Leikkausten vaihtoehto?
22/11/11 16:32
Tämän suuntaisia puheenvuoroja esittää nykyään jokainen, joka haluaa kuulua intelligentsiaan.
On melko helppoa sanoa, että kaikilla olisi paremmin, jos valtiot vain paikkaisivat reaalitalouden vajeet jotenkin ammentamalla sinne tänne lisää rahaa. Ja kun näin ei tehdä, on vaarana kierre, jossa julkisen sektorin rahoituksen varassa ollut yksityinenkin bisnes alkaa näivettyä, mikä puolestaan näivettää tätä yksityistä bisnestä palvelevan yksityisen bisneksen. Ja kun keskiluokka laitetaan luiskaan, katoaa kotimarkkinoilta ostovoima, mikä syventää kierrettä entisestään.
Vaihtoehtoja sen sijaan tarjotaan kovin ehtoisasti.
Ei tietenkään kukaan haluaisi säästää eikä leikata. Ei poliitikko eikä rivikansalainen. Mutta jos luotottajat eivät anna rahaa lainaksi, kuten on käynyt jo usealle maalle Euroopassa ja lisää mätiä omenia tippuu lähiaikoina, mitä oikein voidaan tehdä muuta kuin elää suu säkkiä myöten? Mistään sen kummemmasta leikkaamisesta ei ole kysymys.
Yksikään ylijäämäistä valtiontaloutta pyörittävä valtio ei leikkaa tällä hetkellä mistään. Leikkauksia tehdään vain siellä, missä on eletty velaksi tähän saakka. Paitsi Suomessa, jossa kuvitellaan, ettei kriisi koske meitä, mutta kyllä se aivan kohta koskee ja sitten leikataan reippaasti enemmän kun ei valmistauduttu mitenkään.
Kyllähän kaikenlaista voidaan tehdä. Voidaan pistää setelipainot kiitolaukalle ja syödä keskiluokan varallisuus. Viiden prosentin paikkeilla jo valmiiksi huiteleva inflaatio nimittäin pompsahtaa viiteentoista prosenttiin, ja kun palkat polkevat paikallaan jättityöttömyyden vallitessa, jokainen voi mielessään miettiä, mitä tämä heille tekee.
Koko tämän päällä olevan kriisin on synnyttänyt perusteiltaan virheellinen ideologia. Aivan viime kuukausiin saakka kuviteltiin, että valtiot voivat tehdä koko lailla mitä hyvänsä ja lainata miten paljon vain. Mitä suurempi ja vahvempi valtio, sitä paremmassa turvassa kansalaiset ovat maailmantalouden myrskyaallokossa. Tämä on ollut erityisesti ranskalaisten hellimä visio ja samassa veneessä ovat ns. pohjoismaiset hyvinvointivaltiot. Samaan harhaoppiin sorruttiin kuitenkin kaikkialla Saksasta alkaen. Sveitsissä ei ole hurahdettu tähän humpuukiin ja jostain maagisesta syystä siellä valtiontalous on ylijäämäinen, taloudella menee koko lailla mukavasti ja työttömyyttä ei juurikaan ole. Pitäisi pistää miettimään, mutta kohta kumminkin joku sanoo “natsien kulta” ja asiaa ei tarvitse enempää pohtia.
Mitä siis pitäisi tehdä, jos otamme reunaehdoksi sen, minkä markkinat meille asettavat, eli valtiontalouden on oltava jollain tavalla tasapainossa? Sitä ei kerro tämä taloustieteilijä eikä kukaan muukaan. Hän haluaisi ratkaista asian isommilla vakuusrahastoilla, mutta koska missään ei ole hirveää pinoa ylimääräistä rahaa, tämän on tarkoitettava lisää velkaa. Saadaanko sitä rajattomasti? Tähän saakka ei ole saatu, miksi nyt saataisiin?
Toinen tapa olisi tietysti kertoa, miksi tuosta reunaehdosta ei tarvitse välittää. Varmasti on mahdollista jotenkin palata suljettuun talouteen, jossa valtion velkaantuminen ei ole ongelma, sillä valtio vain ottaa jostain tarvittavan rahan eikä lainaa sitä. Näitäkään näkemyksiä ei koskaan kuule niiltä, joiden mielestä julkistalouden tasapainottaminen on paha. Nämä toimet todennäköisesti ovat keskiluokan kannalta melko dramaattisia vaikutuksiltaan, joten jos niitä oikeasti kannatetaan, ne pitäisi saada esille ja keskustelun kohteeksi.
