Kumpihan Lipponen-nimisistä poliitikoista suoltaa tyhmempää tekstiä nykyään? Toinen on Savon Sanomiin kirjoittava vanttera voimapussi, joka ahdistuu henkisesti kun ympäröivä yhteiskunta ei ymmärrä miehen neroutta. Toinen on taas pihalla oleva umpisossu.

Päivi Lipponen vaatii jälleen maksutonta joukkoliikennettä “ilmastonmuutoksen torjumiseksi”. Jipii. Asiassa ei kuitenkaan ole pahemmin tolkkua. Ne, joille nykyinen subventoitu joukkoliikenteen hinta on kynnyskysymys, eivät kykene rahoittamaan myöskään autoilua. Joukkoliikenne on jo nyt halvempi vaihtoehto oikeastaan jokaiselle, poislukien pitkät matkat täysissä autoissa. Osa valitsee kuitenkin autoilun, koska se säästää aikaa, ja usealle aika on enemmän kortilla kuin raha.

Jos nyt kuvitteellisesti pitää viedä yksi lapsista päivähoitoon jonkun näreen alle kätkettyyn päiväkotiin tuonne, toinen lapsi eri paikkaan rakennettuun ala-asteeseen ja mennä itse töihin, ja paluumatkalla käydä kaupassa ja hakea lapsia päivähoidosta, tämän rundin tekeminen joukkoliikenteellä voi olla teoreettisesti mahdollista, mutta jos siihen palaa puolitoista tuntia enemmän päivässä, tämä on pois vapaa-ajasta eikä työajasta.

Joukkoliikenteen suosiota voi lisätä parantamalla sen laatua ja palvelutasoa. Tähän ilmainen joukkoliikenne sopii huonosti, koska raha on silloin enemmän kortilla kuin edes osittain maksullisen joukkoliikenteen yhteydessä. Samaten ilmainen joukkoliikenne houkuttaa tekemään sellaisia matkoja, joista ihmiset eivät nyt ole valmiita maksamaan, eli kapasiteettia pitäisi lisätä keskustassa lyhyillä väleillä, ja tämä maksaa lisää.

Lipposen visiossa on sekin hölmö aspekti, että SDP puolueena jankuttaa pieni- ja keskituloisagendaansa. Keskituloiset maksavat kunnallisveron jo täysimääräisenä kun pienituloisvähennykset ovat poistuneet. PIenituloisetkin maksavat kunnallisveroja jonkun verran tuloista riippuen. Ilmainen joukkoliikenne tietää lisää kunnallisveroja, koska rahaa tämän hankkeen toteuttamiseen ei tursua mistään salaperäisestä runsaudensarvesta. Kunnallisverojen korottaminen taas osuu pieni- ja keskituloisiin, joten siis Lipponen haluaa ottaa keskiluokalta rahaa ja antaa heille tilalle jotain inturistin bussikuponkeja. Ihmiset eivät siis itse tiedä, tarvitsevatko he enemmän joukkoliikennettä vai jotain muuta, vaan Lipponen haluaa päättää tämän asian tyhmien ihmisten puolesta.

Tämä hanke on sitä paitsi tyypillinen esimerkki siitä, kuinka nykyään aivan mitä hyvänsä voidaan perustella “ilmastonmuutoksen vastustamisella”. Keskiluokan tulojen kanssa nysvääminen ei tee ilmastonmuutokselle yhtään mitään, mutta näin saadaan näppärästi leimattua tympeimmän sosialidemokratian ja pähkähullun hankkeen vastustajat ympäristön vihollisiksi, ja ei kai kukaan nyt ympäristön viholliseksi halua?

Nyt tällä kertaa kristilliset ovat sitä mieltä, että Suomen kuuluisi liittyä Natoon.

Olen joskus kauan sitten ollut sitä mieltä, että Suomen pitäisi tuohon kerhoon liittyä. Silloin ajatukseni oli sama kuin useilla silloin, että tuo kerho olisi länsi-integraation viimeinen askel.

Sen jälkeen on kuitenkin tapahtunut paljon. Muunmuassa olen oppinut, että missään maailmantilanteessa ei ole viisasta liittoutua sotilaallisesti Turkin ja Puolan kanssa. Eikä Nato muutenkaan enää ole kovin kummoinen kerho, koska siihen kuuluu maita siellä täällä ja kaikki perustuu edelleen USA:n sotavoimaan, jota käytetään tai ei käytetä riippuen siitä, miten se vaikuttaa USA:n asemaan.

Natossa oli jotain järkeä silloin kuin se oli Länsi-Euroopan ja USA:n liitto. Tämä liitto on jossain määrin luonnollinen, ja vaikka tuota liittoa ei olisikaan, muut maat eivät katsoisi jo taloudellisista lähtökohdista hyvältä jos joku noista maista miehitettäisiin. Näin ollen ilman puolustusliittoakin apua olisi annettu.

Sinänsähän kerho luotiin osaltaan USA:n poliittisia intressejä palvelemaan kun kommunismille haluttiin asettaa rajat, missä putka onnistuikin. Mutta ongelma on se, että sillä on edelleen tämä sama ominaisuus. Nyt Nato, mutta käytännössä USA, haluaa kasvattaa vaikutusvaltaansa Kaukasuksen kriisipesäkkeissä, joissa on valtatyhjiö NL:n hajottua.

Vaikka noissa maissa ei olisi rähisevää Venäjää naapurissa, seudut ovat olleet tunnetun historian ajan epävakaita. Noiden maiden kanssa liittoutuminen sotilaallisesti tuntuu aivan yhtä älyttömältä vedolta kuin liitto Puolan kanssa. Joten tuota pikaa kerhon suojissa alkaa olla jokseenkin jokainen lähiseudun jatkuvasti sotaan joutuvista maista.

Lehdet tietävät kertoa meille, että EU:ssa väestö kasvaa epätasaisesti.

Nyky-EU:n suurimmaksi maaksi kasvaa Britannia. Saksa näivettyy kuten moni muukin maa, mutta väestö kasvaa erityisen rivakasti Britanniassa ja Ranskassa.

Suomen väkiluku pysyy ennallaan, mutta Ruotsissa on vuonna 2035 kaksi miljoonaa asukasta enemmän kuin nykyiset vajaa yhdeksän miljoonaa.

Jos ja kun väestönkasvu johtuu ensisijaisesti Afrikasta ja Lähi-Idästä peräisin olevan siirtolaisväestön rivakasta innosta lisääntyä, jää harjoitustehtäväksi miettiä, tuleeko tästä väestönkasvusta hyviä brittejä, ranskalaisia ja ruotsalaisia ja näiden maiden talous kääntyy näivettyviin maihin verrattuna kasvu-uralle. Vai tuottaako tuo väestönkasvu lähinnä elättejä.

Minä en tiedä eikä taida tietää kukaan muukaan. Kysymys on kuitenkin koko lailla keskeinen. Kyse ei ole enää väestönkasvusta rajojen takaa, jota voidaan rajoittaa, vaan syntyperäisistä näiden maiden kansalaisista. Joten koko lailla paljon paukkuja pitäisi näissä maissa pistää siihen, että heistä kasvaa tuottavaa väkeä.

USA:ssa tässä on onnistuttu aika hyvin. Euroopassa toistaiseksi ei, joten "ei tehdä mitään" -vaihtoehto siirtolaispolitiikassa ei ole näille maille enää optio vaan asioiden tekeminen oikein lähes perustavaa laatua oleva kysymys.

Mutta onnistuuko se?

Lehdet ovat tänään kirjoittaneet siitä, että 25% alokkaista Santahaminassa keskeyttää, valtaosa huonon kunnon takia.

Ymmärrän, että nuorten huonosta kunnosta ollaan huolissaan ja sitä puolta pitäisi jonkun miettiä. Esimerkiksi miettiä, kuinka monen ei-niin-urheilullisen lapsen into liikkua tapetaan tykkänään koululiikunnalla sekä jo lapsena alkavalla seuratoiminnalla, jossa ei ole leikkimisen iloa vaan kilpailua ja suorittamista.

Mutta sotaväki voisi mennä kyllä hiukan itseensäkin. Tämän päivän sodankäynti on erilaista kuin talvisodan aikaan ja sotaväki tarvitsee kaikenlaisiin asiantuntijatehtäviin vaikka minkälaista väkeä. Aika paljon tästä hommasta olisi siistiä sisätyötä. Mutta ennen kuin ketään päästetään näihin hommiin, heidän kuuluu juosta kymmeniä kilsoja pyssy kourassa metsässä, fillaroida sadan kilsan pyörämarsseja ja kantaa kymmenien kilojen juttuja rääseikössä muutaman kuukauden peruskoulutusjakso.

Ei siksi, että koko ikäluokkaa tarvittaisiin sodan aikana näihin hommiin vaan siksi, että niin kuuluu tehdä jonkun taivaasta miljoonia vuosia sitten pudonneen ohjesäännön takia.

Nyt sotaväki hylkää hemmetisti lahjakkuutta. Nyt lahjakas ihminen “pääsee” asiantuntijatehtäviin vasta peruskoulutusjakson jälkeen, eli siis jäljellä ovat normaali- ja hyväkuntoiset lahjakkaat. Loput lahjakkaat eivät kelpaa. Suomen kokoisella kansalla ei nähdäkseni ole mitään syytä haaskata ihmisten lahjoja maanpuolustuksessa vaan hyödyntää kaikkea sitä, mikä tarjolla on.

Nyt sotaväki vain mussuttaa, että nuorten pitäisi liikkua enemmän. Se on varmasti aivan totta, mutta sotaväen kaltaisen kriisiajan organisaation jos minkä pitäisi ymmärtää, että kaikki ei aina mene siten kuin on suunniteltu. Nuorten pitäisi liikkua, mutta jos he nyt kuitenkaan eivät liiku, kannattaisiko miettiä miten ongelmaa voidaan puolustusvoimien osalta vähentää?

Jos kolme neljästä kykenee fillaroimaan sata kilometriä ja kantamaan jotain tykin osia metsään, siinä on aivan tarpeeksi väkeä tuohon hommaan. Enemmän maanpuolustuskyky rapautuu siitä, että teatraalisesti hylätään neljännes ikäluokasta ja mussutetaan, että he ovat huonoja ihmisiä. Tällä rapautetaan maanpuolustustahtoakin kun maanpuolustus ei ole enää kaikkien asia vaan ainoastaan hyväkuntoisten.

