Lueskelin tämän valtakunnan erinäköisistä seteleistä, niitä kun riittää. Tämä itsessään on sangen brittiläistä. Keskusjohtoisuutta ei ole koskaan nähty mitenkään erityisen tärkeäksi ja siitä on seurannut elinvoimaa. Mutta tämä pisti erityisesti silmään. Skotit ovat melkein jo keksineet rahan:

Scottish and Northern Irish banknotes are unusual, firstly because they are issued by retail banks, not central banks, and secondly, as they are not legal tender anywhere in the UK – not even in Scotland or Northern Ireland – they are in fact promissory notes. Indeed, no banknotes (even Bank of England notes) are now legal tender in Scotland or Northern Ireland.

Kepun Timo Kalli ja RKP ovat sanailleet eläkeikäuudistukseen liittyen myös maahanmuutosta.

Normaalia poliittista retoriikkaa, mutta kun yleensä nahistellaan hiekkalaatikolla, nyt nahistellaan hiekkalaatikon vieressä ja toivotaan, että kukaan ei huomaa.

Kalli siis totesi maahanmuuton räjähtäneen käsiin ja totesi eläkeiän nostamisen auttavan asiaa, koska työperäistä maahanmuuttoa voidaan vähentää. RKP sai oletetusti hepulin, koska puolue on nykyään profiloitunut jonkunnäköiseksi Vihreiden apupuolueeksi maahanmuuttoasioissa, ja loppuajan se puhuu nuuskasta.

Normaalia sanailua, mutta asian vierestä. En ymmärrä, miten Timo Kalli voi kuvitella vähentävänsä työperäistä maahanmuuttoa (EU:n ulkopuolelta) Suomeen, koska sitä ei ole juuri lainkaan.

Muutama suuryritys on palkannut ulkomaista asiantuntijahenkilöstöä ja ylempää johtoa ulkomailta, mutta lama-aikaan nekään eivät pahemmin rekrytoi. Ei Suomeen ole mitään työperäisen siirtolaisuuden virtaa, jota pitäisi erityisemmin suitsia.

Oikeastaan pitäisi miettiä, miten Suomeen saataisiin sopivia työpaikkoja oikealla palkkatasolla, että Intian yliopistojen terävin kärki rynnistäisi Suomeen eikä USA:an. Mutta ei taida Kepulla tähän lahjoja riittää, koska sen tavoitteissa on näivettää Helsingissä toimiminen, ja en saata kuvitella Vihantiin tai Sysmään syntyvän kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia kolmensadantonnin vuosiliksalla työllistäviä yrityksiä.

Maahanmuutto Suomeen EU:n ulkopuolelta on valtaosin turvapaikanhakija- ja perheenyhdistämisperusteista. Tuloksena on somaleja, irakilaisia ja afganistanilaisia, joiden työikäisestä väestöstä puolet ei ole työmarkkinoiden käytettävissä ollenkaan vaan he ovat kotona lisääntymässä, ja toisen puolikkaan valtaosa ei ole kenenkään kaipaamaa työvoimaa.

Ja koska RKP:n joku minulle täysin pimentoon jäänyt agenda on nimenomaan Suomen täyttäminen sotaisimpien ja takapajuisimpien kehitysmaiden asukkailla "työvoimapulan torjumiseksi", niiden oli tietysti pakko älähtää kun niiden doktriini kyseenalaistettiin.

Timo Kallin pitäisi tutustua kuitenkin perusasioihin.

Vapaan maahanmuuton retoriikassa erityisesti halutaan hämmentää eroa turvapaikanhakijan ja siirtolaisen välillä. Vaikka henkilö olisi tullut Suomeen turvapaikanhakijana, häntä mielellään kutsutaan työperäiseksi siirtolaiseksi, vaikkei hänellä työpaikkaa ollutkaan katsottuna ja työlupaa hankittuna.

Ja kun näytetään tilastosta, että valtaosa nykyisistä EU:n ulkopuolisista maahanmuuttajista kuuluu kansallisuuksiin, joiden työttömyysprosentti on Suomessa 60-80, heitä ei edelleenkään kutsuta turvapaikanhakijoiksi, eläteiksi, elintasopakolaisiksi tai turvapaikkaturisteiksi, vaan "valtavaksi työvoimareserviksi", jota umpirasistinen yhteiskunta ei vain osaa hyödyntää.

Sanojen uudelleenmäärittely on ollut propagandassa tehokas keino jo pitkään. Timo Kallin ja muiden eturivin poliitikkojen pitäisi ymmärtää, että maahanmuuttokeskustelu on sangen propagandaväritteistä, ja siellä käsitteiden uudelleenmäärittely on täydessä vauhdissa. Tätä pitää vastustaa eikä mennä siihen mukaan, kuten Kalli näyttää nyt tehneen, toivottavasti erehdyksessä eikä tyhmyyttään.

Suomessa ulkomaalaisasia ei ole vielä räjähtänyt käsiin mutta se räjähtää käsiin jos hommaamme kymmenessä vuodessa espoollisen lukutaidottomia pääosin nostamaan tukiaisia. Tämä on poliittisen vihervasemmiston tavoite, mutta järkevien ihmisten pitää sitä vastustaa.

Vastustaminen taas on vaikeaa, jos meillä ei enää edes ole sanoja kuvaamaan haitallista ja tarpeetonta humanitaarista maahanmuuttoa, vaan se kaikki on naamioitu työvoimapulaa torjuvaksi työperäiseksi siirtolaisuudeksi.

Göbbels osasi tempun, Neuvostoimperiumi osasi tempun. Stalinistit osasivat tempun. Nyt sen osaavat Vihreät ja RKP.

Elokuvasta Schindlerin lista:
Schindler: Jos joudut Auschwitziin, huolehdin siitä, että saat erityiskohtelun
Stern: Toivon, että "erityiskohtelulla" ei tarkoiteta sitä, mitä kadulla puhutaan
Schindler: Hitto, tarvitsemmeko me uuden kielen?
Stern: Minusta tuntuu, että tarvitsemme, herra Schindler

Then, as now, I hardly read newspapers; then because I barely knew how to read - and now because I do.

- Avraham Burg, knessetin puhemies 1999-2003

Olen täällä ja muualla varoittanut ihmisiä, ettei missään tapauksessa kannata sortua eläkevakuutus-nimiseen kusetukseen. Noita myöntävillä vakuutusyhtiöillä sinänsä on puhtaita jauhoja pusseissaan ja tuote on se mikä on, eli hyvää bisnestä vakuutusyhtiölle ja joissain tapauksissa hyvä diili myös säästäjälle.

Näissä vakuutuksissa on kuitenkin ongelmana se, että niissä on joku veroetu, ja valtio on ottanut asiakseen niitä säädellä myös.

Muistamme, miten tässä oikein kävi. Ensin vakuutukset olivat pitkään sellaisia, että sijoitukset sai vähentää riistoverotetusta palkkatulosta, ja eläke on sitten verotettu palkkatulona myöhemmin. Tämä houkutteli monia, koska aktiiviuran veroprosentti on kovempi kuin eläkevuosien veroprosentti ja tästä on ollut oletettavissa hyötyjä. Valtio muutti kuitenkin sopimuksia kesken kaiken ja poisti tuloveroporkkanan ja siirsi vakuutukset pääomatulojen piiriin.

Eläkevakuutuksesta ei pääse eroon noin vain, joten ne, jotka olivat jo maksaneet kymmenen vuotta, joutuvat vain maksamaan, vaikka mitään veroetua ei enää olekaan kun harvalla palkansaajalla on pääomatuloja maksettavaksi saakka.

Nyt on käynnissä uusi puhallussuunnitelma.

Eläkeikärajaa ollaan nostamassa yksipuolisesti 65 vuoteen kun yksi eläkevakuutuksen porkkanoista on ollut nimenomaan se, että eläkkeelle pääsee aiemmin jos haluaa. Nyt tämä muutetaan, todennäköisesti siten, että se koskee myös jo tehtyjä sopimuksia eikä vain uusia.

Kun kerran näyttää siltä, että eläkevakuutus on vakuutusyhtiön kanssa tehtävän sopimuksen sijaan arpalippu, jonka sääntöjä valtio muuttaa mielensä mukaan vaikkei varsinaisesti ole edes sopijaosapuoli, vaalikarja tekee viisaasti kiertämällä tällaiset mikkihiirikupongit kaukaa. Kun kerran valtio näyttää voivan muuuttaa mitä hyvänsä pykäliä näissä sopimuksissa, ja lisäksi on jo kahdesti osoittanut myös tekevänsä niin, tiedämme, mikä on seuraava askel.

Seuraava askel on se, että yksilöllisen eläkevakuutuksen maksama eläke vähennetään pääosin työeläkkeestä “eläkejärjestelmän kestävyyden takia ja eriarvoisuuden vähentämiseksi”. Näin siis eläkevakuutussäästäjä maksaa kahdesti ja saa vain kerran.

Säästäminen ja sijoittaminen kannattavat kyllä, sillä eläketurvan varaan ei pahemmin kannata nykyisten kolmekymppisten laskea. Mutta sijoittaminen pitää tehdä niin, että sijoitusomaisuus on sijoittajan hallinnassa eikä valtiovallan, ja jos Suomessa ryhdytään tehtailemaan ikävää lainsäädäntöä, senhetkiset sijoitukset voi realisoida ja siirtää ne turvaan St. Helieriin tai vaikkapa Panamaan.

Minimaaliset veroporkkanat ovat täysin hyttysen surinaa sen rinnalla, että iso sijoituspotti on täysin suomalaisen lainsäätäjän mielivallan arvoilla. Varsinkin kun tuo lainsäätäjä on jo osoittanut, ettei se ole eläkevakuutusasiassa vakuutuksen ottajan puolella vaan ajaa milloin mitäkin omaa verojenmaksimointiagendaansa, jossa maksumies on aina turpeeseen ja työiän mittaiseen vakuutukseensa sidottu eläkevakuutussäästäjä.

Tänään meitä on valistettu oikein aivotutkijoiden toimesta, että internet on pahaksi nuorisollemme.

Tämä artikkeli tuntuu tavallaan kovin tutulta. Minulle tulee nimittäin mieleen, miten saman saaren tutkijat vastustivat aikanaan rautateitä. Nopeasti ohi vilisevä maisema on erityisesti kasvuikäisille aivan mahdottoman haitallista ja aivot menevät solmuun ja lapset kasvavat kieroon.

Näin ei käynyt, ja tuomiopäivää povanneet profeetat vain häipyivät hiljaisesti eivätkä todenneet koskaan olleensa väärässä. Kuten aina. Jostain minulle vieraasta syystä kaikki uusi kohtaa aina tällaisen “ajatelkaa lapsiamme” -tyylisen vastarintareaktion kunnes kaikille on käytännössä selvää, ettei povattu kauheus toteutunut. Erityisesti tekniikan kehitykseen kuuluvia asioita tulee vastustaa pontevasti, sillä kuvitellaan, etteivät ihmiset ymmärrä niitä.

Ajatellaanpa hetki mitä tuossa linkittämässäni uutisessa sanotaan:

Sen sijaan "21. vuosisadan ihmismielen" kehitystä uhkaa hallita sensaatiohakuisuus, empatiakyvyn väheneminen, keskittymisongelmat sekä horjuvat identiteetit, ylähuoneessa puhunut Greenfield sanoi.

Greenfield perustelee näkemystään internetin ja tosielämän vaatimusten eroilla. Netissä toiminta on usein nopeaa reagoimista ärsykkeisiin, kun taas reaalimaailmassa toiminta edellyttää pitkäjännitteisyyttä ja toisaalta monien nonverbaalisten ärsykkeiden huomioimista.

