Vaihteeksi sananen ihmissuhteista
04/03/09 15:15
Tämä on mennyt viime aikoina hieman politiikka- ja talouspainotteiseksi, joten väliin tarvitaan myös koomisia kevennyksiä, ja tämä aihe tarjoaa niitä runsaasti.
Katsoin menneisyyteen.
Mietin tässä viimeisen 20 vuoden aikaa ja jossain määrin vaatimatonta menestystäni naisasioissa. Syitä ja seurauksia en pohdi tässä, mutta jäin miettimään niitä tähän 20 vuoteen mahtuneita lukuisia ei-sitten-niin-mihinkään-johtaneita “projekteja” ja sitä, mitä näille ihmisille kuuluu sen jälkeen, sikäli kun tiedän.
En tietenkään epäherrasmiesmäisesti ryhdy ruotimaan tässä kenenkään tunnistettavan elämää, mutta kun mietin tätä joukkoa ryhmänä, mieleen pompsahti jännittävä havainto: melkein kaikki tuosta joukosta ovat pariutuneet asianmukaisesti, ja melkein kaikkien nykyinen puolisko on joko taiteilija tai aktiiviurheilija. Kaksi poikkeusta säännöstä muistuu mieleen.
Mistä pääsenkin siihen valitettavaan tosiasiaan, että naismakuni lienee aika toivoton. Koska minä en ole noista kumpaakaan enkä sellaiseksi muutu. Ilmeisesti tunnun kerta toisensa jälkeen kiinnostuvan samantyyppisistä ihmisistä, ja tuo ihmistyyppi taas ei ole kiinnostunut laisin kaltaisistani patalaiskuuden ja insinööritieteiden kirkkaimmista kruunuista. Mikä panee väkisinkin miettimään, että projektit ovat alun alkaenkin olleet täysin toivottomia eikä niin, että tein vain jotain väärin ja unohdin jonkun salaisen käsimerkin.
Tilanne on kieltämättä hieman hankala, sillä en usko tästä suuresti muuttuvani. Ja kun en voi määrätä itseäni kiinnostumaan jostakin tai olemaan kiinnostumatta vaan päätös tapahtuu alitajuisempien prosessien seurauksena, en usko voivani suuremmin myöskään vaikuttaa siihen, millaisista ihmisistä kiinnostun tulevaisuudessa. Ja kun en voi myöskään suuremmin vaikuttaa vastapuolen makuun, tuloksena lie jatkossakin yhtä toivottomia yrityksiä.
Eikä asia ole varsinkaan kenenkään “vika”. Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat, hyvine ja huonoine puolineen, eikä ketään kuulu syyttää siitä, että tällaisista asioista tulee tai ei tule jotakin.
Mutta odottelemme onnenkantamoista.

Mietin tässä viimeisen 20 vuoden aikaa ja jossain määrin vaatimatonta menestystäni naisasioissa. Syitä ja seurauksia en pohdi tässä, mutta jäin miettimään niitä tähän 20 vuoteen mahtuneita lukuisia ei-sitten-niin-mihinkään-johtaneita “projekteja” ja sitä, mitä näille ihmisille kuuluu sen jälkeen, sikäli kun tiedän.
En tietenkään epäherrasmiesmäisesti ryhdy ruotimaan tässä kenenkään tunnistettavan elämää, mutta kun mietin tätä joukkoa ryhmänä, mieleen pompsahti jännittävä havainto: melkein kaikki tuosta joukosta ovat pariutuneet asianmukaisesti, ja melkein kaikkien nykyinen puolisko on joko taiteilija tai aktiiviurheilija. Kaksi poikkeusta säännöstä muistuu mieleen.
Mistä pääsenkin siihen valitettavaan tosiasiaan, että naismakuni lienee aika toivoton. Koska minä en ole noista kumpaakaan enkä sellaiseksi muutu. Ilmeisesti tunnun kerta toisensa jälkeen kiinnostuvan samantyyppisistä ihmisistä, ja tuo ihmistyyppi taas ei ole kiinnostunut laisin kaltaisistani patalaiskuuden ja insinööritieteiden kirkkaimmista kruunuista. Mikä panee väkisinkin miettimään, että projektit ovat alun alkaenkin olleet täysin toivottomia eikä niin, että tein vain jotain väärin ja unohdin jonkun salaisen käsimerkin.
Tilanne on kieltämättä hieman hankala, sillä en usko tästä suuresti muuttuvani. Ja kun en voi määrätä itseäni kiinnostumaan jostakin tai olemaan kiinnostumatta vaan päätös tapahtuu alitajuisempien prosessien seurauksena, en usko voivani suuremmin myöskään vaikuttaa siihen, millaisista ihmisistä kiinnostun tulevaisuudessa. Ja kun en voi myöskään suuremmin vaikuttaa vastapuolen makuun, tuloksena lie jatkossakin yhtä toivottomia yrityksiä.
Eikä asia ole varsinkaan kenenkään “vika”. Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat, hyvine ja huonoine puolineen, eikä ketään kuulu syyttää siitä, että tällaisista asioista tulee tai ei tule jotakin.
Mutta odottelemme onnenkantamoista.
blog comments powered by Disqus