Yritysten "auttaminen" ja Suomen visio

Nyt kun Nokia on valumassa amerikkalaiskomentoon, on alkanut keskustelu siitä, miten pitäisi auttaa sitä, että firmat pysyvät suomalaiskomennossa.

Ei sitä pidä auttaa. Ylimpään johtoon kannattaa palkata hyviä ihmisiä, ja heitä löytyy Suomesta suunnilleen saman verran kuin verrokkiryhmän valtioistakin, eli ei kovin paljoa. Kun suomalaisia on maailman ihmisistä alle promille ja länkkäreistäkään ei merkittävää määrää, kannattaa tarkastella näitä numeroita eikä olla nurkkapatriootti.

Suomessa pitää olla sen sijaan patriootti bisneksissä kuten muissakin asioissa. Ei niin, että karsastettaisiin vierasta vaan siten, että yritetään tehdä paremmin.

Jos mietitään mainittua Nokiaa tai oikeastaan mitä hyvänsä muutakin firmaa, tuotekehityksen ja myynnin avainihmiset eivät ole yrityksen terävintä kärkeä vaan keskikastia. Ylimmän johdon tehtävä on luoda heille hyvä ympäristö tehdä töitä ja yhteiskunnan tehtävä on
luoda heille hyvä ympäristö elää.

Nokialla on kuulopuheiden perusteella menty hieman metsään siinä, että yrityksen ylin johto ei tee ihmisille tilaa hengittää vaan antaa kaikennäköisten hallintovisiirien mellastaa, mutta koska en ole ollut itse ikinä firmassa töissä, en puhu siitä sen enempää.

Jos unohdetaan menneen maailman suuruudet ja keskitytään tulevaan, mikä olisi Suomen menestysstrategia jatkossa? Tätä asiaa pitää ajatella niin, ettei sitä pidä räätälöidä yhdenkään nykyisen firman tarpeisiin vaan katsoa asiaa ylempää.

Suomessa on selkeitä vahvuuksia moniin muihin maailman maihin nähden. Väki osaa lukea ja kirjoittaa, ja myös ymmärtää lukemansa. Ihmiset Suomessa tietävät ulkomaiden menosta suunnilleen enemmän kuin minkään toisen länsimaan ihmiset. Koulutus on maksutonta ja syntyperä ei periaatteen tasolla ratkaise mitään. Käytännössä pummien lapsista tulee todennäköisemmin pummeja ja akateemisten lapsista tulee todennäköisemmin akateemisia, mutta kukaan ei karsasta säätykiertoon lähtenyttä pummin tytärtä syntyperänsä takia, vaan töitä hakiessa painaa pääasiassa henkilökohtainen ansio.

Erityisen suuri ansio Suomessa on ihmisten avarakatseisuus ja kyky tehdä muutakin kuin vääntää mutteria juuri siihen suuntaan, mihin pomo sitä käskee vääntää, ja hänellä on myös lupa ja suorastaan kannustus myös näin tehdä. Naapurimaissa joka suunnassa ollaan tässä asiassa huonommalla tolalla, ja mitä kauemmaksi mennään, asiat oikeastaan vain huononevat. Ei tarvitse mennä kuin Ruotsiin törmätäkseen useasti ihmisiin, jotka teoriassa
osaisivat tehdä sen mitä pitääkin, mutta koska asia kuuluu jonkun muun toimenkuvaan, siihen ei kosketa, vaan järjestetään rivi palavereja, joissa yritetään saada joku muu asia tekemään.

Suomessahan ei pidä missään tapauksessa miettiä sitä, miten nykyiset firmat pärjäävät mahdollisimman suomalaisin voimin, vaan sitä, että Suomessa ylipäätään kannattaa harjoittaa jonkunlaista maailmanluokan yritystoimintaa.

