Finnairin täsmällisyys
06/01/08 21:49
Kuten olen joskus aikaisemmin kirjoittanut, minusta on hieno homma, että Helsingistä lennetään ympäri vinkuintiaa päivittäin sellaisiin mestoihin, joihin ei pääse edes Euroopan suurista maista, ja bisnes jopa tuntuu olevan kannattavaa eikä airfrancemaista tukiaismaailmanvalloitusta.
Olen nyt mennyt kymmenisen kertaa Helsingin läpi parin viime kuun aikana. Lehtiinkin on päässyt Finnairin kaukolentojen sietämätön myöhästely, ja aivan aiheesta. Kiinnitin jo joskus syksyllä huomiota siihen, että kaukolennoista yksi tai kaksi on aina vähän myöhässä ja yksi tuntikausia myöhässä, ja meno on vain pahentunut vuoden loppua kohti. Juuri äsken tulin taas Helsingistä ja kolmesta kaukolennosta vain Bangkok oli ajoissa. Peking oli 40 minuuttia myöhässä ja Mumbain myöhästymistä ei edes tiedetty vielä. Seitsemältä lähtenyt lento ei ollut saanut minun sieltä 20:30 lähdettyäni vielä edes lähtöaikaa itselleen.
Finnair selittelee, että kyse on onnettomista yhteensattumista. Voi olla, mutta maineelle jatkuva myöhästely avainreiteillä ei ole hyväksi. Jos niillä on ongelmia pitää nykyistä reittiverkostoa toiminnassa nykyisellä konemäärällä ja koneiden kunnolla, silloin pitää joko hommata lisää lentokoneita tai supistaa sen verran reittivalikoimaa, että kaikille lentokoneille toisinaan tulevista vioista voidaan toipua jotenkin säällisessä ajassa ilman, että yksi kahdeksan tunnin myöhästyminen myöhästyttää lentoja seuraavat kaksi viikkoa. Tai ehkä bisnes lentää niin vahvasti, että ne voivat kohdella asiakkaita kuin Paavi uskovaisia, mutta yleensä tällä asenteella on edessä lopulta ollut konkurssi. Finnairin on lisäksi aivan turhaa piiloutua ulkoistamiensa huoltopalvelujen taakse. Ei asiakasta kiinnosta, millainen hankintaketju siellä takana on. Asiakas on asiakkuussuhteessa Finnairiin ja sen kuuluu vastata Ali Hankkijan työstä kuin omastaan asiakkaan suuntaan eikä selitellä, että kyllä me hyviä olisimme, mutta nuo, joille maksamme banaaneilla, eivät kykene ylisuorituksiin.

blog comments powered by Disqus