Tästä asiasta olen kirjoittanut joskus ennenkin.

Nyt asiaa on jälleen kerran tutkittu, mutta suomalaisessa työelämässä eron huomaa kyllä perstuntumallakin.

Minulla on tarjota tähän kaksi selitystä, joissa todennäköisesti on totuuden siementä kummassakin.

Ensimmäinen liittyy äitiyslomiin ja vanhempainvapaisiin. Tutkimuksessa kerrotaan valitun samanlaisia vapaita pitäneitä, mikä on sinänsä uutta. Tämän vanhempainvapaa-asian voi jakaa kahteen erilliseen tapaukseen, äitiyslomaan ja vanhempainvapaaseen.

Näistä tapauksista kumpikin sisältää asennevammaa, ja toinen lisäksi hieman käytäntöä. Asennevammapuolella ollaan sekä perheissä että työpaikoilla vanhempainvapaan osalta. Työpaikoilla ilmeisesti edelleenkin kuvitellaan, että nainen pitää kaikki mahdolliset vapaat ja mies ei näin tee. Tämä lienee aika lähellä toteumaa, mikä kertoo asennevammasta perheissä. Pakkoko sen on näin olla? Muutoksen asiassa pitää lähteä jostakin, ja perheet ovat yksi paikka asiaa edistää.

Koko vanhempainvapaa-selitys on kuitenkin mielestäni pelkkä pakasta vedetty tekosyy, jolla maisemoidaan asenneongelmaa. Kyllä, vanhempainvapaata voi pitää pitkään jos haluaa. Tämä ei kuitenkaan muuta työnantajan vinkkelistä mitään, sillä aivan hyvin voi myös irtisanoutua mistä hyvänsä syystä tai ilman syytä. Irtisanoutuminen työnantajan palveluksesta on triviaali tapahtuma, ja kun kerran työpaikat toipuvat jatkuvasti siitä, että henkilöitä tulee ja menee, miten ihmeessä vanhempainvapaa, johon varautumisaika on samanlainen tai pitempi kuin irtisanomisaika työntekijän puolelta, olisi työnantajan vinkkelistä hankalammin hallittavissa?

Minusta näyttää epäilyttävästi siltä, että vanhempainvapaa on vain suojaväri, joka on keksitty, kun jotenkin pitää selittää tilastojen ja tutkimusten näyttämät erot urakehityksessä ja palkkaerojen selittämätön osa. On otettu lopputulos ja mietitty, mikä kaikki sitä kenties ehkä voisi selittää, ja on käytetty näitä selityksiä, tutkimatta mitenkään, onko selitys järkevä, laillinen tai kestävä.

Äitiysloma on jonkunlainen todellista ja hankalasti selätettävää eroa luova asia, sillä sen alkua ei voi siirtää parilla kuukaudella jos projekti on hieman kussut kuten ne yleensä kusevat, ja se pitäisi saada valmiiksi. Projektipäällikön vaihto tässä kohtaa on huono idea. Kun herrahissiin henkilöjohtajaksi yleensä hypätään projektipäällikkötehtävän kautta, nuoret miehet saavat helpommin pitkiä, vaativia ja eniten hyvää karmaa tuottavia projekteja vedettäväkseen. He voivat vaihtaa firmaa, mutta jos halutaan, heidät voi ostaa rahalla jäämään projektin loppuun. Jos työnantaja ehdottaa raskaana olevalle, että tee abortti ettei projekti kuse ja yritä lasta joskus myöhemmin uudelleen, saat siitä hyvästä viisi hunttia kuussa lisää liksaa, kyseinen työnantaja on välittömästi tiedotusvälineiden ja toriparlamentin sylkykuppina.

Esitetty tutkimus kertoo, että toteuma on parantunut. Jos ei haluta odottaa asioiden paranemista hissukseen omaa tahtiaan, voidaan asiaan puuttua lainsäädännönkin keinoilla. Nähdäkseni mikään ei estäisi säätämästä lakia, joka määräisi lapsen isän pitämään tietyn määrän vapaata, ja lisäksi määräisi tarkasti, koska nämä vapaat on pidettävä.

Nyt isyyslomat jne. ovat työnantajan mielestä "parempi", koska niiden aikataulusta voidaan keskustella. Jos tätä mahdollisuutta ei olisi, vaan isän olisi oltava kotona esimnerkiksi 2kk lapsen syntymästä eteenpäin ja N kuukautta äitiysloman päättymisestä eteenpäin, miehet muuttuisivat aivan yhtä "arvaamattomiksi" kuin naisetkin, ja tätä ei voisi käyttää enää minkäänlaisena tekosyynä. Laki voitaisiin kirjoittaa niin, että se velvoittaa olemaan työskentelemättä mitään kautta työnantajalleen, jolloin pakollisella isyyslomalla oleva ei vain tee konsulttina samaa työtä samalle firmalle.


Toinen puoli liittyy tässä tutkimattomaan asiaan. Onko miesten ja naisten välillä keskimäärin eroa siinä, kuinka aggressiivisesti he hakevat tietä herrahississä, ja onko eroa siinä, millaisia ratkaisuja he tekevät, jos eivät saa haluamaansa ylennystä?

Tunnen kosolti naisia, jotka ovat edenneet urallaan rivakasti. Osalla on lapsia, osalla ei, eli tämä ei ole nähdäkseni mikään syy tai seuraus. Oleellista näyttäisi olevan kuitenkin tahto mennä eteenpäin, ja se yhdistää heitä kaikkia. Lisäksi siihen näyttää kuuluvan valmius vaihtaa työpaikkaa, jos urakehitys yhdessä firmassa tyssää, ja tämä näyttää yhdistävän sekä naisia että miehiä, jotka ovat pitkälle päässeet.

Käyttäytyvätkö sukupuolet tässä samalla tavalla, vai ovatko miehet pyrkyröimässä innokkaammin, ja ovatko naiset kenties valmiimpia jättämään asian sikseen jos eivät ylennystä saa, sillä mukavia ja tuttuja työkavereita ei mielellään jätetä ja vaihdeta firmaa vain siksi, että uratie tyssäsi ainakin toistaiseksi?

Tätä puolta en tiedä, tämä on vain arvelua. Jos eroja käytöksessä on, ne selittävät osan lopputulosten erostakin, ja tässä puolessa ei ole mitään sellaista, jota pitäisi ainakaan lainsäädännöllä korjata.