Luin Hesarista tämän jutun siitä, että lapsiperheet ovat ahdingossa ylisuurien asuntolainojensa ja kulutusluottojensa kanssa.

Tässä uutisessa on vikana se, että se on tutkinut köykäisesti asiaa vain lapsiperheiden vinkkelistä eikä selvittänyt ylipäätään, ovatko suuria asuntolainoja tulevaisuuden jättiläispalkankorotuksia odottaen ottaneet vaikeuksissa, varsinkin jos takana on kulutusluottoja ja osamaksudiilejä. Uutisessa ei sanota, että ongelmissa ovat vain lapsiperheet, mutta koska heistä puhutaan, joku vasuripoliitikko tarttuu tähän aivan varmasti lähipäivinä ja kertoo meille, että lapsiperheitä pitää tukea enemmän ja että porvarihallitus se on ajanut lapsiperheet ahdinkoon.

Nyt voimme muistuttaa siitä, että poliitikot, talousmiehet, velkaneuvojat ja oikeastaan kaikki muutkin asiaan mitenkään liittyvät tahot ovat varoitelleet asuntolainaa ottavia viimeiset viisi vuotta siitä, että asuntojen hinnannousu ei jatku ikuisesti, matalat korot nousevat ja jos pelivaraa ei jää yhtään, pienikin kustannustason nousu romauttaa talouden. Kulutusluotoista on varoiteltu vielä enemmän ja kehotettu tutkimaan tarkasti niiden todelliset, usein kymmeniä prosentteja vuodessa olevat korot.

Mikään varoituksen sana ei ole tehonnut. Juuri eilen kerrottiin Kauppalehdessä, että asuntolainoja otetaan suunnilleen enemmän kuin koskaan. Huolimatta siitä, että kaikki talouden tunnusmerkit ovat alaspäin, hintataso nousee kohisten, korot ovat korkealla ja kohtapuoleen työttömyyskin alkaa vaivata kun lisää tehtaita lopetetaan ja Nokia antaa tulosvaroituksen ja ilmoittaa siirtävänsä tuotekehitystä Intiaan ja vähentävänsä Suomesta tuhansia ihmisiä.

Aikaisemmin voidaan sanoa tilanteen olleen hiukan paremman. Suomen työttömyysturvajärjestelmässä on leikkuri, joka ryhtyy leikkaamaan raskaalla kädellä ansiosidonnaista työttömyysturvaa jo hiukan suomalaisen mediaanipalkan alapuolella. Kun lamasta johtuva työttömyys on aikaisemmin vaivannut lähinnä syklisiä duunarialoja, näistä pois potkitut ovat saaneet elämänsä järjestettyä ansiosidonnaisellaan joten kuten kun nettoansiot eivät romahda kohtuuttomasti. Lisäksi poislukien 90-luvun alun suurlama valtaosa näistä ihmisistä tietää päätyvänsä töihin heti kun suhdanne taas kääntyy.

Nyt tilanne on toinen. Näiden syklisten duunarialojen lisäksi työnsä tulee menettämään iso joukko sellaisia ihmisiä, jotka ovat nyt erinäköisissä sangen hyvin palkatuissa suunnittelu- ja johtotehtävissä “kasvualoilla” eli kännykänväsäämisessä ja IT:ssä. Heidän elintasonsa romahtaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan täysin epäoikeudenmukaisen leikkurin takia kun yli 2200 euron kuukausituloista lasketaan päivärahan perustana olevaan palkkaan vain viidennes. Lisäksi nämä ihmiset eivät voi olla varmoja siitä, että heidän työpaikkansa palaa ikinä laman loputtua, sillä kokonaisia toimialoja voidaan siirtää halvemman työvoiman maihin. Valmistus on mennyt jo, samaten alihankinta. Seuraavana menee suunnittelu ja tuotekehitys.

Kun valkokaulustyöläiset ottavat edelleenkin lainoja, joista he selviävät juuri ja juuri jos ansiotaso ei putoa, jälki on rumaa. Kun palkka on tähän mennessä noussut 10% vuodessa, laina otetaan tarkoituksella juuri niin suureksi kuin pankki vain nykytuloilla myöntää, koska ajatus on se, että pelivaraa elämään saa joka vuosi sitten enemmän kun palkka nousee kohisten. Eipä nouse palkka kohisten enää, ja jos työttömyyden takia pitää pärjätä alle kolmanneksen nettotuloilla ja edessä on todennäköisesti alanvaihto johonkin pienemmin palkatulle palvelualalle, tuloksena on luottotappioita pankeille, asuntojen pakkomyyntejä, asuntojen hinnan lasku, pysyvä velkaloukku ja muuta mukavaa.

Tilannetta saattaa hieman pelastaa suurten ikäluokkien eläkkeelle lähtö, jonka takia työvoiman kysyntä eri paikoissa kasvaa. Mutta suurin kysyntä kohdistuu ammattitaitoa ja/tai tutkinnon vaativiin tehtäviin kuten vaikkapa sairaanhoitoon, palvelualoille ja julkisen sektorin paperinpyörityshommiin. Kaikkia näitä hommia luonnehtii se, että ne ovat pienipalkkaista työtä. Millä motivoidaan palkkatuloiltaan korkeimmassa desiilissä vuosikaudet ollut nörtti hakeutumaan sairaanhoito-opistoon, opiskelemaan kolme tai neljä vuotta opintotuella, myymään asuntonsa ja muun omaisuutensa tämän lystin rahoittaakseen ja sen jälkeen siirtyvänsä motivoituneena pari tonnia kuussa miinus verot tuottavaan hoivahommaan johonkin maakuntiin?

Ei millään.

Olen suositellut jo vuosi sitten vastaavia tarinoita kirjoittaessani, että nyt kannattaa huolehtia siitä, että velkaa on vähän. Tämä antaa pelivaraa tehdä itselleen parhaan mahdollisen ratkaisun jos tuossa kuvatussa bingossa arpalippu osuu kohdalle ja työ ja toimiala lähtevät alta. Jos velkaa on selvästi vähemmän kuin omaisuutta olettaen asunnon nykyarvoon 20% arvonalennuksen ainakin pääkaupunkiseudulla, ovia on aivan eri lailla auki kuin ilman tätä. Voi myydä asuntonsa ja lähteä ulkomaille ja aloittaa elämän jossain muualla kuin sosdem-Euroopassa, jossa palkansaajan ostovoimaa näivettää yleisen maailmantalouden tilanteen lisäksi monumentaalinen byrokratia- ja näennäishyvinvointikoneisto. Tai voi neuvotella pankkinsa kanssa selvästi joustavammasta lainanmaksuohjelmasta jos olettaa työllistyvänsä johonkin lähivuosina. Tai voi pistää kämpän lihoiksi ja muuttaa maalle, jossa eläminen on selvästi halvempaa kuin kaupungeissa. Tai sitten voi kouluttautua uuteen ammattiin ilman, että velkojat vievät asunnon siinä välissä.

Ne, joilla on nyt liikaa velkaa, ovat häviäjiä ja saavat opetuksen, tai ainakin osa heistä. Mutta se ei ole porvarihallituksen syy vaan silkan, puusilmäisen typeryyden. Varoitettu on. Niin oikealta kuin vasemmaltakin. Mutta jos ei viitsitä kuunnella vaan sössitään oma talous tieten tahtoen, on aivan turhaa vinkua tukiaisia tai syyttää hallitusta siitä, että asuntovelalliset ovat ahdingossa.

Suomessa on mennyt liian hyvin viime vuodet. Vuodesta 1995 paria pientä notkahdusta lukuunottamatta on ollut lähinnä nousukautta. Tuossa ajassa on syntynyt sukupolvi, joka ei ole työelämässä ollessaan edes nähnyt taantumaa, saati sen seurauksia. Kun mielikuva on sellainen, että kasvu on ikuista, mikään varoituksen sana ei tunnu uppoavan. Vuokralla voisi aivan hyvin asua vieä yhden vuoden ja katsoa, mihin talous tästä kääntyy, muttei näin tehdä, vaan hyökätään ostamaan kallein mahdollinen asunto, johon riittää pankista saatu laina, jota jatketaan vielä vähän kulutusluotoilla. Minun on vaikea syyttää tästä ketään muuta kuin näitä ihmisiä itseään.

Jos olen tässä ennustuksessani väärässä, olemme kaikki voittajia. Pahoin pelkään etten ole.

Kesätoimittajien esiinmarssin huomaa aina viimeistään siinä kohdassa kun tehdään vuosittainen juttu kauppojen aukiolosta.

Eikö tuon asian nyt voisi viimeinkin hoitaa kuntoon niin tämä marmatus loppuisi? Kauppojen aukiolorajoitukset koon ja sijainnin mukaan mukamas pitävät yllä pikkukauppoja ja estävät megamarkettien syntymistä. Näin ei kuitenkaan näytä tapahtuneen vaan megaostareita nousee sinne tänne ja uusia suunnitellaan koko ajan. Kulmakaupoista pysyvät pystyssä keskustoissa ne, joiden ympärillä asuu asiakkaita ja jotka osaavat asiakkaita palvella. Esimerkkinä mainitsen Johanneksen kirkkoa vastapäätä olevan Kontion, joka tuskin kuolee siitä ikinä ellei kauppias päätä jäädä eläkkeelle.

Oikeasti kauppavalinta marketin ja kulmakaupan välillä ei perustu aukioloaikaan paitsi silloin kun iskee äkillinen tarve saada mäyris. Pieniä kauppoja pysyy hengissä, jos ympärillä asuu ihmisiä, jotka eivät autoile töihin. Näiden ihmisten määrän taas oletan enemmänkin lisääntyvän kuin vähenevän autoilun hinnan noustessa. Nyt näyttäisi lisäksi käynnistyvän joitain kenties joillain alueilla joukkoliikenteen suosiota lisääviä investointeja.

Päivittäisten ostosten tekemisessä hinnoillakaan ei ole suurta väliä. Jotakin osaa ei kiinnosta hinta laisinkaan. Suurin osa hinnoista kiinnostuneista taas kippaa surutta 20 euroa bensaan päästäkseen markettiin, jossa meetwursti maksaa euron vähemmän, ja bisnescaset ovat lähinnä näennäisiä. Ajalla sen sijaan on suurikin väli. Jos työmatka kulkee autolla marketin ohi, ostosten hoitaminen siinä matkan varrella on huomattavasti rivakampaa kuin ajaa kotiin, vaihtaa arkivaatteet, kävellä lähikauppaan ja kävellä takaisin. Ja kun pikkukaupan valikoima ei ole ison kaupan tasolla, joskus on pakko mennä isoon kauppaan kuitenkin saadakseen harvemmin ostettavaa mutta säilyvää tavaraa.

Kulmakaupan bisnescase ei siis perustu kieltoihin ja rajoituksiin jossain muualla vaan ympäröiviin ihmisiin ja heidän kulutustottumuksiinsa. Lontoossa pikkukaupat ja isot marketit ovat arkisin käytännössä saman verran auki, suurin ero tulee sunnuntaista. Silti pikkukauppoja on joka kulmassa ja näiden merkittävin tulonlähde lienee viinan myyminen pubista tuleville ja jatkoille meneville. Suomessa taas varsinkin lähiöissä ja vähän kauempana sivistyksestä tilanne päin vastoin se, että alko on sijoitettu marketin viereen, joten lähikaupasta häipyy bisnestä markettiin, jossa käydään samalla reissulla kuin alkossakin.

Suomi siis ampuu pikkukauppiaita nilkkaan viemällä heiltä sen bisneksen, jolla he kaikkialla muualla elävät. Ja sitten keksivät kieltoja ja rajoituksia, joilla viedään bisnestä turhan päiten isoilta kaupoilta hyödyttämättä pieniä laisinkaan.

Tämän kesäjuttusarjan seuraava osa on se, että meille kerrotaan, että 90% kauppiaista ei halua laajennuksia aukioloihin. Samalla unohdetaan maagisesti kertoa, että juuri tuo 90% on pikkukauppiaita tai syrjäseutujen kauppiaita, joita rajoitukset eivät nytkään koske.

Kirjoitin joku aika sitten siitä, kuinka konsulentit hyökkäävät tuota pikaa kertomaan meille, miten nykyisiä lapsukaisia kuuluu johtaa, koska he ovat Aivan Erilaisia Ihmisiä kuin hiukan vanhemmat. Huutooni on vastattu.

Kauppalehti on jo sortunut paineen alla ja kirjoittanut tämän jutun jonkun juniorin mainokseksi.

Tämä hiukan yli parikymppiseltä näyttävä nuorisoälykkö valistaa meitä muunmuassa näin: “Nettisukupolvi tajuaa tekniikkaa parhaiten, mutta on yleensä alimpana yrityshierarkiassa, hän kertoo epäsuhdasta.” Sitten kun heppu on joskus saanut ensimmäisen ihan oikean työpaikan muualla kuin purilaisbaarin kassalla, hän saattaa oivaltaa, että yritysten herrat ja narrit erottelevassa hississä eteenpäin pääsee lähinnä laaja-alaisuudella ja useiden asioiden ymmärtämisellä. Se, että lapsukaiset osaavat käyttää inttärnettiä ja peeseetä hiukan rivakammin kuin 42-vuotiaat, ei tee heistä vielä mitään muuta kuin hyviä internetin ja peeseen käyttäjiä.

Elämänkokemuksellakin on arvoa, sillä se, että on omakohtaisesti nähnyt kasan virheitä ja onnistumisia tuo varmuutta suoritukseen. Myyntineuvottelussakin auttaa kummasti se kun tietää, miten näitä asioita tavataan tehdä sen sijaan, että aloitetaan täysin nollasta.

Sitten mopo karkaa täydellisesti ja kulkuväline lienee jo tässä kohtaa tukevasti tuolla puolen Limpopon:

“Nettisukupolvea kuvaillaan kärsimättömäksi. Paitsi että nettisukupolven kielellä kärsimättömyys tarkoittaa tehokkuutta. He ovat tottuneet siihen, että tietoa löytyy netistä ja se on käytettävissä välittömästi. Yritysjohdon kannattaa muistaa tämä asenne, kun on aika palkita työntekijä.

- Mielummin kymmenen puntaa joka viikko kuin joulubonus kerran vuodessa, Tarnowski opettaa.

Netti on myös opettanut Y-sukupolven kyseenalaistamaan kaiken tiedon. Siksi toimitusjohtajan palaveripuheita ei välttämättä uskota, koska "opiskelijakaveri sanoi, että japanilaisfirmassa yritettiin samaa viime viikolla, eikä se toiminut".

Vaikuttaa siltä, että Y-sukupolvi tulee pian ohi kaikista ja nopeasti. Pidä siis varasi työpaikalla, jos olet syntynyt ennen vuotta 1980. Uusi sukupolvi haluaa yletä, eikä jää odottelemaan, jos "ylennysjärjestyksessä seuraava" henkilö jarruttaa urakehitystä.

Nuoret etsivät uudet tikkaat huipulle tai löytävät kokonaan uuden huipun


Olen itse johtanut kaikenikäisiä 20-vuotiaista 60-vuotiaisiin tässä vuosien varrella. Olen kiinnittänyt huomiota samaan asiaan, eli nuoret ovat usein sangen kärsimättömiä. Muttei tämä mikään ansio ole vaan lähinnä vitsaus, jota paikataan laittamalla projekteihin ja tiimeihin mukaan vähän vanhempaakin väkeä. Kyseessä ei nähdäkseni ole mikään “Y-sukupolven” uusi synnynnäinen ominaisuus vaan yleinen ja aina ennenkin vallinnut nuoruuden innokkuus ja lyhytjänteisyys. Ei firma pärjää sillä tavoin, että junnut sähläävät sen verran joka asiassa kun homma on kivaa ja sitten kun alkaa tylsä rutiinin, viimeistelyn, dokumentoinnin ja yksityiskohtien loppuunviemisen vaihe, hanskat napsahtavat tiskiin ja “y-sukupolvesta” näkyy lopputuloksia vaativan asiakkaan palaveripöydässä vain puoliksi syöty pulla kun naapurineukkarissa tarjolla oleva myslileseitupiiras maistuu paljon paremmalle ja on lisäksi hyväksi pörröisille eläimille.

Aloitin työelämässä jo silloin kun y-sukupolvi ei ollut vielä edes pilke tyhjän gin&tonic -lasin läpi näkyvissä vanhempiensa silmissä. En muista kenenkään vaipuneen koskaan hurmokseen kuullessaan toimitusjohtajan “kaikki on täydellistä ikuisesti” -moraalinkohotuspuheen. Tämän asian väittäminen uudeksi keksinnöksi kertoo meille siitä, että siteeratun y-sukupolven kuningasjätkän kannattaisi keskustella joskus edes vartti vaikkapa 70-luvulla syntyneiden muinaisjäänteiden kanssa.

