Käyn vappua viettämässä sikäli kun KLM suo, ja tänne ehkä jotain taas viikonloppuna.

Lennän citystä, joka tarkoittaa tunnin ja 10 minuutin vaihtoa Amsterdamissa, ja se on toisinaan hieman tuskaisa jos saapuva lento on vähänkin myöhässä, koska passintarkastusjonossa on kuitenkin taas kasa 747:llä tulleita matkustajia erinäköisistä kehitysmaista. Jos en ehdi illalla Helsinkiin, seuraava lento on vasta 1.5. iltapäivällä perillä joten ei taida maksaa vaivaa.

Shamppistakin pitäisi ehtiä ostaa vapuksi. Muistelen, että cityssä oikeastaan kaiken valikoimat ovat säälittävän ja naurettavan rajamailta.

En ole jaksanut buutata mäkkiä muutamaan päivään, joten tämän asian havainnointi on jäänyt hiukan jälkijunaan.

SDP:n puheenjohtajapeli on tuottanut pari mieleen jäänyttä lausuntoa. Paavo Lipponen haluaisi puolueen johtoon alle 52-vuotiaan ja mielellään naisen. Erkki Tuomioja taas on sitä mieltä, että Vasemmistoliitossa on stalinistien klikki, ja muut kuin stalinistit hakeutuvat "luonnollisesti" SDP:hen jossain kohtaa, sillä Vasemmistoliitto on puolueena tarpeeton.

Kumpikin herroista vaikuttaisi pyörivän saman kysymyksen ympärillä, ja kumpikin vaikuttaa olevan osaltaan ja osittain oikeassa. SDP:n ongelma on se, että se ukkoutuu kovaa vauhtia ja nuoret laistavat sitä. Siinä, missä Kokoomus teki riskillä nuorennusleikkauksen, SDP ei tunnu sellaista tosissaan vielä yrittävän. Kokoomuksen riskinotto kannatti, sillä puolueella ei mennyt viime vaaleissa kauhean huonosti, ja nyt hallituksessa on kasvamassa jo kaksi alle 40-vuotiasta Stubbin noustua ulkoministeriksi. Epäilen, että kummastakin herrasta tullaan vielä kuulemaan seuraavien 20 vuoden aikana. Kenties jopa presidentinvaalitasolla.

Mutta SDP. Lipponen on oikeassa siinä, että puolue kaipaa nuoremman imagon. Naisen valitsemisella puheenjohtajaksi hän olettanee laariin satavan joitakin femuääniä, mutta en usko nykymaailmassa tämän asian enää olevan kovinkaan kummoinen juttu. Naisia puoluejohdossa on jo nähty jokunen ja Lipponen on asiassa kymmenen vuotta jäljessä. Tuomioja on oikeassa siinä, että Vasemmistoliitossa on stallariklikki, sekä siinä mitä hän ei sano ääneen, eli puolueen olemassaolo on kiusallinen vasemmistoäänten hajottaja. Tuomiojan huoli on ymmärrettävä, sillä oikealle kallellaan oleva nuoriso tuntuu päätyvän Kokoomukseen, vasemmalle kallellaan oleva nuoriso Vihreisiin ja Vasemmistoliittoon, ja kepulismin äidinmaidossaan perineet kallistuvat kepulismin puoleen.

Tuomiojan ja SDP:n vinkkelistä Kokoomuksen ja Kepun kannttajiksi päätyvät ovat jokseenkin tylsä ryhmä, sillä äänestäjien houkutteleminen näistä nuorista SDP:hen juuri nyt on lähes toivoton urakka. Vihreisiin ja Vasemmistoliittoon päätyvien kalastelussa on teoriassa enemmän toivoa, mutta sekään ei ole kaksinen, sillä puolue on tunnustanut ongelmansa väärin. Kun ongelma tunnistetaan väärin, korjaavat toimenpiteet osuvat oikeaan korkeintaan sattumalta, niin tässä asiassa kuin kaikissa muissakin. Ymmärrän, että ongelman kimpussa painiskelevalle Tuomiojalle Vasemmistoliitto on erityisen kiusallinen poppoo, sillä huolimatta menneeseen maailmaan juuttuneista stalinisteista jopa tuo puolue on nuorten vinkkelistä valovoimaisempi kuin SDP.

SDP:n ongelma ei kuitenkaan ole puheenjohtajan sukupuoli eikä edes ikä. Kokoomus pärjää hyvin miespuolisen puheenjohtajan johdolla, eikä Vihreilläkään nuorempien joukossa huonosti mene, vaikka 65-vuotias Tarja Cronberg lienee tämänhetkisten puoluejohtajien seniori. Puolueen ongelma ei ole edes se, että Vasemmistoliitto halpa-arvoisesti anastaa SDP:lle "oikeudenmukaisesti" kuuluvia ääniä.

Ongelma on se, että SDP on juuttunut väärään yhteisöllisyyden käsitteeseen SAK-kytköstensä kautta. 2000-luvun alkua on leimannut eräänlainen individualismin ja pienyhteisöjen nousu. Oikeastaan se alkoi jo 80-luvun alussa ja jatkuu edelleen. Perinteinen työväenliikevetoinen solidaarisuus ei vetoa enää nuorempiin ihmisiin, jotka ovat solidaarisia omille pienemmille yhteisöilleen, tutuilleen, ystävilleen jne. mutta eivät koe mitään suunnatonta yhteenkuuluvuutta 1900-luvun korporaatiovaltarakenteiden kanssa. Jo työelämän kysymyksissäkin pätkätöihin, epävarmuuteen ja toisaalta kansainväliseen bisnekseen tottuneet ihmiset näkevät itselleen tarpeellisen edunvalvonnan jossain muualla kuin savupiipputeollisuuden duunarien tarpeisiin perustetuissa ammattiliitoissa ja niitä säestävässä puolueessa. Siinä, missä vasemmalle kallellaan olevista puolueista SDP tuntuu edelleen pönkittävän syvää keskusjohtoisuutta sekä omassa toiminnassaan että suhteessa siihen, miten heidän mielestään yhteiskuntaa tulisi johtaa, Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat valinneet aika toisenlaisen tien.

Näissä puolueissa on ulkoa toimintaa katsovan vinkkelistä huomattavan erilaisia kuppikuntia, joita yhdistää joku punainen lanka jos on yhdistääkseen. Nykyiseen yhteisöllisyyden ja individualismin välimuotoon tällainen tuntuu sopivan paljon paremmin ja olevan paljon houkuttelevampaa kuin monoliittisen valtionhoitajapuolueen pikku työmuurahaisena raataminen.

Kun ajelin Kapkaupungista etelään, Chapman's peak road oli hetken aikaa suljettu, koska siellä kuvattiin jotakin.

Odotellessa kysyin mitä ne oikein siellä kuvaavat, ja sanoivat filmaavansa jotain mainosta venäläiselle kännykkäoperaattorille. Minulla ei ollut kiire toisin kuin jollain puusilmällä, joka ajoi vastaantulijan kaistaa rinnalle (olin jonossa ensimmäisenä) ja rupesi rähjäämään liikennettä ohjanneelle pollarille siinä määrin, että sai sakkolapun.

Mutta kun saivat homman valmiiksi, sieltä tuli auto, jossa oli kuvassa näkyvä rekisterikilpi. Ihmettelin, että miksi helvetissä se on tuollainen enkä keksinyt ja asia jäi vaivaamaan suunnattomasti, kuten tällaisilla tärkeillä asioilla on tapana. Minulla kesti melkein vartin verran ennen kuin oivalsin. Kauanko sinulla menee?

