SDP ei petä koskaan

SDP ei lakkaa yllättämästä koskaan.

Se voisi aivan hyvin olla keskiluokkaisen suomalaisen (=palkansaaja) edunvalvoja, mutta jostain syystä se tekee kaikkensa, jotta palkansaajan asema olisi mahdollisimman ankea. Tämä ei ollut menneiden vuosikymmenten isä ja äiti -sosiaalidemokraattien ajatuksissa ensinkään, mutta tämä omena
IMG_1295
on pudonnut kauaksi puusta.

Olisi ehkä voinut ajatella, että kun demareissa temmeltävät dinosaurukset viimein siirtyvät syrjään ja tilalle tulee nuoria kotkia, meno hieman muuttuisi. Kuvan perusteella Ville Kopra on SDP:n untuvikko-osastoa, mutta siitä huolimatta hän menee hahmottelemaan
tämän oikotien konkurssiin.

Juuri edellisessä kirjoituksessa vartti sitten tulin siihen tulokseen, että Eurooppa pyörii nimenomaan kulutuksen ympärillä eikä savupiippujen. Jos Eurooppa aikoo ikinä nousta suosta, se tarvitsee ostovoimaista keskiluokkaa, jolla on varaa ostaa toisen eurooppalaisen työtä.

Nyt tämä talousnero haluaa motivoida ihmisiä lopettamaan kulutuksen, sillä “kerskakulutus” on hänen mukaansa ongelma. Tosiasiassa se ei ole mikään ongelma vaan juuri kerskakulutus on se, joka pitää länsimaiden taloudet käynnissä. Sekundaa ja bulkkia kannattaa tehdä mieluummin Kiinassa ja Bangladeshissa. Länsimaissa tehtävällä tavaralla pitää olla parempi kate. Parempi kate taas syntyy brändin ympärille ja mitä arvokkaampi brändi on kyseessä, sitä varmemmin Kopra pitänee tällaiseen kuluttamista ongelmallisena “kerskakulutuksena”.

Lukekaa tämä lainaus ja nauttikaa siitä, miltä tietämättömyyden, piittaamattomuuden ja harhaisen ideologian suloinen yhteenliittymä näyttää:

Eli pähkinänkuoressa: mitä isommat tulot, sen isompi kulutus, ja sen isompi suhteellinen kulutusveron määrä. Mitä enemmän omasta nettotulostaan säästää, sen pienempi on maksettu kulutusveron määrä.

Ehdotus vähentäisi paitsi kerskakulutusta, myös ylivelkaantumista, mikä tällä hetkellä on iso ongelma lähes kaikissa länsimaissa. Ihmiset ja kansantaloudet ovat oppineet elämään yli varojensa, mikä on altistanut heidät epädemokraattisesti toimivien finanssimarkkinoiden armoille. Progressiivinen kulutusverotus olisi yksi askel terveempään taloudenpitoon, jossa säästäväisyydestä palkittaisiin.

Luonnollisesti tavaroiden ja palveluiden ostettaessa maksettu ALV nollattaisiin samalla. Ehdotus merkitsisikin rajua hinnanalennusta tuotteisiin ja palveluihin kautta linjan, mikä todennäköisesti johtaisi tarpeeseen edelleen kiristää mm. erilaisia haittaveroja.

Kopra siis ehdottaa, että kunhan säästää eikä kuluta, maailma pelastuu. Mutta kuka sitten ostaa suomalaisten työn kun kaikki ahtaavat rahojaan sukanvarteen tuottamaan ei-mitään? Ja kummatkohan lopulta ovatkaan altistuneet enemmän finanssimarkkinoille: erilaisiin instrumentteihin säästöjään sijoittaneet vai ne, jotka elävät kädestä suuhun ja maksavat asuntolainaansa? Veikkaan, että ensimmäiset, mutta mitäpä pienistä.

Iskulauseitakin saadaan. Finanssimarkkinat toimivat “epädemokraattisesti”, mikä ei ole totisesti uusi keksintö. Kukaan tähän vetoava ei vain kerro, miksi finanssimarkkinoiden pitäisi toimia demokraattisesti. Kysehän ei ole demokraattisesta prosessista ensinkään vaan suunnattomasta verkosta kahdenvälisiä sopimuksia. Yhtä lailla Kopra voisi valittaa, että työmarkkinat toimivat epädemokraattisesti, sillä työläiset mokomat vaikuttavat asioihinsa itse suoraan tai valtuuttamiensa liittojen välityksellä sen sijaan, että kansanäänestyksissä päätetään, mikä on Fanttilan kassan oikea palkkataso, työaika ja taukotilojen varustelutaso. Varmaan Kopra tietää nämä asiat Fanttilan kassaa paremmin puolueensa perustyylille uskollisena, mutta minä kyllä jättäisin nämä asiat demokraattisen prosessin ulkopuolelle.

