Olen käsitellyt tätä asiaa hieman liiaksi viime aikoina, mutta kun mitään muutakaan kirjoitettavaa ei ole niin olkoon.

Kauppalehdessä kirjoitetaan maahanmuuttajien työllistymisestä ja työvoiman tarpeesta ja näihin liittyvistä asioista.

Kirjoituksessa ei valitettavasti ole mitään uutta.

– Kysymys kuuluu, olemmeko valmiita hyväksymään asenteellisesti, että tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa. Toinen kysymys on, että olemmeko me tarpeeksi houkutteleva maa. Pitäisikö työntekijöiden hakua pyrkiä edistämään menemällä ulkomaille, Fagernäs kysyy.
...
...
(Arajärven raportista, ei Fagernäsin lainauksesta /HV) Suurin vajaus on turvapaikanhakijoita vastaanottavien kuntien määrärahoissa. Vaikea yhtälö on myös työvoimahallinnon tuottavuusohjelma, joka leikkaa työvoimapalveluita.

Niinpä niin. Eli olemme taas tässä. Tarvittaisiin työperäistä maahanmuuttoa, mitä tuskin kukaan on kiistänyt. Ja Fagernäs aivan oikein kiinnittää huomiota siihen, että Suomi ei ole erityisen houkutteleva maa ammattimiehelle tai jonkun alan asiantuntijalle.

Mutta sitten tehdään sama aasinloikka kuin aina ennenkin. Puhe oli työperäisestä maahanmuutosta, jossa siis ideana on se, että on joku työpaikka katsottuna ja sen jälkeen haetaan suurlähetystöstä tarvittava kuponki ja tullaan töihin. Puhe ei ollut siitä, millaisia määrärahoja tarvitaan turvapaikkamenettelyn kautta maahan tulevan lukutaidottoman joutoväen hyysäämiseksi. Nämä ihmiset eivät tule ikinä paikkaamaan Fagernäsin hahmottelemaa työvoimapulaa, ja Fagernäs tuntuu ymmärtävän asian kun puhuu Suomen houkuttelevuudesta eikä turvapaikkaa hakeneiden somalien tarvitsemista määrärahoista.

Miksi ihmeessä näitä asioita ei saada erilleen vaan ne kerta toisensa jälkeen pistetään samaan pataan ja hämmennetään vastenmieliseksi liisteriksi, josta ei enää pysty nostamaan yksittäisiä asioita ulos mitenkään ilman, että perässä nousee melkein koko padallinen? Meillä on selkeästi kaksi aivan eri ratkaisuja kaipaavaa ongelmaa: ensimmäinen on se, että koulutettu työvoima pääosin kiertää Suomen kaukaa. Toinen on se, että Suomeen päätyy kouluttamatonta elättisakkia, koska emme kykene pitämään heitä poissa vaikka meillä olisi tekemiemme sopimustenkin nojalla siihen täysi oikeus.

Liisteröimällä asiat yhteen saavutetaan poliittisia tavoitteita, muttei käytännöllisiä. Kun poliittisesti harhaoppinen taho vastustaa vaikkapa turvapaikanhakijoiden perheiden yhdistämisiä Suomessa, hänen voidaan katsoa vastustavan samalla liisteriklöntin jotain toista osaa, kuten esimerkiksi Nokian intialaisia, huipputärkeitä megainsinöörejä. Koska klöntti pitää joko ottaa kokonaisuutena tai sitten olla ottamatta siitä mitään osia. Toinen poliittinen agenda on se, että voidaan syyttää valtaväestöä asennevammaisiksi, kun se ei ole kyennyt kouluttamaan Arajärven mainitsemista turvapaikanhakijoista Fagernäsin penäämiä ammattilaisia.

Turvapaikanhakijoista ja siitä, mitä heille pitäisi tehdä, on kirjoitettu niin paljon täällä ja tuolla, etten mene siihen sen kummemmin.

