Vihapuhe
28/07/11 14:50
Norjan viimeaikaisten tapahtumien mukaan yksi jos toinenkin on maininnut kirjoituksissaan ja mielipiteissään “vihapuhe” -sanan.
Vihapuhetta pitää joko tarkkailla, kieltää, varoa tai vastustaa. Koko vihapuheasia alkaa jo elää omaa elämäänsä, sillä ilman minkäännäköisiä todisteita on jo ehditty lausumaan kaikennäköistä siitä, että Norjan tapahtumat johtuvat nimenomaan internetin vihapuheesta. Ei asiaa tarvitse näyttää mitenkään, selitys vaikuttaa ilmeisen uskottavalta ilman ensimmäistäkään perustelua.
Sananvapauden vaalijana katselen hieman huolestuneena, kun yksi jos toinenkin ajattelija ja poliitikko on vaatimassa milloin mitäkin kieltoja ja rajoituksia vihapuheiden kitkemiseksi. Ensinnäkin minulle on epäselvää, miksi vihapuheita tai mitään muitakaan puheita pitäisi kitkeä tai rajoittaa, sillä sananvapaushan on perustavaa laatua olevia oikeuksiamme. Jos on vihainen, eikö sitä saa sanoa ääneen? Jos ei, miksi ei.
Tähän mennessä en ole nähnyt minkäänlaista määritelmää sille, mikä oikeastaan on “vihapuhe”. Vihapuhe pitää kieltää ja kitkeä, mutta mitä me olemme tarkalleen ottaen kieltämässä ja kitkemässä kun kerran kenelläkään ei ole ollut aikaa paneutua asiaan määritelmän tarkkuudella? Rikokseen yllyttäminen on ollut kielletty ylimuistoisista ajoista alkaen eikä tähän ole tarpeen tehdä mitään muutoksia. Kyseessä on siis oltava joku tästä poikkeava ilmaisun muoto.
Ongelma asiassa on tietenkin ilmeinen. Jos kiellämme “vihapuheen” päättämättä hyvin tarkasti etukäteen, mikä on vihapuhetta ja mikä ei, kirjoitamme lainsäädäntöön termin, joka muistuttaa sisällöllisesti Orwellin rikosajatusta. Kukaan ei oikein tiedä, mitä se on, mutta se voi olla mitä hyvänsä jos
vallankahva niin päättää. Työläisten paratiiseissa oli käytössä “vallankumouksen vastustaminen”, joka myöskin tarkoitti kaikkea mahdollista pahaa ja joka antoi vallankahvalle näennäisen oikeuden ampua kenet hyvänsä väärien mielipiteiden takia. Suomessa tietysti ei ketään ammuttaisi vaan sakotettaisiin, mutta jos vihapuhetta ei määritellä ennakkoon, miten kukaan voi tietää, mikä on rikollista ja mikä ei ole? Rikoksen rangaistavuuden kannalta tämä on oleellinen kysymys.
On jossain määrin huolestuttavaa, että ministeritason visiirejä myöten väki on kilvan kieltämässä vihapuhetta, vaikkei ole mitään käsitystä siitä, mitä oikein ollaan kieltämässä. Kun asiaa ei käsitellä ennakkoon vaan jätetään asia oikeusistuimille jälkikäteen, kukaan ei joudu politiikan etulinjassa miettimään sananvapausnäkökulmaa, joka on asiassa paljon keskeisempi seikka kuin Norjan satunnainen pikku ammuskelu.
Käteen jää, että jokaisella vihapuheen kieltäjällä on oma käsityksensä siitä, mikä on vihapuhe ja mikä ei, ja he pitävät omaa käsitystään niin ilmeisenä, ettei tule mieleenkään ajatus siitä, että kaikki eivät ymmärrä asiaa samalla tavalla.
