Hyllystä löytyy parikymmentä litraa erinäköisiä Skotlannin tuotteita ja tiedän niistä kenties jotakin. Toisinaan joku kysyy "mikä on paras viski", mutta siihen ei ole annettavissa mitään yksikäsitteistä vastausta.


Viskin valmistusprosessi vaihtelee maittain ja alueittain. Pääsääntöisesti viski tehdään ohrasta. Jyvät liotetaan, idätetään ja kuivataan. Kuivaus tapahtuu polttamalla turvetta ja palamisen savu päästetään (useimmiten) kulkemaan kuivattavan ohran lävitse. Tämä antaa viskille savuisen tuoksun. Irlantilaisia viskejä ei kuivata turpeella vaan kuumalla ilmalla, joten ne ovat savuttomia. Skotlannissa Isle of Jura tehdään irkkuviskimenetelmällä ja on myöskin täysin savuton. Kuivattu mallas mäskätään liottamalla sitä kuumassa vedessä, jolloin syntyy makeaa litkua, jota kutsutaan vierteeksi. Tämä käytetään ja tislataan kaksi kertaa Skotlannissa ja kolme kertaa Irlannissa. Tuotos säilötään tammitynnyreihin useiksi vuosiksi, ja tynnyreissä vietetty aika on se, joka kirjoitetaan vuosilukuna viskipullon kylkeen. Tynnyreitä on käytetty aina ensin jonkun muun juoman tuottamiseen. Sherrytynnyri on tavallinen, mutta se voi olla mitä tahansa. Pullossa usein lukee jos sitä on kypsytetty jossain kovinkin eksoottisessa tynnyrissä. Kun viski pullotetaan, se ei, toisin kuin viini, enää muuta makuaan tai muutenkaan kehity, jos ei nyt mene kovin pahaksikaan.

Viski luokitellaan Skotlannissa alueensa mukaan:
- Islands (muut saaret paitsi Islay), josta tulee vaikkapa Scapa, Talisker, Isle of Jura, Highland park
- Highland: Dalwhinnie, Oban, Glenmorangie
- Lowland: Auchentosan, Glenkinchie
- Campbeltown: Springbank
- Speyside: Aberlour, Glenfiddich, Glenlivet, Macallan, Glenrothes
- Islay: Bowmore, Caol Ila, Lagavulin, Laphroaig



Merkkien välillä on tietenkin suuria eroja alueiden sisällä, mutta lyhyesti näin:
- Islands: savuisia, täysin kuivia, suolaisia
- Islay: vielä savuisempia ja suolaisempia
- Speyside: kevyesti savuisia, makeita
- Lowland: yleensä kolmeen kertaan tislattuja viskejä, "helpoimmin juotavia" sellaiselle, joka ei ole vahvojen makujen ystävä
- Highland: vahvemmin savuisia kuin speysidet, eivät yhtä makeita
- Campbeltown: jotakin Islayn ja Highlandin väliltä


Viskin ikä vaikuttaa oleellisesti siihen, millaisesta juomasta on kysymys. Teoriassa viskiä ei tarvitse kypsyttää kuin kolme vuotta, että sitä saa kutsua viskiksi, mutta käytännössä alle kymmenvuotiaita ei juuri näe kaupassa, mikä on yksinomaan hyvä asia. Viski saa vanhetessaan pehmeyttä ja se luovuttaa vahvassa viinassa väkisin olevaa paloviinan makua, ja lisäksi juoma saa tummemman värin ja rikkaamman tuoksun mitä kauemmin se on tynnyrissä. Makuasioista sopii aina kiistellä. Itse pidän sangen monessa viskissä 16-18 -vuotiasta kohtuullisen hyvänä vaihtoehtona hintalaatusuhteeltaan. Nuoremmat ovat vielä raakoja ja keskeneräisen makuisia, toisaalta itse en huomaa 18-vuotiaan ja 24-vuotiaan välissä todennäköisesti mitään eroa. Hinta vain pompsahtaa moninkertaiseksi. 18-vuotiaan viskin hinta on vielä kohtuullinen, juomasta riippuen 50-80 euroa per pullo, ja maku alkaa olla kohdallaan.

Monista tunnetuista viskeistä on mitä kummallisimpia monenlaisissa tynnyreissä kypsytettyjä doublewood- ja triplewood-versioita ja muita erikoisuuksia yleensä kalliimpaan hintaan. Jos on juuri kyseisen merkin ystävä, nämä ovat tietenkin tutustumisen arvoisia, mutta jos vain haluaa maistella eri viskejä ja löytää kenties omat suosikkinsa, nämä kannattaa aluksi kiertää kaukaa, koska ne eivät maultaan ole sitä, mitä se "päämerkki" on. Ne voivat olla parempia tai huonompia, mutta yleisesti ne ovat kuriositeetteja. Niissä on yleensä hienommat pullot ja hienommat etiketit, koska jotenkin pitää perustella se, että ne maksavat parikymppiä enemmän pullo, mutta sisältö ei muutu millään mittapuulla "laadukkaammaksi" siitä, että juoma on kypsytetty seitsemästä eri jalopuusta tehdyssä tynnyrissä, joka lauantai tynnyrille Scotland the Braven säkkipillillä soittaen.

Amerikkalaiset kutsuvat rukiista tehtyä töhnää viskiksi ja jokainen Thaimaassa joskus käynyt on saanut tutustua Mekong-merkkiseen riisiherkkuun, joka myöskin kulkee viskin nimellä. Viskiksi tunnutaan kutsuvan maailmalla jotensakin mitä hyvänsä paloviinaa, mutta kun pysyttelee tukevasti Skotlannissa, ei joudu suuresti pettymään. Sekoitetut, amerikkalaiset ja kanadalaiset viskit ovat sen sijaan oivallinen vaihtoehto niille, jotka haluavat juoda viskinsä Coca colan ja sitruunaviipaleen kera. Ja jopa kahvista saa ihmisravinnoksi kelpaavaa kun siihen sekoittaa tujauksen irlantilaista viskiä ja kuorruttaa sen kermavaahdolla.

Kaikki, jotka väittävät tietävänsä, mikä on ainoa oikea tapa nauttia viskinsä, ovat väärässä. Jos joku haluaa juoda juomansa kirnupiimän, sitruunaviipaleen, jäiden, pillin ja koristesateenvarjon kera, niin mitäpä muut ovat suoritusta arvostelemaan. Viskiä maisteltaessa ja makuja haettaessa on syytä pysyä puhtaassa aineessa, mutta siitä kirjoitan toiste.


Parasta ei ole olemassakaan, mutta suositella voin lämpimästi ainakin seuraavia:

Kevyeksi kesäjuomaksi sopiva Speyside, vaikkapa tutuista 18-vuotias Glenlivet. Tai vaikkapa kypsään ikään ehtinyt Glenrothes. Glendullan on myös aivan kelvollinen, pehmeä ja kevyehkö juoma.
Kylmiin talvi-iltoihin taas sopii paremmin tömäkkä viski jostain saaristosta. 18-vuotias Caol Ila on Islayn viskeistä mielestäni paras. Orkneyn Highland Park on myöskin aivan kunniallinen valinta. Jos savuisuus ei niin miellytä, Ylämaalta löytyy Royal Lochnagar, joka on sangen kevyesti savuinen, mutta muuten paljon makua sisältävä.

Täydellisen kelvottomia single malteja ei lie olemassakaan, mutta selvästi vieraiden laatua ovat Oban, Tamnavulin sekä 10-vuotias Ardbeg. Vanhemmat Ardbegit ovat toista maata, mutta niiden saatavuus on kehnohko.