Juuri tuossa irc-kanavalla johtaja Bragge sanoi jotenkin näin "olen itse asiassa tavannut aika vähän jenkkejä .... vaikka olettaisi töiden vieneen siihen suuntaan". Tämä sai minut miettimään. Samaa irc-jorinaa, sekä muitakin tuttuja maailmalta.

Tuossa väki kertoo, kuinka he olivat myynti- tai projektireissulla Angolassa, Syyriassa, Saudi-Arabiassa, Kuwaitissa, Kiinassa, Etelä-Afrikassa, Argentiinassa, Panamassa, Kolumbiassa jne jne jne. Pitkä lista maita, joissa ei pitäisi olla koulusivistyksemme perusteella edes lukutaitoa ja sähköä. Silti ne ostavat suomalaisilta it-yrityksiltä asioita ja väki matkustaa viikottain näihin maihin.

Jos jätetään pois konferenssimatkat sekä amerikkalaisten yritysten eurooppalaisten tytäryhtiöiden väen matkat Amerikkaan kuuntelemaan sanaa, milloin siellä on oltu bisnesmatkalla myymässä sinne jotakin tai tekemässä siellä jotain projektia? Minulle ei juuri nyt tule lähipiiristäni mieleenkuin yksi tapaus, mutta varmasti niitäkin enemmän on.

Silti maailmassa edelleen pidetään USA:ta maailman talousveturina. Tämä haisee pitkälle, sillä tämän epäilemättä rajoittuneen otokseni perusteella tuo talousveturi ei juurikaan osta mitään ulkomailta vaan lähinnä myy. Tai ostaa yrityksiä. Talousveturin aseman USA sai Britannialta 2. maailmansodan epävirallisten sotakorvausten peruina, mutta mikä on sen asema tänään?

Talousveturin olettaisin olevan sellainen, joka ostaa ja myy. Ja joka rakentaa verkostoja ostajien ja myyjien välille. Nykymaailmassa näyttää siltä, että amerikkalaiset osaavat myydä, mutta kun raaka-aineiden hinnat ovat nousseet, yllättävillä mailla on rahaa ostaa asioita ja kehittää infrastruktuuriaan, ja toisaalta amerikkalaiset eivät edelleenkään osta meiltä mitään. USA:sta on tullut IT-tavaran tukkumaa, josta ostamme atk:n, käyttöjärjestelmät, reitittimet ja muun sellaisen kunnes kiinalaiset tekevät kopiot halvemmalla, mutta meidän pitäisi kiinnostua enemmän asiakkaistamme eikä toimittajistamme, sillä jälkimmäisethän ovat meille palveluskuntaa.

Onko USA bisneskartalla mielissämme sillä paikalla, jolla sen tänä päivänä kuuluisi olla? Turistille se on edelleen loistava maa, ja käyn siellä mielelläni ainakin sen kaksi kertaa vuodessa kuten viime vuodet olen tehnyht, mutta se ei kuulu tähän. Todennäköisesti USA tekee myös lähitulevaisuuden kaikki merkittävät hiilidioksidinvähentämiskeksinnöt, ja jälleen myy asioita ja saa jatkoaikaa. Mutta ei se enää mikään veturi ole.

Hesari kirjoittaa tänään matkakorttijärjestelmän ongelmista käyttäjän vinkkelistä, ja YTV:n politrukit selittävät, että vika on käyttäjän päässä.

Nykyistä matkakorttijärjestelmää voisi luonnehtia lähinnä sanoilla "eilispäivän tekniikkaa jo ylihuomenna". Jos tuo järjestelmä olisi otettu käyttöön vuonna 1993, se olisi ollut kohtuullisen näppärä ja edistyksellinen ja ajanmukainen systeemi. Mutta kun se otettiin käyttöön vuonna 2002, se oli jo silloin vanhentunut, ja mitään siinä havaittuja vikoja ei ole kyetty korjaamaan.

Teknisesti järjestelmä on vanhanaikainen siinä, että se vaatii käyttäjää tietämään matkansa pituuden sen sijaan, että se tietää sen itse. Kävin joskus vuosituhannen alkupuolella Singaporessa pitkästä aikaa ja siellä oli jo siirrytty älykorttijärjestelmään, jossa korttia näytetään lukijalle mennen tullen ja sieltä vähennetään sitten rahaa matkan pituuden mukaan.

Helsingin järjestelmässä eräänä ongelmana on se, että se perustuu jähmeisiin vyöhykerajoihin. Matka Lehtisaaresta Keilaniemeen maksaa puolitoista kertaa sen verran kuin matka Ryssänkärjestä Vuosaareen, vaikka jälkimmäisessä matkaa ja matka-aikaa ja liikutteluun käytettyjä resursseja kuluu moninkertainen määrä. Tämä optimoi joukkoliikenteen käyttöä "vääriin" reitteihin tehden vyöhykerajojen ylittämisen kohtuuttoman kalliiksi hommaksi. Lontoossa on vyöhykejärjestelmä, mutta merkittävä hinnannousu on vain vyöhykkeiden 1 ja 2 välissä, ja sekin on vain 50 penceä. Muualla se on vähemmän tai sitä ei edes ole.

Toisekseen, matkakorttivimpaimen käyttöliittymä on surkea. Se on ihan näppärän näköinen värkki ja merkkivalot ovat informatiivisia, mutta koska nappuloissa ei ole mitään tuntoa ja nappulan painalluksen ja kortilta rahastamisen ja vihreän valon välissä voi olla melkein sekunnin viive, säännöllisesti ratikkaa käyttäessäni näin viikottain kaksoisrahastuksia, jossa joku kassien kanssa tasapainoileva painaa nappia pienen odottelun jälkeen uudelleen ja sieltä rahastetaan kaksi lippua.

Lippujen lataamiseen käytettyjen automaattien käyttöliittymä on täydellisen hirveä, vaikka se saakin bonusta laajasta kielivalikoimasta.

Mitäpä on tarjolla maailmalla? Ensimmäinen on tuo matkan pituuteen eikä keinotekoisiin vyöhykerajoihin perustuva rahastus kertalipuista. Lontoon systeemi on hiukan parempi tässä suhteessa satunnaiselle matkailijalle: vaikka kaupungissa myydään päivän travelcardeja, sellaista ei ole mitään syytä ostaa, sillä kertalipun käyttäjien korteissa on päiväkohtainen limitti, joka on käytettyjen vyöhykkeiden travelcardin hinta vähän alennettuna. Näin ollen etukäteen ei tarvitse tietää, paljonko aikoo päivän aikana matkustaa ja missä, vaan järjestelmä optimoi halvimman lipun. Lopulta voi käydä niin, että siellä on päivän hinta zoneille 1-2 ja joku 2-3 zonen matka sen päälle kertalipulla. Tai jotain.

Tätä voisi aivan hyvin jalostaa Helsinkiä varten ja poistaa käytöstä kuukausi- ja vuosiliput kokonaan. Kaikki käyttävät teoriassa kertalippuja, mutta järjestelmässä on päivälle, viikolle, kuukaudelle ja vuodelle hintakatto, optimoituna asiakkaan kannalta edullisimmaksi. Matkat voidaan tämän jälkeen hinnoitella pituuden ja kulkuneuvon eikä kaupunginrajan mukaan. Toinen etu Lontoon systeemissä on automaattitäyttö. Kun korttinsa rekisteröi kuten olen tehnyt, aina kun saldo laskee alle viiden punnan, sinne tankataan saman tien 20 puntaa lisää ja veloitetaan luottokorttiani. Minun ei tarvitse käsin koskea mihinkään ikinä, näyttää vain korttia matkustaessani.

En näe mitään teknistä tai teoreettista syytä, miksi Helsingissä nykyisellä matkakorttihirviöjärjestelmällä ei voisi heittää kuikkaa ja rakentaa tilalle modernin ottamalla parhaat puolet sieltä ja täältä. Käytännön syitä on useita, kuten se, että joukkoliikenteen rahoitus perustuu kuntarajoihin ja näin ollen mitään järkevää ei voi tehdä ilman, että kaikki ovat yksimielisiä, mikä tarkoittaa sitä, että nykyiseen lipunlukijaklunssiin tullaan lisäämään lisää kummallisia numeronappuloita, mitään sen suurempaa ei tultane näkemään.

Suomessa en viitsinyt lajitella mitään jätteitä, koska olin aivan liian laiska siihen. Eestissä se ei olisi ollut edes mahdollista. Täällä asia on hoidettu minusta hieman fiksummin.

Täällä jätteelle on kolme kategoriaa: biojäte, kierrätettävä jäte ja muu. Biojätteelle on monissa taloissa keittiön lavuaarissa jätemylly, joka hienontaa sen ja moska häipyy putkia pitkin pois. Jos sellaista ei ole, pihassa on pönttö sitä varten. Kierrätettävää jätettä ei tarvitse lajitella muuten kuin että se on kierrätettävää. Vanhat lehdet, pahvilaatikot, peltipurkit, kaljapullot, muovipurkit ja kaikki muu kierrätykseen päätyvä laitetaan samaan pönttöön. Loppujäte pakataan mustiin säkkeihin, jotka saa viedä portinpieleen ulos joka toinen sunnuntai kello yhdeksän jälkeen illalla. Näin siis Greenwichissä, joka kaupungissa on omat säännöt.

Tässä on minusta hyvä keppi ja porkkana -ratkaisu. Kun sekajätettä ei saa edes viedä kotoaan mihinkään ulos muuten kuin kahden viikon välein, motiivi olla heittämättä haisevaa jätettä sekaan on olemassa. Toisaalta jätemylly on aika helppokäyttöinen jos sellainen sattuu olemaan (minulla ei ole), eli ei tarvitse edes nysvätä mitään vaan heittää tähteet viemäriin ja painaa nappia. Keittiössä on kaksi roskapönttöä. Toiseen sekajäte ja toiseen kaikki kierrätettävä, jota itse asiassa on valtaosa jätteestä täkäläisen tulkinnan mukaan. Ja kun sitä ei tarvitse lajitella itse, ainoa vaiva on tuo kahden roskapöntön malli. Kierrätysjätteenkin voi viedä pihalla olevaan lootaan koska hyvänsä jos pönttö täyttyy.

Näin ollen minun ei tarvitse lajitella muoveja, metalleja, lasia jne. erikseen vaan Joku Muu tekee sen minun puolestani. Tämän verran voin nähdä itsekin aivan mainiosti vaivaa, mutta en todellakaan rupea erottelemaan lasipurkkien peltikansia yhteen astiaan ja itse purkkia toiseen ja sitten viemään näitä johonkin kolmen kilometrin päässä olevaan kierrätyspisteeseen.

Miksi internet-sensuurin vastustamisen keulakuvaksi on valikoitunut hahmo, joka ei osaa käyttää pukua ja kravattia vaan näyttää lähinnä käytettyjen maatalouskoneiden kauppiasharjoittelijalta?

Tiedän, ihmisiä ja heidän sanomaansa ei saisi arvostella heidän ulkonäkönsä tai pukeutumisensa mukaan, mutta kaltaiseni taantumuksen edustajat tuppaavat olemaan käytännössä toista mieltä. Sanoma menee joka paikassa paremmin läpi kun sen esittää asianmukaisesti pukeutunut henkilö eikä epämääräinen hampuusi.