Silloin joskus kun kaltaiseni dinosaurukset vielä temmelsivät ja tömistivät tannerta huolettomina ja vapaana “y-sukupolven” aiheuttamasta, punttejamme tutisuttavasta pelosta, osattiin myöskin lähdekritiikin taito. Paitsi että silloin se perustui haettuun, luettuun ja omaksuttuun tietoon tunnetuista lähteistä sen sijaan, että se perustuu johonkin mesessä levinneeseen kiertokirjeeseen tai tuntemattomaksi jäävän nobodyn levittämään huhuun. Joskus kun tämä lapsinero pääsee oikeasti johtamaan ihmisiä, hän saattaa huomata, että jokseenkin suurin tyhjäkäynti firmassa aiheutuu siitä, että tapetaan kaikennäköisiä pakasta vedettyjä huhuja. Ja niiden aktiivinen etsiminen internetistä ei millään mittapuulla saata olla ansio tekijälleen tai sukupolvelleen.

Suosittelen dinosaurusvuosieni elämänkokemuksella tälle Ajatuksien Ankkalammikolle, että kun hän kokoaa joskus ensimmäisen tiiminsä, hän valitsee siihen junnujen sekaan myös hieman kokeneempaa väkeä. Näin hän saa tuplattua tiiminsä koon ja tehokkuuden samalla johtamisvaivalla. Minun havaintoni asiasta on se, että johtajan ajasta kuluu valtaosa siihen, että motivoidaan y-sukupolven lapsukaisia tekemään sitä, mitä heidän kuuluu tehdä, vaikka se ei olekaan kivaa ja trendikästä. Työpaikoilla kun välillä pitää tehdä sitäkin, mikä ei ole kivaa. Kun vanhemmalle sanoo “tee tuo kun se kerran pitää tehdä”, hän sanoo okei ja aloittaa hommat ja tulee sanomaan viikon kuluttua, että valmista tuli. Juniorin potkiminen tällaiseen hommaan kestää helposti tunnin, ja lisäksi tunnin välein pitää käydä katsomassa, että hän tekee sitä mitä pitää eikä jotain aivan muuta.

Nykyisten juniorien tahto edetä urallaan ei ole mikään uusi keksintö sekään. Tämä on aivan terve ilmiö muutenkin. Nuoret tosin tekevät viisaasti, jos katsovat ympärilleen ja ymmärtävät, millä avuilla uralla oikein edetään sen sijaan, että menevät firmaan paukuttelemaan henkseleitä ja vaatimaan suuryliapumegapaavin virkaa vain siksi, että edustaa jotain y-sukupolvea, joka on paljon hienompi kuin mikään sukupolvi ikinä koskaan.

Kolossaalisimman virheen tämä älykkö tekee kuitenkin siinä, ettei hän ymmärrä oman sukupolvensa kasvavan ikinä aikuiseksi. Hän olettaa, että he ovat kirkasotsaista ja idealistista nuorisoa vielä pitkän ajan kuluttua. Näin ei ole käynyt koskaan ennen eikä näin käy tämänkään maailman parhaan sukupolven kohdalla.

60-luvun maailman paras nuoriso onnistui huipentamaan maailmanvalloituksensa valtaamalla oman ylioppilastalonsa kysyttyään tosin ensin Kekkoselta luvan. Tämän päivän maailman paras nuoriso ei näemmä viitsi edes tehdä tätä vaan mussuttaa internetissä, kuinka maailma on rikkinäinen kun juuri heitä ei ole otettu johtamaan ympäröivän yhteiskunnan tylsimyksiä ja toivottomia surkimuksia.

Tätä lukevilta Y-sukupolven kirkasotsilta voin säästää internetin käyttämisen vaivan: Kekkonen oli se dude, joka oli Suomessa pressana 25 vuotta.

Mollaanpa vielä Ruotsia kun kerran siellä on keksitty tällainenkin asia.

Olen joskus aina ihmetellyt sitä, missä välissä lapset saavat oikein kasvaa aikuisiksi kun aikuiset tuntuvat kyttäävän heitä koko ajan. Vapaa-aika on ohjelmoitua seuratoimintaa tai jotain muuta vastaavaa, jossa aikuinen kertoo ja lapset tottelevat. Nyt sitten Ruotsissa on päädytty siihen, että aikuinen kertoo, keitä tulee kutsua syntymäpäiväjuhlille. Moista asiaa ei voi jättää lapsen päätettäväksi. Ymmärrän, jos vanhemmat haluavat asiaan vaikuttaa, mutta koulun ei pitäisi tällaisen asian kimpussa nysvätä.

Mainitussa tapauksessa lapsi olisi halunnut jättää itseään kiusanneet kutsumatta ja opettaja oli sanonut ettei se käy, koska kiusaajat ahdistuvat. Tämä asenne on aivan täydellisen syvältä. Minun nähdäkseni lapset oppivat käyttäytymään aikuisena sivistyneesti ja herrasmiesmäisesti osaltaan juuri siksi, että he huomaavat teoillaan olevan seurauksia. Hyvistä teoista seuraa hyviä asioita ja pahoista pahoja. Jos joku voi näpäyttää kiusaajaansa kutsumalla nenän edestä kaikki limsa- ja munkkipatojen ääreen, kiusaaja sai juuri terveellisen opetuksen. Ehkä hän oli jostain asiasta niin nyreissään, että pitää siltikin kiusaamista parempana vaihtoehtona, mutta se on hänen ongelmansa.

Jos nyt kuitenkin tasa-arvopuppu on viety niin pitkälle, että kiusata voi opettajan selän takana niin paljon kuin vain ehtii, mutta opettajan silmien alla kiusaajaa pitää ymmärtää, mitä me oikein tässä opetamme? Sen, että syy- ja seuraussuhteita ei ole? Aikusena on, joten parempi opetella lapsena. Sen, että kaikki ovat toisten silmissä tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia? Eivät ole, tämäkin asia on parempi opetella lapsena eikä uskoa pullantuoksuista puppua siitä, että olemme kaikki aivan yhtä arvokkaita. Nämä ihmisten arvot ovat jokaisen mielessään muodostama asia eivätkä mikään koulun opettama universaali fakta.

Aikuisten maailmaan viskattava, kaiken pehmohölynpölyn sisäistänyt lapsi joutuu lopulta pettymään. Isosti.

Ehtivätkö lapset enää opetella aikuisena elämistä lapsuutensa ja leikkiensä kautta, vai ovatko aikuiset jatkuvasti paikalla pilaamassa asioita ja tuputtamassa omia arvojaan? Yksi pärjää voimalla, yksi oveluudella, yksi sosiaalisesti, yksi jotenkin muuten. Jokainen oppii näitä asioita pikku hiljaa jo siinä kun mietitään, mitä leikitään ja kenen säännöillä. Jos aikuiset ovat paikalla kertomassa, mitä leikitään ja mitä kukin nyt tekee, lapsista tulee aikuisten shakkinappuloita, joita tönitään johonkin sen sijaan, että he tekisivät jotain itse.

En yhtään ihmettele sitäkään, että aina vähän väliä pullahtaa jotain ongelmia lasten, lastensuojelun ja netin virtuaaliyhteisöjen syövereistä. Sinnehän lapset pakenevat lapsuuttaan elämään jos sitä ei voi ilman aikuisen valvontaa enää elää missään muualla. Tässä on ongelmana se, etteivät vanhemmat voi sitä oikein valvoa edes syrjemmältä toisin kuin silloin, kun lapset leikkivät pihassa keskenään tai pelaavat palloa jossakin, mutta ilman räyhäävää valmentajaa ja kilpailumentaliteettia.

Mutta enhän minä toki lasten kasvatuksesta mitään tiedä.

Peräti 34% ruotsalaisista kannattaa maassa hyväksyttyä kyttäyslakia, joka antaa pollareille luvan salakuunnella mitä hyvänsä teleliikennettä koska hyvänsä ja ottaa rosvot kiinni.

Mitä ihmettä Ruotsissa oikein pelätään? Onko paratiisiin livahtanut kärmes? Vai onko takana ajatus siitä, että koska laki on kerran pullantuoksuisen konsensuskoneiston hyväksymä, sen on edustettava jotain hyvää itsessään, sillä kaikki kansankodissa tehdyt päätökset ovat määritelmän mukaisesti hyviä?

Käytännössähän eri maiden tiedustelupalvelut varmasti valvovat jollain tasolla teleliikennettä, vaikkei sitä erikseen laki sallikaan. Tässä systeemissä kuitenkin hyvä puoli on se, että pikkujuttujen takia käytäntöä ei viitsitä paljastaa, koska siitä nousisi hirveä huuto missä hyvänsä. Joten vaikka tietoa kerätään tai ainakin seulotaan, sillä ei ole ihmisten elämään oikeastaan mitään vaikutusta. Jos kuitenkin urkinta on täysin luvallista ja suorastaan virkavelvollisuus, kenet hyvänsä voidaan narauttaa mistä hyvänsä pikkujutusta, koska mitään motiivia jättää pikkujuttuja huomiotta ei enää ole.

Ruotsi siirtyy nyt valvonnassa ja ihmisten kyttäämisessä johonkin samaan turvalliseen maastoon Valko-Venäjän ja Kiinan kanssa, tukevasti USA:sta huonompaan suuntaan. Silti propagandakoneiston ylläpitämä mielikuva mukavasta eurooppalaisesta kaiken länsimaisen sivistyksen alkukodista elää sitkeästi emmekä kykene näkemään, kuinka hyvää tarkoittavat hölmöt ovat muutamassa vuodessa ryssineet kasan 400 vuoden historiaa. Ja 34% kansasta hurraa.

Kun Ruotsissa ei äänestämällä voi vaikuttaa mihinkään, maan valtaklikki voi tietysti tehdä aivan mitä hyvänsä. Ja kun kerran älyttömätkin päätökset siunataan tai ainakin hyväksytään pienen mutinan jälkeen, maa lienee tuomittu ikuiseen pysähtyneisyyteen kun hölmöä valtakoneistoa ei edes tarvitse uudistaa mitenkään.

Mutta propagandan ne siellä osaavat. Mikä hyvänsä vähäisemmillä aivopesu- ja propagandalahjoilla varustettu kansakunta, joka olisi 2. maailmansodan aikaan myötäillyt ja avustanut Hitlerin Saksaa, olisi määritelty Saksan vasallivaltioksi, mitä Ruotsi tosiasiallisesti olikin. Mutta ajattelemmeko me asiaa näin? Emme, vaan Ruotsihan oli mukava ja puolueeton rauhanystävävaltio, joka lisäksi auttoi henkilöautollista juutalaisiakin. Tärkeämpi liittolainen Ruotsi Saksalle oli rautakaivostensa takia kuin Suomi, mutta maagisesti tämä osa historiaa tuntuu unohtuneen johonkin. Emmekä oikein tunnu muistelevan sitäkään, että siinä, missä Suomi ajautui Saksan liittolaiseksi enemmän pakosta kuin aatteen palosta, Ruotsissa Saksan rodunjalostusoppia kohtaan tunnettiin aatteellista yhteenkuuluvuutta, ja Ruotsin rodunjalostusohjelma jatkui vielä kymmenen vuotta sen jälkeen kuin se Saksassa oli lopetettu sodan häviämisen seurauksena.

Suomen kannalta asia on tavallaan aika merkityksetön. Mutta edelleenkin näyttää siltä, että jos Ruotsissa keksitään jotain hölmöä kuten vaikkapa monumentaalinen holhousvaltio, se kopioidaan Suomeen sieltä muutaman vuoden viiveellä. Ennustan, että kuulemme myös vaatimuksia telekuuntelun laajentamisesta “koska Ruotsissakin tehdään niin”. Tietysti on hyvä katsella ympärilleen ja antaa muiden tehdä kokeet ja toteuttaa Suomessa sitten muualla hyväksi havaitut ideat sen sijaan, että keksitään pyörä uudelleen. Mutta päätökset ja analyysi pitäisi tehdä itsenäisesti.

Mutta jostain syystä Ruotsista kopioitavat ideat tuntuvat olevan hyviä lähinnä sillä perusteella, että ne ovat ruotsalaisia, ja ruotsalaiset ideathan ovat aina hyviä, mitä ne itse asiassa harvoin ovat.

Ei varmaan kestä kauaakaan ja meillä on jälleen käsissämme teknokupla. Tai ei se alkuun kupla ole, mutta sellainen siitä taas tulee.

Sijoittajien ja rahan tarvitsijoiden kannattaa kuitenkin alkaa katsella ympärilleen. Kun osakekurssit laskevat päivittäin, se kielii siitä, että perinteistä bisnestä sisältäviin osakkeisiin ei uskalleta sijoittaa. En minäkään uskaltaisi omistuksiani lisätä. Savupiipputeollisuudella menee huonosti kun raaka-aineiden hinta nousee. Pankkibisneksellä menee huonosti, koska se on kusessa rakentamiskuplan kanssa. Vakiintuneet jättiläiselektroniikka- ja softatalot pärjäävät kuten ennenkin, muttei niiden osakekursseissa mitään suuria voittoja ole luvassa.

Maantieteellisesti USA on taantumassa, Britannia on taantumassa, Eurooppa on ajautumassa taantumaan ja Japani on edelleen 15 vuotta sitten alkaneessa syväjäässä. Australia myy viiniä ja hiiltä, joten siellä lyhyen tähtäimen näkymät ovat paremmat, mutta se on kansantaloudeltaan niin pieni maa, ettei se maailman osakemarkkinoita pelasta. Hyvin menee lähinnä Venäjällä ja jossain päin Latinalaista amerikkaa, mutta näissä paikoissa riskitasokin on kova eikä valtaosa sijoittajista ole valmis siirtämään näihin merkittävää osaa omaisuudestaan.

Joten mitä jää jäljelle? Olettaisin, että laiskan rahan on viimein lähdettävä liikkeelle, koska inflaatio laukkaa ja tuottoja on pakko hankkia. Sitä ei voi hankkia osakemarkkinoilta perinteisten yhtiöiden ja länsimaiden kautta. Uusien markkinoiden riskitaso on kova. Jäljelle jää startuppien rahoittamista. Toimialoista lääketiede ja IT ovat kiinnostavia, koska lääketieteellä on taatut markkinat ja IT ei ole raaka-aineriippuvainen. Tekniikka yleisesti taas saattaa keksinnöissä onnistuessaan vähentää raaka-aineriippuvuutta jossain muualla, joten sekin on kiinnostava alue.

Pääomasijoittajat ovat olleet liikkeellä jo jonkun aikaa, mutta hiljaisesti. Ralli voi alkaa aivan hyvin ensi kuussa, loppuvuonna, ensi keväänä. Mutta se alkaa. Keksintöjä tehtaileville propellipäille koittavat hyvät ajat kuten myös niille, jotka lähtevät mukaan ajoissa. Sillä tuloksena on lopulta taas kupla, joka lässähtää joskus.

Kuten aina ennenkin.

Lue tämä. Rosa Meriläisen viisauden helmiä rahvaalle.

Ja mieti sen jälkeen tätä hetki:

Tuntuu, että mieskulttuuriin ei kuulu syy-seuraus -suhteiden ymmärrys. Jos lyö, sinua lyödään ja sitten sattuu. Jos pommittaa, sinua pommitetaan ja sitten sattuu tosi paljon. Ei ihme, että moni miespuolinen ystäväni on halunnut irtisanoutua koko touhusta, tuosta mieskulttuurista, ja ryhtynyt sivariksi ja humanistiksi.

Näin. Eli siis mies on putkiaivoinen hakkaaja ja sodanlietsoja, tai sitten hän on tervehtynyt ja irtisanoutunut koko touhusta ryhtynyt sivariksi ja humanistiksi. Minä en ryhtynyt sivariksi enkä taatusti ryhdy ikinä humanistiksi, mutta siitä huolimatta en tunnista itsessäni näitä “mieskulttuurin” piirteitä.

Paitsi terveen ylenkatseen artikkelin tapaista väkisinfeminismiä kohtaan. Miehissä on vaikka mitä vikaa ja jos nyt just ei ole niin yleistetään jotakin ja pannaan puolet petäjäistä ja sitten taas on. Tämäkin ajatuslaatikko tuntuu tuottavan jokseenkin putkiaivoisia tuloksia, sillä syötteistä huolimatta se suoltaa täsmälleen samanlaista puppua aina kun kampea vähän käännetään.

Suomen pummit majoittavat Romanian pummeja ja vaativat laillisuusselvitystä siitä, miksi Suomen valtio ei hommaa Romanian pummeille kattoa pään päälle.

Vapaa liikkuvuus -verkosto on joku poppoo, jossa vaaditaan vapaata maahanmuuttoa ja ilmeisesti mitä turhempi ja työtä vieroksuvampi joku tulokas on, sitä tärkeämmäksi henkilö tämän joukon silmissä muodostuu. Sillä eivät hekään ole erityisen tarpeellisia, ja töissä tuskin käy kovin moni.

