Vistin vaalitulosanalyysi
17/04/11 21:29
Vaalitulos on melkein valmis ja mussutus siitä, että kansa on äänestänyt väärin, on valloillaan. Facebookiin näyttää syntyvän vartin välein uusia “vastustamme väärää äänestystulosta ja erityisesti persuja ja kaikkea muutakin” -tyyppisiä älyryhmiä, jotka keräävät jäsenikseen lähinnä punavihervitsauksen tartuttamaa sakkia.
Persuista on puhuttu ja tullaan puhumaan lähiaikoina niin paljon, etten itse viitsi uhrata heihin suurempaa palstatilaa. Huomion kiinnitämme lähinnä siihen, että erityisesti vihreistä suunnista kuullut “persujen kannatus ei realisoidu vaalipäivänä” -lauselmat näyttävät olleen täydellisen sisällöttömiä. Persujen kannatus vaaleissa vastasi melko hyvin gallup-kyselyitä eikä se, että Soinia sai äänestää vain uudellamaalla, näytä vaikuttaneen lopputulokseen mitenkään. Tämänkin persut arvioivat oikein ja kärkkäimmät opponentit väärin. Kun persut saivat 450000 lisä-ääntä ja muiden puolueiden tappiot ovat yhteenlaskettuna ja uusien yrittäjien äänillä vähennettynä vain 60000 luokkaa, voidaan todeta, että äänestysprosentin kasvu valui persuille ja perinteisten valtapuolueiden valta on perustunut vain siihen, että niiden vastustajat eivät ole äänestäneet laisinkaan.
Kokoomus näyttäisi saavan ensimmäistä kertaa ikinä suurimman puolueen paikan. Kokoomus nousi kolmen suuren joukkoon vasta muistaakseni 1979 syrjäyttäessään SKDL:n, mutta ulkopoliittisista syistä johtuen puolueen hallituskelpoisuutta sai odottaa pitkään. Nyt tuolla puolueella näyttää menevän sangen mukavasti. Kansanedustajakunnassa on uutta verta ja konkareita, mutta yleisesti nuorennusleikkaus on puolueessa tehty ja näyttää onnistuneen varsin hyvin.
Ääniharavien joukosta löytyy sangen nuorta väkeä eikä niin, että puolueen nuoremmat kansanedustajat menevät läpi veteraanien perässävedon seurauksena. Tästä seuraa se, että puolueen asemaa maltillisen oikeiston edustajan ei uhkaa vuosikymmenen sisään todennäköisesti mikään. Kannatusta tulee ja menee mutta puolue suunnilleen nykyisellä linjallaan säilynee varsin hyvin.
Puolue sai paikkamääräisesti suuren kuuden paikan tappion, minkä epäilemättä joku “emme pidä Kokoomuksesta” -tyyppinen vasemmistoälykkö huomaa nostaa esille, mutta tässä totuus ei ole aivan se, miltä se näyttää. Vuoden 2007 vaaleissa Kokoomus sai rutkasti vaalipiirien viimeisiä paikkoja ja vaikka Maalaisliiton kannatus oli prosenttiyksilön suurempaa, ero paikkaluvussa oli vain yksi lähinnä hyvän tuurin takia. Nyt nämä viimeiset paikat ovat jakautuneet tasaisemmin eivätkä valuneet valtaosin Kokoomukselle. Tällä kertaa voittaja näissä näyttää olleen SDP, joka on vain kaksi paikkaa Kokoomuksen perässä.
Maalaisliiton rökäletappio on sen sijaan mannaa sielulle. Puolueen putoaminen keskikastiin, kuudentoista paikan tappio ja Paavo Väyrysen tippuminen ovat osoitus joko siitä, että ihmiset ovat tulleet järkiinsä tai siitä, että jumala on olemassa. Kiviniemen ympärille rakennettu vaalikampanja ei näytä vedonneen maakunnissa eikä myöskään Helsingissä. Tässä kohtaa haluankin lausua lämpimän kiitoksen Suomen kaupunkilaisille naisille, jotka eivät Kepun toiveista huolimatta hurahtaneet mihinkään “nyt nainen pääministeriksi” -lööperiin.
