Lueskelin Iltalehden "rakkaus ja seksi" -huumoripalstaa ja sieltä löytyi pari "uutista", tämä ja tämä.

En ajatellut sinänsä käsitellä sitä, mitä noissa sanotaan. Varmasti syy sinkkuuteen on osittain geeneissä, sillä geeneissä on syy olemuksessamme ja käytöksessämme aika suureen osaan ja läheskään kaikki ei ole opittua ja itse rakennettua. Ja aivan yhtä varmasti on hyvä tapailla samaan aikaan kymmentä kumppaniehdokasta, niin homma sujuu joutuisammin.

Sen sijaan näissä kuten tuon ja muiden vastaavien palstojen muissakin uutisissa on huomattavan rajoitettu käsitys siitä, mikä on "sinkku". Sinkku on tv-sarjoissa ja viihteessä esille nostettu hahmo, useimmiten nainen, jolla seuran tyrkyttäjää riittää riesaksi saakka ja kyse on vain siitä, kenet heistä valitsee ja koska. Vai pitäisikö iskeä joku varattu, rikkoa hänen liittonsa ja kaapata sen jälkeen unelmien prinssi pariksi viikoksi itselleen kunnes häneen kyllästyy? Nämä viihteen sinkut sanelevat myös suhteidensa säännöt ja keston, ja jos kumppanikokelas ryhtyy esittämään jotain vaatimuksia tai jättää huomioimatta prinsessa-sinkun oikkupussistaan ravistaman asian, hänet kuuluu oitis dumpata ja valittaa sinkkuuden tuskaa ja miesten surkeaa laatua.

Kyllähän tätä sakkia on tosielämässäkin. Enemmän ja enemmän, koska viihteestä, Cosmopolitanista ja herra ties mistä ammennetut mallit alkavat siirtyä tapakulttuuriin. Tämä ei vain ole sinkkuasioiden se kulma, jonka kuuluisi pahemmin kiinnostaa ketään, ainakaan neuvontamielessä, sillä kyse on ennen kaikkea nuorten, kauniiden ja menestyvien pariutumisrituaalista, jossa sinkkuus ei ole mikään määräävä tekijä vaan ainoastaan nimitys yhdelle elämänvaiheelle, jota voisi enemmänkin luonnehtia “kun kokeilee sataa, sekaan saattaa osua yksi hyväkin”-metodiksi.

Valtaosa sinkuista ei tunnista itseään näiden uutisten maailmasta millään tavoin. Suurin osa sinkuista ei tee yhtään mitään sillä tiedolla, että olisi joo ihan hyvä juttu tapailla kymmentä kerrallaan, koska maailmasta ei tunnu löytyvän edes yhtä, joka haluaisi tavata toisenkin kerran, tai edes ensimmäistä kertaa.

Lisäksi meillä on joukko sinkkuja, joiden kriteeristö on niin kova, ettei ne täyttäviä ihmisiä ole maailmassa montaakaan. Tämä on erityisesti naisten ongelma parillakin eri tavalla. Toinen on se, että jos nainen etsii "yhtä hyvän näköistä" kuin mitä itsekin on, tulee ongelma, sillä naisista kauniita on 70% tai jotain, ja miehillä taas ulkomuoto on huomiotaherättävän komea noin kymmenellä prosentilla tai sinnepäin, johtuen ennen kaikkea siitä, että valtaosa naisista panostaa ulkonäköönsä enemmän kuin valtaosa miehistä. Tästä epäsuhdasta johtuu, että valtaosa naisista ei onnistu löytämään ketään tuosta pienestä miesjoukosta, ja heitä ei hirveästi lohduta tieto, että se johtuu geeneistä.

Aivan sama ongelma on naisella, joka haluaa itseään fiksumman/karismaattisemman/lahjakkaamman/younameit miehen, tai edes itsensä tasoisen. Jossain, en muista enää missä, on selvitetty ansiokkaasti sitä, kuinka luonto "kokeilee" miehillä. Miehissä on joka asiassa gaussin käyrän ääripäitä huomattavasti enemmän kuin naisissa, jotka tuppaavat olemaan kaikki siinä keskellä. Näin ollen melkein kaikki naiset ovat "aika hyviä" siinä asiassa, mitä he nyt tärkeänä pitävätkin, mutta enemmän ääripäihin painottuvissa miehissä kolmannes on reilusti alle, kolmannes noin suunnilleen samanlaisia ja kolmannes selvästi parempia. Eli tässäkään asiassa naisten etsimiä ihannekumppaneita ei yksinkertaisesti ole yhtä paljoa kuin heitä etsiviä naisia. Sekin johtuu geeneistä, muttei lohduta ketään.

Kolmas kiinnostava joukko sinkkuja ovat ne, jotka kyllä löytävät seuraa ja onnistuvat kiinnostumaan itse, mutteivät onnistu pitämään löytöään. Tämä voi johtua geeneistä tai opituista asioista, mutta heitäkin on paljon. Kun kaikki lähtevät lätkimään parin viikon tai parin kuukauden jälkeen, todennäköisesti kiinnostavampaa olisi tietää, mitä oikein pitäisi tehdä toisin kuin se, että sillä toisella ehkä oli joku geeni hieman vinossa, sillä jokaisella ei varmasti tuo geeni vinossa ole ja opitut seikat liittyvät asiaan enemmän.

Näitä asioita harvemmin näkee missään käsiteltävän, sillä villiä ja vapaata "kumppaneita tulee ja menee"-elämää viettävä pieni klikki on onnistunut monopolisoimaan koko sinkkuasian itselleen.

On aika eri asia potea sinkkuuden tuskaa raastamalla hiuksiaan ja valittamalla kohtalon murjovan kun sillä keskiviikon tuttavuudella oli vääränväriset hiukset tai luomi vasemmassa tississä, verrattuna siihen, että kiinnostuneita ei pahemmin ole, mistään jutusta ei tule mitään ja jos hetkeksi tuleekin, tuloksena on vain yksi pettymys pitkässä listassa.

Suomi on yllätyksettömästi paljastunut euroalueen kalleimmaksi maaksi.

Tässä ei ole mitään yllättävää, sillä aina kun Suomessa tulee käymään, kaikki maksaa enemmän ja hintaerot yksittäisissä asioissa ovat aivan poskettomia. Juuri viime reissulla katsoin, että iso pullo Cobraa intialaisravintolassa maksoi 12 euroa, kun Lontoossa se maksaa vastaavassa establishmentissa alle neljä puntaa. Olutverossa on toki pieni ero, mutta ei se tuota selitä.

Puvun pesettäminen maksaa Suomessa ketjupesulassa (Sol) 29,90€, ja puku pitää itse viedä sinne ja hakea myös. Korttelissani oleva pesula hakee puvun, pesee sen ja palauttaa seuraavana päivänä ja maksaa £6,50. Arvonlisäverossa on toki eroa seitsemän prosenttiyksikköä, mutta se selittää eroa korkeintaan kahdella eurolla.

Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon.

Aina kun näitä tilastoja julkaistaan, asiasta keskustellaan hetki ja sen jälkeen asia unohtuu ja riisto jatkuu. Keskustelua hämmennetään tahallaan tai tahatta kerta toisensa jälkeen samoilla tempuilla.

Aina kun keskustelu käynnistyy, aletaan aivan tuota pikaa puhua ruuan hinnasta ja ruokakaupan keskittymisestä ja kilpailun puutteesta. Havainto on toki oikea, mutta ei tämä keskustelu koskaan tunnu johtavan mihinkään. Kauppa on edelleen keskittynyttä, ja maailman vähiten korruptoituneessa maassa vain K- ja S-marketit saavat helposti rakennuslupia parhaille liikepaikoille, joten kilpailua ei tulekaan.

Ruuan hinta on kuitenkin vain yksi osa Suomi-riistoa. Siihen keskittymällä unohdamme maagisesti hintakartellit siellä täällä, palvelujen sietämättömän hinnan ja huippuhintojen rahastamisen itsepalvelusta. Ulkomainen kilpailu on kaventanut suomilisää elektroniikassa, sillä tavaran tilaaminen Saksasta on jokseenkin vaivatonta. Suomilisää on joissain tuotteissa vielä jäljellä, mutta sitä oli huomattavasti enemmän kymmenen vuotta sitten, joten kilpailu oikeasti auttaa. Ja kun suomalainenkaan jakeluketju ei ole mennyt konkurssiin vaikka hintoja on laskettukin, se kielii siitä, että mikään "kylmä ilmasto ja pitkät etäisyydet" -tyyppinen selitys ei ole totta.

Toinen hyvin tyypillinen vika hintakeskusteluissa on selittää asia verotuksella. Kyllä, Suomessa on korkea verojen taso kautta linjan. Sveitsissä taas toisaalta on matala verojen taso kautta linjan, ja se on vielä Suomeakin kalliimpi maa. EU-maissa puolestaan kulutusverojen tasossa ei ole mitään kovin kaksisia eroja. Työn verotus on Suomessa korkealla ja nettopalkat pieniä, joten tämän pitäisi toimia hintoja laskevasti, mutta se ei vain toimi. Kun vertaa työtunnin hintaa kaupustelijalle Suomessa, Saksassa ja Ranskassa, en usko tästäkään mitään aivan mahdottoman suuria eroja löytyvän mihinkään suuntaan.

Tekisi mieli väittää Suomea ja Sveitsiä katsomalla, että verotuksella ei ole mitään kaksista tekemistä hintatason kanssa. Verojen pitäminen esillä sopii mainiosti riistävälle jakeluketjulle, sillä näin käännetään huomio pois sen omasta toiminnasta.

Tavara maksaa Suomessa älyttömästi, koska väki on tottunut maksamaan älyttömiä summia sekundastakin. Kun asiakas ei vaadi hintakilpailua, sitä ei itsekseen tule. Ja jos johonkin asiaan tulee hintakilpailu, suomilisä poistuu, kuten elektroniikan tapauksessa on pitkälti käynyt. Esimerkiksi Apple myy kaikkialla euroalueella samalla hinnalla. Oluen hinnasta häipyi maitokaupassa 30% saman tien kun Lidl aloitti hintakilpailun.

Täysin mutuna heitän, että monessa asiassa vallitsee lisäksi kartelli, joka ei vain kiinnosta ketään. Tyyppiesimerkki oli tuo mainittu oluen hinta. Kaikki kotimaiset oluet maksoivat kaikissa kaupoissa täsmälleen saman verran sen jälkeen kun Lapin kullan 10 pennin kuljetuslisä poistui etelän kaupungeista. Tilanne oli avoimesti tämä, mutta kilpailuvirasto ei siihen katsonut asiakseen puuttua.

