Väyrynen on liikkeellä arvostelemassa vanhaa vihollistaan, EU:ta, tällä kertaa rahaliittoa. Suomi teki virheen kun ei kuunnellut Väyrystä tuolloin ja lässynlässyn lää.

Minua ihmetyttää Väyrysen puheessa lähinnä se, miten hän yksiviivaisesti yhdistää metsäteollisuuden edut koko maan eduiksi ja sivuuttaa kaiken muun. Minusta tarkastelu on lyhytnäköinen ja edustaa menneen maailman ajatuksia, mutta niinhän Väyrynen toisaalta on aina edustanut.

Nyt kuulemma Ruotsilla menee hyvin ja Suomella ei, koska Ruotsin peson heikentyminen on antanut ruotsalaiselle metsäteollisuudelle kilpailuedun suomalaiseen verrattuna.

Mutta entäpä suomalaiset ja ruotsalaiset ihmiset? Jokaisen ruotsalaisen valuuttamääräinen ostovoima on heikentynyt 20%. Kotimarkkinoillaan tuontitavaran hinta on noussut, matkustaminen on kallista. Suomessa ei ole tapahtunut mitään, paitsi että naapurin pesovaltiossa voi käydä risteilyllä ostamassa rätei ja lumpui 20% alennuksella.

Joten onko valuutan heikentyminen ruotsalaisten etu? Minä väitän ettei ole. Jos taas asia ei ole ruotsalaisten etu, miten se voisi olla Ruotsin valtion etu? Paitsi, jos katsoo savupiipputeollisuuden edustavan Ruotsin valtiota. Minusta valtiota edustavat enemmänkin ihmiset muutaman paperikombinaatin sijaan.

Suomessa ongelmia on siinä muutaman tuhannen ihmisen joukossa, jotka ovat menettäneet työnsä metsäteollisuuden vaikeuksien takia. Jos 99% ihmisistä on hyötynyt euron tuomasta vakaudesta ja 1% siitä kärsinyt, voidaanko sanoa asian olleen suomalaisille vahingollisen? Ei varmasti voida, ainakaan esitetyillä perusteilla.

Väyrynen edustaa jonkunnäköistä merkantilistista menneen maailman linjaa, jossa koko kansa kuuluu valjastaa savupiipputeollisuuden rengeiksi ja savupiipputeollisuus on yhtä kuin valtio, jonka kuninkaaksi Väyrynen olisi halunnut. Tätä politiikka Kepu toteutti sotien jälkeisen ajan kunnes Esko Aholla oli ensimmäisenä suoraselkäisehkönä kepulina munaa laittaa sille stoppi. Devalvaatioilla puhallettiin vähän väliä kansalaisten rahat savupiipputeollisuudelle ja juuri tuo toimiala oli muutenkin valtion erityissuojeluksessa.

Nyt kuitenkin suomalaisen etu muodostuu monesta asiasta eikä siitä, miten savupiipputeollisuus pärjää. Se ei enää ole mikään yhteiskunnan ainoa vaikuttaja eikä se myöskään ole ainoa seikka, jolla on jotain merkitystä. Olemme siis ottaneet askeleen kohti kansalaisyhteiskuntaa.

Paitsi Väyrynen, jonka mielestä Neuvostoliitto on naapurimme ikuisesti.

Suomessa ollaan huolissaan siitä, että eläkevakuutuskauppiaat pelottelevat asiakkaita myyntityössään.

Tavallaan ymmärrän huolestuneita. Eläkevakuutuksia on kaupattu maailman sivu hyvin epämääräisillä keinoilla. Muistamme edelleen kaikki joidenkin “konsulttifirmojen” puhelinsoitot, joissa tarjottiin maksutonta veroneuvontaa, ja paikalle vaivautuva saa vain huomata tulleensa jymäytetyksi eläkevakuutusmyyjän eteen. Minä muutun aina epäluuloiseksi, jos tuote on niin hämäräperäinen, että sitä pitää myydä jotenkin kätketysti sen sijaan, että avoimesti kutsuttaisiin asiakas keskustelemaan eläkevakuutusasioista kun seuraavan kerran kulkee konttorin ohitse ja on aikaa kahville ja pullalle.

Kysehän on tietysti ollut siitä, että eläkevakuutus ei ole mikään erityisen hyvä sijoitusinstrumentti paitsi vakuutusyhtiön kannalta. Sen ongelmia on jo realisoitunut, ja ongelman ydin on valtion vahva asema niissä eikä vakuutusyhtiön rooli sinänsä.

Vakuutusyhtiö ei sinänsä kuseta, koska se kertoo hävyttömän suuret palkkionsa avoimesti. Diili ei vain ole asiakkaan kannalta kovin hyvä.

Sen sijaan kun valtio on mukana näissä kupongeissa, kaikkea voi sattua. Verokohtelu on muuttunut jo kerran. Eläkeikä muuttuu varmasti kohtapuoleen. Kun valtio säätää ehtoja lainsäädännöllä ja vakuutusyhtiö on omien bisnestensä turvaamiseksi sorvannut vakuutusehdot sellaisiksi, ettei sopimuksesta pääse järkevin ehdoin eroon vaikka ehdot muuttuisivat kuinka huonoiksi ja koko eläkevakuutussäästämisestä poistuisi alkuperäinen idea, vakuutuksen ottaja joutuu vain kärsimään.

Tällä kertaa vakuutusyhtiöiden sanoma on kuitenkin oikea. Emme tiedä, mikä eläketurvan taso on 30 vuoden kuluttua. Suuret ikäluokat tyhjentävät pajatson ja heidän eläke-etuuksiinsa ei uskalleta koskea, mutta uskalletaanko seuraavan sukupolven? Emme tiedä, mutta jos valtio velkaantuu hirveää vauhtia ja eläkekassoissa alkaa olla vajausta, sitä ei oikein voi paikata mistään. Riski on ainakin olemassa siitä, että eläkkeen taso ainakin suhteutettuna senaikaiseen hintatasoon on paljon vähemmän kuin mitä tällä hetkellä luvataan.

Se, voiko tätä käyttää markkinoinnissa, on rajatapaus. Kyse on aidosta riskistä, mutta kuinka paljon sillä saa pelotella ihmisiä, jotka eivät ymmärrä asioista mitään?

Sanoma siitä, että jonkunnäköinen itse säästäminen on varmasti eduksi, on epäilemättä oikea. Sen sijaan säästäjän ei kannata valita kaikista sijoitusinstrumenteista jäykintä eli eläkevakuutusta vaan sijoittaa osake- ja korkomarkkinoille suoraan. Tällöin varat ovat omassa hallinnassa ja jos lainsäätäjä ryhtyy suunnittelemaan ikävää lainsäädäntöä, rahat voi siirtää turvaan johonkin sivistysvaltioon ja mennä itse perässä.

Eläkevakuutus sitoo säästäjän turpeeseen, ja kun Suomessa valtio on historiallisesti ollut säästäjän vihollinen eikä ystävä, säästäjän on syytä säilyttää ainoa “neuvotteluvaransa” eli mahdollisuus äänestää jaloillaan.

Minua jossain määrin yllättää töhötys sikainfluenssan ympärillä.

Ilmeisesti ihmiset tarvitsevat jonkun taudin pelättäväkseen. Minä en tiedä montako ihmistä hullut lehmät tappoivat, mutta ei ole mahdotonta, että hysterian sivutuotteet kuten stressi tappoivat paljon useamman. Sen verran hulluista lehmistä kuitenkin kohkattiin.

Lintuinfluenssa tuli tietoisuuteemme muutama vuosi sitten. Ennustuksia esitettiin, joissa tauti leviää koko maailmaan ja väkeä kuolee satoja miljoonia. Eipä levinnyt, kuolleiden määrä jäi vaatimattomaksi ja koko tauti häipyi uutisotsikoista aivan yhtä nopeasti kuin se oli niihin tullutkin.

Nyt näen taas merkkejä tästä. Joka aviisin etusivu on täynnä sikainfluenssaa, johon on kuollut Meksikossa parissa viikossa saman verran jengiä kuin Ciudad de Mexicon liikenne tappaa päivässä. Hysteria vallitsee, jotkut maat ovat ottaneet käyttöön matkustusrajoituksia. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tämäkin tauti häipyy historian roskatynnyriin muutamassa viikossa, ja sen jälkeen jäädään odottelemaan seuraavaa tautia. Kaduilla näkyy hengityssuojia muutaman viikon ajan kunnes hulluimmatkin lopettavat.

Ja jos näin ei poikkeuksellisesti tapahdu vaan tauti tappaa maailman väestön, taitaa olla myöhäistä tehdä asialle mitään. Maailmanlopun ennustaminen on aina ollut tuottoisa bisnes ja mikään ei näytä muuttaneen asiaa parissatuhannessa vuodessa.

Mitähän tästä pitäisi ajatella?

Olen miettinyt asiaa yleisemmin, koska olen ihmetellyt, mihin ihmeeseen tarvitaan valtion hillitön velkaantumistahti, jolle poliitikot tuntuvat tietävän miljardinumerot, jotka eivät riipu mitenkään siitä, millaista talouskasvu tai työllisyys on muutaman vuoden päästä. Ja jolle rahalle ei tunnu löytyvän mitään järkevää käyttötarkoitusta. Olen ajatellut, että eläkejärjestelmässä saattaisi olla paljastumassa kupru tai vajaus, koska se selittäisi näppärästi sen, miksi lainaa tarvitaan hillittömiä summia vaikka talouskasvu käynnistyisikin.

Tunnustan, että epäilykseni eivät yhtään huojentuneet linkitetyn artikkelin lukemisen jälkeen.

Kirjoitus, jossa kerrotaan rahaa hukatun kymmenen miljardia ja kerrotaan, että eläkejärjestelmä on erinomainen ja kestää mainiosti ja kenelläkään ei ole syytä huoleen sillä eläkkeethän perustuvat lakiin eivätkä sijoitustuottoihin, ei vakuuta ainakaan minua. Asia voi olla kuten artikkelissa sanotaan, mutta toisaalta on mahdollista myös se, että kyseessä on rutiinivalhe, jota toistetaan luottamuksen ylläpitämiseksi ja paniikin välttämiseksi.