Hesari olisi kuitenkin voinut pelkän huuhaa-kansalaisjärjestön antaman eu:n vapaa liikkuvuus -lausunnon lisäksi kertoa meille myös, mitä EU:n vapaa liikkuvuus tarkoittaa, ja miten rahoitetaan ihmisten sosiaaliturva siinä tapauksessa, että he ovat turisteja tai työnhakijoita. Romanialainen kerjäläinen taas on turisti siihen saakka, kunnes ilmoittautuu työvoimatoimistoon.

Vapaa liikkuvuus -sakki ei toki keskity vain romanialaisiin. Heidän erityissuojeluksessaan tuntuu olevan jokainen kolmannesta maailmasta millä hyvänsä perusteella, laillisesti tai laittomasti, tänne päätynyt. Ja heidän vaatimuslistansa kärkipäässä tuntuu olevan rajojen avaaminen eläteille, mutta koska he eivät itsekään ole nettomaksajia, kustannukset jäävät näppärästi jonkun muun niskoille. Tällä agendalla on varmasti jonkun mielestä joku tolkkukin, mutta kun itse luen humpuukia täältä, mietin välillä, pitäisikö itkeä vai nauraa.

Nuorison idealismi on aina hieno juttu, mutta pitäisikö punkkaripalopuheiden lisäksi hieman miettiä sitäkin, mitä ehdotetut asiat toteutuessaan oikein tarkoittavat. Länsimaiset pummit kuvittelevat, ettei heillä ole mitään hävittävää, sillä heillä ei ole mitään. Joten jos pummien määrä satakertaistetaan, inhottava kapitalistiriistäjä ja halveksittava keskiluokka menettävät kaiken ja sehän on vain oikein ja kohtuullista. He eivät kuitenkaan tunnu ajattelevan sitä, että heidän elintasonsa, internet-yhteytensä, joukkoliikenteensä, palvelunsa, koulutuksensa jne. ovat jo jonkun muun rahoittamia. Jos tarvitsijoiden määrä lisääntyy, voidaan Suomen veroasteella ottaa sangen vähän inhottavalta keskiluokalta ja muilta tarpeettomilta epähenkilöiltä, joilla ei oikeastaan ilmeisesti kuuluisi edes olla oikeutta elää. Loppu on otettava jakamalla rahaa ja rahalla saatavia asioita tarvitsijoiden kesken uudelleen.

Vapaan liikkuvuuden verkostoilta sen sijaan haluaisin kuulla rakentavan kontribuution siihen, onko heidän mielestään parempi tuomita kaikki solidaariseen kurjuuteen vai onko joidenkin kansojen ja ihmisten kannalta parempi yrittää ponnistaa maailman keskiarvon yläpuolelle.

Suomi ei nähdäkseni ole edes harjoittanut mitään siirtomaiden riistoa yms. asioita vaan on rakentanut maan raunioista 2. maailmansodan jälkeen jokseenkin omin avuin, mitä nyt USA:sta saatiin lainoja ja hiukan poliittisesti motivoituja markkinoitakin alkua auttamaan. Rikastuminen ja elintason paraneminen eivät siis ole ansioton etu jonkun muun kustannuksella vaan seurausta ahkeruudesta, yhteiskuntarauhasta, koulutuksesta ja kaupaksi käyvistä tuotteista.

Pitäisikö tämä antaa pois vain siksi, että jossain muualla asiat on onnistuttu sössimään? Minun mielestäni ei. Mutta jos joku haluaa perustella miksi pitäisi, saatan kuunnella ja sen jälkeen selittää, miksi mielipiteet ovat vääriä.

Minulle on tullut aina toisinaan mieleen, että Suomi tarvitsisi nykyistä parempia lehtineekereitä.

Asiaan ei vaikuta edes kovin merkittävästi se havainto, että aina kun tiedän suomalaisessa lehdessä olevan jutun taustan, löydän sieltä puhvelinkokoisia asiavirheitä, joten jos tämä on yleistettävissä eikä rajoitu vain minun tietämiini asioihin, suomalaiset muokkaavat maailmankuvaansa tekstillä, jossa on puolet petäjäistä.

Suomessa ongelmana on se, että valtalehdistö on virallisesti sitoutumatonta, joten emme tiedä lehteen tarttumalla, millaisella lähdekritiikillä tähän on suhtauduttava. Meidän pitäisi tuntea toimittaja ja tietää hänen agendansa, sillä lehden linjan puutteessa toimittajien oma linja näyttäisi korostuvan. Sen selville saaminen taas on aivan toivoton tehtävä ja edellyttäisi pitkällistä saman toimittajan juttujen seuraamista ja menneiden muistelua. Jos taas arvaa, että toimittaja on punavihreä markkinatalouden vastustaja, osuu oikeaan 3/4:ssä tapauksista, mutta virheprosentti on liian suuri tekemään tästäkään metodista käyttökelpoista.

Suomalaista journalismia vaivaa joko käskettynä tai itsestään syntyneenä sensaatiohakuisuus. Lehdistö on oivaltanut, että sillä on valtaa, ja sitten se käyttää tätä valtaansa johonkin Ilkka Kanervan yksityisasioiden jahtaamiseen, koska siitä saa isot otsikot. Iso-otsikkoista journalismia taas on helppoa ja halpaa tuottaa, sillä tarvitaain vain aihe, johon sisältyy julkkis ja seksi, ja tästä kirjoitettu iso otsikko ja palstatilassa mitattuna otsikkoa lyhyempi lattea juttu. Ns. tutkiva journalismi on huomattavasti kalliimpaa ja vaivalloisempaa, joten humpuukin määrää lisätään ja asian määrää vähennetään.

Toimittajat ovat ottaneet asialistalleen jonkunnäköisen pyhän sodan viranomaisia vastaan, paitsi siinä tapauksessa, jos viranomaiset suostuvat mukisematta vuotamaan salaiset tiedot toimittajille käytettäväksi “julkkis ja seksi” -journalismiin. Missä hyvänsä oikeusvaltiossa olisi tutkittu jo ajat sitten, miten ihmeessä poliisilta päätyy ihmisten yksityisasioita lehdistön käyttöön. Tai vaikkapa terveydenhoidosta, jossa yksityisyyttä vaalitaan tavispotilaan tapauksessa riesaksi asti kun eri yksiköt eivät tunnu voivan vaihtaa tietoja keskenään vaikka siihen olisi lupakin, mutta juorupalstatoimittajat silti tuntuvat tietävän sangen paljon.

Nyt nillitetään Tiitisen listasta. Minuakin sinänsä saattaisi etäisesti kiinnostaa, keiden nimiä listalla on, mutta pidän jokseenkin huolestuttavana, että suojelupoliisin pitäisi antaa lehtimiehille kaikki paperit, joita he keksivät pyytää ja jos eivät anna, käytetään palstatilaa tämän “valta lehdistölle” -kampanjan masinoimiseen. Tämä tila on pois jostain muusta, kuten myös hömppään käytetty palstatila. Kevyt ja turha journalismi näyttää syrjäyttävän tutkivan ja asiallisen.

Matti Vanhanen on kepuli ja sellaisena hieman epäilyttävä olento, mutta nähdäkseni on hoitanut pääministerin homman puolueensa yleistä tasoa ajatellen sangen hyvin. Vanhanen teki kuitenkin virheen ja lähti penäämään oikeudessa rajoja sille, mikä on yksityisasia ja mikä ei. Tämä oli tietysti myrkkyä lehdistölle, jonka edustajat kehtasivat sanoa ääneen, että oikeuden ei pitäisi ottaa tällaisiin asioihin kantaa ollenkaan, koska lehdistö tietää nämä asiat itse parhaiten eikä joku turhanaikainen oikeusistuin.

Vanhanen näyttäisi nyt muuttuneen jonkunnäköiseksi ei-toivotuksi henkilöksi ja epäilen, että takana ei ole yhtään päätoimittajaa vaan toimitusten pienvisiirejä, jotka ovat suunnanneet miestä kohti lehdistön vastaiskun. Vaalirahasotkua on kaadettu Vanhasen niskaan sangen aktiivisesti, vaikka juuri hänen ilmoituksissaan ei ollut sen enempää epäselvyyksiä täydennysten jälkeen kuin pakasta vedetyn demarin tai kokoomuslaisen. Kepun kelmien kerho on selvinnyt huomattavan vähällä, koska asia on käännetty Vanhasen viaksi mukamas vedoten pääministeriyteen.

Jos uutistoimitus ei olisi lööppiensä vanki, tapauksesta Kyrö ja Hiihtoliitto olisi tehty pari kuukautta ahkeraa taustatyötä ja kirjoitettu jonkun lehden numeroon viisisivuinen juttu, jossa selvitetään asiat ja niiden taustat. Nyt kuitenkin oleellista on saada uusi otsikko joka päivälle ja muutama rivi tekstiä sen perään, joten kokonaiskuva asiasta jää sangen hämäräksi epämääräisen toiston varaan.

Onko journalismi yhtä ankeissa kuopissa kaikkialla muuallakin länsimaissa? Minun tekisi mieli sanoa ettei ole. Suomessa lehdistön sitoutumattomuudesta on tullut kummallinen hyve, joka kuitenkin näyttäisi siirtävän mielipiteenmuokkauksen toimittajan eikä päätoimittajan tehtäväksi. Lisäksi ylläpidetään jotain kummallista mielikuvaa siitä, että lehdistön kuuluisi oikeastaan olla lakien, hyvien tapojen ja herrasmiesmäisen käytöksen ulkopuolella johtuen tehtävän yhteiskunnallisesta merkittävyydestä, joka kuitenkin tuottaa lähinnä hymylehtijournalismia.

Puoluelehdet taas ovat lähinnä oman kerhon äänitorviksi tarkoitettuja aviiseja, joita ei lue kukaan muu ja vaikka lukisi, niistä ei selviä maailman meno kovinkaan laajasti vaan keskitytään kulmakuntaiseen puoluepolitikointiin. Ja kun valtalehtikonserni julkaisee leijonanosaa Suomen painetusta sanasta eikä tunnu olevan kiinnostunut journalisminsa oikeellisuudesta, tasapuolisuudesta, laaja-alaisuudesta ja yhteiskunnallisesta merkityksestä, tulos on valinnanvaraa ja erilaisia mielipiteitä lukemaan pyrkivälle surkea.

Huomenna pitää sitten tilata sellainen kun vanha hajosi lopullisesti.

Applen hinnoilla värkkien kyllä pitäisi kestää hiukan enemmän. Tämä oli takuuaikana kolme kuukautta huollossa rikkinäisen wlanin takia. Kuukausi takuuajan päättymisen jälkeen siitä hajosi bluetooth, ja nyt ilmeisesti myös poweri ja korjaaminen ei enää kannata.

Kyrsii ostaa uusi värkki nyt kun uutta rautaa ei ole tullut aikoihin. Joten pitää ostaa uuden hinnalla viime vuoden muinaistekniikkaa. Mutta koska pari tarpeellista softaa on vain mäkkiversioina, ei ole oikein vaihtoehtojakaan.

Tupakan tuonti Virosta ja muualta Baltiasta muihin EU-maihin on ollut rajoitettua, koska nuo maat saivat siirtymäajan tupakkaveron nostamiselle. Virossa ollaan nyt lähellä sitä tilannetta, että verot ovat juuri ne mitä pitääkin, joten tuontirajoitukse poistuvat.

Mutta sitten taas. Tämän uutisen mukaan Sosiaali- ja terveysministeriö ryhtyy puuhaamaan jotain uusia mikkihiirirajoituksia sillä perusteella, että Virossa tupakka-askeissa ei ole suomen- ja ruotsinkielisiä varoitustekstejä. Tarkoitus on suojella näin valtion verotuloja.

Tämä on taas yksi asia, joka toteutuessaan johtaa samanlaiseen oikeusjuttujen suohon kuin Suomen autoverotuskin. Mikähän mahtaa olla se peruste, jolla yksityishenkilön mitään tuontia toisesta EU-maasta omaan käyttöön voidaan rajoittaa siksi, ettei tuotteessa ole suomenkielistä manuaalia vaan alkukielinen? Minun on vaikea kuvitella tällaista perustetta löytyvän. Mutta se ei näissä asioissa ole tarkoituskaan vaan tarkoitus on saada hitaaseen oikeusprosessiin lopulta tuomion tuottava päätös siinä toivossa, että valtaosa silti noudattaa näitä eu-periaatteiden vastaisia rajoituksia.

Julkinen valta pitäisi saada rangaistuskorvauskäytännön piiriin, sillä nyt ei näytä olevan oikein mitään keinoa, jolla kansalainen saa pakotettua vastaan haraavan valtion noudattamaan tekemiään lakeja ja sopimuksia. Millä auktoriteetilla rötöstelevä valtio pakottaa kansalaiset noudattamaan niitä samoja lakeja, joista se itse vähät välittää? Tai miksi valtio noudattaa tekemäänsä sopimusta vain, jos mikään vero ei ole uhattuna?

Lakien yksi tehtävä on suojella heikompaa vahvemman mielivallalta. Miten se toteutuu, jos valtio käyttää mitä hyvänsä pakasta vedettyjä keinoja verokertymän maksimoimiseksi? Asetelma ylipäätään on hassu, sillä tässä vaikuttaisi STM:n mielestä olevan kysymys siitä, että valtio on heikompi kuin yksityinen ihminen, joten valtio kaipaa jotakin erityissuojelua maaorjiaan ja heidän tupakkatuontiaan vastaan.

Kun EY-tuomioistuin sitten aikanaan antaa tällaisista toki vasta esityksen asteella olevista asioista tuomion, ihmiset saavat pienen korvauksen kärsimästään taloudellisesta vahingosta, mutta valtiolle mitään merkittäviä seuraamuksia ei koidu. Ja kuten autoveroasiassa nähdään, yhden oikeusjutun päättyminen poikii vain toisen, sillä valtio ei ole nyt kymmeneen vuoteen suostunut muuttamaan verokäytäntöään lailliseksi vaan pitää sitä aivan tietoisesti laittomana. Ja jokaisen oikeusjutun jälkeen tehdään kosmeettinen muutos, jolla prosessi saadaan aloitettua alusta.

Tupakan ja autojen verottaminen on sinänsä aika yhdentekevä juttu. Mutta tässä on kyse periaatteesta.

Iranin ydinaseohjelman kanssa ollaan taas ongelmissa. Ohjelman toteutus jatkuu huolimatta siitä, että sen tuomitsee jokainen muutamaa häirikkövaltiota lukuunottamatta. Rutiinivalhe on se, että kyse on rauhanomaisesta uraanin rikastamisesta, mitä ei usko kukaan.

Kiinnostavaa on kuitenkin seurata, miten USA:n vaatimuksiin tehdä asialle jotakin suhtaudutaan. Muut ovat “periaatteessa joo” -kannalla, mutta käytännössä ei näytä tapahtuvan paljon mitään. Suomessa olen lukenut punaviherlinnakkeesta sellaisenkin kommentin, että on aivan oikein, että Iran rakentaa ydinpommeja, sillä vain siten ne voivat suojautua USA:n uhalta. Tämä alkaa jo kuulostaa huolestuttavasti pysähtyneisyyden vuosien rauhanpommiretoriikalta.

Venäjä ja Kiina ovat hankalan paikan edessä nekin. Samoin kuin Suomen julkisessa sanassa, näiden maiden asenne on nykyään vastustaa kaikkea, mikä tulee USA:sta. Varsinkaan Venäjä ei todellakaan haluaisi naapurustoonsa ydinpommeja Iranille, sillä maa häiriköi jo muutenkin tarpeeksi entisen NL:n alueella ja yrittää etelässä vaikutusvaltaansa kasvattaa. Kiinalle asia on yhdentekevämpi, mutta se on kohta ellei jo nyt vielä USA:takin riippuvaisempi Lähi-Idän öljystä, sekään ei halua muutenkin epävakaalle alueelle lisää pommeja alueen häirikkövaltion käsiin.

Ongelma on se, että USA on oikeassa, vaikkei asiaa kuulukaan ääneen sanoa. Mutta koska asia on USA:n agendalla, koko muu maailma vastustaa sitä periaatesyistä ja ymmärtää annelitempakkamaisesti hulluimpiakin pomminrakentajia. Ydinpommi hullun käsissä on pieni murhe sen rinnalla, että inhottava USA saisi tahtonsa läpi jossakin asiassa.

Öljyn hinnan ollessa se mikä se on, emme voi odottaa edes vallanvaihtoa Iranissa. Emmekä oikeastaan muuallakaan Lähi-Idässä. Siellä yksi kuningashuone ei ole merkittävästi toista parempi ja Iranin pappisvaltio ei eroa puolestaan näistä mitenkään muuten kuin titteliensä perusteella, mutta kun rahaa vyöryy sisään ovista ja ikkunoista, ihmisten elintaso nousee ja vallankahvaan ollaan tyytyväisiä tai ainakin vähemmän tyytymättömiä.