Suomen kilpailuviranomainen vaikuttaa kärkkäältä puuttumaan sellaisiin asioihin, joissa häviäjä on julkinen sektori, kuten vaikkapa johonkin asfalttifirmojen kartelliin. Jos taas tavallista kuluttajaa riistetään sovituilla hinnoilla ja järjestelmä on jopa täysin avoin kuten se oluen tapauksessa oli, mitään ei tunnu tapahtuvan. Palveluista löytyisi aivan varmasti pienimuotoisia kartelleja jos niitä joku ryhtyisi etsimään, kun firmat säätävät hinnat toisiaan katsoen ja tekevät herrasmiessopimuksen, että kukaan ei myy alennuksella.

Suomessa on pienen maan ongelmana se, että pelureita ei mahdu markkinoille ihan mahdottoman paljoa. Tällaisessa ympäristössä kilpailuviranomaisen pitäisi olla huomattavasti tarkempana kuin sellaisessa markkinassa, jossa on kymmen- tai satakertainen määrä toimijoita.

Mikään muu ei asiaa auta kuin julkisuus. Julkisuus taas jää tulematta, jos aina vain latistutaan keskustelemaan ruuan hinnasta ja verojen tasosta

Tässä taas yksi uutinen asian tiimoilta.

Mikähän ihme tässä nyt oikein mättää? Kaikennäköistä länkytystä joutavasta asiasta, ja monella tapaa haitallisesti.

Ensimmäinen ongelma on se, että kantelun tehnyt taho ei selvästikään tiedä mistä puhuu tai jos tietää, kätkee sen hyvin. Väitteet siitä, että tällainen mainos rikkoisi jotain YK:n peruskirjaa, ihmisoikeusjulistusta ja uskonnonvapauslakia on naurettava. Uskonnonvapaudessa ja ihmisoikeuksissa erityisesti määritellään oikeudeksi olla tunnustamatta mitään uskontoa eikä ainoastaan sitä, että saa tunnustaa haluamaansa uskoa. Ymmärtäisin jotenkin etäisesti, todella etäisesti, mussutuksen asiasta, jos ajatus olisi se, että uskonnot eivät saisi ylipäätään mainostaa, jolloin tämä putoaisi samaan joukkoon.

Mutta koska uskonnot saavat mainostaa, ja uskonnon X fanaattinen kannattaja saattaa ärsyyntyä uskonnon Y mainoksesta ja silti kukaan ei ole moksiskaan, mitä ihmeen vikaa tässä mainoksessa oikein on? Sekä X:n että Y:n fanaatikot hieman suuttuvat, mutta heillähän on Herra turvanaan ja voi viskata kuumalla kivellä mainoksia kantavia busseja jos myös Hän on hyvin, hyvin vihainen maanpäällisten edustajien lisäksi. Jos usko on niin heiveröinen, että bussin kyljessä oleva mainos sitä horjuttaa, lienee syytä tutkia sielunsa sopukoita tarkemminkin. Jos taas kyse on vain halusta rajoittaa sanan ja ilmaisun vapautta uskonnon varjolla, tällaiset pellet voi aina vetää kölin alitse.

Toinen haitallinen seikka on se, että jälleen kerran onnistutaan jotenkin tekemään nimenomaan islamista ongelma. Kuten viime päivien asiallisemmissa uutisissa kerrottu on, jotain häirikkö-mullahia lukuunottamatta ei tunnu löytyvän yhtäkään muslimia, jota asia kovin paljon häiritsisi. Haastatellut islaminuskoiset bussikuskit eivät ole moksiskaan tai jos ovat, heidän närkästyksensä vaikuttaa samanlaiselta kuin minun närkästykseni kun näen jossain Kepun vaalimainoksen. En erityisemmin pidä siitä, että harhaoppia mainostetaan, mutta minun vallassani ei ole eikä edes saa olla kieltää sitä.

Nyt annetaan taas ymmärtää, että muslimireppanat kokevat vääryyttä kun joutuvat ajelemaan näitä busseja, ja taas saadaan muutama valtaväestön edustaja suhtautumaan tuohon uskontoon ja sen harjoittajiin hiukan nuivemmin. Muslimeihin saa aivan mainiosti suhtautua nuivasti silloin kun he ansaitsevat sen, mutta nyt siihen ei tuntuisi olevan mitään aihetta. Ongelma ei ole tällä kertaa muslimeissa vaan tällaisia kanteluja tehtailevissa klunssi-idiooteissa, ja asian naamioiminen joksikin hyväntekemiseksi ja sorrettujen muslimien puolustamiseksi on vain savuverho.

Tässä on esillä oivallinen kiertoilmaisu "laki on liian epäselvä".

Laki nimittäin ei ole laisinkaan epäselvä, vaan alkoholin ostaminen ulkomailta on sallittua, kunhan myyjä ei järjestä kuljetusta vaan kuljetuksen hoitaa joku muu. Tämänkin pykälän ey-oikeudellisuus tosin on kyseenalainen, sillä siinä voidaan perustellusti väittää myyjämaan kuljetusliikkeitä syrjittävän jos ostaja joutuu kuljetuksen järjestämään.

Sen sijaan joku Sosiaali- ja terveysmuseon pienvisiiri antaa "epäselvälle laille" aivan uuden merkityksen. Minä en nimittäin saata tulkita tuota mitenkään muuten kuin siten, että hänen mielestään laki on "epäselvä" jos se ei kategorisesti kiellä tällaista asiaa.

Ennustan, että Suomi pääsee taas vaihteeksi ey-oikeuteen viina-asiasta, kunhan joku ohjeistaa tullia pysäyttämään nämä bisnesmiehet rajalla.

Olen käymässä Suomessa. Kirjoitan ehkä tänne jotain tai sitten en.

Kepu tuntuu olevan päivä päivältä enemmän sekaisin. Vanhanen muistaa välillä jotain, väliin ei, ja väliin ei oikein tiedä.

Kuten Isokallio tänään selvitti, on osoitus lahjattomuudesta, jos puolueen puheenjohtaja ei maagisesti "muista" tai "tiedä" puolueen suurimman rahallisen tukijan nimeä. On Vanhanen lahjaton tai valehtelija, hänen paikkansa ei ole pääministerinä.

Kepu on muutenkin jälleen oivallisesti tuonut julki sen, miksi en tuosta puolueesta pidä. Kaikennäköisiä tekstiviesti- ja sähköpostiuhklailuja kiertää, joissa patistetaan kepuleita seisomaan katastrofaalisen puoluesihteerin Jarmo Korhosen takana. Uhkauksen viestinnästä tekee se, että Korhosen lähdön ilmoitetaan johtavan muihinkin henkilövaihdoksiin, millä epäilemättä tarkoitetaan puheenjohtajan vaihtamista.

Maalaisliitto on toiminut jo iät ajat tällaisen kaksinapaisen politiikan ympärillä: puheenjohtaja ja puoluesihteeri ovat ennenkin olleet aivan eri planeetalta, sillä näin puolueen eri valtaklikit saavat aina edustajansa lähelle vallankahvaa. Pelottelukaan ei ole mikään uusi ilmiö, sillä maaseudulla on ennenkin savustettu väkeä äänestämään Oikeaa Puoluetta, ja väärää puoluetta kannattavalla yrittäjällä ei ole pahemmin asiakkaita. Missään muussa Länsi-Euroopan maassa vallankahvassa ei ole agraaripuolue, mutta Suomessa tämä maaseudun yhden puolueen malli takaa toistaiseksi Kepulle valta-aseman, joka horjuu vasta kun maaseutua on onnistuttu tyhjentämään tarpeeksi.

Kepun nykyinen henkilöhahmoihin perustuva kiristys- ja koplauslinja ei kuitenkaan ole valtapolitiikassa tätä päivää. Joka maassa on vain muutama suuri puolue, usein kaksi, joten käytännössä puolueiden sisällä on hyvin erimielisiä ja erilaisia ihmisiä ja intressejä. Näiden aatteiden jalostaminen puoluekoneiston kautta etulinjaan on oikeastaan tärkeämpää politikointia kuin eduskunnassa ja kunnanvaltuustoissa tapahtuva äänestäminen jo sovittujen asioiden kesken.

Kepussa tämä näyttää olevan kuitenkin hankalaa, sillä siellä on edelleen hyvin perinteisiä valtalinjoja. Viljelijät nostavat aina yhden politrukkinsa esiin ja muut toisen. Kun puolueessa on jatkuva valtataistelu muinaisten teemojen ympärillä, uusien poliittisten ajatusten nouseminen esiin Kepun riveistä on täysin mahdotonta, mikä tekee puolueesta Suomen politiikan umpikonservatiivisimman ja täydellisintä pysähtyneisyyttä edustavan, sillä kaikki tehdään puolueessa kytäten näiden vanhojen rintamalinjojen yli.

Kaupunkilaisella ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin vain katsella näitä sisäisiä turnajaisia ja muistaa, että ääni Kepulle on aina ääni viholliselle, vaikka siellä kuinka yritettäisiin Jäätteenmäen pirteällä tyttöenergialla ja Vanhasen uuniperunaresepteillä antaa ymmärtää, että kaupungit ovat puoluelle jotenkin tärkeitä.

Näin ei ole, mutta jokainen mukaan höynäytetyn ääni on tietysti kotiinpäin.

Syistä, joita en tässä sen kummemmin selvittele, Vanhanen todennäköisesti jatkaa pääministerinä kautensa loppuun, sillä Kokoomus ei halua pakottaa Kepua uusiin vaaleihin ja Kepussa ei ole ennenkään haitannut se, että nokkamiehet ovat paljastuneet valehtelijoiksi, huijareiksi, kusettajiksi, selkäänpuukottajiksi ja selkärangattomiksi nilviäisiksi, sillä nämä asiat ovat tuossa puolueessa lähinnä ansio.

Iranin vaaleista on puhuttu viime viikko, joten lienee syytä sanoa asiasta sananen lukijan sivistämiseksi.

Juuri nyt näyttää nimittäin siltä, että oikein missään päin palloa ei ymmärretä tuota maata laisinkaan, ja tämä on muulle maailmalle ja tietysti iranilaisille huono asia. Valtaosa länkkäreistä todennäköisesti kuvittelee iranilaisten olevan arabeja, mitä he eivät ole ja eivät todellakaan edes halua olla.