Kokeilkaapa itse seuraavan kerran taloyhtiön yhtiökokouksessa vetää päällenne hyvin prässätty ja istuva puku ja kravatti. Yhtiön normaalisti kaikkia asioita vastustava eläkkeellä olevien ruotsinopettajien muodostama änkyräkopla kuuntelee haltioituneena viisaita sanojasi ja ajattelee "siinä vasta hieno mies". Maailman ei pitäisi toimia näin mutta se toimii näin. Internet-sensuurin vastustaminen on aivan liian vakava asia ryssittäväksi vain siksi, että lehtineekerit raahaavat väkisin kameran eteen henkilön, jonka ansiot ovat olleet enemmänkin tutkimuspuolella eikä niinkään tulosten esittämisessä ja julkisessa debatissa.

Olen nyt katsellut kuukauden päivät säännöllisesti hörökorvien uutislähetyksiä, ja niissä on suomalaisiin verrattuna jonkunkin verran eroja.

Suomessa uutiset keskittyvät asioihin. On kyseessä sitten politiikka tai tapahtuma maailmalla, sitä käsitellään tuon tapahtuman tai hankkeen lähtökohdista ja selitetään taustoja ja analysoidaan mahdollisia seurauksia jos joku asiaa kommentoi. Uutisissa käydään läpi tärkeimmät ulkomaanuutiset, tärkeimmät kotimaanuutiset, tärkeimmät talousuutiset ja tärkeimmät kulttuuriuutiset. Voimme tietysti syyttää YLE:n uutistoimitusta poliittisen näkemyksen ottamisesta, mitä se toisinaan varmasti tekeekin.

Englannissa sen sijaan uutiset lähtevät aina ihmisestä. Tapahtumat eivät kiinnosta ketään, politiikka kiinnostaa vain jos joku poliitikko mokaa ja asia näin henkilöityy. Kulttuurista ei ole tietoakaan, urheilutuloksia on enemmän. Täällä tämän hetken pääuutinen näyttää olevan joku australialainen kalastaja, joka on pelastunut lilluttuaan päivän meressä. Poliittisessa hankkeessa keskitytään kertomaan, kenen idea se on ja mollaamaan tätä henkilöä sen sijaan, että kerrottaisiin hankkeesta ja sen taustasta. Kun päivän päähömppäuutinen ja parin julkisuuden henkilön nolaus on tehty, loppuaika täytetään rikosuutisilla. On murhaa ja raiskausta ja näistä jaettuja tuomioita. Suomessa henkirikokset pääsevät pääuutisiin vain, jos niissä on jotain erityisen pöyristyttävää. Täällä puolet uutislähetyksestä täytetään murhilla, ja jos niissä ei ole mitään kovin kiinnostavaa, niitä uutisoidaan silti ja haastatellaan rosmon naapuria.

Täällä oli joku pieni maanjäristyksenpoikanen toissayönä. Katselin BBC:tä todella kauan ennen kuin siinä kerrottiin, missä tuo järistys oikeastaan tapahtui ja kuinka voimakas se oli. Uutisissa kerrottiin, että viime yönä oli Britannian suurin maanjäristys 25 vuoteen. Sen jälkeen hyökättiin vain haastattelemaan nobodyjä, jotka kertoivat, kuinka kukkapurkkeja tippui ikkunoilta, ja vakuutuspomoa, joka voivotteli, kuinka kauheasti tämä maksaa hänenkin firmalleen. Faktoja ei itse asiassa kerrottu uutisissa ollenkaan vaan uutisruudun alla rullaavassa tekstikentässä.

Minusta tuntuu, että Suomen uutistarjonta on osaltaan syypää siihen, että suomalaiset tuntuvat tietävän maailman menosta kohtuullisen paljon, ja hörökorvat eivät pääsääntöisesti tiedä mistään muusta mitään kuin skandaaleista ja jalkapallosta.

Hesari julkisti tänään halvan dollarin innoittamana hiukan hintavertailuja USA:n ja Suomen välillä ja paljasti sen, minkä jokainen hintoja seuraava on tiennyt jo ennestään.

Hesarin juttu kertoo kuitenkin vain puoli totuutta. USA on tietysti nyt poikkeuksellisen halpa peson kurssin takia, mutta lukijalle olisi ollut avartavaa nähdä samanlainen hintavertailu, jossa olisi ollut mukana USA:n lisäksi Singapore, Japani, Kiina/Hong Kong, Australia ja vaikkapa Argentiina. Samalla tuotelistaa olisi voinut hiukan laajentaa ottamalla sinne esimerkiksi mukaan musiikkia, elokuvia ja kirjoja. Tai oikeastaan mitä hyvänsä helposti liikkuvaa tavaraa.

Maailmaan on syntynyt kaksi ja puoli hintavyöhykettä. USA on se alimmainen puolikas, lähinnä johtuen valuuttakursseista. Lähellä USA:n hintoja ollaan oikeastaan kaikkialla muualla maailmassa, paitsi Euroopassa. Eurooppa on täysin oma hinnoitteluvyöhykkeensä, jossa kuluttajilta riistetään tuotteesta riippuen 20-100% enemmän täsmälleen samasta tavarasta kuin missään muualla maailmassa. Tämä ei johdu millään tavoin valuuttakursseista vaan siitä, että Euroopassa on totuttu maksamaan kaikesta helvetin paljon ja kun markkina on edelleen pirstaleinen, mitään hintakilpailua ei ole syntynyt. Kun lisäksi ihana EU:mme on enemmän huolissaan valtioiden verotulojen riittävyydestä kuin ostovoimaisista kuluttajista, se ei tee mitään tätä muinaista asetelmaa horjuttavaa vaikka voisikin.

EU voisi tehdä vaikka mitä: nostaa verovapaan tuonnin rajaa nykyisestä naurettavasta 175 eurosta 4200 euroon, jotta ihmisten kannattaisi ihan "laillisestikin" tehdä matkoja ostamaan kallista tavaraa muualta ja yksi ulkomaille lähtevä voisi tuoda ipodit ja leffat kymmenelle kaverillekin. Toisekseen, EU voisi vapauttaa verkkokaupan, mukaanlukien EU:n ulkopuolelta tuleva, arvonlisäverosta ja tulleista ainakin alle 4200 euron ostosten tapauksessa. Kolmanneksi, EU voisi julistaa alueellaan pätemättömäksi kaikki sellaiset sopimukset, jotka antavat tukkukauppiaille tai jälleenmyyjille oikeuden myydä tuotteita tai palveluja vain osassa EU:ta. Nyt varsinkin tekijänoikeuksien alainen materiaali on kaikennäköisten epämääräisten sopimusteknisten rajoitusten piirissä, jotta EU:n sisälläkään ei synny mitään kilpailua.

EU ei tee mitään koska siltä puuttuu motiivi. Riistoa harrastavat tukut ja kaupustelijat eivät tee mitään, koska heiltäkin puuttuu motiivi. Ehdotan, että rupeamme motivoimaan näitä jälkimmäisiä. Mitä enemmän bisnestä siirtyy EU:n ulkopuolisiin verkkokauppoihin, sitä nopeammin nämä käenpoikaset ymmärtävät, että globaalissa maailmassa ei voi olla Eurooppa-saareketta, jossa persaukisilta ihmisiltä nyhdetään kaksinkertaisia hintoja vain siksi kun niin on aina ennenkin tehty. Itse olen yrittänyt ostaa EU:n ulkopuolelta kaiken minkä vain järkevästi ostamaan pystyn.

Mitä ihmettä Halonen vätystelee Kosovon tunnustamisen kanssa? Tämä haiskahtaa tympeältä tuulahdukselta pysähtyneimmältä Koiviston ajalta. Baltian maiden tunnustamisen venkoilu on edelleen tukevasti muistissa.

Suomen ei ole mikään pakko tunnustaa Kosovoa. Mikään, mitä teemme, ei vaikuta yhtään mihinkään tuolla maailmankolkalla tapahtuvaan, joten sinänsä asia on yhdentekevä. Suomen ulkopoliittiselta johdolta odottaisin kuitenkin ryhtiä sanoa "kyllä, tunnustamme Kosovon nyt" tai "emme tunnusta Kosovoa nyt" ja on päätös kumpi hyvänsä, perustella se lyhyesti jotenkin. Nyt ei tehdä kumpaakaan vaan teknisillä "matkakiireillä" yritetään olla tekemättä kumpaakaan, jotta voidaan jälkikäteen väittää ollun täydellisen oikeassa. Tämä kuulostaa Ranskan suhtautumiselta sotiin: ensin antaudutaan ilman taistelua ja kun joku muu on hätistänyt miehittäjän pois, sen jälkeen kutsutaan sotaa murskavoitoksi ranskalaisille.

Nyt Halonen ei joudu sanomaan ääneen, että Kosovoa ei tunnusteta, koska ryssykät eivät tykkää. Kaikki tietävät kuitenkin, mistä tässä on kysymys, joten minua mietityttää, miksi kansa äänestää ja kannattaa presidenttiä, joka ei halua olla rehellinen edes päivänselvissä asioissa.

Jos poliitikkomme eivät kykene suoraselkäisyyteen, suosittelen heille Sveitsin ulkopolitiikkaan siirtymistä. Ei oteta kantaa mihinkään, ei puolesta eikä vastaan. Muut saavat tehdä mitä lystäävät ja se on heidän asiansa. Meidän asiamme ei ole kommentoida, syyttää, kannattaa tai tuomita. Tämä kuitenkin edellyttää myös sitä, että lopetetaan Suomen totutut reaktiot sellaisiin maailman tapahtumiin, joissa voi arvostella USA:a, Israelia tai länsimaita nyt yleensäkin.

Kuli toi aamulla Aperture 2:n ja olen pyöritellyt sitä nyt tässä tämän päivän. Päivitys maksoi 65 puntaa, mikä ei ole hirveän suuri raha jos nyt ei aivan ilmainenkaan, ja olen nyt miettinyt, oliko se hinnan arvoinen vai ei.

Ulkoisesti isoin muutos on tapahtunut näytön layoutissa. Kun 1.5:ssä oli ruudun vasemmassa laidassa projektilista, keskellä kuva ja oikeassa laidassa haluttuja paneeleja (adjustments, metadata), nyt oikean laidan kentässä on kolme tabia "projects, adjustments, metadata" eli näytössä on säästetty tilaa ottamalla siitä hyötykäyttöön usein aika turha ja vähällä käytöllä oleva projects-tila. Tai sitten koko klunssin voi ottaa liikuteltavaksi HUDiksi. Tästä uudistuksesta on iloa isolla ruudulla. Kannettavan näytöllä kuvan koolle asettaa pystysuunta isomman rajoituksen kuitenkin, joten siinä olisi itse asiassa aivan hyvin tilaa molemmilla puolilla sekä projektilistalle että säädöille.

Omasta vinkkelistäni suurin käyttöliittymäparannus on se, että komentonappulat voi nyt konfiguroida mieleisekseen. Vanhassa tämä vaati jotain puliveivaamista ja salatiedettä. Jokainen suomalainen haluaa tehdä tämän, sillä näppäinshortcutit ovat ainakin omassa käytössäni keskeinen kuvien prosessoinnin nopeuttaja. Aperture on tehty pesussa kutistuneille amerikkalaisille, joiden näppäimistökin on pesussa kutistunut. Näin ollen joitain näppäinkomentoja ei ole suominäppiksellä saanut tehtyä ollenkaan ja jotkut yleisesti käytetyt kuten esimerkiksi "make stack pick" eli parhaan valitseminen pinosta kuvia oli jenkkiversiossa omppo+kenoviiva, suominäppiksellä toteutettuna omppu+shift+alt+7 joka on ehkä hieman raskassoutuista. Looppi päälle ja pois tulee oletuksena siitä hipsusta, joka vaatii shiftin ja jota en ole saanut toimimaan koskaan.