Millainen maailma olikaan silloin joskus ennen “nettiyhteisöjä”? Emme puhu ammottavien foinikialaisten kultaisista vuosista, emmekä edes siitä kuin isä lampun osti. Vaan herran vuodesta 1999. Tällöin meille vielä kerrottiin, että musiikki ja elokuvat vievät nuorison rappiolle, koska nuorison aika kului pääasiassa niihin.

Minun nähdäkseni voisi ajatella niinkin, että tv:n tuijottaminen zombina on todellakin aika vähä-älyistä hommaa. Askel siitä nykysuuntaan, jossa viihde onkin interaktiivista jonkun “nettiyhteisön” sisällä, on tästä askel virikkeelliseempään ja sosiaalisempaan suuntaan. Ei niin, että se korvaisi ihmisten väliset suhteet vaan niin, että se korvaa täysin passiivista töllöntuijottamista.

Jokainen voi varmasti yhtyä siihen näkemykseen, että minkä hyvänsä yksittäisen asian viedessä kaiken jonkun ihmisen ajan, tällä ihmisellä on ongelma. On tuo asia sitten tv, internet tai sianrakon potkinta. Mutta emmehän me nyt siitä puhu vaan yhdestä viihteen muodosta, jolle on aikansa ja paikkansa kuten muullekin viihteelle. Se, että joku aikuinen ei ymmärrä asiaa, on tietysti varmin tapa saada tuota pikaa aikaiseksi tieteellinen lausunto siitä, että nyt nuoriso joutuu kadotukseen, koulukotiin ja vittuun, mutta ei näille tarvitsisi mahdottomasti palstatilaa antaa.

Tänään SDP ja Vasemmistoliitto ovat avautuneet ja ovat sitä mieltä, että nyt kuuluisi “elvyttää” nyhtämällä palkansaajalta lisää veroja ja haaskaamalla ne julkisiin palveluihin. Vasurit haluavat lisäksi vähemmän veroja pienituloisille ja enemmän veroja keskiluokalle.

Elvytyksestä on tullut samanlainen taikakeksintö kuin “ilmastonmuutoksen torjumisesta” hiukan aikaisemmin. Sitä voi käyttää perusteena miten älyttömälle hankkeelle hyvänsä, ja jokainen veronkorotus on perusteltu jo pitkään tällä syyllä.

Keskeistä on huomata, että yhdenkään puolueen politiikka ei ole varsinaisesti muuttunut.

Vasemmistoliitto haluaa edelleen repiä keskituloisen duunarin selkänahasta enemmän rahaa eläteille. SDP haluaa keskiluokalta lisää rahaa kuntasektorille, jotta kuntien työpaikat eivät vähene. Kepulaiset haluavat lisää rahaa maaseudulle, koska se työllistää kepuleita. Kokoomus haluaa veronalennuksia kaikille. Vihreät haluavat lisää veroja kaikille.

Politiikan sisällössä ei siis ole muuttunut mikään, mutta nyt kaikki kutsuvat omaa agendaansa elvyttämiseksi. Voi olla, että jotkut tuossa listalla olevat keinot todellakin elvyttävät, sikäli kun sillä tarkoitetaan kotimarkkinakysynnän piristämistä. Sen hintana on kuitenkin kaikissa ehdotuksissa järjetön velkaantumistahti, koska kaikki mallit perustuvat velkarahaan eivätkä tasapainoiseen julkistalouteen.

Yksikään puolue ei tunnu elvytysinnossaan näkevän sitä, että julkisella sektorilla on Suomessa enemmän rahaa käytössä kuin koskaan ennen, mutta siitä huolimatta sitä tarvittaisiin lisää johonkin elvytystoimiin. Lisäksi peruspalveluja tunnutaan pitävän kriisissä jatkuvasti lisärahan toivossa, ja vasemmisto on mennyt tässäkin asiassa halpaan. Julkisella sektorilla olisi oikeasti varaa lakisääteisiin peruspalveluihin ja perusturvaan merkittävästi nykyistä pienemmällä veroasteella, jos rahaa ei käytettäisi humpuukiin. Mutta koska yksikään puolue ei uskalla tunnustaa olleensa mukana rakentamassa monumentaalista rahanhaaskaamiskoneistoa, kaikki vain teeskentelevät julkisen sektorin olevan huipputehokas ja vaativat sille lisää rahaa.

Vasemmiston näennäisintelligentsialle terveisinä sen verran, että Suomen kotimarkkinakysyntä elää tai on elämättä keskiluokan rahoilla. Köyhillä ei ole varaa kuin asumiseen ja ruokaan ja varsinkin asumisen hinnassa niistetään helposti löysät pois, kuten on nähty pienten asuntojen vuokrankorotustrendistä. Rikkailla taas on rahaa kuluttaa ja hommata tarvitsemansa tuotteet ja palvelut aivan riippumatta siitä, annetaanko heille joku roponen veronalennuksen muodossa vai ei.

Keskiluokka muodostaa suuren massan, josta ei tunnu olevan kiinnostunut kukaan. Vasemmisto teeskentelee ajavansa köyhien asiaa, ja Kepu on onnistunut vapauttamaan hyvätuloisia viimeisistäkin veroista Kokoomuksen säestäessä kun maatalous”yrittäjien” ehdoilla tehty perintöverouudistus meni läpi. Maksumies on keskiluokka, joka on Länsi-Euroopan persaukisinta sellaisten katastrofivaltioiden kuin Kreikka, Portugali ja Ruotsi, jälkeen.

Suomessa temppu on tehty määrittelemällä hyvätuloisuuden raja hieman suomalaisen keskipalkan alapuolelle, joten poliitikot voivat korottaa “rikkaiden” veroja eikä tarvitse turhaan sanoa keskiluokan verojen nousevan.

Ns. usual suspects tulee tuota pikaa pelaamaan pikkurahalla korttia. Viime kertaisesta onkin jonkun verran aikaa.

Ei auta vain mikään. Kaikki haluavat nykyään pelata texas hold’emiä, jossa en voita ikinä edes tietokonetta aasi-asetuksilla. Olen enempi sökömäen miehiä itse, mutta kun kukaan muu ei ole, ei auta. Sökö on jotenkin mukavan tasapainoinen peli, jossa ei pääse eroon pelimerkeistään kovin vauhdikkaasti. Texas hold’em menee puolestaan pienen alkuverryttelyn jälkeen siihen, että nappulakasasta pitää pistää peliin puolet tai kaikki, että saa katsoa kolme seuraavaa korttia. Eihän siinä mitään, napeillahan tässä lähinnä pelataan, mutta peli-illassa on hiukan tylsää, jos joku tippuu pelistä vartin jälkeen, seuraava 20 minuutin ja sitten loput nysväävät tuntikausia sitä, kelle potti lopulta jää.

Mutta menköön nyt. Kenties tällä kertaa hyökkään yllättäjänä puskasta.

Tuolla oli erään aikaisemman artikkelin kommenteissa johtaja T:n laittama linkki miesten ja naisten eroista, populaatioista, kulttuurista ja sensellaisesta.

Tämä kannattaa lukea jos asia kiinnostaa.

Pidin tuosta artikkelista, koska se oli sisällöltään jokseenkin sellainen, kuin millaiseksi olen itse hahmottanut nämä asiat niitä laiskasti 20 vuotta pyöriteltyäni. Jos muut ovat pyörittelyssään päätyneet samantapaisiin tuloksiin, en olisi suoraan sanoen kovin yllättynyt. Tuo tarjoaa kuitenkin yhden näkökulman siihen, miksi maailma on sellainen kuin se on, ja myös ainakin minulle kelpaavan perustelun sille, miksi nykyinen “patriarkaatti on sortanut naisia tuhansia vuosia” -propaganda ei itse asiassa perustu mihinkään muuhun kuin toiveiden tynnyriin.

Tiivistelmä tässä:
To summarize my main points: A few lucky men are at the top of society and enjoy the culture’s best rewards. Others, less fortunate, have their lives chewed up by it. Culture uses both men and women, but most cultures use them in somewhat different ways. Most cultures see individual men as more expendable than individual women, and this difference is probably based on nature, in whose reproductive competition some men are the big losers and other men are the biggest winners. Hence it uses men for the many risky jobs it has.

Men go to extremes more than women, and this fits in well with culture using them to try out lots of different things, rewarding the winners and crushing the losers.

Culture is not about men against women. By and large, cultural progress emerged from groups of men working with and against other men. While women concentrated on the close relationships that enabled the species to survive, men created the bigger networks of shallow relationships, less necessary for survival but eventually enabling culture to flourish. The gradual creation of wealth, knowledge, and power in the men’s sphere was the source of gender inequality. Men created the big social structures that comprise society, and men still are mainly responsible for this, even though we now see that women can perform perfectly well in these large systems.

What seems to have worked best for cultures is to play off the men against each other, competing for respect and other rewards that end up distributed very unequally. Men have to prove themselves by producing things the society values. They have to prevail over rivals and enemies in cultural competitions, which is probably why they aren’t as lovable as women.

The essence of how culture uses men depends on a basic social insecurity. This insecurity is in fact social, existential, and biological. Built into the male role is the danger of not being good enough to be accepted and respected and even the danger of not being able to do well enough to create offspring.

The basic social insecurity of manhood is stressful for the men, and it is hardly surprising that so many men crack up or do evil or heroic things or die younger than women. But that insecurity is useful and productive for the culture, the system.

Again, I’m not saying it’s right, or fair, or proper. But it has worked. The cultures that have succeeded have used this formula, and that is one reason that they have succeeded instead of their rivals.

Kirjoitin pari viikkoa sitten siitä, kuinka demaripoliitikot vaativat elvytystä kuntatalouden kautta. Nyt on avautunut SAK, joka haluaa aivan samaa.

Ajatus on edelleenkin mieltä vailla, sillä kuntatalous ei luo hyvinvointia vaan jakaa sitä. Kun julkistalous on jo nyt alijäämäisempi kuin suunnilleen missään muualla länsimaissa, on vaikea keksiä mitään perustetta, miksi pitäisi velkaantua vieläkin enemmän, jotta julkista sektoria saataisiin paisutettua.

Massairtisanomiset on toteutettu yksityisellä sektorilla, julkinen sektori ei ole tehnyt juuri mitään vaan lähinnä puhunut lomautuksista ensi kesänä kun palvelujen kysyntä on muutenkin minimissä. Mikä on tässä rakennelmassa se, joka näyttää ongelman olevan nimenomaan julkisella sektorilla, kun minun nähdäkseni kyse on yksityisen sektorin ongelmista kun vienti ei vedä ja kotimarkkinakysyntä takeltelee? Miten tätä asiaa autetaan verottamalla yksityistä sektoria nykyistäkin kireämmin, jotta julkinen sektori voi haaskata vapautuneemmin?

Kannattaisiko asiaa lähestyä toisesta päästä ja miettiä julkisen sektorin pienentämistä, jotta yksityiselle sektorille jäisi enemmän tilaa toimia ja kuluttajille enemmän ostovoimaa? Pidetään lakisääteiset peruspalvelut ennallaan, mutta lopetetaan vähiten tarpeellisia “nice to have” -toimintoja kokonaan. Julkista rakentamista ei tarvitse lopettaa, vaan tarpeelliset hankkeet voidaan toteuttaa nyt halvalla. Mutta menoautomaatteja voi aivan hyvin karsia, jotta suu on taas säkkiä myöten.

Poliitikot siellä täällä tuntuvat kilpailevan siitä, kuka lupaa eniten velkamiljardeja humpuukiin.

Kyse on kuitenkin velasta, ja velka pitää maksaa. Ja se tehdään yksityiseltä sektorilta kerätyillä veroilla. Näin tapetaan seuraava nousukausi alkuunsa kun edessä on veronkorotuksia älyttömiin tarkoituksiin otettujen velkojen maksamiseen. Jos julkistalous trimmattaisiin nyt kohdalleen peruspalveluihin koskematta ja rassattaisiin läskit pois ja velkaannuttaisiin vähemmän, nousukaudella tilanne olisi erityisen herkullinen Suomen kannalta, sillä pahimmat kilpailijamaat painiskelevat älyttömien velkojensa ja turskeiden julkisten sektoriensa kanssa.

