiviestejä.

Tämän päivän Helsingin Sanomien web-gallupissa peräti 60% jengistä on liittynyt muukalaisvihamiehisten natsien salaliittoon äänestämällä väärin ja olemalla sitä mieltä, että poliisilla on oikeus kysellä kadulla ulkomaalaiselta näyttävien passeja.

Kunnat yrittävät juuri alkaneessa kampanjassa parantaa mainettaan työnantajina.

keinojakaan ei kaihdeta. Kunnanjohtajia kehotetaan perustamaan blogi ja palautelaatikko, ja esimiehiä puolestaan kannustamaan työntekijöitä ja istumaan kahville heidän kanssaan. Näiden radikaalien ehdotusten ainoa varjopuoli on se, että ne eivät ole asioina uusia. Dilbertin Pointy-haired boss nimittäin toteuttaa tätä kuntaliiton agendaa lähes päivittäin sarjakuvissa. Keinojen purevuuden ja toimivuudenkin voi lukea Dilbertistä eikä tarvitse turhaan tilata kallista tutkimusta jälkikäteen.

Kuntasektorin ongelma työnantajana ei ole se, että pomot eivät juo kahvia riittävästi vaan se, että kahdella tonnilla kuussa ei saa varsinkaan kasvukeskuksia lähellä töihin ketään sellaista, jolle on tarjolla töitä muuallakin. Joten hommaan valikoituu väärää väkeä. Väärää uravalintaansa katuva katkeroitunut jengi taas ei muutu huippumotivoituneiksi ylisuorittajiksi, vaikka heidän kanssaan juotaisiin kuinka kahvia. Eikä sekään auta, että seinällä on palautelaatikko, sillä tälläkin hetkellä palautelaatikoiden viesteistä 90%:ssa sanotaan "lisää liksaa".

Lisää liksaa ei kuitenkaan kuulu, vaan rahat käytetään mieluummin tällaisiin naurettaviin kampanjoihin, joissa rahaa palaa konsulenteille ja mainosmiehille, jotta he yrittäisivät selittää ihmisille, miksi heidän kehitysmaatason palkkansa ei ole se itse ongelma vaan pitäis niinku sillee kannustaa ja olla sosiaalisii.

Jos ostaa Heathrown taxfreestä juttuja ja aikoo tulla sinne takaisin, ostokset ostetaan lähtiessä ja takaisin Britanniaan tullessa ne haetaan jostain luukulta tuloaulassa. Ei toimi EU:n ulkopuolisille lennoille, mutta sehän ei meitä haittaa.

Vaivatonta ja kätevää. World of Whiskiesiin investoiminen on taas mahdollista ja jopa järkevää, koska ei tarvitse miettiä, millä ilveellä pullot muulaa ehjinä perille paluumatkan ynseiden käsimatkatavarasääntöjen takia. Siellä on nyt kaksi pulloa odottelemassa ensi viikon lauantaita.

Lueskelin tänään julkaistua Britannian budjettia.

Siellä huomio kiinnittyi lähinnä jargoniin: Tämä vero nousee "ympäristösyistä". Tuo maksu nousee "ympäristösyistä". Keksimme uuden maksun väärille autoilijoille "ympäristösyistä". Ryhdymme verottamaan lentoliikennettä enemmän "ympäristösyistä". Jne. Ainoastaan viinan ja tupakan veronkorotuksia ei perusteltu ympäristösyillä, mutta kaikkien muiden verojen korotukset on näemmä luvallista laittaa "ympäristönsuojelun" piikkiin aivan riippumatta siitä, kuinka kankkulan kaivoon kerätty veroraha oikein kaadetaan.

Lisäverot kuuluu perustella siksi, että valtio tarvitsee lisää rahaa, ja sen jälkeen keskustella onko rahan tarve oikea vai kuviteltu. Nyt budjetin tulopuoli kadotetaan ympäristönsuojelun syöveriin, ja näin kaikki budjettia arvostelevat voidaan leimata ympäristön vihollisiksi ja kääntää näin keskustelu johonkin täysin sivuraiteelle.

Ympäristö ei muutu nykyisestä miksikään, vaikka kaikki ihmisten rahat kierrätetään valtion kautta. Joku voisi nyt rehellisyyden nimissä paljastaa tämän huijauksen, sillä niin kauan kuin ympäristövero on aivan hyväksyttävä syy itsessään kahmia rahaa valtiolle, niin myös tapahtuu.

Olen poissa kotoa puolisentoista viikkoa. En tiedä onnistuuko päivittäminen ulkopuolelta laisin. Jos onnistuu, kirjoittelen jotakin joskus. Jos ei onnistu, sitten ei onnistu.

Poikkeuksellisesti jouduin laittamaan puhelimen seinään, koska odottelin DHL:n kulia, ja niillä on tapana soittaa ovipuhelimella, joka on siis portilta puhelinlinjaan kytketty juttu eikä mikään sisäverkkosysteemi kuten Suomessa on. Kolmen tunnin aikana siihen soitti kuusi puhelinmyyjää.

Jos puheluita tulisi yksi silloin, toinen tällöin, olisin todennäköisesti laiskuuttani antanut asian olla enkä olisi jaksanut selvittää, miten se estetään. Nyt on sitten suoramyynti estetty sekä tuohon että kännykkään, joten minulle ei voi enää yrittää myydä mitään.

Koska tämä työttömän arki alkaa käydä voimille, käyn yhden velvollisuuden tuossa ensin hoidettuani ensi kuun alussa buureja moikkaamassa. 8.4. lienee tarjolla kaljaa ja grillausta hyvässä seurassa. Buurit ovat jotenkin mentaliteetiltaan niin samanlaisia kuin suomalaiset, että juttuun tulee mainiosti ja parin aikaisemman kerran perusteella tarjolla on grillausta jonkun pihalla ja tynnyrillinen olutta mieheen. Viihtyvyys on taattu.