Nyt tavalliset monen nappulan takana suominäppiksessä olevat komennot voi mapata vaivatta helppoihin nappuloihin ja käyttömukavuus parani oitis.

Adjustments-valintoihin on tullut jokunen toiminto lisää. Devignettingiä olen kaivannut ja nyt se sitten tuli ja jopa toimii. Tuo on ollut satunnaisessa kuvassa melkeinpä pääsyy photoshopata kuvaa (tai laiskuuttaan cropata siitä reunat pois, jotta tummat nurkat eivät niin häiritse). Toinen isompi muutos liittyy värien käsittelyyn. Kun Aperture 1.5:ssä Color-valinnassa oli kuusi väriä, joita sillä voi säätää, 2.0:ssa on oletuksena ne samat kuusi väriä ja samat asetukset niille kuin vanhassakin versiossa, mutta tässä voi korvata minkä hyvänsä värin toisella siten, että vain klikataan haluttua väriä ruudulta. Itse en ole pahemmin käyttänyt värien mulkkaamista toiseksi, mutta jos siitä pitää niin nyt sekin onnistuu ilman Photoshopia. Vibrancy vaikutti joihinkin kuviin sangen käyttökelpoiselta uudelta säädöltä. Se on värikylläisyyttä lisäävä säätö, mutta siinä missä saturation säätää koko skaalaa, tuo säätää vain aliedustettuja värejä. Saturaatiota lisäämällä kuvista tulee usein hiukan falskeja, tämä toimii moneen kuvaan paremmin ja puhaltaa niihin hieman henkeä lisää.

Ennen


Jälkeen

Resurssisyöppö softa on edelleen. 8 ytimen Mac prossa se toimii tietysti kuin junan vessa, mutta Macbook prossa (2 GHz core duo) huomaa eroja hyvässä ja pahassa. Näytönohjaimelta (?) ilmeisesti vaaditaan jälleen kerran enemmän, sillä luuppi ei liiku kovinkaan letkeästi Macbookin ruudulla, 1.5:ssä se kulki mutta hieman tökkien. Nyt siinä on niin toivoton lagi, ettei koko luuppia viitsi käyttää ollenkaan ellei ole ihan pakko. Toisaalta näyttäisi siltä, että aivan jumalattoman hidas jpg previewien rakennus on saanut jonkunkin verran lisää vauhtia. En ole vertaillut asiaa erityisen tieteellisesti, mutupohjalta se näyttäisi olevan kaksi kertaa vauhdikkaampaa.

Minä maksan tästä mielelläni päivityshinnan ja voin suositella uuttakin varsinkin kun hinnat laskivat taas reippaasti. Imacia en omista, joten sillä testaaminen jää jonkun toisen hommaksi. Minimacien ja kannettavien suhteen näyttäisi kuitenkin siltä, että softa on liian raskas niillä ajettavaksi.

Mistä päästäänkin taas siihen Applen edelleen jatkuvaan vitsaukseen, että ammattilaiskokoinen, -tehoinen ja -hintainen Mac pro on olemassa, ja sitten on halvemmalla Minimaceja ja kannettavia. Mac midi puuttuu välistä. Aperture on hinnaltaan (uusi hiukan alle 200 euroa) jo täysin amatöörikuvaajan ulottuvilla ja softana olisi hyvä vaihtoehto Adoben Lightroomille. Mutta jos sen kylkiäisiksi pitää ostaa viiden tonnin kone ennen kuin softalla tekee mitään, kohderyhmä on ehkä vähän hakusessa.

Joku suomalainen mäkihyppääjä pudotettiin pois joukkueesta kun oli ollut dokaamassa illalla ja antoi liittopomojen egolle sopimattomia lausuntoja. Julkisuudessa on kuultu jokunenkin mielipide siitä, että liitto toimi harkitsemattomasti ja kun kerran suoritukset ovat hyviä, tuomio oli aivan liian ankara ja kaikin puolin väärä.

Tällaisessa ajattelussa on kuitenkin perustavaa laatua oleva virhe lähtökohdissa. Asiaa pitäisi lähestyä ennen kaikkea siltä kannalta, että vapaaehtoisesti kummalliseen haalariin pukeutuva, suksia käyttävä ja 90-metrisen mäen huipulta hyppäävä henkilö ei mitenkään voi olla oikeustoimikelpoinen vaan kuuluu lähinnä holhottavaksi. Kun epäherrasmiesmäinen käytös on saanut jatkua näinkin pitkään, meidän on syytä epäillä, että kotikasvatus ei ole mennyt aivan nappiin. Kun asiaan ei ole puututtu kotona ja pahatapaisuus ja tyylittömyys rehottaa, on parempi, että joku toinen puuttuu asiaan, sillä tuonikäinen henkilö ei kuitenkaan vielä ole täysin menetetty tapaus.

Arvoista puhutaan paljon, ainakin enemmän kuin joskus ennen. Niitä tehdään firmoille ja yhdistyksille ja niitä julkaistaan ja vaaditaan muita noudattamaan omaa listaa.

Tässä kirjoitan lähinnä omasta arvomaailmastani, sillä olen huomannut, ettei se ole ihan hirveän yhteensopiva valtavirran kanssa. Minun omassa arvomaailmassani isoimman yhteensopivuusongelman tuottaa se tosiasia, että se sisältää vahvan me vastaan muut -elementin. Se, miten suhtaudun läheisiini ja millaista arvomaailmaa tässä noudatan ei ole millään tavalla yleistettävissä koko maailman ihmisiin. Siinä, missä tuttuja ja lähipiiriä kohtaan arvomaailma on sangen "pehmeä", huomaavainen, auttava jne, täysin ventovieraiden kohtalo ei voisi kiinnostaa vähempää edes etäisesti.

Olen huomannut tämän olevan jossain määrin hankala asia monen hyväksyä. Nykymaailmassa näyttävät vallitsevan globaalimmat arvot, ja huolta kuuluu kantaa koko maapallosta ja sen asukkaista eikä vain lähimmästä klikistä. Arvomaailmaani ei kuulu myöskään minkäännäköistä oikeaoppista vihreyttä. Ajattelen kyllä vihreitä asioita, mutta vinkkelistä "mitä minä voin hyötyä rahallisesti tästä" ja jos en keksi mitään, unohdan koko asian epäkiinnostavana. Jos tutuilla on ongelmia ja voin auttaa, autan ilman muuta. Jos Afrikassa jengiä kuolee nälkään, käännän kylkeä. Esimerkiksi nykyisin paljon puhuttava maahanmuutto analysoituu samalla tavalla. Kannatan sitä kulmaa, joka hyödyttää minua rahallisesti ja vastustan sitä kulmaa, joka ei näin tee. Se, että muuttohaluisilla on kurjaa jossain Lähi-Idässä on täydellinen ja epäkiinnostava sivuseikka, koska se ei vaikuta lompakkoni sisältöön.

En yritä käännyttää näissä asioissa muita, koska jokaisen on mietittävä asiansa itseään tyydyttävään järjestykseen. Arvomaailmani on ongelmallinen niille, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen levittää sanaa, on sana sitten mikä hyvänsä. Nykyiset arvoni eivät tietenkään ole monoliitti vaan voivat muuttua jos niitä huvittaa muuttaa, mutta niiden pohjalla on sen verran ajattelua, etten tuuliviirimäisesti retkahda mihinkään trendikkääseen kovin helposti. Jokunenkin ihmissuhde on jäänyt syntymättä vakavien arvoerimielisyyksien takia. Ei siksi, että ne olisivat minua haitanneet, mutta niitä toisia sitten sitäkin enemmän.

Itse olen jo ajat sitten luopunut toivosta löytää samalla tavalla ajattelevia. Joko törmään kaikkia ymmärtäviin ja kaikkiin samalla tavalla teoriassa suhtautuviin, tai sitten törmään täydellisen itsekkäisiin ja itsekeskeisiin ihmisiin, joilla "lähipiiri" on piirretty navan ympärille. Poliittisissa puolueissa mikään puolue ei toteuta arvomaailmaani edes etäisesti, joten päädyn lähinnä antamaan vastustusääniä kaikkein pahinta vastaan.

Minulle myös aina kerrotaan toisinaan, että olen paha ja ilkeä ja välinpitämätön ihminen. Näin väittäjät puhuvat kuitenkin vastoin parempaa tietoaan.

Hörökorvat ovat maksaneet sata tonnia ilmiantajalle saadakseen tiedot niistä briteistä, joiden rahoja makaa liechtensteinilaisissa pankeissa.

Ilmiantaminen sinänsä on vastenmielinen tapa, johon syyllistyvät pitäisi rangaistukseksi nimittää kepun puoluesihteereiksi. Tästä asiasta en niin osaa sanoa, koska siinä on liikkunut rahaa. Epäilemättä viekkaudella ja vääryydellä hankittua tietoa, mutta jos näin saa keikattua sen verran isot rahat, että voi muuttaa loppuiäkseen piiloon johonkin sellaiseen paikkaan, jossa kukaan ei tunnista halpa-arvoiseksi ilmiantajaksi ja on valmis tämän siirron tekemään, mikäpä minä olen tätä arvostelemaan.

Sitä en sitten tiedä, mitä tästä seuraa. Muutama rötösherra joutuu tietysti maksamaan hiukan veroja, mutta kuka ne lopulta maksaa? Jos ne kaatuvat pankin asiakkaiden piikkiin, Liechtensteinin maine pankkimaana on mennyt kymmeniksi vuosiksi. Kukaan ei enää viitsi laittaa rahojaan valtioon, josta niitä vuodetaan taskurahakorvausta vastaan viranomaisille. Voi hyvin olla, että pankit tekevät lopulta kaikessa hiljaisuudessa diilejä avainasiakkaidensa kanssa ja maksavat nämä verot siksi, koska niiden oma valvonta on pettänyt mennessään palkkaamaan mätämunan riveihinsä ja päästäessään hänet käsiksi arkaluontoisiin tietoihin.

Minulla ei ole verissä rötösherranjahtaamisgeeniä, ja pidän tässä tapauksessa hyvinkin arveluttavana sitä, että valtiot ovat lähteneet tälle tielle. Niillä on virkavalta jahtaamassa rosvoja, mutta lienee päivänselvää kaikille, että tietoja myyneellä henkilöllä ei oikeasti olisi ollut oikeutta myydä näitä tietoja. Nyt siis tarkoitus on pyhittänyt keinot, ja rikoksella hankitusta materiaalista ollaan valmiita jopa maksamaan. Minä en oikein osaa arvostaa valtiovaltaa, jonka oma moraali on sen verran matala, että se kykenee tällaiseenkin temppuun.

Greenwich Kaakkois-Lontoossa on ollut olemassa jossain muodossaan tässä sen aikaa kun on ollut moderni Englantikin. Kuka tällä saarella sitten aina lie asunutkin ja pitänyt valtaa, Greenwichissä on aina ollut jotain siihen liittyvää asutusta. Saksonit pitivät paikalla kirkkoa ja hautausmaata. Roomalaisella ylimystöllä oli paikalla kesähuviloita. Juutitkin pitivät paikalla tukikohtaansa tuhatluvulla ja hyökkäilivät täältä ympäristöön.