Iranin kulttuuri on vanha, ja vaikka alueella on käyty monen monta sotaa, maa ei ole tullut täysin jyrätyksi aikoihin, eikä se esimerkiksi ollut koskaan siirtomaa eikä kunnolla edes protektoraatti. Siellä on katkeamaton perinne omaa kulttuuria, jota ei ole korvattu väliin brittihallinnolla toisin kuin aika monta muuta paikkaa sielläkin päin palloa. Britit käväisivät siellä 1900-luvun taitteesta 1. maailmansodan jälkinäytökseen saakka, mutteivät saaneet aikaiseksi mitään eivätkä kunnolla edes yrittäneet. Kun maan oma historia on vanhempi kuin Euroopan historia ja kun varsinkin maan kulttuuri on vanhempi kuin parisataa vuotta sitten perustettujen nousukasvaltioiden kulttuuri, on helppoa nähdä yksi konfliktien syy.

Länsimaissa tunnutaan olettavan, että kaikki maailman ihmiset haluavat olla länsimaisia. Mitä vahvemmin he eivät halua länsimaisia olla, sitä enemmän länsi ja erityisesti USA on helisemässä tällaisten paikkojen kanssa, sillä ymmärrys ei riitä tulemaan hyvin toimeen sellaisten paikkojen kanssa, joissa vastapuolelle ei voikaan sanella asioita, ja vastapuoli saattaa sanoa valtaosasta ehdotettua "ei meitä kiinnosta, vaikuttaa amerikkalaiselta pelleilyltä".

Iranin lähihistoriaa selittää shaahi, joka oli USA:n tukema hirmuhallitsija. Ja vähän samoin kuin Castro kommunismeineen kuubassa, islamilainen vallankumous Iranissa ei sinänsä olisi itsessään kiinnostanut niin montaa, mutta melkein kaikki halusivat tyrannin pois silmistä ja USA:n vaikutuksen vähäisemmäksi. Vaikka monet varsinkin koulutetummat haluavat vapaampia oloja, juuri kukaan ei halua maasta jonkunnäköistä länsimaiden takapihaa Etelä-Amerikan banaanivaltioiden malliin, sillä ihmisten mielestä omassa kulttuurissa ei ole mitään hävettävää eikä sitä ole syytä korvata amerikkalaisella.

Länsimaiset tiedotusvälineet eivät jaksa olla toistamatta loputtomiin aina kun jossain maassa, tällä kertaa puheena olevassa Iranissa, vaikeutetaan toimittajien työtä ja joku klikki vaatii sananvapautta. Tästä saa helposti sellaisen kuvan, että koko maa on noussut kapinaan lehdistövapauden puolesta, mikä on yksinkertaisesti väärä analyysi. Mutta koska toisenlaisia ei länsimaiden lehdistössä pahemmin esitetä, moni uskoo tämän koko totuudeksi.

Itse vaalitulos on monella tapaa poliitikolle kiusallinen. Länsimaat ja länsimaiden media pyörittelevät väärinkäytössyytöksiä ja paisuttelevat niitä ja vaativat sitä, tätä ja tuota. Varmasti vaaleissa on tapahtunut väärinkäytöksiäkin, kuten tapahtuu useimpien maiden vaaleissa, mutta näissä, kuten myös Iranin tapauksessa, on jokseenkin selvää, etteivät ne vaikuta lopputulokseen mitenkään. En jaksa uskoa, että valituksi tullut olisi voittanut kilpailijansa 11 miljoonalla väärennetyllä äänellä. Tämän ymmärtänevät länsimaiset kommentaattoritkin, sillä kukaan ei ole esittänyt minkäännäköistä analyysiä vilpin määrästä, laadusta ja vaikutuksista, vaan lähinnä todetaan ongelmia jonkun verran olleen.

Totuus on se, että enemmistö iranilaisista halusi entisen, lännen vinkkelistä hankalan, presidentin jatkavan.

Tämä tosiasia ei muutu miksikään pyörittelemällä väärinkäytössyytöksiä tai ruokkimalla levottomuuksia. Kansa on puhunut, ja jos emme ole valmiita kuuntelemaan kansan puhetta muualla kuin omassa kotipesässämme, lienee aika turhaa yrittää saarnata muille demokratiasta yhtään mitään. On länsimaista hybristä kuvitella, että vaalit eivät ole olleet rehelliset, jos länttä enemmän miellyttävä kandidaatti ei satu voittamaan.

Pulinat pois.

Vaalitulos on ainakin minun mielestäni selvä, ja mellastaminen ei auta mitään. Seuraavat kisat ovat neljän vuoden kuluttua, ja siellä sitten tavataan jos vain joukkueeseen valitaan. Minulla on sellainen tuntuma, että joillain ulkovalloilla on näppinsä pelissä Iranin tämänhetkisissä protesteissa, sillä meillä on maita, jotka näkevät mieluummin heikon ja sisäisesti hajanaisen Iranin kuin vahvan.

Tämäkin analyysi on koko lailla hölmö, ja perustuu enemmän tietämättömyyteen ja asenteellisuuteen kuin tosiasioihin. Iran voisi olla länsimaille erinomainen liittolainen tuolla kulmalla, mutta maa ei ole valmis nykyiseen käsitykseen "liittolaisuudesta", jossa liittolaisen kuuluu olla nöyrä ja säyseä ja tehdä kuten ulkoa käsketään. Tällainen kumppanuus ei Irania kiinnosta, mutta luottamuksen, kaupan, opiskelijavaihdon jne. ilmapiiri olisi helposti saavutettavissa.

Iran on sijainniltaan sellaisessa paikassa, että lännen etu ei ole tuon valtion heikkous vaan vahvuus, myös sotilaallisesti. Toisella puolella ovat jokseenkin toivottomat ja itsevaltaiset arabimaat, ja toisella puolella täysin toivottomat, häiriköivät ja rettelöivät Afganistan ja Pakistan. Pohjoisessa on *staneja, joissa niissäkään ei mene kauhean vahvasti. Iran näiden alueiden keskellä on, niin hullulta kuin se kuulostaakin, aluetta ja lännen öljyhuoltoa vakauttava elementti. Alueella on yksinkertaistettuna se tilanne, että siellä kaikki haluaisivat käydä kaikkien kimppuun ennemmin tai myöhemmin, mutta ne eivät voi nyt niin tehdä, koska niiden pitäisi jotenkin päästä Iranista yli tai alitse. Iranin suhteet kaikissa suunnissa oleviin naapureihinsa taas ovat parhaimmillaankin muodollisen kohteliaat, joten ei ole nähtävissä sitä skenaarioa, että Iran liittoutuisi vaikkapa Afganistanin kanssa, jotta sieltä voitaisiin hyökätä arabimaihin.

Iran on tuon kulman tämänhetkinen sotilasmahti. Sen sijaan, että se ärsyttää länttä, jota tuo mahti ei mitenkään uhkaa, se pitäisi nähdä enemmänkin jöön pitäjänä tuolla alueella. Kukaan ei ole siellä tällä hetkellä niin hullu, että hyökkäisi Iranin kimppuun, ja toisaalta Iran pitää riitelevät osapuolet erillään. Toisaalta kaikki joutuvat kyräilemään, mitä Iranissa tapahtuu, joten se pitää jengin siellä varpaillaan ja poissa länsimaiden kimpusta.

Iraniin pitäisi suhtautua kumppanina samalla tavalla kuin Kiinaan tai Intiaan ja sen sijaan, että sanellaan yksipuolisesti ehtoja, annetaan menon olla siellä sellaista kuin on, mutta yritetään tehdä yhteistyötä, sillä yhteisiä tavoitteita, kuten vaikkapa tuon kulmakunnan sotilaallinen vakaus, on aivan kaikilla.

Länsimaissa on vikaa, mutta on vikaa tämän päivän Iranissakin. Juuri tänään siellä paikallinen suur-ajatolla räyhäsi tiedotusvälineille, että Britannian hallitus on suurin saatana maailmassa. Tämä näkemys on jokseenkin täydellisesti mieltä vailla, sillä Hänen Majesteettinsa hallitus ei ole nytkään kommentoinut Iranin vaaleja mitenkään erityisen kärkevästi, kommentit ovat olleet muotoa "jos vaaleissa on ollut väärinkäytöksiä, ne tulisi selvittää, mutta asia on Iranin ja iranilaisten oma". Kyllähän britit tuollakin yrittivät protektoraattia perustaa sata vuotta sitten, mutta siinä mitenkään onnistumatta, joten historiallisten vääryyksien ammentaminen tästä ajasta tuntuu jotenkin oudolta.

Jos Iranissa halutaan vastustaa USA:ta, siinähän vastustavat. Kulttuurillisesti iranilaisilla on sen sijaan ollut ennenkin siteitä Eurooppaan, ja tuntuu hassunkuriselta, että nyt vieraannutetaan myös eurooppalaisia valtioita, jotka eivät ole ylipäätään yrittäneet maan asioihin puuttua. Iran ei ole niin itseriittoinen valtio, että se pärjäisi maailmassa ilman ystäviä. Ainoastaan Kiinan kanssa kaveeraaminen tulee maalle poliittisesti ja taloudellisesti kalliiksi, ja Euroopassa olisi tarjolla valtioita, jotka eivät halua puuttua maan sisäpolitiikkaan millään tavoin.

Lukekaapa tämä.

Joka neljäs eteläafrikkalainen mies on joukkoraiskannut, kahdeksasosa useammankin kerran, jonkun helkkarin “male bondingin” nimissä. Joka kahdeskymmenes kertoo raiskanneensa jonkun viimeisen vuoden sisään. Ja joka kymmenes mieskin kertoo tulleensa toisen miehen raiskaamaksi. Joka kymmenes.

Tästä puolesta Etelä-Afrikkaa kannattaisi meille ehkä kertoa hieman lisääkin. Uutisointia on värittänyt pitkään apartheid-hirmuhallinnon kaatumisesta johtunut euforia, ja nykyinen hallinto on tuntunut saavan anteeksi melkein mitä hyvänsä, tai ainakin ikävät, negatiiviset ja pähkähullut asiat vain kätketään johonkin ja jätetään häveliäästi kertomatta.

Mitään tuskin tapahtuu lähiaikoina maassa, jonka nykyinen presidentti olisi tuomittu raiskauksesta jos oikeudenkäyntiä ei olisi keskeytetty poliittisista syistä. Luvut ovat referoidussa tutkimuksessa kuitenkin järkyttävän suuria, ja ne eivät ole yhdellekään maan vallanpitäjälle kunniaksi. Samalla pitäisi jotenkin taistella aidsia vastaan, mutta ehkäisyvalistuksen toimivuus on vähän niin ja näin jos raiskausluvut ovat tällaisia.

Ongelma on syvällä kulttuurissa, ja sitä vastaan taisteleminen on hankalaa, kun maan valtaklikki lähinnä haluaa korostaa paikallisten tapojen ylevyyttä ja länsimaisen hapatuksen halveksittavuutta sen sijaan, että hakisi kaikenlaisista tapakulttuureista parhaat puolet ja mainostaisi niitä.