Sitä ennen olen reilun viikon Namibiassa kun en ole koskaan ennen käynyt siellä. Juuri sain varattua lentolipun sinne Johannesburgista, vaikka British Airwaysin web-palvelu yrittikin pistää voimaperäisesti vastaan selittämällä, että luottokorttejani tai minua ei ole olemassa.

Vielä pitäisi vuokrata pari autoa. Etelä-Afrikkaan kelpaa mikä hyvänsä halpa ja automaattivaihteinen. Namibiassa olisi kuulemma hyvä olla neliveto. Päätiet ovat erinomaisessa kunnossa, mutta sinne mennään katselemaan paikan luontoa ja osa kauniista paikoista on hiukan huonompien teiden takana. Saapa nähdä mitä sieltä löytyy. Jos siellä on tylsää, tarjolla on aivan juotavaksi kelpaavaa Windhoek-lageria ajankuluksi, mutta olettaisin paikassa viihtyväni kameran kanssa sangen hyvin.

Vatikaanista kajahtaa.

Seitsemän kuolemansyntiä on saanut nyt seruaa moderneista asioista. Tämä tuntuu hieman turhanaikaiselta, sillä seitsemän vanhaa kuolemansyntiä ovat itse asiassa aika hyvä kokoelma ihmisluonnon ansioita kenelle hyvänsä herrasmiehelle noudattaa. Ja vaikka asiaa ei sattuisi ajattelemaan näinkään päin, asiassa on toinenkin aspekti.

Katolinen kirkko on organisaationa jokseenkin ainoa, joka on kestänyt liki tuhat vuotta jokseenkin muuttumattomana. Muita ei ole. Tämä nähdäkseni perustuu osittain siihen, ettei se ole hukannut kantavaa ajatustaan ja lähtenyt kaikennäköisen kunkin aikaisen trendihuuhaan vietäväksi. Se on tarjonnut kannattajilleen vakautta ja pysyvyyttä epävarmassa ja muuttuvassa maailmassa, ja vaikka valtaosa ei täysin sen oppien mukaan eläkään ja pitää sitä vanhanaikaisena, juuri tässä vanhanaikaisuudessa ja jonkunnäköisessä myyttisyydessä on katolisen uskon lumo verrattuna hiirenharmaaseen protestanttisuuteen, jossa nykyään trendihaukat haistelevat punavihreän nuorison ajatuksia ja hyökkäävät vastustamaan tai kannattamaan jokseenkin kaikkea samaa.

Uusista synneistä trendinhaistelun piikkiin menevät ympäristön saastuttaminen, huumeiden käyttö, rikkauksien haaliminen ja köyhyyden aiheuttaminen. Näistä asioista osa lienee hyviä vastustettavia kaikin puolin, mutta kolmessa näistä asioista katolinen kirkko ei tee kuten se opettaa. Sen oma varallisuus on suunnaton ja sen oma ehkäisyn ja perhesuunnittelun vastainen politiikka on osaltaan aiheuttanut kolmannen maailman ylikansoitusongelman. Jos Brasiliassa väki ei lisääntyisi älytöntä vauhtia, sademetsiä ei olisi niin kiire raivata pelloiksi kansaa ruokkimaan, ja hieman kohtuullisemman kokoiset yhdyskunnat olisivat ympäristökuormitukseltaankin hieman kohtuullisempia. Muutamaa Euroopan näyteikkunavaltiota lukuunottamatta koko muu katolinen maailma on kovaa vauhtia hukkumassa paskaan, ja lisääntyvä väestö vie ne vähäisetkin toimeentulon lähteet muutenkin köyhältä väeltä.

Sen sijaan katolinen kirkko on ovelasti lisännyt listalleen noiden itseaiheutettujen ongelmien lisäksi geenimanipulaation peräti toiseksi raskaimmaksi synniksi, ja "moraalisesti epäilyttävät tieteelliset kokeet" on myöskin listattu. Nämä kaksi ovat puolestaan puhdasta valtapolitiikkaa. Geenimanipulaation yhteyttä yhtään mihinkään on vaikea kuvitella, mutta "moraalisesti epäilyttävä" tiede voi olla aivan mitä hyvänsä tiedettä ja tulkinta jätetään Vatikaanille. Näin voidaan jatkaa iänikusta kirkko vastaan tiede -sotaa jättämällä kirkolle avoin kortti julistaa synniksi ja näin ollen paholaisen työksi ja harhaopiksi kaikki sellaiset tieteelliset tulokset, jotka eivät kirkonmiehiä miellytä.

Kuinka moni muistaa, mitä Ilkka Kanerva on poliitikkona tehnyt viime aikoina? Minä en ainakaan, sillä en ole saanut lukea näistä asioista mitään.

Sen sijaan meille on kerrottu kaikkea epäkiinnostavaa jostain yksityiselämän piiriin kuuluvista tekstiviesteistä, jotka eivät liippaa politiikkaa edes etäisesti. Eikä tämä ole viime ajoilta ainoa kerta, jolloin kategorioihin hömppä, juoru tai sensaatio kuuluvat asiat menevät politiikka-kategorian ohi mennen tullen. Ymmärrän, että matalan journalismin edelläkävijät tekevät näin, mutta YLE ja HS voisivat edes yrittää ylläpitää hiukan korkeamman journalismin imagoaan.

Tai sitten Kalle Isokallio oli oikeassa.