Pian valloituksen jälkeen, 1082, Greenwich kaapattiin kruunun haltuun. Paikalla on ollut kuninkaiden metsästysmajoja, kappeleita ja aateliston palatseja. Seudun "all time high" lienee osunut 1400-1500 -lukujen taitteeseen. Nykyinen Old Royal Naval College, alkuperäinen Palace of Placentia, oli lopulta Tudorien valtaannousun syntysija, ja yksi maan maineikkaimmista hallitsijoista, Elisabet I, syntyi tuossa palatsissa.

Toinen seudun tähtihetki liittyy nollameridiaaniin. 1600-luvun lopulla Kaarle Ii rakennutti Greenwichin puistoon kuninkaallisen observatorion, jossa 1800-luvun puolessavälissä "keksittiin" nollameridiaanin paikka kulkemaan juuri siitä. Nollameridiaaneja oli muitakin, mutta 1880-luvulla se sitten sovittiin koskemaan koko maailmaa. Ranskalaiset eivät tosin ottaneet äänestykseen osaa kun tiesivät häviävänsä ja käyttivät Pariisin meridiaania vielä muutaman vuosikymmenen ennen kuin antoivat periksi, mikä kuulostaa perin ranskalaiselta.

Pidän itse seudusta, koska se on "vanhaa". Uusien bunkkerien sijaan paikassa on paljon satoja vuosia vanhoja taloja. ja arkkitehtuuri kohtuullisen eheää. Greenwichin keskustassa on ravintoloita, pubeja, teattereita ja pikkukauppoja. Päivisin aika paljon turisteja, iltaisin ei niinkään. Turistille Greenwich on hyvinkin käymisen arvoinen paikka. Sinne pääsee DLR:llä Bankin asemalta tai junalla Charing Crossin tai London Bridgen asemilta. DLR:llä tulevan kannattaa jäädä pois jo Island Gardensissa, käydä joen rannassa katsomassa miltä paikka näyttää, ja sitten kävellä Greenwich foot tunnelia toiselle puolelle. Puistossa voi lampsia kesäisin, ja jos kaljahammasta kolottaa, voi käydä vaikkapa Gipsy Mothissa, King's Armsissa tai Trafalgarissa.

Paikan arkkitehtuuria voi katsella esimerkiksi kävelemällä kierroksen lähtien Cutty Sarkin asemalta. College Approach, King William Walk, Burney Street, Crooms hill, Gloucester Circus, Royal Hill (puolessavälissä on gastropubi ja vieressä tavallinen pubi jos jano tai nälkä yllättää), Greenwich south street, Greenwich high road ja takaisin Cutty sarkin asemalle.

Kävelin tutun pihvinsyöjäisistä DLR-asemalle toisen syöttilään kanssa. Mudchuten asemalla meidät pysäytti hahmo.

Ymmärrän, että hänen koulutuksensa ei kenties ollut paikallista huipputasoa. Ja ymmärrän perin hyvin senkin, että kun on lusikalla annettu, kauhalla on kovin ankea ammentaa.

Minun on hiukan hankalampaa samaistua siihen mieheen, joka nähdessään päähinepäisen mieshenkilön asemoi hänet päähineestä riippuen joko rap-artistiksi tai uskovaiseksi, mutta ymmärrän, että kaltaisiaan on tällä saarella monta. Mainitun mieshenkilön olemus oli kuitenkin riittävässä määrin huoliteltu, jotta häntä olisi saattanut vahingossa pitää jopa ylemmän luokan yleisönä.

Meidän kohtaamisessamme asia oli lopultakin ilmeisen helppo, sillä emme olleet pukeutuneita kultakäätyihin ja kainaloissamme ei myöskään ollut isotissisiä 16-vuotiaita.

Heppu pysäytt meidät ja kysyi "oletteko Utahista?".

Hiilidioksidipäästöt ovat päivän sana.

Minä en tiedä, kuinka paljon ne vaikuttavat ilmaston lämpenemiseen enkä edes sitä, onko ilmasto lämmennyt merkittävästi yleistä pitkän ajan trendiä vastaan. Tiedän kuitenkin sen, että vähemmän tupruttelu on parempi kuin enemmän tupruttelu riippumatta siitä, mitä tuprutetaan, joten en vastusta pyrkimyksiä vähentää hiilidioksidipäästöjä.

Onko kukaan tutkinut asiaa siltä kantilta, paljonko maapallo lämpenee hiilidioksidin takia ja paljonko siksi, että muutamme lämmöksi paljon sellaisia asioita, joiden ei olisi ikinä lämmöksi pitänyt muuttuakaan? Tätäkään en tiedä, mutta olen itse asiaa miettinyt. Varmasti hiilidioksidin lämpöä sitova vaikutus on totta, mutta jos ilmasto lämpenee, onko syyllinen tuo parjattu hengitysilman sivutuote vai se, että vain luomme lämpöä paljon enemmän kuin ennen?

Yllättävän monet energianlähteet muuttavat lämmöksi jotakin, jonka ei olisi pitänyt ikinä muuttua lämmöksi. Maassa makaava uraani ei tee muuta kuin makaa maassa, mutta kun sitä käytetään veden keittämiseen, syntyy "ylimääräistä" lämpöä. Myös uusiutuviksi ja megavihreiksi julistetut energiamuodot saattavat syyllistyä aivan samaan. Jos aurinkopaneeli ei keräisi mustalla pinnallaan valoa, paljonko siitä heijastuisi takaisin avaruuteen eikä jäisi maata lämmittämään? Vesivoimassa muutamme korkeuspotentiaalia lämpöenergiaksi, mutta tapahtuisiko niin valjastamattomassa koskessa? Tästä kohtaa en ole aivan varma vähäisillä fysiikan lahjoillani, vai muuttuuko tuo potentiaali kitkan kautta lämpöenergiaksi kuitenkin? Vuorovesienergia ei ole meilläpäin kova juttu eikä monessa muussakaan paikassa, mutta sitä koskee sama kuin vesivoimaa. Tuulivoima saanee ainoana puhtaat paperit kaltaiseltani amatööriltä.

Eli korjaammeko nyt oikeaa asiaa hiilidioksidin kanssa vai onko ongelma aivan toisaalla, ja kun hiilidioksidi on kalliilla ratkaistu, mitään ei tapahtunutkaan? Onko oikea ratkaisu sittenkin muuttaa maakuoppaan syömään jäkälää? Tietääkö joku? Asian tietäminen kiinnostaisi minua sikäli, etten viitsisi kaataa miljardeja kankkulan kaivoon jos sillä ei ole mitään vaikutusta.

Suomessa tuntuu olevan mahdotonta nykyään lukea sanomalehdestä edes kolmea ensimmäistä sivua ilman, että siellä puhutaan lapsipornosta.

Onko vastenmielinen pedofilia siis räjähtänyt nyt jotenkin käsiin vai esiintyykö sitä yhtä paljon kuin aina ennenkin? Minä en tiedä, mutta olettaisin jälkimmäistä. Lapsipornojahdista näyttää tulleen jonkunnäköinen nykyajan noitavaino, jossa täysin kuutamolla oleva jengi kiertää syyttämässä, kieltämässä ja tuomitsemassa hyvin epämääräisin perustein. Tämä noitavaino muistuttaa minua kummasti kymmenen vuoden takaisesta insestijahdista, jossa lapsia huostaanotettiin kaikennäköisten tuulesta temmattujen, huoltajuusriitoihin liittyvien insestisyytösten takia. Tähän on saatu viime aikoina joku tolkku, mutta minusta näyttää siltä, että tuolloinen inkvisitio on liikkeellä taas. Teema on muuttunut, mutta takana olevat ihmiset ja järjestöt eivät.

Kuka uskaltaisi sanoa näille mouhottajille, että pedofilia ei katoa maailmasta, vaikka perustetaan millainen kielto- ja megapoliisivaltio kyttäämään kaikkia epäilyttäviä ihmisiä, eli miehiä? Vapaa yhteiskunta pitää sisällään sen, että joukkoon mahtuu jokunen sairas ja hullu, jotka ehtivät tehdä pahojaan ennen kuin heidät napataan kiinni.

Kokoomuksen kaikkien kukkahattusosiaalitanttojen isä ja äiti Suvi Lindén jankuttaa tänäänkin siitä, että kyseessä ei ole mikään sananvapausasia vaan lastensuojeluasia. Oikeusoppineet ovat jo kertoneet hänelle, että hänen ajamansa internetinsensurointihanke on itse asiassa perustuslain vastainen, mutta Lindén ei ota kuuleviin korviinsa. Tädillä on nyt Missio, ja siinä eivät sellaiset epäoleelliset asiat kuin sananvapaus ja perustuslaki paljon paina.

Voisivatko lehtineekerit ryhdistäytyä ja ryhtyä nälvimään tätä Limingan niittujen Neroa hieman avoimemmin, sillä piilopiruilu ei tunnu menevän perille.

Olen nyt tässä kuukauden aikana kiinnittänyt huomion vastenmieliseen piirteeseen, jonka Kanaalin sumu toivottavasti pitää tällä puolella.

Teleoperaattorit mainostavat hirveästi kaikkia popinsaamisjuttuja kännyköihin. Ilmeisesti moni on tarttunut tarjoukseen tai edes tankannut atk:lla kännykän täyteen poppia, sillä se raikaa. Lontoon bussin yläkerta on nykyään lähes piinaa, sillä siellä on yksi tai kaksi etnisiin vähemmistöihin kuuluvaa hahmoa, jotka soittavat kännykkänsä kaiuttimesta "musiikkia" koko bussin riemuksi.

Tämä olisi etäisesti siedettävää, jos musiikki olisi hyvää, kuten esimerkiksi reipasta saksalaista iskelmämusiikkia. Mutta se ei ole. Tänään tuttua tapaamaan mennessä kuuntelin ilmeisesti päivän tärkeimmät uutuudet souliksi kutsutun r&b:n huohotussektorista, ja vaikka bussissa ei ollut telkkaria, jossa isotissinen artisti hinkkaa itseään tuunattua autoa vasten, musiikin soittajan ja hänen tuttavansa elehtiminen ja päälle laulaminen kompensoivat tätä keskeistä puutetta. Paluumatkalla sain tutustua rap-taivaan kiintotähtiin.

Minä maksaisin mielelläni 90 pencen sijaan £1,90 bussimatkasta, jos palveluskuntaan kuuluisi kaapinkokoinen henkilö, joka uittaisi jokaisen poppia soittavan kännykän ensin saippuavedessä, sitten syöttäisi puolikkaan pellelle ja lopulta ohjaisi tahdikkaasti mutta voimaperäisesti herrasmiehen rauhaa liiaksi häirinneen klunssijunkkarin ulos odottelemaan seuraavaa.

Teoriassa internetin kautta puhuttavien puhelujen pitäisi olla merkittävä uhka puhelinyhtiöiden riistolle kansainvälisessä liikenteessä.

Käytännössä nuo museovirastot voivat kuitenkin nukkua yönsä rauhassa. En tiedä, kuka on voip-ratkaisuja suunnitellut, mutta jotenkin niissä haiskahtaa perusinsinöörin käden jälki. Skype tietysti toimii itsessään, mutta se edellyttää tietokoneen käyttöä ja vaikka kaltaiselleni tekniikan ihmelapselle asiassa ei ole mitään kovin erityistä, monelle muulle on. Toisekseen, en ole tähän mennessä saanut aikaiseksi skypen kautta yhteyttä, joka ei rätisisi tai kohisisi joko minun tai vastapuolen suuntaan. Varmaan jostain ziljoonista asetuksista kohinaa voisi vähentää, mutta ei kännykällä soitettaessa tarvitse tietää moisista asioista mitään.