Iranin ongelma ei ratkea sotimalla. Sodalla sitä saadaan vain siirrettyä. Nähdäkseni tässä kohtaa olisi paikallaan täydellinen eristäminen ja kaikkien kauppasuhteiden katkaiseminen. Öljyä voidaan ostaa jos haluavat myydä, mutta jos maahan ei valu kuin pieninä puroina yksityisen rajakauppapikkubisneksen kautta tuontitavaraa, öljyraha ei enää muutu hyvinvoinniksi. Iran on yksi niitä paikkoja, joissa valta ei ikinä vaihdu rauhanomaista tietä, koska sellaista ei ole tuossa yhteiskuntajärjestyksessä olemassakaan. Nähdäkseni olisi parempi, että iranilaiset itse tulisivat tähän tulokseen ja tekisivät tarvittavan kumouksen mielellään palatsivallankaappauksena sen sijaan, että tämä tehdään ulkomaisella asevoimalla.

Nyt kuitenkin periaatteellinen jähnääminen ja USA:n vastustaminen näyttävät estävän tämän tien. Tämän politiikan hinta voi olla yllättävän kova jos pommeja alkaa esimerkiksi Israeliin putoilla, sillä se juttu ei sitten jää siihen.

Eurooppa on yksi maailman pahimmista pakolaisten kohtelijoista.

Onko Euroopan nykyiseen pakolais- ja turvapaikkapolitiikkaan siis tyytyväinen oikein kukaan? Minä en ole, koska se tuottaa Eurooppaan pummeja ja tyhjäntoimittajia paremman elintason eikä poliittisen vainon perässä. Ja ilmeisesti samalla näin tehdessään onnistuu kuitenkin toimittamaan oikeasti suojelua tarvitsevat johonkin ammuttavaksi.

Joutoväki saa turvapaikan vaikkei tarvitse. Turvapaikkaa tarvitsevat lähetetään takaisin. Olisiko aika vetää tämä systeemi vessanpöntöstä alas ja rakentaa tilalle uusi, joka kykenee kääntämään tämän asetelman niin päin kuin sen kuuluisi olla?

Näyttäisi siltä, että lähiaikoina pitäisi tehdä jotakin. En tosin ihan tarkkaan tiedä vielä mitä ja milloin, mutta emmehän me kellokorttibisneksestä pidäkään.

Tänään taitaa olla kuitenkin erinomainen päivä maistella lämmintä olutta.

... edellisestä aiheesta kun kerran maailmalla ei edelleenkään tunu tapahtuvan mitään kiinnostavaa.

Mitä meidän pitäisi ajatella tästä? Eli siis nuorisoon on onnistuttu iskostamaan naisten vaativuus seksiasioissa siinä määrin hyvin, että terveet parikymppiset käyvät hakemassa Viagraa kun eivät enää usko muuten kelpaavansa kenellekään? Itse olen sitä mieltä, että mopo on hukattu ajat sitten. Jos ei ole, ihmislajin tai ainakin länsimaisen ihmisen ennuste ei ole kovin hyvä. Missä on se sanoma, joka välittäisi nuorelle miehelle ajatuksen siitä, että kyse ei ole mekaanisesta suorittamisesta, jonka keston perusteella jaetaan tyylipisteitä ja jos ei olla tyytyväisiä, potkaistaan moinen mätämuna pois ja juorutaan kavereillekin, kuinka surkeasta tapauksesta oli kysymys?

Ongelma tosin on se, että jotkut tekevät näin, ja tirskunta ja sormella osoittelu ajavat sitten nuorisoa lääkäreihin joko hommaamaan viagraa tai mielialalääkkeitä. Tästä huolimatta Virallinen Oppi kertoo meille edelleen, että miehillä asiat ovat kauhean helposti ja naisilla vaikeasti, koska pelkästään naisilla on ulkonäköpaineita ja juttuja, jotka johtuvat siitä, kuinka sikamaisia ja vaativia miehet ovat. Onko tässä vaatimustasossa ja siitä seuraavissa ongelmissa enää mitään merkittävää eroa sukupuolten välillä?

Jos ei ole, asian voisi sanoa ääneen. Sillä nuorten miesten elämää ei varsinaisesti helpota se, että heitä syytetään omien ongelmiensa lisäksi myös naisten ongelmista siksi, kun niin on aina kuulunut tehdä.

Kun tätä asiaa laajennetaan aasinsillan kautta tasa-arvoon, huomataan kaikennäköistä jännittävää. Nämä “väärät” mielikuvat ovat peräisin pääasiassa viihteeksi tarkoitetusta lööperistä eikä mistään timantinkovasta faktasta. Mutta mitä viihteelle on tapahtunut? Kenelle se oikein nykyään tehdään? Aivan oikein, pääosin naisille. Perheissä naiset päättävät kaikista kulutushankinnoista poislukien auto, olut ja ruohonleikkuri. Päivittäistavaramainonta taas on se, joka tuo paljon rahaa. Miehille suunnattu mainonta mahtuu nykyään aivan hyvin sianrakonpotkintakiekkohyppyskabojen mainoskatkoille, joten miehiä tavoittelevaa tv-sarjatarjontaa on yllättävän vähän.

Toisaalta vaikuttaisi taas siltä, että sanoma- ja aikakauslehdistön toimituskunta on sangen naisvaltaista, siinä määrin kaikennäköisiä naisteemoja pidetään jatkuvasti esillä. Jos iltapäivälehden etusivulla olisi kuuden tai seitsemän pysyvän pääteeman (uutiset, urheilu, viihde...) seassa otsikko “mies”, alkaisi huuto epätasa-arvosta. Mutta koska siellä on “nainen”, josta olen ammentanut viisauden helmiä tähänkin artikkeliin, asiaa ei noteerata mitenkään. Tiedonvälitys nähdäkseni ei pyri olemaan minkäänlainen tasa-arvon airut nykyään muuta kuin siinä mielessä, että se osoittaa naisten kokemaa epätasa-arvoa.

Jos Helsinkiin avataan uusi baari keskustaan suurella hypellä, millainen se on? Onko se mukava pubi, jossa on pehmeät tuolit, pöydät juuri sopivalla korkeudella kyynärpäiden lepuuttamiseen, hyvää olutta, räyhäkästä rockia ja pehmustettu otsatuki tarpeeksi pitkän pisuaarin yläpuolella? Vai onko se trendikäs lasiakvaario, jossa on kulmikkaita ja kenenkään perseeseen sopimattomia tyylihuonekaluja, nilkankorkuisia Oikean Muotoilijan suunnittelemia pöytiä, 42 variaatiota Cosmopolitan-drinkistä, uusin huohotus-r&b-artistien tuotanto ja vessa, jossa voi tehdä kaikkea muuta paitsi käydä nopeasti kusella? Baari on tietenkin jälkimmäinen, koska naiset haluavat tulla sinne eikä pubiin, ja miehet tulevat naisten perässä näihin mestoihin vaikkeivät niissä viihdykään. Itsekin olen näissä tästä syystä lusinut enemmän kuin on mielenterveydelle hyväksi.

Se, että naisia on vähän pörssiyhtiöiden johdossa, kerrotaan meille kerran kuussa, kaksi parhaassa. Näitä asioita kyllä pidetään esillä, mutta kukaan ei tunnu huomaavan sitä, että kaikessa muussa elämässä itse asiassa naisten toiveet, mielikuvat, halut ja unelmat näyttävät suunnan ja miesten on vain tähän jotenkin sopeuduttava, toki kantaen asianmukaisesti ristinsä siitä, että naisilla on heidän syystään niin vaikeaa.

Maailmalla ei tunnu tapahtuvan yhtään mitään kommentoimisen arvoista, mistä syystä tännekään en ole muutamaan päivään jaksanut kirjoitella mitään. Naurettavaa jorinaa jostain väkisinhiihtäjien dopingista, epäkiinnostavasta bensan hinnasta, lahjus/vaalitukisotkun kertausta, missien kiloja ynnä muuta soopaa.

Erehdyin lukemaan ajankuluksi Iltalehmän Nainen-palstaa. Siellä noin pääsääntöisesti hehkutetaan useammassakin jutussa, kuinka Sinkkuelämää-elokuva on oivallinen esimerkki naisille. Voi olla, en kuulu kohderyhmään, joten en osaa sanoa. Toisaalta, koska olen myös parisuhdeasioiden timantinkovin asiantuntija, tämäkin asia on syytä vaihteeksi käsitellä.

Sen sijaan siellä kerrottiin, että parisuhteen arvostus on noussut. Parisuhteessa olevat ovat tyytyväisiä ja sinkuista valtaosa asettaa pariutumisen tärkeimmäksi toiveekseen. Tämä asia ei sinänsä ole mikään kovin yllättävä kun asiaa hieman miettii.

Mutta yllättävää on se, että huolimatta halusta lopputulos ei tunnu muuttuvan miksikään, vaan sinkkujen määrä pysyy korkeana kaikesta huolimatta. Kun mietin omia tuttaviani, joukossa on sinkkuja suorastaan runsaasti. Joukossa ei ole ketään, joka olisi täydellisen toivoton, ainakaan minun mielestäni. Itse asiassa melkein kaikki ovat sellaisia, jotka olisi helppoa kuvitella elelemään jonkun toisen kanssa. Eli nämä ihmiset eivät ole tyhmiä, toivottoman rumia, moukkamaisia, huonotapaisia, epäsiistejä, juoppoja, väkivaltaisia, sietämättömiä riivinrautoja tai aivan hirvittävän omituisia. Itse taidan olla aika omituinen arvo- ja harrastusmaailmaltani ja se taitaa olla ongelma, mutta muut vaikuttavat enemmänkin yhteiskunnan parhaalta a-ryhmältä kun katselee, millaisia kolopäitä katuja oikein päästetään tallaamaan ja vertaa laajemminkin ns. kansan syviin riveihin.

Huolimatta tästä tuo sama joukko tuntuu kuitenkin olevan sinkkuja vuodesta toiseen, vaikka valtaosa ei sitä haluaisi. Mikä on se vika?

Minusta tuntuu, että vielä kaikkia muita asioita nopeammin on lisääntynyt nirsous, tai oikeastaan väki on jalostunut nirsoksi, koska ne kompromisseihin valmiit ovat tehneet ne kompromissinsa jo toistakymmentä vuotta sitten.. Enää ei kelpaa “aika hyvä” vaan pitää olla täydellinen, jollaisia ei ole olemassakaan. Kun lähdetään siitä, että ensin nirsoillaan normaalit asiat ulkonäössä ja sensellaisissa asioissa, ja ruvetaan seulan läpäisseistä karsimaan pois niitä, jotka eivät harrasta täsmälleen samoja asioita, pidä samoista asioista, ole arvomaailmaltaan samanlaisia jne, huomataan, että jäljelle jäi.... ei-ketään.

En tiedä onko asia ollut näin aina. Ehkä se on. Jotain osaa uskoisin kuitenkin olevan Sinkkuelämää- ja Cosmopolitan-kulttuurien nousussa. Kun lapsesta saakka tytöille opetetaan Itsenäisen Naisen Asenne, huomataan, että lehdissä ja tv-sarjoissa esitettyä miehen perusvaatimustasoa edustaa aika harva. Tiedän, että tässä asiassa pitäisi olla tasapuolinen, mutta nyt jätän röyhkeästi näin tekemättä. Miehillehän viihde on tuputtanut lähinnä ulkonäöllistä naisen mallia vuosikymmenet tai peräti vuosisadat, mutta toisaalta sen vastapainoksi ainakin itse olen onnistunut törmäämään pienestä pitäen vaikkapa koulussa ja myöskin julkisessa sanassa “valistukseen”, ettei maailma oikeasti ole tuollainen. Onko Cosmopolitan-lööperille tällä hetkellä samanlainen ja tarpeeksi asiaa ripiitillä toistava vastapaino? Minä en tiedä.

Ajankäyttö yleisesti taitaa olla toinen iso ongelma. Vaikka jotain saisi vähän alkuunkin, sitten vain jommalla kummalla tai molemmilla tulee jotakin muuta, ja asiat eivät ikinä ehdi edistyä mihinkään, koska mistään entisestä ei olla valmiita tinkimään vaan aikaa pitää ensin riittää harrastuksille ja kavereille saman verran kuin ennenkin ja vasta yli jäävää voidaan käyttää uusiin asioihin. Ja kun aikaa on kahdella ihmisellä satunnaisesti, sen löytyminen samaan aikaan molemmilta on arpalippu.

Yksi asia, jota olen miettinyt, on sitten se, onko ihmisillä aivan todellinen kuva siitä, millaista on parisuhteen arki, jos tämäkin kuva on omakohtaisten kokemusten vähäisyyden takia peräisin lähinnä viihteestä. Kuvitellaanko, että sen pitää olla paljon täydellisempää ja kokonaisvaltaisempaa kuin se itse asiassa kenelläkään on?

Mutta en minä kyllä tiedä, miten asia voi korjatakaan. Ihmisiä ei saa väkisin kiinnostumaan toisistaan ja kun kyse ei ole järjellä ratkaistavasta asiasta, itsensäkin muuttaminen on aika vaikeaa. Harva näkemäni onnistuminen viime vuosina ovat olleet työpaikkaromansseja tai sitten jonkun asian fanaattisen harrastuspiirin sisäistä touhua.

Toivotan kuitenkin onnea kaikille niille, jotka jaksavat vielä kaikesta huolimatta etsiskellä ja hakata päätä seinään. Toisinaan jaksan vielä itsekin.

Kuljetusliikkeet huutavat kuin palosireenit ja vaativat milloin mitäkin veroaan alemmas ja jos jotain luvataan laskea, huudetaan lisää ja sanotaan, ettei riitä alkuunkaan.

Nähdäkseni ei ole mitään syytä alentaa mitään veroja ainoastaan kuorma-autoliikennettä koskien. Tuloksena on nimittäin loputon suo. Jos täysperävaunurekat rupeavat saamaan bensansa halvemmalla, tavallisten rekkojen omistajat alkavat mussuttaa kilpailun vääristymisestä, ja aivan aiheesta. Tämän jälkeen pakujen omistajat alkavat mussuttaa, jälleen aivan aiheesta, eikä ole perusteetonta sekään, että kaupungissa henkilöautolla firmojen papereita kuljettava vaatii samat alennukset.

Tuloksena on erityisratkaisu, joka on huono jo syntyessään, joten sitä pitää välittömästi paikata ja jo valmiiksi monimutkainen verojärjestelmä saa jatkoksi poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia.

Jos bensan hinta nousee ja kuljetukset vähenevät, osa firmoista menee konkurssiin. Kuten muillakin aloilla jos kysyntä hiipuu. Lisäksi ala on kilpailtu niin kuralle, etten ymmärrä, miksi se täytyy pelastaa tukiaisilla kun oikea tie on antaa markkinatalouden toimia tarjontaa vähentävästi ja muuttaa bisnes takaisin hyväksi.

Nyt on kaikenlaisia lisäongelmia kuten se, että kuljetusfirmat ovat menneet tekemään pitkiä, kiinteähintaisia sopimuksia ja hintoja ei voi nostaa vaikka kustannukset ovat nousseet. Tämäkin vain johtaa huonojen poistumiseen markkinoilta ja hyvien jatkamiseen, sillä fiksusti johdetut firmat eivät ole tehneet vuosikausien kiinteähintaisia sopimuksia.

Samalla opetuksen saavat myös jotkut kuljetuspalveluja käyttävät firmat. Alihankkijoita käytettäessä yksi kilpailutusta vetäviltä pavunlaskijoilta usein unohtuva juttu on se, että diilin on syytä olla hyvä molemmille. Jos alihankkija kykenee tekemään kohtuullista tulosta, palvelu pelaa. Kun alihankkijat on kilpailutettu toimimaan tappiolla, firma saa jonain aamuna huomata, että autoja ei tullutkaan kun alihankkija on konkurssissa, ja tavarat alkavat mädäntyä varastoon.

Varusmiesten päiväraha on 3,80. Ja nyt ollaan huolissaan siitä, että monilla on ongelmia pikavippibisneksen kanssa, koska ei noista rahoista makseta edes parinsadan velkoja. Kun tuosta rahasta ei makseta mitään muutakaan, varusmiehet ainakin kasvukeskuksissa tuppaavat viettämään lomansa töissä.

En muista tarkalleen, mitä päiväraha oli vuonna 1989 kun itse olin sotaväessä. Jostain muistien kätköistä tulee mieleen luku 17 markkaa. Tai ehkä 18. Ei toki paljon ollut sekään, mutta tuo nykyinen on markkoina 22,50. Kun mietimme, miten paljon ovat nousseet varusmiehen keskeiset lomanviettoelementit bensalitra ja tuoppi olutta ynnä tietysti kaikki muukin vähemmän tärkeä ympärillä, ei tarvitse ihmetellä, miksi varusmiehet joutuvat koronkiskojien armoille. Inflaatio on noista vuosista laukannut aika reippaasti.

