Yhdistän tässä kaksi asiaa, joita olen ehkä sivunnut aikaisemminkin.

Läntisissä yhteiskunnissa ollaan otettu ihmeellisiä tiikerinloikkia kohti maailmaa, jossa on vain yksi ainoa oikea sallittu totuus jostain asiasta. Minä kutsun tällaista siirtymäksi kohti fasismia. Emme kuitenkaan ole huomaavinamme mitään. Valtiovallan taholta on otettu jotain keppihevosia (terrorismi ja lapsiporno), joiden torjumisen varjolla on lupa tehdä aivan mitä hyvänsä sääntöjä ja kieltoja ja rajoituksia. Jos joku ei kannata näitä rajoituksia, hän kannattaa terrorismia ja lapsipornoa. Yllättäen ja vahingossa olemme luoneet ison kasan asioita, joista ei ole enää lupa olla kuin yhtä mieltä. Toinen fasismin lähde on punavihreä uusvasemmistolaisuus. Vielä toistaiseksi ei ole ihan täydellinen poliittinen itsemurha esittää soraääniä siitä, onko kaikki nysväys tarpeellista jos sillä väitetään torjuttavan ilmastonmuutosta. Maahanmuuttoa islamilaisista maista ei ole enää oikein lupa vastustaa ilman natsi- ja rasistikortin heilahdusta. Hyvinvointivaltio on ollut meilläpäin yhden totuuden asemassa aina.

Se, että käytännössä ei ole ilman kasvojensa menettämistä mahdollista tuoda keskusteltavaksi erilaisia näkökantoja vaan on lupa ainoastaan toistaa virallisen totuuden mukaisia uskonkappaleita, on ainakin minun mielestäni sangen pelottavaa ja huolestuttavaa. Kaikki esitetyt asiat minkään teeman ympäriltä eivät ole hyviä tai kannatettavia, mutta niiden esittäminen on hyvä ja kannatettava asia. Niitä kuuluu kuunnella ja jos joku ehdottaa typeryyksiä, muut voivat perustella sangen vaivatta, miksi ehdotukset ovat huonoja. USA:n korkein oikeus linjasi Larry Flynt -jutussa 1980-luvun loppupuolella, ettei ole olemassa "oikeaa" ja "väärää" ajatusta, joten valtio ei tästä syystä saa kieltää ajatusten julkaisemista vain siksi, että joku ei pidä siitä. Tästä on siinäkin valtiossa valuttu kauaksi. Meillä siellä ei ole koskaan oikeastaan oltukaan.

Sellaisissakin maissa, joissa ei ole kovin mahdollista poliittisen koneiston kautta saada eriäviä mielipiteitä kuuluviin, kulttuuriväellä on aina ollut pienimuotoinen vapaalippu osoittaa ongelmia ja tehdä hölmöstä nykymenosta pilkkaa. Tällä hetkellä tätä ilmennetään USA:ssa elokuvateollisuudessa, jossa vastustetaan valtion terrorismijahtifasismia sangen avoimesti. Punavihreää fasismia ei sen sijaan vastusta kukaan, varsinkaan Suomessa. Suomessa elokuvateollisuus ei ole kaksista, mutta teattereja meillä riittää. Niissä kuitenkin tunnutaan ottavan kantaa talvisotaan, punakapinaan, naisen asemaan, lesbojen asemaan, maahanmuuttajien asemaan jne. mutta varsinaiset ongelmateemat kierretään kaukaa muistelemalla sitä, miten kaltoin punikkeja kohdeltiin 90 vuotta sitten.

Tämä taas johtuu siitä, että kulttuuriväki Suomessa on viime vuosikymmenet ollut täydellisesti vasemmalle vinksallaan. 60- ja 70-luvuilla ne olivat stallareita, nyt vuorossa ovat heidän opetuslapsensa, jotka punoittavat ja vihertävät. Ei heillä ole mitään intressiä ryhtyä vastustamaan sitä fasismia, jota heidän kannattamansa poliittiset aatteet pikku hiljaa vyöryttävät kaikkea hyvää lupaillen.

Nykyajan soraäänet kuullaan sitten erinäköisissä blogeissa. Kaupallinen media ei ole kiinnostunut neekereitä, rättipäitä, poliittista korrektiutta, riistoverotusvaltiota ja telaketjufeminismiä pontevasti vastustavien tavallisten ihmisten mielipiteistä, varsinkin jos nämä tavalliset ihmiset eivät ehdota maakuoppaan muuttamista ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kulttuuriväki ei ota kantaa mihinkään, koska rähmällään ollessa ei pahemmin tunnu huomaavan, mitä ympärillä tapahtuu, joten voidaan keskittyä 40 vuotta vanhan herraviharetoriikan toistamiseen.