Sen jälkeen kun on saavutettu yksimielisyys siitä, mitä oikeastaan on vihapuhe, pitäisi käydä hyvin periaatteellinen keskustelu siitä, onko tällaisen puheen kieltäminen perustuslain ja ihmisoikeuksien mukaista. Yksinkertaisessa mielessä asia on triviaali, sillä yksinkertaiset ihmiset tavoittelevat vihapuheen kieltämisellä pahan kieltämistä ja hyvän edistämistä ja lisäksi se on hyväksi lapsille. Tämä on heille kelpoisa perustelu itsessään, sillä miksi kukaan kannattaisi pahaa ja haluaisi lapsille pahoja asioita.
Jos emme hyväksy perusteluksi “hyvän puolella pahaa vastaan” -ajatusketjua ensinkään vaan vaadimme perusteluja, joissa pureudutaan sananvapauden rajoittamisen problematiikkaan ja kerrotaan, miksi juuri tässä asiassa rajoitukselle on tarve, keskustelun sävy muuttuisi täysin. Jostain syystä tätä keskustelua ei Suomessa käy kukaan. Poliittisessa kentässä yksi laita ei oleellisesti eroa toisesta. Perinteisesti vasemmistopuolueet ovat Euroopassa suhtautuneet yksilönvapauksiin ja perusoikeuksiin paljon oikeistoa kunnioittavammin ja niiden kädenjälki näkyy vahvasti siinä, mitä nykyään ylipäätään ihmisoikeuksina pidetään. Tässä asiassa näyttää kuitenkin näidenkin puolueiden historiallinen perintö ja verenvuodatustakin vaatineen taistelun tulos väistyvän historian roskatynnyriin, sillä yhtäkkiä sananvapaus edustaakin heille jotakin pahaa.
Voi olla, että Norjan ammuskelu on seurausta sananvapaudesta. Mieli tekee kuitenkin sanoa, että väkivallan takia kuolee paljon enemmän ihmisiä sellaisissa paikoissa, joissa sananvapautta ei ole. Olemmeko valmiita luopumaan sananvapaudesta siksi kun Norjassa ammuskeltiin kerran? Tai vaikka ammuskeltaisiin toisenkin kerran? Minä en ole valmis tähän ja siksi penään hyvin vahvoja perusteluja niiltä, joiden mielestä näin pitäisi tehdä.
USA:n korkein oikeus linjasi 80-luvulla, ettei lain ja vallankahvan vinkkelistä ole olemassa sellaista asiaa kuin väärä mielipide. Suomessa valtaosa vihapuheen kieltäjistä haluaisi tosiasiassa kodifioida oman mielipide- ja arvomaailmansa lakiin ja käyttää oikeutta niitä vastaan, jotka näkevät maailman huomattavan toisenlaisessa valossa. Tämä on suoraa jatkoa Persujen vaalivoitosta alkaneelle nillitykselle, jossa halutaan kieltää vähän väliä milloin mitäkin, ainoana tarkoituksena vaientaa perussuomalaisia ja maahanmuuttokriitikoita.
Ei meidän tarvitse pitää perussuomalaisista eikä maahanmuuttokriitikoista, eikä asiattomille mielipiteille pidä antaa sen kummempaa painoarvoa. Sen sijaan jos haluamme elää vapaassa yhteiskunnassa, meidän on sallittava typerienkin mielipiteiden esittäminen. Jos emme halua elää vapaassa yhteiskunnassa, haluaisin tietää, mikä järjestelmä on parempi ja miksi.
Vaikka kykenisimme määrittelemään vihapuheen ja kieltämään sen, pitäisi miettiä sitäkin, mitä tarkoitusta palvelee vihan kätkeminen. Viha on yksi ihmisluontoon kuuluvista tunteista, jota jokainen tuntee tai on tuntenut joskus. Hyvää tarkoittavat hölmöt yrittävät tehdä maailmasta itäsaksalaisen rauhanpiirretyn kaltaista paikkaa, jossa kaikki halivat toisiaan ja nukkumatti heittää unihiekkaa. Mutta tämä ei ole totuus, sillä tämän pinnan alla on paljon vahvempia ja synkempiä tunteita ja ajatuksia. Eivät ne sieltä mihinkään katoa vaikka teeskennellään, ettei niitä ole olemassa. Jos synkät ajatukset eivät saa olla esillä, niiden huomaaminen ennen pommin räjähtämistä on vielä vaikeampaa kuin se nyt on.