Mutta ei tällaista Suomessa tehdä. Julkinen sektori tuntuu olevan pyhä ja koskematon, ja siellä ei määritelmän ja marinan mukaisesti tehdä kuin aivan välttämättömät asiat ja nekin huutavalla alimiehityksellä jengin nääntyessä työtaakkansa alle. Ja nääntymistä pitää torjua reippailla palkankorotuksilla.

Kun suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen vaikutus huoltosuhteeseen on fakta, jolle ei voida mitään ja joka ei paikkaannu millään taikatempuilla kuten laivaamalla Suomeen turvapaikanhakijoita, julkisen sektorin BKT-osuudessa on nousupainetta, vaikka ei tehtäisi mitään. Jos halutaan pitää tämä osuus edes ennallaan, julkista sektoria on käytännössä supistettava jostain sen nykyisestä kohdasta, sillä hoivapalvelujen määrä tulee kasvamaan. Ja jos haluttaisiin laskea julkisen sektorin osuutta johonkin järkevälle tasolle kolmasosan paikkeille BKT:stä, edessä olisi reippaita rönsyjen karsimisia.

Nyt tarvittaisiin poliittista johtajuutta, jolla olisi kyky katsoa eteenpäin ja rohkeutta tehdä tarvittavia asioita, jotka eivät olisi valtaväestön kannalta edes mitenkään vastenmielisiä. Nykyhallituksella ei tähän tunnu olevan eväitä, joten maahan tarvittaisiin vaalit.

Hesari kirjoittaa meille näin:

Taantuma johtaa kansallismielisten ajatusten suosion kasvuun, mikä saattaa puolestaan johtaa muukalaisvihaan. Arvio esitetään Ulkopoliittisen instituutin tuoreessa julkaisussa.
....
Peruslinja hänen mukaansa on, että hyvinä taloudellisina aikoina yhteismarkkinat ja työvoiman vapaa liikkuvuus näyttäytyvät myönteisinä asioina.
...
Archer muistuttaa, että yleisesti ottaen vaikutukset näkyvät nopeimmin ja voimakkaimmin jo valmiiksi köyhissä ja huono-osaisissa kaupunginosissa. Tämä ilmiö on selvästi nähtävissä myös Suomessa tietyillä rajatuilla alueilla Helsingissä, Vantaalla ja Turussa, joissa maahanmuuttajien määrä on melko korkea.

Sinänsä havainto siitä, että lama ruokkii erilaisia äärilaitaliikkeitä, on tietysti aivan oikea. Englannissa on osoitettu mieltä EU:n vapaata työvoiman liikkuvuutta vastaan muutaman sangen röyhkeän vedon jälkeen jokusen kerran viikko pari sitten. Mutta entäpä Suomessa?

Minulla on sellainen tytinä, että suomalainen lähiöissä muhiva maahanmuuttokritiikki erityisesti ei kohdistu EU:sta tulevia ihmisiä vastaan. Eihän heitä Suomessa edes paljon ole, varsinkaan köyhissä lähiöissä. Jokunen virolainen siellä varmasti asuu, mutta silmiini ei ole erityisesti osunut, että mikään jengi olisi sitä mieltä, että virolaiset pitäisi kipata pelastusrenkaan varassa lillumaan takaisin koteihinsa.

Loput EU:sta työvoiman vapaan liikkuvuuden perusteella tulleet ovat valkokaulustyöläisiä ja asuvat omakotitaloalueilla tai herrasväen seassa Ullanlinnassa ja Eirassa eivätkä tutkimuksen mainitsemissa lähiöissä. Ja heitä on muutenkin aika vähän, enemmänkin heitä voisi olla.

Maahanmuuttokritiikki kohdistuu ennen kaikkea turvapaikkamenettelyn kautta tulevaan väkeen, joka ei erityisemmin edes tappele samoista työpaikoista suomalaisten kanssa. Työssä olevat päätyvät duuneihin, jotka eivät suomalaisille kelpaa nykyisellä hinnalla, ja valtaosa on työelämän ulkopuolella. Tässä mielessä tuntuu hieman oudolta sotkea asiaan EU:ta ja työvoiman vapaata liikkuvuutta, koska tämä ei nähdäkseni Suomessa närästä ketään.

Toinen minua hiukan närästävä terminologinen seikka on se, että vaikka puoluetta tuossa ei sanotakaan, käytännössä tuo äärioikeisto tarkoittaa perussuomalaisia. Okei, voi olla, että ne ovat äärioikeistoa. Mutta jos niitä kutsutaan ääriryhmäksi, sitten pitää kutsua vihreitä äärivasemmistoksi. Mutta näin ei haluttane tehdä, koska äärioikeisto on vain yksi tapa leimata maahanmuuttokritiikki epärelevantiksi. Sehän tulee aivan väärästä ja poliittisesti harhaoppisesta osoitteesta.

Sen sijaan tämä huomio kannattaisi jokaisen maahanmuuttoasioihin jollain tavalla suhtautuvan painaa mieleensä: Archerin mukaan ääriryhmät pääsevät hallitsemaan keskustelua, jos poliittinen valtavirta välttää keskustelua maahanmuutosta.

Kuulostaako tutulta?

Minun nähdäkseni nyt ainakin Englannissa alamme olla siinä pisteessä, että laman varsinainen ongelma, eli työttömyyden pompsahtaminen kun bisnestä kaatuu kuin heinää, alkaa olla tosiasia.

Kyseessä on normaali lamasyklisyys. Kun pelkästään Lontoossa on reilut puoli miljoonaa pankkiduunaria ja lakimiestä, jotka ovat olleet sangen hyvin palkattuja, nämä ovat ylläpitäneet kulutuskysyntää kun ovat pistäneet rahaa haisemaan. Nyt reilu satatuhatta on pistetty luiskaan ja loputkin ovat menettäneet bonukset, jotka ovat muodostaneet 70-90% kokonaispalkasta. Pankkialalla ei ole laisinkaan tavatonta, että peruspalkka on sangen pieni, koska ajatus on, että sen päälle tulee valtavia bonuksia. Nyt kun ei tule, pankkiväki tienaa vain hiukan paremmin kuin Tescon kassa. Mikä tietysti on tavallaan oikein, koska bisnes on tukevasti tappiollista.

Lakifirmoissa tilanne on täysin sama. Ne ovat eläneet finanssisektoria lypsämällä kun diilejä on tehty hurjaa vauhtia ja omat lakiresurssit eivät ole riittäneet kaikkien sopimusten käsittelyyn. Nyt ei pahemmin tehdä diilejä eikä keksitä uutta bisnestä, joten lakifirmoissa pyöritellään peukaloita ja ansiot ovat kadonneet.

Kun kaupungista katoaa puoli miljoonaa maksukykyistä asiakasta, se näkyy kaikkialla. Minicab-kuskini viimeksi minua kuskatessani sanoi, että kyydit ovat vähentyneet alle puoleen. Aikaisemmin joku pankki buukkasi kaikki tuon firman minicabit aina koko päiväksi kuljettamaan väkeä ja sidosryhmiä ympäri kaupunkia ja lentokentälle/lentokentältä. Eipä buukkaa enää, joten bisneksestä katosi valtaosa ja jäljellä on satunnaisia kyytejä yksityisiltä.

Canary Wharfin shamppisbaarit olivat vielä loppukesästä nuijalla lyötyjä. Ne täyttyivät töiden jälkeen ja olivat täynnä kunnes menivät kiinni. Nykyään niissä on jokunen asiakas alkuillasta, mutta kahdeksalta koko paikka kuolee lukuunottamatta yhtä ale-pubia, josta saa kaljaa 99 pencellä per pint. Paikallinen suomiseura kokoontuu Cityssä yhdessä trendibaarin näköisessä mestassa, jossa on alakerrassa ei-aivan-halpa jos nyt ei toivottoman kalliskaan ruokala. Syksyllä se oli viimeistä paikkaa myöten täynnä ja todennäköisesti olisi vaatinut pöytävarausta jos sinne olisi halunnut syömään. Tammikuun alussa ja tämän kuun alussa siellä ei parhaan ymmärrykseni mukaan ollut yhtään ruokailijaa koko iltana. Eikä baarissakaan montaa muuta ollut kuin suomalaisjoukko.

Jermyn Streetillä on surullista katsoa, kun joka neljäs perinteikäs herrainvaatehtimo myy varastonsa loppuun ja pistää sitten lapun luukulle. Kun rahasta on tiukkaa, 300 punnan kengät eivät ole ensimmäisenä hankintalistalla.

Näitä aloja ja firmoja on paljon.

Tämä on se laman suurempi kerrannaisvaikutus. Kun kaupungissa ryhdytään pistämään luiskaan autokuskeja, kokkeja, tarjoilijoita, myyjiä, kaupustelijoita ja muuta palvelusektorin väkeä, heitä lähtee paljon. Ja palvelusektorin toipuminen kestää kauan. Siinä, missä joku minicab-firma saa palkattua autokuskeja heti kun tarvitsee, 400 vuotta paikallaan olleen herrainvaatehtimon brändiä ei luoda hetkessä, ja kestää ennen kuin kukaan edes uskaltaa yrittää. Ravintola-alalla tilanne on myöskin helpompi, koska ravintoloita on aina tullut ja mennyt ja harva elää yli kymmentä vuotta, pubit poikkeuksena.

Mutta kun väen kulutustottumukset siirtyvät laman seurauksena halpahalli- ja halpaketjukulutukseen, kestää aika kauan, ennen kuin sen saa houkuteltua sieltä takaisin. En toki millään tavoin halua halveksia halpisketjuja on kyse sitten vaatteista, ruuasta tai kaljanmyynnistä, mutta hyväkatteinen uniikkibisnes kierrättää rahaa huomattavasti rivakammin kuin keskusjohtoinen ja minimipalkkaa duunareille maksava bisnes.

Ja elämästä katoaa aika paljon sisältöä, jos jäljellä on McDonalds, Ikea, Wetherspoons ja kasa vaatehalpahalleja.

Tämä tuli mieleen kun täytimme tässä huonon musiikin listaa, ja tungin sinne Afrikan Tähti -nimisen pläjäyksen.

Mainitusta pelistä johdannaisena vissiin neljännellä kerralla kun siellä kävin, menin sinne autolla, ja ajoin etelän kautta koukaten Simon’s townin kautta ja ajelin Chapman’s Peak Driveä pohjoiseen kohti tuota yhtä maailman mukavimmista kaupungeista. Ja kun pääsin tukevasti kaupungin rajojen sisäpuolelle, pysähdyin, ja huomasin päätyneeni sietämättömään bussimatkalaisreservaattiin. Lähetin kunnianarvoisalle, edesmenneelle äidilleni tekstiviestin “Tulin Kapkaupunkiin. Ihmetys valtaa. Pankkiiri ei ollut ojentamassa avokätisesti kaupungin rajalla viissatasta, kunnes huomasin syynkin: miljoona saksalaista ehti tänne ensin”. Äiti ei muistanut Afrikan tähden sääntöjä ilmeisesti aivan heti, mutta yhden selventävän viestin jälkeen kylläkin.

Asiaan. Olen käynyt tuossa kaupungissa nyt aika monta kertaa viimeisen 15 vuoden aikaan. Ensimmäinen kerta oli vuonna 1995 ja viimeinen vajaa vuosi sitten. Se on ollut pitkän historiansa ajan moderneinta Etelä-Afrikkaa. Historiasta olen kirjoittanut täällä jos asia kiinnostaa.