Tuntuu hieman kornilta, mutta buurikomento ei ollut nykykomentoon verrattuna aivan täydellisen läpimätä, vaan nykyinen näyttää olevan saman kolikon kääntöpuoli.

Latviassa konkurssi kolkuttelee ovella ja kuten muutama päivä sitten kirjoitin, devalvaatio näyttää väistämättömältä. Mutta mitä kaikkea siellä ylipäätään voidaan tehdä ja miten nämä vaikuttavat?

Latviassa kuten koko muussakin Itä-Euroopassa on ollut pitkään se tilanne, että oman valuutan korkotaso on ollut toistakymmentä prosenttia, kun taas eurokorot ovat madelleet jossain parin kolmen prosentin paikkeilla. Valuutat on useimmiten sidottu euroon. Ulkomaiset pankit unohtivat ahneuksissaan valuuttariskin kun sitä ei näennäisesti ja päivittäisten vaihtelujen takia ollut kun kurssi euroa vastaan oli kiinteä. Mutta systeemiriski siellä kuitenkin oli, sillä harva valuuttakurssikiinnitys on kestänyt kovin pitkiä aikoja, sitkeimpiä taitaa olla HKD-USD -kiinnitys.

Nyt talous supistuu 20% vuodessa ja pää on jäämässä vetävän käteen. Talous on käytännössä pysähdyksissä, sillä kaikki odottavat vain rysähdystä ja sitä, miten se hoidetaan.

1. Sisäinen devalvaatio. Tämä on tie, jota poliitikot nyt siellä yrittävät. Palkkoja leikataan 20%, julkiset palvelut ajetaan alas, tulonsiirtoja leikataan. Teoriassa tämä metodi voisi tuottaa halutun tuloksen, mutta se vaatisi aikaa, ja sitä ei taida olla. Tässä mallissa ei tapahdu mitään pöytää puhdistavaa kertarysäystä, ja kun sellaista odotellaan, taloudellinen toiminta on jäissä pidempään kuin pitäisi. Ruotsalaisten velkojapankkien tilanne ei tästä kohene, sillä jos velallisten palkoista viedään kelpo siivu, velat jäävät ylivelkaantuneiden maassa maksamatta. Metodi näivettää talouden vuosikymmeniksi, koska kenelläkään ei ole varaa kuluttaa.
2. Perinteinen devalvaatio tai kellutus. Valuutta heikkenee reippaasti, todennäköisesti noin 42%. Koska velat ovat euroissa, useimmat asuntovelalliset tekevät henkilökohtaisen konkurssin. Asunnot päätyvät velkojapankkien hoteisiin ja keskiluokan omaisuus nollautuu. Kun asunnot päätyvät pankkien käsiin, tuloksena on näiden asuntojen dumppausta markkinoille hieman myöhemmin, joka voi olla hyvä tai huono juttu latvialaisen vinkkelistä, mutta todennäköisesti huono, sillä asunnot päätyvät jollekin ulkomaiselle kiinteistösijoittajalle eikä tavallisille latvialaisille edullisesti, sillä 42000 asuntoa omistava pankki haluaa myydä ne kaikki kerrallaan eikä jokaista yksitellen
3. Argentiinan malli: konvertoidaan kaikki velat euroista lateiksi tämän päivän kurssilla ja sen jälkeen tehdään reipas devalvaatio tai kellutus. Jos latvialainen selviää veloistaan tänään, hän selviää niistä myös tämän päivän jälkeen, sillä latimääräiset lyhennykset pysyvät samana ja koko osuman ottaa ruotsalainen pankkisektori. Näiden pankkien taseista häipyy kertaheitolla runsaasti saatavaa kun valuutan arvo romahti, mutta koska velalliset eivät tee konkurssia, omaisuus ei siirry pankkien haltuun.

Mikään tie ei näistä ole mukava ja helppo, mutta kolmonen on Latvian kannalta ehdottomasti paras ratkaisu. Joka tapauksessa maan maine on saanut kolauksen eikä kukaan luota maan taloudenpitoon juuri nyt. Tässä mallissa kuitenkin kansallisvarallisuus pidetään omissa käsissä eikä anneta sitä velkojapankeille.

Ruotsin pankkisektorin kannalta mikään näistä ei ole toista parempi, sillä kaikissa tapauksissa ne joutuvat alaskirjaamaan valtaosan saatavistaan. Ja valitaan mikä keino hyvänsä, se koskee käytännössä koko Baltiaa eikä vain Latviaa, sillä muiden on tultava pian perässä. Tästä syystä Ruotsin keskuspankki on jo ottanut EKP:ltä hätäapulainoja, sillä pankkien vastuut Baltiassa ovat 8% Ruotsin BKT:stä ja tästä ainakin 5% päätynee ruotsalaisten veronmaksajien piikkiin. Jos taseista katoaa yön aikana neljännes, kaikki pankit tarvitsevat käyttöpääomaa heti välttääkseen oman konkurssinsa ja sen vaikutukset koko ruotsalaiseen talouselämään.

Tässä kohtaa Latvian kannattaa olla aidosti itsekäs ja valita se tie, joka auttaa heidän omaa talouttaan parhaiten, ja se on kolmonen. Ulkomaiset pankit eivät syytäneet sinne rahaa hyvää hyvyyttään vaan kuvittelivat tekevänsä helpolla riskittömiä voittoja niistämällä hamaan maailman tappiin pari kolme prosenttia Latvian BKT:stä vuosittain korkoina. Tässä tilanteessa ei ole mitään syytä ajatella ruotsalaisia pankkeja ja niiden hyvinvointia.

Kirjoitan harvoin mitään penkkiurheilijan riemuksi käytävästä hikiurheilusta. Luin kuitenkin vahingossa asiaa sivuavan uutisen, joka antaa aiheen yleisempään kommenttiin.

Joku urheiluintoilija syyttää lamaa siitä, että yleisurheilukilpailuja peruutetaan ja urheilijaressukat joutuvat juoksentelemaan taskurahalla tai ilmaiseksi. Lamalla voi tietysti olla jotain tekemistä asian kanssa juuri nyt, mutta nähdäkseni yleisuhreilu on tyyppiesimerkki siitä, miten voidaan sössiä omat bisnekset.

Ei yleisurheilun ongelma ole lama vaan se, että sitä tulee liikaa. Minäkin katsoin pienenä kaikki isommat yleisurheilukisat, sillä niitä oli silloin olympialaiset joka neljäs vuosi ja Suomi-Ruotsi -maaottelu joka kesä. Vaan kuinka on nyt? Minä en edes tiedä mitä kaikkia yleisurheilukisoja nykyään on. Noiden lisäksi on jotain EM-kisoja, MM-kisoja, Kultaisen Klunssin kilpasarjoja, Superliigaa ja herra yksin tietää mitä.

Kun kyseessä ei ole spektaakkeli kerran neljässä vuodessa tai kerran kesässä vaan joka päivä on käynnissä joku kansainvälinen kisa, näiden näkyvyys jää vähintäänkin kehnoksi. TV-aika ei riitä kaikkien näyttämiseen, urheilijoiden aika ei riitä kaikissa kisoissa ravaamiseen, mainosraha ei riitä kaikkien kisojen pyörittämiseen. Kun jokainen kisa on jotenkin torso, yleisön kiinnostus vähenee entisestään, mikä vie lisää mainosrahaa.

Jos yleisurheilun näkyvyyttä haluttaisiin nostaa, kisaviidakkoa pitäisi karsia ja jättää jäljelle yksi tapahtuma vuodessa, jossa olisivat maailman huiput. Tämä saisi näkyvyyttä, mutta se ei ahneelle urheilubisnekselle riitä, vaan mielellään samat rahat pitäisi saada joka kuukausi. Tuloksena nykymenosta on lajin marginalisoituminen, mikä tekee vaikeammaksi sen palauttamisen loistoonsa enää myöhemmin.

Samalla tavalla on toimialoja sössitty kaikissa muissakin bisneksissä.

Hesari kertoo, että aborttirikosten rangaistusasteikko kevenee.

Erityisesti ihmetyttää törkeän rötöksen maksimirangaistuksen keventäminen kahdeksasta neljään vuoteen: Raskauden keskeytys on laiton, jos siihen ei ole lääkärin lupaa tai sen suorittaa muu kuin lain tarkoittama lääkäri. Teko on törkeä, jos se tehdään vastoin naisen tahtoa tai tälle vaaraa aiheuttaen.

Jos kohta neljä vuotta tuosta ei-törkeästä rötöksestä on ollut yläkanttiin jos kuitenkin kyse on vaarattomasta toimenpiteestä toimenpidettä haluavan naisen tapauksessa, ja ainoa puuttuva on se, että Del Monte -mies sanoo kyllä, neljä vuotta väkisin tehdystä abortista tai hengenvaaran aiheuttamisesta on aivan naurettavan vähän.

Mikähän tässä mahtaa olla se, mitä en oikein ymmärrä? Minä rinnastan vastoin naisen tahtoa tehdyn abortin tai hengenvaaran aiheuttamisen epäpätevän henkilön tekemässä abortissa rötöksenä törkeään pahoinpitelyyn, josta heilahtaa maksimissaan kymmenen vuotta häkkiä. Minkä takia tällainen törkeä aborttirikos tarvitsee tuomita huomattavan helläkätisesti, sillä nähdäkseni tuota rikosta on vaikea perustella mitenkään.

Törkeään pahoinpitelyyn voi syyllistyä jos ei nyt helposti niin mahdollisesti kuitenkin, vaikka ei alun alkaen tarkoittanutkaan tuon sortin pahaa. Vaikkapa kimppuun hyökännyttä nyrkkitappelijaa itsepuolustukseksi astalolla mottaava siihen syyllistyy, vaikka hänellä ei alun alkaen ollut tarkoitus motata ketään. Törkeään aborttirikokseen taas ei syyllistyä vahingossa kukaan. Ketä ihmettä tällä yritetään suojella? En löytänyt lain käsittelystäkään mitään viitteitä siihen, miksi tämä rikos on arvioitu näinkin kevyeksi.

Tänään kepuli Hannu Takkula on avautunut siitä, että Kepun pitäisi lähteä europarlamentin liberaalista ryhmästä mihin hyvänsä muualle, koska liberaalit ovat ärsyttävän liberaaleja, ja lisäksi kannattavat maataloustukiaisten leikkaamista.