Persutkin on aluepolitiikkapuolue mutta huomattavasti harmittomampi kuin Kepu, joka on täyttänyt virkamieskunnan omillaan ja jonka puoluekoneisto kasvattaa maaseudun aivopesussa uusia sukupolvia sielun ja moraalin mädättävän kepulismin opetuslapsiksi.
SDP sai varsin vakuuttavan torjuntavoiton, josta osa näyttää tulleen näiden viimeisten paikkojen voittamisesta, mutta ne ovat aivan yhtä hyviä paikkoja kuin kaikki muutkin. Todennäköistä on, että Urpilaisen populismi euroalueen tukemisen ympärillä oli oikea veto, sillä juuri SDP kiri runsaasti varsinaisen vaalipäivän äänissä. SDP:n tapauksessa huomio kiinnittyy sen sijaan siihen, keitä oikein valittiin. Helsingistä läpi meni neljä SDP:n nuorisosiiven edustajaa: Erkki Tuomioja, Eero Heinäluoma, Rakel Hiltunen ja Päivi Lipponen, joista vain Lipponen on edes jollain tavalla tulevaisuuden tai edes nykypäivän kasvoksi ajateltava.
Tämä antaa ajateltavaa, sillä SDP ei enää pärjää neljän vuoden kuluttua tällä kaartilla. Puolue on leimallisesti suurten ikäluokkien edunvalvontakerho ja edustajat näyttävät kannattajiltaan. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, saahan tuonkin joukon etuja ajaa, mutta politiikka kaipaa jatkuvuutta. Puheet puolueen ukkoutumisesta eivät näytä olevan aivan tuulesta temmattuja. Ensi vaaleissa on edessä uusien nimien esiinmarssi, mutta koska heitä ei ole nyt tärkeissä vaalipiireissä juuri kasvamassa ehkä Mikael Jungneria lukuunottamatta, seuraavat vaalit saattavat olla melkoista kivireen vetoa SDP:lle, jonka epäsuosittu puheenjohtaja saanee tästä vaalituloksesta kuitenkin jatkoajan. Kun puheenjohtaja on posetiivarin apina ja kentältä ei löydy valovoimaisia ja tuttuja ehdokkaita, tulos voi neljän vuoden päästä olla surkea. Toisaalta se voi antaa puolueelle viimein sen kipeästi kaipaaman tilaisuuden hieman uudistua modernin kaupunkilaisen edunvalvojaksi. Nähtäväksi jää mutta tällaisia ajatuksia tulos herättää.
Vasemmistoliittoa voi pitää vähemmälle huomiolle jääneenä positiivisena yllättäjänä. Paavo Arhinmäki on puhdasoppinen populisti ja hänen sanomansa näyttää menneen perille niihin kansankerroksiin, jotka tällaista pellefanttikerhoa haluavat äänestää. Kun puolueen perintöstalinistit ja korpikommunistit joko luopuivat tai tippuivat, puolue on nyt melko puhtaasti Arhinmäen ja kaupunkien nuoren änkyrävasemmiston komennossa. Tästä on hyvä ponnistaa populismin keinoin seuraavia
vaaleja kohti ja en pidä mahdottomana, että joku persujen kaltainen protesti purkautuisi tätä kautta tulevaisuudessa. Vasemmistoliitto on ollut jo gallupeissa varsin immuuni persuhullutukselle ja tämä näyttää pitäneen myös vaalituloksessa.
Vihreys näyttää kokeneen täydellisen ja nöyryyttävän murskatappion kun puolue menetti kolmanneksen paikoistaan. Prosentteina tämä on vaalien suurin tappio kun Kepun 16 paikan menetys tarkoittaa “vain” 31 prosentin paikkakatoa. Tämä siitä huolimatta, että Soininvaara kaivettiin naftaliinista yhdeksi Helsingin ääniharavista. Vihreiden sisäinen tutkiskelu tulee epäilemättä ylimielisyydessään päätymään siihen tulokseen, että kyse oli vain hallitusvastuun aiheuttamista ongelmista. Näin siitä huolimatta, että Japanin ydinvoimalaonnettomuuden toivottiin vaikuttavan puolueen kannatusta nostavasti.