Tällä viikolla sattui pari hassunkurista yksittäistapausta. Maanantaina valtio möi koko Elisa-omistuksensa, ja tiistaina Elisa antoi tulosvaroituksen ja sen osakekurssi romahti. Ottaen huomioon, miten valtio on verkostoitunut ja mikä määrä tietoa sillä on käytössään, on ainakin mahdollista, että juttu haisee kuin Stockmannin lihapullapaketti. Kyseessähän voi olla silkka sattuma, mutta kyseessä voi olla myös rötös, ja jos se on rötös, erityisen tökeröllä tavalla edellisenä päivänä toteutettu.

Tuleekohan asia edes RATA:n tutkittavaksi? En tiedä, mutta koska RATA on valtiollinen instanssi, eturistiriitakin voi olla olemassa. Vaikka se tulisi tutkittavaksi, entä sitten? Jos asia tutkittaisiin ja paljastuu, että rötös on tapahtunut, mitä sitten tapahtuisi? Valtio maksaisi hieman sakkoa itselleen, joten raha vain liikkuisi momentilta toiselle. Laittoman päätöksen tekijää tuskin saataisiin edes kiinni kun kaikki teeskentelevät muistamatonta sitä, kenen idea asia oikein oli, ja poliittisen vastuun kantamista ministeritasolla, viime kädessä varmaankin Kataiselta, on aika turhaa odottaa. Asia on kuitenkin epäkiinnostava talousasia eikä keskeinen seksielämään liittyvä paljastus.

Niin tai näin, asia on minusta kiinnostava yleisesti. Oikeuden saaminen julkista sektoria vastaan on Suomen oikeusjärjestelmässä heikko kohta. Kuten myös suuryrityksiä. Suomen oikeusjärjestelmässä on sinänsä järkevästi periaatteena, että rangaistus ja korvaus vahinkoa kärsineelle ovat eri asia. Tämä on estänyt älyttömän amerikkalaisen lakimiesvaltion syntymisen huippukalliine yrittäjien jne. oikeusturvavakuutuksineen. Kun vahinko korvataan sen suuruisena kuin se arvioidaan tapahtuneen, kenelläkään ei ole motiivia haastaa oikeuteen pikkujutusta isoa yritystä, sillä vaikka juttu menestyisi, sen tuloksena jonkun kolikon kulukorvauksena vaatteiden pesettämisestä, laastaripaketin ostamisesta tai jotain.

Tämän systeemin huono puoli on se, että se ei pysty mitenkään motivoimaan tarpeeksi suurta tahoa toimimaan oikein jos se ei halua, ja rötösten ennaltaehkäisemismielessä tämä on vakava puute. Jos Helsingin Sanomat kirjoittaa ala-arvoista mutta mehevää puuta heinää, joku nostaa syytteen kunnianloukkauksesta ja vahinko arvioidaan muutamaksi tonniksi kuten usein tapahtuu, mahdollisen pikku sakon maksaa HS, toimittaja jatkaa työssään ja vahingonkorvauksesta ja sakosta viime kädessä kärsivä Aatos Erkko poraa koko matkan pankkiin.

Julkinen sektori taas on viime aikoina osoittanut, että sitä pitää voida motivoida jotenkin muutenkin kuin pelkällä poliittisen vastuun pelolla. Minä en tiedä, mikä on Mustikkamaan tanssilavahankkeen tilanne tällä hetkellä, mutta välivaiheista muistan, että kaavanmukainen rakennus ei saanut kulosaarelaisia sisältävässä rakennuslautakunnassa rakennuslupaa. KHO:ssa todettiin, että ei ole näytetty mitään syytä olla lupaa myöntämättä, joten asia palautetaan rakennuslautakuntaan, jonka pitää ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen ja huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä. Näin tapahtui, paitsi että rakennuslupaa ei myönnetty toisellakaan kerralla, taas oikeuteen ja taas sama tuomio.

Tuontiautojen verosta Suomi on taas vaihteeksi menossa oikeuteen, herra tietää kuinka monetta kertaa. Jo 90-luvun puolivälin jälkeen sanottiin aivan suoraan ensimmäisen jutun yhteydessä, että kyllähän tämä tiedetään miten tämä pitäisi laskea, mutta kyseessä on puhdas viivytystaistelu pitkän "siirtymäajan" saamiseksi. Ja matka jatkuu, herran vuonna 2008.

Näissä tapauksissa virkamiesvalta siis on päättänyt vetää vessanpöntöstä alas lain ja oikeuden ja toteuttaa jotain omaa agendaansa. Kun molemmat jutut ovat olleet esillä vuosikausia ja vaalikausien yli, mitään poliittista vastuuta ei asiassa ole kannettu vaan seuraajat jatkavat edeltäjiensä linjoilla. Kansalainen on lopulta nykymallissa julkista sektoria vastaan sangen aseeton, koska äänestäminen ei muuta mitään, lait sivuutetaan tarkoituksella jos ne eivät ole mukavia, ja Korkeimman hallinto-oikeuden lainvoimainen tuomio tai oikeammin kaksi sellaista on täysin sivuseikka, jos joku lautakunta päättää toteuttaa NIMBY-politiikkaa.

Pitäisikö rangaistuskorvauksiin siirtyä julkisen sektorin tapauksessa? Sisäpiiritiedon väärinkäyttö -tapauksessa tästäkään ei tosin olisi apua, koska on vaikeaa löytää vahinkoa kärsinyttä ja juttu on efektiivisesti valtio vastaan valtio. Mutta nähdäkseni tuntuva rangaistuskorvaus poistaisi julkiselta sektorilta tai nykyjärjestelmän pienimuotoisuutta hyödyntävältä suurelta yksityiseltä taholta motiivin uusia rötöksiään ja toteuttaa jotain omaa agendaa ohi lakien ja asetusten.

Jos korvaus määrättäisiin ensimmäisellä kerralla uhkasakkotyyppisenä muodossa "laitatte tämän asian kuntoon ja jos oikeuslaitos kuulee tästä asiasta enää ikinä, silloin kapsahtaa ja kunnolla", motiivi vain tehtailla oikeusjuttuja valtiota vastaan suurten rahojen toivossa olisi kohtuullisen vähäinen, koska se sallii virheellisen järjestelmän nopean korjaamisen ilman sanktiota.

Sain tänään varainhoitoyhtiön sijoitusympäristökatsauksen, ja se pisti mietteliääksi. Ei niinkään kurssikehityksen takia, sillä en tarvitse siellä olevia rahoja mihikään lähitulevaisuudessa, joten ne saavat olla siellä eikä niiden kanssa tarvitse hötkyillä mihinkään juuri nyt.

Sen sijaan maailman talousympäristön tila ihmetyttää. Mehän olemme siirtyneet keräilytaloudesta kaivos- ja viljelytalouteen, siitä teolliseen yhteiskuntaan, siitä palveluyhteiskuntaan ja nyt sen olisi aika pikku hiljaa muuttua joksikin muuksi. Vaikkapa elämysyhteiskunnaksi.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa maailman talouskasvu on täysin muutaman maan ja alueen varassa, ja näissä talouskasvu perustuu johonkin näistä kolmesta:

1. Raaka-ainebisnes
2. Massavalmistusbisnes
3. Holtiton väestönkasvu

Sen sijaan, että oltaisiin otettu palveluyhteiskunnasta askel eteenpäin, onkin otettu kaksi askelta taaksepäin palaamalla jonkunnäköiseen kaivosyhteiskuntaan.

Ei minulla ole sitä vastaan mitään, että siirtomaat ja muut banaanivaltiot pääsevät viimein vähän rahastamaankin raaka-aineillaan. Mutta kestävää kehitystä ajatellen tuntuu hullulta, että paras tapa rikastua tällä hetkellä on myydä viiniä ja hiiltä, ja käydä ostoksilla naapurin luona. Tai vaihtoehtoisesti investoida bisnekseen, jossa ei kehitetä mitään uutta vaan tehdään ainoastaan samaa vanhaa hieman pienemmin kustannuksin jossain nälkäpalkkavaltiossa.