Ei ole olemassa juridista oliota “finanssimarkkinat”, joten sillä ei ole kotipaikkaa tai omistajaa. Vaikka olemme kielenkäytössä keksineet tällaisen sanan, se ei luo mitään reaalista oliota, ainoastaan sanan.

Muitakin ongelmia on.

Kopra sekoittaa suloisesti sen, kenen tai minkä ylivelkaantuminen on ongelma.
IMG_9310
Kotitalouksien ylivelkaantuminen on ongelma vain jos työttömyys räjähtää käsiin, sillä silloin monet joutuvat luopumaan asunnoistaan. Ylivelkaantumisen ongelma on nimenomaan julkistalouksissa. Julkiset sektorit ovat eläneet yli varojensa useimmissa länsimaissa eikä tätä ylivelkaantumista ole tippaakaan motivoinut se, että halveksittava espoolainen atk-mies on palkannut kerskakulutuksen hengessä itselleen siivoojan. Julkiset sektorit ovat sitä paremmassa kunnossa, mitä enemmän raha kiertää yksityisellä sektorilla työllistämässä ennen kuin se päätyy joko veroina julkiselle sektorille tai ulkomaille. Miten julkiset finanssit siis paranevat jos ihmiset alkavatkin säästää ja halveksittava espoolainen atk-mies antaa siivojalleen potkut? Veikkaan, että siivooja on tämän jälkeen kortistossa ja valtio maksaa hänelle tukiaisia.

Kopra on myös harhaoppiin sortuneen aatteensa aivopesemä. Kun ALV:ta ei perittäisi tuotteiden hinnassa vaan kulutusverona myöhemmin, näennäisesti tuotteiden hinta laskee ennen kuin niiden päälle mätkäistään henkilökohtainen kulutusvero. Tämän hetkellisen ja kuvitteellisen hinnanlaskun ideologinen pöyristyttävyys on sitä luokkaa, että se pitäisi oitis kompensoida hätää kärsimässä olevalle valtiolle kiristämällä haittaveroja. Kuluttaja siis maksaa ensin korkeammat haittaverot ja sitten vielä useimpien tapauksessa korkeammat kulutusverot. Mahtaakohan yksityinen bisnes kukoistaa? Ei varmaankaan. Jos SDP haluaa välttämättä korostaa asemaansa keskiluokan kiusanhenkenä, tällaisia ehdotuksia kannattaa tehtailla lisää. Tai sitten voisi kysyä vaikkapa palkansaajilta, mitä he oikein haluavat, jos kerran puolue meinaa heidän edunvalvojansa olla.

Käytännössä tämä tosin olisi keskituloiselle paratiisi.

Syntyisi nimittäin bisnescase käydä kyläilemässä jossain naapurimaassa tai vaikkapa Sveitsissä. Tämän jälkeen henkilöllä olisi tili jossain muussa maassa ja luottokortti tuolle tilille. Hän siirtäisi palkkapäivänä koko käteen jäävän rahansa “säästöön” tuohon maahan ja saisi tästä todistuksen. Sen jälkeen pannaan visa vinkumaan ja käytetään tuo raha aivan kuten ennenkin, mutta suomalaisen verottajan mielestä on tapahtunut säästämistä. Tästä ei voi jäädä kiinni käytännössä mitenkään eikä mitään tällaisia tietoja saataisi Kopran ehdottamasti verottajan tiedoista. Tarvittaisiin siis massiivinen kyttäys- ja ilmiantokoneisto paljastamaan, keiden säästäminen ulkomaille on ollut todellista ja kenen kuvitteellista.

Samalla jäisi saamatta iso kasa pääomatuloveroja kun pääomat kannattaisi ehdottomasti pitää ulkomailla kulutusverojen välttämiseksi. Kyllähän ne verottajalle pitäisi ilmoittaa, mutta kuinkakohan moni muistaa?

Kunnon nykydemarityyliin Ville Kopran herrakauna on siinä mallissa, että kuvitteellisten “herroille” suunnattujen veronkorotusten saavuttamiseksi ollaan valmiita romuttamaan Suomen työllisyys, veropohja ja julkistalous. Tämä kertoo meille siitä, että mikään hinta ei taida olla liian raskas kunhan aatteen palo on tarpeeksi kova.
blog comments powered by Disqus