Kävin siellä ensimmäisen kerran juuri apartheidin kaatumisen jälkeen. Se oli silloin aika monivärinen mesta, jossa ei näkynyt sitä apartheidia, jonka näin buurien sydänmailla, ja näen itse asiassa tänä päivänä edelleenkin.

Virallinen selitys on se, että mustat sielläpäin olivat menneenä aikana värillisiä eivätkä mustia, mikä pääosin lie rotuopillisesti totta, ja näin aivan eri maailmasta, mutta minä en huomaa mitään värityskirjaeroja. Sen sijaan huomaan sen, että siellä ainoana paikkana Etelä-Afrikassa silloin ja nyt musta ja valkoinen puku päällä kulkeva herrasmies käyvät yhdessä lounaalla. Hampuusit ovat erillään nyt ja silloin, ja ongelma lienee enemmänkin sillä puolella.

Mutta Kapkaupunki. Sinne kannattaa mennä, aina kun käy Etelä-Afrikassa. Ainoastaan siellä ei kannata käydä jos haluaa sanoa käyneensä Etelä-Afrikassa, koska se on oma kuplansa, johtuen sen uniikista historiasta. Siellä on kaikkea. Hyvää ruokaa, hyvää juomaa, leppoisa meininki. Aikaisemmin hieman ökyisässä maineessa ollut Long Streetin eteläpään seutu on nykyään paikka, jossa jokainen ravintola ja baari on uusi kun siellä käyn. Observatoryn yliopistokylä on hieman nuoremmille paikka, johon mennä. Rantapaikat Sea Pointista Cliftonin kautta Camps Bayhyn ovat ei-hyväkroppaiselle rantaturistille ehkä hieman tylsiä.

Keskustassa on Bo-Kaap, jossa asuu muslimeja, ja jossa talot on väritetty värein, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Long Street on täynnä reppukansabaareja edelleen, ainakin Mama Africa ja Purple Turtle näyttivät olleen siellä edelleenkin 15 vuoden jälkeen kun kävin tarkistamassa mestat viime keväänä.

Waterfrontia ei ollut vielä 15 vuotta sitten olemassakaan, nyt se on paikan suurin ostari ja turistirysä. Ei huono sinänsä, siellä on pari hyvää ravintolaa ja sieltä pääsee jollalla Robben Islandille jos haluaa käydä vankilasaarta katsomassa. Ja helikopterilla katsomaan juttuja, tai jollalla valaskaloja. Ja kun kaikki turistijutut ovat keskittyneet sinne, siellä se toimii järjestäytyneesti ja siten että turistit käyvät ostamassa kojuista lippuja jos kiinnostaa.

Ja vastaavasti muualla Kapkaupungissa kukaan ei ikinä pysäytä valkoista miestä ja yritä myydä jotakin tai pummata. Paitsi ehkä jos valkoinen mies näyttää hampuusilta, mutta en saata kuvitella, että kukaan tätä palstaa lukeva käyttäisi kauhtunutta t-paitaa ja sinisiä farkkuja. Edes siirtomaissa. Mutta koska tuossa paikassa valkoiset ja mustat tulevat toimeen, ei-turistilta näyttävä valkoinen käy paikallisesta, ja kukaan ei selitä koko ajan jotakin jossain kainalossa.

Ja koska valkoiset ja mustat tulevat hyvin toimeen, paikalliset valkoiset ja mustat, joita itse asiassa pääasiassa tapaa jos käy Waterfrontin, Sea Pointin ja Long Streetin turistiseutujen lähistöllä, ovat mukavaa väkeä. Jos tarvitsee apua, sitä saa. Tai neuvoa miten tuonne pääsee. Tai jos menee baariin, joka ei ole turistialueella, on aina tervetullut.

Ainakin minä olen ollut.

Miksi lapsille opetetaan koulussa kaunokirjoitusta?

En tiedä ketään aikuisena sitä kirjoittavaa. Itse kokeilin äsken huvikseni ja totesin, etten edes osaisi enää kun siirryin tekstaukseen jo ala-asteikäisenä vaikka opettajat huusivatkin kuin hinaajat.

Mikä tämän täysin joutavalta vaikuttavan simputuksen funktio oikein on? Minun nähdäkseni sen ainoa merkitys peruskoulussa oli se, että opettajat saivat rähjätä pojille, joiden käsiala oli siivoton, ja ylistää tyttöjä, joiden kaunokirjoitus oli kaunista ja huoliteltua.

Kun koulu on toisaalta muutenkin täynnä juuri tuon asetelman korostamista, onko tämä nimenomainen keino aivan välttämätön koululaitoksen sisäänrakennetussa poikiennöyryyttämistehtävässä, vai voitaisiinko tästä suoriutua ilmankin ja heittää kuikkaa kaikkein muinaisimmilla keksinnöillä?

Hesari uutisoi tänään siitä, että naiset tekevät 40% lähisuhteiden törkeistä pahoinpitelyistä.

Tieto sinänsä on aivan asiallinen uutisoitava, koska yllättävän sitkeässä elää käsitys siitä, että väkivaltainen on aina mies. Mutta uutisen sävy minua hieman ihmetyttää, kun vertaan sitä niihin uutisiin, joissa kerrotaan miesten tekemästä väkivallasta.

Väkivaltaisen naisen on vaikea saada apua. Viranomaiset usein torjuvat tai vähättelevät väkivaltaiseen käytökseen tai ajatuksiin apua hakevaa naista, selvisi Ensi- ja turvakotien liiton projektissa.

Uutinen alkaa näin.

Tämäkin asia voi aivan hyvin olla totta, mutta pidän hieman outona sitä, että asiaa käsitellään näinkin keskeisesti sellaisesta vinkkelistä, että rikoksen uhria ei mainita millään tavoin, mutta lisäksi yritetään korostaa rikollisten uhriasemaa. Kun eivät, nyyh, saa apua. Kyllähän tämä näkökulma sinänsä aivan kelvollinen on, mutta soisin sitä viljeltävän ensi kerralla kun kerrotaan miesten väkivaltaisuudesta. Nämä uutiset tuppaavat painottumaan uhrin aseman pohtimiseen ja mietitään, onko turvakoteja tarpeeksi ja onko viranomaisilla tarpeeksi keinoja puuttua väkivaltaan nopeasti.

Nyt näyttää hieman siltä, että miesten väkivaltaisuuteen lääke on naisen aseman parantaminen, ja naisten väkivaltaisuuteen lääke on naisen aseman parantaminen. Tämä vaatisi ainakin hieman perusteluja ennen kuin uskon sen ajan totuudeksi.

“tuomio tuli nuuskan luvattomasta maahantuonnista ja veropetoksesta”.

“tuomio tuli kavalluksesta, törkeästä petoksesta ja veropetoksesta”

“tuomio tuli laajamittaisesta kokaiinin maahantuonnista ja veropetoksesta”.

Kuulostaako tutulta? Minusta kuulostaa.

Aina kun häkki heilahtaa jostain syystä, yksi syytekohta ja tuomioon vaikuttanut asia on veropetos. Ja kun verorikoksissa on tuomioskaala Suomessa samaa luokkaa tai kovempi kuin törkeissä väkivaltarikoksissa, voidaan ajatella, että veropetoksen osuus koko kakusta on vähäistä suurempi.

En voi sanoa erityisemmin pitäväni tästä.

Oikeusvaltiossa on joitain periaatteita kuten esimerkiksi se, että kenenkään ei ole pakko ilmiantaa itseään eikä muutenkaan edistää mitenkään itsensä syyllistämistä. Tämä on kirjattu lakiin tiettyinä toimenpiteinä ja oikeuksina, mutta mielestäni tärkeää on ajatus kokonaisuutena. Ja tässä tapauksessa ajatus on hiukan kateissa.

Jotta veropetos voisi olla tällaisissa tapauksissa rangaistukseen vaikuttava asia, pitäisi olla joku metodi, jolla verot voi maksaa ilmiantamatta itseään. Nuuskalle on olemassa valmistevero, mutta koska sen tuonti kaupallisessa tarkoituksessa on kielletty, salakuljettaja ei voi käydä maksamassa näitä valmisteveroja ja vapautua tästä syytteen kohdasta. Huumekaupassa valmisteveroja ei edes ole joten niitä ei voi maksaakaan, mutta sekä huumekauppiaalle että huijarille kertyy tuloja, ja kun näistä ei ole maksettu tuloveroa, heilahtaakin häkki veropetoksesta.

Jos toisaalta huumeiden salakuljettaja kirjoittaa asianmukaisesti sivutuloihinsa muutaman miljoonan tuntemattomasta lähteestä saatua rahaa haluten maksaa siitä tuloverot, kuinkahan kauan kestää ennen kuin joku on ovella kysymässä, mistä tuo raha oikein on peräisin?

Kun veroja ei käytännössä voi maksaa mitenkään, on minun maallikon tulkintani se, että esimerkiksi huumeiden salakuljetusrikoksen on implisiittisesti sisällettävä ajatus siitä, että sitä kautta on saatu verottamatonta tuloa. Jolloin erikseen tuomion antaminen veropetoksesta on samasta asiasta tuomitsemista kahdesti, mikä ei kuulu minun käsitykseeni oikeusvaltiosta.

Jos tuomiot vaikkapa petoksista ja huumerikoksista ovat liian kevyitä itsessään, silloin tälle asialle on tehtävä jotakin. Mutta jos päärikosnimike on salakuljetus ja mitään mahdollisuuksia maksaa veroja ei käytännössä ole, veropetos ei voi enää tulla kyseeseen muuten kuin korkeintaan toissijaisena nimikkeenä siinä tapauksessa, että salakuljetuksesta ei tuomiota tule.

Tämä on yksi jokavuotinen koirankakkapuheenaiheeseen rinnastuva asia, joka pullahtaa aina esiin talvella ja häipyy sitten kuin pieru saharaan.

Joka kerran asiasta keskusteltaessa keskustelu ohjataan eduskunnan hallintovisiirien toimesta sivuraiteelle, josta ei ole paluuta, joten asia on syytä käsitellä tässä. Nimittäin juuri tänään Hesarissa oli tuo harhautustemppu, jossa kerrottiin, että nykyjärjestelmä tulee halvemmaksi kuin kuitteihin perustuva järjestelmä, ja että eduskunta tilitoimistoineen mukamas nääntyisi kuittipinon alle jos sellaisia ryhdyttäisiin vaatimaan.

Tämä ei ole edes etäisesti oleellista. Vaan oleellista on se, että kansanedustajalla on eri säännöt kuin muilla ihmisillä, ja se haisee.

Suomessa on aika monta yli 200 duunarin firmaa. Sellaisiakin firmoja, joissa jo pelkästään päivittäin matkustavia ja asiakkaita syöttäviä ja juottavia myyntireiskoja on enemmän kuin 200, on useita.

Jos tämänkokoiset firmat suoriutuvat jotenkin kuiteista ja niiden käsittelystä, eduskunnan kannattaisi miettiä tilitoimiston vaihtamista marisijasta tekijään. Jos taas eduskunnassa oikeasti ollaan sitä mieltä, että kuittien räplääminen on turhaa, raskasta, ikävää ja mitään tuottamatonta, miksi ne eivät säädä siellä lakia, joka lopettaa kuittihullutuksen muistakin työpaikoista? Siellähän niillä olisi valta hoitaa asia kuntoon. Mutta nyt ne ovat hoitaneet sen kuntoon vain omalta osaltaan.

Duunarin vinkkelistäkin asia on hankala. Yksityisen sektorin duunari ei voi laskuttaa kulukorvauksina mitä hyvänsä vaan firman johto sanelee erinäköisiä ehtoja siihen, mikä kelpaa firman kuluksi ja mikä ei. Ja jokainen yksityisen sektorin duunari, jolla on mitään asiakaskontakteja, on aivan varmasti saanut kokea nahoissaan sen kun joku kuitti on kadonnut asiakasryyppäjäisten päätteeksi ja viinalasku vähennetäänkin nettopalkasta. Jos systeemi tuntuu epäoikeudenmukaiselta, miksi eduskunta ei korjaa asiaa vaan ainoastaan vapauttaa itsensä tästä ongelmasta?