Onko todella parempi, että julkinen ajatustenvaihto ei edusta ihmisten todellisia ajatuksia vaan ainoastaan niiden varjokuvaa?
Vihapuhetta pitää joko tarkkailla, kieltää, varoa tai vastustaa. Koko vihapuheasia alkaa jo elää omaa elämäänsä, sillä ilman minkäännäköisiä todisteita on jo ehditty lausumaan kaikennäköistä siitä, että Norjan tapahtumat johtuvat nimenomaan internetin vihapuheesta. Ei asiaa tarvitse näyttää mitenkään, selitys vaikuttaa ilmeisen uskottavalta ilman ensimmäistäkään perustelua.
Sananvapauden vaalijana katselen hieman huolestuneena, kun yksi jos toinenkin ajattelija ja poliitikko on vaatimassa milloin mitäkin kieltoja ja rajoituksia vihapuheiden kitkemiseksi. Ensinnäkin minulle on epäselvää, miksi vihapuheita tai mitään muitakaan puheita pitäisi kitkeä tai rajoittaa, sillä sananvapaushan on perustavaa laatua olevia oikeuksiamme. Jos on vihainen, eikö sitä saa sanoa ääneen? Jos ei, miksi ei.
Tähän mennessä en ole nähnyt minkäänlaista määritelmää sille, mikä oikeastaan on “vihapuhe”. Vihapuhe pitää kieltää ja kitkeä, mutta mitä me olemme tarkalleen ottaen kieltämässä ja kitkemässä kun kerran kenelläkään ei ole ollut aikaa paneutua asiaan määritelmän tarkkuudella? Rikokseen yllyttäminen on ollut kielletty ylimuistoisista ajoista alkaen eikä tähän ole tarpeen tehdä mitään muutoksia. Kyseessä on siis oltava joku tästä poikkeava ilmaisun muoto.
Ongelma asiassa on tietenkin ilmeinen. Jos kiellämme “vihapuheen” päättämättä hyvin tarkasti etukäteen, mikä on vihapuhetta ja mikä ei, kirjoitamme lainsäädäntöön termin, joka muistuttaa sisällöllisesti Orwellin rikosajatusta. Kukaan ei oikein tiedä, mitä se on, mutta se voi olla mitä hyvänsä jos
On jossain määrin huolestuttavaa, että ministeritason visiirejä myöten väki on kilvan kieltämässä vihapuhetta, vaikkei ole mitään käsitystä siitä, mitä oikein ollaan kieltämässä. Kun asiaa ei käsitellä ennakkoon vaan jätetään asia oikeusistuimille jälkikäteen, kukaan ei joudu politiikan etulinjassa miettimään sananvapausnäkökulmaa, joka on asiassa paljon keskeisempi seikka kuin Norjan satunnainen pikku ammuskelu.
Käteen jää, että jokaisella vihapuheen kieltäjällä on oma käsityksensä siitä, mikä on vihapuhe ja mikä ei, ja he pitävät omaa käsitystään niin ilmeisenä, ettei tule mieleenkään ajatus siitä, että kaikki eivät ymmärrä asiaa samalla tavalla.
Sen jälkeen kun on saavutettu yksimielisyys siitä, mitä oikeastaan on vihapuhe, pitäisi käydä hyvin periaatteellinen keskustelu siitä, onko tällaisen puheen kieltäminen perustuslain ja ihmisoikeuksien mukaista. Yksinkertaisessa mielessä asia on triviaali, sillä yksinkertaiset ihmiset tavoittelevat vihapuheen kieltämisellä pahan kieltämistä ja hyvän edistämistä ja lisäksi se on hyväksi lapsille. Tämä on heille kelpoisa perustelu itsessään, sillä miksi kukaan kannattaisi pahaa ja haluaisi lapsille pahoja asioita.