Mutta varmaan asia paranee kun siitä kirjoitetaan paljon lehtiin ja annetaan lausuntoja. Nykyistä peruskoulutusjaksoa ei kuitenkaan varmaan kannata muuttaa miksikään tai jakaa useisiin linjoihin, sillä siellähän finninaamaiset 18-vuotiaat alikersantit tekevät pojista miehiä ja lisäksi peruskoulutusjakso on ikävää. Jostain syystä sotaväen ajatusmaailmaan ei sovi sellainen uudistus, joka ei lisää kurjuutta ja fyysistä rääkkiä.

Niin kauan kuin niillä on tämä ajatusmaailma, meidän ei kannata suuremmin kuunnella niitäkään puheita, joissa, tarvitaan lisää rahaa hienompien aseiden ostamiseen. Jos armeija ei osaa hyödyntää edes ilmaiseksi tarjottavia ihmisiä, miksi pitäisi investoida kalliisiin aseisiin?

Juuri kun pääsimme kaikki uutiset täyttävästä olympiahuuhaasta, alkaa näemmä toinen vitsaus, big brother.

Siinä ei ole mitään vikaa, että kansa saa leipänsä ja sirkushuvinsa jos on moisesta lööperistä kiinnostunut. Siinä on vikaa, että myös aivan kunnialliset tiedotusvälineet tekevät ilmaiseksi tämän humpuukin mainostamista nostamalla “uutisiksi” jotain juttuja, joiden uutisarvo on jokseenkin vähäinen.

Venäläiset menivät nyt sitten tunnustamaan Abhasian ja Etelä-Ossetian (mutta eivät maagisesti Venäjälle kuuluvaa Pohjois-Ossetiaa).

Tämä oli vähän yllättävä veto pakasta. Käytännössähän noiden alueiden tienä lie itsenäisyys kuten Kosovonkin tapauksessa, mutta valittu metodi on väärä. Hankkeelle olisi pitänyt hommata ensin joidenkin länsimaidenkin tuki.

Ongelma tässä ei liity Kaukasukselle vaan Venäjälle. Venäjä on ottanut nyt politiikakseen haastaa riitaa kaikkien kanssa ja tehdä asioita siitä vinkkelistä, mikä ärsyttää muita eniten, tietäen, ettei kukaan hyökkää sinne minkään pikkujutun takia kuitenkaan. Mutta investoinnit kärsivät kuten myös muu kuin raaka-ainebisnes. Venäjä tarvitsisi kipeästi taloutensa modernisointia odottamaan sitä päivää kun öljy ei enää käy kaupaksi ainakaan kovin hyvään hintaan.

Tätä ne eivät pysty siellä itse tekemään vaan tarvittaisiin investointeja, yhteistyötä ja markkinoita. Nykyinen keskusjohtoinen uho sekä ulkomaisten yritysten häirintä (BP-tapaus) pitävät kuitenkin kaikki yhteistyökumppanit sieltä poissa. Ja sitten kun rahaa ei tule öljystä eikä sitä tule mistään muualtakaan, jälki saattaa olla rumaa. Venäjä kuitenkin kuulemma tarvitsee uhoa “kunniansa ja arvokkuutensa” palauttamiseksi.

Minä voisin kuitenkin muistuttaa heitä Star Trekistä löytyvästä viisaudesta:

Dignity and an empty sack is worth the sack.
- 109th Ferengi rule of acquisition

Hesarin gallup-kyselyssä 70% vastanneista on sitä mieltä, että koulutodistuksiin pitäisi palauttaa käytösnumero.

Omalta kouluajaltani en muista mitään toista numeroa liikuntanumeron lisäksi, joka olisi niin täydellisen epäinformatiivinen arpalippu. Se ei kohdellut oikeudenmukaisesti oikeastaan ketään, sillä metodiikka oli jotensakin se, että tytöt saivat kaikki kympin ja pojista kympin saivat kiltit, nöyrät ja hiljaiset hyvät oppilaat. Muut saivat jotain muuta.

Tytöt eivät ehkä mussuttaneet paljon opettajalle, mutta kyllä he toisiaan kiusasivat siinä määrin, että niitä kiltimpiä tyttöjä säännöllisesti itkettäneet eivät olisi ansainneet edes kuutosta, mutta eiväthän tytöt ole ilkeitä ja selkäänpuukottavia riivinrautoja, joten kymppi on ainoa oikea numero pikku kullanmuruille.

Toinen eri tavalla kaltoin kohdeltu ryhmä olivat hyvätapaiset huonot poikaoppilaat. Jos lukuaineiden keskiarvo oli siellä kuutosen paikkeilla, käytöksestä oli aivan turhaa odottaa saavansa kahdeksikkoa parempaa, sillä huonot oppilaathan ovat häiriköitä, kuten perimätieto meille kertoo.

Hyvistä poikaoppilaista taas kympin saivat lähinnä ne, jotka olivat hiljaisia ja eivät ikinä kyseenalaistaneet mitään tai tehneet mitään omin päin. Ehkä tästä nyt sitten voi palkita, mutta aikuisena näistä on valtaosasta tullut nysväreitä ja pitkälle ovat päässeet tieteissä, taiteissa ja bisneksissä lähinnä seiskan ja kasin käytösnumeroihin tottuneet.

Tuon numeron palauttaminen on sikäli järkeä vailla, että kaiken sen kertoman näkee todistuksesta muutenkin. Katsomalla nimeä näkee, onko oppilas tyttö vai poika ja katsomalla keskiarvoa voi arvioida, mikä olisi poikaoppilaan käytösnumero. Eihän maailma tuohon numeroon kaadu keneltäkään, mutta koska se ei kerro mitään, en ymmärrä, miksi oppilaita pitää nöyryyttää vielä yhdellä pakasta vedettävällä numerolla, josta helposti tehdään johtopäätöksiä, joita siitä ei oikeasti voisi tehdä mitenkään.

Näyttäisi siltä, että sianrakonpituuspotkuhyppyturnajainen on nyt ohi lapsikuoron laulaessa.

Siitä seuraa, että lehdissä ja internetissä on jotakin kommentoimisen arvoista taas, joten päivitystahti saattaa rivakoitua.

Iloksenne päivän uutinen hyvinvointivaltion kehittämisestä.

Vanhempainvapaata haluttaisiin siis pilkkoa siten, että isien olisi pakko pitää siitä osa. Ajatus voi kuulostaa pakottamiselta muttei ole niin hölmö kuin mitä saattaisi olettaa sillä perusteella, että se on peräisin eduskunnan naisverkoston kynästä.

Nykymallissa on vapaaehtoisia elementtejä, mutta käytännössä niitä ei pahemmin käytetä, joten tästä seuraa nuorten naisten syrjintä työmarkkinoilla. Vastuuta ei tahdo löytyä ennen kuin on täyttänyt 42 vuotta, koska työnantaja pelkää äitiyslomapeikkoa. Jos miesten riski olisi samanlainen kun isäkin lähtee kuukausiksi johonkin lastenhoitoon, kohtelu työmarkkinoilla tasoittuisi pikku hiljaa.

Mutta sitten tunnen kesätuulen tuoksuvan, ja se haisee sosialidemokratialle.

“– Jos isät alkavat laajalti käyttää vapaata, varmaankin jonkinlainen katto korvaukselle tarvitaan. Islannissa katoksi asetettiin 5000 euroa kuukaudessa sen jälkeen, kun useampi oikein hyvätuloinen pankinjohtaja jäi vanhempainvapaalle, kertoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan Satonen.”

Ensinnkin, on ilmeisesti ajatuksenkin tasolla puistattavaa hyväosaisten suosimista, että pankinjohtajat saisivat maksamiensa verojen vastineena myös tuet täysimääräisenä eikä leikattuina. Jos veroja ei leikata, ei pitäisi leikata korvauksiakaan lapsen syntymän, työttömyyden, työkyvyttömyyden, sairastumisen jne. tapauksessa, mutta niinpä me vain teemme ja niin pitää tehdä edelleen. Oikeasti lasten isistä valtaosa ei ole hyvätuloisia ja määritelmän mukaisesti vastenmielisiä pankinjohtajia vaan pieni- ja keskituloisia uraansa aloittavia. Joten tukien maksaminen kaikille ei käytännössä maksaisi paljonkaan enempää, puhumme lähinnä kymmenistä tuhansista kuukaudessa. Näin leikkurit ovat puhtaasti kateuden ja herrakaunan ilmentymä.

Toisekseen, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä työ- ja tasa-arvovaliokunnan Satonen meille kertoo. On siis tarkoitus, että isät jäisivät kotiin eivätkä ainoastaan äidit. Mutta siis jos “isät alkavat laajalti käyttää vapaata”, tarvitaan simputusta, kattoa, leikkureita ja kyykytystä. Eli siis isien pitäisi jäädä kotiin, mutta jos he jäävät, heitä pitää motivoida taloudellisesti olemaan jäämättä.

Ilmeisesti siis miesten pitäisi jäädä kotiin mutta oikestaan ei, paitsi muutaman, jotta naistenlehdet saavat tarpeellisen määrän pehmomiesartikkeleja, joissa risupartainen Vakosamettihousu-Jorma kertoo hypänneensä oravanpyörästä hoitamaan pikku Janimarikaa ja elämä on nyt ihanaa, ja samalla on aikaa siivotakin ja leipoa pullaa.

Ainoat urheilu-uutisten seassa olevat poliittiset jutut liittyvät eri puolueiden nahisteluun siitä, kenelle tuloveron alennukset oikeastaan kuuluisivat. Tänään asiasta avautui Soini, ja sitä ennen jokseenkin kaikki ovat olleet sitä mieltä, että pienituloisia pitää nyt suosia. Kokoomus haraa ainoana vastaan ja on nähdäkseni oikeassa.

Tässä keskustelussa paljastuu minusta se, ettei oikein ymmärretä miten kansantalous toimii eikä ymmärretä, mitä veronalennuksilla oikein haetaan.