Nyt siis sijoittajalle on parempi ja varmempi diili investoida raaka-aineiden louhintaan ja niiden jalostamiseen krääsäksi Kiinassa kuin investoida uusien keksintöjen tekemiseen. Toisaalta jos haluamme pitää kiinni valtaosasta nykyisiä vapausasteitamme sittenkin kun raaka-aineista alkaa olla todella pulaa, tarvitsisimme kipeästi uusia keksintöjä, joilla voimme liikkua tai lämmittää huomattavasti vähemmillä resursseilla kuin nyt.

Näitä keksintöjä pitäisi tehdä kuumeisesti nyt eikä sitten kuin on liian myöhäistä. Mutta niitä ei pahemmin tehdä, koska sijoittajat karttavat riskipitoisia kohteita, ja kun vielä pankkijärjestelmäkin mentiin rikkomaan subprime-huijauksella, uuden luominen onnistuu tällä hetkellä vain niissä suuryrityksissä, joilla on niin terve kassavirta, että ne voivat hiukan investoidakin hullulta kuulostavien ideoiden kehittelyyn. Samalla kuitenkin hukataan valtaosa innovatiivisuudesta, koska suurin osa uutta luomaan pystyvistä ei työskentele näissä nykyisissä jättiläisissä, ja rahoitusta ei saa mistään.

Latinalainen Amerikka taas pärjää tämän hetken talouskasvumittareilla lähinnä siksi, että paavinuskoisina siellä lisäännytään rivakasti. Toisaalta Brasiliassa on jo aivan liikaa väkeä muutenkin, joten lisäväestön siunauksellisuus pitkällä tähtäimellä on ainakin lupa kyseenalaistaa.

Tämä asia on toisinaan tullut mieleen minullekin. Ei ehkä aivan samoin sanavalinnoin, mutta kuitenkin.

Tulin juuri Kapkaupunkiin.

Mietin kaupungin nimeä ja en heti suoralta kädeltä keksinyt toista paikkaa, joka käännetään melkein kaikille kielille hassusti puoliksi: Cape town, Kaapstad, Kapstadt, Ciudad del Capo, Kaplinn jne.

Mutta tämä on kiva paikka. Olen täällä viidettä kertaa, tällä kertaa taas otin hotellin kaupungin keskustasta, joka on sunnuntain kunniaksi aika huopatossutehdas. Siinä missä muualla Etelä-Afrikassa rakennetaan lasikuutioita vanhan tilalle, täällä lähinnä pidetään vanhaa kunnossa. Osa vanhasta tuhottiin 60-luvulla ja korvattiin Itä-Pasilaa muistuttavilla elementtiyllätyksillä, mutta paljon on jäljellä. Pelastus täällä lienee ollut se, että joku keksi rakentaa tuohon vanhan sataman paikalle Victoria & Albert waterfrontin, johon tulee kaikki uusi. Sinne nousee turistihotelleja, ostaria on taas laajennettu ja uutta kauppaa, leffateatteria ja juttua pukkaa entiselle joutomaalle, jossa ei vuonna 1995 ollut mitään.

Siitä on tullut turistien lisäksi myös paikallisille ostos- ja viihdeparatiisi, ja toimistotalojakin nousee sen tuntumaan. Joten vanhaa ei tarvitse enää purkaa kun kaikki uusi halutaan rakentaa juuri sinne. Seutua myllätään taas vaiheeksi, koska täällä on kahden vuoden kuluttua jotain sianrakon potkintaa MM-tasolla, ja sitä varten väsätään stadionia, myöskin Waterfrontin kupeeseen.

Kauhean lämmin täällä ei enää tähän aikaan vuodesta ole, joten kunhan hotellihuoneeni valmistuu, on aika vaihtaa pitkät housut jalkaan.

Ostin puolitoista vuotta sitten Macbook pron.

Se toimi hyvin puoli vuotta. Sitten se oli takuuaikana kolmeen kertaan pajalla, koska sen wlan lakkasi toimimasta ja vika oli sitkeää laatua. Viikko takuuajan päättymisen jälkeen bluetooth hajosi ja on rikki edelleen. Nyt wlan on ruvennut taas pätkimään, ja vehkeestä lähtee kylmänä käynnistyksen jälkeen virrat muutaman sekunnin viiva minuutin välein kymmenisen kertaa ennen kuin värkki lämpiää sen verran, että alkaa pysyä päällä.

Kyllä tämä nyt olisi voinut kaksi vuotta kestää eikä hajota kuukausi kuukaudelta enemmän takuun päätyttyä. Vuoden takuu rautavioille tuntuu muutenkin hiukan naftilta, koska värkin käyttöiän pitäisi kuitenkin olla sitä pidempi. Bluetoothin korjaamiselle sain kustannusarvioksi tutulta vajaa 300 euroa. Nyt tässä lienee noita 300 euron vikoja kolme ja akku kestää 42 minuuttia jos härvelillä tekee mitään, joten sekin pitäisi vaihtaa.

Käytännössä ei siis kannata vaan pitää ostaa uusi, mutta saa odotella nyt sitä, että löydän jonkun tulonlähteen jostakin. Hiukan kyrsii, sillä olin ajatellut skipata tämän viimeisimmän macbook pro -päivityksen kun siinä ei muuttunut paljon mikään, mutta eipä taida auttaa.

Tästä oli puhetta toisaalla ja kirjoitin tämän lyhennettynä kommenttina muualle, mutta kokonaisuudessaan nyt sitten tännekin.

Vähän väliä pullahtelee vihreinä itseään pitävistä piireistä ehdotus siitä, että maailman päästö- ja resurssienkäyttöoikeudet pitäisi jakaa perskohtaisesti siten, että jokainen saa yhtä paljon. Niin meillä kuin pimeimmässä Afrikassakin. Oikeudenmukaistahan se olisi. Sen jälkeen nämä oikeudet olisivat kauppatavaraa siinä kuin muukin, mutta tavaroita ja palveluja saadakseen pitäisi sitten latoa tiskiin sekä rahaa että tarvittava määrä näitä oikeuksia. Näin olen tämän teorian ymmärtänyt.

Tämä ajatus on ensinnäkin aika vaikea toteuttaa, mutta en puutu nyt siihen. Ongelma on se, että kahden valuutan järjestelmä on lähtökohtaisen älytön ja mieltä vailla. Jos asioita saadakseen tarvitaan kaksi eri kuponkia, se kuponki, josta on pulaa vähemmän, inflatoituu jokseenkin turhaksi. Jos se on tuo resurssikuponki, mikään ei muutu. Jos taas resursseista on pulaa kuten meille on kerrottu, raha menettää tässä mallissa arvoaan ja resurssikuponki vain korvaa sen, ja kun aikaa kuluu tarpeeksi, meillä on jälleen käytössä "raha", mutta sitä kutsutaan tuoksi resurssikupongiksi, ja kaikki transaktiot mitataan vain ja ainoastaan siinä ja eurot/dollarit/pesot poistuvat turhina tieltä häiritsemästä.