Suomen eläkejärjestelmässä ongelmana on sen matala rahastointiaste. Työssä olevien eläkemaksuista maksetaan melkein kaikki ulos suoraan eläkkeinä sen sijaan, että ne kerättäisiin henkilökohtaiselle eläketilille. Järjestelmä siis kestää niin kauan kuin työssäkäyvät suostuvat sitä rahoittamaan. Jos eivät suostu, raha loppuu kassoista rivakasti. Jos nyt kerrottaisiin, että eläkejärjestelmässä on suuria ongelmia ja nuorempien ei tarvitse olettaa ikinä saavansa sieltä mitään, korttitalo kaatuisi jos nuoremmat saisivat läpi vaatimuksen henkilökohtaisesta eläketilistä.

Näin ollen järjestelmän erinomaisuuden selittämiselle on poliittinen tilaus, sillä eläkejärjestelmäremontti ei ole yhdenkään poliittisen puolueen tai etujärjestön agendalla. Tehtävä olisi erinomaisen haasteellinen, ja mahdollisuus tekijän saada siitä muuta kuin pahaa karmaa päällensä on huomattavan rajallinen.

En tiedä, onko tässä asiassa kyse tästä, mutta täydellisyyttä hipovan ylistävä sävy huolimatta järjestelmän ilmeisistä ongelmista haiskahtaa.

Mietin tätä uutista.

Sen mukaan Suomessa on enemmän korkeakoulutettuja työvoiman ulkopuolella olevia naisia kuin muissa tutkimuksen maissa. Syyksi tarjotaan perhesyitä, mikä epäilemättä on osatotuus, mutta onko se asian koko kuva?

Minulle tulee mieleen myös se, että Suomessa on aika vahvasti miesten ja naisten aloja korkeakouluissa. Siinä, missä tekniikkaa lukevista on enemmistö miehiä, naisvaltaisia aloja löytyy erityisesti humanistisilta aloilta.

Jaakko Pöyry ihmetteli 15 vuotta sitten, miksi Suomessa koulutetaan niin mahdottomat määrät “histfiilareita”, joille koulutusta vastaavan työn löytäminen on sangen vaikeaa. Tämä yhden ihmisen mielipide voidaan kääntää myös toisin päin: miksi Suomessa firmat palkkaavat lähinnä insinöörejä ja ekonomeja sen sijaan, että ne palkkaisivat hyviä tyyppejä.

Niin tai näin, selittääkö työelämän ulkopuolella olevien korkeakoulutettujen valintaa se, että töitä ei yksinkertaisesti ole, tai tarjolla on pätkätyötä ja hanttihommaa? En tiedä, mutta jos tästä on kysymys, sitä pitäisi miettiä tarkemmin. Ei ole mitään järkeä kouluttaa suurta osaa pienenevistä ikäluokista aloille, joilla ei töitä ole olemassakaan. Ja toisaalta firmoissa pitäisi miettiä, paranisiko niiden tulos siitä, että siellä olisi ihmisiä, joiden koulutustausta olisi laajempi kuin pari hassua alaa.

Viihdeteollisuusväki mussuttaa jälleen kerran piratismista.

Tätä grammaria on veivattu iät ajat. Usein tuutista tulee vielä arvio menetetystä rahasta, ja summat ovat miljardeja tai kymmeniä miljardeja. Tällä kertaa ei ennusteta tätä vaan ainoastaan kerrotaan myynnin laskeneen ja syytetään siitä piratismia.

Kyseessä on viihdeteollisuuden propaganda, jolla pyritään vaikuttamaan lainsäätäjään kyttäyksen ja valvonnan lisäämiseksi sekä viranomaisstatuksen saamiseksi tekijänoikeusmafioille. Sinänsä tietysti uutisen arvoinen toisinaan, mutta lähdekritiikkiä tarvitaan, ja valveutunut lehtimies selvittäisi lukijalle hieman asian taustaakin.

Tämänkertainen myynnin notkahtaminen pannaan yksinomaan piratismin piikkiin, vaikka muitakin selityksiä voidaan löytää. Kun kerran dollarimääräinen myynti notkahti erityisesti USA:ssa, tämä panee miettimään. Ensimmäinen mieleen tuleva selitys on lama. Kun työttömyys on pompsahtanut, epävarmuus lisääntynyt, velaksi eläminen pääosin tyssännyt ja kulutusjuhla vaihtunut velanmaksuksi, ensimmäisenä ei suinkaan säästetä asuntolainojen lyhennyksistä ja välttämättömistä menoista vaan kaikennäköisestä nice to have -kulutuksesta, mihin viihdeteollisuus putoaa kokonaisuudessaan.

Toinen erityisesti USA:n markkinoita selittävä tekijä on äänitteiden hintojen lasku. Ei USA:ssa riistetä bluray-leffasta 25-30 euroa kuten Suomessa vaan kymmenen dollaria. Hinnat ovat laskeneet kautta linjan, joten dollarimääräisen myynnin laskeminen selittyy osaltaan hintojen laskulta ja olisi ollut kiinnostavaa nähdä myös volyymit eikä vain dollareita. Jos huomattaisiin, että tavaraa menee määrällisesti yhtä paljon kaupaksi kuin ennenkin, piratismimarmatukselta putoaisi pohja pois, joten ehkäpä tällaisia lukuja ei julkistettaisi vaikka niitä olisikin tarjolla.

Yleisesti piratismin tappiolaskelmat ovat kuitenkin pähkähulluja, sillä ne mittaavat rahaa, jota ei ole olemassakaan.

Niissä lasketaan arvio piratisoidun materiaalin määrästä ja kaivetaan sille listahinnoilla hulppea hintalappu ja suoritetaan kertolasku. Missään vaiheessa tätä “analyysiä” ei tutkita, olisiko asiakaskunnalla ylipäätään ollut tätä rahaa. Persaukisille voi tehdä musiikkia vaikka kuinka paljon, mutta jos heillä ei ole rahaa, ei kannata laskea tuota olematonta rahaa saatavien joukkoon.

Viihdeteollisuus on ajat sitten ryssinyt bisneksensä usealla tavalla. Se, että 94,2% uudesta tuotannosta on massamusiikkia teineille tai massaelokuvia teineille, tarkoittaa sitä, että tuotannon lisääminen tähän segmenttiin sössii vain bisneksiä ja kuluttaa jokaisen produktion kassavirtaa ja lyhentää elinkaarta. Siinä, missä teineille tehtiin 70-luvulla levy kuussa, 80-luvulla levy viikossa, 90-luvulla levy päivässä, 2000-luvulla niitä tehdään jo useita päivässä. Silti tuon segmentin käytettävissä olevat rahat eivät samaa tahtia lisäänny.

Mutta tätä ei tietysti viitsitä sanoa ääneen vaan näytetään vain mikkihiirimiljardeja ja vaaditaan kovia otteita iljettävän piratismin kitkemiseksi.

Toinen viihdeteollisuuden vastaanharaaminen liittyy sähköiseen jakeluun, ja vasta Apple on Itunesin kanssa onnistunut tuota linnaketta hieman liikuttamaan. Viihdeteollisuus on edelleen kuitenkin rakastunut savikiekkoihin erityisesti elokuvalevityksessä. Kun viihteen kulutus on nykyään mobiilia ja jengillä on mukanaan kannettavia poppikoneita ja leffasoittimia, viihdeteollisuuden harrastama jarrutus luo suoraan kysyntää piratismille, sillä jos piraattikanava on ainoa, jolla leffan saa vaivatta kannettavaan soittimeen, sitä käytetään.

Koko asia olisi sinänsä merkityksetön jos kyseessä ei olisi kulttuuri.

Kulttuurin merkitystä yhteiskunnan kehittäjänä ja elämisen sisällön tuojana ei voi väheksyä. Asiaa ei voi siis katsoa pelkästään siitä näkökulmasta, että kyseessä on miljardibisnes, jonka ainoa tarkoitus on tuottaa omistajilleen mahdollisimman suuria voittoja. Tällä bisneksellä on myös yhteiskunnallinen tehtävä. Viihdebisneksen kiljukaulat ovat vaatimassa yhteiskuntaa apuun aina kun se niille sopii, mutta kun heidän pitäisi antaa yhteiskunnalle jotain takaisin, syvä hiljaisuus vallitsee ja korostetaan toiminnan puhdasta kaupallista luonnetta.

Ainakin tuolta mafialta voitaisiin edellyttää jo tehtyjen palvelusten vastapalvelukseksi, että ne ottaisivat tavoitteekseen mahdollisimman laajan teosten saatavuuden korvausta vastaan sen sijaan, että ne jarruttavat uusien jakelutekniikoiden ja formaattien käyttöönottoa ja erinäköisillä kielloilla ja rajoituksilla yrittävät segmentoida universaalia viihdemarkkinaa pieniksi sirpaleiks, jotta teokset olisivat saatavilla vain rajoitetulle joukolle potentiaalisia asiakkaita.

... nimittäin työpaikkakiusaamisessa.

Tutkimusta ja sen metodia voi arvostella, mutta suuntaa antavaksi sen voinee kuitenkin hyväksyä. Tämähän on sitä paitsi se sama marina, joka kuullaan jokaisella tupokierroksella hieman verhotuin sanankääntein: työ on paskaa, joten pitää saada isoja palkankorotuksia.

Minun lukemassani kirjallisuudessa on kohtuullisen yleinen havainto se, että palkka ei kompensoi työelämässä isoa joukkoa asioita kuin hetkellisesti. Palkan on oltava riittävä, mutta jos työ on mahdotonta ja pomo on perseestä oleva simputtaja, palkankorotus poistaa työperäisen vitutuksen vain hetkeksi.

Kyseessä on ongelma, joka ei ratkea palkankorotuksilla. Sen sijaan kyseessä ei ole ongelma, jota ei voisi ratkaista.

Kyseessä on johtamisongelma, “yritys”kulttuuriongelma ja hallinnollinen ongelma. Jos näitä ongelmia halutaan poistaa, johtamistyylin on muututtava ja kulttuurin on muututtava. Esimiesten on ylhäältä alkaen oltava esimiestyöskentelyyn motivoituneita ja tämän homman ammattilaisia sen sijaan, että he ovat oikeiden puolueiden vilttiketjujen edustajia. Tai vaihtoehtoisesti asiantuntijoita, jotka on ollut pakko ylentää, että tsaarinaikainen byrokratia taipuu johonkin palkankorotukseen tai luontaisetuun.

Kuntasektorilla on erityisongelma, ja se on se, että harvassa paikassa työntekijä voi kilpailuttaa työnantajaa. Suuri osa julkisen sektorin työstä on sellaista, ettei sitä tehdä missään muualla. Joten työntekijällä ei ole ilman kohtuuttomia ponnistuksia mahdollisuutta vaihtaa työnantajaa toiseen jos nyky”firmassa” meno on ynseää. Tämä antaa työnantajalle sekä byrokratialle mahdollisuuden kohdella työntekijöitä kuin paavi uskovaisia.

