Lehdessä sanotaan, että ranskanpullat aikovat rajoittaa jotenkin burkhan käyttöä julkisella paikalla.

Tämän nyt pitäisi Sveitsin minareettiäänestyksen ohella pistää miettimään. Se, että sivistysvaltiossa (sort of) ryhdytään jotenkin rajoittamaan sitä, mitä ihmiset saavat pukea päälleen ja mitä eivät, on ajatuksena järkyttävä. Se, että joku hullu ehdottaa moista, on vielä ymmärrettävissä, sillä hulluja mahtuu joka maahan, mutta että valtapuolue ryhtyy ehdotusta kannattamaan ja siitä on tulossa laki, on monellakin tapaa huolestuttavaa.

Nyt on käytännössä pakko viimein tehdä joku linjanveto siihen, miten islamiin suhtaudutaan, ja miten islam suhtautuu länsimaihin. Tällaiset äänestykset ja lait kielivät siitä, että epäluulo ja epäluottamus on valtaisa. Jos asia jatkuu tätä tietä ja kuvitellaan joku kalteva pinta -skenaario, jossain päin eteläistä Eurooppaa voi olla käsillä sisällissota parinkymmenen vuoden kuluttua kun nurkkaan ajetut muslimit tarttuvat aseisiin ja valtaväestö suojeluskuntineen kyyditsee ulkomaalaisilta näyttäviä takaisin Afrikkaan.

Ainoa järkevä tapa, miten valtiot voivat islamiin suhtautua on se, että sitä suvaitaan kuten kaikkia muitakin uskontoja. Sen sijaan on tehtävä aivan selväksi, että siihen suhtaudutaan kuin muihinkin uskontoihin, ja uskonnon varjolla saatavien erivapauksien määrä on muslimin kohdalla täsmälleen sama kuin kaikilla muillakin. Käytännössä tarvittaisiin eri maissa islamille joku puhemies, jonka kanssa asioista voidaan keskustella. Nyt mitään keskusteluosapuolta ei ole ja yhden imaamin kanssa sovitut asiat eivät vaikuta mihinkään muuhun. Islamin kuuluu olla alisteinen maalliselle vallalle kuten muidenkin uskontojen, mutta tämän ehdon täyttämisen jälkeen sen harjoittamiselle ei pitäisi asettaa mitään nyt tehtaillun kaltaisia esteitä.

Epäluulo kuitenkin on syvää. Mieli tekisi sanoa, että sen hälventämisessä pallo on maltillisilla muslimeilla. Vain he voivat osoittaa olevansa samanlaisia kuin kaikki muutkin ja että islam ei ole ongelma kaupunkikuvassa, työpaikalla tai missään muuallakaan, vaan heidän uskonasiansa ovat omia aivan kuten kaikkien muidenkin. Nyt tällaista maltillista esikuvaa ei oikein tahdo löytyä mistään, vaan äänessä on lähinnä kaikkein hulluin räyhämarginaali sekä ne, jotka yrittävät hyödyntää uskontoaan erityiskohtelun tai vallan kahmimiseksi.

Pystyykö maltillinen islam tähän vai onko sen doktriini niin jähmeä, että sen on pakko suhtautua “kyllä, mutta...” -periaatteella kaikkeen? Entä pystyykö länsimainen valtaväestö ja poliittinen koneisto käsittelemään erikseen turvapaikkapolitiikkaa ja islamia, sillä nähdäkseni ainakin osa nuivasta suhtautumisesta islamiin on itse asiassa nuivaa suhtautumista elättivyöryyn Afrikasta ja Lähi-Idästä, ja uskonnollinen ulottuvuus on vain oire?