Asian inhottavuutta lisää se, että varusmiespalvelus on pakko, joka kuitenkaan ei ole enää pakko. Vielä 80-luvun lopulla erinäköiset hullun paperit olivat siinä määrin karsastettua tavaraa työmarkkinoilla, että harva niitä huvikseen otti. Nykyään kun joka toisella on joku mielenterveyteen liittyvä diagnoosi, sotaväen käymättömyys psyykkisin perustein ei ole enää mikään suurensuuri ongelma, mistä kielii suuri hylättyjen tai keskeyttäneiden määrä. Sama koskee fyysistä kuntoa. Itse tein sen verran juttuja ennen sotaväkeen menoa, että pärjäsin juuri ja juuri mukana, joskin useimmiten joukon jatkona mutta en silti koskaan traktorin lavalla. Nyt erityisesti motivoidaan laiskoja olemaan tekemättä mitään, koska näin selviää myös armeijasta.

Näiden lisäksi meillä on taloudellinen motiivi. Se, että joku suorittaa tämän velvollisuutensa ja haaskaa 6-12kk aikaansa tähän, hän on todennäköisesti korviaan myöten veloissa tai ainakin syönyt kaikki lapsuutensa säästöt jos niitä on. Laistajat viettävät tuon ajan hauskaa opiskelijaelämää ja vaikka opintotuki+hanttihommat eivät kaksista toimeentuloa tarjoa, se on silti aivan eri kuin varusmiehen elintaso vähäisillä lomillaan.

Mitä siis pitäisi tehdä? Nähdäkseni joko korottaa päivärahoja reippaasti tai ryhtyä antamaan varusmiehille luontaisetuja, kuten vaikkapa ilmaiset bensat autoon lomalle lähtiessä tai ilmaiset oluet kapakoissa. Erityisesti sotamiehen päivittäiset olutannokset ovat jokseenkin perinteinen menetelmä houkutella väkeä palvelemaan maataan tai lääninherraansa. Kolme tuoppia olutta päivässä, jotka voi nauttia lomillaan tai iltavapaillaan, jatkaisi päivärahaa ihmeesti ja olisi lisäksi hyväksi sotilaiden moraalille ja maanpuolustuksen arvostukselle.

Toinen vaihtoehto on korottaa päivärahaa. Nähdäkseni nykyisestä puuttuu suurin piirtein nolla perästä ollakseen sellainen, ettei varusmiespalveluksen suorittaminen aiheuta enää kohtuutonta taloudellista tappiota lusmuileviin ikätovereihin verrattuna.

Venäjälle suuntautuvan rekkarallin hyödyiksi lasketaan 235 miljoonaa.

Tähän lukuun on päästy summaamalla kaikki kuviteltavissa olevat hyödyt yhteen ja jättämällä kustannukset kokonaan pois perusteella “niitä on niin vaikea mitata”. Niinpä niin. Rekkarallin hyödyt valuvat lähinnä huolintaliikkeille parissa satamassa. Haitat sen sijaan kaatuvat valtion piikkiin, sillä rekkaralli kuluttaa teitä, käymälöiksi muuttuneita 7-tien levähdyspaikkoja pitää siivota usein, onnettomuudet aiheuttavat kustannuksia terveydenhoidossa ja työkyvyttömyysmenoissa jne.

Rekkaralli on täysin venäläisen kaluston varassa. Rekat tankataan Venäjällä, kuski syö eväitään, heittää roskat ikkunasta ulos ja nukkuu autonsa kopissa. Jos kyseessä olisi todellinen satojen miljoonien bisnes, valtio olisi jo käynnistänyt hankkeen koko Helsinki-Vaalimaa -tien muuttamiseksi nelikaistaiseksi, sillä rahaa tähän palaa vuoden tuoton verran ja samalla poistuisi valtaosa ongelmista. Rahaa ei kuitenkaan tunnu löytyvän, mikä kielii siitä, että muutamaa bisnesmiestä lukuunottamatta hyötyjiä on sangen vähän.

Venäjä aikoo nyt lisäksi kääntää autonkuljetusliikenteen Nuijamaalle, eli autorekkoja ajatetaan Suomessa vieläkin pidempi matka. Ei tämä ralli Suomelle mitään tuota, joten rekkamaksujen käyttöönotto Suomen teillä ja kompensoiminen kotimaisille yrittäjille alentamalla jotain heiltä perittävää veroa olisi aivan perusteltua. 300 euroa kuussa per rekka. Jos tuntuu liian kalliilta, silloin varmaan kannattaa ajaa autoja kuskaavat laivat Venäjälle saakka ja hyväksyä se, että autoista varastetaan puolet tai sitten pitää maksaa satamaoperaattoreille kunnon lahjukset.

..., että Susan Ruususella on jäljellä niin paljon kunniaa, että sitä voi loukata jotenkin?

Helsinki on maailman 11. kallein kaupunki bisnesmatkustajalle. Käytännössä nämä tutkimukset eivät aina osu ihan oikeaan, sillä ne mittaavat koria amerikkalaisen bisnesmatkaajan tarvitsemia tuotteita ja palveluita.

Minä olen ollut bisnesmatkalla aika monta kertaa, ja siihen ei ole koskaan kuulunut pullo amerikkalaista viskityyppistä ruislitkua, jollainen näissä koreissa ainakin ennen oli mukana. Mutta kyllä tuolla varmasti aivan oikeitakin havaintoja on. Ravintolaruoka on laatuunsa nähden kallista. Pesulat ja muut palvelut maksavat enemmän kuin missään muualla. Tavarakaupassa on suomilisä ja merkkipaita maksaa enemmän kuin vertailukaupungeissa. Taksin lähtömaksu illalla on todennäköisesti enemmän kuin lyhyen matkan hinta Euroopan muissa kaupungeissa.

Jos riisto kohdistuisi vain bisnesmiehiin, se olisi jotenkin ymmärrettävissä. Käytännössä kalliista palveluista ja tavaran suomilisästä kärsii ennen kaikkea suomalainen kuluttaja, jonka nettopalkka ei muutenkaan ole kaksinen. Joku vetää välistä, mutta kuka?

Matti Ahde ja hänen johtamansa Tarkastusvaliokunta ovat kiinnittäneet huomiota siihen, minkä jokainen valtion it-hankkeita hiukan syrjemmältä seurannut on saanut huomata.

Olen muistaakseni ollut itse jollain tavalla sidosryhmää edustamassa aikanaan eräässä pienessä hankkeessa. Ja huomio kiinnittyi siihen, että valtion edustajaa ei näkynyt missään, mutta eri firmojen konsultteja vipelsi siellä täällä.

Ei lie sattumaa, että konsulttitaloilla on “julkishallinto” omana organisaatioyksikkönään, koska julkishallinnolle voi myydä mitä hyvänsä laidasta laitaan ja bisnekset tehdään ilmeisesti jollain tavalla eri tavalla kuin yksityisellä sektorilla. Ihmiset, jotka tekevät asioita julkishallinnolle näyttävät ja kuulostavat erilaisilta kuin yksityisen sektorin kilpailluissa bisneksissä mukana olevat, ja julkishallinnon konsultit eivät tässä esiinny edukseen.

Konsulttien käyttö on aivan perusteltua kaikissa hommissa, jos tarvitaan jonkun kapean sektorin asiantuntemusta. Jos sen sijaan tarvitaan “yleistä julkishallinnon asiantuntemusta”, mikä on muuten yllättävän usein tarjouspyynnöissä vaatimuksena, tulee mieleen, että tämä ehkä pitäisi löytyä ostajalta. Menestyvän firman konseptiin ei kuulu ulkoistaa ydinosaamistaan, mutta koska julkishallintoa ei voi kilpailuttaa paitsi äänestämällä jaloillaan ja muuttamalla maasta, hallinto voi tehdä mitä hyvänsä älytöntä eikä joudu siitä tilille.

En usko, että julkishallinnon IT-hankinnoista vastaavat ihmiset ovat pahoja. Tai edes lahjattomia suuremmalla todennäköisyydellä kuin vastaavat suurvisiirit muuallakaan. Enkä kadehdi noita ihmisiä, jos säästövimmassa he ovat joutuneet hankkiutumaan eroon kaikesta asiantuntemuksesta ja ostamaan sitä takaisin konsulttitaloilta myyjän ilmoittamalla hinnalla ja laadulla.

Valtiolla ja julkishallinnossa yleensäkin on niin paljon erilaisia it-hankkeita, että jonkunnäköisen keskitetyn it-yksikön perustaminen voisi olla ainakin miettimisen arvoinen asia. Eri alojen asiantuntijoita, joita on sen verran, että he kykenevät vastaamaan julkishallinnon keskeisistä it-järjestelmistä ja määrittelemään sekä vetämään niihin kuuluvia kehitysprojekteja. Jos sitten tarvitaan jonkun tekniikan asiantuntijoita tai koodareita, niitä ostetaan sieltä mistä halvimmalla saadaan, mutta sopimukset ovat kertaluontoisia eivätkä sisällä ajatusta siitä, että konsultit ryhtyvät vastaamaan näistä hankkeista.

Nykyjärjestelmä, jossa pari konsulttitaloa vastaa käytännössä valtion IT:stä ja lähettelee isoja laskuja vaikka tuo väki voisi olla aivan hyvin valtionkin palkkalistoilla, on tyylipuhdas esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun pavunlaskijat päästetään optimoimaan organisaatiot lyhyen tähtäimen kulubudjetti silmissään.

Talouskasvun povaaminen ei ole toki ennenkään ollut kovin eksakti tieteenlaji, mutta tällä hetkellä meitä varoitetaan pitkästä hitaan kasvun jaksosta.

Tässä ei sinänsä ole mitään yllättävää. Väliin talous kasvaa rivakasti, väliin hitaasti ja väliin on lama. Mutta muistammeko vielä, mitä meille on kerrottu eläkejärjestelmän kestävyydestä?

Suomen eläkejärjestelmähän on meille kerrotun mukaan täydellinen ja kestää mainiosti mitä hyvänsä kuten vaikkapa suurten ikäluokkien eläkkeelle lähdön kunhan vain talouskasvu on vähintään kolme prosenttia vuodessa pitkällä aikavälillä.

Nyt meille ennustetaan, että edessä on pitkä aikaväli, jolloin talous ei kasva yhtenäkään vuonna kolmea prosenttia. Nyt varmaan olisi aika kaivaa nuo eläkejärjestelmälaskelmatkin naftaliinista ja katsoa, miten eläkejärjestelmä käyttäytyy puolentoista prosentin ja kahden prosentin talouskasvun malleissa, ja tehdä sen jälkeen jotain johtopäätöksiä.

Todennäköisesti joko veroja pitää nostaa tai eläkkeitä leikata tai molempia, mutta jos toimenpiteet tehdään nyt eikä vasta sitten kun raha on loppu, tarvittavat muutokset olisivat pienempiä, koska ne ehtisivät kertautua vuosien kuluessa ennen kuin kassanpohja pilkottaa. Uskaltaako joku poliitikko ottaa pään pois pensaasta?

Britanniassa äänestetään tänään alahuoneessa siitä, pitäisikö lakeja muuttaa niin, että terrorismista epäiltyä saa pitää ilman minkäännäköisiä syytteitä tai oikeuskäsittelyjä putkassa 42 päivää. Täällähän hukattiin tässä asiassa mopo jo viisi vuotta sitten kun normaali 48 tunnin sääntö muutettiin terrorismin tapauksessa ensin viikoksi, sitten kahdeksi ja lopulta neljäksi.

Nyt kuulemma pitäisi taas jatkaa, koska jutut ovat mukamas muuttuneet monimutkaisemmiksi. En kuitenkaan erityisemmin pidä tästä. Viralliset syyt ovat tutkinnan monimutkaistuminen kun tutkittavaa materiaalia on paljon, mutta tämä kuulostaa perusteena kestämättömältä. Ensinnäkin, yksikään juttu ei ole tähänkään saakka jäänyt ajasta kiinni vaan poliisit ovat saaneet viimeistään ryynäämällä homman kuntoon. Toisekseen, kukaan ei edellytä nytkään, että kaikki todistusaineisto on käsillä tuon syytteeseen asettamisen päivän kohdalla. Jos 28 päivässä ei löydetä mitään todisteita siitä, että kyseinen henkilö on rosvo ja häntä voidaan syyttää, auttaako lisäaika mitään vai onko henkilö kenties jopa syytön?

Jo neljän viikon pidätys ilman minkäännäköistä oikeuskäsittelyä on kohtuuton, sillä tätä voi käyttää ihmisten painostamiseen. Kahden vuorokauden pidätysajassa yksi keskeinen elementti on se, että se häiritsee ihmisten elämää mahdollisimman vähän. Työssä oleva voi kuitata tuon vaikka sairaslomalla jos ei halua totuutta tunnustaa. Nyt kun yhdestä rötöksestä on säädetty pidempi pidätysaika, työnantaja ja kaikki muutkin sosiaaliset verkostot tietävät, että kuukaudeksi johonkin häkkiin katoavaa epäillään terrorismista, vaikka mitään tietoja ei vuodettaisi ulos.

Toisekseen, työpaikalta katoaminen neljäksi tai kohta kenties kuudeksi viikoksi tuo useimmille täällä potkut. Näin siis tavallisia ihmisiä voidaan painostaa tekemään poliisin määräämiä juttuja sillä verukkeella, että muuten päätyy häkkiin kuudeksi viikoksi ja putoaa näin pois töistä ja todennäköisesti myös sosiaalisista kuvioistaan. Tällä tavoin saadaan näppärästi esimerkiksi ihmiset pakotettua ilmiantamaan naapurinsa tai vasikoimaan tuttaviensa tekemisistä.

Aivan liikaa ongelmia, aivan liian pienet hyödyt. Asian menestyminen tai kaatuminen on kiinni siitä, kuinka moni labourissa näkee valon. Toryt ja lipilaarit ovat luvanneet hanketta vastustaa, mutta labourilla on enemmistö ja siellä pitää esiintyä vähäistä suurempaa rintamakarkuruutta ennen kuin hanke kaatuu.

Tämä yhden venäläisen tapaus on puhuttanut paljon.

Tilanne on nähdäkseni tällä hetkellä hiukan hankala. Toisaalta tämän yksittäisen ihmisen tapauksessa on nähdäkseni aivan hyvät perusteet antaa hänen jäädä maahan ja vaikka näin tehtäisiin, yksi ihminen ei tunnu missään.

Ongelma tässä on kuitenkin se, että perusteet, joilla oleskelulupaa haetaan, ovat vääriä ja osittain myös vaarallisia. Nimittäin ainakin minun lukemani uutisoinnin perusteella oleskelulupaa haetaan ennen kaikkea siksi, että henkilö on huonokuntoinen, hänellä ei ole hänestä huolehtimaan kykeneviä sukulaisia kotimaassaan ja kotimaan hoivastandardit eivät ole meikäläisellä tasolla. Tämä on varmasti kaikki aivan totta.

Tästä syystä olenkin saanut kuulla mielipiteistäni tänään paikoitellen sangen matalamielistä huutoa, sillä kaikkien mielestä olisi “kivaa ja oikein ja humaania” oleskelulupa myöntää. Ongelma tässä on se, että nuo perusteet ovat kestämättömiä, sillä sanotaan mitä sanotaan, niistä tulisi kuitenkin ennakkotapaus. Jos tälle ihmiselle olisi haettu oleskelulupaa ennen kaikkea perustuen edustamansa järjestön Venäjällä saamaan nuivaan kohteluun, kyseessä olisi ollut aivan normaali turvapaikka- tai oleskelulupapäätös, joka olisi voitu käsitellä rutiinilla, myöntää ja unohtaa koko asia.

Mutta asia pääsi julkisuuteen nimenomaan noiden hellyttävien hakuperusteiden takia. Ja tässä on asian ongelma. Jos hänelle olisi myönnetty turvapaikka poliittisen vainon takia, kyseessä olisi ollut henkilökohtainen ja yksittäinen päätös. Jos taas hänelle olisi myönnetty oleskelulupa, koska hänen lapsensa asuu Suomessa, hän on huonokuntoinen ja kotimaan hoivastandardit ovat matalalla tasolla, mietitäänpä tätä asiaa Somalian, Irakin tai Afganistanin tapauksessa.

Suomeen tulee yksi turvapaikanhakija näistä maista ja oleskelulupa myönnetään. Tai vaikkapa yksi siirtolainen työn ja työpaikan perässä. Hän saa perheen yhdistämisen kautta mukaan puolisonsa. Heillä on neljä vanhempaa, jotka, elleivät kuole nuorina onnettomuudessa, ovat jossain vaiheessa huonokuntoisia. Kotimaan vanhustenhoito on myöskin huonolla tolalla, koska sitä ei ole. Jos synnytetään ennakkopäätös hyvää tarkoittaen siitä, että nämä ovat perusteita saada oleskelulupa Suomeen, saatamme saada neljä vanhusta per siirtolainen tällä perusteella.