Tämä on keskeinen ongelma. Kun vallankahva ei noudata samoja sääntöjä kuin muut, heiltä puuttuu näppituntumavaikutus siihen, miten heidän päätöksensä oikein vaikuttavat. Kun kansanedustajalle kipataan vajaat kaksi tonnia kulukorvauksena eli enemmän kuin mitä 30% palkansaajista tienaa nettona, mitään sääntöjä rahankäytöstä ei ole, yhtään kuittia ei tarvitse muistaa ottaa Storyvillestä mukaansa ja yhtään selityskuponkia rahankäytöstä ei tarvitse kirjoittaa, miksipä siellä ketään kiinnostaisi se aika ja vaiva, joka nyt käytetään kuittipelleilyyn kaikkialla muualla paitsi yhdessä työpaikassa?

Rahallisesti asia on täysin merkityksetön. Periaatteellisesti asia on suuri, koska kansanedustuslaitoksen idea on se, että sen kuuluisi edustaa kansaa. Joten sen kuuluu myös noudattaa samoja sääntöjä kuin edustamansa ihmiset.

Kuten taannoin kirjoitin, pidän kohkaamista Lex Nokian ympärillä suhteettomana, koska lain vastustajat eivät tunnu oivaltaneen, miksi sitä pitäisi vastustaa.

Se ei kuitenkaan tee tästä laista tarpeellista, eikä vallankahvan aikaa pitäisi käyttää tämän tason nysväykseen. Jos valtio olisi yrityksen lailla johdettu kioski ja jotkut olisivat pikkupomoportaassa ryhtyneet haaskaamaan aikaansa tällaiseen, firman capo di tutti capi olisi nuhdellut määrätietoisesti mutta tahdikkaasti tätä sakkia esimerkiksi päällikkö Aladobixin sanoin “HILJAA PELLET”. Mutta koska valtiota ei varsinaisesti johda kukaan, nysvärien palauttaminen ruotuun on lähes mahdotonta.

Nyt nysvärit ovat liikkeellä keksimässä lainsäädäntöä, jolla pitäisi kieltää suomalaisia pankkeja siirtämästä rahaa ulkomaisten pelifirmojen tileille tai tileiltä. Taas tarvittaisiin pomo siteeraamaan Aladobixia.

Opetuksen vuoksi olisi ehkä syytä katsoa, mistä tämän ehdotuksen tehneen tai kohtapuoleen tekevän työryhmän jäsenet on oikein löydetty. Se saattaisi paljastaa meille keskeisen kattavuusongelman mielenterveyspalvelujen järjestämisessä.

Kenelle hyvänsä on täysin selvää, että tällaista suodatusta ei voi toteuttaa mitenkään. Käytännössä rahaa voisi siirtää esimerkiksi Paypalin avulla, ja jos tämä haluttaisiin estää, pitäisi estää myös Paypalin käyttö. Oikeastaan pitäisi lopettaa myös luottokortit vaarallisina, sillä niidenkin avulla voi siirtää rahaa pelifirman tilille, ja näinhän itse asiassa valtaosin toimitaan nytkin. Voittoja maksavan pelifirman taas ei ole mitään syytä julkistaa voittojen maksuun käyttämiään tilejä suomalaiselle byrokratialle, vaan se voi pyöritellä useita tilejä eri maissa ja maksaa niistä joltakin. Eli oikeastaan pitäisi kieltää myös rahan siirtäminen ulkomailta Suomeen kokonaan.

Jos kuvitellaan hetkeksi, että tällaisen eston voisi jotenkin toteuttaa teknisesti, törmättäisiin juridisiin ongelmiin. EU-alueella toimiva pelifirma on aivan laillinen yritys ja sieltä saadut voitot peräti verovapaita. Joten ennen kuin tällainen rahansiirto voidaan estää juridisesti, meidän olisi erottava EU:sta ja Euroopan talousalueestakin.

Mainittu työryhmä siis ehdottaa, että satunnaisten nettipokerinpelaajien takia meidän pitäisi erota kansainvälisestä yhteistyöstä, estää rahansiirrot Suomeen ja Suomesta, ja muuttua jonkunnäköiseksi tämän kulmakunnan Zimbabweksi. Hinta vaikuttaa kohtuuttomalta.

Ja kaikki tämä sen takia, että suomalainen uhkapelimonopoli on herrahissin jättämien poliitikkojen johtama museovirasto. Tällä olisi ollut loistava tilaisuus hyödyntää kotimaan monopolista riistämiään rahoja nettipelin tuotekehitykseen ja se voisi tällä hetkellä olla yksi Euroopan suurista pelifirmoista tuottaen valtiolle rahaa ei vain suomalaisten pelaajien rahoista vaan myös muiden eurooppalaisten. Mutta koska kioskin johdossa on ja on ollut lähinnä surkimuksia, joiden ainoa motiivi hommassa on siitä maksettava hulppea palkka, jonka saa lähinnä seurustelemalla naispuolisten työntekijöiden kanssa firman juhlissa, siellä ei ole tehty mitään.

Tuloksena on peliyhtiö, jonka tuotteet eivät ole ajan tasalla, organisaatio on tehoton ja hinnoittelu on perseestä. Tämä ei pysyisi avoimessa kilpailussa pystyssä päivääkään, sillä missään muualla Euroopassa uhkapelien palautusprosentit eivät ole yhtä surkeita kuin Suomessa. Kun kilpailu on nyt tullut internetin kautta bisnekseen, luonnollinen ratkaisu olisi trimmata pelifirma kuntoon. Mutta koska tähän ei ole motiivia eikä osaamista, yritetään keksiä yllä mainitun kaltaisia järjettömiä kieltolakeja.

Ja luuserointi maisemoidaan kansanterveydellä.

Kokoomus ja SDP näyttävät jatkavan keskinäistä riitelyään, mistä asiasta olen kirjoittanut ennenkin.

Opetusministeri Virkkunen syyttää vasemmistopuolueita “katkerien ihmisten puolueiksi”, ja SDP vastaa ja syyttää Kokoomusta kovien oikeistolaisten arvojen kätkemisestä markkinahymyn taakse.

Tällainen nahistelu tietysti kuuluu poliittiseen retoriikkaan, mutta näiden puolueiden johtajien kannattaisi hiukan keskustella omiensa kanssa tulevaisuudesta ja siitä, mitä oikein sanotaan. Puolueen kannattajien kutsuminen “katkeriksi ihmisiksi” on jokseenkin röyhkeä väite. Jos kannattajia on vajaa miljoona, tähän joukkoon mahtuu kaikenlaista väkeä. On totta, että SDP:n julkisuuskuvassa on tältä osin ongelma, sillä aina kun Erkki “korkeat tuloverot ovat oikeudenmukaisia ja itsetarkoitus” Tuomioja avaa suunsa ja Tarja Halonen kiukuttelee liike-elämälle jostakin, ei-kannattajalle tulee väkisinkin mieleen kaunainen marina.

Mutta kyllä SDP:n riveistä löytyy asiallisiakin poliitikkoja. Esimerkiksi Liisa Jaakonsaari on usein puhunut järkeviäkin. Ja sen verran mitä tunnen todennäköisesti SDP:tä äänestäviä ihmisiä teollisuudesta ja ns. duunarialoilta, väki on mukavaa kaljaseuraa eikä tule mieleen, että he olisivat erityisen kateellisia ja katkeria. Näiden ihmisten kanssa voi juoda kaljaa ja puhua kaikennäköisiä asioita ja kaikki viihtyvät. Sen sijaan jos paikalle lehahtaa ensimmäisen työntekijänsä palkannut pienyrittäjä, väki tekee viisaasti poistuessaan paikalta sangen rivakasti, sillä tuosta suusta mitä todennäköisimmin ei kuule mitään muuta kuin katkeraa titlitystä siitä, kuinka palkat ovat liian suuria, verot liian korkeita, palkankorotukset vievät konkurssiin ja lisäksi kansa ei ymmärrä palvoa polvillaan tätä yhteiskunnan todellista selkärankaa.

SDP:n vastakommentti Kokoomuksen kovista oikeistolaisista arvoista ei ole kommenttina paljon sen älykkäämpi. Kokoomusta on kovin vaikea kutsua miksikään kovin oikeistolaisia arvoja kannattavaksi puolueeksi, koska valtaosa kannattajista ja jäsenistä saa leipänsä julkiselta sektorilta. En minä voi pitää sairaanhoitajaa tai ala-asteen opea minään riistoporvarien salaliittona, mutta sellaisiksi SDP heidät haluaa kerta toisensa jälkeen leimata. Tämä SDP:n “oikeat duunarit kannattavat SDP:tä ja Kokoomuksen kannattajat kannattavat riistoa” -asenne tuo aivan turhan päiten rajalinjan palkansaajakenttään, heikentäen edunvalvontamahdollisuuksia kun toinen puoli palkansaajista ei mitenkään tahdo tulla toimeen toisen puolen kanssa ja kykene sopimaan yhteisistä agendoista. Tämä ero näkyy myös palkansaajakeskusjärjestöissä.

Kokoomuksen ja SDP:n riitely on sikälikin aika turhaa, että nämä puolueet eivät parhaan ymmärrykseni mukaan tappele samoista äänestäjistä.

Jos jätetään kummastakin puolueesta joka tapauksessa SDP:tä tai Kokoomusta äänestävät pois ja keskitytään kantaansa toisinaan vaihtaviin, vankkaan mutuun perustuen tekee mieli sanoa, että sellaisia äänestäjiä, jotka arpovat Kokoomuksen ja SDP:n välillä, on aika vähän. Kokoomus taistelee maakunnissa Kepun kanssa kun nykyään maaseudulla ei ole enää sosiaalinen itsemurha tunnustaa äänestävänsä Kokoomusta. Kaupungeissa taas tavoite on lähinnä saada väki äänestämään ja estää vuoto persuihin. Sekä nyhtää hajaääniä ruotsinkielisiltä.

SDP taas taistelee äänistä Vasemmistoliittoa ja Viheitä vastaan. Tällä hetkellä ovi käy SDP:stä erityisesti Vihreisiin, mutta Vasemmistoliitto ei suostu kuolemaan pois vaan vetää huliganismiin hurahtanutta nuorisoa jonkun Arhinmäen johdolla edelleen. SDP:n on myös oltava tällä hetkellä varuillaan persujen suhteen, sillä kunnallisvaaleissa SDP saattoi hävitä lähiöissä paljonkin.

Kokoomuksen ja SDP:n jatkuva riitely on tietysti lähinnä tehty moraalin kohottamiseksi omille, mutta siinä piilee vaara. Loppuviikon kommentit alkoivat olla sitä tasoa, että niissä on riskinä tulehduttaa henkilösuhteet täysin. Ja jos kenttä saadaan uskomaan, että ykkösvihollinen on juuri se toinen, saattaa samassa hallituksessa olo parlamenttivaalien jälkeen muuttua mahdottomaksi avaten murheen alhossa rämpivälle Kepulle tien hallitukseen ilman minkäännäköisiä ansioita.

Vaikka riidassa on aina kaksi osapuolta, erityisesti asiasta pitäisi olla huolissaan SDP:ssä. Kokoomus näyttää olevan juuri nyt hurjassa vedossa. Ei siksi, että se olisi erityisen hyvä ja linjakas puolue. Vaan siksi, että siellä on etulinjassa käsittämättömän suosittu Niinistö ja pari nousevaa staraa, ja muut puolueet pääasiassa junnaavat vanhan kaartin voimin eivätkä saa kuluneille naamoille samaa ilmaista julkisuutta kuin Kokoomus saa vaikkapa Alexander Stubbin kautta.