Nyt tilasin sitten itselleni palvelun, jossa minulla on numero Helsingissä ja se soi täällä. Operaattori hoitaa tuossa osan virivirittämisestä, mutta reitittimen tai ip-puhelimen konfiguroiminen on aivan täydellisen perseestä oleva homma. Teoriassa siihen ei pitäisi tarvita kuin vastapään serverin ip-osoitteen sekä käyttäjätunnuksen (puhelinnumero) ja salasanan. Portinnumero tuntuu olevan kaikissa ratkaisuissa 5060, joten sitäkin on aika turhaa kysyä. Se, miten eri nimillä näitä asioita voi kutsua, on kerrassaan hämmentävää. Jokainen reitittimentekijä on keksinyt näille oman nimen. Lisäksi on keksitty kasa kaikkia muita parametreja, joita ei selaamani internetin ohjeiston mukaan koskaan oikein tunnuta tarvitsevan ja jotka reititin voisi yksinkertaisesti selvittää kokeilemalla. Jos yhteys ei ota onnistuakseen, puhelin/purkki voisi aivan hyvin yrittää itse arpoa proxy-serveriä kun se kuitenkin on samassa osoitteessa kuin itse ip-palvelukin, tai jos portinnumero vahingossa on jotain kovin eksoottista, etsiä sen portteja skannaamalla. Osan kentistä voi jättää tyhjäksi, osaa ei. Osa reitittimistä haluaa käyttäjätunnuksen formaatissa numero@domain. Osa reitittimistä haluaa erikseen domainin yhteen kenttään ja numeron yhteen kenttään. Jne.

Minulla meni tuon kanssa kolmisen tuntia ennen kuin sain sen toimimaan. Voisin kuvitella, että valtaosa ei viitsi edes yrittää, joten tällaiset palvelut pysyvät pienen ja harrastuneen piirin juttuina. Sinänsä kyse ei tietystikään ole isosta asiasta, mutta lähinnä kiukuttaa se, että teoriassa sangen helppo konfiguraatio on tehty älyttömän lyhenneviidakon asiantuntemusta edellyttäväksi suoksi, ja sinänsä aivan toimiva palvelu on siirretty suuren yleisön ulottumattomiin.

"Minun ei tarvinne sanoa, kumpi on suuremmaksi hyödyksi kansakunnalle; puuteroitu, viimeisen muodin mukaisiin vaatteisiin pukeutuva aatelismies, joka tietää tarkalleen mihin kellonaikaan kuningas nousee vuoteesta ja milloin hän käy levolle, vaiko kauppias, joka rikastuttaa maataan toimittamalla tavaraa varastoistaan Intian Suratiin ja Egyptin Kairoon ja joka siten omalta osaltaan edistää koko ihmiskunnan hyvinvointia."

- Voltaire

Tästä olen kirjoittanut joskus ennenkin.

Viestintätörppö Suvi Linden on nyt ankarasti sitä mieltä, että internet-operaattorit pitäisi velvoittaa ottamaan käyttöön KRP:n salainen sensuurilista, joka on jo nyt osoittanutnut täydelliseksi hölynpölyksi. Nähdäkseni sensuuri salaisin perustein ilman valituskelpoisia hallintopäätöksiä voisi hyvinkin olla sananvapauden loukkaamista toisin kuin Ajatuksien Mätäoja Linden väittää.

Kyse on nimenomaan sananvapauskysymyksestä eikä jostain epäkiinnostavasta lastensuojelukysymyksestä. Lasten suojelemisen tekosyyllä on mahdollista kieltää aivan mitä hyvänsä jos sille tielle lähdetään ja hyväksytään tämä perustelu sellaisenaan riittäväksi syyksi tehdä jotakin. Autot nyt ainakin pitää kieltää etunenässä, koska niillä voi ajaa pikkulasten päälle suojatiellä. Kalteva pinta on argumentaatiovirhe itsessään; tällä esimerkillä tahdon vain osoittaa, että perustelu itsessään ei voi olla keskeinen tai riittävä, tarvitaan lisää määrittelyä, koska selkeästi hyväksymme yhteiskunnassa paljon muutakin teoriassa lapsille haitallista toimintaa.

Suomessa poliitikot saavat huseerata tällaisten asioiden kimpussa, koska meiltä puuttuu perustuslakituomioistuin, ylähuone tai lakilordit, mikä sitten liekin maan tapa pitää poliitikkoja ojennuksessa. Meillä on vain eduskunnan oikeusasiamies, mutta koska hän on poliittinen henkilö itsessään, hänen motiivejaan voidaan toisinaan epäillä.

Tarvittaisiin poliitikkojen suopeudesta riippumaton instanssi arvioimaan tehtyjen päätösten (perustus)lainmukaisuutta. Poliitikot voivat aina muuttaa lakeja, mutta perustuslain vastaisia asioita he eivät voi päättää normaalissa lainsäätämisjärjestyksessä vaan heidän on muutettava perustuslakia. Nyt tämän tulkinnan tekeminen kuuluu Korkeimmalle oikeudelle, joka puolestaan hukkuu pikkujuttujen suohon ja se ei voi ottaa kantaa asioihin heti vaan joskus vuoden päästä. Parhaassa tapauksessa hölmöt ideatkin ammuttaisiin jo alas ennen eduskuntakäsittelyä ja voisimme nauraa yhdessä Lindenin kaltaisten pellejen epätoivoisille yrityksille pyristellä länsimaisia vapauksia vastaan.

Nyt voimme nauraa vain Lindenin kaltaisille pelleille, ja jos huonosti käy, pellet saavat viimeiset naurut.

Käytän juuri aikaani selvittääkseni itselleni, miksi Sveitsi on sellainen paikka kuin se on. Senkin syntyhistoriaan näyttäisi liittyvän aika paljon kaikennäköisiä vaiheita ja jopa hyvää onnea, mutta se opettaa meille kenties jotakin. Kirjoittelen siitä kunhan olen päässyt asiassa hieman syvemmälle ympäröivän maailman tapahtumiin, jotka näyttävät itse asiassa vaikuttaneen paljon enemmän kuin se, mitä Sveitsissä silloin tapahtui.

Onko maailmassa muita kuriositeetin kaltaisia paikkoja, joihin perehtyminen olisi sivistävää ja avartavaa?

Castron luopumisuutinen ei varsinaisesti ollut kenellekään yllätys, lähinnä mietityttää se, mitä siellä tämän jälkeen tapahtuu. Oma arvaukseni on, ettei paljon mitään. Vallan periytyminen Raúl Castrolle on ollut itsestäänselvää jo viimeisen vuoden. Vallanvaihon tekeminen näin kuin se tehtiin antoi Raúlille mahdollisuuden nousta valtaan ilman haastajaa. Jos Fidel olisi vain heittänyt henkensä, paikasta olisi syntynyt kilpailu, joka olisi voinut teoriassa johtaa sisällissotaankin.

Kuuba on yksi niitä Latinalaisen amerikan paikkoja, joilla on takanaan loistava tulevaisuus. Maan nykytilasta ja kommunistien valtaannoususta voi tietysti syyttää USA:ta kuten asiaan kuuluu, mutta kyllä ne siellä onnistuivat sössimään asiansa ihan itsekin. Tietä kommunistien valtaannousulle ei raivannut USA vaan paikallinen kenraalikunta höystettynä tuontitavaramafialla. USA:n virheet alkoivat oikeastaan vasta siitä, kun Castro nousi valtaan. En tiedä mitä siellä liikkui Eisenhowerin päässä kun Castro yritti käydä valtiovierailulla ensi töikseen valtaan noustuaan ja ennen kommunismiin virallisesti hurahtamista, mutta Ike oli golfaamassa eikä oikein jaksanut kiinnostua moisesta hepusta. Liekö ajatellut, että kyseessä on jälleen kerran yksi lyhytikäiseksi jäävä solttu, niitä kun oli Kuubassa nähty ennenkin kuten muuallakin sielläpäin.

Todennäköisesti USA:n pehmeämpi politiikka kansallistamisten jälkeenkin olisi todellakin tehnyt Castrosta lyhytaikaisen soltun vallankahvassa, seuraava kumous olisi tullut muutaman vuoden päästä kuten aina ennenkin. Mutta kun USA patisti kaikki lähimaat kauppasaartoonsa, ainoa tie saada apua ja tavaroita kaupaksi oli kommunistinen leiri, ja sinnehän Kuuba sitten ajautui. Paljon syvemmälle kuin olisi ollut kenenkään toiveissa oikeastaan missään päin palloa. Samalla Castro sai vakiinnutettua kansansuosion, koska jokainen näki USA:n kauppasaarron vaikutuksen elämässään ja Castro oli tätä vastaan taistelemisen keulakuva.

Kansa arvosti Castroa vaikkei liene suuremmin perustanut kommunistisista opeista. Nyt valta vaihtunee hiukan maltillisemmalle veljelle, joka johtanee maan Vietnamin tielle. Kommunistit roikkuvat poliittisessa vallankahvassa, mutta taloudellinen kommunismi puretaan. Ulkomaisia yrityksiä päästetään maahan ensin hyvin rajoitetusti, sitten yhteisyrityksissä vähemmistöosakkaina, sitten yhteisyrityksissä enemmistöosakkaina ja lopulta nämä rajoitukset puretaan ja jätetään jäljelle vain joku muodollinen lupamenettely.

Oikestaan kaikkein huonoin vaihtoehto tuolla on se, että sotaväki rupeaa taas riehumaan ja siirrytään eteläamerikkalaiseen "sosialistinen vallankumous köyhien tuella-korruptio-köyhyys-sotilasvallankaappaus-korruptio-köyhyys-sosialistinen vallankumous köyhien tuella" -kierteeseen. Kuubassa väki on kohtuullisen koulutettua ja jos ne pystyvät katkaisemaan tuon kurimuksen, niillä voi joskus olla jotain myytävääkin maailmalle sikarien ja rommin lisäksi.

Lista on nyt ollut olemassa kuukauden tai jotain. Tässä ajassa on paljastunut, että kaikki etukäteen julkistetut huolet ovat osoittautuneet aiheellisiksi.

• Listalla on paikkoja, joilla ei ole mitään tekemistä lapsipornon kanssa. Itse asiassa listan tutkineen tahon (tutkimus täällä lapsipornolinkit poistettuna) mukaan vain muutama linkki listalla oli selkeästi lapsipornoa sisältävä ja osa niistä rajatapauksia. 90% ei liittynyt asiaan edes etäisesti. Pornoa listalta kyllä löytyy, mutta sellaisen katseleminen ei ole Suomessa kielletty.
• Listalle on päätynyt listää ja sensuuria arvostelevia sivustoja, eli kun sensuurin työkalu on keksitty, sitä on laajennettu sangen nopeasti kattamaan myös poliittisesti epämiellyttävää aineistoa.
• Kukaan ei tunnu vastaavan tuosta listasta ja kenellekään valittamisesta ei tähän mennessä ole ollut mitään hyötyä, koska listaa ei ylläpidetä virkavastuulla.
• Poliitikot ovat luikkineet tiehensä jo ajat sitten, joten vastausten penääminen heiltä on erinomaisen hankalaa.

Oikeasti tuossa sensuurilistalla ei ole kauheasti sellaisia linkkejä, joita monikaan jää kaipaamaan. Mutta sillä ei ole mitään väliä. Jos joku sallittu asia muutetaan kiellettäväksi, se edellyttää lainsäädäntömenettelyä ja asiasta keskustelemista eikä sitä, että joku yön pimeydessä vain muuttaa jonkun kummallisen listan sisältöä. Tällä hetkellä porno itsessään ei ole kiellettyä, mutta lista näyttää sensuroivan sitä sangen vapautuneesti.