Jos kaupat notkuvat tavaraa, mutta ihmiset eivät saa ostettua niitä kun heillä on vain täysin hyödyttömiä euroja mutta päästökupongit puuttuvat, ihmiset tekevät mitä hyvänsä saadakseen näitä päästökuponkeja. Jos työstä saa palkaksi vain tarpeetonta rahaa, kuka viitsii mennä töihin? Ei kukaan, joten käytännössä työntekijöille pitää maksaa myös heidän markkina-arvonsa mukaan päästöoikeuksia, jotka firman pitää puolestaan hankkia jotenkin. Firma taas hankkii näitä pistämällä katteen lopputuotteensa hinnan päästöoikeusosioon eikä vain euromääräiseen osioon. Toisaalta voidaan ajatella, että ennen kuin firma pystyy myymään tuotteita ja pärjäämään omillaan, se tarvitsee nytkin pääomaa. Sitä saa puolestaan pankista, mutta koska firma tarvitsee raaka-aineita, energiaa jne. joiden hankkimiseksi tarvitaan päästökuponkeja, pankin täytyy ruveta lainaamaan päästöoikeuksia samalla tavalla kuin se lainaa rahaa, ja korko on päästöoikeuksia eikä euroja, koska pankin pitää maksaa itse lainaamilleen päästöoikeuksille mitä todennäköisimmin päästöoikeusmuotoista korkoa eikä euromääräistä. Jos päästöoikeuksia halutaan hankkia pörssistä, sielläkin pitää noteerata kuponkeja rahan sijasta toisessa valuutassa.

Entäpä sitten valtio? Valtion pitää myös maksaa työläisilleen arvossaan olevaa palkkaa jos meinaa saada työläisiä töihin, joten valtiokin tarvitsee päästöoikeuksia. Sekä palkanmaksuun että suoraan resurssien kulutukseen, sillä julkinen sektori kuluttaa niitä pitkälti verorahoitteisissa palveluissa. Sairaaloissa tarvitaan sähköä ja materiaalia, ja joukkoliikenne tupruttaa siinä kuin yksityisautoilukin, hyvin käytettynä ja suunniteltuna tosin kokonaisuutena vähemmän. Mistä valtio saa päästöoikeuksia? Se kerää niitä tietenkin veroina ihmisiltä eikä hyväksy enää turhanaikaisia euroja.

Puusta katsoen synty vain uusi raha. Koska meillä on jo raha, tuntuu täysin turhalta keksiä sitä uudelleen vain nimeämällä se toisella tavalla. Se, mitä tämä käytännössä tekisi, on kertaluontoinen olemassa olevien pääomien nollaaminen, mutta tämä ajatus ei ole vihreä vaan aivan toisen värinen. Sen jälkeen päästöoikeuksiksi kutsutut pääomat rupeaisivat markkinataloudessa liikkumaan kuten nyt raha liikkuu ja lopulta toisilla olisi niitä enemmän kuin toisilla, mikä on oikeastaan koko markkinataloudeksi kutsutun sekatalouden idea.

Jos tyhmä ja laiska voi kuluttaa täsmälleen yhtä paljon kuin fiksu ja ahkera, fiksut ja ahkerat eivät pane parastaan vaan keskittyvät lähinnä harrastamaan, sillä ajan haaskaaminen työssä ei tuota heille mitään. Harrastaminen on sinänsä kivaa, mutta jos kaikki vain harrastavat, kuka ihme oikein tekee työt ja millä motiivilla? Tämän järjestelmän ongelmat huomattiin Itä-Euroopassa enkä ymmärrä, miksi tuo ihmiskoe pitäisi toistaa.

Jos rahan käyttöä ei tällä hetkellä motivoida kohdistumaan oikein vaan on mielekästä kuluttaa resursseja sen sijaan, että kulutetaan työtä, on mietittävä uudelleen esimerkiksi verojärjestelmää. Miksi työ on bensan ja viinan jälkeen kaikkein ankarimmin haittaverotettu asia? Tietenkin siksi, että valtioiden pohjattomat kankkulan kaivot tarvitsevat hemmetisti kannettua vettä, ja sitä ei saa helposti kuin turpeeseen sidotuilta ihmisiltä. Jos tämä järjestelmä on huono kuten se ainakin minun mielestäni on, sen muuttamiseen pitäisi panna ne paukut, jotka pannaan nyt McDonaldsin paikkojen hajottamiseen tai ne, jotka nyt käytetään sellaisten ehdotusten tehtailuun, jotka vain nimeävät käsitteitä uudelleen mutteivät lopulta muuta yhtään mitään.

Entä kuka hallinnoisi tätä päästöoikeusvaluuttaa? Käytännössä maailma siirtyisi takaisin "kultakantaan" eli yhden valuutan aikaan. Maailman rahaliikkeitä seuraamassa meillä on ainakin Maailmanpankki ja IMF, mutta jostain syystä osa tämän ehdotuksen kannattajista päättää aina polttaa kasan autoja ja rikkoa McDonaldsin ikkunoita kun kumpi tahansa kerho kokoontuu, joten näistä tuskin olisi tämän valuutan keskuspankiksi.

Minulle on syntynyt sangen vahva mielipide siitä, että tämä ehdotus ei ole vihreä vaan kirkkaanpunainen, jolle on hiukan näytetty maisemointitarkoituksessa vihreää pensseliä siinä toivossa, että hölmöt eivät ehkä ymmärtäisi näkemäänsä.

Eikä ehdotus muutenkaan ole kovin hyvä.

Olen taas ollut vaihteeksi Etelä-Afrikassa. Viidettä kertaa tai jotain.

Sivusta on tullut sitten seurattua, miten maa on kehittynyt vuodesta 1995 tähän päivään. Paljon on tapahtunut, paljon on tekemättä ja paljon on ryssitty.

Maan historiasta olen kirjoittanut toisaalla, joten sitä en käsittele tässä sen tarkemmin kuin että totean senkin olevan hyvin kiistanalainen ja tulkitsijasta riippuvainen juttu varsinkin tässä maassa. Jos katsoo asiaa zulun, xhosan, "värillisen", buurin tai englantia puhuvan valkoisen vinkkelistä, on tuloksena aika erilainen näkemys siitä, mitä tapahtui ja mikä oli tärkeää ja kuka oli konna ja kuka ei. Totuus löytyy jostain sieltä välistä.

Huolimatta siitä, että maassa presidentillä on valtaa ja nykyinen presidentti on, miten sen nyt sanoisin, väärä mies väärään tehtävään, maa on pysynyt kasassa ja se on tällä hetkellä stabiili, todennäköisesti myös nähtävissä olevassa tulevaisuudessa. Kiusaus tehdä Zimbabwen kaltaisia ihmiskokeita on vältetty huolimatta siitä, että niillä saisi kahmittua hemmetisti ääniä. Mutta koska ANC voittaa kaikki vaalit aivan riippumatta siitä, mikä niiden ohjelma on, tympeimpään populismiin ei ole ollut mitään syytä sortua. Poliittinen järjestelmä on toisin kuin valtaosassa Afrikkaa täysin avoin. Oppositioksi saa ryhtyä koska hyvänsä ja oppositiopuolueita on, ja hallitusta vankaksi kätyrlaumaksi haukkuvat eivät katoa maagisesti yön pimeydessä. ANC:n asema on niin vahva, ettei niiden ole ollut mitään syytä ryhtyä moiseen pelleilyyn. Tämä on puolestaan pitänyt ANC:n aseman sangen vahvana, koska sen haastajalta on katkaistu terä vähän kuten Suomessa kolmen suuren vallan haastajalta: saa haastaa aivan rauhassa, mutta mikään ei kuitenkaan muutu.

Tehtävää on sen sijaan paljon vanhojen asenteiden kumoamisessa. Nyt tasa-arvo on olemassa paperilla. Käytännössä julkisiin tehtäviin on tietynmerkkisiä mustia suosivat rotukiintiöt. Tämä ei ole kuitenkaan käytännön ongelma, sillä näihin tehtäviin pääsääntöisesti löydetään nykyään pätevää väkeä. Ongelma on periaatteellinen, mutta siitä ei Suomessa pahemmin puhuta mitään.