Eipä tainnut Kepu käydä eurovaaleja Suomessa “maataloustuet alas” -teemalla, vaan puolue yksinkertaisesti valehteli. Mutta itse asiasta olen Takkulan kanssa aivan samaa mieltä. Kepu on Suomen puolueista todennäköisesti kaikkein epäliberaalein. En käytä sanaa konservatiivinen, koska se nykyään yhdistyy lähinnä mielessäni brittien toryihin, joita Kepu ei muistuta senkään vertaa kuin liberaaleja. Ei kepun paikka ole tällaisessa ryhmässä vaan enemmänkin samassa kerhossa persujen ja muiden “vastustetaan kaikkia asioita paitsi tukiaisia meille” -henkisten euroälykköjen kanssa.

Tässä kuvastuu hyvin eurovaalien ongelma. Kaikki puolueet kävivät vaalit jollain kansallisilla siltarumpu- tai protestiteemoilla, mutta lopulta kuitenkin europarlamentin ryhmät määrittävät tehtävän politiikan. Kukaan ei tainnut kertoa, mitä heidän ryhmänsä aikoo ajaa. Tässä mielessä rehellisimpiä lienevät olleet persut, jotka ovat kertoneet haluavansa uuden ryhmän, ja Britanniassa toryt, jotka myöskin ovat kertoneet perustavansa uuden ryhmän.

Liberaalius on aatteena hankala. Sellaista olisi mukava kannattaa, mutta sitä ei ole kannatettavaksi saakka oikein missään. Suomessa vasemmisto kertoo edustavansa “arvoliberaalia” jengiä, mutta en ole ikinä saanut osakseni sellaista suvaitsemattomuutta poliittisten ja yhteiskunnallisten näkemysteni takia kuin mitä olen saanut vihreitä lähellä olevista suunnista. Tämä panee miettimään, että arvoliberaalius on vain savuverho jollekin, sillä kuitenkin tuntuu olevan käytännön politiikkaan eikä arvoihin liittyviä näkemyksiä, joista ei saa olla kuin yhtä mieltä ja jos ei satu olemaan, huuto on hurja ja vastustus ei keskity harhaoppiseen ajatukseen vaan harhaoppiseen ajattelijaan, joka on jotenkin viallinen, piittaamaton, tyhmä, tietämätön tai kaikkea näitä.

Minä en ymmärrä liberaaliutta näin. Ymmärrän, että liberaali vastustaa mielellään sellaisia ajatuksia, jotka kaventavat ihmisen vapautta ajatella ja toimia. Niin minäkin vastustan. Kun siirrytään tältä tasolta alemmaksi ja ryhdytään ottamaan kantaa erilaisiin käytännön asioihin, on nähdäkseni täysin mahdollista, että kaksi hyvinkin (arvo)liberaalia yksilöä päätyvät täysin vastakkaisiin näkemyksiin jostakin hyvin käytännöllisestä asiasta kuten esimerkiksi siitä, pitääkö tähän rakentaa rata vai motari, tai pitääkö Suomeen hommata lisää pummeja Afrikasta vai ei.

Haluaisin nähdä ympärilläni ihmisiä, jotka suvaitsevat erilaiset mielipiteet ja niiden esittäjät, vaikkeivät näitä ajatuksia kannatakaan. Suomesta ei löydy yhtäkään kerhoa politiikasta, joka tähän kykenisi edes etäisesti. Vihervasemmisto väittää kykenevänsä, mutta jostain syystä näihin leireihin linnoittautuneiden hymy hyytyy tykkänään kun esittelen omaa talouspoliittista agendaani. Kielenkäyttö on siinä määrin röyhkeää ja rumaa, että minun on vaikea nähdä tässä mitään suurensuurta liberalismin tuulahdusta, vaan yhden totuuden maailman. Tuon yhden totuuden sisällä saa suvaita kuinka paljon hyvänsä erilaisia vähemmistöjä, mutta tällainen osaliberalismi ei ole sitä, mitä haen.

Oikealla tilanne ei ole yhtään sen parempi. Kepu tuli käsitellyksi jo. Kunnon vihervasuri saa umpikokoomuslaisessa leirissä täsmälleen yhtä ynseän vastaanoton kuin minä saan punaviherkerhoissa, mikä kertoo meille näiden piirien samanlaisesta ahdasmielisyydestä. Toinen ei sitä pahemmin peittele, toinen yrittää sen kätkeä sanahelinän alle, mutta aate takana on täsmälleen sama: on meitä ja heitä, ja meidän kerhomme tietää paremmin asiat kuin heidän kerhonsa.

Ehkä parhaat ja rakentavimmat väittelyt olen saanut aikaiseksi eri laitojen ääriedustajien kanssa, sekä yllättäen jonkunnäköistä keskitietä edustavien päämääräorientoituneiden ihmisten. Näitä löytyy kaikkien kolmen suuren puolueen riveistä, kepuleita tosin en montaakaan tunne. Ääriaines, jota ehkä itsekin jollain tavalla edustan, tietää olevansa ääriainesta ja näin ollen myös sen, että valtaosa ihmisistä on eri mieltä. Näin on aika helppoa olla hermostumatta ja ottamatta nokkiinsa kun muut eivät ajattele samoin.

Keskitietä kulkevat suurten puolueiden rivikannattajat taas usein näkevät mielessään maailman sellaisena kuin se on ja sellaisena kuin sen pitäisi olla sen sijaan, että he näkevät jonkun suuren aatteen. Tässä tapauksessa voi keskustella päämääristä ja keinoista eikä siitä, kenen aate on kaunein. Eikä tarvitse juuttua siihen, onko tämä todella hyvältä tai todella pahalta kuulostava asia juuri meidän aatteemme ohjelmassa vai onko sen keksinyt joku muu.

Vaalitulosketjun kommenttiosuudessa tulikin ruodittua mukavasti SDP:n nykytilaa.

Minä en ole tuon puolueen kannattaja enkä todennäköisesti tule olemaan. Siinä mielessä se määrä tekstiä, minkä olen tuosta puolueesta kirjoittanut, vaikuttaa suhteettomalta. Tähän on kuitenkin olemassa syy.

Nähdäkseni suomalainen politiikka tarvitsee maltillisen oikeiston ja maltillisen vasemmiston. Minä olen enemmän (taloudellisen) äärioikeiston miehiä, joten maltillinenkin vasemmisto vaikuttaa kovin vieraalta. Tiedän kuitenkin, että olen ajatuksineni pienessä marginaalissa, joten keskityn kommentoimaan nykyisiä vallankäyttäjiä kun omanmielisiäni ei vallankahvassa ole eikä tule.

Kokoomus nähdäkseni edustaa ja tulee edustamaan maltillista oikeistoa, vikoineen ja ansioineen. Tässä segmentissä ei ole kilpailua, sillä agraari-kepu ei Kokoomusta paikaltaan syrjäytä ja hyvä niin. Maalaiset voivat toki nousta vielä vaaleissa suurimmaksi puolueeksi, muttei se tee niistä maltillista oikeistoa vaan ne ilmentävät edelleen agraarisosialidemokratiaa ja muinaista tukiaistaloutta.

Vasemmistossa tilanne on sen sijaan mielenkiintoisempi, sillä siellä on käynnissä aito kilpailutilanne.

Vihreät eivät asemoi itseään vasemmalle, mutta minä asemoin. Ne edustavat hieman toisenlaista maltillista vasemmistoa kuin SDP mutta edustavat sitä kuitenkin. Tuohon lokeroon ei lopulta tule mahtumaan kahta puoluetta, tai sitten lokero pilkkoutuu ja tekee siitä politiikan vaikuttajana marginaalisen. Todennäköisempää on, että jompi kumpi selviää lopulta voittajana ja kaappaa hallituspaikan silloin kun on vasemmiston vuoro olla vallassa, ja toinen on apupuolue milloin kenellekin ja tekee mitä hyvänsä myönnytyksiä päästäkseen edes joskus hallitukseen ja vallankahvan lähituntumaan.

Minulle käy kumpi hyvänsä puolue, kummankin kanssa voidaan todennäköisesti elää. Tässä mielessä minulle on samantekevää, kumpi näistä selviää voittajana ja kumpi jää apupuolueeksi. Tällä hetkellä puolueet ovat kuitenkin perusteiltaan erilaisia, ja tämä on se syy, miksi näitä asioita kirjoittelen.

Huolimatta alavireisestä esiintymisestä SDP on kuitenkin vakavasti otettava puolue ja organisaatio. Se on tehnyt vastuullista politiikkaa Suomessa niin kauan, että siltä sujuu kompromissien hakeminen ja myös epämiellyttävien päätösten teko silloin kun on pakko. En ole läheskään samaa mieltä kaikesta tai edes valtaosasta asioita mitä siellä tehdään, mutta uskon tuon puolueen kykenevän vallankahvaa kannattelemaan.

Vihreät on sen sijaan hieman arpalippu, koska se on erilaisten hörhökerhojen poliittinen kattojärjestö. Kun hyvin erilaiset ja kesknään nahistelevat kerhot laitetaan vallankahvaan ilman merkittävää puoluekuria, on lopputulos mitä sattuu, ja puolue ei välttämättä kykene taipumaan kovan paikan edessä, koska änkyröiden, hullujen ja yhden asian ihmisten osuus on liian suuri. Vihreät on edistynyt alkuvuosistaan aivan ällistyttäviä määriä eikä ole enää sama vanhojen stalinistien ja ekorisupartojen poppoo kuin se oli alkuvuosinaan. Silti sillä on vielä matkaa kuljettavaksi.

Nykytilanteessa huolestuttaa se, että Vihreät pärjää SDP:n alavireen takia tekemättä mitään. Sen ei tarvitse olla erityisen linjakas puolue ja osoittaa äänestäjille suuriakaan politiikan saralla. Kunhan valovoimaisia (nais)poliitikkoja riittää ja media ylistää sopivien kytkyjen kautta näiden yksilöiden saavutuksia, vasemmalle vinksallaan oleva nuoriso katsoo touhua haltioituneena eikä odota enempää. Näin Vihreiden ei tarvitse terävöittää politiikkaansa ja muuttua sellaiseksi puolueeksi, johon minäkin voisin maan asioita hoitamassa täysin luottaa.

Jos SDP saa rivinsä suoriksi ja lopettaa joutavan puheenjohtaja-arvonnan ja ryhtyy miettimään, mikä puolueessa oikeasti on vialla, se pystyy kenties uudistumaan ja tarjoamaan Vihreille asianmukaisen vastuksen tuossa skabassa. Jos näin käy, Vihreiden on otettava kilvoittelu tosissaan eikä vain paistateltava julkisuuden ilmaiseksi tarjotussa valokeilassa. Tästä tuloksena on joko voitokas ja suositumpi SDP, tai voitokas ja vakavasti otettavampi Vihreät.