Kestääkö hoivajärjestelmämme tämän? Mitä tämä käytäntö tekisi huoltosuhteelle, jos jokainen siirtolainen tuokin tullessaan puolison, neljä vanhempaa ja lapset työelämän ulkopuolelle? Lapset tietysti sinne aikanaan saattavat päätyä ja puolisokin kenties, mutta vanhemmat eivät. Kuka maksaa lystin, sillä ihmisiltä kerättävät verot eivät tällä hetkellä tunnu oikein riittävän edes heidän omaan hoivaansa?

Nämä kysymykset eivät ole mukavia, mutta ennen kuin myönnetään oleskelulupa anotuilla perusteilla, jonkun pitää näitäkin asioita miettiä. Ja käsitellä hakemus ensin pikaisesti uudelleen pelkkään suojeluntarpeeseen muttei sukulaisuuteen, terveydentilaan tai kotimaan terveydenhoitostandardeihin vedoten. Näin oleskelulupa voitaisiin myöntää ilman, että otetaan kantaa virkamiestyönä niihin asioihin, joihin kannan ottaminen kuuluu poliitikoille sen vuoksi, että linjaukset ovat uusia, merkittäviä ja mahdollisesti kalliita.

Mutta nämä kysymykset esittämällä sain jälleen kerran toisaalla huomata, kuinka herkästi maahanmuuttoa liippaavissa asioissa heilahtaa liberaaleista ja suvaitsevaisista ja kaikkia muita paitsi minua ymmärtävistä piireistä kaikennäköisiä pilkkanimiä sen sijaan, että minunkin mielipiteitäni suvaittaisiin.

Toisekseen saimme jälleen huomata, kuinka kirkot ottivat taas yhden käännytettävän asian hoitaaksensa. Tässä asiassa valtionkirkko tekee nähdäkseni aktiivista politiikkaa, enkä voi sanoa erityisemmin pitäväni siitä.

Boerewors on Etelä-Afrikan lahja sivistyneen maailman ruokakulttuurille. Se on kokolihamakkara, jossa on lehmää, lammasta ja joskus hiukan sikaa. Mausteina korianteria, maustepippuria, muskottipähkinää, neilikkaa, mustaapippuria ja varmaan jotain muutakin.

Tänään se kuitenkin ratkaisi koko alkuiltapäivän mieltä vaivanneen ongelman. Minulla oli lampaanfilettä marinoitumassa ja mietin, mitä söisin sen kyytipojaksi. Peruna ei oikein maistu, riisi ei oikein toimi, ja ajatus oli jossain määrin kateissa.

Kävin kävelyllä ja kuljin Blackheathin läpi, ja aseman vieressä oleva pikku lihakauppa mainosti tuoretta boereworsia. Pidin sitä viestinä Jumalalta ja ostin kilon. Pistin valtaosan pakastimeen, mutta pari pötköä söin lampaan kyytipoikana ja vältin näin inhottavat hiilihydraatit tykkänään.

Tämä asia pullahtaa pinnalle aika ajoin jostain tuutista.

Sinänsä asia on puoliksi oikeassa. Jos pääkaupunkiseudun väkimäärä kasvaa ja miksipä ei kasvaisi, alueen liikennettä ei voi rakentaa autojen varaan. Jos bensan hinta nousee merkittävästi, on myös hölmöä käyttää alueen taloudesta merkittävä siivu venäläisten öljymiljardöörien pönkittämiseen.

Joten joukkoliikennettä tarvitaan ja sen kulkeminen kiskoilla on jokseenkin ainoa tapa pitää se poissa ruuhkista, liikennevaloista ja sensellaisista matkantekoa hidastavista. Mutta sitten taas hukataan ajatus ja otetaankin ratkaisuksi “autoilijat joukkoliikenteen käyttäjiksi tarvittaessa vaikka lainsäädännön keinoin”.

Joukkoliikennekeskustelussa usein urputetaan lipun hinnasta ja kerrotaan, ettei köyhillä ole kohta varaa joukkoliikenteeseenkään, joten lippujen hintoja pidetään näennäisen halpointa tukevilla subventioilla. Käytännössä autoilijat eivät kuitenkaan ole nytkään autoa valinneet siksi kun se olisi halvempaa, joten autoilua ei torjuta vähentämällä kertalipun hinnasta 20 senttiä. Eikä kukaan joukkoliikenteen käyttäjä siirry autoon rahasyistä, vaikka lipun hinta nostettaisiin subventoimattomalle tasolle tai johonkin nykyisen ja tuon hinnan välistä.

Joukkoliikenne ei ole kilpailukykyistä lähinnä kolmesta syystä:

1. Nykyään lähiöissa tuntuu olevan tapana, että koulutie on aivan liian vaarallinen paikka alle 42-vuotialle lapsille. Joten lapset kuskataan hoitopaikkoihin, kouluihin, harrastuksiin ja kaikkiin muihinkin paikkoihin, koska häntä ei uskalleta päästää ovesta ulos ilman valvontaa. Minusta Espoo ei ole aivan näin vaarallinen paikka, mutta jos näin halutaan tehdä, se on otettava huomioon. Jos yksi lapsi pitää viedä joka aamu tuonne ja toinen johonkin muualle ja sitten mennä töihin, matka-aika on kohtuuton jos se tehdään kolmea bussia odotellen. Auto ei ole halpa, mutta jos sillä säästää tunnin vapaa-aikaa päivässä, hinta ei ole keskeinen tekijä.
2. Kiskoilla nopeasti kulkevaa poikittaisliikennettä ei ole olemassakaan. Kehätiet ovat ruuhkaisia. Ei siksi, että ihmiset ajelisivat siellä kiusallaan vaan siksi, että monet työpaikat ovat jossain jönsesterissä kehäteiden välimaastossa ja asuinpaikat siellä myös, mutta toisessa kohdassa.
3. Huolimatta ruuhkista autoilu on silti monille ilman mutkiakin matkustaville nopeampi tapa kuin joukkoliikenne.

Minun nähdäkseni ennen kuin ruvetaan “lainsäädännöllä pakottamaan” autoilijoita yhtään mihinkään pitää yrittää ratkaista ne syyt, miksi joukkoliikennettä ei tällä hetkellä käytetä.

Jos valtaosa vanhemmista ei halua lastensa kulkevan yksin kouluun, pitääkö jokaisella olla auto, vai voisiko kunta järjestää koulubussisysteemin kuten joissain maissa on? En tiedä, mutta tuskin asiaa on suuremmin selvitettykään.

Joukkoliikenteen laatua taas pitää parantaa ja matka-aikoja lyhentää. Jos joukkoliikenne on nopeaa autoiluun verrattuna, väki kyllä vaihtaa joukkoliikenteeseen mielellään, sillä vain surkeimmat rasvarit oikeasti pitävät autolla ajamisesta ruuhkassa. Jos joukkoliikenne säästää puoli tuntia tai tunnin päivässä, vapaaehtoisia vapaa-ajan ottajia kyllä löytyy ilman lainsäädännöllisiä toimenpiteitäkin.

Joukkoliikenne ei parane ellei siihen investoida. Rataa pitäisi rakentaa miljardeilla, mutta kukaan ei halua tehdä niin. Ainakin kehärata tarvittaisiin, mielellään myös metroa Helsingissä etelästä pohjoiseen. Rahaa tähän voisi kerätä nostamalla kuukausilippujen hintaa 20 prosentilla mutta pitämällä joukkoliikenteen budjetin ennallaan. Subventiot siis vähenisivät ja säästöt käytettäisiin investoimiseen. Jos duunarit eivät pidä siitä, että lipun hinta nousee, he voivat soittaa AY-jyrälleen ja käskeä ensi tuponeuvotteluissa hoitamaan asian korvaavan palkankorotuksen.

Ylipäätään nässä mietinnöissä paistaa jotenkin se, että Helsingin halutaan olevan suurkaupunki. Suurkaupungissa taas kuuluu olla valtaisa liikenneongelma, jonka ratkaiseminen edellyttää valtavia keskusjohtoisia projekteja. Joten vaikka liikenteen ongelma ei kaksinen olisikaan, sitä paisutellaan, koska muuten Helsinki ei olisi suurkaupunki.

Syy, miksi asialle pitäisi kuitenkin tehdä jotain jo nyt on se, että jokainen isompi hanke kestää helposti kymmenen vuotta tai yli. Joten jos jossain vaiheessa todetaan, että nyt joukkoliikennettä oikeastaan tarvittaisiin, sen vaatimaa infrastruktuuria ei kovin nopeasti kyetä rakentamaan.

Hesari tietää kertoa meille näin:

Maahanmuuttovirasto eli entinen Ulkomaalaisvirasto arvioi, että kasvu johtuu osaksi Ruotsin tiukentuneesta linjasta irakilaishakijoihin.
Ruotsi alkoi viime vuonna tulkita Irakin tilannetta niin, ettei se täytä aseellisen selkkauksen tunnusmerkkejä. Osa irakilaisista turvapaikanhakijoista on saanut kielteisen päätöksen Ruotsissa.
Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo pitää mahdollisena, että myös Somalian olosuhteiden heikentyminen on lisännyt hakijoiden määrää.
Viime vuonna Suomeen saapui 1 434 hakijaa, vuonna 2004 hakijoita oli 3 861.
Myös yksin saapuneiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut alkuvuoden aikana merkittävästi. Tällaisia hakijoita oli tammi–huhtikuussa 71, kun koko viime vuoden määrä oli 98.

Määrällisestihän turvapaikanhakijoita ei Suomessa ole mitenkään erityisen paljoa, mutta tässä huomio kiinnittyy kahteen seikkaan. Ensinnäkin, jos osa irakilaisista turvapaikanhakijoista on saanut kielteisen päätöksen Ruotsista, heidät kuulu palauttaa Ruotsiin, jonka tehtävä on palauttaa heidät takaisin Irakiin. Näin muistaakseni sanoo Dublinin sopimus.

Miksi emme noudata tätä sopimusta ja ylipäätään tutkimme sellaisia turvapaikkahakemuksia, joissa meillä on täysin kelvollinen peruste lähettää hakija tutkimatta pois? Nämä resurssit voisi käyttää mieluummin siihen, että sellaiset hakemukset, jotka eivät ole automaattisesti perusteettomia, tutkittaisiin hieman nykyistä rivakammin.

Alaikäisten lasten toimittamista Suomeen kummeksun myös. Tai siis se on hyvää bisnestä, sillä lopulta perhe ja suku yhdistetään. Suomessa. Koska yhtään alaikäistä lasta ei käännytetä lapsen edun vuoksi. Minä, huolimatta siitä, että olen epäilemättä kiiluvasilmäinen meganatsi, olen myöskin hieman huolissani näiden lasten eduista. Ymmärrän sen, että heitä ei palauteta vaan heidän tulevaisuutensa yritetään järjestää mahdollisimman hyvin.

Sen sijaan en ymmärrä sitä, miksi lapsi lopulta ojennetaan hymysuin takaisin sellaisille vanhemmille, jotka ovat hylänneet tämän lapsen jonkun rosvokoplan käsiin vuotta aiemmin? Mielestäni näin tekemällä on osoittanut aivan tyydyttävällä tavalla, ettei ole Suomen mittapuulla soveltuva kasvattajaksi. Jos kyseessä olisivat suomalaiset vanhemmat ja suomalainen lapsi, hänet todennäköisesti huostaanotettaisiin rivakasti. Eli lapsi jääköön Suomeen ja hänet voidaan sijoittaa sijaiskotiin kunnes tulee täysi-ikäiseksi. Tämän jälkeen valinta on sitten tuon ihmisen oma.

Mutta perheen yhdistäminen Suomeen ei pitäisi olla mahdollista missään olosuhteissa. Tämä ruokkii vain rikollista ihmissalakuljetusbisnestä ja toisekseen tuottaa ei-työperäisiä maahanmuuttajia, joilla Suomi ei ole tähänkään saakka tehnyt yhtään mitään.

Katselin statistiikkaa ja nimeni jälkeen suosituimmat hakusanat, joilla tänne väki päätyy, ovat hääpuhe ja isän hääpuhe.

Niillä kuitenkin päätyy sivulle, jolla ei sanota mainitusta puheesta oikeastaan mitään. Koska asia on selvästikin yleisesti kiinnostava, jokusekin hääpuheen pitäneenä on helppoa kiteyttää mainitun puheen perusteet siihen, että hääpuheen on oltava lyhyt, kevyt ja hauska. Lisäksi sen pitää olla puhe hääparille eikä puhe puheen pitäjästä.

Asiaa on helppoa valaista “älä tee näin” -esimerkein:

• Joka häissä joku tuntuu pitävän toivottoman pitkän jarrupuheen, jossa teema on “Jo nelivuotiaana janipetteri hiekkalaatikolla sanoi että pläpläplää, ja jo silloin minä ajattelin, että lässynlässyn lää. Sitten seitsemänvuotiaana minä sanoin janipetterille että mitäs jos .... ja silloin minä sanoin taas, että ..... ja aina minä sanoin, että valitse sellainen ja sellainen vaimo ....” ... ad nauseam. Nämä puheet ovat toivottoman pitkiä ja toivottoman tylsiä, ja jos käydään läpi jokainen pikku asia ja sanominen suvun mökiltä viimeisen 27 vuoden ajalta, ei ajatella, että todennäköisesti kolme neljäsosaa hääväestä ei tiedä tuon taivaallista siitä, keistä oikein puhutaan.
• Hääparia ei saa nolata. Joillakuilla tuntuu olevan tarkoituksena kerätä kaikki noloutta herättäneet kommentit sen tutun puolison lapsuudesta. Jos puheen teema on se, mitä Tommiantero sanoi tytöistä nelivuotiaana, viisivuotiaana, kuusivuotiaana, seitsemänvuotiaana, kahdeksanvuotiaana, yhdeksänvuotiaana jne, joku hääväestä tekee ystävällisesti jos hakee paksista pumppuhaulikon ennen kuin päästään kymmenenteen ikävuoteen saakka. Todennäköisesti näillä jutuilla saa nauratettua kansaa, mutta kannattaa miettiä, kuinka moni haluaa tulla nolatuksi juhlapäivänään.
• Kliseitä kannattaa välttää. Nuoremmat ovat käyneet todennäköisesti useammissa häissä joka vuosi viime vuodet. Ja yhtä monta kertaa kuin on häitäkin, he ovat kuulleet oivallisia elämänohjeita muodossa “älkää antako auringon laskea vihanne ylle”, jonka jälkeen Adalmiina-täti laulaa (huonosti) “Nousee päivä, laskee päivä”.

Itse olen pitänyt lyhyitä puheita sangen ad hoc. Yksi tapa, joka on tuottanut ihan kelvollisia puheita, on ottaa joku häihin mitenkään liittymätön kirja, kaivaa sieltä katkelmia ja täyttää niitä pistämällä puolet petäjäistä. Olen kuullut oikein hyvän puheen, jossa runkona oli Kauko Niemisen sähköeetteripyörteitä ja pitänyt itse yhden lukemalla sangen hääaiheista Kim il Sung: Juche-aatteesta vallankumouksessamme -teosta.

Jos puhe on niin pitkä, että se pitää valmistella ja kirjoittaa paperille ja lukea paperista, se on liian pitkä. Useissa isommissa hääpaikoissa akustiikka on lisäksi niin onneton, että käytännössä peräpöytiin ei puhe kuulu kumminkaan, ja näin puolet paikalla olevista vain kuulee sanoja sieltä, toisia täältä ja odottelee kärsimättömänä, koska saarna oikein loppuu niin voi käydä ostamassa seuraavan kaljan.

Kyllä. Kuuluisiko sen kaatua? Kyllä. Kaatuuko se? Tuskin.

Rahoitussotkuun liittyvä valhevyyhti on siinä määrin kiusallinen, että se näyttää estäneen täysin normaalin politiikan teon, koska jokainen Kepun julkinen esiintyminen missään päättyy kyselyyn vaalirahoituksesta. Rahoituksessa sinänsä ei ole mitään laitonta, mutta viime aikoina poliitikkoja Jäätteenmäestä Kanervaan on vaihdettu valehtelun takia.

Näissä tapauksissa kuitenkin vaihto toteutettiin puolueen tai hallituksen sisältä. Kanerva vaihtui kun tilanne Kokoomuksessa kävi sellaiseksi, että eduskuntaryhmä oli valmis Kanervan vaihtamaan. Jäätteenmäki taas vaihtui kun SDP vei häneltä tukensa ja vartti sen jälkeen omatkin tekivät takinkäännön kun tarjoutui tilaisuus vaihtaa jokseenkin huonoksi pääministeriksi paljastunut mutta vaalivoiton tuonut Jäätteenmäki parempaan.