Jäljet tästä nähdään vaikkapa lääkärien kohdalla. Lääkäreillä on oikea mahdollisuus kilpailuttaa työnantajaa, ja lopputulos on se, että kunnat joutuvat ostamaan lääkärityön keikkalääkärifirmasta kaksinkertaiseen hintaan, sillä lääkärit eivät suostu kuntien palkkalistoille menemään. Eikä syy ole välttämättä rahassa vaan siinä, että kunta edellyttää lääkäriltään taipumista byrokratialle alamaiseksi, kun taas keikkafirmassa lääkäri voi sanella ehtoja ja tehdä sitä mitä huvittaa silloin kun huvittaa.

Yksityisellä sektorilla on usein kilpailua. Jos yksi firma kohtelee duunareita huonosti ja toinen hyvin, kaikki haluavat siihen hyvään firmaan, joka nappaa parhaat päältä ja huonot jäävät siihen toiseen. Tämä jalostaa huonon pois markkinoilta ja antaa hyvälle kilpailuedun. Julkisella sektorilla asia ei toimi näin, joten kilpailu ei hoida asiaa kuntoon vaan siihen täytyy aktiivisesti puuttua ja ryhtyä selvittämään ongelmakohtia ja poistamaan niitä.

Toinen kuntasektorin ongelma, joka oikeastaan liittyy edelliseen, on äärimmäisen jäykkä koulutuksen ja tutkintojen ihannointi. Opistotason tutkinnolla katto tulee vastaan nopeasti, ja toimiston esimiehenä toimii korkeakoulutettu. Sen sijaan, että herrahississä ylenisivät hyvät tyypit, siellä ylenevät oikean koulutuksen hommanneet, jolloin paljon lahjakkuutta törmää lasikattoon vain siksi, ettei parikymppisenä ollut kiinnostunut yliopistosta.

Toisaalta kuntasektoria rasittaa myös joko lakisääteinen tai päätetty koulutusvaatimus useisiin tehtäviin. Terveydenhoidossa on oltava tiettyjä tutkintoja, mutta muissakin tehtävissä esimerkiksi sosiaalialalla tietty koulutus vaaditaan. Tämä poistaa mahdollisuuden urakiertoon. Kun herrahissi ei liiku vääräntasoisten tutkintojen takia ja urakiertoa samalla hierarkiatasolla ei tapahdu kun tutkinnot ovat vääriä, kuntasektorin työläinen on suurella todennäköisyydellä pakotettu koko työurakseen samaan laatikkoon.

Ja kun tuosta laatikosta ei ole ulospääsyä, pomot voivat olla kuinka perseestä hyvänsä, simputtava hallinto-osasto voi tehdä elämästä helvetin ja siltikään ei voi tehdä mitään muuta kuin kärsiä ja mussuttaa gallup-kyselyissä.

Kuntasektori kaipaa tuottavuusohjelman rinnalle myös viihtymisohjelman, sillä tullaan huomaamaan, että jos viihtymisongelma ratkaistaan, tuottavuusongelma ratkeaa itsekseen, sillä motivoitunut väki tekee duunia rivakammin kuin motivoitumaton, ja työvoimaa ei pitkällä tähtäimellä tarvita yhtä paljon. Lisäksi viihtymisohjelmassa paljastuisi runsaasti työtehtäviä, joiden ainoa funktio on joku kyttäys- tai kiusantekotehtävä muille työntekijöille, ja siirtämällä nämä ihmiset toisiin tehtäviin, eläkkeelle tai luiskaan, edistettäisiin molempia ohjelmia.

Väärin on kuitenkin olettaa, että kopioimalla konsulteilta kaikki se puppu, joita he myyvät yrityksille, saavutettaisiin jotain hyötyjä kuntasektorilla. Konsulttihuuhaa ei ole hyödyksi edes firmoissa ja parasta johtamista ja viihtymistä esiintyy paikoissa, joissa käytetään tervettä järkeä eikä konsulteilta ostettuja laatukaavioita. Julkisella sektorilla edellä mainitut erityisongelmat tarkoittavat sitä, että johtamiseen ja viihtymiseen on panostettava paljon enemmän kuin yksityisellä sektorilla, jossa markkinatalous ja luonnonvalinta tekevät työstä puolet.

Asian korjaaminen edellyttäisi kuitenkin sen tunnustamista, että tällä hetkellä toimitaan päin helvettiä, ja poliitikot eivät ole onnistuneet rakentamaan hallinnoimilleen alueille maanpäällistä työläisten paratiisia. Tästä syystä ei kannata odottaa, että asialle tapahtuisi mitään.

Toinen poliittisesti kiperä paikka on se, että jouduttaisiin tunnustamaan yritysmaailman onnistuneen jossain monoliittista holhouskoneistoa paremmin. Firmoissa olisi pilvin pimein väkeä, jotka voisivat ottaa vastaan haasteen julkisen sektorin viihtyvyyden parantamisesta, mutta se edellyttäisi oikeaa mandaattia ja valtaa myös tehdä jotakin muutakin kuin kosmeettisia uudistuksia ja komiteoiden perustamisia.

Sellaista tuskin on tarjolla.

Näin lausuu tuore nollatutkimus.

Minä olisin voinut kertoa tuon tutkimuksen tuloksen ilman tutkimustakin, ja sen jälkeen kertoa, miksi siitä ei voi päätellä mitään.

Kun tutkimuksessa selvitettiin vain kuvitteellisten miesten kiinnostavuutta tarinan perusteella, on ainakin minulle päivänselvää, että kun mitään muuta tietoa ei ole käytettävissä, hauskat ja iloiset tarinat tuntuvat kiinnostavammilta kuin kärttyisän pessimistiset. Aivan täydellisen mullistavaa, tai sitten ehkä ei.

Jos tutkimukseen olisi lisätty muita elementtejä, olisi todennäköisesti huomattu, että hauskuus ja huumori kallistaisivat vaakakuppia vain muuten tasavahvojen miesten tapauksissa. Jos olisi selvitetty, ottavatko naiset mieluummin vähän tylsemmän mutta komean kuin hauskan ja pönäkän, olisi huomattu, että hauskuudella ei ole mitään merkitystä minkään asian kanssa. Ehkä se tulee kriteeristössä sijalla 42 jos on tullakseen, mutta jokaisessa miehessä on ennen tuota sijaa jotakin sellaisia ominaisuuksia, joista jonkun oleminen arvontaa tekevän naisen vinkkelistä väärässä asennossa muuttaa suhtautumisen eiksi aivan riippumatta siitä, kuinka hauska ihminen on kyseessä.

Kun kyseessä on hyvin vähäpätöinen seikka, joka ei korvaa oikeastaan minkään tärkeämmän asian puutetta, tutkimuksesta tehty johtopäätös on yksinkertaisesti väärä. Voi olla, että maailmassa on naisia, joille “hauskuus” on hyvinkin korkealla kriteeristössä, mutta heitä on vähän eikä heidän näkemyksistään voi yleistää mitään. Ja tutkimuksen metodi ei millään tavoin ottanut kantaa siihen, kuinka tärkeästä kriteeristä on kysymys, mikä olisi tietona ollut oleellinen. Sillä se olisi paljastunut nice to have -ominaisuudeksi, ei miksikään kynnyskysymykseksi.

Oma huumorintajuni on sellainen, että se tuntuu useimmille kelpaavan. Se ei kuitenkaan auta pariutumisasiassa mitään. Kaverikategoriaan päätyy joka tapauksessa. Ei siksi, että jutut olisivat tyhmiä ja huonoja vaan siksi, että en ole millään tavoin muuten tarpeeksi puoleensavetävä, ja silloin on aivan samantekevää, ovatko jutut hyviä vai huonoja. Jako kiinnostaviin ja ei-kiinnostaviin tehdään jo ennen kuin kumpikaan avaa suutaan, ja suun avaaminen toimii lähinnä miinusmerkkisesti jos ylipäätään mitenkään. Ei-kiinnostava ei muutu kiinnostavaksi vaikka hän juttelisi mitä, mutta kiinnostava voi muuttua ei-kiinnostavaksi jos jutut ovat aivan mahdottoman tyhmiä tai ärsyttäviä.

Joku iltalehmän uutinen on sinänsä täysin merkityksetön. Mutta en voi sanoa erityisesti pitäväni siitä, että lehdistö suoltaa valheellista puppua siitä, millainen miehen tai naisen mukamas pitäisi olla. Useimmille pariutuminen cosmopolitan-maailmassa kasvaneiden ihmisten kanssa on aivan tarpeeksi vaikeaa muutenkin eikä asia varsinaisesti parane, jos kovien todellisten vaatimusten lisäksi vielä annetaan ymmärtää, että pitäisi olla pitkä lista kaikkea täydellisen epäoleellista tai muuten ei tule mitään.

Kun kerran ulkonäkö on useimmille ykköskriteeri ja hyvänä kakkosena tai ykkösenä tulee tiedostamaton havainto ruumiinkielestä, hajusta ja sensellaisista asioista, miksi sitä ei nykyään uskalleta sanoa ääneen vaan keksitään kaikennäköistä humpuukia erinäköisten muka-kriteerien ympäriltä?

YK:n rasisminvastustamiskonferenssin ympärillä kuohuu.

Minä en tiedä varmasti kuka on määritelmineen oikeassa ja kuka on väärässä. Mutta kiistatonta näyttää olevan se, että riitelyssä päätöslauselmasta on hyvin vahvasti länsi vs. islamilainen maailma -asetelma. Tästä asiasta olen kirjoitellut ennenkin, ja kirjoitan siis taas.

Lännessä on pitkään kuviteltu, että kaikki maailman ihmiset haluaisivat olla valkoisia. Ja että valkoisen miehen kulttuuri ja sivistys on täysin ylivertainen verrattuna murjaanien menoon, ja että murjaanit vain odottavat tilaisuutta syrjäyttää nykyiset tyranninsa ja ryhtyä länkkäreiksi.

Nyt nähdään, että muu maailma, erityisesti islamilainen maailma, on löytämässä joissain asioissa hyvinkin yhteistä säveltä, ja se sävel ei ole lähellekään länsimaiden hyväksymä. Aivan riippumatta siitä, kuka on oikeassa ja kuka on väärässä, tämä pitää kuitenkin huomata. Eivät ne muut katso mallia lännestä vaan yrittävät tyrkyttää omia arvojaan kansainvälisten foorumien kautta kaikille, aivan kuin länsi on viimeisen 60 vuotta tehnyt.