Pidän kuitenkin mahdollisena, että puolue yksinkertaisesti ei ole suosittu. Perussuomalaisissa menestyi nimenomaan maahanmuuttokriitikkosiipi ja Vihreät otti kaikkein tukevimmin pesäeroa juuri heihin. Humanitaarinen maahanmuutto ei ole suosittua kuin kovin kapeissa kansankerroksissa ja sen puolustaminen viimeiseen mieheen voi Persujen äänisaaliin valossa hyvinkin olla verottava tekijä.
Vihreiden persuvastainen kampanjointi ja lausuntotehtailu on toisaalta jättänyt puolueen järkeviä ja kannattamisen arvoisia tavoitteita vaalikarjalta pimentoon kun ainoa läpi välittynyt sanoma on ylimielinen “vihreiden kannattajat ovat tutkitusti fiksuja naisia ja persujen kannattajat ovat tutkitusti tyhmiä miehiä” -tyyppinen älyanalyysi. Puolueesta on käynyt vaalikaudella jonkun verran vuotoa kun entisiksi vihreiksi tunnustautuneet ovat jättäneet puolueen linjaerimielisyyksien takia. Vaalikarja antoi murskatuomion mutta muuttaako se Vihreiden linjaa. Tuskinpa, sillä tuossa puolueessa näkemys on se, että on tyhmää olla kannattamatta Vihreitä.
Hallitusneuvottelut näyttävät johtavan Kok+SDP+Pers -akselille, mutta nähtäväksi jää. SDP:n siirtyminen voimakkaasti euroalueen tukemista vastustamaan saattaa tehdä tästä asetelmasta hankalan. Kok+SDP+RKP ei muodosta enemmistöhallitusta, eli jonkunnäköinen uusi koalitio on pakko keksiä. Kokoomus joutunee joustamaan aika paljosta, sillä Persut ja SDP ovat monissa asioissa sangen samoilla linjoilla. Mikään muu hallitusratkaisu ei toisaalta oikein tule kyseeseen, sillä ilman Kokoomusta hallitusta ei synny. Rökaletappion saaneet maalaiset ja vihreät päätyvät ilman muuta oppositioon ja Vasemmistoliitto tuskin haluaa hallitukseen, jota johtaa Kokoomus.
Persuista on puhuttu ja tullaan puhumaan lähiaikoina niin paljon, etten itse viitsi uhrata heihin suurempaa palstatilaa. Huomion kiinnitämme lähinnä siihen, että erityisesti vihreistä suunnista kuullut “persujen kannatus ei realisoidu vaalipäivänä” -lauselmat näyttävät olleen täydellisen sisällöttömiä. Persujen kannatus vaaleissa vastasi melko hyvin gallup-kyselyitä eikä se, että Soinia sai äänestää vain uudellamaalla, näytä vaikuttaneen lopputulokseen mitenkään. Tämänkin persut arvioivat oikein ja kärkkäimmät opponentit väärin. Kun persut saivat 450000 lisä-ääntä ja muiden puolueiden tappiot ovat yhteenlaskettuna ja uusien yrittäjien äänillä vähennettynä vain 60000 luokkaa, voidaan todeta, että äänestysprosentin kasvu valui persuille ja perinteisten valtapuolueiden valta on perustunut vain siihen, että niiden vastustajat eivät ole äänestäneet laisinkaan.
Kokoomus näyttäisi saavan ensimmäistä kertaa ikinä suurimman puolueen paikan. Kokoomus nousi kolmen suuren joukkoon vasta muistaakseni 1979 syrjäyttäessään SKDL:n, mutta ulkopoliittisista syistä johtuen puolueen hallituskelpoisuutta sai odottaa pitkään. Nyt tuolla puolueella näyttää menevän sangen mukavasti. Kansanedustajakunnassa on uutta verta ja konkareita, mutta yleisesti nuorennusleikkaus on puolueessa tehty ja näyttää onnistuneen varsin hyvin.