Ongelma on sen sijaan se, että maahan on syntynyt hiukan Sveitsin kieliryhmien mallisia "kuplia", joissa ihmiset elävät. Buurit elävät omissa oloissaan ja tekevät kaiken bisneksen toistensa kanssa. Englantia puhuvat tekevät samoin omissa porukoissaan. Zulut omissaan, xhosat omissaan, intialaiset omissaan, malaijit omissaan jne. Näiden kuplien välillä on vuorovaikutusta sangen vähän. Jos buuri haluaa ostaa juttuja, hän soittaa toiselle buurille huolimatta siitä, että naapurikylän mustien paja tekisi saman homman puoleen hintaan ja paremmin. Tämä luo talouteen tyhjäkäyntiä ja epäoptimaalisuutta, koska kaikissa noissa kuplissa ollaan vankan nepotistisia ja muutenkin kotiinpäin vetäviä. Saati että edes oltaisiin kiinnostuneita, mitä naapurikuplassa olisi asiaan tarjota.

Tämä "kuplatalous" on Etelä-Afrikan tapauksessa ongelma toisin kuin Sveitsin. Tässä maassa pitäisi saada jotenkin rauhallista ja järkevää ja kaikkia hyödyttävää tietä siirrettyä valtaosin valkoisten käsissä olevaa omaisuutta mustille. Luonteva tie tähän olisi se, että valkoiset rupeaisivat ostamaan mustilta muutakin kuin käytävän lakaisua ja puutarhanhoitoa. Jos alihankintaketjut ulottuisivat kuplasta toiseen ja bisnes olisi bisnestä eikä ylhäältä määrättyä, sekä ostaja että myyjä hyötyisivät ja rahaa siirtyisi valkoisilta mustille muutenkin kuin minimipalkan verran.

Nyt näin ei tapahdu, joten valtaosa rahasta ja omaisuudesta pyörii edelleen valkoisissa kuplissa, mikä pitkän päälle voi johtaa levottomuuteen. Mustaa äveriästä väkeä on myös, mutta he ovat joko nykyisen presidentin serkkuja, tai sitten he ovat rikastuneet aivan rehellisillä bisneksillä. Sadan minibussin firmaa pyörittävä henkilö on maan mittapuulla kohtuullisen varakas, mutta "ongelma" tässä bisneksessä on se, että raha tulee muutaman kolikon päivässä ansaitsevilta mustilta eikä valkoisilta, joten mustien bisnes vain kasaa mustien rahaa, ei luo sitä lisää.

Tämä ei ole kuitenkaan yksinomaan inhottavien valkoisten syy. Valkoiset ovat suorastaan ällistyttävällä prosentilla yrittäjiä eivätkä palkkatyöläisiä, ja he hyödyntävät omia sosiaalisia verkostojaan. Sattuneista syistä tunnen erään paikallisen herrainklubin elämää jonkun verran, ja sitä kautta olen saanut asiasta epäilemättä yksittäistä mutta kiinnostavaa taustatietoa. On kyse sitten jellonaklubista, rotareista tai oikeastaan mistä vain muustakin, niihin kyllä on yritetty kutsua mustia jäseniä vuoden -94 jälkeen, mutta mustat eivät halua liittyä vaan heillä on omat kerhonsa. On näistä kerhoista mitä mieltä tahansa, pienyrittäjävetoisessa taloudessa mustien bisneksille olisi aivan varmasti eduksi, jos mustat bisnesmiehet ja valkoiset bisnesmiehet joisivat kaljaa pari kertaa kuussa pyöreän pöydän ääressä. Vaikka ensimmäinen kerhon musta olisikin saattanut tuntea itsensä hieman kiintiöneekeriksi, vuodesta -94 on nyt 14 vuotta ja yksi olisi varmastikin johtanut toiseen. Kun mustat pysyvät omalla päätöksellään poissa niistä pöydistä, joissa bisnessuhteita luodaan ja keskittyvät luomaan niitä keskenään, yllä mainitusta ongelmasta voi syyttää niin mustaa kuin valkoistakin, ja löytää syyt maan ongelmallisesta historiasta.

Nyt historiaa yritetään kirjoittaa lähinnä uudelleen ja teeskennellä pää pensaasa, että tasa-arvo on totta kun se kerran lukee lakikirjassa. Useamman visiitin pohjalta olen huomannut, että jotain sinänsä on muuttunut paremmaksi, ja tässä ilmapiirissä pidän mustien pois jäämistä "valkoisten" kerhoista hiukan omaan pakkiin kusemisena. Ensimmäisen kerran maassa käydessäni vuonna 1995 apartheidin päättymisestä oli kulunut vuosi. Kun näin kadulla poliisipartion, missä päin hyvänsä, partiossa oli aina musta ja valkoinen poliisi. Valkoinen käveli viisi metriä edellä ja musta perässä. Vuonna 1997 he kulkivat rinnakkain mutteivät puhuneet toisilleen sanaakaan. Vuonna 2008 he juttelevat ja nauravat keskenään kuin kollegat muuallakin aikansa kuluksi töissä tekevät. Tämän pohjalta tekisi mieli sanoa, että ainakin osa valkoisesta ylimielisyydestä ja mustien sisäänrakennetusta huonomman ihmisen asemasta on onnistuttu hävittämään, mikä puolestaan panee miettimään tuota valkoisten ja mustien bisnesmiesten keinotekoista erottelua hiukan hölmössä valossa.

AIDS on maan tämän hetken ongelmista suurin. Sille ei ole kyetty tekemään mitään, koska nykyinen pressa on kieltänyt kaikennäköisen asiaan liittyvän lääketieteen länsimaisena ja epäafrikkalaisena, imperialismia ja kolonialismia edustavana hapatuksena. Nykyennusteen mukaan puolet maan mustista on kuollut tautiin vuoteen 2015 mennessä, joten jakajia on jo sangen läheisessä tulevaisuudessa paljon vähemmän kuin nyt, ja tällä hetkellä syntyvän mustan lapsen odotettu elinikä on alle 30 vuotta kun HIV-positiivisia on jo 35-40% väestöstä. .

Kolmas epäonnistuminen on syy siihen, miksi kirjoitan tätä juttua juuri nyt kannettavalla varastoon julkaistavaksi. Maasta on sähkö loppu, joten kaupungeissa on parin kolmen tunnin sähkökatkoja päivittäin. Nyt on Ceresissä juuri tällainen katko kello kuuden aikaan illalla, ja koska joka paikka on suljettu, voin vain kirjoitella juttuja kannettavalla ja juoda kaljaa jääkaapista, odotellessa sähkön tuloa takaisin joskus myöhemmin illalla. Ulkona on aika absurdin näköistä kun on alkuilta, mutta missään ei näy yhtään valoa. Liikennevaloja myöten kaikki on täysin pimeänä. Mbekin hallinto syyttää tilanteesta valkoisia, mutta tämä selitys ei ole kovin uskottava, sillä valta on nyt ollut 14 vuotta ANC:llä ja jos voimaloista on pulaa, niitä olisi ollut hyvin aikaa rakentaa lisää tai vaihtoehtoisesti korottaa sähkön hintaa niin paljon, että sitä riittää kaikille maksuhaluisille.

Nyt sähköpula on jo iso taloudellinen ongelma, sillä myös tehtaat ja kaivokset seisovat sähkön puutteen takia. Siitä huolimatta asialle ei ole edes suunnitteilla tehdä mitään. Sähköpulaa ja tehtaiden ahdinkoa pahentaa se, että kuparin hinnan noustua pilviin sähköjohdoista on tullut arvotavaraa. Kun jossain on kolmen tunnin sähkökatko ja sähkö tulee takaisin, huomataan, että joku on pöllinyt sillä välin muutaman kilometrin kylmänä ollutta sähköjohtoa tolpista ja sen korvaaminen kestää usein helpostikin vuorokauden.