Vaikka tyrkyttäjät olisivat oikeassakin, maailma ei toimi näin.

Länsimaat eivät ryhdy kopioimaan kovinkaan helposti arvoja muualta, perustuvat nuo arvot sitten koraaniin tai perimätietoon. Valkoisen miehen tapa on ollut kulttuuriviennissä vientipuolella oleminen ja se ei käänny tuosta vain toisinpäin.

Maailma on jälleen jakautumassa leireihin 90-luvun hetkellisen lämpimämmän kauden jälkeen. Leirit ovat uusia ja niitä on enemmän kuin ennen, ja länsimaisella ihmisellä on tuota pikaa runsaasti vihollisia ympärillään.

Ja samalla YK tulee lopultakin täydellisesti tiensä päähän, käytännössähän järjestö on ollut turha jo pitkään.

Tällä kertaa äänessä Keskustanuoret.

Tässä tapauksessa tosin rötös ei ole kaksinen, sillä emme voine olettaa torpparien lapsien ymmärtävän yhteiskunnallisen elämän hienompia nyansseja. Nämä kuitenkin lausuvat näin:

Keskustan nuorisojohtajat kysyvät tiedotteessaan, onko Soini paaluttanut perussuomalaisten linjaksi ulkomaalaisvihamielisyyden ja maahanmuuttajavastaisuuden. Kurvinen ja Pitkänen eivät tiedotteensa mukaan voi ymmärtää, miksi perussuomalaiset eivät hyväksyneet vetoomusta, joka perustuu perustuslakiin ja Suomea sitoviin ihmisoikeusvelvoitteisiin.

Minä en oikein ymmärrä, mitä pienkepulit tarkoittavat sillä, että kyseinen vetoomus “perustui” perustuslakiin ja Suomea sitoviin ihmisoikeusvelvoitteisiin. Jos he tarkoittivat sillä vain sitä, että kyseinen vetoomus ei ollut ristiriidassa perustuslain tai valtiosopimusten kanssa, he ovat eittämättä oikeassa, mutta asia on jokseenkin triviaali.

Jos he taas tarkoittavat lausumallaan sitä, että ulkomaalaisvihamielisyys ja/tai maahanmuuttajavastaisuus ovat perustuslain tai valtiosopimusten vastaisia asioita, he ovat tulkintoineen aivan täydellisen hakoteillä.

Juuri tästä asiasta kirjoittelin muutama päivä sitten. Se, ettemme pidä jostain asiasta, ei tee tuosta asiasta laitonta. Kepulit pistävät paremmaksi ja väittävät näiden asioiden olevan kerrassaan perustuslain vastaisia. Seuraavaksi niiden on varmaan pakko vedota Ukko Ylijumalaan.

Maahanmuuttajavastaisuus ja ulkomaalaisvihamielisyys eivät ole mitään rikoksia. Eivät ole koskaan olleet ja toivottavasti eivät tule olemaankaan. Nämä ovat mielipiteitä, joihin kansalaisella on oikeus, ja sananvapauden nojalla näiden mielipiteiden julkistaminen itse asiassa nauttii perustuslain tarjoamaan suojaa eikä ole perustuslain vastaista. Mainittuja mielipiteitä en ole tosin Timo Soinilta edes kuullut.

Minun nähdäkseni Timo Soini on aivan suoraselkäisesti kertonut, mitä mieltä hän on näistä asioista, ja jättänyt allekirjoittamatta RKP:n vaalityötä edustavan pamfletin. Niin minäkin olisin tehnyt jos olisin ollut minkä hyvänsä puolueen suurvisiiri. Miksi ihmeessä tekisin mitään, mistä joku muu puolue voi tarvittaessa kerätä kunniaa?

Mutta joku voisi lähettää Keskustanuorten pesimisalueelle kiertokoulun tai jotain. Siellä voitaisiin opettaa tuo jengi lukemaan tai ainakin ymmärtämään lukemansa, ja sen jälkeen he saattaisivat huomata tässä asiassa hieman erehtyneensä. Tietyt teot kuten syrjintä työelämässä ovat rikoksia kuten kuuluu ollakin, mutta mainitut ajatukset eivät ole rikollisia ja jos ne onnistuu esimerkiksi työntekijää palkatessaan kätkemään tai ainakin sivuuttamaan, mitään rikollista ei tapahdu.

Todennäköisesti “erehdys” oli kuitenkin tahallinen ja juuri sitä mielipiteenmuokkausta, josta kirjoittelin täällä. Vallankahva ja media uskottelevat ihmisille, että epämiellyttävinä pitämänsä asiat ovat mukamas kiellettyjä ja näin yrittävät hivuttaa yhteiskuntaan yhden ainoan oikean totuuden sisältävää maailmaa. Minä kutsun tällaista maailmaa ja maailmankuvaa fasistiseksi.

Fasismissa on se ikävä piirre, että se tulee hiipien. Emme huomaa tätä, sillä mielikuvamme fasismista on Mussolinin Italian tai Hitlerin Saksan jälkiviisaus. Mutta jos siirrymme 30-luvun alun Saksaan tai Italiaan, ei siellä yhteiskunta muuttunut yhdessä yössä. Asioita toteutettiin pikku hiljaa enemmistön uudistuksia kannattaessa, sillä hankkeet näyttivät harmittomilta tai peräti hyödyllisiltä. Oltiin hyvän puolella pahaa vastaan. Aivan kuten nytkin.

Fasismin saapas kopsahtaa aivan yhtä rumasti, vaikka saapasta olisi juuri käytetty peltotöissä tai siinä lukee Prada.

Ja surullista on, että hölmöt ja hyväuskoiset eivät tuota ääntä tunnista, kuten eivät tunnistaneet 80 vuotta sittenkään.

... on korottaa kaiken muun hintoja paitsi sen, miten pitäisi toimia.

Ärsytyskynnys ylittyi kun luin tämän Hesarin “uutisen”, joka on niin lähellä mainosta, että sen kutsuminen uutiseksi ilman varoitustekstejä on hieman rajatapaus.

Teoriassa sähköinen lasku ja suoraveloitus on aivan harkitsemisen arvoinen keksintö. Paperisilpun lähettely edestakaisin maksaa ja läheskään kaikki eivät tee näillä kupongeilla yhtään mitään. Ongelmiakin siinä on, koska Suomessa sähköisestä laskutuksesta ollaan rakentamassa jonkunnäköistä monoliittia ja esimerkiksi laskuarkiston toteuttaminen on ymmärtääkseni hyvin lapsenkengissä, samaten ilmoitusten lähettäminen laskutettavalle siitä, että nyt olisi lasku tulossa. Näin ollen on aivan ymmärrettävää, että läheskään kaikki eivät ole kiinnostuneita sähköisistä laskuista.

Mutta miten asiaa myydäänkään suomalaisille? Aivan samalla tavalla kuin kaikkea muutakin. Artikkelin lopussa viitattiin tutkimukseen, jossa kerrottiin, että peräti 90% jengistä ottaisi sähköisen laskun jos paperiset olisivat maksullisia. Mitäs helvettiä? Nykyisten paperilaskujen kustannukset ovat jo palvelujen hinnoissa mukana. Eivät firmat nytkään laskuja “omaan piikkiinsä” lähetä vaan laskun tulostamisen ja postittamisen ja käsittelemisen kulut ovat mukana palvelun hinnassa.

Näin ollen sähköiseen laskutukseen siirtämisen pitäisi vähentää loppuasiakkaan kuluja. Nyt ollaan tekemässä jotain perisuomalaista, eli jos joku ei halua sähköistä laskua, hänen kuuluu maksaa lisää. Se, että sähköiset laskut ovat lähettäjälleen halvempia kuin postin ulkoiluttamat paperiset, siirtyy voittona laskuttajan taskuun, kuluttaja ei tästä hyödy mitään. Kuluttaja saa uuden järjestelmän opeteltavakseen, mutta ei mitään vaivanpalkkaa tästä työstä. Ja sitten ihmetellään kun käytännöt eivät yleisty.

Englannissa ei olla luomassa kansallista sähköisen laskun mausoleumia. Useat firmat tarjoavat sähköpostilla tai jotenkin muuten sähköisesti pulautettavan laskun ja siihen liitetyn suoraveloituksen palveluna, jonka voi aktivoida nettisivulla jos kiinnostaa. Ja tämä laskee veloitusta punnalla parilla per kuukausi. Kapitalisti ei siis kahmi voittoa itselleen vaan pistää sen ainakin osittain eteenpäin, ja käytäntö on huomattavan suosittu. Jokainen laskuttaja toteuttaa tämän itse, ja ainakin itse löydän käyttämieni kioskien sivuilta tiedot vanhoista laskuista ja muun tarpeellisen jos asia kiinnostaa. Pienimuotoista, simppeliä, näppärää ja huomattavan suosittua.

Suomessa todennäköisesti taivas putoaisi niskaan jos joku kuluja laskeva uudistus oikeasti hyödyttäisi kuluttajaa eikä vain palveluntarjoajia ja atk-konsulttitaloja.

Kun kansainvälinen pakolaissopimus luotiin muistaakseni 50-luvun alussa, sen takana oli yleviä tarkoitusperiä, joita on vaikea olla kannattamatta tänäkään päivänä.

Tuon sopimuksen ydinajatus oli ja on teoriassa edelleen vaino, joka perustuu poliittiseen mielipiteeseen, uskontoon, etniseen ryhmään tai sensellaisiin asioihin. Tästä syystä vielä 90-luvulla puhuttiin “poliittisesta turvapaikasta”. Hakijalle annettiin verraten vahvat oikeudet saada asiansa huolella selvitetyksi, ja jos perusteet myöntää turvapaikka ovat olemassa, sellainen kuuluu myöntää.

Mielessä 1950-luvun alussa lienee Geneven pakolaissopimusta suunnitelleilla länkkäreillä ollut työläisten ja talonpoikien paratiisista karkuun pääsevä henkilö. Yksittäistapaus, jonka päästäminen mihin hyvänsä maahan ei rasita taloudellisesti ketään, ja lisäksi on hyvä ase propagandasodassa itäblokkia vastaan.

