Pakollinen huomio Suomen maahanmuuttokeskustelusta

Penäsin jokunen aika sitten Suomeen asiallista keskustelua maahanmuutosta propagandan, hölynpölyn, huuhaan ja uskovaisen paatoksen sijaan. Harmikseni olen saanut huomata, että mitään ei ole tapahtunut. Maahanmuuton vastustaja on edelleen jonkunnäköinen natsi ja maahanmuuton kannattaja monikulturistiuskovaishörhö, ja kummankaan ei kuulu ottaa toista leiriä vakavasti.

Tämä on iso ongelma. Kun mielipiteet eivät kohtaa vaan niitä vähätellään niistä keskustelemisen sijaan, mitään totuutta jostain puolivälistä ei ikinä tulla löytämään. Minusta asiaan pitäisi suhtautua aivan erilaisella vakavuudella, koska asia on kauaskantoinen ja jos nyt tehdään virheitä, niiden korjaaminen myöhemmin länsimaiseen sivistykseen kuuluvin keinoin on täysin mahdotonta.

Jos joku on oikeasti sitä mieltä, että turvapaikanhaku- ja perheenyhdistämisperäinen maahanmuutto ratkaisee Suomen tulevaisuuden tarpeet, meidän olisi syytä ymmärtää, miksi hän ajattelee näin. Mitkä ovat ne perusteet, joilla tähän on päädytty? Kun taas näyttäisi siltä, että nykyisen maahanmuuttopolitiikan vastustaminen ei ole minkään pienen änkyräklikin harrastus vaan yhä useampi on valmis jokseenkin avoimesti syyttämään islamia kaikesta maailman pahasta, mitä on tapahtunut kun tämä joukko tuntuu kasvavan päivä päivältä? Kun maailmalla täydellisellä pelleagendalla mutta "ei maahanmuuttajia" -lauseella saa vaaleissa tukevan äänisaaliin, tämän asian pitäisi soittaa hälytyskelloja jossakin ja asiaan pitäisi löytää syy ja tehdä sille jotakin.

Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin väärä mielipide tai väärä ajatus. Samaa mieltä ei tarvitse olla mistään asiasta kenenkään kanssa jos ei halua, mutta mielipiteiden julistaminen vääriksi ei käy päinsä. Saati sitten se, että mielipiteitä yritetään ja on onnistuttukin kriminalisoimaan. Jos keskustelussa esitetään valheellisia väitteitä, niiden kumoamisen pitäisi olla äärimmäisen helppo tehtävä. Jos siis asioista keskusteltaisiin eikä vain tuomittaisi keskustelijoita ja heidän mielipiteitään harhaopeiksi.

Minun nähdäkseni asiat menevät jokseenkin pieleen, jos valtaväestöä syytetään kaikesta maailman pahasta. Suomessa hyvin tyypillinen argumentti on se, että suomalaiset ovat tottumattomia ulkomaalaisiin, joten heissä on tästä johtuva sisäänrakennettu rasismi, joka pitää kitkeä pois. Englannissa ulkomaalaisiin on totuteltu viisisataa vuotta kauemmin, ja täälläkin ulkomaalaisvastaisuus lisääntyy jatkuvasti. Joten jos 500 vuotta ei ole riittävä aika poistaa ihmisistä tätä sisäänrakennettua rasismia, miten ihmeessä se onnistuisi Suomessa muutamassa vuodessa? Jos taas ihmiset kaikkialla maailmassa tuppaavat olemaan sisäänrakennetun rasistisia, onko ajateltavissa, että kyseessä on laajemmalti ihmislajin ominaisuus eikä kyseessä ole opittu paha tapa, josta on helppoa opetella pois? Ja jos näin on näreet, onko silloin mitään järkeä lähteä siitä, että valtaväestö pitää uudelleenkouluttaa, koska tämä uudelleenkoulutus valuu kuin vesi hanhen selästä?

Jos taas työvoimapula on tosiasia ja työvoimaa tarvitaan, miten ihmeessä me oikein saamme sitä? Emme ainakaan rajat sulkemalla. Jos taas työvoimaa tarvitaan, miksi emme valikoi koulutettua väkeä esimerkiksi entisen Neuvostoliiton alueelta, jossa ihmisten perussivistystaso on hyvä ja koululaitos NL:n peruina vielä toimiva? Minkä takia työvoimapulaa yritetään ratkaista valikoimattoman ja täysin kouluttamattoman väen tuottamisella juuri Lähi-Idästä mutta ei NL:n alueelta tai vaikkapa Etelä-Amerikasta?

Keskustelu, ongelmien löytäminen ja ratkaisujen keksiminen junnaavat paikallaan, koska keskustelijoilla on piiloagendoja, joita he eivät sano ääneen ja kiistävät tarvittaessa. Toisessa leirissä vallitsee hysteria islamin suhteen, vaikka oikeastaan meidän pitäisi olla huolestuneita vain militantin ja poliittisen uskovaisuuden noususta, on uskonto aivan mikä hyvänsä. Kun ei uskalleta ääneen sanoa vastustavansa islamia periaatteellisista syistä mutta kuitenkin käytännössä halutaan niin tehdä, argumentit mitoitetaan vastaamaan hidden agendaa, mutta kuitenkin ollaan keskustelevinaan aivan muista asioista. Toinen leiri taas yrittää edistää jotakin, mutten oikein tiedä mitä. Kun emme tiedä mitä he oikein ajavat ja kysyttäessä he vain ovat paikkaavinaan huutavaa työvoimapulaa, argumentit sovitetaan vastaamaan tätä ja kun jokainen älykäs ihminen näkee niiden lävitse, keskustelu tyssää taas siihen. Ei työvoimapula parane tuomalla kouluttamatonta väkeä elätettäväksi ja joka toisin väittää, kuulostaa väkisinkin täydellisen hölmöltä. Oikeasti siis ajetaan jotain muuta, mutta mitä?

Kun edes tavoitetilaa ja sen perusteita ei oikein uskalleta sanoa ääneen vaan väitetään kaikennäköisiä muita asioita ajettavan, tuloksena on lapsellinen ja puhvelinkokoisia argumentaatiovirheitä sisältävä jämppä, josta kaikki järkevät ihmiset pysyttelevät erossa ja vain kaltaiseni nysvärit jaksavat sitä toisinaan hieman seurata ja siihen osallistua.
blog comments powered by Disqus