Tuloerojen keskeinen elementti on se, että suurituloisilla on mahdollisuus kuluttaa enemmän kuin pienituloisilla. Pienituloisen kulutus menee jokseenkin kokonaan asumiseen ja ruokaan, ja erityisesti asuminen pääkaupunkiseudulla on niukkuushyödyke. Haluttuja asuntoja ei tule lisää samaa tahtia kuin väki pääkaupunkiseudulle muuttaa. Suurituloisella jää pakollisten menojen jälkeen rahaa myös vapaaseen kulutukseen, joka pitää yllä kotimarkkina- ja palvelukysyntää.

Veronalennuksia ei tehdä siksi, että valtio hyvää hyvyyttään haluaisi luopua imperiumistaan vaan siksi, että pirteä kotimarkkinakysyntä on parasta ja pitkäjänteisintä työllisyyspolitiikkaa.

Kun nyt mietitään veronalennuksia, Tuomari Soini ja muut Köyhien Ystävät haluavat jakaa rahaa köyhille, jotta heillä olisi enemmän rahaa. Tässä ajatuksessa ei ole mitään erityisen suurta työllistävää vaikutusta, sillä köyhä vaihtaa lauantaimakkaran possunkyljykseen eikä kuluta mitään uutta, varsinkaan palveluja, yhtään sen enempää kuin muutkaan. Ja kun puhutaan asumisesta ja muista niukkuushyödykkeistä, köyhillä on niihin aivan yhtä huonosti varaa ennen ja jälkeen sen kuin köyhien tuloja pompsautetaan. Joten siis jos jokaiselle köyhälle annetaan lisää sata euroa kuussa, siitä 90 euroa niistetään pois vuokra-asuntojen omistajille kun vuokrat nousevat tuon verran ja kympillä vaihdetaan yhden tähden jallu kolmen tähden jalluun.

Jos asia tuntuu vaikeaselkoiselta, ehdotan asiaan perehtymistä tutustumalla hinnanmuodostusta ja inflaatiota oivallisesti selittävään teokseen Aku Ankka: Kun taivaalta satoi rahaa.

Kotimaista kysyntää piristetään antamalla rahaa niihin tuloluokkiin, joissa kaikki raha ei mene kädestä suuhun elämiseen. Palvelut eivät noin yleisesti ole mitään niukkuushyödykkeitä, joten lisäraha asiakaskunnalle tarkoittaa lisää kysyntää ja lisää työtä tätä kysyntää tyydyttämään. Tätä näyttää tällä hetkellä ajavan vain Kokoomus, ja retoriikasta päätellen sekään ei ymmärrä, miksi kaikkien tuloverojen laskeminen on hyvä juttu.

Muiden puolueiden retoriikassa ei ole päätä eikä häntää senkään vertaa, koska ne eivät tunnu ymmärtävän tuota Akuankan kertomaa viisautta.

Hesari tietää kertoa meille tänään piljoonan ketään kiinnostamattoman urheilutuloksen seassa, että on tehty gallup siitä, kuka olisi hyvä presidentti Halosen jälkeen. Oikeasti kuka hyvänsä on hyvä presidentti Halosen jälkeen, mutta se ei kuulu nyt tähän.

Lista on tavallaan mielenkiintoinen. Niinistön ykkösasema ei yllätä eikä edes sen vahvuus. Stubbin nousu tuntemattomasta ja pepsodenthymyilevästä europarlamentaarikosta listan kolmoseksi on yllätys. Listan demaritkin ovat jossain määrin yllättäviä, sillä sinne tyrkytetään vain Tuomiojaa ja Lipposta ja kumpikaan ei liene käytettävissä ensi vaaleissa.

Kokoomuksella näyttäisi olevan tässä valossa kaksi suosittua poliitikkoa, kepulla yksi sohvauuniperuna ja demarien ehdokkaasta emme tiedä vielä mitään. Niinistön kiinnostuksesta ei osaa kukaan sanoa mitään, eikä myöskään siitä, kantaako viime vaalien noste enää seuraavissa vaaleissa vai käykö kuten Elisabeth Rehnille, joka pärjäsi hyvin Ahtisaarta vastaan ja marginalisoitui kuudessa vuodessa pikkupuolueen marginaaliehdokkaaksi.

Stubbin suosio yllättää, sillä miehen ruumiinkieli on enemmänkin amerikkalaisen konsultin kuin suomalaisen vakavamielisen ja hiirenharmaan poliitikon. Itse äänestin muistaakseni Stubbia tutun suosituksesta eu-parlamenttivaaleissa, mutta suoraan sanoen en olettanut hänen tulevan valituksi edes sinne, sillä ajattelin mainitun ruumiinkielen ja ulosannin herättävän lähinnä kiukkua ja herrakaunaa. Jos Stubbin suosio kestää, hänestä kuulemme vielä. Jos ei seuraavissa vaaleissa niin viimeistään sitä seuraavissa. Kokoomuksella on näin pullat aika hyvin uunissa, sillä Stubbilla on aikaa oikeastaan noin viisien presidentinvaalien ajan.

Demareilla alkaa sen sijaan olla kiire. Olettaisin, että SDP vetää pakasta Erkki Liikasen, joka on jo kasvamassa korkoa Suomen pankissa. Sitten nähdään miten virkamiesbroileridemari pärjää SDP:n kannattajien edessä. Käytännössä Erkki Liikasen suhde SAK-duunariin on siinä määrin etäinen, että jos häntä aiotaan vaaleissa käyttää, profiilinkohotuskampanja olisi pitänyt aloittaa jo. Toistaiseksi SDP kuitenkin vaikenee suunnitelmistaan.

Jos SDP:n ehdokas ei ole Liikanen, kuka se sitten voisi olla? Puolue on pahasti ukkoutunut huolimatta puheenjohtajavaihdoksesta ja SDP:n nuoret kyvyt mahtuvat samaan taksiin kun nuoriso on enemmän vihersosialismiin kuin ay-korporaatiovaltaan kallellaan. SDP:stä puuttuu karismaattinen sisäpiirin poliitikko käytännössä kokonaan, ja kun vaalit ovat kerta kerran jälkeen enemmän hömppään ja ulosantiin painottuvia kuin ulkopoliittisiin asiakysymyksiin, harmailla virkamiehillä on ongelma.

On se kuka hyvänsä, nyt alkaisi olla aika tehdä jotakin. Tietysti ehdokkaan nimeäminen nyt on ennenaikaista, mutta siinä, missä Vanhanen on itsestäänselvä Kepun ehdokas ja Kokoomuksen ehdokas on Niinistö jos lähtee ja Stubb jos ei lähde, SDP joutuu tiukan paikan eteen jos sen ehdokas, kuka hän sitten liekin, nimetään vasta vaalien alla ja hän joutuu aloittamaan kampanjoinnin tyhjästä.

Öljyn hinta on laskenut 30% tässä parin viikon aikana.

Koskakohan sähköyhtiöni aikoo perua 22% hinnankorotuksensa ja kaasuyhtiöni 35% hinnankorotuksensa, jotka ne tekivät kaksi viikkoa sitten öljyn hinnan ollessaan kalleimmillaan? En taida pidättää hengitystäni, että myöskään lentoyhtiöiden polttoainelisämaksut laskevat.

Tämä haisee ja kauaksi. Ei se, että hinnat nousevat vaan se, milloin hintoja nostettiin. Öljyn ja energian hinnan parin viikon taakse ajoittunut piikki on ollut pieni mysteeri, sillä sitä ei ole kokonaan selittänyt mikään tilanne kulutuksessa, tuotannossa ja kysynnässä eli markkinamekanismissa. Spekuloijien vaikutusta on epäilty, ja olisikohan sittenkin epäilyissä jotain perää?

Nyt nimittäin maagisesti näyttäisi siltä, että energiayhtiöt ovat nähneet kristallipallostaan juuri sen hetken vuoden jatkuneen rivakan hinnannousun käyrässä, jolloin hinta on korkeimmillaan, ja ne mitoittivat ainakin täällä kilvan hinnankorotukset vastaamaan tuota 30% korkeampaa raaka-ainehintaa. Joko niillä oli kaikilla helvetin hyvä tuuri tai sitten ne näkivät jostakin, milloin spekuloijat ovat irtautumassa sijoituksistaan. Sillä nyt nuo energiafirmat tahkoavat taas miljardivoittoja valtavalla katteella, koska yksikään ei varmasti laske jälleenmyyntihintaa.

Sekä öljy-yhtiöni ja kaasuyhtiöni lähestyivät hinnankorotuskirjeen ohella minua myös tarjouksella, jossa voisin sitoutua maksamaan hiukan nykyistä korkeampaa hintaa vuoteen 2010 tai jotain ja näin välttyä tulevaisuuden jättiläishinnankorotuksilta. Tämä tarjous voi tietysti olla lopulta hyväkin, mutta kun sen yhdistää edelliseen, minusta haiskahtaa hieman se, että asiakkaat yritetään sitoa näihin korkeisiin hintoihin ilman mahdollisuutta kilpailuttaa energiayhtiötä jos vaikka hinnat eivät pompsahdakaan tästä aivan taivaisiin vaan laskevat kenties jopa vielä nykyisestä.

Kirjoitin tätä toisaalle, mutta menköön nyt ajatuksen tasolla tännekin.

Venäjän viime vuosien toimet on aika helppoa tulkita haluksi rakentaa imperiumi uudelleen menneen NL:n imperiumin rinnalle. Näin olkoon, mutta Venäjä tekee sen jostain syystä eri tavalla kuin muut.

USA:n henkinen imperiumi ulottuu tällä hetkellä Suomen itärajalta Tulimaan kautta Japanin viimeisille saarille ja kattaa puoli palloa. Tämä imperiumi osaltaan hommattiin asevoimalla taistelemalla natseja vastaan ja osittain asevoima on käytössä tänäänkin jossain Lähi-Idässä. Mutta tuon imperiumin ydin ei ole tänä päivänä sotavoimassa vaan siinä, että näissä maissa pääosin pidetään siitä, mitä USA tekee ja mitä se edustaa.