Tuulikki Ukkola väläyttää hienoja asioita mietittäväksemme.

Ensinnäkin, oikeusistuimen epäileminen puolueelliseksi on aika kova väite ja se pitäisi todistaa muuten kuin toistamalla kolmasti Vanhasen oikeusavustajan nimeä. Toisekseen, jos hyväksymme Ukkolan viisaat sanat sellaisenaan, siinähän käytännössä kielletään poliitikkoa ja/tai julkisuuden henkilöä ajamasta asiaansa oikeusjärjestelmässä. Tämäkin vaatisi jonkunnäköisiä perusteluja miksi näin kuuluisi olla, sillä kyse on kaikille yhtäläisestä perusoikeudesta.

Tämä on sen sijaan täysin käsittämätön kohta: "Ukkolan mukaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan pitäisi tutkia se, valehteliko Vanhanen seurustelusuhteen aloittamistavasta kansalaisille." Mitä ihmeen tutkimista asiassa on, sillä tapahtumien kulku tuossa mieltäkääntävässä asiassa on nyt kaikkien tiedossa kuten myös se, että Vanhanen valehteli aluksi. Mutta entä sitten? Mikä mahtaa olla asian perustuslaillinen ulottuvuus kun kerran perustuslakivaliokunnan pitäisi jättää muut turhanpäiväiset asiat sikseen ja ryhtyä jahtaamaan Vanhasta.

Ja mikähän järki on tällaisessa vaalikauden alkupäähän ajoittuvassa hallituskumppania vastaan hyökkäämisessä? Tuulikki Ukkolan päätös loikata liberaaleista Kokoomukseen sen sijaan vaikutaisi paljastuvan oikeaksi, sillä tällaisessa ihmisten yksityiselämän kaunaisessa kyttäämisessä ja vaatimuksissa valjastaa valtiokoneisto jahtaamaan yhtä ihmistä ei ole liberalismin häivääkään.

Organisoin tätä palstaa hiukan uudelleen ja lisään uusia kategorioita ja pilkon turhan geneerisiä. Ei pitäisi rikkoa mitään, mutta jotkut vanhat linkit saattavat lakata toimimasta.

Eilen oli siis paikallisen suomiseuran ryyppäjäiset.

Mesta on joku hämärä taotao-baari Cityssä, ja sieltä ei saa edes lämmintä olutta. Olen käynyt siellä kerran ennenkin ja silloin jengille oli varattu baarin perältä kasa pöytiä. Tällä kertaa oli kuitenkin toinen meno. Pöydät olivat siellä ja nurkkakin, mutta se oli varattu Paremmalle Väelle tai jotain.

Ymmärtäisin, jos se parempi ja tärkeämpi seurue olisi ollut vaikkapa Lord Foobarin järjestämä tärkeä juttu. Tai kyseessä olisi ollut publikaanin naapurin serkku, sillä nepotismi on aina suositeltava ja kannatettava asia. Olisin myös ymmärtänyt, jos paikalla olisi ollut pönäköitä amerikkalaisia, jotka olisivat yksinkertaisesti pistäneet niin paljon pesoja tiskiin, että yrmeä ilme kääntyy hymyyn.

Tällä kertaa meidät kuitenkin syrjäytti "puolalaisten ammattilaisten" seurue, ja yksikään niistä ei näyttänyt edes putkimieheltä.

Käytän itse tästä asiasta nimeä karisma. Se voi olla jotakin muutakin, muta tämä nimi kuvaa sitä minusta parhaiten.

Joillain on sitä, joillain ei. Tämä ei riipu mitenkään ulkonäöstä, älykkyydestä, tyylistä tai mistään muustakaan mitattavissa olevasta asiasta, mistä syystä se ansaitsee oman nimensä. Se ei ole mikään välttämätön juttu elämässä menestymisen kannalta, lähinnä se vaikuttaa käytettävissä olevaan keinovalikoimaan.

Minulla sitä on. Asian hyvä puoli on se, että minun ei tarvitse ikinä ponnistella tullakseni huomatuksi. Työyhteisössä yhdet pinnistelevät ja tekevät kamalasti työtä saadakseen ideansa esille ja äänensä kuuluviin. Minun ja muiden kaltaisteni ei tarvitse tehdä yhtään mitään muuta kuin mumista joku raakileen tasoinen ajatus ääneen, ja väki muistaa sen. Management-päivä, jolloin katsotaan 42 lyhyttä kalvosulkeista joka osa-alueilta, menevät pääsääntöisesti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta joidenkin tylsä show jää silti mieleen.

Uusien ihmisten seurassa ei tarvitse myöskään ponnistella tullakseen huomatuksi. Eikä ikinä tarvitse törmätä "joo, mehän tapasimme kuukausi sitten, mikäs sinun nimesi olikaan" -ilmiöön.

Tämä ominaisuus ei ole pelkästään hyvää tuova asia. Jos raitiovaunussa on rähjääjä, hän poimii joukosta aina minut, riippumatta siitä, kuinka paljon kulkuneuvossa on väkeä. Ja kun mikään teko ei tunnu jäävän yleisöltä huomaamatta, onnistun tekemään itsestäni idiootin sangen nopeasti jos teen tai sanon jotain tyhmää. Mikään ei unohdu, kaikki muistetaan. Ja kun valtaosa ihmisten jutuista on aika tyhmiä, kuten myös minun, sanomisissaan on syytä olla varovainen mikäli haluaa jättää itsestään jollain tavalla hyvän kuvan. Ja kun sanojeni varominen ei ole koskaan kuulunut hyveisiini, ihmiset sitten suhtautuvat minuun aika kaksijakoisesti. Osa pitää, osa ei voi sietää, välimuotoja ei hirveästi taida olla.