Vaikka Kokoomuksen kannatus nykyluvuista hiukan lässähtäisikin, pidän silti pienenä ihmeenä jos puolue ei ole seuraavien vaalien jälkeen suurin. Suomen poliittisen kulttuurin mukaan se tekee siitä automaattisen hallitus- ja pääministeripuolueen. Sillä on siis paikka vallankahvassa katsottuna, ja kysymys kuuluu lähinnä siitä, onko sen hallituskumppani SDP vai Kepu. Jos SDP faktisesti tavoittelee oppositioasemaa edelleen yrittäessään suoristaa rivejään, silloin tietysti nykylinja on varsin hyvä. Jos taas se haluaa oppositiosta pois, pitäisi pikku hiljaa ruveta rakentamaan yhteistyökuvioita Kokoomuksen suuntaan sen sijaan, että räyhätään Kokoomukselle ja ylistetään punamullan historiallisia saavutuksia.

Sillä jos Kokoomus ei nyt täysin mokaa jotakin, punamulta on hallitusratkaisuista se ainoa, joka ei tule kyseeseen.

Tämä väitöskirja on nähdäkseni erityisen tarpeellinen, ja olen odottanut jotain tämäntyyppistä päänavausta jo pitkään.

Minulle välittyneessä kuvassa maailmasta tehdään paljon työtä tasa-arvon eteen. Teoriassa kaiken tasa-arvon, mutta käytännössä huomio kohdistuu lähinnä vähemmistöihin ja naisiin, jotka itse asiassa ovat enemmistö. Miehet kelpaavat tasa-arvotyöhön, mutta vain asetettujen raamien puitteissa. Yksinäisten, asunnottomien miehien ongelma ei oikein kuulu kuin muutamalle kansalaisaktiiville. Ja isien syrjintä Espoon sosiaalitoimessa riitaisten erojen jälkeen saa jatkua, vaikka räikeimpiä asioita on joskus nostettu julkisuuteenkin.

Näiden virheiden takana ei ole suoranaista pahuutta kuten ei ole myöskään naisten syrjimisessä, vaan lähinnä tietämättömyyttä, ajattelemattomuutta ja ennen kaikkea luutuneita asenteita. Työpaikalla ajatellaan vaikkei ääneen sanotakaan, ettei nainen kykene vaativiin hommiin ja ne annetaan miehille, ja sosiaalitoimessa kieltäydytään näkemästä, että isä muka voisi olla parempi kasvattaja lapsilleen kuin äiti.

Työpaikan ilmapiiri heijastaa mennyttä maailmaa, kuten myös sosiaalitoimen ilmapiiri. Kun miehet ovat perinteisesti olleet pomoja ja naiset sihteereitä, näin kuuluu olla tänäänkin, ja koska äidit ovat aina kasvattaneet lapsensa ja lisäksi synnyttäneetkin heidät, on päivänselvää, että äiti on lapselle parempi kasvattaja kuin isä.

Asioiden korjaamisessa ensimmäinen etappi on tunnustaa, että meillä on ongelma. Naisasia on saanut oman äänensä julkisuuteen ajat sitten ja meiltä ei enää löytyne ketään, joille tämä puoli epätasa-arvoa on vieras, riippumatta siitä, tekeekö hän mitään asian eteen vai ei. Miesten kokema epätasa-arvo taas ei ole samalla tapaa julkinen asia. Jos joku väittää miehen kokevan syrjintää, asia on saatettu hyväksyä teoreettisella tasolla, mutta koska miehillä on niin moni asia paremmin kuin naisilla, tähän asiaan ei erityisesti tarvitse puuttua aivan vielä, koska ensin on korjattava paljon suuremmat ja tärkeämmät ja medianäkyvämmät naisten ongelmat.

Asiaa ei varsinaisesti auta toimittajakunnan naisvaltaisuus, joka tuntuu antavan naisasialle suhteettoman paljon julkisuutta verrattuna “mieasiaan”, jota ei oikein edes sanana ole olemassa.

Ei tarvitse olla kaksinenkaan auguuri jos povaa, että tästä asetelmasta syntyvä vastakkainasettelu ei auta mitään. Päin vastoin energiaa kuluu älyttömään sisäiseen nahinaan, jossa keskustellaan siitä, kenen ongelmat ovat suurempia, räikeämpiä, näkyvämpiä ja tärkeämpiä. Tästä riitelystä hyvin luonnollinen lopputulos on se, että tavalliset, järkevät ihmiset, joiden kätösissä asennemuutokset pitkälti lepäävät, leipääntyvät koko hommaan ja antavat erinäköisen ääriaineksen räyhätä keskenään ja viittaavat koko asialle kintaillaan.

Toisaalta kun keskustelen asioista tavallisten miesten tai naisten kanssa, en ole tavannut vielä ketään, jonka mielestä kummankaan sukupuolen syrjintä olisi jotenkin perusteltua tai oikeudenmukaista. Ei se minustakaan ole, vaikka varmaan olen joskus työurallani jonkun virheen tietämättäni tehnytkin. Varmasti sekin olisi ollut vältettävissä, varsinkin, jos siitä olisi saanut suoran palautteen jostakin suunnasta.

Olisiko aika siirtää nykyisistä järjestöistä räyhähenkisimmät ja äänekkäimmät hiukan sivuraiteelle ja katsoa uusin voimin, missä oikein on ongelmia ja mitä niille voisi tehdä? Minun on vaikea kuvitella, että nykyiset naisasiajärjestöt kovin notkeasti taipuvat ajamaan tavallisen heteromiehen asiaa paitsi näytösluontoisesti joskus. Näissä on toki miesjäseniä, mutta Suomessa on muitakin miehiä kuin vakosamettiin pukeutuvia pehmoja, jotka haluavat keskustella loputtomiin heteronormatiivisen ajattelutavan problematiikasta. Ja nämä aivan tavalliset miehet eivät ole mitään tasa-arvon vihollisia, tai ainakaan valtaosa heistä ei ole. Heidän asenteissaan voi olla parantamisen varaa kuten tavallisten naistenkin asenteissa, mutta asioiden korjaamiseksi heidän kuuluisi olla työssä mukana.

Kukaan ei toisaalta viitsi olla mukana työssä, jossa hänen roolinsa on lähinnä olla moniongelmainen vihollinen, jota kuuluu uudelleenkouluttaa monin eri tavoin.

En ole juuri ikinä flunssainen. Edellisestä kerrasta on aika monta vuotta.

Nyt olen sitten ollut enempi vähempi on/off -tautinen joulusta saakka. Kuukausi on mennyt yskiessä. Huomenna taas lääkäriin jos osaisivat siellä sanoa edes, että odota vielä kaksi viikkoa niin se menee pois. En minä varsinaisesti kunnolla ole kipeä. Lämpöä on ollut parina päivänä, esimerkiksi juuri nyt, mutta yskiminen on sellaista, että tiistaina Canary Wharfin Waitrosessa henkilökunta tuli kysymään onko kaikki hyvin kun nojasin johonkin hyllyyn ja yskin useamman minuutin siten, että silmissä löi lähinnä tyhjää.

No, ehkä tämä tästä.

Dublinin sopimus sanoo siis, että turvapaikkaa on haettava EU:n ulkorajalla, ja jos turvapaikkaa haetaan jossain muualla, henkilö kuuluu palauttaa tuohon maahan hakemuksen käsittelyä varten, hakemusta ei voi jättää muualle.

Osaako joku kertoa minulle, noudatetaanko tuota sopimusta Suomessa vai ei?

Jos noudatetaan, mitä kautta tuhannet somalit ja irakilaiset oikein tulevat Suomeen? Tulevatko he kaikki Venäjältä Suomeen, jolloin Suomi on juuri oikea paikka turvapaikkahakemuksen jättämiselle? Jos ei noudateta, miksi ei? Minä en ole kuullut tähän asiaan mitään erityisen virallista näkemystä.

Tuoreet puolueiden kannatusluvut kahdestakin lähteestä ovat ikävää luettavaa Kepun vinkkelistä.

Kannatus on alle 20 prosentissa ja suunta on ollut alaspäin jo pitkään. Kehitys ei sinänsä yllätä, koska puolue on edelleen ainakin imagollisesti vahvasti maaseutu- ja maakuntapuolue ja ei väite aivan tuulesta temmattu ole kun katsoo Suomen kunnallisvaalikarttaa. Melkein koko Suomi on pinta-alallisesti kepun väristä, paitsi pienet läiskät siellä täällä. Mutta noissa läiskissä asuu valtaosa suomalaisista. Maaseutu puolestaan tyhjenee, joten kannattajat vähenevät kun uusia ei kaupungeista tunnu löytyvän.

En voi sanoa, että tuntisin erityistä ikävää tämän kehityksen johdosta. Kepu on aluepolitiikkapuolue ja sellaisena se on ollut sössimässä suomalaista politiikkaa vuosikymmenet. Maltillista oikeistoa ja maltillista vasemmistoa tarvitaan, kuten myös pieniä mutta kovaäänisiä ääripuolueita, mutta maltilliselle maaseutupuolueelle on vaikea nähdä mitään suurta roolia niissä pöydissä, joissa mietitään tai ainakin kuuluisi miettiä, millainen Suomi pärjää maailmassa 25 vuoden kuluttua. Maaseutuelinkeinot kukoistavat tai ovat kukoistamatta, mutta niiden varaan ei rakenneta Suomen tulevaisuuden strategiaa muun kuin huoltovarmuuden osalta jos siltäkään osin.

Eihän kannatuksen lasku ole jäänyt muilta ja puolueelta itseltäänkään huomaamatta. Analyysejä on esitetty, mutta ne menevät nähdäkseni pieleen. SDP selittää laskevaa kannatustaan sillä, että äänestäjät mukamas jäävät kotiin kun oli hyvä tai huono sää ja tämäkään analyysi ei kestä tarkastelua. Kepun selitys on se, että pääministeriys ja Matti Vanhanen ovat kannatuksen laskun syyt. Yhteistä näille selityksille on se, että niissä ei nähdä mitään vikaa puolueessa tai sen ohjelmassa vaan siirretään vastuu joko säätilalle tai yksittäiselle henkilölle.

Minua oikeastaan hirvittää sanoa tämä, mutta mielestäni Matti Vanhanen on ollut aivan kelvollinen pääministeri. Asiat ovat järjestyneet ja hallitusohjelmassa on pysytty, ja puheenjohtajana hän on potkinut omiaan perseelle kun mopo alkaa keulia liikaa. Suomen pääministerit eivät ole ennenkään olleet mitään karismaattisia supliikkimiehiä vaan virkamiesmäisiä asioiden hoitajia, ja siinä Vanhanen on pärjännyt aivan tyydyttävästi. Vanhasen ongelmat liittyvät yksityiselämään ja siihen, että niistä on tehty valtakunnan ykkösuutisia, mutta poliitikkona hän on nähdäkseni aivan tyydyttävää keskitasoa kuten valtaosa muistakin. Ei sen kaksinaamaisempi kuin poliitikko yleensäkään eikä myöskään riidanhaastaja.

Näin ollen tuntuu hölmöltä syyttää puolueen kehnosta kannatuksesta Matti Vanhasta, sillä vaikka puheenjohtajana olisi kuka, nykyinen sekava linja, jossa kaksinaamaisesti väitetään oltavan kaupunkilaisen asialla ja käytännössä kuitenkin keskitytään alueellistamispuuhasteluun, ei vetoa kaupunkilaiseen. Tietysti puheenjohtaja on jäsenistölleen vastuussa ja Vanhanen varmasti vaihdetaan heti kun tilaisuus tarjoutuu, mutta on väärin kuvitella, että vaihtamalla puheenjohtaja toiseen puolueen ongelmat poistuisivat.