Vaan entäpä nyt? Kepussa ei ole ketään, joka ei olisi ryvettynyt tässä sotkussa. Siellä siis ei ole nähtävissä kirkasotsaisten moralistien nousua ajamaan joko henkilövaihdoksia tai uusia vaaleja. Kun koko puolue ui syvällä, oletusarvo uusista vaaleista olisi vaalitappio ja tie oppositioon. Ja jokainen tietää tämän. Toisaalta vaaleihin on vielä aikaa ja jos tämä sotku nyt vain lusitaan niin kauan kun se jatkuu, vaalirahoituspykälät ehditään uusia ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Asiaa ei enää samalla lailla muisteta kahden vuoden päästä ja silloin puolueella on jo tarjota selitykseksi, että virheitä tehtiin ja otimme niistä opiksemme kuten olette nähneet suuresta innostamme muuttaa vaalirahoituslainsäädäntöä.

Ei. Kepu tuskin pulauttaa itseään kovin mielellään oppositioon. Joten jos hallitus kaatuu, se kaatuu sitä kautta, että Kokoomus vie siltä tukensa. Mutta onko tässä Kokoomuksen kannalta mitään järkeä? Tällä hetkellä ainakaan ei, koska koko sotku pyörii vain Kepun ympärillä. Tuskin Kokoomuksen omakaan pesä on aivan puhtoinen, joten puolue tuskin halajaa tulenpalavasti uusia vaaleja, jotka käydään vaalirahoitusteemalla. Nyt Kokoomus on viisaasti hiljaa ja antaa Kepun kerätä osumat.

Jos Kokoomus menisi ja kaataisi hallituksen, sillä olisi kauaskantoisia seurauksia. Kepussa asia nähtäisiin maton vetäisemisenä Kepun alta, ja siellä on ennenkin oltu aika pitkävihaisia. Joten puhtaasti Kokoomuksesta lähtevä hallituksen kaataminen todennäköisesti myrkyttäisi porvariyhteistyön ajatuksen useiksi vuosiksi, ehkä vuosikymmeneksi. Tämä taas ei mitenkään voi olla hyvä asia Kokoomuksen kannalta, sillä se tarkoittaisi vain sitä, että SDP nousee takaisin siihen asemaan, joka sillä pitkään oli: automaattinen hallituspuolue, joka vain valitsee porvaripuolueista kumppanikseen sen, joka on enemmän kyykyssä.

Eikä unohtaa pidä presidentinvaalejakaan. Jos kuningas Niinistö lähtee ehdolle vielä kerran, hän on aivan varmasti valovoimaisempi kuin yksikään Kepun joukoista löytyvä ehdokas. Ja näin saattaisi käydä, vaikka Niinistön sijaan skabaan lähtisi joku vähän nuorempikin henkilö jos henkilö valitaan oikein. Toisella kierroksella siis vastakkain ovat Kokoomuksen ja SDP:n ehdokkaat. Tätä asetelmaa Kokoomus ei voita ilman massiivista tukea Kepusta, ja myrkyttämällä nyt yhteistyökuviot tämä olisi luonteva paikka Kepulle kostaa asia.

Joten olemalla nyt riitelyn ulkopuolella Kokoomus todennäköisesti pitää jatkossa paremmat asemat hallitusneuvotteluissa, ja kukaties vielä saattaa saada presidentinkin viran pitkästä aikaa. Ryhtymällä nyt puhumaan korkeasta moraalista se häviää kummatkin eikä voita mitään.

Luin juuri panamahattukauppiaan web-sivulta, että ecuadorilaiset älypäät haluavat rakentaa öljynjalostamon juuri siihen, missä noita hattuja tehdään. Mietin juuri, josko pitäisi ostaa varmuuskopio siltä varalta, että nykyisestä hatustani aika jättää joskus. Pakkoko öljynjalostamo on juuri siihen rakentaa kun maassa olisi huumeviljelmääkin aivan riittoisasti ja siitä voisi lohkaista pienen palan moiselle jalostamolle.

Onhan tietysti kaikennäköisiä jäljitelmiä, jotka eivät ehkä ole yhtään sen huonompia, mutta omani on siltikin Montecristi, ostettu Lock & co:lta St James’s streetiltä, josta saa muutenkin kaikki tarvitsemansa päähineet paitsi jos on rap-artisti.

Panamahattu on kesäisin aivan kelvollinen päähine eikä edes pöllömmän näköinen. Ainakin se on huomattavasti tyylikkäämpi kenen hyvänsä päässä kuin lippalakki tai pipo.

... on minulle täysin tuntematon suuruus. En tiedä hänestä nimen lisäksi yhtään mitään.

Hyvä puoli asiassa on se, että SDP sai viimeinkin tehtyä nuorennusleikkauksen. Kokoomus onnistui siinä jo aiemmin ja nyt siis seuraa perässä SDP huolimatta ErkkiTuomiojan yrityksistä kampittaa tätä prosessia. Siinä, missä Vihreillä on nuoresta jäsenkunnastaan johtuen “varaa” valita kokenut Tarja Cronberg puoluejohtajaksi, ukkoutuneella SDP:llä tätä vaihtoehtoa ei oikeasti ollut olemassa. Jos puolue olisi jatkanut tämän vaalikauden suurten ikäluokkien ongelmien ja ammattiliittojen ympärillä nysväten, jälki olisi seuraavissa vaaleissa ollut rumaa.

Nyt on ainakin toivoa paremmasta. Urpilainen kyennee ymmärtämään, että palkansaajista ei voi puristaa viimeisiä mehuja, jotta suurten ikäluokkien mihinkään etuuksiin ei tarvitse koskea, vaikka ne osin tuntuvat katteettomalla rahoituspohjalla olevankin. SAK:n ja SDP:n välinen allianssikin on muuttanut muotoaan. Ammattiliitot eivät ole nuoremmille enää mikään itsestäänselvyys ja vaikka niihin kuulutaan, useat pitävät niitä vähän samantyyppisenä instituutiona kuin protestanttista kirkkoa. Siihen kuulutaan kun niin on aina tavattu tehdä, mutta ei se ole enää samalla lailla mielipidevaikuttaja kuin ennen, eikä varsinkaan liittojen saneluvalta nuorempien ihmisten asioihin enää samalla lailla toimi.

Näin näyttäisi siltä, että SDP sinänsä hyötyy SAK:sta ja todennäköisesti myös päinvastoin, mutta ne eivät ole enää riippuvaisia toisistaan. SDP ei voi enää rakentaa jäsenhankintaansa menneen maailman korporaatiovallan ympärillä pyörivien järjestöjen varaan vaan sen on siirryttävä lähemmäksi ihmisiä ja pienempiä kansalaisjärjestöjä. SAK taas ei voi enää tukeutua SDP:hen joka asiassa, ja kun palkansaajakentässä savupiipputeollisuus on laskussa ja palvelut nousussa, se joutuu hakemaan lähempää yhteistyötä STTK:n ja Akavan kanssa, sillä palkansaajakentän hajanaisuus ja sisäinen riitely siitä, ketkä ovat oikeita työläisiä ja ketkä vastenmielisiä herroja, ei hyödytä palkansaajapuolella ketään.

Urpilainen on ymmärtääkseni opettaja koulutukseltaan ja haiskahtaa näin enemmän Akavaan kallellaan olevalta kuin SAK:n äänitorvelta. Tämä asetelma mahdollistanee pelin selkiyttämisen SAK:n suuntaan ja toisaalta saattaa edistää yhteisymmärryksen löytämistä akavalaisen ay-toiminnan kanssa, joka pääsääntöisesti on kai ollut Kokoomuksen valtakuntaa.

Luin Urpilaisen web-sivuja, ja niistä en saanut kummoistakaan otetta. Kirjoitukset-sivulla hieman huolestuttaa kuitenkin se, että otsikot ovat mm. nämä:

• Keski-Pohjanmaalle korkeakoulufoorumi
• Se on meistä kiinni - tehdään Kokkolan lääkäripulasta historiaa
• Pietarsaaren satamatielle rahoitus teemapaketista
• Onko oma maakunta nyt turvattu
• Liikenneselonteko on tärkeä Keski-Pohjanmaalle
• Alueen edustajien on hoidettava omia hankkeita
• Valtio rikastuu, kunnat köyhtyvät
• Keski-Pohjanmaalle maakuntamuseo

Ja näitä on paljon. Yli puolet kaikista kirjoituksista loppujen käsitellessä lähinnä EU-politiikkaa tai keskittyessä nykyhallitukselle räksyttämiseen. Jos en tietäisi noiden olevan SDP:n puheenjohtajan tai hänen taustajoukkojensa kynästä, en oikeastaan edes arvaisi, että tässä puhuu SDP. Siinä määrin nämä alueelliset pikkuasiat kuulostavat Kepulta.

Jos SDP tekee nyt suuren maakuntainvaasion ja lopettaa valtakunnantason politiikan tekemisen ja keskittyy tällä tasolla aluepolitiikan hankkeiden edistämiseen, se ei lupaa Suomelle hyvää. Alueilla on omat hallintonsa, joiden tehtävä on rakentaa niihin museoita ja palkata lääkäreitä. Valtakunnan hallinnon pitäisi keskittyä nykymaailmassa siihen, millä Suomi pärjää muuttuvassa maailmassa kun edessä saattaa olla suurempi globaali kulutustottumusten muutos kuin mitä on koskaan nähty.

Jos tavara ei enää käy kaupaksi yhtä hyvin kuin ennen, Suomi tarvitsee uuden strategian, joka ei enää rakennu savupiipputeollisuuden, kännykäntekemisen ja kolossaalisen julkisen sektorin varaan. Suurten puolueiden pitäisi miettiä ennen kaikkea tällaisia asioita ja hoitaa rahoituksen jollekin tienpätkälle vasemmalla kädellä jos tie kerran tarvitaan. Lisäksi odotan vallankahvan tulevaisuudessa vähentävän valtion keräämiä veroja ja antaen paikallishallinnolle enemmän mahdollisuuksia rahankeruuseen, jotta paikallisiin hankkeisiin Espoon metrosta Pietarsaaren satamatiehen ei tarvita valtion rahoitusta ja valtion päätöksentekokoneiston ajan sitomista näihin paikallisiin hankkeisiin.

Katsotaan, mitä Urpilainen saa aikaan. Tuomiojan valinta olisi ollut ääni pysähtyneisyydelle, olkoon mies kuinka fiksu hyvänsä. Ja kun Eki on nyt hävinnyt kahdet puheenjohtajavaalit täsmälleen samalla kaavalla, eli valituksi tulee viimeisessä äänestyksessä ehdokas ei-Tuomioja aivan riippumatta siitä, kuka hän on, tämän pitäisi olla tarpeeksi selvä signaali siitä, mitä puolueväki ei ainakaan halua.

Tuossa tuttujen kanssa jutellessa väki kertasi kokemuksiaan elektroniikan ja elokuvien ostamisessa USA:sta. Kaikkine tulleineen, rahteineen, veroineen ja suojelurahoineen säästää silti helposti 30-40% Suomen hintaan verrattuna ja hiukan vähemmän Saksan ja nykyisin myös Britannian hintatasoon verrattuna.

Miksi ihmeessä kukaan ei tee tälle mitään? Jokainen voi tietysti äänestää jaloillaan, mutta yllättävän vähän meteliä pidetään siitä, että täsmälleen samaa kamaa saa kaikkialta muualta paitsi Euroopasta puoleen hintaan. Kun kyseessä ei ole edes USA halpa - muu maailma kallis -asetelma vaan Eurooppa kallis - muu maailma halpa, on aika turhaa selittää mitään pirstaleisista markkinoista ja sensellaisista asioista. Kyllä maailma muuallakin on aika pirstaleinen, mutta jostain syystä tästä on haittaa vain Euroopassa.

Tänään avattiin Britanniaan Applestoren kautta tapahtuva videovuokrauspalvelu. Leffan vuokraus maksaa £3,49 eli $7 kun USA:ssa täsmälleen sama kama maksaa $4,99. Hintaeroa siis vaatimaton 30 prosenttia. Erot ovat niin suuria, että erilaiset arvonlisäverokannatkaan eivät selitä siitä kuin puolikkaan. Savikiekoilla myytävissä Bluray-leffoissa ero on vielä hävyttömämpi, koska ne maksavat USA:ssa kymmenen taalaa ja Englannissa 22 puntaa eli 42 dollaria. Eurooppahinta on siis nelinkertainen verrattuna USA:n hintaan ja erot ovat vain kasvaneet viime aikoina eivätkä kaventuneet.

Muistamme aivan hyvin viiden vuoden takaa euron heikkouden ajoilta, että melkein kaiken hinta nousi vähän väliä kun dollari oli entistä kalliimpi. Tämän nielimme mukisematta. Sen jälkeen dollarin arvo on puolittunut, mutta minkään hinta ei laskenut äyriäkään “kiristyneen kilpailun” takia. Toinen vakioselitys on ollut “bisnes on ollut ihan hirveän huonoa ja tämä dollarin heikkous on nyt mahdollistanut suurempien hinnankorotusten välttämisen”. Täydellistä ja puhdasoppista hölynpölyä. Tiedämme aivain hyvin, että noin vuoden parin kuluttua kun lama on USA:ssa ohi ja Eurooppa on vasta pääsemässä sen pohjalle, euron arvo laskee nykyisestä 1,5-kurssista jonnekin 1-1,2 -välille. Ja tiedämme myös, että kun näin käy, tuontitavaran hinta nousee taas vaihteeksi “euron heikkouden” takia.

Kuka hemmetti vetää välistä? Epäilen, että oikeastaan kaikki, mutta ydinongelma on alkulähteillä. Firmat ovat tottuneet siihen, että Euroopassa voi rahastaa kaikesta kolminkertaisia hintoja ja näin kenelläkään ei ole motiivia aloittaa hintasotaa. Tämä on vaikkapa mediataloille hyvä bisnes, sillä USA:ssa ne voivat toimia pienellä katteella ja Euroopassa valtavalla käytännössä kaikki voitot Eurooppa-riistolla synnyttäen.

Julkinen sana taas ei ole asiasta kiinnostunut, sillä kauppa on iso mainostaja. Eivät ne ryhdy haukkumaan riistäjiksi suomalaista maahantuonti- ja kaupusteluketjua, sillä vaarana on se, että hintasota käynnistyy, ja silloin sillä on vaikutus myös mainosbudjetteihin.

Ongelma on kuitenkin juuri nyt ajankohtainen. Kun peruselämisen hinta on noussut ja siihen emme voi vaikuttaa mitään, voisimme kompensoida tätä maksamalla harrastusvälineistä, viihteestä ja sensellaisista jutuista puolet nykyisestä. Kun kukaan ei kuitenkaan tee asialle mitään, riiston torjunta on jokaisen kuluttajan käsissä. Vain äänestämällä jaloillaan saa näivetettyä kotimaisen bisneksen niin täysin, että hinnoitteluun on lopulta pakko koskea.

Jos web-sivuston pitämisen bisneslogiikka on mainonnassa, olkoon niin.

Mutta firmat, jotka näin tekevät, tuntuvat unohtaneen sopimuksia tehdessään jotakin. Jos oman web-palvelun palvelutason pitää olla X, mainoksia sivulle toimittavan putkan palvelustason pitää olla vähintään X.

Juuri tällä hetkellä Helsingin Sanomien web-uutispalvelu ei toimi ollenkaan, koska jotkut adserverit ja tradedoublerit jossain kehitys- ja siirtomaissa timeouttaavat. Miksi Hesari rakentaa palvelunsa sellaiseksi, että jos joku hottentotin väsäämä, mainoksia sylkevä viriviritys ei vastaa joutuisasti, ei ole tarjolla myöskään uutisia? Oikea tapa tehdä tämä asia olisi ensinnäkin velvoittaa mainosten syöttäjät toimittamaan mainoksiaan riittävällä varmuudella, ja toisekseen jos vastausta mainostajalta ei jostain syystä kuulu heti, näyttää uutinen ilman mainoksia ja mainosikkunoissa vain tyhjää tai lehden omia mainoksia.

Käyttäjä ei tule HS:n sivuille katsomaan mainoksia vaan lukemaan uutisia. Kun HS:n oma osaaminen liittyy uutisiin ja mainonta on vain keino rahastaa tällä, en saata ymmärtää, miksi koodataan niin puusilmäinen sivusto, että itse uutista ei näytetä elleivät kaikki mainossivustot ole pystyssä myös. HS saa rahaa mainosten näyttämisestä, mutta ei nähdäkseni häviä mitään siinä, ettei näytä mainosta, jota mainosfirma ei kykene näyttämään oman teknisen kädettömyytensä takia.

Vai osaako joku perustella minulle tuelta, miksi HS:n bisnes kusee jos joku näkee uutisen ilman mainontaa?

OECD patistelee Suomea talousreformiin.

Tämä on aiheellinen muistutus tilanteessa, jossa Suomella on mennyt aika hyvin oikeastaan koko vuosituhannen alku. Mitään ei ole tarvinnut tehdä, koska rahaa on tunkenut ovista ja ikkunoista törsättäväksi saakka, mutta nyt tämä kaivo alkaa kuivua.