Tällaista kankkusta ei olekaan ollut kuin sitten viimeksi. Kannatti järjestää viskinmaistajaiset joskus puolen yön tuolla puolen. Ainoa lohtu lie se, että tuskin kärsin yksin.

Oli minulla jotain muutakin asiaa, mutta se saa luvan odottaa, kunnes tämä on kellistetty.

Taisto on tuima.

Olen vältellyt tämän asian käsittelemistä, koska se johtaa yleensä jämppään ja jankutukseen. Olen kuitenkin ilokseni huomannut, että asia on niin Suomessa kuin muuallakin enenevässä määrin esillä. Seuraan Suomessa sekä vapaamman että kontrolloidumman maahanmuuton kannattajien näkemyksiä ja lisäksi lehdissä asiasta puhutaan jo aika paljon.

Tämä on hyvä, sillä Suomesta puuttuu johdonmukainen ulkomaalaispolitiikka. Mikä hyvänsä on parempi kuin nykyinen ajopuuteoriapolitiikka, jossa asioita vain tapahtuu ja jos joku asia on tarpeeksi rikki, tulipalo sammutetaan jotenkin ja taas sama meno jatkuu. En usko totuuden löytyvän mistään ääripäästä tässäkään asiassa, mutta totuuden löytämiseksi asiasta pitää keskustella. Vielä tällä hetkellä keskustelua leimaa keskustelijoiden leimaaminen. Keskustelijat ovat joko seksinpuutteessaan neekereitäkin kelpuuttavia viherpipertäjähumanisteja tai sitten he ovat natseja. Tämä tie ei johda mihinkään muuhun kuin luiskaotsaiseen keskustelun irvikuvaan, joten siitä olisi syytä päästä eroon ja ryhtyä keskustelemaan itse asiasta.

Koska asia on kokonaisuutena kiinnostava, päätin kantaa korteni kekoon ja koota tähän ajatuksia, jotka eivät ole uusia, ja joita olen esittänyt siellä täällä, mutta koottuna yhteen paikkaan.

Itse olen ajatellut asiaa siirtolaisten osalta näin:

• Pitäisi erottaa ulkomaalaispolitiikka siirtolaispolitiikaksi ja pakolaispolitiikaksi. Samaten kaikki byrokratia. Siirtolaisviraston tehtävä olisi houkutella maahan tarvittavia ammattimiehiä ja tehdä heidän elämänsä ja sopeutumisensa niin helpoksi kuin mahdollista. Pakolaisviraston tehtävä olisi yrittää lähettää pois kaikki ne turvapaikanhakijat, joita ei mitenkään kehtaa olla pois lähettämättä. Nykyjärjestelmän vika on se, että siirtolaisen elämä ei välttämättä ole helppoa ja siirtolaisstatus on aika hankalasti hommattava asia, ja toisaalta turvapaikanhakijoista saa jäädä maahan myös muita kuin turvapaikan tarvitsevia, joten siitä on tullut korvaava siirtolaisuuden kanava. Tässä kanavassa on kuitenkin vikana se, että otamme sisään ne, jotka tulevat ovelle kolkuttamaa emmekä niitä, jotka joku on valinnut, esimerkiksi tuleva työnantaja. Valikoiminen parantaa laatua, valikoimattomuus määrää. Nähdäkseni meidän olisi pienenä maana keskityttävä tässäkin asiassa laatuun. Se, että Suomessa on vähemmän ulkomaalaisia kuin jossain muissa maissa, ei aiheuta mitään "mitähän ne meistä ajattelevat" -reaktioa, vaan asia on omamme emmekä ole missään kilpailussa mukana.
• Siirtolaisten byrokratiaa pitäisi keventää nykyisestä ja luopua aikaa
  
  vievästä ja passin pitkäksi ajaksi pois luovuttamista edellyttävästä luvan uusimismenettelystä. Uusimiskäsittely voisi aivan hyvin olla sähköinen ja jos passiin pitää liimata joku uusi tarra, sen voi lähettää postissa. Ja tämä olisi automaatti jos olosuhteissa ei ole tapahtunut mitään muutoksia.
• Vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset tulee karkottaa, riippumatta siitä, kuinka turvallinen tai turvaton se maa on, johon rosvot lähetetään. Rikosten pitää olla kuitenkin vakavia väkivalta- tai talousrikoksia eikä tästä saa tehdä kanavaa, jolla voi narauttaa kenet hyvänsä ei-toivotuksi päätetyn muutaman kerran punaisia päin kävelemisestä ja sen jälkeen pakata seuraavaan lentokoneeseen.
• Siirtolaisten houkuttelemiseksi voisi keksiä jonkun työnhakuviisumin, joka myönnetään turvallisista maista tuleville ihmisille, jonkunnäköisten kiintiöiden puitteissa. Tällä kupongilla olisi vuosi aikaa etsiä töitä ja sosiaaliturva tuona aikana rajoittuu akuuttiin sairaanhoitoon. Jos löytää työtä, kuponki muuttuu automaattisesti työluvaksi ja jos ei löydy niin pitää lähteä pois. Vuoden jälkeen katsotaan eri maista tulleiden status. Jos yli 2% maan tulokkaista on teillä tietymättömillä (ei ole käynyt muuttamassa kuponkiaan työluvaksi eikä ole myöskään poistunut maasta), maa pudotetaan listalta pois viideksi vuodeksi ja mietitään sitten uudelleen. Olettaisin tämän lisäävän hyvää siirtolaisuutta. Kun Ukrainasta tulee putkimiehiä ja ne huomaavat, että täällä on töitä muidenkin alojen tekijöille, syntyy verkostoja, jotka tuovat maahan kaivattua työvoimaa sen sijaan, että maahan tulee pummeja.