USA:n nykyisestä hallinnosta ei pidä juuri kukaan edes USA:ssa. Mutta se on sivuseikka. Aina kun avaamme TV:n, sieltä tulee ainakin yhdeltä mutta todennäköisesti noin viideltä kanavalta amerikkalaista ohjelmaa. USA:n propagandakone on jyrännyt viihteessä niin kauan kuin Hollywood on ollut olemassa. Ja sieltä se on levinnyt muuallekin kevyen kulttuurin alueelle. USA:n imperiumi perustuu siihen, että ihmiset ja valtiot noin pääsääntöisesti eivät tiedä kuuluvansa siihen, mutta ovat tyytyväisiä siihen, missä nyt sattuvat olemaankin. Ei kukaan ole pakottanut suomalaisia pyssyllä uhaten katsomaan Dallasia paitsi ehkä jossain pimeimmässä Tuusulassa, mutta siitä huolimatta USA:n kulttuurin tuotokset ovat valloittaneet puoli maailmaa.

Eikä tietysti kauppaakaan pidä unohtaa, sillä USA on kuitenkin edelleen maailman suurin markkina ja jos tuotteensa saa kaupaksi siellä, se tietää isoja rahoja.

Kiina on liikkeellä Afrikassa vähän samoin ajatuksin. Se on mennyt pimeään Afrikkaan ensin kehitysavun kautta ja sittenmmin yhteistyöprojektien. Suhteita on rakennettu vaivihkaa eikä suurella julkisuudella, ja tänä päivänä Afrikan maat saavat Kiinasta toisaalta kehitysapua, infrastruktuuria ja koulutusta, mutta myös markkinan raaka-aineilleen ja tuotteilleen, sillä miljardin ihmisen Kiina ostaa kaiken, mitä kehitysmaat voivat valmistaa sen sijaan, että niiden tarvitsee suojautua protektionistisesti afrikkalaisilta kuten Euroopan ja USA:n tarvitsee.

Kiina on rakentamassa tuolla imperiumia, ja jälleen aivan kuten USA:kin, ei ihmisillä tuolla ole suurensuurta käsitystä tästä imperiumiprojektista, mutta kauppa käy ja asiat menevät parempaan suuntaan ja kiinalaiset ovat mukana monessa hyvässä, joten Afrikan maat ovat mukana tässä vapaaehtoisesti.

Mitä tekee Venäjä? Räyhää naapureilleen ja rakentaa lisää pyssyjä ja toivoo, että joku haluaisi leikkiä sen kanssa ja kun kukaan ei Serbian ja Valko-Venäjän lisäksi halua, tarvitaan lisää uhoa ja aggressioa. Ero tässä on se, että kun Venäjä näkee ympärillään lähinnä vihollisia, joille sanellaan ehtoja ja juttuja jo ennen kuin ne ovat “liittyneet” osaksi Venäjän johtamaa leiriä, kukaan ei erityisemmin pidä Venäjästä. En tiedä voiko näin rakentaa imperiumia, mutta en ennusta kovin hyvää. Imperiumit ovat aina hankalasti hallittavia eikä niistä mikään ole eikä tule olemaan ikuinen, mutta niiden kesto on pidempi ja syntymekanismi kivuttomampi jos ihmiset noin pääsääntöisesti haluavat mielellään kuulua siihen.

Venäjä on lisäksi ryssinyt vuosisadan tilaisuutensa kasvattaa vaikutusvaltaansa niinkin eksoottisessa paikassa kuin Länsi-Euroopassa. Ei yhteistyö venäläisten ja esimerkiksi ranskalaisten kanssa ole ennenkään ollut mitenkään outo juttu, ja USA:n sotapolitiikan takia länsieurooppalaisen käsitys USA:sta on muuttunut. Kun yhden vaikutusvalta vähenee, toinen voisi sitä kasvattaa.

Se edellyttäisi kuitenkin toisenlaisia otteita eikä jatkuvaa rajojen kokeilemista sen selvittämiseksi, kuinka paljon muut sietävät ärsyyntymättä kunnolla. Tämä selittyy osaltaan Venäjän historian tuntemisella ja sillä, ettei Venäjä koskaan ole ollut eikä tule lähimpien satojen vuosien aikana olemaan eurooppalainen valtio. Muttei ole Kiinakaan. Kiinalaiseen kulttuuriin tietysti sopii paremmin asioiden tekeminen hymyillen kuin rähjäten, mutta samalla tavoin venäläinen on ystävällinen, vieraanvarainen ja vieraskorea.

Paitsi jos hänet valitaan maan johtoon.

Matti Vanhanen vaatii palkansaajilta palkkamalttia.

Vaatimus on puoliksi oikea, kuten myös perusteiltaan. Sinänsä on aivan järkevää olla kompensoimatta raaka-aineiden hinnannoususta aiheutuvaa inflaatiota palkoissa, koska, kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, tuo inflaatio on seurausta enemmänkin siitä, että maailmassa on enemmän kuluttajia tappelemassa samoista resursseista kuin aikaisemmin. Samalla nämä ihmiset ovat kilpailemassa samoilla työmarkkinoilla, ja jos Suomessa palkat nousevat rivakasti, tuottavuuden pitää nousta rivakasti myös, muuten seurauksena on työttömyyttä.

Noin yleisemmin asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen.

Suomessa ei olisi mitään syytä palkkamalttiin, jos verot Suomessa olisivat samaa tasoa kuin vaikkapa Sveitsissä. Siellä palkat ovat kovat mutta niin ovat hinnatkin, koska verokiila on pidetty erittäin kapeana. Raha päätyy kiertoon ja työllistää, ja maassa on täystyöllisyys + 15% työvoimasta siirtotyöläisiä. Suomessa taas on yksi maailman jyrkimmistä progressioista, länsimaisittain maailman kirein länsimaisittain keskituloisen (Suomessa heidät niputetaan suurituloisiin) verotus ja maailman kolmanneksi kirein hyväpalkkaisen verotus.

Suomessa raha ei pahemmin kierrä kulutuksen kautta, koska siitä otetaan 3/4 julkiselle sektorille veroina ja sivukuluina. Julkinen sektori taas ei ole Suomessa sellainen, että siellä olisi pieni joukko hyväpalkkaisia eri asioiden huippuja. Julkisen sektorin väkimäärän kasvu kertoo meille siitä, että siellä on paljon pienipalkkaista väkeä, minkä oikeastaan tiesimme muutenkin. Pienituloisten suosimisessa tai rakentamisessa verotuksen kautta on taas se vika, ettei se luo palvelujen kysyntää, koska pienituloisen raha menee vuokraan ja välttämättömyystarvikkeisiin.

Työllisyyden ja talouden vakauden kannalta olisi parempi, että raha jäisi ihmisille itselleen kulutettavaksi kuin että se otetaan pois valtaosin ja annetaan sitä palkkoina ja tulonsiirtoina niin vähän, ettei synny ostovoimaista ylempää keskiluokkaa.

Joten oikeastaan Vanhanen on aivan oikeassa. Suomen nykyisen verojärjestelmän vallitessa palkankorotukset ovat lähinnä vahingollisia, koska ne päätyvät valtaosin julkiselle sektorille kaadettavaksi kankkulan kaivoon. Kilpailukykyä nämä palkankorotukset rapauttavat aivan samalla tavalla kuin pienemmänkin verokiilan maissa, mutta siinä, missä pienen verokiilan maassa kovat palkat luovat ympärilleen taloudellista toimeliaisuutta ja näin paikkaavat sitä, mikä menetetään ulkoisessa kilpailukyvyssä, Suomessa menetetään vain kilpailukykyä eikä saada oikeastaan mitään muuta paitsi lisää törsäystä leijonanosan palkankorotuksista vievälle julkiselle sektorille.


Mutta en minä siitäkään pidä, että suomalainen keskipalkkainen on länsimaiden mittapuulla ostovoimaltaan kolmanneksi heikoin kreikkalaisten ja ruotsalaisten pitäessä perää. Tässä mielessä parasta politiikkaa olisi äänestää nykyiset sosialistit vallankahvasta pois puolueiden sisällä, jotta meillä olisi tarjolla vaaleissa muutakuin kuin sossusossuja, agraarisossuja, virkamiessossuja ja vihersossuja.

Vasta sen jälkeen kun julkinen sektori on trimmattu neljäsosaan BKT:stä ja rahoitettavaksi pääasiassa kulutus- eikä ansaitsemisveroilla, kannattaa vetää kapitalisti kölin alitse ja vaatia kunnollisia palkkoja. Kyllä firmoissa maksuvaraa on, sanovat Etelärannan miehet mitä hyvänsä, mutta sitä ei kannata käyttää nyt, koska se vain paisuttaa julkisen sektorin törsäämistä ja tekee edessä toivottavasti joskus olevan savotan suuremmaksi hommaksi kuin mitä se nyt olisi, ja se olisi nytkin aika iso.

Minusta tuntuu sitä paitsi siltä, että jos julkisen sektorin koko BKT:stä trimmattaisiin johonkin 25% paikkeille BKT:stä, meidän ei oikeasti tarvitsisi luopua peruspalveluista eikä perusturvasta.

Vieraat ymmärsivät mennä nukkumaan heti yhdeksältä aamulla.

Parempiakin päiviä on ollut.

Raiskauskriisikeskus haluaa Suomen lakiin “naisrauhapykälän”.

Perusteena tälle epätasa-arvohammastani jokseenkin ikävästi vihlaisevalle lainsäädännölle mainitaan se, että yleensä perheväkivaltatapauksissa tuomio annetaan vain viimeisimmästä rötöksestä muttei niistä edellisistä vaikka sama meno olisi jatkunut jo pitkään. Ongelma nykyisessä lainsäädännössä on kuulemma se, että osa jutuista ehtii vanhentua ja vanhojen juttujen toteen näyttäminen on hankalaa, ja naisrauhalaki edistäisi nimenomaan tätä todistelupuolta perusteilla, joita ei mainita.

Tämä koko ajatusrakennelma on mieltä vailla.

Suomessa ei ole mitään sellaista lakia, joka pakottaisi tuomitsemaan vain viimeisimmän rötöksen vaan oikeudella on nykyisenkin lainsäädännön perusteella mahdollisuus käsitellä kaikki mahdolliset ja mahdottomat rötökset ja antaa niistä isompi kakku. Jos oikeusistuimet eivät tätä mahdollisuutta käytä tai syyttäjät eivät syytä, silloin pitää korjata tämä asia eikä säätää mikkihiirilainsäädäntöä. Minua mietityttää lisäksi, mitä oikein ajatellaan kun kuulemma naisrauhalaki helpottaisi vanhojen juttujen näyttämistä.

