Maahanmuuttoa
18/02/08 23:32
Pakolaisia ja kehitysmaista tulevaa ihmisvirtaa on käsitelty siinä määrin runsaasti siellä täällä, etten tällä kertaa puutu siihen.
Sen sijaan ryhdyin miettimään länsimaiden välistä maahanmuuttoa. Länsimaiden välillä on kaikennäköisiä työvoiman liikkuvuutta helpottavia virivirityksiä, kuten edesmennyt pohjoismaiden passivapaus. Nykyään Euroopassa on EU, jumalan selän takana on Australian ja Uuden-Seelannin välinen järjestelmä ja käsittääkseni USA:n ja Kanadankin välillä on jotain yhteistyötä. Näiden blokkien välillä muuttava joutuu kuitenkin vielä toistaiseksi täsmälleen samaan simputukseen kuin kolmannesta maailmastakin tuleva.
Koskakohan eläkepommiensa kanssa painiskeleva länsi oivaltaa, että toisten länsimaiden välillä tässä ei ole pahemmin mitään järkeä? Työvoimaa houkutellaan aktiivisesti muista länsimaista paikkaamaan oman työvoimareservin aukkoja, mutta valtiovalta tekee parhaansa tämän homman kampittamiseksi. Maailmassa ei menisi mikään pahemmin rikki jos länsimaiden asukit voisivat hakeutua töihin aivan mihin hyvänsä näissä maissa. Olettaisin jopa, että tällainen systeemi joskus keksitään nähtävissä olevassa tulevaisuudessa, sillä koulutetun työvoiman hankkiminen länsimaista on hyötysuhteeltaan huomattavasti parempi hanke kuin kouluttamattoman työvoiman hommaaminen Afrikasta tai Pakistanista.
Suomalaisen kannalta hyödyllistä olisi lähinnä se, että USA:n työmarkkinoiden avautuminen hinaisi kehitysmaatasolle juuttuneita nettopalkkojamme ylöspäin. Tällaisen hankkeen toteuttaminen on vain toistaiseksi hiukan hankalaa, koska terrorismihysterian valtaamat ulkoparlamentaariset turvallisuuspalvelut vastustavat kaikkia asioita hysteerisesti, koska omienkin kyttääminen käy työstä saati sitten vieraiden. Euroopan vähän vähemmän kyttäyshenkisissä maissa taas vallankahvassa ovat tiedostajat, joiden mielestä maahanmuutto on ennen kaikkea köyhäinapua eikä mitään epäkiinnostavaa ja kapitalismiltakin haiskahtavaa työvoiman liikkuvuutta, joten jos järjestelmään ei nivota myös Lähi-Idän ankeimpia paikkoja, kyse on jälleen kerran jostain lännen salaliitosta arabeja, mustia, köyhiä ja herra ties keitä vastaan, joten sitä pitää kategorisesti vastustaa.
Mutta ehkäpä joskus.
Sen sijaan ryhdyin miettimään länsimaiden välistä maahanmuuttoa. Länsimaiden välillä on kaikennäköisiä työvoiman liikkuvuutta helpottavia virivirityksiä, kuten edesmennyt pohjoismaiden passivapaus. Nykyään Euroopassa on EU, jumalan selän takana on Australian ja Uuden-Seelannin välinen järjestelmä ja käsittääkseni USA:n ja Kanadankin välillä on jotain yhteistyötä. Näiden blokkien välillä muuttava joutuu kuitenkin vielä toistaiseksi täsmälleen samaan simputukseen kuin kolmannesta maailmastakin tuleva.

Suomalaisen kannalta hyödyllistä olisi lähinnä se, että USA:n työmarkkinoiden avautuminen hinaisi kehitysmaatasolle juuttuneita nettopalkkojamme ylöspäin. Tällaisen hankkeen toteuttaminen on vain toistaiseksi hiukan hankalaa, koska terrorismihysterian valtaamat ulkoparlamentaariset turvallisuuspalvelut vastustavat kaikkia asioita hysteerisesti, koska omienkin kyttääminen käy työstä saati sitten vieraiden. Euroopan vähän vähemmän kyttäyshenkisissä maissa taas vallankahvassa ovat tiedostajat, joiden mielestä maahanmuutto on ennen kaikkea köyhäinapua eikä mitään epäkiinnostavaa ja kapitalismiltakin haiskahtavaa työvoiman liikkuvuutta, joten jos järjestelmään ei nivota myös Lähi-Idän ankeimpia paikkoja, kyse on jälleen kerran jostain lännen salaliitosta arabeja, mustia, köyhiä ja herra ties keitä vastaan, joten sitä pitää kategorisesti vastustaa.
Mutta ehkäpä joskus.
blog comments powered by Disqus