Pakolaisten osalta järjestelmää voisi muuttaa vaikka näin:

• Ryhdytään noudattamaan Dublinin sopimusta. Joka siis sanoo, että turvapaikkaa on haettava EU:n ulkorajalla, eikä niin, että käydään hakemassa hylkäys yhdestä maasta ja sitten mennään toiseen, tai vaihtoehtoisesti kuljetaan viiden maan läpi sinne, jonka systeemin odotetaan olevan löperöin.
• B-lupakäytännöstä luovutaan, eli myönnetään turvapaikka
  
  tai lähetetään oitis takaisin. Mitään välimuotoja ei kuulu olla. Käytännössä turvapaikkoja varmaankin tulisi myönnettyä nykyistä enemmän. Käytännössä b-lupasysteemi on hölmö, koska se on katkolla vähän väliä ja kenenkään motiivi yrittää sopeutua lienee vähäinen jos vähän väliä on kuulustelu, jossa selvitetään, voisiko jo nyt lähettää pois.
• Turvapaikkahakemusten käsittelyyn lisätään resursseja niin, että hakemuksen tavoitekäsittelyaika on kolme kuukautta.
• Otetaan mallia Australiasta ja pidetään turvapaikanhakijoita tämä kolme kuukautta jossain säilössä. Ei voi olla kauhean paha rasti jos vaihtoehtona on teloituskomppanian eteen joutuminen. Näin ihmiset ovat käytettävissä tarinansa tarkistamista vaativiin kuulusteluihin ja jos heidät lähetetään takaisin, se onnistuu vaivatta.
• Otetaan mallia Sveitsistä ja määritellään automaattiseksi hylkäysperusteeksi se, että hakija haittaa tutkimusta esimerkiksi muuttamalla kertomustaan aina toisinaan, jolloin tutkinta alkaa alusta. Tämän ja edellisen kohdan tarkoitus on estää se, että hakemuksen käsittely venyy ja vanuu vuosikausiksi, jolloin käytännössä kielteisenkin päätöksen saaneelle on jo syntynyt sen verran perusteita jäädä maahan, että heitä harvemmin käännytetään.

Mitä sitten tehdäänkin, sitä ei hakata savitauluun ja julisteta ikuiseksi ja keskeiseksi luonnonlaiksi. Ulkomaalaispolitiikan tavoitteen tulee olla Suomen, suomalaisten ja maassa laillisesti oleskelevien ulkomaalaisten hyvinvointi. Ei maailman köyhyys- ja pakolaisongelman ratkaiseminen tai mikään muukaan pehmoaihe. Menisikö maailma täysin rikki, jos tehtäisiin jotain tuollaista, vai onko yllä oleva kirjoitus osoitus ilkeämielisestä natsin luonteestani?

Viikon puheenaihe Englannissa on hallituksen suunnitelma viimeinkin ottaa käyttöön jokunnäköiset henkilöllisyystodistukset. Aluksi ulkomaisille ja vuonna 2017 tai jotain natiiveillekin.

Hanke on täydellisen epäsuosittu, sillä moisen epäillään lisäävän valtion taholta kyttäystä ja valvontaa, mikä kritiikki ei mene aivan täysin hukkaan. Sen sijaan hassunkurista on se, että puolet kansalaisjärjestöistä vastustaa hanketta sillä perusteella, että sen jälkeen jossain valtion virastossa olisi ihmisten nimet ja osoitteet yhdessä rekisterissä, ja tämä lisää hakkeroinnin riskiä. Varmaan näin, mutta pelko on tässä se, että sen jälkeen joku tekee massiivisen identiteettivarkauden, mikä taas kertoo siitä, että henkilökortin ideaa ei ole edes ymmärretty.

Tässä maassa henkilöllisyyttä ei tarvitse todistaa oikeastaan kenellekään vaan tarvitaan sähkölasku tai kaasulasku. Jos on omalla nimellä joku kuponki lähetettynä johonkin osoitteeseen, se osoittaa ihmisen olevan olemassa ja asuvansa siellä missä väittääkin. Tämän takia sitten identiteettivarkaus on kova juttu, koska sen jälkeen voi tilata osamaksulla jne. vaikka mitä jonkun toisen nimellä ja osoitteella. Systeemi on koko lailla älytön ja läpimätä ja kesätoimittajat tekevät joka heinäkuu jutun siitä, että ottavat jonkun keksityn henkilöllisyyden, muuttavat kaverinsa kämppään, tilaavat sinne nettitöpselin ja saavat siitä laskun ja sen jälkeen käyvät hakemassa asuntolainan tälle keksitylle henkilölle.

Nyt valtaosalle henkilökortin vastustajista ei ole kirkastunut se ajatus, että jatkossa nimi/osoiteparilla ei ole enää mitään todistusarvoa kun on se henkilökortti. Sitä voi vastustaa kyttäämisen perusteella, mutta muuten esitetyt perustelut ovat koko lailla älyttömiä.

Vanhas-Ruusus-whatnot-spektaakkelin tuomio erityisesti perustelujensa osalta oli jossain määrin omituinen.

Olisin ymmärtänyt tämän tuomion, jos tuomioistuin olisi perustellut asian esimerkiksi niin, että tällaisilla asioilla on pääministerin tapauksessa merkittävää yhteiskunnallista merkitystä tai kerrotut tiedot ovat oleellisia vaikuttamaan käsitykseemme Vanhasen kyvystä hoitaa julkista tehtäväänsä. Tai sillä perusteella, että tällaiset asiat eivät ylipäätään ole loukkaavia tai yksityisyyden suojan piiriin kuuluvia, on henkilö kuka hyvänsä. Olisin ymmärtänyt myös sen, jos oikeus olisi hylännyt syytteet suorin vartaloin sillä perusteella, että kepulaisen kunniaa ei voi loukata.