Nykyisin epäilen, että vanhat jutut jätetään käsittelemättä siksi, ettei niistä ole löydettävissä tarpeeksi näyttöä rosvon kiistattoman syyllisyyden osoittamiseksi. Oikeusjärjestelmämme lähtee siitä, että ihmiset on osoitettava syyllisiksi eikä siitä, että heidän on osoitettava itsensä syyttömiksi jos sattuvat olemaan miehiä. En tiedä miten ehdotettu naisrauhalaki asiaa edesauttaisi, mutta pelkään pahaa. Sillä tuomita voisi jo nytkin jos on näyttöä, mutta tuomioita ei ylimuistoisista asioista paukkaa, koska asiaa ei voida näyttää mitenkään uskottavasti. Jos siis naisrauhalain tarkoitus on poistaa vanhoista tapahtumista näyttövaatimus ja todeta rötöksen tapahtuneen jos nainen väittää sen tapahtuneen, hylkäämme oikeusvaltion periaatteita.

Lisäksi haluaisin muistuttaa poliittisesti sangen epäkorrektisti, että henkilö, joka antaa saman henkilön mukiloida itseään toisen kerran, ei ole uhri vaan hölmö.

Kun kerran tuttu oli onnistunut hommaamaan lippuja Oktoberfestin yhteen kaljatelttaan, varasin sitten kostoksi hotellin ja lennon.

En olekaan käynyt siellä viiteen vuoteen tai jotain.

Näin ruotsalaiset Helsingin Sanomien mukaan:

Seksileluja valikoimiinsa ottaneesta Ruotsin apteekista on kanneltu maan tasa-arvovirastolle. Kaksi miestä syyttää valtion omistamaa apteekkiketjua syrjinnästä, koska apteekeista ei löydy yhtään miehille suunnattua seksilelua.

Apoteket-ketju otti seksileluja valikoimiinsa kesäkuussa. Hyllyille ilmestyi muun muassa dildoja ja geishapalloja.

Toisen kantelijan mukaan valikoima osoittaa, että ketjulla on vääristynyt kuva sukupuolten seksuaalisuudesta. Kantelijan mielestä valikoima heijastaa käsitystä, että dildoa käyttävä nainen on vapautunut ja itsenäinen, kun taas keinovaginaa käyttävä mies iljettävä ja pervessi.

Eihän tässä sinänsä mitään. Valittaahan aina saa. Ja kertoo siitä, että asiat ovat Ruotsissa aika hyvin kun aikaa on käyttää tällaiseen.

Mutta havainto sinänsä on kyllä ihan huomionarvoisa osoitus siitä, kuinka naisten seksuaalisuus on se, joka maailmaa nykyää pyörittää, vaikka meille kerrotaankin, että elämme edelleen miesten maailmassa. Asenne on juuri tuo mainittu.

Eikä asiaa tarvitse mennä katsomaan ruotsalaiseen apteekkiin ja sen leluvalikoimaan. Seksiin liittyviä palveluja/tavaroita käyttävä mies on joko rikollinen tai ainakin nyt hylkiö, naisten tapauksessa kyse on jostain aivan muusta jostain aivan muusta syystä, mutta en tiedä mistä.

Samaa asiaa voi katsoa esimerkiksi viihteessä ja miettiä, kenen fantasioita ruokkimaan tehdään esimerkiksi nykyinen tv-sarjaviihde. Koska siellä on yksi isotissinen bimbo sivuroolissa, meille kerrotaan, että miesten. Mutta kun raaputtaa pintaa syvemmält ja katsoo tarinaa ja sen hahmoja, huomaa jotakin muutakin. Vapaat ja itsenäiset naiset pyörittävät sivuhahmoina olevia komeita ja hieman hukassa olevia miehiä mennen tullen, ja väliin sitten pyöritetään jotain lakifirmaa tai tutkitaan rikoksia tai mikä sarjan teema nyt sitten sattuukin olemaan.

Asiassa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta siinä hiukan on, että edelleenkin pidetään nyky-yhteiskuntaa miesten maailmana, mitä se ei tosiasiallisesti ole ollut enää aikoihin. Mutta koska suuryritysten johtajina on edelleen naisia vähemmän kuin miehiä, kieltäydymme näkemästä mitään muuta tämän räikeän ja joka tuutissa toistetun epäkohdan takia.

Sisäministeriön “paras demari voittakoon” -nimitysskaban tiimoilta olemme keskustelleet muunmuassa siitä, mitä johtajalta tuollaisessa isossa puulaakissa oikein edellytetään.

Nykyisen johtajan ihmissuhdetaitoja kritisoitiin henkilöarvioinnissa ja samasta kielii muunmuassa se, miten hän hoiti tontillaan olleen hätäkeskuslaitoksen sisäisen sirkuksen, joka päätyi lopulta lehtien sivuille. Poliisistakin on kuulunut vähän väliä kaikenlaista hämärää, mutta en ole varma, kuuluuko poliisi tämän johtajan tontille vai jonkun muun.

Mitä ylemmäs herrahississä mennään, sitä keskeisempi asia ovat johtajan ihmissuhdetaidot ja kyky ratkaista ihmissuhteista ja henkilökemioista johtuvia kiistoja siten, että kaikki ovat tyytyväisiä ja ketään ei tarvitse nolata ja nöyryyttää.

Nykyisestä suursmurffista lausuttiin henkilöarvioinnissa näin: “ Viljasen osalta esille tulivat vaikeiden asioiden esille ottamiseen liittyvän rohkeuden ohella vahvat vaikuttamisen ja johtamisen tarpeet, joista viimeksi mainitut voivat joissakin tapauksissa muodostua yhteistyön ja vuorovaikutuksen haasteiksi”.

Mitenhän tätä nyt pitäisi tulkita? Hätäkeskuslaitoksen sisäisen paskan alettua pulahtaa pinnalle ja tyytymättömyyden pääjohtajaan kasvettua yksikön sisällä, Viljanen ei tehnyt mitään. En toki tunne asian taustoja enkä henkilöitä, mutta lehteen pääsi Viljasen lausunto siitä, että hätäkeskuslaitoksen pääjohtaja ei ole tehnyt virkavirheitä, joten siis kaikki on kunnossa. Tämä on minusta pakenemista juridiikan suojiin kun ongelma selkeästi oli juuri henkilösuhteissa laitoksen esimiehen ja alaisten välillä. Ja vastaisi aika hyvin arviota siitä, että Viljanen ei ole halunnut ottaa vaikeassa asiassa aloitetta käsiinsä vaan kiertelee juridiikan suojissa niin ei tarvitse puhua ikävistä asioista.

Olen nähnyt vuosien varrella hyviä ja huonoja johtajia. Huonot johtajat ovat noita, joilla on “vahva vaikuttamisen ja johtamisen tarve”, eli siis he haluavat mikronysvätä kaikkea alemman tason tekemää ja tunkea kätensä jäljen aivan kaikkeen. Ongelma tässä on se, että ensinnäkin tällainen esimies muuttuu pullonkaulaksi, koska hänen kymmenen alaistaan tekevät juttuja omalla vauhdillaan. Kun johtaja haluaa olla mukana kaikessa, häneltä loppuu aika kesken ja urakat alkavat kusta.

Toinen ongelma tässä on se, että kun johtaja tunkee sorkkansa joka soppaan, hän myös helposti tulee keränneeksi kunnian kaikesta alaisten työstä sen sijaan, että se valuisi sinne, mihin se kuuluu. Ja usein jos tuloksena on epäonnistuminen, silloin maagisesti vastuunkantajaa ei tahdo löytyä mistään.

Hyvät johtajat osaavat olla syrjässä jos kaikki toimii, ja kertoa vain kaikille, että jatkakaa samaan malliin. He osaavat valita ympärilleen ihmisiä, joihin he voivat luottaa, jolloin ei ole mitään tarvetta kytätä ja kontrolloida kaikkea tehtävää vaan voi keskittyä vain sellaisiin asioihin, jotka eivät alemmalla tasolla ota selvitäkseen. Lisäksi hyvä johtaja ymmärtää jotakin ihmissuhteista ja myös välittää niistä. Henkilökemiat eivät kaikilla kohtaa ja silloin tulee yleensä huonoa jälkeä. Se ei useinkaan ole kenenkään riitelijän vika, mutta johtajan pitää setviä nämä asiat ja keksiä sellaisia ratkaisuja, joissa ongelmat poistuvat ja ketään ei leimata syylliseksi. Jos johtaja luimii piilossa vaikka selvästi jossain mättää joku ja pahasti, hän ei ole tehtäviensä tasalla.

Tämä ylläoleva ei liity mitenkään sisäministeriöön, koska en tiedä siitä organisaationa mitään. Tämä vain herätti miettimään, millaisia johtajia oikeastaan väki arvostaa ja millaiset lähinnä ärsyttävät. Vastuuta pakoileva mikromanageri harvemmin saa alaisten kunnioitusta ja arvostusta missään. Sen sijaan se ei haittaa mitään, ettei tiedä aivan kaikkea kaikesta. Itse asiassa omien, alansa asiantuntijoina pidettyjen alaisten kuuntelu tuottaa johtajalle yleisesti hyvää karmaa, ja kun asiat jutellaan omien asiantuntijoiden kanssa selviksi, firman ei tarvitse palkata tuhotonta määrää konsultteja tekemään kalliilla ja huonosti niitä hommia, joissa oma väki on pätevää ja jotka kuuluvat heidän ydinosaamiseensa.

Sen sijaan joukkojen edessä seisova henkilö, joka antaa alaisille tilan hengittää, auttaa vaikeissa ja ikävissä asioissa, antaa alaisten kerätä mainetta ja kunniaa hyvin suoritetuista töistä, on selvillä alaistensa fiiliksistä, ei ota kaikkea liian vakavasti ja joka tarvittaessa kykenee auttamaan melkein missä hyvänsä, tuntuu saavan aikaan hyviä tuloksia. Sivutuotteena seuraa väen yleistä viihtymistä, väen vähäistä vaihtumista, lupsakka työympäristö ja työntekijöiden ällistyttävää venymistä silloin kun sitä tarvitaan.

Olen seurannut jokseenkin hämmentyneenä tässä viikonlopun ja tämän päivän aikana talousuutisia “euron heikkoudesta”.

