Englannissa ehdottomasti viihteellisin puolituntinen viikossa on BBC Parliamentiltä suorana tuleva Prime minister’s questions.

Harvat standup-koomikotkaan pystyvät tähän viihteeseen, koska asioita ei voi kauheasti valmistella etukäteen. Siinä, missä Suomessa kyselytunti on määrämuotoinen ja kysymykset pitää toimittaa ennakkoon ja sekä niitä että vastauksia luetaan tyhjälle salille, brittiparlamentin kyselytunti on eräänlainen talkshow, kun kysymykset tulevat ja keskustelu rönsyilee sinne tänne. Välihuutoja kuullaan kuten myös buuausta.

Tämänpäiväisessä showssa Gordon Brown vastasi kysymykseen talouspolitiikasta ja oli ilmeisesti miettimässä jotakin world economy -juttuja kun puhui niistä myöhemmin mutta kun piti sanoa “... we’ve not only saved the banks....”, hän sanoikin “we’ve not only saved the world....”, ja mylvintä ja naurunremakka ei meinannut loppua millään. Ja loppuaika lähinnä irvittiin sille, että tämä supersankari voisi nyt lopettaa maailman pelastamisen, lentää viitta hulmuten takaisin Lontooseen ja keskittyä Britannian pelastamiseen talouskriisiltä.

Tähän, kuten niin moneen muuhunkin asiaan tällä saarella, liittyy toki asianmukaiset rituaalinsa. Kun kyselytunti alkaa, puhemies valitsee oppositiosta jonkun, joka sanoo vain “number one, mr Speaker”. Tällä on historia ylimuistoisissa ajoissa. Säännöt kyselytunnilla ovat sellaiset, että pääministeri saa delegoida jonkun muun ministerin vastaamaan paitsi, jos on itse jo vastannut asiaa jotenkin sivuavaan kysymykseen.

Tähän keksittiin kauan sitten ratkaisuksi se, että ensimmäisenä kysymyksenä esitetään, en muista tarkkaa sanamuotoa, pitkä kysymys “voisiko pääministeri kertoa, mitä on tehnyt tänään ja tulee tekemään myöhemmin tänään ja mitä on tehnyt viime viikolla”. Johon pääministeri aikaisemmin pakotettiin aina vastaamaan, että hän on keskustellut eri ministerien kanssa, jolloin hän ei voi delegoida mitään asiaa koska hänen katsotaan olleen vähän kaikessa mukana.

Nykyään tuota kysymystä ei enää toisteta vaan se on tuo “number one”, mutta kukin pääministeri keksii siihen jonkun vastauksen, jonka toistaa kerta toisensa jälkeen.

Suomen systeemiin verrattuna tämä on sellainen, että se jalostaa esiintymiskykyisiä ja pikkunäppäriä ja nokkelia ihmisiä vallankahvaan. Eturivin poliitikkona ei menesty jos pitää miettiä yön yli vastausta joka kysymykseen tai jos esiintyminen on kovin vaivalloista. Tai jos ei pysty reagoimaan eteen tuleviin asioihin todella vauhdikkaasti. Suomen systeemissä poliitikkojen ei tarvitse olla showmiehiä, koska valtaosa politiikasta tehdään kuitenkin kulisseissa. Show puuttuu, mutta käytännön politiikkaan sillä ei lie vaikutusta. Eli tässä asiassa ei ole oikeaa ja väärää, vain erilaisia tapoja.

Mutta kyllähän sitä verorahan vastineeksi ottaa mielellään puolen tunnin shown viikottain.