Vaan kuinka on nyt? Tällaisia “perinteisiä” turvapaikkahakemuksia tulee edelleen, mutta enemmistö hakemuksista muistuttaa kansainvaellusta. Ihmiset haluavat pois Somaliasta, Irakista ja Afganistanista siksi, että nuo maat ovat paskoja paikkoja ja Euroopassa on kaikki paremmin. Tulijoita on pilvin pimein, ja yksittäisten kommunismeista karkuun päässeiden sijaan meillä on vuosittain käsissämme satoja tuhansia turvapaikanhakijoita.

Kukaan ei enää puhu poliittisesta turvapaikasta, koska kyse ei ole mistään henkilökohtaisesta vainosta vaan halusta Eurooppaan, ja pakolaissopimus tarjoaa siirtolaisuudelle ainoan kanavan.

Onko järjestelmä kestävä? On ainakin mahdollisuuksien rajoissa, ettei se ole. Tulokkaiden ylläpitäminen ei ole enää kulueränä vähäinen, ja rikostilastoja rumentaa se tosiasia, että muutaman lähtömaan tulokkaat kummittelevat tilastoissa satakertaisella painolla suhteessa osuuteensa väestöstä. Se, onko asia merkityksekäs vai pitääkö se sivuuttaa siksi kun valtaväestö tekee määrällisesti enemmän rikoksia ja käyttää rahallisesti enemmän sosiaaliturvaa, ei ole erityisen kiinnostava niin kauan kuin löytyy paljon ihmisiä, joiden mielestä Eurooppa ei hyödy tällä hetkellä tulokkaista mitenkään vaan lähinnä kärsii. Ei ole sattumaa, että rajojen sulkemista vaativat puolueet ovat hyvässä vedossa useissa EU-maissa.

Malta voi hyvin olla maa, joka ensimmäisenä lähtee nykyisestä pakolaissopimuksesta lätkimään. Maassa on nelisensataatuhatta asukasta ja laivalla Afrikasta tulleiden määrä kasvaa päivä päivältä. Se oli joskus viime kesänä 20000 eli 5% asukkaista, ja lisää tulee päivittäin. Kuinka pitkään pieni maa pystyy tämän virran kanssa elämään? En tiedä, mutta en pidä mahdottomana, että ne yksinkertaisesti irrottautuvat koko sopimuksesta ja rupeavat laivaamaan väkeä takaisin tutkimatta yhtäkään tapausta.

Jos yksi maa lähtee pakolaissopimuksesta, muita seuraa perässä. Italia ja Espanja ovat hyviä kandidaatteja, kuten myös Kreikka. Kun isoja maita alkaa irtaantua sopimuksesta ja turvapaikanhakijamäärät kasvavat muiden maiden tapauksessa vähintäänkin sillä määrällä, joka näihin maihin ei päädy ja todennäköisesti enemmälläkin kun väkeä lähtee runsaasti liikkeelle vielä kun se on mahdollista, sellaistenkin maiden, joilla ei ollut mitään suuria ongelmia, on sopimuksesta irtauduttava, sillä mikään yksittäinen maa ei pysty ottamaan vastaan miljoonaa afrikkalaista vuodessa ja elättämään heitä.

Tämä on kaikin puolin huono tilanne, sillä jos tuo sopimus romuttuu siksi kun siitä on tullut siirtolaisuuskanava, kämmenen nenään saavat myös ne, jotka pakenevat oikeaa vainoa eikä vain köyhyyttä, nälkää ja sisällissotaa.

En tiedä onko nykyistä sopimusta mahdollista pelastaa romuttamatta sitä ensin. Mutta mielestäni varmaa on se, että jotain tämänsuuntaista tapahtuu lähivuosina, mikäli mitään ei tehdä. Valtaväestöt eri maissa yksinkertaisesti kyllästyvät paapomaan maailman köyhiä valkoisen miehen taakkaan vedoten. Jos nykyiset valtapoliitikot eivät ole valmiita tekemään mitään, vallankahva vaihdetaan.

Pakolaissopimus on teorian tasolla hieno asia, mutta sen käytännön toteutus kusee. Osittain siksi, että sopimus on aikansa elänyt eikä ota huomioon nykymaailmaa, jossa lähtömaiden rajat ovat auki ja kuka hyvänsä voi niistä poistua. Osittain siksi, että internet on mahdollistanut nopean tiedonkulun, ja jos jossain paikassa tarjolla on elatus loppuelämäksi kunhan kertoo tällaisen ja tällaisen tarinan, tarinaniskijöitä riittää. Ei väki Afrikasta lopu, eikä mikään nähtävissä oleva ole muuttamassa sitä eteläisimpiä osiaan lukuunottamatta mukavaksi paikaksi asua verrattuna Eurooppaan.

Varoitusmerkkejä yleisen mielipiteen muutoksesta on jo nähty. Pontevimmin ne jätetään kuulematta punaviherpiireissä, joissa kuitenkin kannatetaan pakolaisten oikeuksia, erityisesti niissä tapauksissa, joissa pakolaiset pakenevat oikeistodiktatuureja.

Olen ollut pääsiäisen vietossa ja kirjoittelu ollut hiljaisempaa, mutta täällä taas.

Päivän lehdissä on ollut mielenkiintoinen uutinen siitä, että ei-koululääketieteelle halutaan luoda jotain pelisääntöjä. Pääsääntöisesti kommentit lääkärikunnasta ovat ehdotusta kiitelleet ja käärmeöljykauppiaat ovat huutaneet kuin hinaajat.

Minusta tuo paperilla ollut ehdotusluonnos oli aika ovela. Vaihtoehtohoitoja saisi käyttää vajaavaltaisten ja muutaman vaikean sairauden hoitoon (syöpä) vain terveydenhoidon ammattilaisen kanssa yhteistyössä. Ei kuulosta kovin raskaalta rajoitukselta, joten miksi vaihtoehtolääketiede mussuttaa?

Se, että vaihtoehtoparantajat näinkin kovasti närkästyivät, kertoo minulle siitä, että tälle säännöstölle on tarvetta.

Vajaavaltaisten hoitaminen ei voi prosentteina terveydenhoitomenoista olla kovinkaan kummoinen, sillä vajaavaltaisia ei ole niin mahdottoman paljoa. Syövän hoidossa taas on nytkin luvallista poiketa lääkärinkin avustuksella koululääketieteen hyväksytyistä opeista kokeilevan tieteen alueelle jos on ilmeistä, että perinteinen hoito ei tehoa. Mutta miksi kansanparantajat marisevat? Olettaisin, että sen takia, että heiltä ollaan viemässä leipähammas bisneksistä.

Vajaavaltaiset ovat vajaavaltaisia alentuneen käsitys- ja päätöksentekokyvyn takia. Onko heille ollut helppoa myydä jotain puoskarointia hyvään hintaan kun kyky metodin kritiikkiin on olematon? Ja toisaalta syöpään kuoleva voi olla valmis kokeilemaan vaikka mitä kalliita poppakonsteja ilman mitään näyttöä metodin toimivuudesta, sillä hävittävää ei varsinaisesti ole. Tällaisten rajoitusten vastustaminen kertoo minulle siitä, että bisneksessä on jotain hämärää, sillä rehellinen bisnes ei olisi rajoituksista moksiskaan toisin kuin epätoivoisten ahdingolla rahastamaan pyrkivä rosvosektori.

En halua sinänsä täysin tuomita erinäköisiä vaihtoehtomenetelmiä. Niille on aikansa ja paikkansa, mutta ajatus siitä, ettei niitä pitäisi mitenkään säännellä on outo, sillä koululääketiede on yksi tarkimmin säänneltyjä toimialoja Suomessa ja maailmalla.

Esimerkiksi Britanniassa oma sairausvakuutukseni korvaisi kiinalaisen lääketieteen hoitoja johonkin rajaan saakka jos sellaisia haluaisin käyttää. Vakuutusyhtiö lienee laskeskellut, että näiden hoitojen kustannukset ovat vähäisemmät kuin se, että samoja vaivoja tutkittaisiin ja hoidettaisiin länsimaisin menetelmin, joten näiden korvaaminen on sekä niitä haluavan potilaan että vakuutusyhtiön etu. Jos potilas kokee saavansa vaivoihinsa apua ilman kalliita tutkimuksia, mikäpä siinä.

Mutta kyllä toimiala sääntöjä kaipaa, sekä huijarien poistamisen bisneksistä.

Paavo Lipponen, tuo vanttera voimapussi, on kiukutellut viime vuodet kaikille ympärillään.

Tänään osa kritiikistä kuitenkin menee oikeaan kohteeseen. Lipponen varoittaa SDP:tä yrittämästä mennä Vihreistä vasemmalta ohi. Työväenpuolueen toimenkuvaan ei kuulu teollisuuden ja sitä kautta teollisuusduunarin simputtaminen, mutta nykyisessä vihervouhotuksessa tämä on unohtunut.

Olen kirjoittanut useita kertoja SDP:n nykyisestä imago-ongelmasta, tämä liittyy samaan asiaan. Vihreiden hörhöilystä on vaikea pistää paremmaksi, joten miksi turhaan yrittää? SDP:llä on tällä hetkellä imago-ongelma (ainakin) nuorison joukossa. Sen ratkaiseminen ei ole helppoa, mutta olen aivan varma siitä, ettei ongelma ratkea apinoimalla Vihreitä.

Peesaamalla pärjää sekä politiikassa että bisneksissä vain markkinajohtaja. Jos on suurin, ei ole mikään pakko olla etulinjassa joka asiassa, vaan voi antaa muiden kokeilla mikä toimii ja kopioida nämä asiat omaan politiikkaansa tai tuotteeseensa. Konservatiivinen perusäänestäjä tai -asiakas on aivan tyytyväinen, vaikka asiat toteutuvat hieman myöhemmin.

SDP ei kuitenkaan ole alle 30-vuotiaiden joukossa mikään “markkinajohtaja” vaan sen asema on haastajan asema. Se ei voi peesata vaan sen pitää hyökätä, mutta nyt se ei kovin innokkaasti tee niin. Matkimalla Vihreitä ja niiden teemoja ei synny mitään kovin valovoimaista, koska Vihreät ovat keksineet kaiken hörhöilyn jo.

Minusta näyttää siltä, että SDP:n ei kannata ryhtyä kalastelemaan punavihernuorison ympärillä.

Suomessa punaviherväellä on jos ei nyt tiedotusmonopolia niin kuitenkin vahva edustus sekä YLE:ssä, Erkon mediassa että oikeastaan kaikkialla muuallakin. Tätä propagandaa seuraamalla syntyy helposti sellainen mielikuva, että Suomessa ei paljon muilla aatteilla olekaan kannatusta, ainakaan nuorison joukossa. En tiedä onko tämä ollut syy siihen, että SDP on lähtenyt tätä joukkoa kannattajikseen houkuttelemaan, mutta voimme ainakin epäillä.