Kenelle voi nyt sitten valittaa? Mitään valituskelpoista hallintopäätöstä ei ole tehty, joten oikeuslaitos tai vaikkapa eduskunnan oikeusasiamies eivät voi asiaan puuttua. Jonkun kuuluisi puuttua asiaan sillä perusteella, että merkittäviä asioita on siirretty ilman yhtäkään virallista päätöstä sekä lainsäätäjän että oikeuslaitoksen ulottumattomiin "salaisille" mustille listoille.

Pakolaisia ja kehitysmaista tulevaa ihmisvirtaa on käsitelty siinä määrin runsaasti siellä täällä, etten tällä kertaa puutu siihen.

Sen sijaan ryhdyin miettimään länsimaiden välistä maahanmuuttoa. Länsimaiden välillä on kaikennäköisiä työvoiman liikkuvuutta helpottavia virivirityksiä, kuten edesmennyt pohjoismaiden passivapaus. Nykyään Euroopassa on EU, jumalan selän takana on Australian ja Uuden-Seelannin välinen järjestelmä ja käsittääkseni USA:n ja Kanadankin välillä on jotain yhteistyötä. Näiden blokkien välillä muuttava joutuu kuitenkin vielä toistaiseksi täsmälleen samaan simputukseen kuin kolmannesta maailmastakin tuleva.

Koskakohan eläkepommiensa kanssa painiskeleva länsi oivaltaa, että toisten länsimaiden välillä tässä ei ole pahemmin mitään järkeä? Työvoimaa houkutellaan aktiivisesti muista länsimaista paikkaamaan oman työvoimareservin aukkoja, mutta valtiovalta tekee parhaansa tämän homman kampittamiseksi. Maailmassa ei menisi mikään pahemmin rikki jos länsimaiden asukit voisivat hakeutua töihin aivan mihin hyvänsä näissä maissa. Olettaisin jopa, että tällainen systeemi joskus keksitään nähtävissä olevassa tulevaisuudessa, sillä koulutetun työvoiman hankkiminen länsimaista on hyötysuhteeltaan huomattavasti parempi hanke kuin kouluttamattoman työvoiman hommaaminen Afrikasta tai Pakistanista.

Suomalaisen kannalta hyödyllistä olisi lähinnä se, että USA:n työmarkkinoiden avautuminen hinaisi kehitysmaatasolle juuttuneita nettopalkkojamme ylöspäin. Tällaisen hankkeen toteuttaminen on vain toistaiseksi hiukan hankalaa, koska terrorismihysterian valtaamat ulkoparlamentaariset turvallisuuspalvelut vastustavat kaikkia asioita hysteerisesti, koska omienkin kyttääminen käy työstä saati sitten vieraiden. Euroopan vähän vähemmän kyttäyshenkisissä maissa taas vallankahvassa ovat tiedostajat, joiden mielestä maahanmuutto on ennen kaikkea köyhäinapua eikä mitään epäkiinnostavaa ja kapitalismiltakin haiskahtavaa työvoiman liikkuvuutta, joten jos järjestelmään ei nivota myös Lähi-Idän ankeimpia paikkoja, kyse on jälleen kerran jostain lännen salaliitosta arabeja, mustia, köyhiä ja herra ties keitä vastaan, joten sitä pitää kategorisesti vastustaa.

Mutta ehkäpä joskus.

Sain viime viikon lopulla Applelta mailina mainoksen Aperture 2:sta. Mainostettiin, että päivitys vanhasta versiosta on 65 puntaa ja isolla "BUY NOW". No, kävin sitten äsken Applestoressa tekemässä hukkareissun. Koko Aperture 2:ta ei ole vielä näkynyt, ja sitten kun näkyy niin kuulemma ensin tulee 130 punnan täysversio ja sitten parin kolmen viikon kuluttua tuo päivitys. Mutta eivät tiedä tarkasti tuotakaan, koska duunarit applekaupassa eivät tiedä, mitä sinne toimitetaan ja koska, koska kyseessä on Suuri Salaisuus. Olin kuulemma päivän sadas kysyjä tai jotain.

Miksi helvetissä ne mainostavat "osta nyt" jos mitään ostettavaa ei oikeasti olekaan? Aikaisemmin Apple on ollut aika kiva siitä, että kun joku juttu julkaistaan, sitä on sen jälkeen myös saatavilla.

Viikolla lainattiin lehdissä eduskuntapuolueiden puheita tulevan vuoden tavoitteiksi.

Virheiden Anni Sinnemäki onnistui peittoamaan Kristilliset ja Perussuomalaiset. Hänen mukaansa meidän pitää olla tulevana vuonna valmiita energiaverojen lisäkorotuksiin. Alkoholiveron korotuksia tulee jatkaa, ja lisäksi Virheät vastustavat tuloverojen alentamista työllisyyden parantamiseksi.

Tästä on vaikea kenenkään pistää paremmaksi mainitsematta lapsipornoa ja terrorismia. Virheiden agenda tulevalle vuodelle on siis kerätä lisää rahaa julkiselle sektorille.

Ei sillä lie niin väliksi, miten rahat oikein käytetään, mutta tuossa pellekerhossa lienee moraalisesti väärin, että palkansaajilla on rahaa, mikä panee väkisinkin miettimään, onko koko puolue jonkunnäköisten tukiaiselättien käsissä.

Yhdistän tässä kaksi asiaa, joita olen ehkä sivunnut aikaisemminkin.

Läntisissä yhteiskunnissa ollaan otettu ihmeellisiä tiikerinloikkia kohti maailmaa, jossa on vain yksi ainoa oikea sallittu totuus jostain asiasta. Minä kutsun tällaista siirtymäksi kohti fasismia. Emme kuitenkaan ole huomaavinamme mitään. Valtiovallan taholta on otettu jotain keppihevosia (terrorismi ja lapsiporno), joiden torjumisen varjolla on lupa tehdä aivan mitä hyvänsä sääntöjä ja kieltoja ja rajoituksia. Jos joku ei kannata näitä rajoituksia, hän kannattaa terrorismia ja lapsipornoa. Yllättäen ja vahingossa olemme luoneet ison kasan asioita, joista ei ole enää lupa olla kuin yhtä mieltä. Toinen fasismin lähde on punavihreä uusvasemmistolaisuus. Vielä toistaiseksi ei ole ihan täydellinen poliittinen itsemurha esittää soraääniä siitä, onko kaikki nysväys tarpeellista jos sillä väitetään torjuttavan ilmastonmuutosta. Maahanmuuttoa islamilaisista maista ei ole enää oikein lupa vastustaa ilman natsi- ja rasistikortin heilahdusta. Hyvinvointivaltio on ollut meilläpäin yhden totuuden asemassa aina.

Se, että käytännössä ei ole ilman kasvojensa menettämistä mahdollista tuoda keskusteltavaksi erilaisia näkökantoja vaan on lupa ainoastaan toistaa virallisen totuuden mukaisia uskonkappaleita, on ainakin minun mielestäni sangen pelottavaa ja huolestuttavaa. Kaikki esitetyt asiat minkään teeman ympäriltä eivät ole hyviä tai kannatettavia, mutta niiden esittäminen on hyvä ja kannatettava asia. Niitä kuuluu kuunnella ja jos joku ehdottaa typeryyksiä, muut voivat perustella sangen vaivatta, miksi ehdotukset ovat huonoja. USA:n korkein oikeus linjasi Larry Flynt -jutussa 1980-luvun loppupuolella, ettei ole olemassa "oikeaa" ja "väärää" ajatusta, joten valtio ei tästä syystä saa kieltää ajatusten julkaisemista vain siksi, että joku ei pidä siitä. Tästä on siinäkin valtiossa valuttu kauaksi. Meillä siellä ei ole koskaan oikeastaan oltukaan.

Sellaisissakin maissa, joissa ei ole kovin mahdollista poliittisen koneiston kautta saada eriäviä mielipiteitä kuuluviin, kulttuuriväellä on aina ollut pienimuotoinen vapaalippu osoittaa ongelmia ja tehdä hölmöstä nykymenosta pilkkaa. Tällä hetkellä tätä ilmennetään USA:ssa elokuvateollisuudessa, jossa vastustetaan valtion terrorismijahtifasismia sangen avoimesti. Punavihreää fasismia ei sen sijaan vastusta kukaan, varsinkaan Suomessa. Suomessa elokuvateollisuus ei ole kaksista, mutta teattereja meillä riittää. Niissä kuitenkin tunnutaan ottavan kantaa talvisotaan, punakapinaan, naisen asemaan, lesbojen asemaan, maahanmuuttajien asemaan jne. mutta varsinaiset ongelmateemat kierretään kaukaa muistelemalla sitä, miten kaltoin punikkeja kohdeltiin 90 vuotta sitten.

Tämä taas johtuu siitä, että kulttuuriväki Suomessa on viime vuosikymmenet ollut täydellisesti vasemmalle vinksallaan. 60- ja 70-luvuilla ne olivat stallareita, nyt vuorossa ovat heidän opetuslapsensa, jotka punoittavat ja vihertävät. Ei heillä ole mitään intressiä ryhtyä vastustamaan sitä fasismia, jota heidän kannattamansa poliittiset aatteet pikku hiljaa vyöryttävät kaikkea hyvää lupaillen.

Nykyajan soraäänet kuullaan sitten erinäköisissä blogeissa. Kaupallinen media ei ole kiinnostunut neekereitä, rättipäitä, poliittista korrektiutta, riistoverotusvaltiota ja telaketjufeminismiä pontevasti vastustavien tavallisten ihmisten mielipiteistä, varsinkin jos nämä tavalliset ihmiset eivät ehdota maakuoppaan muuttamista ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kulttuuriväki ei ota kantaa mihinkään, koska rähmällään ollessa ei pahemmin tunnu huomaavan, mitä ympärillä tapahtuu, joten voidaan keskittyä 40 vuotta vanhan herraviharetoriikan toistamiseen.

Olen loppuviikon reissussa enkä päivittäne tänne mitään ennen ensi viikon maanantaita.

Mitä se oikein on?

Suurissa kaupungeissa se on jokseenkin välttämättömyys, koska ihmiset autoineen eivät kaikki mahdu kaduille. Mutta se voidaan järjestää hyvin tai huonosti. Minä en tiedä miten hyvä joukkoliikenne määritellään oikeasti, mutta itse määrittelen sen jotensakin näin:

• Vuorovälit ovat sen verran tiheitä, että aikatauluja ei tarvitse katsella
• Matka-ajat pysyvät siedettävinä, eli käytännössä auton vauhti ei saisi mahdottomia määriä alittua
• Pääosin sen kuuluu kulkea kiskoilla, sillä bussit ovat pääsääntöisesti aika kammottavia värkkejä
• Reittiverkon pitää olla sen verran tiheä, että vaihdoista ei muodostu suurensuurta ongelmaa
• Jos kuitenkin vaihtaa pitää, se pitää voida tehdä lämmitetyissä sisätiloissa

Onko esimerkiksi Helsingissä joukkoliikenne siedettävää? On, jos sattuu asumaan oikeassa paikassa ja kulkemaan oikeaan paikkaan. Mutta ottaen huomioon pääkaupunkiseudun pinta-alan kyse on enemmänkin sattumasta kuin siitä, että valtaosaa alueista joukkoliikenne palvelisi hyvin. Mielestäni halpa hinta ei kuitenkaan kuulu kriteereihin, eli hyvä palvelu saa maksaa.