Nyt ihmisiä höynäytetään kovaa vauhtia uskomaan, että on olemassa joku yksinkertainen ja tuskaton tie nykyisestä kriisistä ja vain poliitikkojen ja yrityspomojen ahneus estää meitä tarttumasta tähän kätöstemme ulottuvilla olevaan runsaudensarveen. Tästä syystä valtiaat vaihtuvat kaikissa maissa, joissa käydään vaalit, ja vallanvaihdon jälkeen kansa joutuu pettymään. Kansa vaatii poliitikoiltaan asioita, joiden merkitystä ja vaikutusta he eivät ymmärrä ensinkään. Tämä ei ole ihmisten vika, sillä asiat eivät vaikutuksiltaan ole alkuunkaan yksinkertaisia eikä skenaarioiden rakentaminen edes ole kovin eksaktia tiedettä. Nyt mielestäni vallankahvan tekemän politiikan vastustajat kuitenkin sumuttavat ihmisiä joko toteuttamiskelvottomilla ehdotuksilla tai ehdotuksilla, joiden vaikutuksia ei edes yritetä arvioida ja paljastaa.
Tämän voi huomata minkä hyvänsä maan oppositiopolitiikassa.
Britanniassa Labour on rakentanut jo ylimääräisen häränpyllyn
politikointiinsa. Vaikka unohdetaan se, että Labour oli vallassa ne kymmenen vuotta, joiden aikana tämän talouskriisin siemenet rakennettiin, paisuttamalla julkista sektoria hyvinä vuosina joutavilla hankkeilla ja ohjelmilla, nyt puheet ovat erinomaisen päättömiä. Labourin ohjelma on se, että julkisen sektorin pitäisi nyt kuluttaa enemmän, kuten kaikkien muidenkin Euroopan oppositiopuolueiden. He eivät enää viitsi turhaan muistella, mistä lama alkoi, vaan ovat päättäneet, että meillä on nyt lama, koska vallassa oleva puolue säästää ja leikkaa. Säästöt ja leikkaukset olivat tietysti reaktio eivätkä syy, mutta hukkaamalla kytköksen laman alkuperäiseen syyhyn saadaan oma törsäyspoliitikka näyttämään realistiselta vaihtoehdolta kun on unohdettu, miksi oikein säästetään.
Suomessa sekä persut että kepu ovat täysin samassa veneessä. Lisää julkista sektoria ja Suomi nousuun. Kun ongelma on yksityisen sektorin työn puutteessa eikä julkisen sektorin suojatyöpaikoissa tai tukiaisissa, ohjelmassa ei ole päätä eikä häntää, mutta ei sillä ole mitään väliä.
Tämän koko vyyhdin ilkein asia on kuitenkin se, että tuomiopäivän povaajat ovat oikeassa. Julkiset sektorit ovat sosdem-Euroopassa niin keskeisessä asemassa, että kun ne lopettavat kuluttamisen ja rahoittamisen, talous romahtaa ympäriltä. Aikanaan kyllä syntyy yksityistä bisnestä taas paikkaamaan aukkoja, mutta tämä ottaa aikansa. Jos sopeuttamistoimenpiteet olisi aloitettu viisi vuotta sitten, olisimme voineet pelastaa nykyiset talous- ja yhteiskuntajärjestelmät. Päivä päivältä alkaa kuitenkin näyttää enemmän siltä, että molemmat joutuvat väistymään.
Nyt ollaan siinä pisteessä, että vallankahvan tekemä juustohöyläys ei enää tuota haluttuja tuloksia. Se kyllä vähentää jonkun verran julkista kulutusta, mutta kerrannaisvaikutukset yksityiselle sektorille ovat liian suuret. Näyttääkin siltä, että suuren valtion aikakausi on tältä erää tiensä päässä.