Nyt kuitenkin kanta oli omituinen. Annettiin ymmärtää, että tällaisia tietoja ei kyllä oikeasti saisi kertoa, mutta toisaalta todettiin, että rikos tapahtuu vasta jos rosvo tietää tekevänsä rikoksen, ja tämä ei tässä tapauksessa täyttynyt.

Tätä on vaikea niellä kustantajan osalta. Juorukirjoihin erikoistunut kustantaja tietää asiaan liittyvän lainsäädännön, tai ainakin hänen tulisi tietää. Tietämättömyys lie hyväksyttävä peruste Ruususen osalta, joka vain päätti rahastaa hyvän tilaisuuden miettimättä sen kummemmin sen juridisia aspekteja, mutta jos hyväksymme perusteeksi sen, että julkisen sanan edustajana toimiva kustantaja ei tiedä oman alueensa lainsäädäntöä, meidän on syytä miettiä, tämän päätöksen muita seurauksia.

Erityisen voimaperäisesti Vanhasta vastaan kantaa ovat ottaneet lehtineekerit. He eivät laisinkaan pidä siitä, että oikeusistuimet tunkevat heidän alueelleen kertomaan heille, mitä saa tehdä ja mitä ei. Eivätkä he pidä edes siitä, että kukaan kyseenalaistaa heidän tekemiään tulkintoja oikeudessa vaan tällaiset jutut ovat jo perusteiltaan harhaoppisia. He pitävät ammattikuntansa tasoa ja itsesääntelyä siinä määrin korkeana, että oikeusistuinten olisi syytä pitää näppinsä poissa heidän tontiltaan. Jos nyt kuitenkaan edes kustantajatason viskaali ei tiedä alan lainsäädännöstä tuon taivaallista, pitäisikö meidän olettaa pakasta vedetyn lehtineekerin tietävän?

Joten miten on? Tietääkö julkinen sana vai eikö tiedä? Kas siinäpä pulma, lehtineekerin kannalta kumpikin vastaus on jossain määrin kiusallinen.

Minulla on oikeastaan aina ollut jossain määrin vaikea löytää puolue, jota voisin kannattaa. Vaaleissa päädyn yleensä vähiten pahaan, tai jonkunnäköisen vastaäänen antamiseen "ei nyt ainakaan kepulaista presidentiksi".

En tiedä onko vika puolueissa vai minussa, epäilen että molemmissa. Oma arvo- ja näkemysmaailmani on perin ongelmallinen. Toisaalta kannatan laajoja yksilönvapauksia, vastustan paapomista ja sensuuria, olen sitä mieltä, että ihmiset saavat tehdä kotonaan mitä lystäävät ja moral majority voi pitää turpansa kiinni ja jos joku haluaa vaikkapa dokata itsensä hengiltä niin se on oma valinta siinä kuin ne muutkin. Toisaalta vastustan nykyistä hyvinvointivaltiota jokseenkin joka kantilta. Kaikki yli 25:n menevät veroprosentit oikeastaan missään asiassa kenties joitain valmisteveroja lukuunottamatta ovat riistoa. Tuloerot ovat keskeinen elementti toimivassa yhteiskunnassa, jokainen on jossain määrin oman onnensa seppä ja vain lähtökohtien pitää olla yhtäläisiä, ei lopputulosten.

Osa puolueista tyssää aatteellisen liberalismin puutteeseen. Vähän väliä ponnahtaa esiin jotain älykköjä kertomaan, että valtio tietää ihmisiä paremmin, mikä heille on hyväksi, tai sitten puolueet ryhtyvät ammentamaan muinaista kristillistä retoriikkaa ja päättämään siitä, saako Suomessa herran vuonna 2008 lesbopari hommata lapsia ilman pakasta vedetyn miehen vuokraamista vai eivät. Loput tyssäävät taloudellisen liberalismin puutteeseen, sillä tässä epäonnistuu jokainen puolue. Kaikkien ydintoiminta tuntuu olevan rahan kierrättäminen omina pidetyille julkisen sektorin kautta, ja minä en pidä tästä.

Puolueet puhuvat jatkuvasti "eriarvoisuudesta", mutta se tarkoittaa aina vain taloudellisia asioita, ei mitään muuta. Ihan esimerkinomaisesti olen itse ollut tähän saakka työmarkkinoilla siinä määrin kysytty henkilö, että palkkani ja muut etuni ovat olleet kohtuullisen hyvät Suomen mittapuulla. Tämä lisää kuitenkin eriarvoisuutta, joten ideologisen valinnan mukaan minua pitää verottaa enemmän kuin muita, jotta ero tasoittuu. Toisaalta markkina-arvoni on naismarkkinoilla täysin olematon kuten se on aina ollut, ja huolimatta siitä, että perhe ja sensellaiset asiat alkaisivat olla oikein kiva vaihtoehto, tämä ei tunnu oikein onnistuvan. Äärettömän eriarvoista kun toisilla on kaikki ja toisilla ei mitään, mutta ei tällaiselle asialle (onneksi) edes yritetä tehdä mitään. Tämän esimerkin tarkoitus on vain osoittaa, että eriarvoisuus ei ole rahaan typistettävä mustavalkoinen asia, vaan ihmisten onnellisuuteen ja hyvinvointiin vaikuttavista asioista kerrassaan valtaosa on täysin rahaan liittymättömiä tai sitä vain löyhästi sivuavia.