Näistä kumpi hyvänsä käy minulle vasemmiston edustajana. Nykyinen SDP ei kykene sen sijaan edustamaan ketään, ja Vihreät rynnistää eteenpäin höhröilyllä eikä politiikalla. Jos tilanne jatkuu ennallaan, Vihreät voittavat tuon skaban lopulta, mutta ilman kaipaamiani uudistuksia ja linjanvetoja. Sen jälkeen valtakunnanpolitiikassa on vakavasti otettava maltillinen oikeistopuolue ja hiukan arpalippumainen ja mitäsattuu hörhöilevä maltillinen vasemmistopuolue.

Tässä tilanteessa pelottaisi, jos vallankahva lipsahtaisi vasemmalle. Jos vasemmalla olisi SDP tai ryhdikäs Vihreät, asia ei enää pelottaisi, harmittaisi vain.

Tämä alkaa olla tässä.

Olen ennustanut jossain aikaisemmissa kirjoituksissani, että tämän laman toinen aalto hyökkää päälle kun Itä-Eurooppa devalvoi Latvian johdolla. Nyt näyttää Latvian devalvaatio olevan enemmänkin tuntien kuin viikkojen asia, ehkä ne sinnittelevät viikonloppuun. Se, kuinka laajalle kriisi leviää, jää nähtäväksi. Balttimaat joutunevat tulemaan perässä, mutta ne ovat talouksina pieniä ja kaatavat vain ruotsalaisen pankkijärjestelmän valtion syliin. Mutta koska Ruotsi on epäkiinnostava ja pieni reunamaa, se ei ole häntä, joka koiraa heiluttaa.

Isot rahat ovat sellaisissa maissa kuin Puola, Tsekki ja Unkari. Näiden maiden velkojat ovat Itävallassa, Sveitsissä, Italiassa ja Hollannissa. Myös Saksassa, mutta osuus koko maan luottokannasta ei ole samaa luokkaa vaikka miljardimäärä onkin suuri.

Itä-Euroopassahan devalvaatio aiheuttaa sen, että koko talous kaatuu velkojapankkien syliin. Kaikki velka näissä maissa on valuuttamääräistä, koska eurokorot ovat olleet parin kolmen prosentin luokkaa ja paikallisen valuutan korot toistakymmentä prosenttia. Kun kaikki kuluttajien velka on ei-kotivaluutassa ja kotivaluutta romahtaa, tuloksena on valtaosassa tapauksia maksukyvyttömyys ja velkojen uudelleenjärjestely, koska kuluttajat ovat olleet ylivelkaisia jo nykyiselläkin valuuttakurssilla.

Itävallassa pankkien vastuut Itä-Euroopassa ovat 70% BKT:stä. Eli aika hemmetin paljon. Sveitsissä ei lähellekään tuota, mutta koska maan pankit ovat kuralla jo muutenkin, isoa rahaa tarvitaan. Ja unohtaa ei pidä arvovaltatappiota, joka syntyy siitä, että maan perinteikkäät pankkilaitokset sosialisoidaan. Italia on lähes maksukyvytön jo nytkin, mistä ihmeen kaivosta rahat pankkien jättiläispelastusoperaatioon ammennetaan?

Saa nähdä. Jos kriisi rajoittuu Baltiaan, rahaa ammentamaan joutuvat lähinnä ruotsalaiset, mutta se ei vaikuta maailmantalouteen mitään. Jos taas Euroopan suuret maat joutuvat uuteen satojen miljardien talkooseen, se vaikuttaa vaikka mihin, ja orastava nousu siellä täällä muuttuu uudeksi lässähdykseksi ja 20% pörssiromahdukseksi.

Tämän jälkeen pöytä alkaa kuitenkin olla puhdas ja ainekset jonkunnäköiselle nousulle ovat olemassa. Jos kriisi jää Baltiaan eikä leviä Puolaan, kuuluu joka paikassa suuri helpotuksen huokaus ja todennäköisesti osakemarkkinat palkitsevat rivakasti.

Tänään Suomen Pankki on varoitellut kokonaisveroasteessa olevan viiden prosenin kiristystarpeen. Niinistö puolestaan on vaatinut nykyisen budjetin olettamia ja lukuja näkyviin, koska epäilee niistä löytyvän ilmaa, ja velkaantumistahdin muodostuvan todellisuudessa vielä nykyistäkin synkemmäksi.

Suomen julkistalous on katastrofaalisessa tilassa. Jos valtio lainaa 8 miljardia, se tarkoittaa, että noin 20% menoista katetaan velalla. Luku on naamioitu pienemmäksi ottamalla mukaan jotain eri paikkaan meneviä eläkekertymiä jne. asioita. Tämä ei kuitenkaan auta mitään, koska rahoja ei voi sieltä ottaa valtion menojen jatkeeksi.

20% syömävelka on sietämätön. Irlantia moititaan kun hieman yli kymmenen prosenttia menoista katetaan velalla, ja luottoluokitus on laskenut jo kahdesti. Suomen luottoluokitus on toistaiseksi hyvä, mutta perustuu lähinnä temppuiluun. Kun sitä joskus ryhdytään laskemaan ja asiaan kiinnittämään huomiota, se laskee rivakasti ja pompsauttaa budjettivajetta entisestään kun korkomenot nousevat.

Veronkorotukset ovat vieläkin sietämättömämpi tie, koska ainoa “oikeudenmukainen” ja poliitikoille helposti toteutettava veronkorotus on korottaa keskiluokan tuloveroja. Kulutusverot osuvat myös pienituloisiin, kuten myös hintoihin vyörytettävät yritysverojen kiristykset. Jäljelle jää progression jyrkentäminen, sillä 54% tuloveroja maksavaa jengiä on niin vähän, että pelkän korkeimman prosentin nostaminen ei auta mitään. Jos palkansaajan keskimääräinen tuloveroprosentti pompsahtaa 33:sta lähemmäksi neljääkymmentä, kyse ei enää ole hienosäädöstä vaan useampien satasten nettopalkkaleikkaus kuukausittain tilanteessa, jossa asuminen syö jo nyt valtaosan tuloista, leikkaa rajusti kotimaista kulutusta ja heikentää edelleen julkistaloutta.

Sekä järjetön velkaantuminen että verojen korottaminen nykyistä menopohjaa vastaamaan ovat hölmölän peitonjatkamista. Velan tapauksessa sillä tuhotaan pariksikymmeneksi vuodeksi Suomen mahdollisuus olla kilpailukykyinen talous. Veronkorotusten tapauksessa ommellaan kangasta toiseen päähän peittoa, mutta sen vaikutus kysyntään on sama kuin hölmöläisten tarinan kankaan ottaminen peiton toisesta päästä. Mitä enemmän peittoa jatketaan, sitä enemmän se leikkautuu toisesta päästä, ja ainoa voittaja on leikkaaliimaa -toimenpidettä pyörittävä byrokratia.

Valtava velka ja vieläkin sietämättömämmälle tasolle korotettu tuloverotus ajavat Suomea banaanivaltioputkeen. Kun jatkossa Suomessa ei kannata innovoida kun innovaation helmet verotetaan vajeiden paikkaamiseksi, innovaatiot tehdään muualla. Jos Suomessa ei ole innovatiivisia firmoja vaan bulkkia ja alkutuotantoa, velkojen maksu kilpailluilla aloilla kestää sata vuotta eikä 20 vuotta, ja muut voivat mennä 80 vuotta oikealta ohi.

Mitä jää jäljelle? Ainoa järkevä mahdollisuus, eli julkisten menojen leikkaaminen. Sitä ei pidä tehdä juustohöylällä vaan kassaralla, eli päättää mikä on tärkeää ja oleellista, ja karsia kaikki muu. Vasta jos rönsyjen karsiminen ei riitä, on juustohöylättävä peruspalvelukakkua, mutta tähän ei ajauduta jos rönsyt osataan tunnistaa oikein ja myös karsia, vaikka poliitikkojen leikkikentät supistuisivatkin.

Minun nähdäkseni pitkällä tähtäimellä on jokaisen suomalaisen etu, että Suomessa tuotetaan vähemmän palveluja laadukkaasti kuin paljon juustohöylätysti. Samaten on jokaisen suomalaisen etu, ettei julkistalous ylivelkaannu ja kriisiydy, ja että Suomi on verotuksen ja kustannustason perusteella järkevä paikka tehdä työtä.

Suomen vaalitulos ei ollut erityisen yllättävä. Mutta jotain huomioita siitä sentään pystyy tekemään.

Kepu onnistui saamaan jostain hieman suuremman kannatuksen kuin mitä gallupit lupasivat, mitä voi pitää noin yleisesti ihmisten vahinkona. Eihän tuloksessa hymyyn ole aihetta, mutta katastrofaalisempi tulos olisi lämmittänyt mieltä enemmän. SDP:n tulos oli surkea, ja epäilen, että Urpilaisen lähtölaskenta alkaa heti kun eduskuntavaalit on käyty häviämässä. Ongelma vain on se, ettei siellä ole oikein ketään nousemassa puheenjohtajaputkessa, ja jos puheenjohtaja vaihdettaisiin nyt, olisi taas kerran pelkona, että ikipyrkyri Tuomioja yrittäisi vielä kerran. Mutta nykyinen SDP on nyt hävinnyt vaaleja vaalien perään ja nyt on pakko tehdä jotain.

RKP:n kannattajissa lienee äänestysprosentti ollut kova. Paikan menettämisen mahdollisuudesta puhuttiin niin paljon, että väkeä on käynyt varmasti enemmän äänestämässä kuin mitä olisi muuten käynyt. Kun puolue ei ole pahemmin tehnyt mitään, ei kannatuksen nousu tunnu perustuvan mihinkään muuhun. Persut ovat tietysti tavallaan voittajia, mutta koska koko äänisaalis on melkein pelkkää Soinia, emme voi oikein puhua puolueen kannatuksesta mitään.

Nämä nyt vain yleisesti tuloksesta. Sen sijaan kun katsotaan hieman syvemmälle, huomataan kaikennäköisiä mielenkiintoisia asioita. Voimme esimerkiksi yrittää arvailla, miltä Suomen poliittinen kartta näyttää jatkossa.

Persuilla on yksi ääniharava eikä muita, tämä tuli jo käsitellyksi. Nyt kuitenkin SDP:llä tilanne on jokseenkin sama. Sitoutumaton kypäräpäinen pappi oli puolueen ääniharava ja seuraavaksi eniten ääniä saanut tulee kaukana perässä puolet pienemmällä äänisaaliilla ja seuraavat vielä kauempana (71k, 45k, 21k). Ja kun henkilöt olivat puolueeseen kuulumaton Repo sekä konkarit Jaakonsaari ja Kiljunen, on SDP:n pystyynkuolemisvaara tämänkin tuloksen varassa ilmeinen. Vanhat jäärät vetävät vielä äänestäjiä kuten myös politiikan ulkopuolelta tullut todennäköisesti kertaluontoinen arpalippu, mutta puoluekoneiston sisältä nousevat tähdet ovat kaukana kärjestä. Kun etulinjaan ei nouse uusia nimiä, on helppoa yrittää pitää kiinni vallan rippeistä vanhan kaartin voimin, mutta se tie ei kanna kauaksi.