Puolue sai paikkamääräisesti suuren kuuden paikan tappion, minkä epäilemättä joku “emme pidä Kokoomuksesta” -tyyppinen vasemmistoälykkö huomaa nostaa esille, mutta tässä totuus ei ole aivan se, miltä se näyttää. Vuoden 2007 vaaleissa Kokoomus sai rutkasti vaalipiirien viimeisiä paikkoja ja vaikka Maalaisliiton kannatus oli prosenttiyksilön suurempaa, ero paikkaluvussa oli vain yksi lähinnä hyvän tuurin takia. Nyt nämä viimeiset paikat ovat jakautuneet tasaisemmin eivätkä valuneet valtaosin Kokoomukselle. Tällä kertaa voittaja näissä näyttää olleen SDP, joka on vain kaksi paikkaa Kokoomuksen perässä.
Maalaisliiton rökäletappio on sen sijaan mannaa sielulle. Puolueen putoaminen keskikastiin, kuudentoista paikan tappio ja Paavo Väyrysen tippuminen ovat osoitus joko siitä, että ihmiset ovat tulleet järkiinsä tai siitä, että jumala on olemassa. Kiviniemen ympärille rakennettu vaalikampanja ei näytä vedonneen maakunnissa eikä myöskään Helsingissä. Tässä kohtaa haluankin lausua lämpimän kiitoksen Suomen kaupunkilaisille naisille, jotka eivät Kepun toiveista huolimatta hurahtaneet mihinkään “nyt nainen pääministeriksi” -lööperiin.
Persutkin on aluepolitiikkapuolue mutta huomattavasti harmittomampi kuin Kepu, joka on täyttänyt virkamieskunnan omillaan ja jonka puoluekoneisto kasvattaa maaseudun aivopesussa uusia sukupolvia sielun ja moraalin mädättävän kepulismin opetuslapsiksi.
SDP sai varsin vakuuttavan torjuntavoiton, josta osa näyttää tulleen näiden viimeisten paikkojen voittamisesta, mutta ne ovat aivan yhtä hyviä paikkoja kuin kaikki muutkin. Todennäköistä on, että Urpilaisen populismi euroalueen tukemisen ympärillä oli oikea veto, sillä juuri SDP kiri runsaasti varsinaisen vaalipäivän äänissä. SDP:n tapauksessa huomio kiinnittyy sen sijaan siihen, keitä oikein valittiin. Helsingistä läpi meni neljä SDP:n nuorisosiiven edustajaa: Erkki Tuomioja, Eero Heinäluoma, Rakel Hiltunen ja Päivi Lipponen, joista vain Lipponen on edes jollain tavalla tulevaisuuden tai edes nykypäivän kasvoksi ajateltava.
Tämä antaa ajateltavaa, sillä SDP ei enää pärjää neljän vuoden kuluttua tällä kaartilla. Puolue on leimallisesti suurten ikäluokkien edunvalvontakerho ja edustajat näyttävät kannattajiltaan. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, saahan tuonkin joukon etuja ajaa, mutta politiikka kaipaa jatkuvuutta. Puheet puolueen ukkoutumisesta eivät näytä olevan aivan tuulesta temmattuja. Ensi vaaleissa on edessä uusien nimien esiinmarssi, mutta koska heitä ei ole nyt tärkeissä vaalipiireissä juuri kasvamassa ehkä Mikael Jungneria lukuunottamatta, seuraavat vaalit saattavat olla melkoista kivireen vetoa SDP:lle, jonka epäsuosittu puheenjohtaja saanee tästä vaalituloksesta kuitenkin jatkoajan. Kun puheenjohtaja on posetiivarin apina ja kentältä ei löydy valovoimaisia ja tuttuja ehdokkaita, tulos voi neljän vuoden päästä olla surkea. Toisaalta se voi antaa puolueelle viimein sen kipeästi kaipaaman tilaisuuden hieman uudistua modernin kaupunkilaisen edunvalvojaksi. Nähtäväksi jää mutta tällaisia ajatuksia tulos herättää.