En usko, että joka paikkaan tunkevia nanny stateja voidaan enää pelastaa, eikä niitä ole edes mitään syytä pelastaa. Nähtäväksi kuitenkin jää, mitä tulee tilalle. Siirrytäänkö yksityisten korporaatioiden aikakauteen vai pirstoutuuko myös yrityskenttä? Kun mitään hallittua holhousvaltion alasajoa ei tehdä missään, on vaarana se, että valta siirtyy yksityisille korporaatioille, jotka puhaltavat julkiselta sektorilta puoli-ilmaiseksi kaiken toimivan kun julkiset sektorit eivät itse osaa trimmata itseään.
Kaiken tarmomme pitäisi keskittyä siihen, miten saisimme aikaiseksi lisää yksityistä bisnestä, joka ei tarvitse julkista rahoitusta, julkista sektoria asiakkaakseen tai minkäänlaista erityiskohtelua esimerkiksi verotuksessa. Julkisen sektorin monoliittisten rakenteiden pelastamisen yrittäminen on ajanhukkaa, sillä sen tien päässä on konkurssi.
On melko helppoa sanoa, että kaikilla olisi paremmin, jos valtiot vain paikkaisivat reaalitalouden vajeet jotenkin ammentamalla sinne tänne lisää rahaa. Ja kun näin ei tehdä, on vaarana kierre, jossa julkisen sektorin rahoituksen varassa ollut yksityinenkin bisnes alkaa näivettyä, mikä puolestaan näivettää tätä yksityistä bisnestä palvelevan yksityisen bisneksen. Ja kun keskiluokka laitetaan luiskaan, katoaa kotimarkkinoilta ostovoima, mikä syventää kierrettä entisestään.
Vaihtoehtoja sen sijaan tarjotaan kovin ehtoisasti.
Ei tietenkään kukaan haluaisi säästää eikä leikata. Ei poliitikko eikä rivikansalainen. Mutta jos luotottajat eivät anna rahaa lainaksi, kuten on käynyt jo usealle maalle Euroopassa ja lisää mätiä omenia tippuu lähiaikoina, mitä oikein voidaan tehdä muuta kuin elää suu säkkiä myöten? Mistään sen kummemmasta leikkaamisesta ei ole kysymys.
Kyllähän kaikenlaista voidaan tehdä. Voidaan pistää setelipainot kiitolaukalle ja syödä keskiluokan varallisuus. Viiden prosentin paikkeilla jo valmiiksi huiteleva inflaatio nimittäin pompsahtaa viiteentoista prosenttiin, ja kun palkat polkevat paikallaan jättityöttömyyden vallitessa, jokainen voi mielessään miettiä, mitä tämä heille tekee.
Koko tämän päällä olevan kriisin on synnyttänyt perusteiltaan virheellinen ideologia. Aivan viime kuukausiin saakka kuviteltiin, että valtiot voivat tehdä koko lailla mitä hyvänsä ja lainata miten paljon vain. Mitä suurempi ja vahvempi valtio, sitä paremmassa turvassa kansalaiset ovat maailmantalouden myrskyaallokossa. Tämä on ollut erityisesti ranskalaisten hellimä visio ja samassa veneessä ovat ns. pohjoismaiset hyvinvointivaltiot. Samaan harhaoppiin sorruttiin kuitenkin kaikkialla Saksasta alkaen. Sveitsissä ei ole hurahdettu tähän humpuukiin ja jostain maagisesta syystä siellä valtiontalous on ylijäämäinen, taloudella menee koko lailla mukavasti ja työttömyyttä ei juurikaan ole. Pitäisi pistää miettimään, mutta kohta kumminkin joku sanoo “natsien kulta” ja asiaa ei tarvitse enempää pohtia.
Mitä siis pitäisi tehdä, jos otamme reunaehdoksi sen, minkä markkinat meille asettavat, eli valtiontalouden on oltava jollain tavalla tasapainossa? Sitä ei kerro tämä taloustieteilijä eikä kukaan muukaan. Hän haluaisi ratkaista asian isommilla vakuusrahastoilla, mutta koska missään ei ole hirveää pinoa ylimääräistä rahaa, tämän on tarkoitettava lisää velkaa. Saadaanko sitä rajattomasti? Tähän saakka ei ole saatu, miksi nyt saataisiin?