En tiedä mikä on “oikea” kurssi eikä sellaista olekaan, mutta jos katsotaan hintoja, euron pitäisi olla alle dollarin arvoinen, että eurohinnat ja dollarihinnat olisivat suunnilleen samat. Mutta nyt kun dollari vahvistui 1,60 -tasolta noin 1,50 -tasolle, meille kerrottiin “euron heikkous jatkuu edelleen”.

Minusta euro oli heikko silloin kun se kävi jossain 0,72 dollarin paikkeilla. Se, että dollari ei rämmi enää aivan pohjamudissa ei nähdäkseni tee eurosta vielä heikkoa, mutta uutisotsikoita siitä näemmä osataan repiä.

Sinänsä nyt lienee oikea aika sijoittaa USA:n markkinoille euroja. Kukaan ei tiedä, kuinka pitkään tämä lama kestää, mutta lamat ovat aina kulkeneet niin, että ensin se hyökkää USA:an, sitten vajaan vuoden kuluttua Britanniaan, josta taas reilun puolen vuoden kuluttua Eurooppaan. Nyt näytämme menevän juuri tätä polkua. USA dyykkasi ajat sitten, Britannian lama alkoi helmikuussa, nyt mantereelta tulee joka päivä pelkästään huonoja uutisia ja siellä ollaan vasta vajoamassa lamaan.

Tämä heikentää väkisin euron kurssia sekä puntaa että dollaria vastaan, koska euron kurssia on ruokkinut lähinnä muiden alueiden ongelmat, ei niinkään euroalueen talouden vahvuus. Nyt siis kannattaisi vaihtaa nykykurssilla euroja dollareiksi ja sijoittaa ne USA:n osakkeisiin, sillä sitten kun nousu taas alkaa kuten se on joka laman jälkeen alkanut, se alkaa ensin USA:ssa, sitten Britanniassa ja sitten mantereella. Näin voisi kuvitella saavansa kaksinkertaisen hyödyn, sillä nyt dollareita saa halvalla ja jos sijoituksensa myy ennen kuin euroalue nousee kuopasta, USA:ssa osakekurssit ovat menneet ylämäkeä jo toista vuotta ja dollari on vahvistunut lama-euroopan valuuttaa vastaan.

Itse mietin lähinnä, että pitäisi varmaan siirtää nykyisellä kurssilla sijoitukset euroista punniksi, koska ajattelin ostaa niillä asunnon joskus. Euro oli pitkään 0,68 puntaa, nyt 0,79. Tämäkään asetelma tuskin kestää loputtomiin, koska tuo kurssiero syntyi vuodenvaihteessa kun Britannian talous alkoi sukeltaa ja euroalue vielä porskutti.

Annika Lapintie kertoo meille sisäministeriön nimitysjupakasta näin:

Sotilaallisen turvallisuuden ylikorostuminen maahanmuutosta vastaavassa virassa istuu hänestä heikosti kuvaan Suomesta humaanin ja avoimen maahanmuuttopolitiikan maana.

Niinpä niin. Ensinnäkin, kuka on tehnyt Suomesta avoimen maahanmuuttopolitiikan maan? Ainakaan minulta ei ole kysytty. Toisekseen, mitä Lapintie tuossa meille oikeastaan sanoo? Hän kertoo meille, että avoimen maahanmuuttopolitiikan tulisi hänen mielestään olla tärkeämpi asia kuin maan sotilaallinen turvallisuus. Ottaen huomioon, että maan pitäminen konfliktien ulkopuolella ja tarvittaessa puolustaminen asein on itsenäisen valtion tehtävistä keskeisimpiä, tuntuu yllä oleva jokseenkin käsittämättömältä.

Mitähän Lapintie oikein mahtaa sitten pelätä? Millä tavoin hän ajattelee maahanmuuton vaikuttavan sotilaalliseen turvallisuuteemme? Minä en tiedä, mutta ehkäpä joku voisi kertoa.

Venäjä aloitti juuri hyökkäyssodan Georgiassa, kuten pari päivää sitten ounastelin.

Minä en tiedä mitä tuolla pitäisi tehdä ja kenelle jonkun Etelä-Ossetian pitäisi kuulua vai pitäisikö sen olla itsenäinen. Tiedän kuitenkin, että Venäjän sotaväki on nyt omien rajojensa ulkopuolella hyökkäämässä naapurinsa kimppuun.

Missä viipyvät kaikki kansalaisjärjestöt, jotka ovat paheksuneet USA:n vastaavia sotatoimia siellä täällä viime vuodet? Entä mielenosoitukset “VENÄJÄ POIS GEORGIASTA” -banderollein? Vai onko Venäjä edelleen suomalaisille niin arka paikka, että sitä ei joko uskalleta arvostella, tai sitten sen toimet hiljaisesti hyväksytään, koska se vastustaa joka käänteessä inhottavia länsimaita ja sopii näin jälleen NL:n lailla ideologisesti jonkun kansanjoukon esikuvaksi.

Onko Halonen nimittänyt ikinä hallituksen esitykistä poiketessaan muita kuin demareita tai heitä sangen lähellä olevia?

Sinänsä lienee yhdentekevää, kuka on jonkun viraston pomo, mutta ajatusmaailma “sopivin demari” haisee. SDP nimitytti hallituskaudellaan omia miehiään kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, kuten puolueet aina tekevät vallankahvassa ollessaan. Nyt mikään ei muutu kun SDP on oppositiossa, koska Halonen edelleenkin nimittää pätevimpiä demareita.

Onneksi presidentinvaalit lähestyvät. Äänestin itse Halosta ensimmäisellä kerralla kun kotiin ei ole ollut tapana jäädä ja voin äänestää pressaksi vaikka Yrjö Hakasta jos vastassa on kepulainen, mutta olisin toivonut henkilöstövaihdosta jo ensimmäisen kauden jälkeen. Nyt tarvittaisiin kuitenkin pressaksi joku sellainen, joka muuttaa presidentin pönötysupseeri-instituutioksi ja jättää politikoinnin ja henkilövalinnat parlamentaarisille voimille.

Presidentin kuuluisi olla puoluepolitiikan yläpuolella. Tämä on tietysti vaikeaa, mutta Halonen on epäonnistunut siinä surkeasti. Tämä pitäisi käytännössä toteuttaa samalla tavalla kuin kouluissa käytännössä toteutetaan tasa-arvoa jos luokalla on opettajan lapsi. Kympin voi saada, mutta silloin pitää olla jo tosi hyvä. Presidentin pitäisi ottaa samanlainen suhde omiin tukijoukkoihinsa, on se sitten puolue, ammattijärjestö, teollisuuden etujärjestö, maajussikerho, äijäenergiajärjestö tai kiilusilmäfeminismin edistämisseura. Presidentti voi käyttää valtaa ja ottaa kantaa näiden hyväksi, mutta vain, jos sille on oikeasti olemassa selkeä ja jokseenkin kiistaton peruste.

Jos kaikki tasavahvat tilanteet kallistuvat Halosen tukijoiden puoleen tai pätevämmät sivuutetaan jatkuvasti sopivimmilla, en oikein saata kuvitella tästä mitään kovin suurta tasapuolisuutta seuraavan.

Ymmärrän, että tämä tyyppi saa kaksi tonnia sakkoa pienennettyjen tuoppien myymisestä. Toisen mokoman olisi voinut mäiskäistä epäherrasmiesmäisestä käytöksestä kun myy Britanniassa puolalaista olutta, mutta se on makuasia. Asia saattaa tuntua hieman turhanaikaiselta, mutta jos Suomessa oluttuoppi olisi yhtä lailla vakioitu ja olut olisi pakko tarjota puolen litran tuopissa, olut maksaisi Suomessa vähemmän.

Sallikaa minun selittää. Vajaa kymmenen vuotta sitten Helsingin keskustan ravintolat keksivät näppärän puhalluksen. Mukamas hinnankorotuspaineiden takia tuopin hinta pidettiin ennallaan, mutta sen koko muutettiin 0,4 litraan, eli siis hinta nousi 20%. Asiakkaat eivät olisi hyväksyneet 20% hinnankorotusta ja kilpailu olisi rassannut tässä turhat läskit pois. Mutta jopa minulta kesti jokunen kuukausi edes huomata, että lasissa on kaljaa vähemmän, koska samalla vaihdettiin monessa paikassa lasit kapeampiin, jotta ne eivät näyttäisi vajailta.

Kun hintavertailuun tuotiin ylimääräinen parametri tuopin koon mukaan, katosi myös käsitys siitä, mitä kaljan kuuluisi maksaa ja minkäännäköinen hinnalla kilpailu ei keskustassa toimi, Kalliossa se taas toimii kun ei ole lähdetty koolla leikkimisen tielle.

Täällä olut on aina pintissä kuten kirjoitettu on, ja jokainen tietää suunnilleen, mitä se maksaa. 2,70 on pintille nykyään jonkunlainen “normaalihinta” joka ei herätä huomiota. Kolmosella alkavat tuntuvat kalliilta ja kakkosta lähestyvät halvalta. Oluen vero on täällä hieman pienempi kuin Suomessa, mutta työvoimakustannukset, tilavuokrat, sähkö, kaasu, vesi jne. selvästi kalliimmat, joten nähdäkseni oluen pitäisi olla Lontoon keskustassa ja Helsingin keskustassa saman hintaista.

Muttei se ole.

Italiassa Berlusconi komensi sotilaat kadulle verhoillusti vahtimaan Afrikasta tulleita tuhansia pakolaisia.

Tässä koko asetelmassa on jotain perin huolestuttavaa. Nimittäin nähdäkseni ei ole tarvittu pakolaisia Afrikasta tuomaan järjestäytynyttä rikollisuutta ja taskuvarkaita Italiaan. Berlusconi toisaalta on tiedetty koko lailla konnaksi. Kaikesta tästä huolimatta Italiassa tulee vaalivoitto tällaisellekin tyypille, kun lupaa kipata neekerit mereen.

Tämän pitäisi herättää syvää huolta varsinkin niissä piireissä, joissa eniten ollaan huolissaan pakolaisten oikeudenmukaisesta kohtelusta ja Eurooppaan haluavan kolmannen maailman jengin oikeuksista. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Näissä piireissä ollaan joko täysin hiljaa tai syytetään Berlusconia vääristä otteista ja italialaisia väärin äänestämisestä. Kaltaiseni meganatsi on sen sijaan huolissaan.