Vasemmistoliittoa voi pitää vähemmälle huomiolle jääneenä positiivisena yllättäjänä. Paavo Arhinmäki on puhdasoppinen populisti ja hänen sanomansa näyttää menneen perille niihin kansankerroksiin, jotka tällaista pellefanttikerhoa haluavat äänestää. Kun puolueen perintöstalinistit ja korpikommunistit joko luopuivat tai tippuivat, puolue on nyt melko puhtaasti Arhinmäen ja kaupunkien nuoren änkyrävasemmiston komennossa. Tästä on hyvä ponnistaa populismin keinoin seuraavia
Vihreys näyttää kokeneen täydellisen ja nöyryyttävän murskatappion kun puolue menetti kolmanneksen paikoistaan. Prosentteina tämä on vaalien suurin tappio kun Kepun 16 paikan menetys tarkoittaa “vain” 31 prosentin paikkakatoa. Tämä siitä huolimatta, että Soininvaara kaivettiin naftaliinista yhdeksi Helsingin ääniharavista. Vihreiden sisäinen tutkiskelu tulee epäilemättä ylimielisyydessään päätymään siihen tulokseen, että kyse oli vain hallitusvastuun aiheuttamista ongelmista. Näin siitä huolimatta, että Japanin ydinvoimalaonnettomuuden toivottiin vaikuttavan puolueen kannatusta nostavasti.
Pidän kuitenkin mahdollisena, että puolue yksinkertaisesti ei ole suosittu. Perussuomalaisissa menestyi nimenomaan maahanmuuttokriitikkosiipi ja Vihreät otti kaikkein tukevimmin pesäeroa juuri heihin. Humanitaarinen maahanmuutto ei ole suosittua kuin kovin kapeissa kansankerroksissa ja sen puolustaminen viimeiseen mieheen voi Persujen äänisaaliin valossa hyvinkin olla verottava tekijä.
Vihreiden persuvastainen kampanjointi ja lausuntotehtailu on toisaalta jättänyt puolueen järkeviä ja kannattamisen arvoisia tavoitteita vaalikarjalta pimentoon kun ainoa läpi välittynyt sanoma on ylimielinen “vihreiden kannattajat ovat tutkitusti fiksuja naisia ja persujen kannattajat ovat tutkitusti tyhmiä miehiä” -tyyppinen älyanalyysi. Puolueesta on käynyt vaalikaudella jonkun verran vuotoa kun entisiksi vihreiksi tunnustautuneet ovat jättäneet puolueen linjaerimielisyyksien takia. Vaalikarja antoi murskatuomion mutta muuttaako se Vihreiden linjaa. Tuskinpa, sillä tuossa puolueessa näkemys on se, että on tyhmää olla kannattamatta Vihreitä.
Hallitusneuvottelut näyttävät johtavan Kok+SDP+Pers -akselille, mutta nähtäväksi jää. SDP:n siirtyminen voimakkaasti euroalueen tukemista vastustamaan saattaa tehdä tästä asetelmasta hankalan. Kok+SDP+RKP ei muodosta enemmistöhallitusta, eli jonkunnäköinen uusi koalitio on pakko keksiä. Kokoomus joutunee joustamaan aika paljosta, sillä Persut ja SDP ovat monissa asioissa sangen samoilla linjoilla. Mikään muu hallitusratkaisu ei toisaalta oikein tule kyseeseen, sillä ilman Kokoomusta hallitusta ei synny. Rökaletappion saaneet maalaiset ja vihreät päätyvät ilman muuta oppositioon ja Vasemmistoliitto tuskin haluaa hallitukseen, jota johtaa Kokoomus.
blog comments powered by Disqus