Kalle Isokallio kirjoitti Iltalehmän kolumnissaan parisen viikkoa sitten siitä, että yrityksissä on edessä ongelmia kun vanhat johtajat istuvat kuin tatit paikoillaan eivätkä tee tilaa nuoremmille. Valitettavasti en löydä linkkiä tähän hätään itse juttuun. Ajatus oli kuitenkin se, että normaali urakierto on häiriintynyt voimassa olevan häiriön takia, kun suurten ikäluokkien väkeä nimitettiin aikanaan paljon vastuullisiin tehtäviin kun oli pakko ja nämä istuvat näissä hommissa edelleen.

Asia on sinänsä tärkeä, eikä koske vain firmojen ylintä johtoa. Yllättävän monessa firmassa 2000-luvun alun lama näytti pienissä mitoissa, mikä ongelma asiassa on. Kun firmat valuivat laman takia pavunlaskijoiden komentoon ja ovat siellä yhä, monessa firmassa keksittiin rekrytointikielto keinoksi säästää. Yllättävän monessa firmassa pitää tänäkin päivänä saada rekrytointiin lupa osastonjohtajalta, talousjohtajalta, henkilöstöjohtajalta, toimitusjohtajalta, paavilta ja Ukko ylijumalalta.

Nykyisin lupia heltiää vaikka byrokratia onkin älytön ja pelkästään hiilidioksidia lisäarvonaan tuottava. Mutta jos viiteen vuoteen ei esimerkiksi it-alan firmaan palkattu ketään, mitä oikein tapahtui? Nuoria ei tullut taloon. 35-vuotiaat vaihtoivat firmaa, koska työilmapiiri oli muuttunut ankeaksi. Vanhemmat olisivat halunneet vaihtaa firmaa, mutta suomalaisen ikäsyrjinnän takia se oli jokseenkin mahdotonta. Kun sitten ruvettiin palkkaamaan uutta väkeä lähinnä aloittelijoiden palkoilla, hakijat olivat 25-vuotiaita kuten kuuluukin, mutta heidän sovittamisensa 50-vuotiaiden työyhteisöön ei liene ollut sieltä helpoimmasta päästä hommia.

Muutaman vuoden rekrytointikielto siis pahimmassa tapauksesa johti firman kurimukseen, jossa nuoret työntekijät karttavat firmaa kun siellä on vain vanhoja jarruja muistelemassa sitä, miten reikäkortit olivat hieno juttu, ja vanhat eivät enää jaksa tehdä paljon mitään, ainakaan keksiä mitään uutta, ja tämän tien päässä on vihamielinen valtaus, konkurssi, kadotus tai koulukoti.

Pitkällä tähtäimellä firmat tarvitsevat kaikenikäistä väkeä pysyäkseen jatkuvina ja kehittyvinä. Nuorilla on ideoita, intoa ja energiaa. Vanhemmilla taas on kokemusta, näkemystä ja muutosvastarintaa, ja nämä yhdistämällä pöhköimmät ideat ammutaan alas, mutta firma ei jää makaamaan paikoilleen.

Yhtään paremmin ei mene niillä firmoilla, jotka ovat nyt nuorten komennossa, mutta kaikki ovat suunnilleen samanikäisiä. Jos firma on vielä olemassa 20 vuoden kuluttua, on hyvin mahdollista, että siellä on edelleen sama klikki, ja nuoret eivät firmasta ole enää työnantajana kiinnostuneita.


Isokallioon takaisin. Hän piti kirjoituksessaan pääsyynä sitä, että valta vetää puoleensa ja johtajat eivät olisi valmiita tämän takia siirtymään syrjään. Tunnen jonkun verran tällaista puheena olevaa johtoa, ja jokainen, jolla on ollut mahdollisuus, on siirtynyt syrjään pelaamaan golfia aivan vapaaehtoisesti. Ongelma ei nähdäkseni ole johtajissa vaan siinä, että tällä hetkellä heidän oletetaan tekevän tämä tilan antaminen nuoremmille omalla kustannuksellaan. Jos jätetään pois pörssin viisi arvokkainta yritystä, edes toimitusjohtajat eivät tienaa mitään päätähuimaavia summia ja ylin johto eli TJ:n alapuolella olevat, todennäköisesti ovat jossain 300 tonnia vuodessa bruttona -tuloluokassa, valtaosa tuskin edes siinä.

Kun tästä ottaa pois verot, asumisen kustannukset Jollaksessa, auton, golf-osakkeet, maailman kiertämisen 1. luokassa ja muut johtajan arvolle sopivat harrasteet, paljonko tuosta rahasta jää säästöön sitä varten, että voi siirtyä kymmenen vuotta ennen eläkeikää golfia pelaamaan täysipäiväisesti? Vastauksen tiedämme, ei siitä jää, ja kun pois työelämästä viisikymppisenä ilman mitään tuloja siirtyminen romauttaa myös eläketulon, rahaa ei tarvitse riittää 15 vuoden elämiseen vaan 30 tai 40 vuoden. Joten nähdäkseni ongelma ei ole johtajien halussa takertua valtaan vaan johtajien halussa takertua elintasoon.

Tämä elintaso-ongelma olisi helposti ratkaistavissa, jos firmat maksaisivat johtajilleen siitä, että he häipyvät vapaaehtoisesti kun maileja alkaa olla mittarissa tarpeeksi. Mutta näin ei tehdä, ja jos tehtäisiin, iltapäivälehdistö mussuttaisi, että taas rötösherrat vilungilla rehellistä petkuttavat ja herrat ne porskuttavat ja duunari jää täysin ilman.

Kirjoitin vähän aikaa sitten ihmetyksestäni, miksi Saksan johtajien pitää olla vuosi vuodelta enemmän kyyryssä esi-isiensä pahojen tekojen takia.

Täysin samasta asiasta on kysymys ja natsikorttikin on jo vilahtanut, kun Deutsche Bahnin pomo ei päästä Berliinin rautatieasemalle jotakin juutalaisjärjestöjen muistelujunaa. Kuten niin usein tällaisissa asioissa, yksittäiset ihmiset, tässä tapauksessa juutalaiset, eivät ole moksiskaan, mutta järjestö, joka väittää edustavansa heitä, saa hirvittävän kollektiivisen raivarin pikkuasiasta. Jokainen järjestötoiminnassa mukana ollut tietää, millaisilla ihmisillä tuppaa olemaan liikaa aikaa käsissään ja jotka näin hakeutuvat järjestöjen päättäviin elimiin. Näin ollen otan aina pienen lähdekritiikin käyttöön kaikessa järjestöjen kautta tulevassa viestinnässä ja yritän kuvitella mielessäni, mitä rivijäsen saattaisi asiasta ajatella.

Tässä asiassa olen täysin lehtien varassa, mutta puusta katsoen DB:n perustelu, eli se, että ne eivät halua tukkia paria raidetta yhdeltä maan vilkkaimmista rautatieasemista ja näin aiheuttaa häiriöitä liikenteeseen, on siinä määrin uskottava, että sitä ei voi kumota vain toteamalla, että DB:n johto taitaakin olla natsien kätyreitä ja jos juutalaisia pitäisi nyt rahdata johonkin, ne kyllä ojentaisivat auttavan kätensä. Mutta tällaisissa asioissa järkisyillä ei näytä edelleenkään olevan sanan sijaa ja järjestöt saavat pyörittää showtaan halpa-arvoisin keinoin ilman, että kukaan uskaltaa puuttua asiaan mitenkään.

Namibiassa muuten poliittinen korrektius on viimein herran vuonna 2008 nostanut päätään, ja Lüderitzissä on juuri vaihdettu Göringstrassen nimi Ringstrasseksi.

Afrikassa olemisen ilosta mietin demokratiaa, kansanvaltaa ja puoluejärjestelmää.