Suomen heikosta houkuttelevuudesta pitäisi sen sijaan olla huolissaan. Sillä siinä, missä jotkut maat saavat ulkomaista huipputyövoimaa halvalla ja jotkut kalliilla, Suomi ei tunnu saavan tuota väkeä millään rahalla. Osittain kyse on toki Suomen työmarkkinoiden kapeudesta, sillä jos tulee töihin Nokialle, se on sitten siinä ja jos sieltä saa potkut tai homman kyllästyy, toista vastaavan luokan yritystä ei ole. Toisaalta totuus ei ole lainkaan näin synkeä, sillä Suomessa on pilvin pimein pienempiä yrityksiä, joissa on ulkomaanpellejä ollut maailman sivu, ja englanti työkielenä arkea iät ajat. Näihin tuleminen suoraan Intiasta ilman verkostoja voi olla haastavaa, mutta lusittuaan pari vuotta Nokialla tuntee sen verran väkeä, että hyvälle tyypille on aina ottajansa.

Osasyyksi ongelmaa on joskus mainittu se, että Suomi on liian homogeeninen maa ja kun ulkomaalaisyhteisöt puuttuvat, Suomeen tuleminen on isomman kynnyksen takana kuin silloin, jos maassa on jo puolituttuja tai edes aktiivinen joukko maanmiehiä. Tässä uskon olevan perää, mutta kyse on nimenomaan tulokkaiden omien maiden saman luokan väen yhteisöjen puutteesta. Kyse ei ole mistään yleisestä etnisen kirjon puutteesta, joten intialaisten viihtyvyyteen emme vaikuta mitenkään, vaikka kuinka ponnistelisimme katujen täyttämisessä irakilaisilla, somaleilla tai marokkolaisilla.

Varmaan jotain pitäisi tehdä.

Itse olen muualta lainaten ehdottanut täälläkin, että Suomi voisi ottaa aivan hyvin käyttöön jonkun työnhakuviisumin, jolla voisi tulla katselemaan vuodeksi löytyykö duunia vai ei, mutta sosiaaliturva rajoittuu akuuttiin sairaanhoitoon. Myöntämisen edellytykset voisi jättää sangen kevyiksi:

• Maa on virallisesti “turvallinen”, eli sinne voidaan palauttaa sellainen, joka ei poistu maasta vapaaehtoisesti jos ei töitä löytynyt
• Maan viranomaistoiminta on tyydyttävässä kunnossa, eli voimme olettaa maan passin haltijan olevan se mikä passissa lukee, ja voimme hyväksyä maan oppilaitosten myöntämät todistukset sellaisenaan ilman suurta taustojen tarkistusrumbaa. Eihän näissä asioissa 100% tarkkuuteen päästä, mutta jos maassa aivan kaikki on kaupan taskurahalla, sitten ehkä jätämme maan pois.
• Henkilö osaa englantia (tai suomea/ruotsia) suullisesti ja kirjallisesti niin hyvin, että hänen voi olettaa pärjäävänsä jossain työpaikassa ja pystyvänsä hoitamaan asiansa ilman tulkkia. Tarkan kielitaitovaatimuksen määrittelyn jätän asian ammattilaisille.
• Henkilö on suorittanut jonkun ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon
• Henkilö on sen verran terve, ettemme voi olettaa hänen muodostuvan kohtuuttomaksi kuluksi heti alkuun (käytännössä syrjinee hiv-positiivisia).

Olettaisin, että tämän jälkeen täsmäkampanjat johonkin tiettyyn maahan vuosittain voisivat houkutella tuhat yrittäjää tuosta maasta kerrallaan. Tietysti järjestelmä olisi avoin kaikille kelvollisille maille joidenkin kohtuuskiintiöiden puitteissa, mutta jos houkuttelisimme kerrallaan väkeä vaikkapa Intiasta, seuraavana vuonna Etelä-Afrikasta, sitten Kazakstanista ja sitten Paraguaystä, kerralla saattaisi tulla sen verran yrittäjiä, että heillä olisi oma pieni yhteisönsä siinä valmiiksi, ja sopeutuminen helpompaa kuin täysin ummikkona ja yksin toiselle puolelle palloa lähtevänä.