Viskin maistaminen
23/07/07 19:14
Kuten kaikkien jalojen juomien maisteluun, viskinkin maistamiseen liittyy erilaisia rituaaleja ja snobistista humpuukia. Aiheesta on kirjoitettu tuhansia sivuja kirjallisuutta, mutta koska ette jaksa lukea sitä kuitenkaan, käsittelen tässä asian lyhyesti.
Viskin juomisessa ei ole sinänsä mitään sääntöjä ja ainoita oikeita tapoja. Maistelulla tarkoitan tässä nyt eri juomiin tutustumista sen selvittämiseksi, mistä pitää ja mistä ei. SIinä on syytä noudattaa joitain perusasioita.
Maailmassa on useita eri käsityksiä siitä, millainen on ainoa, ehdottoman oikea viskinmaistelulasi. Olen nähnyt ainoaksi oikeaksi kutsuttavan hiukan joka suunnasta paisutettua konjakkilasia. Toiset kutsuvat mielellään ainoaksi oikeaksi lasiksi liköörilasin kaltaista noin kymmenen sentin korkuista, alhaalta hiukan leveämpää jalallista lasia. Toisaalta Britanniassa myydään kaupassa viskipullojen vieressä ainoana oikeana skottilaisena viskilasina suunnilleen Mustamäen torilta löydettävien ukrainalaisten snapsilasien muotoista ja kokoista pientä Skotlannin kristallista tehtyä lasia. Tasapaksusta grogiilasista viskin maisteleminen on ehkä hiukan sopimatonta. Ei niinkään makuseuraamustensa takia, mutta amerikkalaiset pyörittelevät aina elokuvissa karahvista kaadettuja ruisviskejään jäillä juuri sellaisissa, ja tällainen mielikuva ei luo oikeaa tunnelmaa maistamisen hetkelle.
Tutkivan journalismin keinoin en ole löytänyt mitään havaittavia eroja eri lasien välillä ja olenkin tullut siihen tulokseen, että suurieleiset ja -kokoiset lasit ovat ehkä enemmänkin niille, joille viskin maistamiseen liittyy näyttämisen tarve, kovaääninen nuuhkiminen ja omalla viskisnobismilla briljeeraaminen oletettujen diletanttien seurassa. Viskin ystävä on kiinnostuneempi lasin sisällöstä kuin lasista tai yleisön miellyttämisestä, ja suurieleinen nuuhkiminen, pään kääntely, ilmeily ja myhinä ovat siinä määrin ranskalaisia tapoja, että on vaikea kuvitella nykyiset viskit jalostaneiden taitavien Ylämaan miesten ikinä tehneen niin. Maisteluun parhaiten soveltuva lasi lieneekin se, joka on saatavilla ja puhdas, joskin seurassa maisteltaessa kaikille olisi syytä löytyä samanlainen lasi.
Viskiin on aivan luvallista ja sallittua sekoittaa maisteltaessa vettä jos pitää miedommasta juomasta. Ns. cask strength -juoma on liki 60-prosenttista ja ennen kuin siitä saa makuja esille, se on laimennettava alle 40-prosenttiseksi. Mitään ainoaa oikeaa sekoitussuhdetta ei ole, kyse on enemmänkin siitä missä kohtaa katsoo itse saavansa juomasta aromin parhaiten esille. Alle 25-prosenttiseksi sitä ei kuitenkaan kannata laimentaa. Veden tosin on syytä olla puhdasta ja mahdollisimman mautonta itsessään. Vaikka viskin juomisessa jäillä ei sinänsä ole mitään väärää, jäitä on syytä maisteluhetkessä karttaa, sillä viski on maukkaimmillaan jotakuinkin huoneenlämpöisenä. Kyllä sitä voi kylmänäkin juoda, mutta jääkylmyys taittaa maulta kärjen.
Viskistä kuuluisi arvioida kolme asiaa: tuoksu, maku kielenkärjellä ja maku kitalaessa alas mennessään. Lopputuloksena syntyy joku käsitys kokonaisuudesta ja siitä, onko se hyvä vai huono. Itse yritän päättää, onko viski suolainen vai makea vai ei kumpaakaan, ja savuisuus on helppo havaita vähemmälläkin harjoittelulla. Lisäksi viskeistä löytyy sitten niille luonteen tuovia vivahteita kuten viineistäkin, mutta niiden kuvaaminen toiselle on täysin mahdotonta. Nuorempi viski maistuu todennäköisesti kitalaessa lähinnä viinalle kun taas vanhempaa maiskuttelee mielellään. Ensimmäiseen maisteluhetkeen kannattaa varata eri alueiden viskejä kuten myös eri ikäisiä. Esimerkiksi ottamalla Islayltä 18-vuotiaan Caol Ilan ja 10- tai 12-vuotiaan Bhunnahabhainin on helppoa huomata, miksi toinen niistä maksaa alle puolet toisen hinnasta. Kolmanneksi joku Speyside näyttämään, mikä ero makealla viskillä on saariston tuotoksiin. Neljänneksi joko yllättäjä ylämaalta tai halvalla Glenkinchie alamailta näyttämään, mitä kolmeen kertaan tislaaminen tekee viskin maulle.