Silti taloudellisen eriarvoisuuden torjuminen on puolueiden retoriikassa korkealla. Tämä on nähdäkseni puhdasoppista kusetusta ja näennäisen hyväntahtoista pehmoselitystä käytetään vain oikeuttamaan ihmisten rahojen älytön rosvous poliitikkojen hallinnoimalle julkiselle sektorille.

Mutta sitten puolueet. Tällä hetkellä ajattelen niistä jotenkin näin:

• Kokoomus: näennäisen talousliberaaliuden kannattaja, mutta vain näennäisen, sillä kannatuksen kova ydin näyttää olevan opettajissa, lääkäreissä, sairaanhoitajissa, lastentarhantädeissä ja kunnallisvirkamiehissä. Tämä sakki saa rahansa julkiselta sektorilta ja jos sitä ryhdyttäisiin ajamaan alas, katoaisi puolueen kannatus. Kokoomus oli pikkuisen onnistunut karistamaan kyttäys- ja poliisivaltiomentaliteettiaan kunnes Suvi "ajatelkaa lapsipornoamme" Lindén hyökkäsi puskasta kannattamaan älytöntä kyttäystä ja valvontaa, koska se on hyväksi lapsille ja emme kai me nyt lapsipornoa sentään kannata. Kun muu Kokoomus on ollut hiljaa, päättelen tästä puolueen ainakin hiljaisesti hyväksyvän sen, että Lindénin mopo on päätynyt jonnekin tuolle puolen Limpopon ja ellei asiaan saada parempaa tolkkua, pidän puoluetta viisi vuotta pannassa ja katson sen jälkeen uudelleen, vieläkö ne ovat megapoliisivaltion ystäviä vai onko järki alkanut voittaa.
• SDP: Erkki "korkeat verot ovat oikeudenmukaisia" Tuomiojan esiinmarssi on vienyt puoluetta aivan liiaksi vasemmalle, että saattaisin siitä kiinnostua. Käytännössä SDP on edelleen puolue, joka saa asioita tapahtumaan, jos ne saa myytyä tuolle puolueelle, mutta jatkossa pidän jokseenkin mahdottomana, että puolue ottaisi agendalleen moniakaan minun kannattamiani asioita talouspolitiikassa. Lisäksi SDP tuntuu edelleen olevan aivan liian sidoksissa perinteiseen AY-liikkeeseen, joka ei tällä hetkellä palvele millään tavoin muita kuin perinteisten duunarialojen työntekijöitä, mistä voisin kirjoittaa joku toiste jotain lisää.
• Kepu: ynseä aluepolitiikkapuolue, jossa ei ole mitään hyvää, paitsi Pekkarinen ja Sirkka-Liisa Anttila, jotka osaavat näemmä omaan pakkiin kusemisen jalon taidon huomattavasti paremmin kuin kukaan muu Suomen tämänhetkisistä valtapoliitikoista.
• Vihreät: joo ja ei. Yksilönvapausasiassa ja sitä liippaavissa kaikkein lähimpänä minua. Talouspolitiikassa sen sijaan sangen kaukana. Osmo Soininvaara pitää tällä hetkellä sloganinaan "Tarvitsemmeko lisää eriarvoisuutta? Emme todellakaan. Suomessa on tarpeeksi hauskaa olla hyväosainen ja riittävän kurjaa olla huono-osainen" ja Anni Sinnemäki toteaa energian hinnan nousseen, joten meidän on oltava valmiita nopeisiinkin energiaveron lisäkorotuksiin. Näistä haisee läpi ajatus siitä, että julkinen sektori olisi ihmisen ystävä eikä ykkösvihollinen, kuten sen mielestäni kuuluisi olla. Eriarvoisuus-keppihevosella ratsastetaan, ja lisäksi maahanmuuttopolitiikassa olen jokseenkin eri linjoilla puolueen valtavirran kanssa. Tunnustan kuitenkin toisinaan katselevani, mitä Vihreiden edustajat kirjoittavat tai sanovat, sillä joskus seassa on hyviäkin ajatuksia, ennen kaikkea siksi, että asioita osataan katsoa toisinaan hiukan eri vinkkelistä kuin kolme suurta tekevät.
• Vasl: Vähän sama tarina kuin Vihreillä, sillä erotuksella, etten viitsi edes ottaa selville, mitä nämä stallarien jälkeläiset asioista ovat mieltä, sillä seassa ei ole hyviä ajatuksia eikä myöskään uusia tapoja katsoa asioita, vaan 70-luvun henkinen perintö näkyy, kuuluu ja haisee. Kauaksi.
• Pers: Nämä menevät maahanmuuttopolitiikkakritiikissään pitkälle minusta ohi, ja lisäksi loppukeitos on sekavaa puuroa, josta ei liene tarkoituskaan ottaa mitään tolkkua
• Kristilliset: Arvomaailmaltaan siinä määrin vieras kopla, että jos ne joskus sattuvat sanomaan jotain, joka ei kuulosta täydellisen idioottimaiselta, pistän sen mätäkuun tai lehtineekerin väärinymmärryksen piikkiin
• Muut: ei vaikutusta kotiuttamispäivään.

Tästä pitäisi sitten aina valita. Ei ole helppoa.

Lontoon huomattavan vähän mainostettu "nähtävyys" on satavuotias Thamesin alittava tunnelivanhus, joka yhdistää Greenwichin ja Isle of Dogsin.