Kepun tilanne ei ole aivan yhtä ankea mutta ankea sekin on. Jäätteenmäki oli ääniharavana omaa luokkaansa ja seuraavat tulevat kaukana, mutta kaukana tulevia onkin sitten neljä peräkkäin sijoilla 12-15. Kepunkin kannatus on hieman liiaksi yhden henkilön varassa.

Vihreiden tilanne on puolueen kokoon nähden hyvä, sillä sillä on kaksi tasavahvaa ehdokasta eikä kaikki ole yhden kortin varassa. Todennäköistä on vielä sekin, että nämä paikkaavat toisiaan, ja jos Hautala ei olisi ollut ehdolla, Hassi olisi saanut suunnilleen tuon verran enemmän ääniä. Kolmosena on Cronberg, joka poistunee politiikasta nyt, ja Jyrki Kasvi paljon kauempana perässä. Tässä on parantamisen varaa, sillä Hautala ja Hassi eivät heilu politiikassa loputtomiin. En kuitenkaan ole Vihreiden tapauksessa asiasta sen kummemmin huolissani, sieltä löytyy uusia naisia sitten kun nykyiset eivät enää viitsi asettua ehdolle.

Kokoomuksen tilanne näyttää tästä vinkkelistä parhaalta. Siellä ei ole yhtä yksittäistä ääniharavaa, vaan suosittuja ehdokkaita on runsaasti. Top 10 -listalla on neljä kokoomuslaista. Kun kannatus jakautuu laajalle ja puolue ei henkilöidy yhteen nimeen, on todennäköistä, ettei Kokoomuksen kannatus tästä lähiaikoina suuresti laske.

Kun katsotaan äänisaaliita kaupungeissa, huomataan, että Vihreät on noussut monessa kaupungissa toiseksi suurimmista, ja Suomen tulevaisuuden politiikka tehdään kaupungeissa eikä maaseudulla. SDP sinnittelee top 3:ssa siellä täällä, mutta Vihreät hengittävät niskaan. Tästä voisi ajatella, että jossain vaiheessa valtakunnanpolitiikka polarisoituu siten, että Kokoomus ja Vihreät eivät mahdu enää samaan hallitukseen ja toinen edustaa maltillista oikeistoa ja toinen maltillista vasemmistoa. Tästä saattaa seurata eräänlainen kaksipuoluemaailma, mutta nähtäväksi jää. Juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, että Vihreät syrjäyttää lähivuosina SDP:n maltillisen vasemmiston johtajan paikalta.

Tämä ei kuitenkaan ole vielä aivan täysin kirkossa kuulutettu. Kirjoitin aikaisemmin siitä, että SDP:n kannattaisi ehkä profiloitua maahanmuuttokysymyksessä. Tiedän, että persuissa moni on nyt voimainsa tunnossa, mutta minun havainnoimassani maailmassa persut ovat pelkästään Timo Soinia, kakkosnimi tulee kaaaaaukana perässä. Ilman Soinia puolue olisi täysin marginaalissa näissä vaaleissa, vaikka Soinin henkilökohtaisista äänistä vaikkapa 10% olisi tullut puolueen muille ehdokkaille.

Toivon Timo Soinille pitkää ikää ja jaksamista, mutta kyllähän hän jossain vaiheessa siirtyy laulukuoroon tai muuten vain pois politiikasta. Kun tilalla ei ole ketään ja koko puolue on vain Timo Soinia, mitä tapahtuu tuolle noin 10% äänisaaliille, josta Soinin osuus on 85%? Jos/kun tämä äänimäärä tulee joskus uudelleen “jakoon”, voimme olla sangen varmoja vain siitä, että Vihreisiin siitä ei valu montaakaan ääntä. Ketkä voittavat? Kokoomus varmasti vähän. Kepu ja SDP varmasti vähän enemmän. Suurin voittaja saattaa olla nukkuvien puolue.

Nyt näyttäisi siltä, että persut ovat ennen kaikkea nakertaneet SDP:n ja Kepun kannatusta. Jos äänet palaavat näihin puolueisiin, palataan “perinteiseen” kolmen suuren puolueen maailmaan, jossa kaikilla kolmella on 21-25% osuus. Tämän kolmikon hegemoniaan saattaa tyssätä Vihreiden voittokulku ainakin joksikin aikaa, koska puoluetta ei yksinkertaisesti tarvita hallitusta muodostettaessa, ja profiloituu puolue mihin kohtaa poliittista karttaa hyvänsä, se on joka paikassa kakkospuolue.

Saapa nähdä. Soinin poppoo saattaa hyvinkin muokata tulevaisuuden poliittista karttaa joko marginalisoimalla demarit tai palauttamalla äänet SDP:lle. Kolmen suuren kannatukseen verrattuna Vihreiden kannatuksessa on kuitenkin hieman ylimääräistä nostetta, sillä Vihreät ei tule persujen äänistä hyötymään ikinä mitään. Voi olla ettei kukaan muukaan hyödy ja puolue onnistuu nousemaan monen vaikuttajan kerhoksi, mutta näiden tulosten valossa ei siltä näytä.

Tämä uutinen on hieman outo.

Olen pitänyt Amnestyä erinäköisistä kansalaisjärjestöistä sieltä järkevimmästä päästä olevana ja pidän edelleen, joskus olen muistaakseni toimintaa rahallisesti tukenutkin. Siitä syystä tämän uutisen haastatteluosuus hiukan hämmentää:

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen-osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson arvostelee Salmea ja Vuoriota uhkakuvien lietsomisesta ja ihmisoikeusloukkauksia pakenevien syyllistämisestä.

Johanssonin mukaan turvapaikanhakijoiden määrän lisääntyminen on herättänyt aiheetonta hysteriaa.

"Jos Suomi olisi 90-luvulta alkaen kehittänyt kykyään käsitellä turvapaikkahakemuksia, mikä on kansainvälinen velvoite eikä valinta, pystyisimme ongelmitta käsittelemään tälle vuodelle ennustetut 6 000 hakemusta", Johansson kirjoittaa.

Nähdäkseni tässä on useita hiukan epäilyttäviä elementtejä. Ensinnäkin, turvapaikanhakijoiden kutsuminen ihmisoikeusloukkauksia pakeneviksi on puhdasoppinen valhe. Seassa on myös ihmisoikeusloukkauksia pakenevia, joille myönnetään turvapaikka, mutta valtaosassa tapauksia ei turvapaikan kriteeristö täyty, eli mitään ihmisoikeusloukkauksia ei ole pystytty näyttämään. Näin ollen kaikkien turvapaikanhakijoiden kutsuminen ihmisoikeusloukkauksia pakeneviksi on propagandatemppu, jollaista olisin odottanut lähinnä hieman köykäisemmän sarjan järjestöiltä.

Toisekseen minua ihmetyttää, mitä väärää on siinä, että Supon suursmurffi on tehnyt joukkoineen sitä, mistä heille maksetaan, ja kertoo työnsä tuloksista. Nähdäkseni Supon näkemys asiasta on täysin asiallinen. Rahaliikenteestä on vahvoja näyttöjä, mutta tällä hetkellä ei ole mitään näyttöä siitä, että Suomessa olisi terrorismiin osallistuvaa väkeä. Ei tunnu kovin suurelta pelottelulta.

Lisäksi Supon pomo sanoo, todennäköisesti kansainvälisten kontaktiensa kautta saatujen tietojen pohjalta, että jos turvapaikanhakijoiden kotouttamisessa epäonnistutaan, se saattaa johtaa radikalisoitumiseen. Tässäkään ei ole mitään erityisen peljästyttävää, sillä täysin samanlaisia kommentteja on kuultu iät ajat, enkä kuvitellut kenenkään olevan asiasta eri mieltä. Radikalisoitumista on tapahtunut jo esimerkiksi Britanniassa kun kotouttamisessa on epäonnistuttu. Miksi Supon pomo ei saisi sanoa asiaa, joka on totta, ja lisäksi täysin yleistä tietoa?

Minulle ei tule mieleen mitään muuta tulkintaa kuin se, että Amnestyn edustajan mielestä maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoihin liittyviä tosiakaan asioita ei saisi sanoa ääneen, jos nuo näkemykset eivät ole yksinomaan turvapaikanhakijoiden vinkkelistä positiivisia ja heidän uhriasemaansa korostavia. Miten asioista voidaan käydä avointa ja monipuolista keskustelua, jos reaktio on se, että noin ei olisi saanut sanoa? Tämähän oli Amnestyn näkemyksen sisältö. Mainittu Johansson erityisesti ei millään tavoin indikoinut, että Supon lausunto olisi ollut joltain osin sisällöllisesti epätosi. Ainoastaan, että sitä ei olisi saanut sanoa. Tämäkään ei vaikuta erityisen järkevältä näkemykseltä Amnestyn sarjassa painivalta järjestöltä.

Mitä Supoon tulee, pidän itse positiivisena ja välttämättömänä, että Supo selvittää sellaisiakin toimivaltaansa kuuluvia asioita, joiden selvittäminen ei kaikkia miellytä. Heille maksetaan juuri tästä. Jos he eivät tekisi työtään vaan ainoastaan toistaisivat sellaisia muiden kirjoittamia lausuntoja, joita eri painostusryhmät haluavat kuulla, heille ei kannattaisi maksaa mitään. Lisäksi pidän yksinomaan hyvänä asiana, että Supo kertoo jotakin siitä, mitä se tekee ja mitä se on saanut selville. Supon kaltaisen organisaation ei voi olettaa toimivan täysin avoimesti, mutta ainakin minä kuuntelen mielelläni, mitä siellä tehdään ja mitä on saatu selville.

Ja nyt siis kerrottiin, että tällä hetkellä ei ole syytä huoleen, mutta se ei ole tae tulevasta. Kyllä nyt puntit tutisevat.

Ladbrokes antaa vielä tällä hetkellä 2:1 voittokertoimen sille, että Gordon Brown on pääministeri vielä heinäkuun ensimmäisenä.

Kannattaisi tarttua tarjoukseen, tunnin sisään on taas eronnut yksi ministeri.

Ennen kuin lähden hyppyyttämään teutoneja, pitää käsitellä tämä uutinen.