Toinen tapa olisi tietysti kertoa, miksi tuosta reunaehdosta ei tarvitse välittää. Varmasti on mahdollista jotenkin palata suljettuun talouteen, jossa valtion velkaantuminen ei ole ongelma, sillä valtio vain ottaa jostain tarvittavan rahan eikä lainaa sitä. Näitäkään näkemyksiä ei koskaan kuule niiltä, joiden mielestä julkistalouden tasapainottaminen on paha. Nämä toimet todennäköisesti ovat keskiluokan kannalta melko dramaattisia vaikutuksiltaan, joten jos niitä oikeasti kannatetaan, ne pitäisi saada esille ja keskustelun kohteeksi.
Nyt ihmisiä höynäytetään kovaa vauhtia uskomaan, että on olemassa joku yksinkertainen ja tuskaton tie nykyisestä kriisistä ja vain poliitikkojen ja yrityspomojen ahneus estää meitä tarttumasta tähän kätöstemme ulottuvilla olevaan runsaudensarveen. Tästä syystä valtiaat vaihtuvat kaikissa maissa, joissa käydään vaalit, ja vallanvaihdon jälkeen kansa joutuu pettymään. Kansa vaatii poliitikoiltaan asioita, joiden merkitystä ja vaikutusta he eivät ymmärrä ensinkään. Tämä ei ole ihmisten vika, sillä asiat eivät vaikutuksiltaan ole alkuunkaan yksinkertaisia eikä skenaarioiden rakentaminen edes ole kovin eksaktia tiedettä. Nyt mielestäni vallankahvan tekemän politiikan vastustajat kuitenkin sumuttavat ihmisiä joko toteuttamiskelvottomilla ehdotuksilla tai ehdotuksilla, joiden vaikutuksia ei edes yritetä arvioida ja paljastaa.
Tämän voi huomata minkä hyvänsä maan oppositiopolitiikassa.
Britanniassa Labour on rakentanut jo ylimääräisen häränpyllyn
Suomessa sekä persut että kepu ovat täysin samassa veneessä. Lisää julkista sektoria ja Suomi nousuun. Kun ongelma on yksityisen sektorin työn puutteessa eikä julkisen sektorin suojatyöpaikoissa tai tukiaisissa, ohjelmassa ei ole päätä eikä häntää, mutta ei sillä ole mitään väliä.
Tämän koko vyyhdin ilkein asia on kuitenkin se, että tuomiopäivän povaajat ovat oikeassa. Julkiset sektorit ovat sosdem-Euroopassa niin keskeisessä asemassa, että kun ne lopettavat kuluttamisen ja rahoittamisen, talous romahtaa ympäriltä. Aikanaan kyllä syntyy yksityistä bisnestä taas paikkaamaan aukkoja, mutta tämä ottaa aikansa. Jos sopeuttamistoimenpiteet olisi aloitettu viisi vuotta sitten, olisimme voineet pelastaa nykyiset talous- ja yhteiskuntajärjestelmät. Päivä päivältä alkaa kuitenkin näyttää enemmän siltä, että molemmat joutuvat väistymään.
Nyt ollaan siinä pisteessä, että vallankahvan tekemä juustohöyläys ei enää tuota haluttuja tuloksia. Se kyllä vähentää jonkun verran julkista kulutusta, mutta kerrannaisvaikutukset yksityiselle sektorille ovat liian suuret. Näyttääkin siltä, että suuren valtion aikakausi on tältä erää tiensä päässä.
En usko, että joka paikkaan tunkevia nanny stateja voidaan enää pelastaa, eikä niitä ole edes mitään syytä pelastaa. Nähtäväksi kuitenkin jää, mitä tulee tilalle. Siirrytäänkö yksityisten korporaatioiden aikakauteen vai pirstoutuuko myös yrityskenttä? Kun mitään hallittua holhousvaltion alasajoa ei tehdä missään, on vaarana se, että valta siirtyy yksityisille korporaatioille, jotka puhaltavat julkiselta sektorilta puoli-ilmaiseksi kaiken toimivan kun julkiset sektorit eivät itse osaa trimmata itseään.
Kaiken tarmomme pitäisi keskittyä siihen, miten saisimme aikaiseksi lisää yksityistä bisnestä, joka ei tarvitse julkista rahoitusta, julkista sektoria asiakkaakseen tai minkäänlaista erityiskohtelua esimerkiksi verotuksessa. Julkisen sektorin monoliittisten rakenteiden pelastamisen yrittäminen on ajanhukkaa, sillä sen tien päässä on konkurssi.
blog comments powered by Disqus