SDP:n väki ei todennäköisesti halua kuulla, mistä suunnasta heille olisi tarjolla kannattajia, mutta kerron sen kuitenkin.

SDP:n kannattaisi ottaa vaalityönsä kohteeksi joku osa Perussuomalaisia. Perussuomalaisissa on kannattajina vaikka keitä, ja siinä, missä “vastustan kaikkia asioita” -änkyrät eivät ole joukkona kovin kiinnostavia, Persujen maahanmuuttokriittisten joukoissa on paljon nuoria ihmisiä, jotka äänestävät persuja vain siksi kun muutakaan ei ole. Persut näyttävät olevan ajautumassa kohti hajaannusta ja ongelmia kun maahanmuuttokriittisten äänitorveksi itsensä ylentänyt Jussi Halla-aho ei tunnu saavan aikaiseksi paljon mitään ja näyttää puolueessa joutuneen sivuraiteelle.

Lisäksi Persuilla on ongelmana se, että sen riveissä on myös kaikennäköinen natsiaines, jonka olemassaolo ei liity enää millään tavoin maahanmuuttokritiikkiin vaan on lähinnä rotuoppia. Tämä joukko on äänekäs ja kiusallinen, sillä vastaanharaajien ei turhaan tarvitse ottaa kantaa asialliseen kritiikkiin vaan he voivat keskittyä hutkimaan natsisiipeä, joka tulee leimanneeksi törttöilyllään paljon asiallistakin kritiikkiä.

Jos mietin maltillista maahanmuuttokritiikkiä, jolla tarkoitan tässä lähinnä nykymenon paikkaamista siltä osin, että maahanmuuttajat tulisivat töihin ja turvapaikanhakijat lähetettäisiin takaisin jos turvapaikkaa ei myönnetä, olisiko tätä vaikeaa sovittaa yhteen SDP:n peruskannattajakunnan arvojen kanssa? Mielestäni ei. Tuskin rividemari haluaa rämettää julkisia palveluja tuottamalla Afrikasta loputtomasti elättejä. Eivätkä he varmasti halua maailmaa, jossa suomalaisen on vaikea saada kunnolla palkattua työtä kun pimeä työ epämääräisissä pajoissa jyrää. Sen sijaan ulkomaalainen, joka tekee Suomessa töitä sopimusten mukaisella palkalla ja maksaa veronsa, tuskin närästää ketään.

Halla-aho ja Persut eivät tunnu onnistuvan järkevän, kansantajuisen ja “salonkikelpoisen” maahanmuuttopolitiikkakritiikin esille tuomisessa, vaan keskustelu menee jatkuvasti jankutukseksi siitä, raiskaako neekeri paljon vai tosi paljon. Sen sijaan olen aivan varma siitä, että Suomessa on pilvin pimein nuoria ja vanhempiakin, jotka ovat nähneet maahanmuuton ongelmia aivan kylliksi, ja jotka eivät ole valmiita nielemään punavihreää politiikkaa, jossa jokainen maahanmuuttaja on rikkaus ja tärkeä lisävärin tuoja, ja ongelmien osoittajat ovat natseja.

Kun persut hajoavat ja marginalisoituvat, joko nyt tai vähän ajan kuluttua, poliittisesti kodittomiksi jää paljon ihmisiä, joilla on järkeviä ajatuksia ja joiden kuunteleminen ei ole millään tavoin osoitus natsismista, rasismista tai muukalaisvihasta. Persujen lisäksi heitä ei kuuntele tällä hetkellä kukaan, mutta pienen arpalippupuolueen kautta ei juuri voi vaikuttaa. Kokoomuksen ei pahemmin tarvitse kuunnella heitä, koska veto on vahva muutenkin, ja Kepu ei kuuntele ketään joka ei tule maaseudulta.

SDP kieltäytyy tällä hetkellä kuuntelemasta heitä, koska se ei sovi pyrkimykseen mennä punavihreydessä Vihreiden ohitse. Näin voi tietysti tehdä, mutta politiikkaa sivusta seuraavan mielestä varsin pienillä linjamuutoksilla ja painotusmuutoksilla julkisessa esiintymisessä olisi tarjolla kannattajia, jotka edustavat noin 4,2 prosenttia äänestäjistä. Tämän joukon itselleen kahmaisemalla SDP olisi Suomen suurin puolue selvällä kaulalla kakkosena tulevaan Kokoomukseen.

Ja tuon joukon kaappaaminen olisi huomattavasti helpompaa ja palkitsevampaa kuin se, että yritettäisiin hörhöillä Vihreitäkin enemmän ja saada hörhöimmät Vihreät kääntymään.

Olen huomannut julkisessa keskustelussa viime aikoina, että ihmisten tietoisuus siitä, mikä on kiellettyä ja sallittua, on laskusuunnassa.

Tyyppiesimerkki on muutama päivä sitten linkittämäni SPR:n kampanjaläystäkkeeseen livahtanut ankka, jossa joku hengen jättiläinen kertoo rasismin olevan rikos. Ei se ole rikos eikä ole koskaan ollutkaan, mutta jostain syystä asiassa tehdään tämäntyyppisiä virheitä. Hiukan samantapainen juttu löytyi jostain vuoden takaa tms. kun joku sääliö piti natsien hakaristilippua parvekkeellaan. Lehdistössä kuultiin kummallisia puheenvuoroja siitä, että olisi tapahtunut rikos. Ei natsilipun käyttäminenkään mikään rikos ole, mutta yllättävän moni tuntuu luulevan tai väittävän, että on.

Sananvapauden periaatteita ei tahdota muistaa silloin, kun kyse on poliittisesti epämiellyttävästä puheesta. Valtakunnansyyttäjä käy uljaasti taistoon sananvapautta vastaan vedettyään pakasta jotain viharikosteemoja.

Vaikka yksittäiset asiat ovat pieniä, on kokonaisuus hiukan huolestuttava. Kun lehtimiehet syytävät meille puppua siitä, että kaikki mikä on heidän mielestään epämiellyttävää on myös rikollista, osa ihmisistä sisäistää tämän potaskan ja tulee samalla luopuneeksi osasta perusoikeuksiaan aivan vapaaehtoisesti. Maailma tuskin muuttuu huonommaksi paikaksi jos pellet eivät pidä natsilippua parvekkeellaan, mutta maailma muuttuu huonommaksi paikaksi jos ihmiset kuvittelevat, etteivät he saa pitää parvekkeellaan natsilippua.

Maailma, jossa ihmiset kuvittelevat moral majorityn vastustamien asioiden olevan kiellettyjä, on piilofasistinen. Se ei ole avoimen fasistinen, ja diktaattori ei pakota ihmisiä Siperialla uhaten toistamaan oikeaoppisia opinkappaleita, mutta ihmiset tekevät vapaaehtoisesti niin kun kuvittelevat sen olevan pakollista.

Tiedotusvälineiden roolia tämän yhteiskunnan rakentamisessa on syytä korostaa. Mediaväki huutaa kuin palosireeni, jos pääministeri kehtaa selvityttää oikeusistuimessa, saako lehdistö kirjoittaa hänen yksityiselämästään aivan mitä hyvänsä. Sananvapaus mukamas vaarantuu jos Vanhasen uuniperunareseptit eivät päädy oitis iltapäivälehdistön sivuille. Samalla kuitenkin syvä hiljaisuus vallitsee kun yhteiskuntaan levitetään mainittua piilofasismia.

Syykin tähän on ilmeinen: siinä, missä yksityiselämää koskevien tietojen levittämisen rajoitukset ovat mediataloille huonoa bisnestä, ihmisten alistuminen kuvattuun piilofasismiin on mediatalojen keino vaikuttaa. Kun ihmiset kuvittelevat väärän keskustelun ja väärien ilmaisujen olevan kiellettyjä, valta siirtyy sille, joka kertoo ihmisille, mikä on väärää ja mikä on oikeaa, eli tiedotusvälineille.

Älykkäiden ihmisten on syytä nähdä tämän lävitse ja puolustaa myös epämiellyttäviä asioita laukovien ihmisten oikeuksia.

Sitä kutsutaan sivistykseksi.

Palkkaratkaisuista alkaa näemmä keskustelu jälleen velloa.

Ja julkisen sektorin liitot vaativat vaihteeksi lisää liksaa jälkeenjääneisyyden torjumiseksi, aivan kuten viime kerrallakin. Jo viime kierroksella julkinen sektori muistaakseni sai enemmän kuin yksityinen, mutta kyse on ilmeisestä ikiliikkujasta.

Jos julkisella sektorilla ei ole rahaa, sitä on paha ammentaa kenellekään. Palkkasummat tuskin nousevat, koska kunnilla ei ole rahaa eikä valtiolla ole rahaa kuntia enempää tukea, koska valtio velkaantuu jo nyt tolkuttomasti. Tämä ei kuntatyöntekijäliittoja tietysti kiinnosta, vaan siellä vain sönkötetään, että valtiolta pitää nyt saada lisää rahaa, vaikka nykyisiinkään tukiin ei olisi varaa.

Lisäksi näemmä retoriikka on sama kuin aina ennenkin. Palkkaerotkin taas vedettiin pakasta, ja sillä samalla virhetulkinnalla, jonka tämä sakki tekee kerta toisensa jälkeen: heidän mielestään palkkaero on se, jos eri työstä maksetaan eri palkkaa eikä se, että samasta työstä maksetaan eri palkkaa.

Kyllähän vaatia tietysti saa, mutta tässä on aina riskinä se, että kuntatyönantaja yksinkertaisesti rupeaa luomaan säästöjä antamalla väen olla lakossa. Lääkäreillä ja sairaanhoitajilla on voimassa olevat sopimukset, joten terveydenhoito ei juurikaan kärsi. Muut voivat mennä lakkoon halutessaan, mutta se, että virastot ovat kiinni, ei näy kovinkaan nopeasti oikein mitenkään tavallisen veronmaksajan elämässä.

Tässä tilanteessa ei nähdäkseni ole mitään voitettavaa. Kun kuntasektorin käytössä oleva raha ei kasva vaan vähenee verotulojen vähentyessä ja valtio velkaantuu nopeammin ja rakenteellisemmin kuin koskaan aikaisemmin, on vaikea nähdä, mistä lisäraha kuntasektorin palkkoihin oikein tulisi. Ei se tule mistään. Jos palkkasumma pienenee kuten se esimerkiksi Helsingin tapauksessa tekee, pienikin palkankorotus tarkoittaa suurempia henkilöstövähennyksiä.