Hyvän pullon löydettyään kannattaa panna merkki ja ikä muistiin. Tuurilla seuraava pullo on yhtä hyvä. Kun on löytänyt muutaman hyvän ja pari huonompaa, kannattaa tämän tiedon pohjalta käydä viskikaupassa ja kysyä suosituksia. Soho Greek Streetillä oleva Milroy's on alansa aatelia, mutta Heathrown ykkösterminaalin World of Whiskies ei ole myökään tuottanut asiantuntemuksessa pettymystä.
Helsingissä Paasikiven näköispatsaan Alkon viskivalikoimia on kehuttu, mutta en ole sattuneista syistä käynyt testaamassa myyjien asiantuntemusta.
Viskin juomisessa ei ole sinänsä mitään sääntöjä ja ainoita oikeita tapoja. Maistelulla tarkoitan tässä nyt eri juomiin tutustumista sen selvittämiseksi, mistä pitää ja mistä ei. SIinä on syytä noudattaa joitain perusasioita.

Tutkivan journalismin keinoin en ole löytänyt mitään havaittavia eroja eri lasien välillä ja olenkin tullut siihen tulokseen, että suurieleiset ja -kokoiset lasit ovat ehkä enemmänkin niille, joille viskin maistamiseen liittyy näyttämisen tarve, kovaääninen nuuhkiminen ja omalla viskisnobismilla briljeeraaminen oletettujen diletanttien seurassa. Viskin ystävä on kiinnostuneempi lasin sisällöstä kuin lasista tai yleisön miellyttämisestä, ja suurieleinen nuuhkiminen, pään kääntely, ilmeily ja myhinä ovat siinä määrin ranskalaisia tapoja, että on vaikea kuvitella nykyiset viskit jalostaneiden taitavien Ylämaan miesten ikinä tehneen niin. Maisteluun parhaiten soveltuva lasi lieneekin se, joka on saatavilla ja puhdas, joskin seurassa maisteltaessa kaikille olisi syytä löytyä samanlainen lasi.

Viskistä kuuluisi arvioida kolme asiaa: tuoksu, maku kielenkärjellä ja maku kitalaessa alas mennessään. Lopputuloksena syntyy joku käsitys kokonaisuudesta ja siitä, onko se hyvä vai huono. Itse yritän päättää, onko viski suolainen vai makea vai ei kumpaakaan, ja savuisuus on helppo havaita vähemmälläkin harjoittelulla. Lisäksi viskeistä löytyy sitten niille luonteen tuovia vivahteita kuten viineistäkin, mutta niiden kuvaaminen toiselle on täysin mahdotonta. Nuorempi viski maistuu todennäköisesti kitalaessa lähinnä viinalle kun taas vanhempaa maiskuttelee mielellään. Ensimmäiseen maisteluhetkeen kannattaa varata eri alueiden viskejä kuten myös eri ikäisiä. Esimerkiksi ottamalla Islayltä 18-vuotiaan Caol Ilan ja 10- tai 12-vuotiaan Bhunnahabhainin on helppoa huomata, miksi toinen niistä maksaa alle puolet toisen hinnasta. Kolmanneksi joku Speyside näyttämään, mikä ero makealla viskillä on saariston tuotoksiin. Neljänneksi joko yllättäjä ylämaalta tai halvalla Glenkinchie alamailta näyttämään, mitä kolmeen kertaan tislaaminen tekee viskin maulle.
Hyvän pullon löydettyään kannattaa panna merkki ja ikä muistiin. Tuurilla seuraava pullo on yhtä hyvä. Kun on löytänyt muutaman hyvän ja pari huonompaa, kannattaa tämän tiedon pohjalta käydä viskikaupassa ja kysyä suosituksia. Soho Greek Streetillä oleva Milroy's on alansa aatelia, mutta Heathrown ykkösterminaalin World of Whiskies ei ole myökään tuottanut asiantuntemuksessa pettymystä.
Helsingissä Paasikiven näköispatsaan Alkon viskivalikoimia on kehuttu, mutta en ole sattuneista syistä käynyt testaamassa myyjien asiantuntemusta.
blog comments powered by Disqus