Mitä tapahtuu seuraavaksi ja missä? Ympäri Eurooppaa, erityisesti suurissa eu-maissa ja parissa pienemmässäkin, on suuri tyytymättömien kansalaisten joukko, jota nyppii varasteleva, elätettäväksi tuleva ja erityiskohtelua vaativa turvapaikanhakijatulva Afrikasta ja Lähi-Idästä. Erityisesti meidän on huomattava, että sillä ei ole mitään merkitystä, ovatko turvapaikanhakijat oikeasti varastelevia elättejä vaatimassa erityiskohtelua. Riittää, että ihmiset uskovat tähän niin vahvasti, että ovat valmiita äänestämään vallankahvaan kenet hyvänsä hullun, joka lupaa tehdä asialle jotakin, sillä tuosta vinkkelistä tarkasteltuna joku hullunpuoleinen populisti on ylipäätään ainoa, joka kuuntelee tätä kansalaisten viestiä sen sijaan, että selittää kansan olevan väärässä.

Minä näen tässä kehityksessä runsaasti riskejä. Ensinnäkin, asenteet ylipäätään ulkomaalaisen näköisiä vastaan kovenevat, ja tästä seuraa helposti väkivaltaa ja avointa ja hiljaisesti hyväksyttyä syrjintää. Sillä, että joku on Euroopassa töissä tai peräti syntynyt täällä ei ole mitään merkitystä jos sattuu olemaan vääränvärinen. Tästä puolestaan ei seuraa mitään hyvää noille ihmisille eikä edes valtaväestölle jos Eurooppa ensin onnistuu houkuttelemaan maailman huippuja eri aloilta tekemään tänne juttuja ja sen jälkeen joku rähisevä paskasakki savustaa heidät pois.

Toisekseen, näen jo mielessäni pakolaissopimusten romuttumisen. Alkuperäinen ajatus pakolaissopimuksessa on erinomainen ja kannatettava, mutta sen väärinkäytöstä on tullut resursseja kuluttava siirtolaisuuden kanava. Tällaisessa siirtolaisuudessa on se ongelma, ettemme valitse tulokkaita lahjojen mukaan vaan tulokkaiksi valikoituvat ne, jotka häikäilemättömimmin pystyvät käyttämään hyväkseen hädänalaisten auttamiseen tarkoitettua kanavaa. Tällaisia ihmisiä taas emme Eurooppaan kaipaa ensimmäistäkään.

Välimeren maat ovat jo helisemässä kymmenien tuhansien veneillä vuosittain tulevien kanssa, koska jokainen pitää elättää jotenkin. Eniten hätää kärsimässä lienee Malta, jossa asukkaita ei ole kuin 400000 ja joka on niin lähellä Afrikan rannikkoa, että sinne veneellä tulevia päätyy vahingossakin tuhansia vaikka heidän kohteenaan onkin Italia. Eikä Etelä-Italiassakaan vahvasti mene, koska väki on siellä sangen köyhää eikä ajatus pummien hyysäämisestä ilmeisesti oikein miellytä.

En pidä mitenkään mahdottomana, että nämä maat alkavat lipsua pois pakolaissopimuksen ytimestä esimerkiksi siten, että turvapaikkaa voi hakea vain lentokentällä ja meren yli tulevat voidaan käännyttää suoraan. Seuraava askel voisi olla se, että annetaan sotaväelle oikeus tutkia aluevesille tulevat laivat, mikä oikeus niillä taitaa olla tosin nytkin, ja komentaa epäilyttävät veneet kääntymään takaisin ja jos eivät tottele, pahimmassa tapauksessa upottaa ne. Tähän on vielä matkaa, mutta näen tämänkin jo.

Seuraavaksi on vuorossa erinäköistä ulkomaalaisten rekisteröintiä ja tarkempaa kyttäämistä ja vahtimista sekä yleistä poliisivaltiomentaliteettia laittoman siirtolaisuuden ja ihmiskaupan torjumiseksi sen jälkeen kun terrorisminvastustamisvieteristä alkaa loppua veto.

Ja niin kauan kuin nykyiseen turvapaikanhakijavirtaan kyllästyneitä ei kuuntele kukaan tai ainakaan heitä ei oteta vakavasti muuten kuin siinä mielessä, että heidät pitää harhaoppisina aivopestä takaisin Oikealle Tielle, riski on aina siinä, että vallankahvaan päätyy maltillisten uudistajien sijaan rajuja ja äkkinäisiä toimenpiteitä suunnittelevaa sakkia.

Ja sen jälkeen alkaa ruma meno kansanjoukkojen hurratessa. Mutta ei varmaan kannata tehdä mitään vaan toivottaa loputkin afrikkalaiset hulluimpien vihreiden lailla tervetulleiksi.

Iltalehmässä maanantaisin kirjoittava Kalle Isokallio on toisinaan kirjoittanut järkeviäkin, mutta viime kuukaudet neula tuntuu pomppaavan taaksepäin jokseenkin samaan kohtaan joka viikko. Sanoma on nykyisin se, että pääomatuloja verotetaan aivan liian kevyesti ja jos jonkun veroja alennetaan, ei nyt ainakaan hyväpalkkaisten. Ja sitä toistetaan, toistetaan ja toistetaan. Ja jankutukselle ei näy loppua.

Ei siinä mitään, tuotakin mieltä saa olla. Mutta tässä kohtaa viestinviejä on jossain määrin väärä.

Itse ainakin lähden siitä, että olisi kiva, jos olisi joskus sen verran rahaa, ettei tarvitsisi tehdä töitä 65-vuotiaaksi tai mikä eläkeikä 25 vuoden kuluttua sitten liekin. Tässä kohtaa puhumme käytännössä pääomatuloista, sillä jollain pitää elää silloinkin. Isokallion teesi on se, että ensin pitäisi maksaa isoista palkkatuloista hirveät verot ja sen jälkeen säästöön jääneiden rahojen pääomatuloista samanmoiset. Ymmärrän vaatimuksen siitä, että molempia tuloja pitäisi verottaa samalla tavalla, mutta veroprosentin katon olisi oltava nykyisen pääomatuloveroprosentin paikkeilla eikä ansiotuloveroprosentin.

Isokalliolla puolestaan on varaa puhua, sillä hän teki jo parikymmentä vuotta sitten palkkatyöläisenä ollessaan sellaisen diilin, ettei hänen enää töihin tarvitse mennä. Nyt hän siis neuvoo muuttamaan yhteiskuntaa ja verotusta sellaiseksi, että palkansaajan mahdollisuudet päästä tähän samaaan asemaan kapenisivat entisestään.

En voi mitään sille ajatukselle, että Isokallio on muuttamassa maailmaa siten, että ehdotustensa todelliset haitat näkyvät muiden elämässä kuin hänen omassaan, ja vastaavasti ihmiset sidotaan turpeeseen entistäkin huolellisemmin, jotta heistä voitaisiin puristaa viimeisetkin mehut suurten ikäluokkien elättämiseksi.

Nyt pitäisi tämäkin olla viimein kunnossa.

Täällä on älykorttilippusysteemissä (oyster card) kaksi tapaa matkaa: kertaliput ja kausiliput. Niiden rinnalla on edelleen pahvisia kerta- ja päivälippuja. Kertamaksusysteemi toimii siinä mielessä älykkäästi, että se arpoo päivän aikana tehdyistä matkoista halvimman hinnan, eli aamulla lähtiessään ei tarvitse tietää, miten paljon aikoo reissata. Jos päivän päätteeksi jäi alle päivälipun hinnan, siinä säästi jotakin. Jos taas päivälipun hinta tuli täyteen, lippu osaa olla veloittamatta sitä enempää kuitenkaan.

Tämä kävisi minulle hyvin, mutta siinä on yksi vika. Se ei käy Thamesin eteläpuolella junissa, ainoastaan kausiliput käyvät niissä. Ja koska täältä näppärin tapa Cityyn on nimenomaan juna Cannon streetille tai Blackfriarsiin, olen ostanut toimistolle mennessä aina automaatista päivän pahvilipun. Ja myöhästynyt sen takia junasta jokusen kerran kun lippuautomaatille on ollut jonoa.

Kyllästyin tähän ja ostin vuosilipun, 968 puntaa. Sen lisäksi ostin veneeseen 40 matkan lipun, koska varsinkin kesällä veneellä tulo Greenwichiin on sangen mukava vaihtoehto, vaikkakaan siinä ei ajallisesti suuria säästä kun laiturilta on vielä vajaa kilometri kävelyä kotiin.

Sain tänään siihen asentumaan vielä auto top upin. Vuosilippu on zoneille 1-2, joten kun menen niiden ulkopuolelle, kortilla on rahaa, josta otetaan lisämaksuja tai kertalippuja. Ja aina kun saldo kortilla laskee alle viiden punnan, sinne pistetään automaagisesti 20 puntaa lisää ja laskutetaan luottokortiltani. Joten nyt ei tarvitse vuoteen koskea käsin mihinkään paitsi ehkä ostaa uusi 40 matkan venelippu jos tuo loppuu kesken.

Helsingissä voitaisiin miettiä, miten siellä voitaisiin dumpata ne idioottimaiset Buscomin lukijat. Täällä systeemi toimii niin, että matkustajan ei tarvitse tietää mitään mistään vyöhykkeistä ja niiden rajoista vaan atk arpoo lipusta jotain rahaa. Helsingin systeemi, jossa matkustajan pitää tietää vyöhykerajat sekä se, miten ne koodautuvat lukijan nappuloihin, tuntuu jossain määrin muinaiselta tekniikalta.

Ja niiden Buscomin värkkien käyttöliittymästä en sano mitään.

Venäjä varoittaa meitä sodasta Georgian ja Etelä-Ossetian välillä. Tämä ennustus on sikäli nähty oikeasta kristallipallosta, että jos tuolla sota tulee, se tapahtuu Venäjän itsensä tuella ja siunauksella.