Ja tulin siihen tulokseen, että demokratia vaatii toimiakseen yleispuolueita. Ihonväripuolue, kielipuolue, uskontopuolue tai joku muu yhden asian kerho tuntuvat saavan aina saman verran ääniä riippumatta siitä, mitä ne oikein tekevät. Kun puolue voi tehdä aivan mitä hyvänsä ja silti pysyy vallassa tuon takana olevan etnisen äänestyspäätöksen perusteella, tuloksena on erään sortin diktatuuri. Se voi olla valistunut tai se voi olla hirvittävä.
Afrikassa tämä on vitsaus. Kun harva maa on etnisesti kovin yhtenäinen, puolueet syntyvät heimojen ja kansojen ympärille eikä yhteisen ohjelman, ja suurin kerho pysyy vallankahvassa iankaikkisesti. Tämä vaivaa jokseenkin koko Saharan eteläpuolista Afrikkaa Etelä-Afrikasta Keniaan.

Asian hahmottamiseksi on hyvä vilkaista kotimaan politiikkaa ja RKP-nimistä kielipuoluetta. Kaikki tuntemani ruotsia äidinkielenään puhuvat suomalaiset ovat koko lailla sivistynyttä ja mukavaa sakkia, jonka arvomaailma on sangen oikeistolainen. Otos ei toki ole kattava, mutta oletan tuloksen olevan yleistettävissä. RKP puolestaan on viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttunut sietämättömäksi vihersosialistikerhoksi, josta sikiää Astrid Thorsin kaltaisia Ajatuksien Ankkalammikoita.

Huolimatta siitä, mitä puolue tekee, se saa silti noin 5% äänistä kaikissa vaaleissa. Eli suunnilleen sen verran, mitä maassa on ruotsia äidinkielenään puhuvia. Kun puolue voi tehdä aivan mitä lystää ja kannatus on siitä huolimatta taattu, se ennemmin tai myöhemmin päätyy tekemään aivan mitä lystää.

Poliitikon ei tarvitse aina miellyttää kansaa, mutta demokratiaan sopii huonosti poliitikko, joka tietää uudelleenvalintansa toteutuvan aivan riippumatta siitä, mitä hän tekee vai tekeekö mitään. Niin Afrikassa kuin Suomessakin.

Olin eilen Kalaharissa. Siellä satoi kaatamalla vettä.

Jos yllä oleva informaationpalanen olisi ollut Helsingin Sanomien verkkosivuilla, sen alapuolella olisi vakiolinkki "lue miten ilmastonmuutos vaikuttaa elämäämme". Eikä olisi edes viitsitty kertoa, että siellä voi joskus sataa kaatamalla vettä tähän aikaan vuodesta.

Minua ärsyttää tuo mainittu hesarin linkki nykyään suunnattomasti. Sää ei ole koskaan ennenkään ollut monoliitti ja kovin tarkasti ennustettava kokonaisuus, eikä se ole ennenkään noudattanut mitään lainalaisuuksia "eilen ei satanut, joten tänäänkään ei pidä sataman" tai "viime vuonna tänään oli 42 astetta. Tänä vuonnakin tänään on siis oltava 42 astetta". Nykyisin kuitenkin ilmastonmuutospropaganda kuuluu tunkea jokaisen sääuutisen perään saaden aikaan ainakin minussa leipääntymis- ja kyllästymisilmiön. Jos meillä on jotain uutta, tutkittua tietoa ilmastonmuutoksesta, siitä meille kuuluu kertoa. Sen sijaan jos jokainen sade, paiste, helle, halla, ukkonen, myrsky ja tyyni liitetään ilman minkäännäköistä tieteellistä tai muutakaan näyttöä ilmastonmuutokseen, minua alkaa insinöörinä harmittaa, sillä tunnistan epätieteellisen lähestymistavan ja osaan erottaa uutisen propagandasta.

Ilmastonmuutos on todennäköisesti vakava asia, ja sitä ei sovi banalisoida liittämällä se jokaiseen sääilmiöön. Sää on vaihtelevaa on ilmastonmuutos eli ei, ja todelliset todisteet ovat pitkän aikavälin kehityksessä. Tällaisia muutoksia on havaittavissa, mutta ei niillä kuulu selittää jokaista tuulenmyräkkää.

Siinä vaiheessa kun kasvihuoneilmiö on ratkaistu pääosin amerikkalaisilla keksinnöillä, maailmanlopun povaajat eivät katoa mihinkään. Tarjoan tässä korvauksetta nyt seuraavan termin, joka on lämpölamppuilmiö. Kasvihuoneilmiö perustuu siihen, että hiukan eri kaasuja sisältävä ilma sitoo enemmän lämpöä kuin tavallinen ilma, aivan kuten kasvihuoneissa huomaamme. Mutta vaikka ilma on juuri sitä mitä pitääkin, lämpölampun alla on lämmin. Ja jos lämpölamppuja on helvetisti, isolla alueella on tosi lämmin. Tämän ilmiön huomaamme kaupungeissa, jotka ovat talvella selvästi lämpimämpiä kuin ympäröivä kepulainen kehitysalue. Lämmönlähteitä on paljon ja lämpöä tuotetaan enemmän kuin sitä häviää.

Onko mitään syytä, miksi ihmiskunta ei tällä hetkellä toimisi globaalisti juuri näin? Eli vaikka hiilidioksidipitoisuus ilmassa olisi se mikä se on historiallisesti ollut, lämpenisikö ilmasto silti, koska yksinketaisesti lämpöä tuotetaan paljon enemmän kuin 100 vuotta sitten? Paljonko hiilidioksidia ja lämpöä tuottaa jo pelkästään ihmispopulaatio, joka on kasvanut kolmesta kuuteen miljardiin aika nopeasti?

Minä en tiedä näihin kysymyksiin vastausta, mutta haluaisin saada asiasta punnittua tietoa enkä tylsämielistä propagandaa.

Viime päivät Namibiassa eivät olleet maailman mukavimpia.

Olin jossain autiomaaresorteissa, joissa kaikki muut olivat häämatkalaisia, kuhertelevia, tai muuten vain äärettömän rakastuneita, ja sitten siellä olin minä. Eihän tuo ole suurikaan valtakunnan salaisuus, etten minä yksin haluaisi olla, joten kaiken katselu otti voimille. Onhan meillä tietysti totuttu siihenkin. Minusta kiinnostuneita on jossain määrin ehtoisasti, vaikka heitäkin lie.

Mutta eilispäivänä tulin siihen tulokseen, että asiassa on hyviäkin puolia. En nimittäin saata kuvitella, että jos joku nainen minut joskus huolii, voisin hänen kanssaan ajaa omaa vauhtiani Transvaalin halki soittaen nupit kaakossa afrikaansin kielistä kantria.

Ilkka Kanerva oli ja meni, ja jutusta ei jäänyt kovin hyvä maku suuhun.

Ei siksi mitä Kanerva teki, koska kyseessä on hänen ja vaimokkeensa välinen asia eikä se kuulu minulle edes etäisesti kuten ei myöskään muille. Vaan siksi, mitä Kokoomus teki ja miten media käyttäytyi.

Minusta on hyvä, että media pystyy erottamaan ministerejä, sillä poliittinen kontrolli ei ole Suomessa perinteisesti ollut kovin kaksinen. Sen sijaan en pidä siitä, että media pystyy pitämään poliittista järjestelmää panttivankina hömppäasialla ilmeisen ikuisesti. Poliitikoilla ei ole munaa sanoa, että asia on nyt käsitelty. Kirjoittakaa mitä lystäätte, mutta me palaamme nyt töihin ja päiväjärjestykseen.