Suurin ja ratkaisematon ongelma on se, että Suomessa väkeä on vähän ja työmarkkinat kapeat. Yksi sata jonkun alan asiantuntijaa palkkaava firma saattaa joutua ryöstöviljelemään tuon alan kaikki asiantuntijat sekä koulun penkiltä että muista firmoista, sillä nykybisneksissä on runsaasti niche-aloja. Vaikka valtaosa asioista hoituu kenen hyvänsä voimin, aina tarvitaan pieni joukko joitain hyvin spesifejä asiantuntijoita, ja heidän saatavuutensa Suomessa on toisinaan hankala. Tämä pitää vain hyväksyä, sillä asiaa ei voi suuresti mitenkään auttaa.

Toinen ongelma on se, että Suomessa tuo mainitsemani keskikastin ja -tienestien väki on läntisten maiden mittapuulla ostovoimaltaan huonointa tai toiseksi huonointa. Jotkut itämaatkin menevät tässä asiassa edelle.

Tämä oli johdanto.

Ehdotan, että Suomessa ei politiikan tasolla mietitä yritysten, toimialojen tai minkään muunkaan sellaisen tukemista ja suosimista. Ehdotan sen sijaan, että Suomen vallankahva ottaa pitkän tähtäimen tavoitteeksi sen, että Suomessa on Euroopan kääpiövaltioiden jälkeen ostovoimaisin asiantuntijaluokka.

Tavoite ei ole niin outo kuin miltä se kuulostaa. Kuten ylempänä kirjoitin, tämä joukko on se, jonka työpanoksella Suomi menestyy tai on menestymättä. Nyt Suomen ylempi keskiluokka on täydellisesti kyykyssä. Palkat ovat pienet, elinkustannukset ovat hirveät ja verotuskaan ei ole enää tässä tuloluokassa erityisen miellyttävää. Tästä kaksi kolmannesta on valtiovallan ratkaistavissa olevaa ongelmaa.

Jos periaateohjelma olisi tuo mainitsemani ja sen perusteella ryhdyttäisiin tekemään politiikkaa, vaikutuksia olisi moniin asioihin.

Julkisvallan pitäisi keskittyä ansaitsemisen verottamisen sijaan kuluttamisen ja yritysten verottamiseen. Nykyinen korruptiolta haiskahtava kaavoitus- ja asuntorakennusbisnes voisi saada kyytiä. Kilpailun puute vähittäiskauppamarkkinoilla saattaisi kaivata ratkaisijaa.
Kaikennäköinen perisuomalainen välistäveto, jossa asiat maksavat liikaa ansiotasoon nähden, olisi tulilinjalla, ja kilpailun lisääntymistä edistettäisiin käytettävissä olevin keinoin.

Jos Suomessa keskiluokan ja ylemmän keskiluokan elintaso olisi näillä main paras, ei tarvitsisi miettiä, miten Suomeen houkutellaan ulkomaalaisia, sillä he tulisivat houkuttelematta. Jos Suomessa mainitut vahvuudet huomioon ottaen olisi myös taloudellisesti järkevää elää, ei tarvitsisi miettiä, mistä tulee uusi Nokia tai miten pidettäisiin firmat suomalaisina. Kaikenmaalaiset firmat tekisivät mielellään asioita Suomessa, sillä asioita tekemään löytyisi helposti hyviä tekijöitä ja valmiiksi terve yrityskulttuuri. Palkkaongelmakin korjautuisi, jos Suomessa olisi kilvoittelua työvoimasta nykyistä laajemman yrityskannan kautta.

Tämä kokonaisuus ei edes vaatisi köyhien ajamista pinkopahvien alle vaan sen, että selvät markkinahäiriöt korjattaisiin ja julkisvalta keskittyisi oleelliseen eikä näiden markkinahäiriköiden suojelemiseen. Kohtuullisilla veroilla pystyttäisiin aivan hyvin tarjoamaan nykyiset peruspalvelut ja perustulonsiirrot sekä pitämään infrastruktuuri kunnossa.

Nyt Suomen strategia on sitoa valtaosa ihmisistä turpeeseen, hyväksyä vähäistä suurempi aivovienti ja lahjoa yrityksiä nallekarkeilla, ja tämä ei mielestäni johda mihinkään. Se palkitsee väärät tahot eikä hyödynnä Suomen vahvuuksia ensinkään.
blog comments powered by Disqus