Monet kunnat ratkaisevat ongelmaa lomauttamalla koko henkilöstönsä. Kahden viikon lomautus vastaa noin neljää prosenttia vuoden palkkakertymästä, joten palkankorotusprosenteista voi suunnilleen arvioida, minkä suuruisia lomautuksia tai henkilöstövähennyksiä on edessä.

Kun juuri nyt ei ole mitään edellytyksiä saada läpi sellaisia palkankorotuksia, jotka kasvattavat kuntatyöntekijöiden yhteensä käytettävissä olevia tuloja vaan palkankorotukset niistetään pois lomautuksilla tai rahoitetaan väen vähennyksillä, nyt olisi oikea aika puuttua ns. sisältökysymyksiin, jotka ovat olleet kuntasektorilla ongelma pitkään. Väki ei viihdy, pätkätöitä tyrkytetään sellaisellekin väelle, joka oikeasti tekee vakinaista työtä, johtaminen on mitä sattuu, joustavuus vähäistä, urakierto heikkoa jne.

Sisällöllisissä asioissa on paljon sellaista, jonka voisi korjata ilman kustannusvaikutuksia vain miettimällä, miten samoja hommia voisi tehdä fiksummin. Kuntatyönantaja ei ole perinteisesti ollut kovin innostunut näihin asioihin tarttumaan, koska jostain minulle pimentoon jääneestä syystä kuntasektorilla ylläpidetään väkisin asetelmaa, jossa työntekijää nöyryytetään tai lähes nöyryytetään, ja jengin pitää olla kiitollisia erilaisille pikkupomoille siitä, että heillä ylipäätään on työtä.

Sen sijaan, että liitot räksyttävät palkankorotuksista, joita he eivät voi saada, ne voisivat patistaa työnantajan yleisiin viihtyvyystalkoisiin tai vaikkapa pätkätyöläisten vakinaistamiseen. Mutta eipä taida löytyä liitoista lahjoja tällaisten asioiden hoitamiseen, koska suomalaisen ay-toiminnan keskeinen elementti on tapella penneistä eikä periaatteista.

Suomessa ja maailmalla pörssiyritysten johtajien palkoista keskustelu jatkuu ja jatkuu, ja ei ole mahdollista seurata päivän uutisia törmäämättä asiaan useasti.

Tämä keskustelu on surkeaa seurattavaa.

En tiedä onko syynä kateus, käsityskyvyn rajallisuus vai silkka, pesunkestävä typeryys, mutta työmiesten palkkojen suurudesta keskusteleminen on aivan täydellisen sivuraiteella olevaa lässyttämistä, ja kun kaikki aika käytetään tähän, jätetään havaitsematta oikeat ongelmat ja asiat.

Johtajien palkan absoluuttinen suuruus on yhtiökokouksen asia eikä lehdistön. On aivan samantekevää, onko liksa satanen, tonni, miljoona vai 42 miljoonaa, kunhan työmies vain tekee oikeita asioita. Tässä tapauksessa johtaa yhtiötä omistajien haluamalla tavalla.

Jos mainittu työmies tekee mitä sattuu tai suorastaan vääriä asioita, hänelle ei kannata maksaa mitään vaan antaa potkut.

Sen sijaan, että jankutetaan kunnon herrakaunahengessä palkkojen suurudesta, pitäisi oikeasti keskustella siitä, millainen palkka- ja bonusmalli tuottaisi haluttuja tuloksia. Jossakin firmassa omistaja arvostaa osakekurssin nousua, toisessa myynnin kasvua, jossain kolmannessa sitä, että markkinaosuus kasvaa, neljännessä kenties sitä, että tulos ei täysin sukella vaikka on lama.

Monessa yrityksessä on epäonnistuttu juuri tässä kohtaa, ja omistaja on saanut sitä mitä mittaa eikä sitä mitä haluaa. Ongelma ei ole palkan suuruus euroina vaan se, millä ansioilla se on tienattu. Jos Fortumin toimitusjohtaja saa liksaa 42 miljoonaa, ongelma ei ole se, että liksa on 42 miljoonaa vaan se, että tuon liksan on saanut kippaamalla pari miljardia suomalaisilta riistettyä rahaa johonkin uralintakaiseen sähköbisnekseen.

USA:n ja Britannian kriisipankeissa ei sielläkään konkurssi kohtaa siksi, että johtajalla on iso palkka vaan siksi, että tuon ison palkan saadakseen on pitänyt haalia markkinaosuutta keinolla millä hyvänsä. Omistaja on halunnut markkinaosuutta ja johto on markkinaosuutta toimittanut, mutta koska omistajat eivät halunneet vähäriskisiä ja laadukkaita asiakkuuksia vaan ylipäätään markkinaosuutta, rahaa ruvettiin lainaamaan persaukisille.

Konkurssin partaalla kummittelevassa autoteollisuudessa ei myöskään ongelma ole pomon liksa vaan se, että tuon liksan sai lopettamalla tuotekehityksen ja kuvittelemalla, että kiinalaiset ostavat kaiken mitä tehtaat vain tekevät.

Mutta nyt jankutetaan päivästä ja viikosta toiseen vain palkkojen suuruudesta. Esimerkiksi kaikkien idioottimaisten vallanpitäjien esikuva ja ukko ylijumala, Ruotsin valtio, on lähtenyt ristiretkelle johtajien palkkoja ja bonuksia vastaan. Kun ei ole bonuksia, firmat mukamas toimivat sen jälkeen oikein. Miksi toimisivat jos eivät tähänkään saakka ole toimineet, sillä siihen ei ole mitään rahallista kannustinta. Jos taas firmat ovat toimineet omistajan mielestä oikein, miksi pitää korjata palkkamalli, joka on tuonut haluttuja tuloksia?

Kun kaikki keskittyvät mussuttamaan palkkojen suuruudesta, firmojen toimivat johdot saavat täydellisen nakkisuojan tehdä aivan mitä huvittaa, koska firmojen strategia tai sen puute ei ole tapetilla vaan ainoastaan parin suurvisiirin palkka.

En ole pitkään aikaan käynyt missään Irlantia kauempana, ja Guinnesin juomisessakin pitää olla joku tolkku.

British Airwaysillä oli ja on kai vielä pari päivää joku ensimmäisen luokan supertarjouskampanja, joten ostin varmuuden vuoksi itseni pariksi kuukaudeksi maailmalle, syksyksi tosin vasta.

Kesällä on mukava kierrellä Englannissa ja ehkä jopa Skotlannissa, ja lämpimän oluen juominen Thamesin rannalla auringonlaskua katsellen on aina nautinto. Vuodenaikamaailmassa kesä on monella tapaa hyvää aikaa, sillä ihmiset ovat enemmän juhlatuulella, kun lämmin ilta ei ole jokapäiväinen juttu ja kaikkia asioita ei parane lykätä mañana-mentaliteetilla eteenpäin sillä verukkeella, että huomennakin on aivan yhtä lämmin ja ensi kuussa.

Mutta syksy saa, ja syksyn viettäminen siirtomaissa on parhaan ymmärrykseni mukaan aivan herrasmiesmäinen ja kunniallinen harrastus.

Kepulien juoni “alueellistaminen” paljastaa jälleen tänään ihastuttavat kasvonsa, kuten tästä voimme lukea.

Valtionhallinnon alueellistaminen etenee. Hallituksen torstaisen päätöksen mukaan valtionhallinnon neljä talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusta kootaan yhdeksi, useissa toimipisteissä toimivaksi virastoksi.
Yhdistettävät keskukset ovat Oikeushallinnon palvelukeskus, Sisäasiainhallinnon palvelukeskus, Puolustushallinnon palvelukeskus ja Valtiokonttorin palvelukeskus.
Vuonna 2010 aloittavan palvelukeskuksen toimipaikat ovat Joensuu, Hämeenlinna, Kuopio, Mikkeli, Pori ja Turku. Lisäksi toimintaa on tilapäisissä toimipisteissä saman vuoden loppuun saakka.
...
Valtioneuvoston mukaan palvelukeskusten yhdistämisen tavoitteena on "toiminnan tehostaminen volyymietujen ja toimintojen yhtenäistämisen kautta".

Kyllähän jotain tukipalvelua voi hyvinkin olla edullisempaa tuottaa jossain maaseudulla kuin Helsingissä. Mutta joku toiminnan tehosta ja volyymietujen etsijä voisi kertoa minulle, millä tavoin on edullista hajasijoittaa yksi yksikkö kuuteen eri kaupunkiin. Tarvitaan kuudet toimitilat, kuusi eri pomoa yms. hallintoviskaalia viraston sisälle, matkakuluja, puhelinkuluja jne.

Tässä haisee tukevasti se, että alueellistamispoliitikoilla ei ole ollut munaa valita keskukselle yhtä paikkaa ehdotettujen kaupunkien joukosta vaan on päätynyt pilkkomaan keskuksen kaikkien niiden kesken, jotka ovat tuon viraston saadakseen lobanneet, ja että ratkaisun perusteina ei ole ollut tehokkuus vaan erinäköisten vaalisiltapoliitikkojen miellyttäminen.

Alueellistaminen on hyvä idea jos se säästää jotakin ja tehdään tehokkaasti. Tässä olisi voitu yhdistää neljä vanhaa yksikköä yhdeksi tehokkaammaksi jossain halvempien työvoimakustannusten ja halvempien tilavuokrien paikassa, mutta jakamalla kuuteen osaan ei varmasti synny optimaalisia säästöjä. Yksi 6000 neliön tila maksaa aivan varmasti missä hyvänsä näistä kaupungeista vähemmän kuin yhteenlaskettuna tuhannen neliön tila jokaisessa kaupungissa. Lähijohtamista varten tarvitaan paikallinen komentoketju joka paikkaan, eli siis virasto muuttuu sangen top heavy -organisaatioksi jos se ei ole ollut sitä jo ennestään.

Alueellistaminen, jonka ainoa tavoite ei ole tehokkuuden lisääminen ja kulujen laskeminen, ei ansaitse tulla toteutetuksi ollenkaan. Ihmisten siirtäminen paikasta toiseen vain siksi, että joku kyläpoliitikko saa kenties uusittua eduskuntapaikkansa, tuntuu äärimmäisen epämiellyttävältä.

Jos taas poliitikoilla ei ole munaa tehdä oikeita päätöksiä jos joku voi suuttua, meidän pitää vaihtaa tällaiset poliitikot parempiin.