Itse asiassa puolueen ongelmat saattavat korostua jos se valitsee puheenjohtajaksi karismaattisen ja julkisuudessa viihtyvän henkilön, sikäli kun Kepussa sellaisia on.

Puolueen elämä on pitkään ollut nuorallatanssia maaseudun ydinkannattajakunnan ja kaupunkien prosentuaalisesti pienten mutta äänimäärällisesti merkittävien kannattajajoukkojen välillä. Jälkimmäisissä on puolueen tulevaisuus jos puolueella ylipäätään on tulevaisuus, mutta ensimmäisiä ei saisi hätistää Perussuomalaisiin, kuten jo nyt näyttää tapahtuneen pienessä määrin.

Vanhasen kaltainen virkamieslähestymistavan hyvä puoli on se, ettei se ärsytä kovinkaan monia liikaa. Tasapainoilu voi jatkua kun puheenjohtaja ei avoimesti ja näyttävästi kannata kumpaakaan leiriä. Jos puolue valitsee vahvan ja karismaattisen maakuntamiehen, kaupunkien kannatukselle voi heittää hyvästit kun väki näkee puolueen ankeat agraarikasvot. Jos taas puolue valitsee vahvan ja karismaattisen kaupunkilaispoliitikon, joka viis veisaa maaseudun vaalisilloista, maaseudun väki jää kotiin tai vaihtaa persuihin. Kummassakin tapauksessa eduskuntavaalikannatus laskee reippaasti.

Ihmeitä pitää tapahtua, jos Kepu ponnistaa seuraavissa vaaleissa kakkoseksi. Hallituspuolue siitä voi silti tulla jos Kokoomus ja SDP tulehduttavat täysin välinsä keskinäiseen riitelyyn. Tätä on yritetty viime vuodet kun SDP on pistänyt kaikki oppositiokritiikkipaukkunsa nimenomaan Kokoomuksen nälvimiseen, mutta saa nähdä onnistutaanko sotakirves hautaamaan vaalien alla. Kannattaisi, sillä oikeastaan SDP ja Kokoomus eivät pahemmin tappele samoista kannattajista ja päällekkäisyyttä on lähinnä joissain julkisen sektorin pienipalkka-ammateissa.

Mutta Kepu tarvitsee ymmärtääkseni pitkän oppositiokauden, uuden ohjelman ja pitkälti myös uudet kannattajat ennen kuin se kykenee nousemaan pääministeripuolueeksi uudelleen. Jos ylipäätään kykenee. Nykyiset eväät on syöty, ja siihen ei puheenjohtajavaihdoksista suurta apua ole.

Erinäköisissä spekulaatioissa ja löyhissä puheissa on ehdotettu Finnairille SAS:n ostamista tai jotain muuta yhteistyökuviota. Finnairin kannattaa nähdäkseni nykytilanteessa kiertää kumpikin vaihtoehto kaukaa.

Kun matkustaminen vähenee, lentoja on liikaa ja jokaisella lentoyhtiöllä on omat ongelmansa. SAS:n ongelma on se, että se on komitean suunnittelema joutsen, joka siis näyttää lähinnä rumalta ankanpoikaselta. Kun yhtiö on kolmen maan komitean tulos, valtaosa rahasta palaa turhanpäiväisen kotimaanreitistön ylläpitoon, koska kaikki on jaettu “yksi kullekin” -periaatteella. Samalla tavalla kaukoreittejä ei ole onnistuttu keskittämään Kastrupiin vaan vajaa puolet pitää lentää Tukholmasta.

Toisaalta SAS:llä ei ole maantiede-etua toisin kuin Finnairilla, sillä Suomesta käsin voi lentää vinkuintiaan yhdellä koneella vuorokaudessa edestakaisin, Ruotsista se ei onnistu enää. USA:n reitit taas ovat äärimmäisen kilpailtuja kun tarjontaa on paljon. Ainakin tällä hetkellä lentoyhtiöiden kivijalkoja ovat nimenomaan kaukoreitit, sillä niissä on vielä katetta toisin kuin syöttöliikennelähialuelentelyssä. SAS:n liikevaihdosta tulee vakavasti otettavien länsiyhtiöiden pienin prosentti kaukoreiteistä.

Jos Finnair jotenkin fuusioituu SAS:n kanssa vaikka nykytilanteessa Finnair on yhtiöistä vahvempi vaikkakin pienemmällä liikevaihdolla, se käytännössä menettää itsenäisyytensä ja joutuu jollain tapaa huomioimaan päätöksenteossa tuon mainitun komitean. Tuloksena on vielä suurempi komitea ja vieläkin rumempi puolisukeltaja, mutta hyödyt jäävät vähäisiksi. Päällekkäisyyttä on lähinnä Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä ja kaukoreiteissä Aasiaan, mutta karsiminen on vaikeaa. Yhtiöllä olisi määräävä markkina-asema Pohjoismaiden sisäisessä lentelyssä, ja SAS tuskin on valmis luopumaan Aasian reiteistään.

Tämä vaihtoehto tuo etuja lähinnä huoltopalveluissa ja ostotoiminnan volyymien kasvattamisessa, mutta tällaista yhteistyötä voisi aivan hyvin tehdä ilman fuusioitakin jos haluttaisiin. SAS:lle järjestelystä olisi hyötyä, koska se saisi kuitenkin kahmaistua puolikkaan tai vähän yli uudesta firmasta ja käytännössä siis pidettyä muinaisen hallintorakenteensa, mutta Finnairista se saisi maksumiehen Tanskan kotimaanlennoilleen. Finnair menettäisi tässä vain ketteryyttään ja ei saisi oikeastaan mitään.

Kun SAS on avoimesti myynnissä mutta Finnair ei ole, yksi vaihtoehto olisi tietysti ostaa tuo yhtiö ja ryhtyä johtamaan sitä nurkkapatrioottisen aluepolitiikkakomitean sijaan kuin liikeyritystä. Tämä metodi noin teoriassa voisi tuottaa jotain hyvääkin keskittämällä itäiset kaukoreitit Helsinkiin maantieteen takia ja läntiset kaukoreitit Kastrupiin myöskin maantieteen takia (Keski-Euroopasta vaihdolla tuleville koukkaus Ruotsiin tai Helsinkiin USA:n itärannikolle lennettäessä tuo matka-aikaa turhanpäiten lisää, Kastrupin sijainti on parempi), mutta ilmeinen ongelma on se, mitä tehdä Ruotsin liikenteelle, sillä määrällisesti väkimäärältään suurimmasta Ruotsista olisi kuitenkin eniten matkustajia. Jos heille tulee vaihto jokseenkin kaikkialle, heille on aivan sama lentävätkö he tällä yhtiöllä vai jollain kilpailijalla, joten bisnestä katoaisi.

Toinen ongelma on se, että SAS on nyt jo helisemässä noin viidentoista eri ammattiliiton kanssa. Jos firmalle tulisi ulkomainen omistaja, joka ajaisi alas turhat reitit ja luutisi turhan väen pois, tuloksena olisi kapina, ja yhtiö ei lentäisi pitkään aikaan mihinkään. Neuvottelut ovat vaikeita nytkin, mutta jos vastapuolena olisi suomalainen ja neuvottelun teema olisi jättiläissaneeraus, ne vaikeutuisivat edelleen.

Kolmas ongelma liittyy siihen, että erityisesti Ruotsi ja Tanska ovat toivottoman nurkkapatrioottisia sosiaalidemokratioita. Jos jotain asiaa ei ole keksitty niissä, se on huono asia. Norjassa tilanne on tavallaan sama, mutta koska norjalaiset on pelattu jo nyt täysin ulos SAS:n päätöksenteosta, heidän kannaltaan ei mikään muutu vaikka ääntä käyttäisi suomalainen. Kun tällaiseen perinteiseen yhtiöön tulisi suomalaisomistaja ja tämä omistaja aloittaisi saneeraukset sekä antaisi ymmärtää, että firmaa on johdettu päin helvettiä, tuloksena olisi toisenlainen kapina kun ihmiset eli matkustajat alkavat osoittaa mieltään. Sillä eihän ole edes teoriassa mahdollista, että joku suomalainen mukamas tietäisi mistään asiasta, varsinkaan ilmailubisneksestä, enempää kuin ruotsalainen ja tanskalainen, jotka oman määritelmänsä mukaisesti ovat kaikkien maailman asioiden terävimpiä asiantuntijoita.

Kyllähän lentoyhtiöissä tietysti suuruuden ekonomia toimii. Mutta SAS on bisneksen, hallinnon ja maantieteen loukussa ja siitä ei ole kovin vaikeaa jalostaa menestystarinaa. Lyhyen matkan konekanta alkaa olla vanhaa ja sen uudistaminen tarvitsisi jättiläisinvestoinnin. On Finnair tässä omistaja tai osa samaa konglomeraattia, lasku tuntuu joka tapauksessa lankeavan sen suuntaan.

Ainakin fuusio kannattaa kiertää kaukaa paitsi jos Finnair saisi siinä määräävän omistusosuuden, mitä se tuskin saisi. Se tarkoittaisi vain Finnairin lypsämistä kuiviin ja tuottoisien reittien siirtämistä muualle. Yrityskauppakaan ei tunnu houkuttelevalta, sillä se maksaisi mainitun koneinvestoinnin kanssa enemmän kuin mitä Finnairin kassavirralla kyetään maksamaan. Paitsi ehkä jos firman saisi ilmaiseksi.

Mietin tässä lumipäivän luppoaikaan erilaisia tapoja hallita maita tai alueita, ja mietin niiden hyvyyttä ja huonoutta. Epäilemättä kyse on puhtaasti omasta näkemyksestäni, mutta tässä niistä jokunen sana.

Eräitä hyviä tapoja luonnehtii se, että vallankahvan voi vaihtaa tai siihen voi jotenkin vaikuttaa. Erilaiset parlamentaariset järjestelmät riippumatta siitä, onko pomon nimi presidentti, kuningas vai kapteeniregentti, ovat tältä osin yhtä hyviä. Parlamentarismeissa ei oleteta kenenkään olevan täydellinen, mutta oletetaan järjestelmän kykenevän pistämään luuserit ennemmin tai myöhemmin luiskaan. Kun lisäksi parlamentaarinen järjestelmä on lähinnä päätöksentekoa jarruttava rakennelma, kukaan ei pysty sössimään asioita vaikka vallankahvassa olisikin kepuli tai muu lahjaton.

Valistuneet diktatuurit ovat hyviä, koska ne on määritelty hyviksi. Diktatuuri on valistunut jos se tuottaa hyviä tuloksia, ja jos huonoja, sitä nimitetään vain diktatuuriksi. Singapore on esimerkki hyvin toimivasta valistuneesta diktatuurista, mutta näissä on ongelmana aina vallanvaihto, sillä jotenkin pitäisi huolehtia siitä, että vallankahvaan nousee hyvä ja taitava henkilö eikä luuseria. Järjestelmä on kuitenkin liikaa yhden kortin varassa, että voisin pitää sitä mitenkään erityisen tavoittelemisen arvoisena. Se saattaa sopia johonkin paikkaan ja aikaan hyvin, mutta on vaikea nähdä tällaisen yhteiskunnan kestävän jokseenkin ennallaan ajan testiä, kuten vaikkapa brittiläinen parlamentarismi on kestänyt.

