Nyt haukutaan hallitusohjelmaa

Monet muut ovat jo ehtineet edelle, mutta käydään läpi tämäkin asia ylimalkaisesti.

Hallitusohjelmaa kiteyttää melko osuvasti Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan. Se on väärän ajan ohjelma.

Jatkan tästä ajatuksesta hieman eteenpäin ja taaksepäin.

Ymmärrämme tietysti, miksi ohjelma on sellainen kuin se on. Suomessa on

liikaa puolueita ja koalitioista tulee liian isoja. Suomen puolueista kaikki väittävät olevansa köyhien, pienituloisten, lapsiperheiden, palkansaajien ja pienyrittäjien asialla, ja maagisesti juuri tuo viisikko on se, joka on jatkuvasti kaikkein tyytymättömintä oloonsa. Koalition voisi muodostaa järkevämmin jos puolueilla olisi hieman tarkempi fokus tekemisissään, sillä kun yksi ajaa yhtä ja toinen toista, voidaan asioita ehkä sopivien puolueiden kesken joskus jopa sovittaa melko mukavasti yhteen ja näin estetään täysin yksisilmäisen yhden puolueen politiikan syntyminen.

Nyt sen sijaan kaikki puuhastelevat melko lailla samojen teemojen kimpussa, joten aikaa täytyy käyttää aivan mahdottomia määriä toissijaiseen loisluovuuteen kun jokaisen pitää saada jotenkin hallitusohjelma näyttämään omaltaan. Oikeasti mikä hyvänsä “jaetaan rahaa kaikille” -tyyppinen ohjelma täyttäisi mukavasti kaikkien puolueiden lupaukset, mutta koska kaikkien pitää päästä osallistumaan tekstin muotoiluun, ohjelma tursuaa yksityiskohtaisia mikrotason asioita, jotka kaikki tähtäävät suunnilleen samaan hieman eri kulmalta. Sen sijaan, että ohjelmassa olisi yksi tai kaksi joutavaa ja kallista kohtaa, nyt siellä on niitä kuusin kappalein joka momentin alla.

Kun kaikki yrittävät tähdätä edelleenkin kohti jotain kuviteltua keskipistettä, pitää joukosta erottumiseksi vaatia melko pähkähulluja asioita. Persujen nousu ei ole tilannetta helpottanut, sillä se on yksi sosialistipuolue muiden joukossa tähtäämässä aivan samaan kuin kaikki muutkin, hieman eri retoriikalla vain.

Katsoessamme ohjelman sisältöä, huomaamme, ettei se puutu juuri mitenkään valtiontalouden 13 miljardin aukkoon. Puolueet kuvittelevat, että kun tosiasiallinen 13 miljardin euromääräinen vaje maisemoidaan 2,5 miljardin epämääräiseksi “kestävyysvajeeksi”, todellinen budjettivaje hävisi johonkin. Jokainen omaa talouttaan pyörittänyt ymmärtää, ettei se mihinkään näin katoa vaan tulot ja menot pitää sopeuttaa toisiinsa.

Suomessa elää puoluekentässä sellainenkin optinen harha, että julkinen sektori käyttää kaiken rahansa köyhien, pienituloisten, lapsiperheiden ja sensellaisten asioihin ja kaikille tarjottaviin peruspalveluihin. Tämä on puhdasoppista hölynpölyä, mutta vaikka sen paljastaminen olisi helppoa, kukaan ei siitä tunnu olevan kiinnostunut. Tosiasiassa näihin kohteisiin menee julkisen sektorin rahoista laveastikin tulkittuna vain puolikas ja toinen puoli katoaa johonkin muuhun.

Siitä huolimatta Suomessa ylläpidetään aktiivisesti mielikuvaa siitä, että jos julkisia menoja leikataan, se tarkoittaa, että jostain palvelusta leikataan. Ei tämän tarvitsisi pitää paikkaansa, mutta se pitää aika hyvin paikkansa, sillä virkamiehet saavat kohdistaa leikkaukset aina palveluun ja tämä tehdään kostoluonteisesti,

jotta näytetään leikkauksesta päättäneelle poliitikolle, että huonosti käy. Kukaan ei edes mieti vaikkapa yritystukiaisten leikkaamista ja yllättävän monella hallinnonalalla sinänsä ylevät tuottavuushankkeet ovat päässeet tietojärjestelmäprojektiin saakka, mutta tämä projekti ei ole valmistunut koskaan ostajan kädettömyyden ja myyjän ahneuden takia.