Englannissa asiat toimivat hieman paremmin, koska media on poliittisempaa, tai ainakin valtaosa siitä. Jos hallituspoliitikko hieman mokaa yksityiselämässään, Labourin vallassa ollessa Daily Mail paisuttelee juttua ja Evening Standard puolestaan vähättelee sitä, ylistää ministerin saavutuksia, kertoo kuinka tämä on opposition halpa-arvoinen yritys mustamaalata pätevää poliitikkoa ja kuinka kyse on vain vaalipropagandasta ja matalamielisestä temppuilusta. Asiat kyllä käsitellään, mutta media tekee sen valtaosin sisäisesti, ja poliitikkojen aikaa kuluu huuhaan käsittelyyn huomattavan vähän.

Suomessa tilanne on toinen, koska valtalehdet ovat viralliselta linjaltaan sitoutumattomia, ja valtaosa toimittajista on ikuisessa oppositiossa olevia nykyisiä tai entisiä stalinisteja. Tässä tilanteessa koko mediakenttä voidaan valjastaa jonkun turhan asian käsittelijöiksi, ja kun poliitikon ja kiukkuisen median välissä ei ole ystävällistä mediaa, tulilinjalla ovat suoraan poliitikot. Ei heille makseta siitä, että he hauskuttavat juorutoimittajia tai muita myyräntyöläisiä, mutta kenelläkään ei tunnu olevan rohkeutta hyökätä julkista sanaa vastaan poliittisen itsemurhan pelossa.

Kokoomus puolestaan näyttää valuneen kaunaisten miestenvihaajien komentoon, sillä mitenkään muuten päätös erottaa Kanerva ei ole selitettävissä. Meillä ei ole hallituspoliitikon pääsyvaatimuksissa, että hänen pitäisi olla eunukki tai elämätön. Emme myöskään vaadi, että heidän pitää seksielämässään noudattaa lähetyssaarnaaja-asentoa valot sammutettuina, tai jotain kristillistä moraalikäsitystä. Ja tämän tapauksen valossa emme myöskään vaadi, että heillä pitäisi olla hyvä naismaku.

Kun tällaisia asioita ei poliitikolta vaadita, miksi Kokoomus vaatii niitä omiltaan? Olen penännyt Suomeen liberaalia puoluetta, ja Kokoomus näyttää lipsuneen lisää jonkunnäköistä ahdasmielistä moral majority -puoluetta kohti. Minun ääneni Kokoomus menetti tällä tempulla viideksi vuodeksi, sitten katson uudelleen onko puolueen nuori polvi onnistunut syrjäyttämään Espoon masentavien lähiöiden umpikonservatiiviset pikkuvirkamiehet ja muut moraalinvartijat vai jatkanko protestiäänien antamista.

Oikeastaan vähän harmi, ettei ole tullut käytyä aikaisemmin. Tämä on yllättävän mukava maa ja suurempia miinuksia ei ole, paitsi ehkä se, että Swakopmundissa on enemmän saksalaisia kuin alkuasukkaita.

Kaikki toimii, rosvoja ei ole oikein missään kuten ei myöskään häsääviä kerjäläisiä ja kaupustelijoita. Tai kusettavia taksikuskeja. Hintataso on erinomaisen edullinen ja suurempaa "turisti maksaa hirveästi" -välistävetoa ei esiinny. Kansallispuistoihin turisti joutuu maksamaan muistaakseni kaksinkertaisen hinnan, mutta koska se on sen jälkeenkin viisi euroa, homma on jokseenkin yhdentekevä.

Maa on iso ja harvaan asuttu. Sossusvlein dyyneiltä tullessa ajelin tyydyttävässä kunnossa olevaa hiekkatietä kaksi tuntia ja risat päästäkseni Maltahöheen, joka oli lähin kaupungintapainen. Vastaan tuli kaksi autoa ja ohi meni yksi. Päätieverkko, ns. B-tiet, ovat päällystettyjä ja niillä voi ajaa pääsääntöisesti aika kovaa kuten ajetaankin. Liikenne on harvaa ja tiet ovat viivasuoria paitsi kukkuloilla, ja jos pitää ohittaa niin ohituspaikka on juuri siinä nyt. C-tiet ovat hiekkateitä ja niiden kunto vaihtelee oikein hyvästä aika kamalaan riippuen vähän siitä, mitä sade on tielle tehnyt sen jälkeen kun se on viimeksi korjattu. D-tiet vaativat nelivedon. Turistijutut ovat kaikki C-teiden päässä, ainakin isoimmat. Auto on käytännössä pakko olla, koska muuten ei pääse mihinkään. Ja autossa on hyvä olla pari vararengasta. Minulla oli aluksi vain yksi ja kun se tuli tarpeeseen 20 kilsaa 300+ kilometrin hiekkatieosuuden alussa, ei oikein auttanut muu kuin kääntyä takaisin, käydä korjaamassa vararengas 150+ kilometrin päässä olevassa lähimmässä kylässä ja ajaa sen jälkeen Swakopmundiin 420 kilsaa hakemaan toinen vararengas ennen uutta yritystä.

Nähtävyyksiä on lähinnä Etoshan kansallispuisto, joka on kiva kun siellä voi kulkea itsekseen eikä tarvita jatkuvasti tippejä pummaavaa oppaiden ja autokuskien armeijaa. Sossusvlein dyynit ovat paikan isoin nähtävyys, Swakopmund on lähinnä Saksaa. Skeleton coast on ankean karu rannikko. Etelässä on kuulemma juttuja myös, mutta sinne menen vasta myöhemmin Etelä-Afrikasta, rajan yli Upingtonissa ja ajan Lüderitziin ja ihmettelemään Oranjen kanjonia. Ja ehkä jotain muutakin.

Jos jotain vikaa pitää keksiä niin täällä turistit tuntuvat kulkevan jotenkin laumoittain. Yhtenä päivänä joka mesta on kaupungissa täyteen buukattu, seuraavana päivänä missään ei ole ketään. Jos ei ole tehnyt viisivuotissuunnitelmaa, ei välttämättä pääse haluamiinsa hotelleihin, mutta jotain on aina järjestynyt. Välimatkat ovat juuri ärsyttäviä. Ajaako 350 kilsaa vai lentääkö ja sählää uuden autonvuokrauksen kanssa? Aikaa kuluu kumpaankin saman verran.

En tiedä ovatko ne jo saaneet siellä matkatavarapalvelun kuntoon. Viime lauantaina se ei ainakaan ollut vielä kunnossa, vaikka oma laukkuni mukaan ehtikin sieltä vaan ei enää jatkolennolle Johannesburgista.

Mutta kun nuo pikkuviat on korjattu, sitten paikka on aika toimiva. Jonottaa ei tarvitse missään. Tilaa on helvetisti. Lounget ovat valtavia, ja Concorde-room suorastaan pompöösi. Siinä on valtava "terassi" siihen odotushallin yläpuolelle, ja sieltä voi heittää kirkkorahaa alapuolella notkuville puotipuksuille.

Turvatarkastuksen laatikonkuljetussysteemi on tosin aivan liian moderni ainakin minulle. Kaikki pakataan laatikoihin ja se liikuttelee niitä laatikoita itse rullien päällä. Läpivalaisun jälkeen automaatti yrittää arvata, missä kohtaa seisot, ja pysäyttää laatikon siihen. Minun tapauksessani repun sisältävä laatikko ei pysähtynyt ollenkaan vaan vaadittiin fyysistä voimaa. Kengät ja pikkutakin sisältänyt laatikko pysähtyi, mutta heti kun olin saanut pikkutakin siitä pois, se lähti vauhdilla kiertoon ja kengät tekivät kunniakierroksen. Mutta mitäs pienistä.

Kunhan pikkuviat korjataan, se on aika joutuisa paikka kulkea läpi.

Nyt olen Swakopmundissa tappavan hitaan töpselin takana, joten en viitsi kirjoitella Namibiasta vielä mitään. kun tämän valmiinkin lähettämiseen menee puoli tuntia.