Pääkaupunkiseudulla ongelmia on paljon. Pitkiäkin matkoja taitetaan bussilla tai ratikalla, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Vain keskustassa on mahdollisuus vaihtaa siedettävissä olosuhteissa parissa paikassa. Hanasaaren tuulenpieksämällä pysäkillä vaihtaminen Lauttasaaren bussista Espoon bussiin on vaakasuoralla räntäsateella lähinnä huonoa huumoria. Poikittaisliikenne on olematonta kun bussit jätetään epämiellyttävinä pois.

Sen sijaan, että asioita ryhdyttäisiin korjaamaan, julkaistaan tutkimuksia, joissa kerrotaan Helsingin joukkoliikenteen olevan maailman parasta. Ei se ole. Paitsi haastattelemalla ihmisiä seisomalla oikeissa paikoissa lähellä Rautatieasemaa. Ongelman korjaamisen syvyyttä kertoo se, että nyt 25 vuotta on keskusteltu siitä, pitäisikö metroa jatkaa Espooseen ja jos se nyt sinne päätetään jatkaa, se on Kivenlahdessa vuonna 2030. jos siis tarvitsemme liki 50 vuotta muutaman kilometrin radanpätkän rakentamiseen, kyse on aika toivottomasta urakasta, sillä rataa ei tarvita viittätoista vaan 150 kilometriä jos rataverkko halutaan rakentaa sellaiseksi, että se palvelee muutakin kuin parista ilmansuunnasta Helsingin keskustaan tulevaa liikennettä.

Meille väitetään lisäksi, että emme kenties voisi polttaa bensaa enää ihan kamalasti tulevaisuudessa. Onko autoihin perustuva joukkoliikenne järkevää tulevaisuudessa? Jos ei ole, jotain pitäisi tehdä nyt eikä vasta sitten kun on liian myöhäistä, sillä se kestää taas 50 vuotta kun autojaan palvovat ankeiden lähiöiden elämättömät toimistorotat vastustavat kaikkia tehtyjä ehdotuksia.

Nyt näyttäisi tosin mopo hukkuneen muiltakin kuin niiltä, joille autonrenkaat ovat elämän keskeinen sisältö. Liikenneministeri ja kasa muita nysväreitä on nyt innolla puuhaamassa jotain helkkarin tietulleja. Ensinnäkin, emme tarvitse yhtään lisäveroa. Toisekseen, ehdotettu 2-3 euron suuruinen tietulli, josta saadut rahat mainittu pellekopla on jakanut jo moneen kertaan parempaan joukkoliikenteeseen, maailmanrauhaan ja köyhyyden poistamiseen, ei lopulta tuota pennin hyrrää, sillä järjestelmätoimittajaksi kuitenkin valittava Tietoenator osaa kyllä lähettää juuri kerättävän rahan suuruisen laskun. Ei Helsingissä ole ongelmana se, että autoilijoita verotettaisiin liian vähän vaan se, että poikittaisliikenteessä autolle ei ole mitään vaihtoehtoa. Tässä kohtaa lisäverojen kerääminen keskustaan ajavilta on jokseenkin täydellisen turhaa hommaa, mutta ketäpä se kiinnostaa?

Jokainen liikenneministeri pitkältä ajalta on tuonut mieleen, että tämä on taas huonoin tähän hommaan ikinä valittu. Anu Vehviläinen ei tuota pettymystä katkaisemalla vuosikymmenten putkea.

Lähikaupassa on iso hylly puolalaisille elintarvikkeille.

Hesari kertoo meille ulkomaalaistaustaisten yliedustuksesta väkivaltarikostilastoissa. Asia itsessään ei yllätä, mutta se yllättää, että Hesari uutisoi asian.
Jutussa sen sijaan minua kyrsi suunnattomasti tämä Stakesin pulppuavan viisauden lähde:
Maahanmuuttajien ikärakenne on erilainen kuin kantaväestön: heidän joukossaan on enemmän nuoria. Tämä voi vääristää tilastoja, sillä rikoksiin syyllistytään usein nuorena. "Jos ikä vakioitaisiin eli sen vaikutus poistettaisiin, prosenttiosuudet rikoksista voisivat laskea, raiskausten kohdalla yli kymmenenkin prosenttiyksikköä", kommentoi ulkomaalaistaustaisten rikollisuutta tutkinut dosentti Juhani Iivari Stakesista.

Miksi ihmeessä tämä on edes etäisesti ketään kiinnostava asia? Rikos ei muutu vähemmän rikokseksi tilastoja kaunistelemalla. Rikosten absoluuttinen määrä kiinnostaa, eikä niiden määrä jotain laskennallisia ikäyksiköitä kohti.

Näiden taparikollisten maasta karkottamisen pitäisi olla täysin rutiinitehtävä. Aivan riippumatta siitä, kuinka turvallinen tai turvaton joku maa on. Rosvojen hyysääminen nostaa yleistä maahanmuutto- ja ulkomaalaisvastaisuutta aivan kuten se on tehyt kaikkialla muuallakin samaan syyllistyvissä länsimaissa. Rehellisiä ryhdytään epäilemään ihonvärin perusteella, mikä on jokseenkin perseestä oleva ajatusrakennelma.

Olen pitänyt tässä mäkin ruudulla nyt pari päivää auki The Hits-musiikkikanavaa siinä toivossa, että saisin jonkunnäköisen käsityksen nykymusiikista ja siitä, onko siellä mitään ostamisen arvoista.

Yhtä Kylie Minoguen performanssia lukuunottamatta nykypoppia näemmä kuuluu laulaa esittäjän kansallisuuteen ja ihonväriin katsomatta jollain kummallisella rap-neekeriaksentilla. Tässä aksentissa th-äännettä ei ole olemassakaan, siihen sisältyy kosolti ihmeellistä mouruamista, sanojen painot ovat aivan missä sattuu ja sanojen loput niellään tai täytetään h-kirjaimilla. Minulla on vaikeuksia saada paikoittain mitään selvää tuosta mongerruksesta, mikä ei toisaalta tarkoita sitä, että olisin missannut kovinkaan paljon.

Tätä kuunnellessa tulee kovin ikävä Pet shop boysiä.

Sain viimein printterin kaivettua pois laatikosta. Se oli viimeinen homma. Se ei tosin toimi, koska minulla ei ole ristiinkytkettyä eetterikaapelia, mutta sellainenkin löytynee myöhemmin. Kirjoille ei löytynyt hyllytilaa läheskään tarpeeksi, joten niistä valtaosa jäi pahvilaatikoihin. Mutta, enpä minä tässä loppuikääni asukaan.

Jäljellä on enää tyhjien pahvilaatikoiden vieminen pois, mutta siihen olen löytänyt vapaaehtoisia avuksi.

Konjakin tapaisista juomista armanjakki on oudon aliarvostettu juoma. Se tehdään rypäleistä kuten konjakkikin ja kypsytetään tammitynnyreissä. Sitä tehdään Armagnacin maakunnassa Cognacin maakunnasta hieman etelään. Valmistusprosessissa ero on lähinnä tislauksessa. Siinä missä konjakki tislataan 70-prosenttiseksi, armanjakki jätetään miedommaksi. Molemmat pullotetaan noin 40-prosenttisina siitä huolimatta. Maku ei ole täysin sama kuin konjakilla tästä johtuen, mutta minun on enempi viskimäen miehenä mahdoton sanoa, kumpi niistä on "parempi".

Armanjakin etu on kuitenkin se, että konjakin laatuluokitus on aivan täydellisen syvältä ja poikittain. Konjakin VS, VSOP ja XO -luokat tarkoittavat kahden, neljän tai kuuden vuoden kypsyttämistä. Siinä, missä kuusi vuotta kypysytettyä viskiä ei kukaan kehtaa tuoda myyntiin edes supertarjouksessa, valtaosa konjakista menee VS- ja VSOP-pullotteisiin, jotka maistuvat lähinnä pontikalle. XO on ensimmäinen hiukan pehmeämmän makuinen ja sekin on vielä aika raakaa. Toisaalta kun valtaosa konusta myydään nuoremmissa pullotteissa, XO-konjakit ovat hirveän hintaisia ottaen huomioon, että ne eivät silti ole kovinkaan vanhoja. Erittäin vanhat (yli 15 vuotta, joka ei ole kovin paljon se) konjakit saattavat helposti maksaa 200 eurosta ylöspäin. Ei siksi, että ne olisivat erityisen hyviä juomia vaan siksi, että niitä tehdään niin toivottoman vähän ja ne kuuluu myydä jossain muotoillussa ja käsin tehdyssä erikoispullossa.

Armanjakissakin on sama laatuluokitus, mutta sitä ei noudateta mitenkään erityisen orjallisesti. Tai siis noudatetaan, mutta valtaosa armanjakista tuntuu päätyvän vuosikertapullotteisiin eikä parin vuoden VS-putelin. Kuten viski, nämä juomat pehmenevät ja paranevat vanhetessaan. XO-konjakkipullon hinnalla saa todennäköisesti pullon 40-vuotiasta armanjakkia ja puolella XO-konjakin hinnasta 15-20 -vuotiasta armanjakkia, joka on ainakin minun makuuni huomattavasti parempaa kuin 6-8 -vuotias konjakki. Satavuotiaskin armanjakki on hinnaltaan vielä palkansaajan ulottuvilla jos uteliaisuus vaivaa. En minä tosin enää oikein makueroa huomaa 25-vuotiaan ja satavuotiaan juoman välillä.

Nyt ei juoma-arkussa ole kuin yksi pullo parikymmentävuotiasta armanjakkia, mutta voisin minä sinne jonkun vähän vanhemmankin ostaa kaveriksi jos sattuu vastaan kävelemään. Armanjakin saatavuus ei välttämättä ole mitenkään kaksinen Ranskan ulkopuolella, sillä sen brändi on huomattavasti heikompi kuin konjakin, aivan turhaan.

Erkki Toivasen kirja Kahden puolen Kanaalin on sekä Britanniasta että Ranskasta pitävän ihmisen näkemys siitä, miksi nämä maat ovat niin erilaisia, miksi niillä on toisinaan vaikeuksia ymmärtää toisiaan ja miksi niiden asukkaiden arvomaailmat ovat niin täydellisen erilaisia. Kirja on nopeasti luettu, mutta se on kirjoitettu Toivasen hauskalla tyylillä.

Yleensä tätä asiaa pohtivissa kirjoissa näkemys on joko se, että Britannia on parasta maailmassa tai että Ranska on parasta maailmassa. Tässä kirjassa ei sorruta tähän ennakkoasetelmaan vaan käydään läpi historiaa ja sitä, kuinka eri lailla nämä pitkän yhteisen ja sotaisankin historian jakaneet maat ovat kehittyneet.

Osaltaan tämän kirjan lukeminen tarjoaa vastauksen siihenkin, miksi toinen näistä maista on maailman ruokakulttuurin kärkimaita ja toinen on keksinyt munuaispiiraan ja lämpimän oluen.

Tänään on ollut joku supertiistai.

Siitä on kirjoitettu meidän lehdissämme ennen ja jälkeen, ja ihmiset puhuvat siitä. On periaatteessa ihan hienoa, että ihmiset kiinnostuvat politiikasta, mutta tässä ollaan kiinnostuneita vain karnevaalista.