Tässä ei sinänsä ole mitään yllättävää. Haluamme tai emme, Venäjä on suurvalta ja sillä on täysin sama suurvallan uho ja tarve rakentaa imperiumia kuin suurvalloilla on aina ollut. Näemme tämän päivittäin muunmuassa YK:ssa, jossa asetelma on turvallisuusneuvostossa nykyään sellainen, ettei siellä saada aikaiseksi yhtään mitään. Ei ole paljon saatu aikaan ennenkään, mutta nyt tilanne on se, että imperiumia rakentava Venäjä ottaa suojelukseensa jokaisen valtion, joka ei USA:lle kelpaa.

Iran ei oikeasti tarvitse ydinasetta, joten niitä voisi hiukan yrittää motivoida jättämään sellaisen kehittämistä väliin. Paitsi ettei voi, koska Venäjä vastustaa kaikkia pakotteita Irania vastaan, koska USA kannattaa niitä. Sama koskee Serbiaa, Zimbabwea, Valko-Venäjää ja kaikkia muitakin USA:n häirikkölistalleen pistämiä maita.

Niin tai näin, tähän politiikkaan on vain tyytyminen. Se, että tuo suurvalta oli kymmenen vuotta niin sekaisin, ettei se voinut pahemmin keskittyä ulkomaihin kun kotipesäkin oli sekaisin, oli lähinnä häiriö Voimassa, ei mikään osoitus uudesta ja paremmasta suurvallasta. Kaikki suurvallat ennen ja nyt ovat olleet lopulta aika sikamaisia naapureitaan ja muita pikkumaita kohtaan. Mikään ei ole tässä suhteessa muuttunut ja tuskin muuttuukaan.

Venäjän suhteen meidän on sen sijaan seurattava tarkasti, mihin niiden avoin nationalismi oikein johtaa. Neuvostoliitto oli sinänsä jokseenkin puhtaasti venäläisen nationalismin hengentuote, mutta se naamioitiin hiukan muuksi. Nyt sen sijaan maa on avoimen nationalistinen ja siellä on putin-jugend, muiden kansallisuuksien sortaminen, väkivalta ei-venäläiseltä vaikuttavia kohtaan ja kaikki muu jokseenkin ikävä ja fasismin saappaalta tuntuva.

Ongelma ei ole vielä, koska raaka-ainebisnes kukoistaa ja maan talous kasvaa kohisten ja ihmisillä on tekemistä. Mutta entäpä sitten kun raaka-ainebisnes dyykkaa kuten se on dyykannut aina ennenkin jostain syystä? Maassa ei tehdä paljon mitään muuta, eli raaka-ainerahaa ei käytetä maan elinkeinorakenteen modernisoimiseen, eikä sitä siellä edes osattaisi tehdä, sillä perinteet sopimisesta, luottamisesta vieraaseen ja luottamisesta yhteiskunnan puitteisiin puuttuvat jokseenkin täysin haitaten modernin verkostoituneen talouden syntymistä.

Sitten meillä on maa, jossa kaikki menee päin helvettiä, nuoriso on kasvatettu vihaamaan kaikkea ei-venäläistä, kenties yksi sukupolvi on jo ehtinyt kasvaa tässä ympäristössä aikuiseksikin. Siinä, missä kommunistisella NL:llä oli jonkunlaisena pidäkkeenä heidän tyydyttävällä menestyksellä käymänsä propagandasota länttä vastaan, nykyisellä Venäjällä ei nähdäkseni tätä käsijarrua ole. NL:stä yritettiin luoda kuvaa ystävällismielisen, rauhantahtoisen ja ihmiskasvoisen sosialismin lipunkantajana, joten Afganistania lukuunottamatta ne pysyivät oman blokkinsa sisällä. Propagandasodassa ei ollut varaa rettelöidä asevoimalla kovinkaan runsaasti.

Vaan entä tulevaisuudessa? Ei ole mitään mainetta, jonka menettäminen kiinnostaisi ketään. Eikä maailma enää muutenkaan toimi eri talousjärjestelmien tai niihin rinnastettavien asioiden välisen propagandan ympärillä. Venäläiselle on aivan yhdentekevää, mitä muut heistä ajattelevat. Kuten amerikkalaisille on aina ollut.

Suomea ja länttä tuo Venäjän nouseva uho tuskin suuremmin haittaa, koska siellä ei ainakaan toistaiseksi ole vastassa hulluja, jotka riskeeraisivat suursodan mahdollisuuden saadakseen miehitettyä hyttysiä kuhisevaa suota, joka ei tuota mitään sellaista, jonka miehittäjä voisi anastaa. Mutta etelässä tilanne on toinen. *stanien kiinnostuksen liittyä NATOon ymmärtää tästä vinkkelistä sangen hyvin kuten myös sen, miksi NATO ei näitä maita mielellään jäseniksi huoli.

Jos toimistolla on joskus tylsää, kannattaa esimerkiksi jo ensi maanantaina tutustua Tuotevalvontakeskuksen alkoholimainontaa koskevaan ohjeistoon.

Spoilaan muutamalla pakasta vedetyllä esimerkillä:

Sallittua on sellaisten drinkkien mainonta, jotka on kokonaan valmistettu alle 22-prosenttisista alkoholijuomista. Selkeyden vuoksi olisi hyvä mainita, että kyseessä on mieto drinkki, jos se ei muuten käy ilmi juoman nimestä. Valmiiksi sekoitettujen mietojen pullotteiden myyminen ei ole väkevien alkoholijuomien anniskelua. Tällaisia juomia saa mainostaa, jos niiden nimeen ei sisälly väkevän alkoholijuoman tuotenimeä: esimerkiksi Jim Beam & Cola ‑tölkkijuoman mainonta on kiellettyä, Tequila Rosen sallittua. Valmiiksi pullotettua Gin Long Drink ‑juomaa saa mainostaa, koska se on mieto alkoholijuoma, ”talon lonkeroa” ei, koska se valmistetaan paikan päällä väkevästä alkoholijuomasta ja sen mainonta siis edistää ravintolan väkevien myyntiä.

...

Väkevien alkoholijuomien tunnuksia saa olla henkilökunnan asusteissa. Työvaatteiden on pysyttävä työvaatteina: ravintolan on huolehdittava siitä, et­teivät väkevän alkoholijuoman tunnuksin varustetut työasut kulkeudu anniskelupaikan ulkopuolelle. Mainonta on sallittua myös anniskelupaikan esineistössä ja kalustuksessa.

...

EU:n jäsenvaltiosta lähetettävään televisiolähetykseen ei sovelleta kansallisia mainontasäännöksiä, vaan niissä voi näkyä väkevien alkoholijuomien mainoksia, jos väkevien mainonta on lähettäjämaassa sallittu. Tällaisen lähetyksen toistamista jälkeenpäin, esimerkiksi näyttämällä sitä markkinointitilaisuudessa tai messuilla videonauhalta, pidetään kuitenkin Suomessa toteutettuna mainontana

...

Väkevän alkoholijuoman tunnuksen käyttämistä voidaan pitää kiellettynä, vaikka juomaa ei olisi myynnissä Suomessa, koska epäsuoran mainonnan tavoitteena voi tällöin olla esimerkiksi edistää juoman myyntiä matkailun yhteydessä tai valmistella sen markkinoille tuloa.

...

Muulla tuotteella voi olla täysin sattumanvaraisesti sama tuotenimi kuin väkevällä alkoholijuomalla. Esimerkiksi Finlandia-talon tai Koskenkorvan paikkakunnan nimen ei muussa yhteydessä mainittuna voida sellaisenaan katsoa edistävän alkoholijuomien myyntiä

...

Seuraavia esimerkkitapauksia pidetään siten alkoholilain pääsäännön mukaan edelleen kiellettynä myynninedistämistoimintana:
- yritys antaa, lähettää tai tarjoaa omaan toimintaansa tai tuotteeseensa liittyvän merkkipäivän johdosta vastikkeetta väkevää alkoholijuomaa muille kuin alkoholijuomien myyntiin osallistuville
- yritys järjestää yhdistyksille tai muille ryhmille tehdaskierroksen tai muun tutustumisen yhteydessä tuote-esittelytiloissaan väkevien alkoholijuomien maistiaisia
- yritys tukee yhdistysten tai muiden ryhmien juhlia, kilpailuja tai muita tilaisuuksia antamalla tai lähettämällä tilaisuuteen edustamaansa väkevää alkoholijuomaa
- yritys antaa, tarjoaa tai lähettää vastikkeetta väkevää alkoholijuomaa toimittajille tai muille tiedotusvälineiden edustajille. Hyväksyttyjen ammattijulkaisujen toimittajat voidaan rinnastaa alkoholijuomien myyntiin osallistuviin, joten heille on sallittua tarjota maistiaisia väkevistä alkoholijuomista, mutta ei lähettää tuotenäytteitä.

Lueskelin loput Juhani Suomen “Mauno Koiviston aika” -kirjat ja jäin odottelemaan seuraavaa.

Nämä kirjat luettuani olen onnellinen, etten ollut eturivin poliitikko 80-luvun Suomessa. Työkaverit olivat aika perseestä, ja siinä suhteessa ei lie suurta kehitystä tapahtunut, mutta NL:n suunnasta tullut kiukuttelu ja oikuttelu olisi sopinut enemmän 8-vuotiaiden tyttöjen sisäisiin “mä en leiki sunkaa” -turnajaisiin kuin vakavasti otettavaan valtioiden väliseen politiikkaan.

Kekkosen ja Brezhnevin ajalta oli peräisin käsitys siitä, että ystävällismielinen naapurivaltio on ystävä, jolla on samanlaiset tunteet kuin ihmisilläkin, ja tätä asetelmaa NL hyödynsi voimaperäisesti vielä 80-luvun puolessavälissäkin ennen kuin Gorba unohti koko Suomen. Täysin naurettavaa kiukuttelua ja mökötystä ja poliitikkoja, jotka joutuivat ottamaan huomioon joka tekemisessään, mitä naapurihiekkalaatikon oikkupussi tällä kertaa keksii protestoida ja millä tavoin se kokee tällä kertaa tulleensa loukatuksi.

Minusta on ruvennut tuntumaan siltäkin, että jos oikuttelevien Stalinin ja Brezhnevin väliin ei olisi mahdutettu jokseenkin ihmiskasvoista Nikitaa, Suomi olisi suomettanut itsensä Varsovan liiton jäseneksi yksinkertaisesti siitä syystä, että kukaan vallankahvassa oleva ei olisi jaksanut kuunnella loputonta mussutusta aivan kaikesta.