Kuuden puolueen hallitus ei mitenkään kykene toteuttamaan julkisen sektorin täysremonttia ja oleelliseen keskittymistä, joten se päätti olla yrittämättäkään. Keskiluokan verorasitus nousee, sillä muilta ei Suomessa saada rahaa kerättyä kuin turpeeseen sidotuilta palkansaajilta. Viitaten edellisiin kirjoituksiini Suomen talouden rakenteellisesta ongelmasta huomaamme, ettei asialle mitään tapahdu jatkossakaan, sillä keskiluokalla on vähemmän eikä enemmän rahaa käytettävissään yksityiseen kulutukseen. Muuttoliike pitää edelleen asumismenot pilvissä, sillä asuntorakentaminen ei lähde pääkaupunkiseudulla käyntiin kun ei ole tontteja eikä infrastruktuuria.

Kun katsotaan tulevaan, huomataan, että kymmenistä sivuista koostuva hallitusohjelma, jonka tuottamiseen hukattiin kuukauden päivät ja vipattiin tänä aikana puolitoista miljardia, on sisällöltään köykäisempi tuotos kuin suunnilleen saman määrän sivuja sisältänyt diplomityöni. Näitä molempia hengentuotteita yhdistää se, että ne perustuvat keksittyihin numerofaktoihin, mutta siinä, missä minusta tuli näillä eväillä diplomi-insinööri, Kataisesta tulee Suomen epäonnistunein pääministeri.

Yksin tästä ei voi syyttää Kataista, sillä hänen ainoa järkevä ulospääsytiensä olisi ollut todeta, ettei hallitusta synny järkevien teemojen ympärille, ja viedä puolueensa oppositioon neuvottelujensa epäonnistuttua. Sen jälkeen Suomessa ei olisi enää ollut kuin SDP, joka olisi halunnut hallitukseen, muttei sekään olisi sen paremmin onnistunut. Eikä tilanne siitä miksikään muuttuisi, että vaalit käytäisiin uudelleen ja puolueiden suuruusjärjestys olisi Pers-Kok-SDP. Täysin saman ongelman kanssa painiskelisi Soini tässäkin tilanteessa, joskin hänen elämäänsä helpottaisi se, ettei hän edes ole luvannut yrittää talouden tasapainottamista.

Nyt on haaskattu aikaa ja saatu tuotokseksi paperi, jossa faktat eivät pidä paikkaansa, suunnitelmat perustuvat paikkansapitämättömiin faktoihin ja suunnitelmien toteuttaminen edellyttää rahaa, jota ei ole olemassakaan. On melko selvää, että tämä paperi vedetään vessanpöntöstä alas ylihuomenna ja heti kun maailmantalous tästä vähän kiristyy länsimaiden ajautuessa selvitystilaan, alkaa hallitus tehtailla paniikkisäästötoimenpiteitä.

Kyllähän sekin on aivan kelvollinen ohjelma jos se uskallettaisiin tunnustaa ääneen. Minä voisin aivan hyvin itse luvata, etten osaa ennustaa tulevaa, mutta nyt pannaan talous kuntoon lyhyellä tähtäimellä ja samalla mietitään, mitkä ovat pitkän tähtäimen menestyselementit ja yritetään tehdä

mahdollisimman monta lyhyen tähtäimen toimenpidettä niin, että ne eivät osu tulevan kasvun siemeniin vaan ottavat enemmänkin auringonlaskupuolen hommista.

Toinen aivan kelvollinen ohjelma olisi se, että ryhdyttäisiin ajamaan alas julkisen sektorin roolia kaikissa asioissa ja kasvattamaan ihmisiä, yrityksiä, yhteisöjä ja kuntia siihen, että ne voivat tehdä jotain itsekin ilman valtion rahallista väliintuloa. Holhousvaltioiden tympeimpiä piirteitä on ollut juuri tämä oma-aloitteisuden nujertuminen kun kukaan ei suostu tekemään mitään, ellei valtio osallistu kuluihin. Tuloksena on itse rakennettu neuvostojärjestelmä, jossa markkinatalous vallitsee paperilla ja lainsäädännössä, mutta lopulta kuitenkaan mitään ei synny, ellei Gosplan anna tarvittavia resursseja. Tämän korjaaminen on henkisesti vaikeaa sillä kaksi ja puoli sukupolvea on kasvatettu tähän paapomiseen, mutta joskus tämäkin työ on pakko aloittaa.

Nyt on kuitenkin luvattu, että korotetaan perusturvaa ja tehdään kaikennäköistä muuta, johon ei ole rahaa. Hallituksesta alkaa ovi käydä ulos pikapuoliin. Ensin lähtee Vasemmistoliitto ja sitten Kristityt jättäen vaa’ankieliaseman vihreille. Kokoomus ja SDP tekevät sen minkä voivat ja petaavat itselleen rökälevaalitappion ensi vaaleissa. Hallituskoalition vaihtaminen ei auta mitään, sillä lähitulevaisuudessa ei ole nähtävissä, että mikään kahden puolueen koalitio pystyy Suomea hallitsemaan.

Ainoa edes hieman mieltä kutkuttava tosiasia nykymenossa on se, että Keskusta on Suomen pienin oppositiopuolue.

blog comments powered by Disqus