Erityisesti kyse on näiden mainittujen tarrojen sananvapausaspektista. Lienee selvää, että tarrojen läiskiminen sinne tänne on ilkivaltaa tai jotain siihen verrattavaa, mutta kyseessä on puhdas, propagandistinen mielipiteenmuokkaus kun lehtineekeri lähtee selvittämään, onko kyseessä kiihotus kansanryhmää vastaan, mikä on nykyisin kaniinina hatusta vedettävä asia aina kun joku maahanmuuttokysymykseen liittyvä asia vaikuttaa moitittavalta muttei oikein tiedetä miksi.

Poliisi antaa ympäripyöreän lausunnon kuten kuuluukin. Ei voi mitenkään olla niin, että tuo tarran sanoma olisi kiihotusta mitään ryhmää vastaan, koska siinä ei käsitellä mitään ihmisryhmää. Ainoat mainittavat ihmiset ja ihmisryhmät ovat lapset ja lastenlapset.

Monikulttuurisuus tai sen puute on yhteiskunnan olotila. Maahanmuuttoasioissa profiloituneet politiikkaa lähellä olevat ovat antaneet käsitteelle myös poliittisen ulottuvuuden. Jotkut haluavat lisätä monikulttuurisuutta ja jotkut sitä vähentää.

Riippumatta siitä, mitä mieltä on siitä, mihin suuntaan nyt pitäisi liikahtaa tässä asiassa vai pysyä paikallaan, tarran sanoma on poliittista vaikuttamista ja yhteiskunnallista keskustelua. Sanoma ei epäilemättä ole hersyvän hauska eikä muutenkaan sellainen, jota jälkipolvet tulevat muistamaan, mutta sitä ei tällaiselta viestiltä edellytetä. Se on joillekin epäilemättä epämieluisa sanoma, mutta huomattavasti suurempaa joukkoa, eli kaikkia ihmisiä, ahdisti 90-luvun puolenvälin vaalimainos, jossa oli Paavo Väyrysen kuva ja teksti “kansa tarvitsee vahvan valtiomiehen”.

Se, että poliittinen sanoma on kiistanalainen, ei ole peruste kieltää sitä jollain “kiihottaminen kansanryhmää vastaan” -hanttikortilla. Se on peruste muistuttaa, että kyseinen sanoma nauttii samanlaista sananvapauden suojaa kuin Väyrysen vaalimainos, Vihreiden pehmeimmät puheet tai Vasemmistoliiton kootut viisaudet nauttivat.

Ainakin itse pidän selvänä, että tällainen sanoma ei voi olla rikollinen. Jos se olisi, laki olisi täydellisen syvältä ja poikittain ja lakia pitäisi muuttaa, ja jos laki ei vain ota muuttuakseen, pitäisi tehdä vallankumous. Mutta ei laki noin aasimainen ole tälläkään hetkellä.

Aasimainen on lehtineekeri, joka ovelalla kysymyksellä pakasta vedetylle poliisille saa aikaiseksi mielikuvan siitä, että kyseessä olisi kielletty viesti. Tämä taas on puhdasta mielipiteenmuokkausta. Maailma ei huonone jos juuri tämä monikulttuurisuutta vastustava sanoma jätetään julkaisematta, mutta maailma huononee, jos ihmiset kuvittelevat, että tämän hetken asioista monikulttuurisuutta heillä on ainoastaan oikeus kannattaa, vastustaa sitä ei saa.

Sen sijaan, että keskustellaan siitä, onko tarran liimaaja pelkästään meganatsipaska vai sen lisäksi myös pedofiili, pitäisi keskustella siitä, kuinka meitä yritetään saada vapaaehtoisesti luopumaan osasta sananvapauttamme kun meille uskotellaan, että sitä ei kiistanalaisissa asioissa ole.

Pitäisi käydä teutonien maassa.

Maahanmuuttokeskustelussa on tänään kuultu julkisuudessa pitkästä aikaa asiallisiakin kommentteja.

Kokoomuksen Jyrki Katainen puhuu työperäisen maahanmuuton tärkeydestä ja vaatii, että turvapaikkamenettelyn väärinkäyttö on saatava loppumaan. Itse en juuri tämän kummempaa linjausta ole kaivannutkaan, mutta se pitäisi saada implementoitua käytäntöön.

Työperäisen maahanmuuton, jolla ei tarkoiteta mitään "valtavaa reserviä" tai "suurta potentiaalia" tms. uuskielistä vaan juuri sitä, mitä se sanakirjamääritelmän mukaan tarkoittaa, huutavasta tarpeellisuudesta voidaan toki keskustella ja keskustellaankin, mutta se on nähdäkseni sivuseikka.

En usko mihinkään visioihin valtavasta työvoimapulasta, joka hyökkää aivan kohta puskasta ja sitä varten tarvitaan hirveästi ulkomaalaisia, mutta maahan- ja maastamuutto on asiana aivan luonnollinen vaikka se ei sisältäisikään mitään pakottavaa tarvetta. Oleellista "hyvässä" maahanmuutossa on se, että muuttaja kokee muuton mielekkääksi ja vastaanottava yhteiskunta ei saa osakseen kohtuuttomia kustannuksia tai ongelmia.

Lisäksi mielestäni oleellista on, että maasta toiseen muuttava ottaa selvää, miten siinä toisessa maassa eletään, ja yrittää sopeutua tähän keskeisiltä osin. Länsimaissa kukaan ei pakota elämään yhdellä tietyllä tavalla, mutta niissä ei myöskään voi elää aivan miten tahansa jos haluaa tulla vaikkapa huomioiduksi työmarkkinoilla tai muuten löytää siellä paikkansa. Maahanmuuttaja joutuu väkisin jättämään jotain taakseen ja tässä ei ole mitään periaatteellista vikaa. Jos ei halua hylätä mitään lähtömaansa asiaa, silloin lähtömaa lienee juuri oikea paikka asua.

Vaikka mitään huutavaa työvoimapulaa ei olisikaan ja osa maahanmuuttajista aiheuttaa ongelmia, työperäistä maahanmuuttoa pitää siltikin suosia. Jos jollakulla on Suomessa työpaikka, pitäisi asian olla suunnilleen sillä selvä ja byrokratian sangen kevyttä.

Turvapaikanhakuprosessin ongelmat sen sijaan kaipaavat korjaamista. Oleellista on korjata Suomen systeemiä sellaiseksi, että Euroopan isoissa maissa ja naapuruston sosialidemokratioissa meno on hieman löperömpää. Tämä riittänee Suomessa aivan hyvin, sillä pakolaisvirta ei suuntaudu Suomeen mitenkään luonnostaan vaan ainoastaan siksi, että muualle ei pääse.

Oleellista on kuitenkin tunnustaa ääneen, että Suomi ja suomalaiset eivät hyödy turvapaikanhakijoista mitään. Raha on ainut maailman merkityksekäs asia, ja kukaan ei ole pystynyt osoittamaan taloudellista hyötyä suomalaisille turvapaikanhakijoiden virrasta. Jos joku on ilmiselvässä hädässä ja täyttää pakolaisen tunnusmerkit, hänelle pitää myöntää turvapaikka vaikkei siitä mitään rahallista hyötyä olekaan. Nykyään sen sijaan myönnetään turvapaikkoja ja yhdistetään perheitä Suomessa vain sillä perusteella, että jossain maassa ei ole kenelläkään kivaa. Tätä ei pakolaissopimus tarkoittanut enkä katso nyt tehdyn de facto laajemman tulkinnan palvelevan suomalaisten etua tai olevan mikään moraalinen velvollisuus.

Nyt näyttäisi siltä, että julkinen keskustelu on hieman ajautumassa oikeille uomilleen eikä se edellytä edes mitään katastrofia. Joutoväen riehunta jo Ruotsissa on herättänyt selvästi joitakin poliitikkoja, ja turvapaikanhakijoiden määrän kasvu ilman mitään muuta syytä kuin se, että Suomen systeemi on tällä hetkellä löperömpi lie myöskin saanut asiaan järjellä suhtautuvia poliitikkoja ymmärtämään, että pelkkien elintasopakolaisten määrä joukossa on melkoinen ja siitä huolimatta he saavat nykyään jäädä maahan.

Tämä on ajatuksena hyvinkin terve, sillä on mahdollista, että olemme viimein saamassa jotain tolkkua myös julkiseen keskusteluun. Julkista keskustelua ovat hämmentäneet erinäköiset ääriainekset lähinnä käsitteiden uudelleenmäärittelyn avulla. Kun "maahanmuutto erityisesti Afrikasta on rikkaus" -jengi ryhtyi kutsumaan turvapaikanhakijoita työperäisiksi maahanmuuttajiksi, alkoi olla aika vaikeaa erottaa, mikä osa maahanmuutosta on hyvä ja mikä on paha, ja tämähän asiassa oli tarkoituskin.

Maahanmuuton pontevimmat vastustajat taas tuntuvat hieman sekoavan konsepteissaan, ja ainakaan minulle ei lukijana ole aivan selvää, onko tarkoitus vastustaa joutoväen maahanmuuttoa ja elättämistä vai islamia uskontona. Maahanmuutto ei ole asia, jota pitää ryhtyä tulkitsemaan uskonnon ja pyhien kirjoitusten vinkkelistä.

Jos nyt eturivin poliitikot näyttävät kykenevän tekemään eron hyvän ja huonon maahanmuuton välille huolimatta käsitesekamelskasta, ja lisäksi sanomaan asian selkokielellä ääneen, on ainakin hyvin etäisesti mahdollista, että asioille jopa tapahtuu jotakin, koska se mitä Suomessa pitäisi tapahtua turhan maahanmuuton kitkemiseksi ei ole mikään erityisen suuri asia vaan pientä säätöä siellä täällä.

En ole koskaan ymmärtänyt, mitä hienoa on tuoreessa parsassa.

Noin yleensä pidän hyvästä ruuasta ja juomasta, mutta parsa on kokonaisuutena asia, jonka hienous minulta pakenee. Se ei maistu juuri millekään, ja lisäksi siitä puuttuu pihvi. Kai se kelpaa jonkunnäköiseksi lisukkeeksi johonkin tai kenties jonkun elukan rehuksi, mutta hypetyksen määrän huomioon ottaen kyse on vielä järjettömämmästä asiasta kuin mitä on beaujolais nouveau-nimisen marjamehun maistelu.

... ei näytä ainakaan juuri nyt huutelevan kovin voimakkaasti.

Tässähän ei sinänsä ole mitään erityisen yllättävää, koska se on lama nyt. Mutta kun edes koulutetulle työvoimalle ei näytä juuri nyt olevan Suomessa suurensuurta kysyntää, kouluttamattomien tilanne lienee erityisen toivoton.