Jos emme hyväksy perusteluksi “hyvän puolella pahaa vastaan” -ajatusketjua ensinkään vaan vaadimme perusteluja, joissa pureudutaan sananvapauden rajoittamisen problematiikkaan ja kerrotaan, miksi juuri tässä asiassa rajoitukselle on tarve, keskustelun sävy muuttuisi täysin. Jostain syystä tätä keskustelua ei Suomessa käy kukaan. Poliittisessa kentässä yksi laita ei oleellisesti eroa toisesta. Perinteisesti vasemmistopuolueet ovat Euroopassa suhtautuneet yksilönvapauksiin ja perusoikeuksiin paljon oikeistoa kunnioittavammin ja niiden kädenjälki näkyy vahvasti siinä, mitä nykyään ylipäätään ihmisoikeuksina pidetään. Tässä asiassa näyttää kuitenkin näidenkin puolueiden historiallinen perintö ja verenvuodatustakin vaatineen taistelun tulos väistyvän historian roskatynnyriin, sillä yhtäkkiä sananvapaus edustaakin heille jotakin pahaa.
Voi olla, että Norjan ammuskelu on seurausta sananvapaudesta. Mieli tekee kuitenkin sanoa, että väkivallan takia kuolee paljon enemmän ihmisiä sellaisissa paikoissa, joissa sananvapautta ei ole. Olemmeko valmiita luopumaan sananvapaudesta siksi kun Norjassa ammuskeltiin kerran? Tai vaikka ammuskeltaisiin toisenkin kerran? Minä en ole valmis tähän ja siksi penään hyvin vahvoja perusteluja niiltä, joiden mielestä näin pitäisi tehdä.
USA:n korkein oikeus linjasi 80-luvulla, ettei lain ja vallankahvan vinkkelistä ole olemassa sellaista asiaa kuin väärä mielipide. Suomessa valtaosa vihapuheen kieltäjistä haluaisi tosiasiassa kodifioida oman mielipide- ja arvomaailmansa lakiin ja käyttää oikeutta niitä vastaan, jotka näkevät maailman huomattavan toisenlaisessa valossa. Tämä on suoraa jatkoa Persujen vaalivoitosta alkaneelle nillitykselle, jossa halutaan kieltää vähän väliä milloin mitäkin, ainoana tarkoituksena vaientaa perussuomalaisia ja maahanmuuttokriitikoita.
Ei meidän tarvitse pitää perussuomalaisista eikä maahanmuuttokriitikoista, eikä asiattomille mielipiteille pidä antaa sen kummempaa painoarvoa. Sen sijaan jos haluamme elää vapaassa yhteiskunnassa, meidän on sallittava typerienkin mielipiteiden esittäminen. Jos emme halua elää vapaassa yhteiskunnassa, haluaisin tietää, mikä järjestelmä on parempi ja miksi.
Vaikka kykenisimme määrittelemään vihapuheen ja kieltämään sen, pitäisi miettiä sitäkin, mitä tarkoitusta palvelee vihan kätkeminen. Viha on yksi ihmisluontoon kuuluvista tunteista, jota jokainen tuntee tai on tuntenut joskus. Hyvää tarkoittavat hölmöt yrittävät tehdä maailmasta itäsaksalaisen rauhanpiirretyn kaltaista paikkaa, jossa kaikki halivat toisiaan ja nukkumatti heittää unihiekkaa. Mutta tämä ei ole totuus, sillä tämän pinnan alla on paljon vahvempia ja synkempiä tunteita ja ajatuksia. Eivät ne sieltä mihinkään katoa vaikka teeskennellään, ettei niitä ole olemassa. Jos synkät ajatukset eivät saa olla esillä, niiden huomaaminen ennen pommin räjähtämistä on vielä vaikeampaa kuin se nyt on.
Onko todella parempi, että julkinen ajatustenvaihto ei edusta ihmisten todellisia ajatuksia vaan ainoastaan niiden varjokuvaa?
blog comments powered by Disqus