Yksinvaltainen perintökuninkuus ei ole niin pöllö systeemi kuin miltä se kuulostaa, vaikka se ei oikeastaan ole enää tätä päivää muualla kuin muutamassa pienessä maassa. Swazimaa ja jotain saaria tulee mieleen. Tämä on oikeastaan turhan päiten halveksittu tapa, sillä jos asiat toimivat oikein, tämä on sangen lähellä valistunutta diktatuuria. Nimittäin kuningashuoneissa on perinteisesti ollut hovi hoviherroineen, ja tämä joukko on usein tiennyt, mitä pitää tehdä jos vallankahvaan on nousemassa surkimus. Ratsastus- ja metsästysonnettomuuksissa kuolleita prinssejä löytyy historian sivuilta yllättävän paljon. Joskus toimeen on tartuttu vasta jälkikäteen, ja emme voine pitää esimerkiksi Baijerin Ludvig II:n ennenaikaista poismenoa minkäänlaisena sattumana.

Astetta heikompi laadullisesti on feodalismi, jossa käytännössä esiintyy jonkun verran säätykiertoa. Lääninherran valta ei ole rajaton, mutta kuitenkin liiallinen, ja kun lääninherroja ja vasalleja mahtuu maahan kuin maahan pilvin pimein, joukossa on väkisinkin sutta ja sekundaa. Mutta koska säätykierto on olemassa ja ansioitunut henkilö voi saada arvonimen ja läänityksen, kerho ei ole täysin suljettu. Ja kun kerho ei ole suljettu, se pysyy lähempänä rahvasta kuin suljetun kerhon järjestelmä. Feodalismissa on myös virkatie valitukselle jos lähin pomo vaikuttaa olevan täysin perseestä.

Suljetun kerhon aristokratia on järjestelmänä aika viheliäinen. Syntyperä päättää, ketkä hallitsevat ja ketkä eivät, ja kerhoon ei voi liittyä mitenkään. Tällainen joukko erääntyy parissa sukupolvessa kauaksi rahvaan elämästä, mutta kuitenkin käyttää heihin valtaa tietämättä tuon taivaallista, mitä palatsin muurien ulkopuolella edes tapahtuu. Ranskan vanha valta ennen vallankumousta oli tyyppiesimerkki tästä. Kun mitään keinoa liittyä vallankahvaan ei ollut eikä myöskään mitään keinoa vaikuttaa ja valittaa, ainoa keino saada äänensä kuuluviin oli ripustaa aristokratia tammenoksiin, mikä sitten lopulta suuressa vallankumouksessa tapahtuikin.

Oligarkia ei eroa suuresti aristokratiasta, koska kerho täydentää itseään. Kommunistidiktatuurit ovat käytännössä oligarkioita. Vallankahvaa kyllä täydennetään kun jostain aika jättää, mutta oligarkiat tuppaavat täydentämään itseään henkilöillä, joista on mahdollisimman vähän harmia. Eli perseennuolijoilla, jotka ovat opetelleet oligarkian tavat, manööverit ja ajatukset mahdollisimman hyvin ja ovat mahdollisimman epätodennäköisiä minkään uudistajia. Tästä tuloksena on pysähtyneisyys ja jämähtäminen siihen aikaan kun oligarkia pystytettiin.

Sotilasvalta on näitä kaikkia huonompi, muttei suinkaan huonoin tapa maata hallita. Sotilasvallan pieni etu on se, että maassa, jossa kaikki on sekaisin ja siviilihallinto rikkinäinen tai läpimätä, sotilasorganisaatiossa komentoketju toimii, ja maahan saadaan palautettua jonkunnäköinen ja jotenkin toimiva hallinto nopeasti. Viat ovat ilmeisiä. Osassa sotilasvallankaappauksia on tehty juuri tuo keikaus ja pidetty vaalit siirtymäajan jälkeen. Mutta järjestelmä houkuttaa erinäköisiä kenraaleja ja everstejä roikkumaan vallankahvassa hamaan maailman tappiin, ja kun sotilaat ovat hänen komennossaan, vallankumous ei ole kovin helppo. Kun sotilaat perinteisesti pidetään Pomolle uskollisena hyvällä elintasolla ja erivapauksilla, se osuus BKT:stä, mikä käytetään mitään tuottamattoman sotakoneiston ylläpitoon, tuppaa paisumaan kuin pullataikina kunnes edessä on konkurssi.

Pahnanpohjimmaisista toinen eli jumalainen itsevaltius on reliikki. Sellaisia ei ole enää missään. Yksinvallasta tämä eroaa siinä, että kun väki oikeasti uskoo hallitsijan olevan jumala tai jumalasta, perintökuninkuuden alla mainittu hoviväen toiminta ei tule kyseeseen, koska kukaan ei uskalla koukistaa sormeaan jumalaansa vastaan. Inkavaltio oli sangen puhdasoppisesti tällainen ennen kahtia hajoamistaan kuten myös jotkut muut Väli-Amerikan kulttuurit. Järjestelmä on täysin yhden kortin varassa ja mitään vara- tai vaihtomekanismia ei ole.

Moderneista (sort of) hallintomalleista huonoin on pappisvalta. Niitä löytyy jokunen maailmasta ja näissä lopputuloksen on oltava vallankumous, sillä verettömästi ei pappeja vallankahvasta pois saa. Kun nämä katsovat saavansa mandaattinsa jumalalta ja lisäksi ovat ylentäneet itsensä jumalan tahdon tulkitsijoiksi, maagisesti huomaamme jumalten tahtovan juuri heidän pysyttelemistään vallankahvassa. Jos kuolevaiset mussuttavat, he eivät yksinomaan kapinoi vallankahvaa vastaan vaan lisäksi kieltävät jumalansa, joka saattaa olla kuolemantuomion paikka, ja ainakin heitä odottaa kadotus ja öljyssä keittäminen helvetissä. Siinä, missä sotilasvalta, (valistunut) diktatuuri ja demokratia todennäköisesti eivät ole moksiskaan siitä, että ihmiset sivistävät itseään, pappisvalta taistelee tiedettä, kulttuuria ja kehitystä vastaan huiskuttamalla jotain pyhää kirjaa, sillä vallankumoukset tuppaavat lähtemään juuri sivistyneistön parista.

Joitain tapoja varmaan unohtuikin, mutta tuossa nyt pääpiirteittäin. Suoraa kansanvaltaa en käsitellyt, koska siitä voisin kirjoittaa toiste pidemmälti. Isoissa ympyröissä se on kuitenkin hankala, koska se ei kykene tekemään ensimmäistäkään ikävää päätöstä.

Lähinnä oma miettimiseni lähti siitä ajatuksesta, että pidämme parlamentaarista demokratiaa ainoana oikeana mahdollisena tapana hallita yhtään mitään. Muillekin tavoille on kuitenkin ollut aikansa ja paikkansa, ja voi hyvin taas olla jossain paikassa tulevaisuudessa.

Pappisvallalle ei sen sijaan ole tilaa missään.

... kuulemma enemmän kuin on satanut Lontoossa 15 vuoteen.

Mistä tietysti seuraa se, että juuri kukaan ei pääse huomenna töihin kun autoissa ei ole talvirenkaita ja julkinen liikenne toimii miten sattuu kun bussit ajavat ojaan ja lumi tukkii ratapihojen ja ratojen vaihteet ja junat eivät pääse sinne minne pitäisi.

Minulla on onneksi evästä tässä sen verran, ettei huomenna tarvitse pistää nenää ulos ovesta turhan päiten, mikä on juuri niin kuin sen pitääkin olla. Voin aivan hyvin katsella lunta terveellisen etäisyyden päästä, mutta ajatuskin siitä, että pitäisi elää kuten ennenkin ja mennä ovesta ulos jos maassa on lunta, on kovin nöyryyttävä.

Huomenna lähtevällä vieraalla on tosin jännityksentäyteinen matka Gatwickiin ja arpalippu, lennetäänkö sieltä mihinkään vai ei.

Joka paikka tuntuu olevan täynnä ns. Lex Nokiaa, eli lakia, joka antaisi yritykselle oikeuden katsella sähköpostiliikenteestä, kuka lähettää mailia kenellekin.

Minua on tässä koko spektaakkelissa hämmästyttänyt kaksi asiaa.

Ensimmäinen on se, mitä tällä lailla oikein yritetään saavuttaa. Kun käytäntö on julkinen, miksi yksikään rosvo lähettäisi suuria salaisuuksia firman sähköpostin kautta sen sijaan, että polttaisi ne cd:lle ja kiikuttaisi kotiin ja lähettäisi sieltä? Lisäksi suuren yrityksen sähköpostilokit ovat jättiläismäisiä, joten niistä on vaikeaa löytää mitään muuta kuin todistusaineistoa mahdollista oikeudenkäyntiä varten. Mitään aikaista puuttumista tms. vahinkoja minimoivaa ei tätä kautta voida saavuttaa.

Toinen on se, miksi lakia vastustetaan. Oleellisestihan tämä käytäntö ei eroa mitenkään julkisen sektorin ja joidenkin yksityistenkin yritysten postikeskuksista, joissa kirjataan jokaisen kirjeen lähettäjä ja vastaanottaja listaan, jotta voidaan esimerkiksi lakifirman tapauksessa tarvittaessa olla varmoja siitä, että paperit on todella lähetetty asiakkaalle tai oikeuteen, ja julkisella sektorilla se, että viranomaispäätökset ovat lähteneet sinne minne pitääkin. Tämä käytäntö on ollut vallalla varmaan niin kauan kuin on ollut postipalveluja, ja ainakaan viimeiseen sataan vuoteen kukaan ei ole älähtänyt asiasta. Mutta nyt kun asia haluttaisiin toteuttaa internetissä, jotkut huutavat kuin hinaajat.

Minusta nyt ovat etupäässä vastustusmielessä liikkeellä ns. usual suspects. Samat naamat ja järjestöt, jotka vastustavat kaikkia asioita, jotka liittyvät internetiin. Minusta on alkanut näyttää hieman siltä, että jotkut ovat juuttuneet 90-luvun alun internet-ideologiaansa. On yksinkertaisesti omaksuttu ajatus, että koska joku asia on internetissä, siihen ei saa puuttua työnantaja, lainsäätäjä, poliisi, paavi tai kukaan muukaan, koska määritelmän mukaisesti internetissä tapahtuvia asioita ei saa valvoa ja säännellä mitenkään.

En minä tiedä onko tuo laki tarpeellinen. Tuntuisi ettei ole. Mutta sen vastustamisen perusteet tuntuvat olevan kovin puolivillaisia ja vaikuttaa lähinnä siltä, että ne on keksimällä keksitty, koska ei kuitenkaan haluta sanoa ääneen, että kaiken internetissä pitää olla sääntelemätöntä ja vapaata kun kerran 20 vuotta sittenkin oli.

Noista ajoista internet on muuttunut pienten yliopistohikinörttipiirien jutusta kaiken kansan asiaksi, ja on selvää, että tämä muutos aikaansaa ennemmin tai myöhemmin tarpeita huomioida asia lainsäädännössäkin. Kyse ei enää ole asiasta, joka voi perustua johonkin risupartojen aikanaan kirjoittamiin etiketteihin ja itsesääntelyyn.

Naapuripubissa oli tänään nykyisten publikaanien kaksivuotistaipaleen juhlistamisseremonia. DJ Digger soitti 70- ja 80-luvun hittejä ja kaikilla oli kivaa. Olisihan sinne voinut jäädäkin vielä, mutta puolikuntoisena ei oikein jaksanut maistua.

Ja tupakanpoltto sisällä alkoi heti kun ovi laitettiin lukkoon joskus puoli tuntia virallisen sulkemisajan jälkeen, ja kun siihen ei enää ole tottunut, savu häiritsee ylenpalttisesti vaikkei sitä paljon ollutkaan.

Mutta pari viikkoa sitten mietimme, heitetäänkö mainitusta pubista ulos sulkemisaikaan vai saanko jäädä sinne kantamenninkäisten kanssa istuskelemaan. Enhän minä siellä usein käy mutta selvästi naama on jonkun verran tuttu, ja nyt tähänkin asiaan on saatu tutkivan journalismin keinoin vastaus.