Siirtomaissa tapahtuu kaikenlaisia asioita, ja niitä tulee seurata Euroopassa älyllisellä uteliaisuudella. Mutta jonkun etäisen maan presidentin kandidaatin virkaan pyrkivien käymä Sipoon sisäinen turnajainen ei ole asia, josta meidän kuuluisi olla kiinnostuneempia kuin siitä, mitä Tarja Halonen puhui valtiopäivien avajaisissa.

Lukijat voivat nyt nostaa päätään ja miettiä, tietävätkö he enemmän siitä, mitä Halonen sanoi vai enemmän siitä, mitä väki teki jonain siirtomaan arkisena tiistaina.

Suomen lehtineekereitäkin voisi vähän ryhdistää.

... on tässä asiassa aika paljon. Ainakin minun mielestäni.

Mitä tästä nyt oikeastaan pitäisi päätellä? Ehkä ainakin se, että meidän kannattaisi katsella näitä lukuja eikä tuijottaa niitä lukuja, joiden mukaan Suomessa on 2% väestöstä maahanmuuttajia ja se on hirveän vähän ja lisää pitää ottaa määrään eikä laatuun keskittyen. Toisekseen, meidän ehkä pitäisi miettiä, onko koululaitoksella resurssit tämän jengin opettamiseen.

Kun katsotaan muuta Eurooppaa, jossa tämä kehitys on jo nähty, toisen polven maahanmuuttajat ovat vielä sitä joukkoa, josta tulee ääriainesta pomminheittohommiin jos homma hoidetaan huonosti. Homma taas hoituu huonosti jos ihmiset eivät opi koulussa kunnolla kieltä ja ympäristö ei onnistu vetämään heitä ulos fanaattisimmista uskovaispiireistä tavalliseen täysin tai puoliksi maalliseen suomalaiseen arkeen. Tähän mennessä Suomessa on nähdäkseni onnistuttu molemmissa asioissa aika hyvin. Suomessa koulunsa käyneet puhuvat suomea aivan yhtä huonosti kuin muutkin ikäisensä, ja mitään siirtolaisghettoja, joissa saarnataan valtaväestöltä pimennossa pyhää sotaa Suomea vastaan, ei ole syntynyt.

Tässä kuitenkin on turhaa tuudittautua siihen, että asiat ovat aina hyvin. Todennäköisesti homma vaatii jatkossa enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa, ja minkäännäköiseen lepsuiluun ei ole syytä jos ongelmia havaitaan. Ja sitten toivoisin sellaistakin pientä asiaa, että yritettäisiin hiukan selvittää maahanmuuttajilta, mitkä heidän ongelmansa ovat ja miten niitä voisi korjata. Aina kun halutaan tietää maahanmuuttajien mielipide johonkin asiaan, haastatellaan Zahra Abdullaa tai muutamaa muuta kiintiövihreää, ja rohkenen epäillä, että nämä ihmiset eivät edusta mielipiteineen muuta kuin itseään.

Hesari teki matalan journalismin taidonnäytteen julkaisemalla nimettömiin ilmiantoihin perustuen joitain kansanedustajia ja väittämällä heitä seksuaalisiksi ahdistelijoiksi.

Nimettömien ilmiantojen perusteella tällainen vaikuttaa jokseenkin halpa-arvoiselta. Kukaan ei voi puolustautua mitenkään, koska ei ole ketään yksilöimässä syytettä. Kukaan ei voi teoriassakaan todistaa, ettei ole syyllistynyt minkäännäköiseen häirintään, tämä on logiikankin sääntöjen mukaan mahdotonta. Jotkut ajatuksien mätäojat ovat antaneet ymmärtää, että näiden miesten kuuluisi nyt lähteä hakemaan maineelleen puhdistusta oikeudessa, mutta jos eivät näin tee, se on implisiittisesti osoitus heidän syyllisyydestään. En minä tiedä ovatko nuo heput syyllisiä vai syyttömiä, mutta oletuksen kuuluu olla syytön. Joka toisin väittää, todistakoon väitteensä sen sijaan, että vain väittää jonkun nimettömän tutkimuksen valossa asian näin olevan. Politiikassa on ennenkin nolattu vihollisia matalamielisillä keinoilla, joten aivan tuulesta temmattua ei ole sekään ajatus, että motiivit nimetä väkeä listalle ovat olleet muut kuin tutkimuksen tekijä on ajatellut.

Nyt kuitenkin asetelma on hassu kun epämääräisellä tempulla saatiin ihmiset näyttämään syyllisiltä. Nyt heidän pitäisi sitten osoittaa itsensä syyttömiksi tai julkisuuden tuomio on annettu. Juridista tuomiota kukaan ei tietenkään haekaan, sillä jos jutut oikeudessa kaatuisivat, nimetyillä kansanedustajilla olisi vähäistä suuremmat mahdollisuudet päästä simpauttamaan jotakuta herjaussyytteellä. Ei kukaan viitsi ottaa riskiä.

Toisaalta harva viitsii tässä tilanteessa lähteä hakemaan oikeuttakaan. Loukatulla kunnialla on hankalasti määriteltävä hintalappu ja kun pienet korvaukset menevät lähinnä Erkon miljardeista, sillä ei ole edes mitään opetusta antavaa vaikutusta. Lisäksi siihen liittyy riski, sillä ainakaan minä en tiedä, mikä tänä päivänä on kiellettyä seksuaalista häirintää ja mikä ei. Tämän jupakan tiimoilta tiedämme, että joku on pitänyt ainakin yhtä listalla olevaa ahdistelijana, sillä hän tuijotti hississä eduskunta-avustajan tissejä. Niin. Epäilen, että tällä mittatikulla jokainen maailman heteromies syyllistyy päivittäin seksuaaliseen häirintään. Jos tästä häkki heilahtaa niin taitaa tulla kopissa ahdasta.

Toinen kuulemani älynväläys on se, että seksuaalista häirintää on kaikki, minkä nainen kokee häiritsevänä. Jippii. Mietitäänpä tätä hetkinen. Yhteiskunnassamme on edelleen sellainen tapa, että pääosin miesten oletetaan olevan pariutumisasioissa aloitteellisia. Toisinkin päin on sallittua toimia, mutta yleensä se taitaa edelleen mennä noin. Naiset puolestaan rakastavat kiinnostavilta miehiltä saamaansa huomiota, mutta eivät pidä epäkiinnostavilta saamastaan huomiosta laisin. Kun lisäksi ei liene löydettävissä sellaista miehen mallia, joka lähtökohtaisesti kiinnostaa kaikkia naisia, jokainen mies ottaa tämän määritelmän vallitessa aina riskin. Joko elelee yksinään tai saattaa saada kuvansa lehteen ahdistelijana. Olen tutkivan journalismin keinoin huomannut, että naiset eivät ole edes etäisesti kiinnostuneita minusta, joten lähestulkoon jokainen kiinnostuksen osoittamiseni olisi tällä perusteella rötös.

Nämä tulkinnat tuskin sellaisenaan pääsevät vallalle, mutta rötöksen rangaistavuuden perusedellytys on vallitsevien oikeusperiaatteidenkin valossa se, että rosvo tietää tai hänen olisi pitänyt tietää tehneensä rikoksen. Tämä asia kaipaa huomattavasti selkeämpiä pelisääntöjä ja huomattavasti vähemmän luiskaotsaista journalismia ennen kuin meillä on lupa olettaa tai toivoa sille oikealle siellä täällä esiintyvälle häirinnälle tapahtuvan yhtään mitään.

Lähi-Tesco mainostaa isolla kyltillä "WE'RE OPEN 24 HOURS".

Sen alla lukee pienellä "arkisin 8-22, sunnuntaisin 10-16". Mitähän se niiden 24 tuntia oikein tarkoittaa? Toissa sunnuntaina sorruin huijaukseen ja yritin mennä sinne varttia yli neljä, mutta päädyinkin ostamaan kebabin.

Mietin päissäni asioita, ja valtioita, joissa olen viettänyt eniten aikaa. Jätän tässä pois ne maat, joissa olen asunut tai asun nyt. Lista oli aika yllättävä.

Etelä-Afrikka
Singapore
Malesia
Ruotsi
USA
Saksa

Saksan asemaa pitää kohentaa, sillä herrasmies viihtyy Saksassa.

Kävin tänään Lontoon jonkun pakasta vedetyn suomalaisseuran kaljaillassa. Kuvittelin, että tilaisuus olisi ollut penseä ja että väki siellä olisi ollut jotensakin samanlaista kuin mitä totuin suomalaisia katselemaan Tallinnassa.

Mutta siellähän oli ihan ihmisen oloisia ihmisiä. Toisin kuin Tallinnassa, tänään ei kukaan kysynyt minulta tänään lähimmän bordellin hintatietoja.

Halonen penäsi taas vaihteeksi yrityksiltä yhteiskuntavastuuta ja hän liittyy näin pitkään marisijoiden kuoroon.

Aina muistellaan kaiholla niitä vanhoja hyviä aikoja kun työpaikat olivat ikuisia ja patruunat pitivät huolen työntekijöistä ja heidän perheistään kehdosta hautaan. Samalla kuitenkin unohdetaan, että teollisuustyöntekijät olivat noiden wanhojen hyvien aikojen palkansaaja-aatelia heti virkamiesten jälkeen. Heitä oli vähän ja yhteiskunnan ongelmat olivat maaseudun kiertolaisissa, jotka ottivat päivätöitä vastaan mistä sattuivat saamaan ja jos eivät löytäneet mitään, olivat nälässä.

Todettiin, että tämä järjestelmä on huono, mitä se epäilemättä olikin. Avun tarpeesta olevista huolehtiminen otettiin yhteiskunnan tehtäväksi, jotta se ei olisi kiinni työsuhteesta tai työnantajan suopeudesta. Tätä varten ryhdyttiin keräämään veroja sekä firmoilta että ihmisiltä. Aina kun joku napisee veroista, meitä muistutetaan, mitä kaikkea ältsin hienoa näillä verorahoilla saamme. Sen sijaan kun firma lopettaa tehtaan ja sen entiset työntekijät tarvitsisivat takaisin murusen niistä rahoista, joita he ovat palkassaan ja sivukuluissaan maksaneet ja joita työnantaja on omissa veroissaan maksanut, törmätään ihmeelliseen lässytykseen siitä, että oikeastaan työnantajan pitäisi tämä lysti rahoittaa kun näin katalan tempun menivät tekemään.

Minusta tämä ajatusmaailma haisee. Yhtä maailman kiremmistä veroasteista puolustellaan köyhien ja apua tarvitsevien auttamisella, mutta jos joskus joku tarvitsisi hieman apua, rahoja pyörittävät poliitikot ryhtyvät mankumaan jotakuta muuta maksumieheksi. Mihin ihmeeseen kaikki veroraha oikein katoaa jos siitä ei riitä edes yhden tehtaan duunarien elintason turvaamiseen ja/tai uuden alun rahoittamiseen joissain toisissa hommissa? Rahaa katoaa kankkulan kaivoon miljarditolkulla viikossa, mutta jos joku haluaisi kymmeniä miljoonia kertaluontoiseen apupakettiin, alkaa hirveä marina siitä, että globalisaatio se on se vitsaus ja että suuryrityksille pitää nyt antaa kerrankin oikein isän kädestä.

Jos halutaan, että yritykset ja palkansaajat huolehtivat yhdessä palkansaajan toimeentuloturvasta, terveydenhoidosta, eläkkeistä ja herra ties mistä, silloin molempia pitää verottaa merkittävästi nykyistä vähemmän. Muistaako kukaan, milloin Halonen olisi yhdistänyt tätä puolta viisauden pulppuavaan lähteeseensä?