Suomen valtionvelka nousee lähiviikkoina korkeammaksi kuin koskaan ennen.

Julkistalouden vajekin on edelleen länsimaiden suurimpia, ja poliitikot eivät tee mitään. Pitäisi kuulemma “elvyttää”, mutta kun talouslukuja katsoo, lama loppu jo ja vienti vetää taas kohisten. Suomessa sitä paitsi ei ole elvytetty juuri yhtään vaan otettu ainoastaan syömävelkaa. Tätä on kutsuttu elvytykseksi, sillä toistaitoinen hallitus ei ole halunnut tunnustaa, ettei tilanne ole ollut sen hallussa ensinkään. Velkaa on otettu juuri niin paljon, että kaikki menoautomaatit saadaan maksettua. Kun emme kutsuneet huippuvuosina näitä menoautomaatteja elvytykseksi, miksi ne olisivat muuttuneet sellaisiksi laman tullen? Eivät ne miksikään muuttuneet, retoriikka vain muuttui.

David Cameron sanoi Prime minister’s questionsissa keskiviikkona oivallisesti “Jopa kommunistisessa Kuubassa Fidel Castro on oivaltanut, että julkista sektoria on supistettava talouden tasapainottamiseksi. Nyt meidän kanssamme samalla planeetalla tässä asiassa on siis jo toveri Castrokin, ja enää pitäisi saada Labour ja ammattiliitot uskomaan tämä”.

Suomessa pitäisi saada oikeisto, vasemmisto, keskusta ja eriväriset kylähullut uskomaan tämä.

Valtiohan lainaa joka neljännen euron, ja kaikille muille paitsi hallituksen ministereille on selvää, että kyse ei ole mistään lamaelvytysrahoista vaan rakenteellisesta vajeesta, ja sellainen ei parane itsekseen vaan poliitikkojen on se korjattava joko lisäämällä tuloja tai vähentämällä menoja. Asiaa voi hahmottaa siten, että jos valtion budjetti olisi 25% ylijäämäinen, kuinka terveenä tilannetta pidettäisiin? Jos valtion budjetti olisi edes viisi prosenttia ylijäämäinen hetkellisesti, oikeisto alkaisi vaatia veronalennuksia ja vasemmisto uusia menoautomaatteja ja lisää rahaa entisiin, ja tilanne korjattaisiin nopeasti nollatulokseen.

Tämähän on juuri se metodi, jolla rakenteellinen vaje on synnytetty. Kun huippusuhdanteen huippuvuosina rahaa näyttää olevan “liikaa”, tehdään veronalennuksia ja menoautomaatteja, jotka maksavat satoja miljoonia tai miljardeja joka vuosi. Kun talous sitten hieman hiipuu tai peräti sukeltaa, tulopuoli kutistuu mutta automaatti jäi.

Näin on toimittu Suomessa 50-luvulta lähtien. Yksikään suuri puolue ei ole tähän syytön, sillä kaikki ovat vuorollaan olleet näitä ongelmia rakentamassa. Pienet puolueet ovat säestäneet kukin vuorollaan, joten sielläkään on turhaa paukutella henkseleitä. Kaikki 50 vuoden aikana rakennettu ei ole humpuukia, mutta osa on. Nyt se pitäisi paljastaa, mutta siihen ei löydy tahtoa.

Kurimuksesta ainoa tie ulos on se, että tiedotusvälineet kertovat kansalle rehellisesti, mitä tapahtuu köyhille ja peruspalveluille, jos julkinen talous romahtaa. Nyt kansa ei vaadi säästöjä, joten poliitikot eivät niitä suuremmin luvanne edes vaalikampanjassaan, ja vaalien jälkeen tilanne on edelleen vaikea.

Oikeasti nykyisen hallituksen pitäisi ruveta töihin, mutta en taida pidättää hengitystäni. Kokoomus ei halua ärsyttää nyt ketään, koska pelkää kannatuslukujensa takia. Kepu ei halua tehdä mitään, koska tulilinjalle otetaan kuitenkin mitään tuottamaton aluepolitiikka. Oppositio ei patista hallitusta töihin, koska menoleikkaukset alkavat osua sitä lähellä osuvaan byrokratiaan vaikka ne tehdään oikeinkin.