Muslimimaat, nuo vapaan sanan edelläkävijät, ovat ajaneet YK:n ihmisoikeusneuvostossa läpi päätöslauselman, joka kehottaa jäsenmaita lisäämään lainsäädäntöä, jotta uskontojen ja uskovaisten pyhät asiat suojeltaisiin mollaukselta ja pahalta puheelta.

Äänestämällä syntynyt päätöslauselma kertoo meille sinänsä maailman menosta. Länkkärit ovat väärässä kun kuvittelevat, että maailma isoaa ja janoaa länsimaisia arvoja. Eipä janoa. Ja kun niitä muita on enemmän, voimme tästä ennustaa, millaista maailmaa kohti olemme menossa. Se, pystymmekö säilyttämään länsimaisen elämäntavan perusoikeuksineen riippuu maahanmuuttopolitiikoista länsimaissa ja siitä, onnistutaanko ylikansoitetun Lähi-Idän ja Afrikan kanssa elämään rauhassa vai ei.

Mutta itse päätöslauselma, jota lännessä on aivan oikeutetusti kritisoitu.

Tässä päätöslauselmassa on monenlaisia ongelmia. Kukaan ei oikein määrittele, mitä uskontojen pilkkaaminen oikein on. Mutta kun kysymys on islamilaisesta maailmasta tulevasta hankkeesta, voimme ajatella sen tarkoittavan pitkälti niitä asioita, joista muslimit kerta toisensa jälkeen päättävät närkästyä tai ainakin mekastaa. Jos se ei tarkoita näitä asioita, mitä se sitten tarkoittaa? Jos emme tiedä, mikä on metodi asian selvittämiseksi?

Onko suunnitelmissa joku tapa, jolla jotenkin järkevästi ja lähdekritiikin kestäen selvitettäisiin, ovatko uskovaiset loukkaantuneet? Ei aivan varmasti ole. Jos haluamme tietää, ovatko jonkun uskonnon edustajat närkästyneitä, menemme kysymään asiaa joltain tarpeeksi fanaattiselta puhemieheltä, ja säestäjäksi otetaan kaikkia muita kulttuureja ja uskontoja paitsi länsimaista kulttuuria ja kristinuskoa rajattomuuksiin saakka ylistävän vähemmistöagendaväen hyödyllisiä idiootteja. Ja saadaan selville, että uskovaiset ovat nyt kovn vihaisia, ja jos kysyy pakasta vedetyltä uskonnon riviedustajalta, he eivät edes ole kuulleet koko asiasta mitään ja kun kuulevat, lähinnä nauravat.

Ja vaikka uskovaiset närkästyisivät niin entä sitten? Uskonnot ovat mitä suurimmassa määrin vallankäyttöä ja politiikkaa. Kovin useiden uskontojen doktriinissa nähdään jäänteitä parintuhannen vuoden takaisesta selviytymis- ja terveysopista, ja jotkut uskonnot ylläpitävät näitä oppeja edelleen. Katolinen kirkko on de facto hallinnut melkein koko Eurooppaa, kunnes puoli mannerta onnistui paavin ikeestä vapautumaan. Tänäkin päivänä katolinen kirkko on merkittävä poliittinen voima esimerkiksi Espanjassa, jossa juuri vastustetaan aborttilainsäädännön muutoksia.

Islamilaisessa maailmassa Iran on pappisvaltio ja uskovaisilla on vahva ote vallankahvasta muissakin paikoissa. Israel tekee sekä ulko- että sisäpolitiikkaa jahvenpalvonnasta ammennetuilla uskonkappaleilla. USA:ssa setelistökin luottaa kristittyyn jumalaan. Intiassa vallankahvassa ovat hindunationalistit.

Kun kerran uskovaiset ovat tuoneet uskontonsa maallisten asioiden säätelijöiksi, pitää meillä olla oikeus kritisoida tämän vallankäyttäjän oppia sekä puhemiehiä ivan, pilkan, karikatyyrin ja satiirin keinoin eikä ainoastaan teologian. Aivan kuten meillä on oikeus kritisoida kaikkia muitakin vallankahvan tavoittelijoita:

One of the prerogatives of American citizenship is the right to criticize public men and measures." Such criticism, inevitably, will not always be reasoned or moderate; public figures as well as public officials will be subject to "vehement, caustic, and sometimes unpleasantly sharp attacks."

Ajatus siitä, että uskovaiset ja doktriini pitäisi jättää rauhaan, on aika ovela. Kun islamilaisessa maailmassa eleteään koraanin ikeen alla, näissä maissa asuvien vähemmistöjen maansa politiikkaa koskeva arvostelu ja sen nykyinenkin väkivaltainen vaimentaminen saa oikeutuksensa, sillä ei ole mahdollista kritisoida maan politiikkaa kritisoimatta samalla uskonnon doktriinia, ja sehän haiskahtaa jo kielletyltä tämän päätöslauselman mukaan. Euroopassa taas uskovaiset haluavat itsestään jonkunlaisen ylähuoneen, sillä hehän voivat määritellä oppinsa kuinka hyvänsä ja kertoa vain närkästyvänsä aina kun joku haraa vastaan.

Todennäköisesti eurooppalaisessa lainsäädännössä ei aivan vielä tapahdu suurensuuria. Mutta kyllä tämäkin varoitussignaalina pitää ottaa, sillä uskovaisilla ja erityisesti islaminuskoisilla, on selvästi halu nostaa oppinsa maallisen arvostelun yläpuolelle myös maallistuneissa länsimaissa, kuten huomaamme Pakistanin tekemän ehdotuksen perusteista (“.... muslimeja vastaan kohdistuva propaganda lännessä...”).

Jos ajatellaan asiaa esimerkin kautta, minulle tulee mieleen vaikkapa Salman Rushdien saama kuolemantuomio, joka on edelleen voimassa. Tämä tuomio perustuu koraaniin, sillä islamista luopuminen ja islamin pilkkaaminen ovat kuolemantuomion arvoisia syntejä. Mitä meidän nyt pitäisi tehdä? Jos kannatamme tätä tuomiota, olemme mielestäni aika hukassa. Jos vastustamme sitä ja sanomme, että tämä tuomio on väärin ja että se pitää perua, muslimit voivat (halutessaan) loukkaantua. Kysehän on koraanissa seisovasta asiasta ja siis Allahin sanasta, ja joka toisin väittää tai väittää, että Allahin sana pitäisi sivuuttaa, loukkaa islamia ja islaminuskoisia. Joten voiko islamia pilkkaamatta todeta tuomion antaneen ajatollan olevan halveksittava nilviäinen ja kaikkien tuota tuomiota kannattavien olevan paskasakkia?

Ja jos asiaa ei haluta nähdä ainoastaan islamiin liittyvänä ongelmana, täysin saman asian kanssa ollaan edessä jos katsotaan Lähi-Idän ja Israelin rajamaiden menoa. Israelissa on johdettu jostain muinaisista teksteistä maan rajat. Jos nyt joku menee ehdottamaan, että ehkä näistä rajoista pitäisi hieman joustaa, jotta alueelle saadaan rauha aikaan, juutalaiset voivat (halutessaan) närkästyä, sillä heidän pyhiä tekstejään on pidetty pilkkana. Joten miten voimme kannustaa Israelia rauhaan? Jos käynnistämme vaikkapa talouspakotteet, se on loukkaus juutalaisia ja juutalaisuutta vastaan. Hyi.

Entä sitten tieteet?

Tieteissä meillä on ongelma oikopäätä, sillä uskonnot tuppaavat kautta linjan selittämään, miten maailma on syntynyt. Lisäksi ne puuhastelevat elämän ja kuoleman kysymyksissä. Mitä jos joku uskiskerho tulee sanomaan, että sairaus on jumalan rangaistus ja se pitää vain ottaa vastaan, ja maallisen lääketieteen olemassaolo on itsessään loukkaus tosiuskovia kohtaan? Pitääkö meidän kuunnella tällaisia klunssi-idiootteja vai nöyryyttää niin paljon kuin verbaalisilla lahjoillamme kykenemme? Kannatan jälkimmäistä.

Maailman synty on hankala asia ja antaa oitis eväitä tehdä haittaa fysiikalle ja vaikkapa astronomialle. Emme voi mitenkään nähdä miljoonia vuosia vanhaa tähtivaloa öisellä taivaalla, sillä Raamatun mukaan maailma on kuutisentuhatta vuotta vanha ja kuka toisin väittää, pilkkaa kristittyjen ja judejen hulluimpia lahkoja.

Darwinin mainitseminen loukkaa monenväristen uskovaisten tuntoja. Pitäisikö Darwin poistaa kymmenen punnan seteleistä ja korvata jollain luomisteoreetikolla, koska änkyräkristityt loukkaantuvat Darwinin näkemisestä?

Ei. Tässä ei voi olla päätä eikä häntää. Suomen lainsäädännössä on uskonrauhan rikkominen, jolla pykälällä voisi heittää vapautuneesti kuikkaa. Jumalat osaavat viskata kuumalla kivellä jos heitä kiinnostaa. Mutta Suomessa on hyviäkin lakeja, kuten vaikkapa uskonnonharjoituksen estämisen kielto, sekä kielto syrjiä erilaisissa asioissa ihmisiä heidän uskontonsa perusteella. Nämä määrittelevät mielestäni aivan riittävästi, mikä asema erilaisille mustanaamiokerhoille pitää antaa. Kokoontumista ei pidä estää eikä jäseniä sorsia, mutta jos joku haluaa pilkata mustanaamiokerhoa ja pitää sitä naurettavana pelleilynä ja sen oppia täysin syvältä ja poikittain olevana, tämän lauselman kuuluu nauttia perustuslain tasoista sananvapauden suojaa.

Ja tätä suojaa tarvitaan nimenomaan kaikennäköisiä kieltolakeja ajavia mustanaamiokerhoja vastaan. Jos laki suojaa vain sellaiset puheet, joista kukaan ei loukkaannu, poistamme yhteiskunnallisesta keskustelusta kaiken terän, altistamme tiedotusvälineet jatkuvien oikeusjuttujen pelon ikeeseen, ja lisäksi annamme valtaa mustanaamiokerhoille, sillä ne voivat päättää itse, mistä he minäkin päivänä loukkaantuvat.

Nyt kannattaa kaikkialla ottaa varoitusmerkki tosissaan ja huolehtia siitä, että mustanaamiokerhot pysyvät ruodussa, ja uskovaiset saavat osakseen pilkkamme ja halveksuntamme joka kerran kun se on ansaittua.