Tunneli valmistui 1902 telakkatyöläisten tarpeisiin kun duunarit asuivat Greenwichissä ja laivanrakennus oli Isle of Dogsin puolella. Molemmissa päissä on kuvassa näkyvät tötteröt, joissa on hissi ja portaat. Hissi operoi aamuseitsemästä iltaseitsemään tai jotain, vähän riippuen tuulen suunnasta ja muista asiaan keskeisesti vaikuttavista elementeistä. Tunneli ei ole toivottoman syvällä, syvin kohta on 15 metrin paikkeilla, joten porrasurakka ei ole huonokuntoisellekaan vaikea. Tunnelissa ei varsinaisesti ole mitään nähtävää, muuta kuin että se on insinööritieteen saavutuksena hieno.

Tunnelin pohjoispäässä muuten ihan leveä tunneli kapenee kymmenen metrin matkalta sellaiseksi, että joudun itse hiukan kumartumaan siinä. Urbaani legenda väittää tunnelin olleen alun alkaen sellainen ja tuo pala olisi jätetty siihen "muistomerkiksi", mutta tämä ei pidä paikkaansa. Siihen kohtaan osui pommi 2. maailmansodan aikaan ja tunneli täyttyi vedellä ja vuotokohtaan tuotu teräsputki on kiireesti rakennettu paikka, joka on kuitenkin saanut jäädä siihen kun ei se kääpiökasvuisten elämää haittaa millään tavalla.

Tunnelia on käytetty aika monesa musiikkivideossa ja jos sellaisessa näkee tunnelikohtauksen, on aika todennäköistä, että se on kuvattu juuri tuolla. Tunnelin voi näppärästi yhdistää Greenwich-visiittiin ajamalla DLR:llä Cutty Sarkin aseman sijaan joen pohjoispuolella olevalle Island Gardensin asemalle ja kävelemällä siitä. Tunnelin suu on sadan metrin päässä asemalta.

Mikä oikein on Suomen älymystö vai onko sitä? Ja jos on niin onko se tunnistettu oikein?

Itse en tiedä, mutta aina kun tarvitaan telkkariin joku lausumaan viisaita sanoja, paikalla on joku useimmiten lähinnä yliopistobyrokratiassa meritoitunut henkilö, joka nuorempien tapauksessa edustaa vihreitä ja vanhempien tapauksessa stalinisteja. Näillä ihmisillä voi hyvinkin olla näkemystä, en minä sitä kiistä. Mutta onko Suomessa foorumia, jossa kohtaisi erimielinen älymystö ja miettisi maailman menoa? Minusta tuntuu, että nyt erilaiset nykymenoa erittäin kriittisesti katsovat kokoontuvat yhdessä paikassa lähellä yliopistoja, ja nykymenossa mukana luovivat taas tuntuvat päätyvän lähinnä yritysmaailmaan.

Jotenkin minusta tuntuu, että muualla yhteiskunnallinen keskustelu on hieman avarampaa, koska eri mieltä olevat kohtaavat työpaikoilla, yliopistoilla ja julkisessa sanassa. Suomessa yritysmaailma isolta osin hiljentää viherpipertäjäpellet riippumatta siitä, mitä he sanovat, ja tiedotusvälineet ja yliopistot puolestaan lyttäävät uusliberaaleina pitämänsä eriävät mielipiteet. Keskustelu lokeroituu samanmielisten seuraan ja tämä tuskin on optimitilanne.

Meikäläisissä tiedotusvälineissä Venäjän vaaleja on arvosteltu, koska ne eivät ole demokraattiset, mikä sinänsä on aivan totta.

Venäjä ei kuitenkaan ole koskaan ollut demokratia eikä muutu sellaiseksi meidän elinaikanamme, joten asiassa ei pitäisi olla mitään yllättävää. Lähinnä Venäjällä valitaan jatkuvuuden ja muutoksen välillä, ja koska valtaosa kansasta on sitä mieltä, että Putin on hyvä tsaari, valtaosa äänestää jatkuvuuden puolesta, joten tuloksiakaan ei tarvitse väärentää, mikä toki onnistuisi jos kansa meinaisi äänestää väärin.

Kansainvälisesti lienee myöskin parempi, että Venäjää johtaa Putin, jolla on kontaktit niin itään kuin länteenkin ja jonka tapa tehdä asioita ja neuvotella on tuttu. Eurooppa ja länsikään ei halua Venäjältä demokratiaa vaan vakautta, ja nyt sitä on tarjolla ainakin lähitulevaisuudeksi. Muutaman vuoden tähtäintä pidemmälle Venäjän kaltaisen maan kehitystä on taasen turha yrittääkään ennustaa.

Ajattelin lähteä kuvaamaan monumentaalista Battersea parkin voimalaitosta, mutta sää oli sen verran pilvinen, etten viitsinyt vaivautua.

Kävelin sitten lähikulmilla Blackheath Hilliä ylös katselemaan, kun jengi lennättää leijoja Blackeathissa Greenwich parkin vieressä. Prince of Wales roadia Blackheathin "kylään", joka on sangen kivan näköistä seutua ja jos se olisi logistisesti hieman paremmassa paikassa, se näytti sellaiselta paikalta, jossa voisi vaikka asua. Radan ylitse ja eteläpuolta takaisin kohti masentavaa Lewishamia ja mainoksensa mukaan 24h auki olevaa Tescoa, joka kuitenkin menee sunnuntaisin kiinni neljältä. Ehdin sinne mukavasti varttia ennen ja sain päivän ruokatarpeet. Mukava viiden kilsan kävely mäkiä ylös ja alas.

Puolalaista kurkkukeittoa ei ollut. Toinen vakava puute kaupassa oli se, ettei siellä ollut lainkaan wasabia, jota olisin tarvinnut aivan välttämättä.