OECD kiinnittää huomiota siihen, että Suomessa verojärjestelmän perusta on työn verotus. Tässä taas on ongelmansa. Hesarin uutisessa niihin ei paneuduta sen kummemmin, mutta ne ovat helposti nähtävissä. Ensinnäkin, suurten ikäluokkien eläkkeelle lähteminen väkisinkin vähentää tehtävän työn määrää kun tekijöiden määrä vähenee. Visiot miljoonista maahanmuuttajista ovat vain visioita eivätkä realismia.

Kun työvoimasta tulee pula, ensimmäisenä ryhdytään rassaamaan organisaatioista turhaa läskiä pois. Asioita ruvetaan tekemään tehokkaammin, koska istuttamalla vähempiä ihmisiä jonninjoutavissa palavereissa kukaan ei ole enää tekemässä tulosta. Näin siis opitaan toimimaan vähäisemmällä työvoimalla, joten palkansaajien määrä oikeasti vähenee ja näin myös heiltä nyhdettävät verot. Toisaalta työvoimapula iskee muuallakin, ja koulutetun väen mahdollisuudet työllistyä mihin hyvänsä maailmalla ovat suuret. Näin ollen Suomi ei voi loputtomiin puristaa hyväpalkkaisista duunareista kaikkia mehuja pois, sillä jatkossa näihin ihmisiin kohdistettu merkittävästi muuta maailmaa kireämpi verotus ajaa pois osan muutenkin vähistä hyvistä veronmaksajista.

Julkistalous tarvitsee rahaa terveyspalveluihin ja vanhusten hoitoon, ja tämä raha on kerättävä jostakin. Käytännössä työn sijaan pitäisi verottaa kulutusta ja omaisuutta, kuten vaikkapa maata. Näitä veroja saadaan kerättyä muutenkin kuin työperustaisesti.

OECD patistelee lisäksi yleiseen työvoiman tehokkaampaan käyttöön. Työttömiä pitäisi motivoida hommaamaan töitä, korkeakouluopiskeluakin pitäisi tehostaa, jotta työelämää tultaisiin aikaisemmin, ja eläkeläisetkin pitäisi vielä patistella osa-aikatöihin. Näissä asioissa on helppoa olla samaa mieltä työvoiman alueellisen liikkuvuuden lisäämisestä.

Korkeakouluopiskelijoiden motivoiminen valmistumaan nopeammin taas on vähän niin ja näin, koska Suomessa on tapana, että valmistumattomat ovat töissä jos opiskelevat jotain sopivia aloja. Itse asiassa yllättävän moni suomalainen tekniikkaa lähellä oleva yritys hyötyy siitä, että niillä on tarvittaessa käytössään opiskelijatyövoimaa, sillä opiskelijoille maksetaan pienempiä palkkoja kuin valmistuneille, mutta työn laadussa ei ole mitään keskeistä eroa. Omasta mielestäni korkeakoululaitosta pitäisi tehostaa lähinnä miettimällä, minkä alojen osaajia tarvitaan ja minkä ei, ja painottaa koulutusta niihin aloihin, joiden lukijat työllistyvät hyvin ja jokseenkin oman alansa hommiin.

Tässäkin asiassa pitää kuitenkin varoa ylilyöntejä, sillä olen jokseenkin varma, että jatkossa kun tieto käy paremmin kaupaksi kuin tavara, tarvitsemme laaja-alaisuutta ja kovin suuri keskusjohtoisuus ei sitä takaa. Jos nyt kysytään teollisuudelta koulutuspolitiikan Totuus ja koulutetaan koko Suomi insinööreiksi, rakennusmiehiksi ja myyntidroideiksi, lopputulos on aika ankea. Mutta kyllä edesmennyt, kunnianarvoisa Jaakko Pöyry 90-luvun alkupuolella osui hiukan oikeaankin ihmetellessään, miksi kahdesta kolmanneksesta ikäluokkia tulee jotain “histfiilareita”, jotka noin pääsääntöisesti eivät päädy alansa hommiin kun niitä ei ole olemassakaan.

Eläkeläistenkin motivointi töihin on vähän niin ja näin. Tai siis ihan ok jos se on vapaaehtoista, mutta kyllä ihminen on 65-vuotiaana eläkkeensä ansainnut ja siinä kohtaa on lupa kysyä, mitä yhteiskunta voi tehdä minun puolestani eikä enää miettiä, mitä minä voin tehdä yhteiskunnan puolesta.

Meille kerrotaan Helsingin Sanomissa viisaita sanoja. Tavallaan. Sitten mopedi kadotetaan:

Pohjoinen liitto istuu huonosti perinteiseen poliittisen muottiin oikeistosta tai vasemmistosta. Useista eri alueellista autonomiaa tavoittelevista poliittisista liikkeistä syntyneen puolueen kannattajia yhdistää Padanian taloudellisen ja kulttuurillisen painoarvon lisääminen Italiassa.

Pohjoinen liitto tunnetaan myös muukalaisvihamielisenä puolueena, jonka populistinen siirtolaisvastainen retoriikka muistuttaa äärioikeistoa.

Italia on yksi Euroopan täydellisen keinotekoisista valtioista. Ne loput ovat Espanja, Belgia ja Saksa. Näitä valtioita ei pitäisi oikeastaan olla olemassakaan. Ja kun tällä tiellä ollaan, oikeastaan Iso-Britannia ei ole kovinkaan kaukana mainitusta nelikosta, sillä Skotlannissa ja Walesissa ei rakasteta Englantia ja Ulsterissa ei tiedetä, mitä halutaan.

Mutta Italaiaan. Sehän on valtiona Euroopassa nuori. Valtion juuret ovat itse asiassa Savoijissa, Sardiniassa ja Piemontessa, jossa alkoi Napoleonin jälkeen itää ajatus jonkunlaisesta valtiosta mainitulla niemimaalla. Käytiin kolme itsenäisyyssotaa, lähinnä Itävalta-Unkaria vastaan. Mutkia oli matkassa monta, mutta lopulta Vittorio Emmanuel II oivalsi liittoutua Preussin kanssa ja lopulta sai pohjoisen kaupunkivaltiot ja ruhtinaskunnat kontallensa.

Tuloksena oli Italia, johon pian liittyi lahjusten toivossa myös Sardinia. Tapahtumien käänteistä ja takinkäänteistä voisi kirjoittaa sivutolkulla, mutta menköön nyt lyhyen kaavan mukaan ja pidemmälti joskus toiste.

Tämä valtio oli jo perusteiltaan omituinen. Siellä ei ollut yhteistä kansaa, taloutta tai kulttuuria. Mutta ajatus Suuresta Italiasta oli syntynyt, mikä poiki meille aikanaan myös Mussolinin. Liittovaltio ei tullut kyseeseen, koska kyseessä oli Suur-Italia, joten perustettiin valtio. Tässä valtiossa lopulta pohjoisen, teollistuneen alueen veroraha katoaa eteläiseen kankkulan kaivoon ja mafiaan, kuten olemme Napolin jätehuollosta kuulleet.

Kun valtio on alun alkaen ollut keinotekoinen, en ymmärrä, miksi liittovaltiota haluavaa pohjoista, joka siis vain tarkoittaisi rahaliikenteen loppua, niin kovin vastustetaan. Ymmärrän, miksi sitä vastustetaan etelässä, sillä heidän rahahanojaan ollaan kääntämässä kiinni.

Mutta miksi Helsingin Sanomat kertoo meille nuoren valtion liittovaltiokehitystä ajavista, että nehän nyt ovat siellä vielä aivan maahanmuuttoa vastustavia natsejakin? Nähdäkseni tämä asia ei ole mikään muu kuin tapa kerätä ääniä, mutta silti HS nostaa sen keskeiseen asemaan uutisessaan.

Keskeinen asia on se, että valtio on keinotekoinen ja se hajoaa joskus. Tämän kehityksen taustat ja mahdollinen tulevaisuus kiinnostavat minua, ei käytetty retoriikka. Mutta nyt tukiaisvirran purkamista haluavat ovatkin yllättäen muukalaisvihamielisiä pellejä, joten heidät voi varmaankin sivuuttaa tarpeettomana.

Kepun katastrofipuoluesihteeri Jarmo Korhonen tuntuu vaihtavan tunnin välein kantaansa siitä, mitä hän tietää Kehittyvien Maakuntien Suomi - vaalirahoitusyhdistyksen perustamisesta.

Minun nähdäkseni on jokseenkin sivuseikka, mitä Korhonen väittää tietävänsä asiasta. Aamupäivän tilanne oli se, että hän ei tiennyt asiasta mitään vaikka putkan varapuheenjohtaja kertoi perustamisen tapahtuneen Korhosen työhuoneessa Kepun puoluetoimistossa. Illan tilanne on nyt se, että näin kyllä tapahtui, mutta Korhonen itse kävi paikalla vain tervehtimässä.

Minusta kiinnostavampaa on se, miksi tuo perustava kokous pidettiin Korhosen työhuoneessa Kepun puoluetoimistossa, jos kerran Korhosella ja Kepulla ei ole kerrassaan mitään tekemistä asian kanssa. Olen ollut mukana perustamassa paria yhdistystä ja muistaakseni olemme aina pitäneet kokouksen jossain ravitsemusliikkeessä pihvin ja oluen äärellä sen sijaan, että olisimme kuin taikaiskusta saaneet päähämme mennä pitämään sen Kepun puoluesihteerin työhuoneeseen.

Näin ollen tuntuu aivan rehellisen turhalta venkoilulta väittää, ettei kukaan tiedä mistään mitään. Ei mainittua yhdistystä varmasti perustettu Kepun puoluetoimistossa ilman, että kukaan kepuli tietäisi asiasta tuon taivaallista. Aivan samantekevää, kuka on ollut paikalla missäkin vaiheessa kokousta, sillä yhteistyöstä ja rahoituksesta Maalaisliitolle on varmasti sovittu jo ennen yhdistyksen muodollista perustamista, sillä mitenkään muuten ei ole selitettävissä kokouksen pitopaikka.

Hyvä puoli tässä on se, että jokainen tunti ja päivä, joka asiaa pengotaan kun kepulaispoliitikot eivät tunnusta suosiolla, laskee tuon puolueen kannatuslukuja. Huono puoli on se, että jos uusia vaaleja ei saada aikaiseksi, kansa ei muista seuraavien vaalien alla koko jupakkaa.

... mutta arvata aina voi.

Meille kerrottiin tänään lehdessä, että maahanmuuttajat työllistyvät Suomessa hanttihommiin kun taas Ruotsissa ja Norjassa myös muualle ja yleensäkin paremmin. Tieto sinänsä on mielenkiintoinen, joskin mainituissa työttömyysluvuissa Suomen ja Norjan välillä ei ole suhteellisesti suurta eroa kun maahanmuuttajat/valtaväestö on Suomessa 20%/6% ja Norjassa 4%/1.3%.

Olen myös lievästi hämmästynyt mainitusta Ruotsin ja Norjan tavasta palkata mieluummin maahanmuuttajia kuin valtaväestöön kuuluvia, eli siis siellä työpaikan saamisessa ihonväri on aivan julkisestikin tunnustettuna keskeinen juttu toisin kuin tasa-arvon takapajulassa Suomessa, jossa moista rotuoppia on pidetty ilmeisen virheellisesti menneeseen maailmaan kuuluvana asiana ja siitä on yritetty hankkiutua eroon ja yritykset jatkuvat.

Mainitusta lehtiartikkelista saa sellaisen kuvan, että Suomi ja Suomen julkinen sektori suhtautuvat nuivasti maahanmuuttajiin. Näin voi olla, mutta mieleen tulee toinenkin teoria. Entäpä jos asia liittyy kielitaitoon? Näyttäisi kuluvan aika paljon enemmän aikaa, ennen kuin maahanmuuttajan suomi on bisneskielen tasolla verrattuna ruotsiin ja norjaan, jotka rakenteellisesti helpompina kielinä päätyvät paljon suomea ennen käyttökielen tasolle ja oppiminen tuosta bisnestasolle nopeutuu.

Jos näin on näreet, kyseessä ei olekaan ehkä mikään halpa-arvoinen salaliitto valtionhallinnossa vaan käytännön syy, sillä julkishallinnon korkeammissa tehtävissä pitää itse asiassa osata molemmat kotimaiset kielet jotenkin ja toinen hyvin. En tiedä. Mutta ei tuo uutinenkaan asiaa tuntunut pohtivan sen kummemmin. Ilmeisesti tässä niin kuin niin monissa muissakin maahanmuuttokeskustelun kysymyksissä Suomessa on ongelma jos maahanmuutto tai joku siihen liittyvä ei-negatiivinen numeroasia on merkittävästi pienempi kuin joissain muissa maissa.

En ole koskaan ymmärtänyt tätä numerouskontoa. Miksi on ongelma, jos maahanmuuttajia on prosentuaalisesti tai absoluuttisesti enemmän tai vähemmän kuin jossain muualla? Eikö oleellisempaa ole se, mitä maahanmuuttajat tekevät, eli että jokaisella olisi työ- tai opiskelupaikka ja jollain tavalla elämä järjestyksessä aivan riippumatta siitä, paljonko heitä on? Jos nykyinen maahanmuuttopolitiikka ei tuota tässä suhteessa haluttua lopputulosta, silloin pitää tutkia, mikä politiikassa on vikana ja miten sitä voi parantaa sen sijaan, että käsitellään maahanmuuttajia vain yhtenä monoliittisena ryhmänä, jonka prosenttiosuus jostakin ja sen vertaaminen johonkin asiaan mitenkään liittymättömään saa aikaiseksi joko onnistumisen ilon tai kansallisen häpeän tunteen. Aivan riippumatta siitä, miten ihmiset tuon ryhmän sisällä voivat.

Olen ehkä sinisilmäinen, mutta jos työvoimapula iskee kuten meille on kerrottu ja maahan tarvitaan miljoona ulkomaalaista töitä tekemään, olettaisin myös julkishallinnon palkkaavan kenet hyvänsä pätevän työntekijän ihonväriin ja syntyperään katsomatta sen sijaan, että paikkoja pidettäisiin tyhjillään periaatesyistä kun kaikki pätevät hakijat ovat jotain mutakuonoja ja muita murjaaneja, ja eihän meidän puhtoiseen kuntaamme sellaisia palkata.

Jos taas Suomessa julkinen sektori täyttää hommat hakemusten perusteella pätevillä hakijoilla, meillä nähdäkseni ei ole mitään ongelmaa.

Paitsi jos agendalla on rotuoppi ja nykyiset valtiontyöläiset ovat vääränvärisiä.

Näyttäisi siltä, että kommentteihin käytettävä haloscan.com on toiminut viime päivät hyvin satunnaisesti aiheuttaen timeoutteja lukijoille.

Jos tuo ei tule parissa päivässä kuntoon, otan sen pois käytöstä kokonaan, mutta katsotaan nyt jos se ehjääntyisi maanantain kunniaksi joutuisasti.

Brankkari käy nostamassa variksia puuhun.

Jotenkin tuntuu hassunkuriselta, että ihmisten kosketus luontoon on muuttunut niin vähäiseksi, että linnunpoikasista soitetaan pelastuslaitokselle eikä hetkeäkään edes ajatella, että niiden ehkä kuuluu olla siinä missä ne ovat. En tiedä onko ilmoitus eläinrääkkäyksestä kun joku oli jättänyt hevosen ulos sateeseen urbaani legenda vai ei, mutta näitä juttuja lukiessa tulee kyllä mieleen, että ehkäpä sittenkään ei.

Ei siinä mitään. Itsekin viihdyn kaupungeissa enkä juurikaan käy missään puistoa maalaisemmassa ympäristössä. Mutta sittenkin. Tällaiset puhelut pelastuslaitokselle eivät kieli ihmisten kaupunkilaisesta luonteesta vaan lähinnä siitä, että ollaan täysin hukattu ajatus siitä. että luonto osaa tulla toimeen omillaan.

Kuvitellaan, että eläimet ovat ihmisiä, mikä on pitkälti eläinoikeusväen propagandan tulosta. Joten kun linnunpoikanen on yksinään jossakin sellaisessa paikassa, jossa yksinään oleva ihmislapsi herättäisi huomiota, tuloksena on ilmeisesti näiden asioiden assosiointi yhteen ja palokunnan puhelin soi. Ja samalla kun kaupunkilaisiin on viime vuosikymmenet iskostettu vihreyttä ja ympäristönsuojelua ja sensellaisia asioita, tuloksena on ylilyöntejä kun kuvitellaan ihmisen olevan vastuussa kaikesta ja kaikista.

Tämä on tietysti sangen harmiton asia ja todennäköisesti palosotilaat eivät käy tutkimassa linnunpoikasia jos jossain palaa. Ihmiset voisivat toisaalta hetken miettiä ennen kuin ylentävät itsensä kaikkien luontokappaleiden edunvalvojiksi ja puolustajiksi. Varikset ovat tähän saakka tulleet toimeen omillaan, joten ehkäpä ne tulevat omillaan toimeen vastedeskin sen sijaan, että ryhdymme erityisesti niitä holhoamaan.