Olisikohan nämä poliitikot aika vaihtaa?

Kuten taannoin kirjoitin, pidän kohkaamista Lex Nokian ympärillä suhteettomana, koska lain vastustajat eivät tunnu oivaltaneen, miksi sitä pitäisi vastustaa.

IMG_1914
Se ei kuitenkaan tee tästä laista tarpeellista, eikä vallankahvan aikaa pitäisi käyttää tämän tason nysväykseen. Jos valtio olisi yrityksen lailla johdettu kioski ja jotkut olisivat pikkupomoportaassa ryhtyneet haaskaamaan aikaansa tällaiseen, firman capo di tutti capi olisi nuhdellut määrätietoisesti mutta tahdikkaasti tätä sakkia esimerkiksi päällikkö Aladobixin sanoin “HILJAA PELLET”. Mutta koska valtiota ei varsinaisesti johda kukaan, nysvärien palauttaminen ruotuun on lähes mahdotonta.

Nyt nysvärit ovat liikkeellä keksimässä lainsäädäntöä, jolla pitäisi kieltää suomalaisia pankkeja siirtämästä rahaa ulkomaisten pelifirmojen tileille tai tileiltä. Taas tarvittaisiin pomo siteeraamaan Aladobixia.

Opetuksen vuoksi olisi ehkä syytä katsoa, mistä tämän ehdotuksen tehneen tai kohtapuoleen tekevän työryhmän jäsenet on oikein löydetty. Se saattaisi paljastaa meille keskeisen kattavuusongelman mielenterveyspalvelujen järjestämisessä.

Kenelle hyvänsä on täysin selvää, että tällaista suodatusta ei voi toteuttaa mitenkään. Käytännössä rahaa voisi siirtää esimerkiksi Paypalin avulla, ja jos tämä haluttaisiin estää, pitäisi estää myös Paypalin käyttö. Oikeastaan pitäisi lopettaa myös luottokortit vaarallisina, sillä niidenkin avulla voi siirtää rahaa pelifirman tilille, ja näinhän itse asiassa valtaosin toimitaan nytkin. Voittoja maksavan pelifirman taas ei ole mitään syytä julkistaa voittojen maksuun käyttämiään tilejä suomalaiselle byrokratialle, vaan se voi pyöritellä useita tilejä eri maissa ja maksaa niistä joltakin. Eli oikeastaan pitäisi kieltää myös rahan siirtäminen ulkomailta Suomeen kokonaan.

IMG_2259_2
Jos kuvitellaan hetkeksi, että tällaisen eston voisi jotenkin toteuttaa teknisesti, törmättäisiin juridisiin ongelmiin. EU-alueella toimiva pelifirma on aivan laillinen yritys ja sieltä saadut voitot peräti verovapaita. Joten ennen kuin tällainen rahansiirto voidaan estää juridisesti, meidän olisi erottava EU:sta ja Euroopan talousalueestakin.

Mainittu työryhmä siis ehdottaa, että satunnaisten nettipokerinpelaajien takia meidän pitäisi erota kansainvälisestä yhteistyöstä, estää rahansiirrot Suomeen ja Suomesta, ja muuttua jonkunnäköiseksi tämän kulmakunnan Zimbabweksi. Hinta vaikuttaa kohtuuttomalta.

Ja kaikki tämä sen takia, että suomalainen uhkapelimonopoli on herrahissin jättämien poliitikkojen johtama museovirasto. Tällä olisi ollut loistava tilaisuus hyödyntää kotimaan monopolista riistämiään rahoja nettipelin tuotekehitykseen ja se voisi tällä hetkellä olla yksi Euroopan suurista pelifirmoista tuottaen valtiolle rahaa ei vain suomalaisten pelaajien rahoista vaan myös muiden eurooppalaisten. Mutta koska kioskin johdossa on ja on ollut lähinnä surkimuksia, joiden ainoa motiivi hommassa on siitä maksettava hulppea palkka, jonka saa lähinnä seurustelemalla naispuolisten työntekijöiden kanssa firman juhlissa, siellä ei ole tehty mitään.

Tuloksena on peliyhtiö, jonka tuotteet eivät ole ajan tasalla, organisaatio on tehoton ja hinnoittelu on perseestä. Tämä ei pysyisi avoimessa kilpailussa pystyssä päivääkään, sillä missään muualla Euroopassa uhkapelien palautusprosentit eivät ole yhtä surkeita kuin Suomessa. Kun kilpailu on nyt tullut internetin kautta bisnekseen, luonnollinen ratkaisu olisi trimmata pelifirma kuntoon. Mutta koska tähän ei ole motiivia eikä osaamista, yritetään keksiä yllä mainitun kaltaisia järjettömiä kieltolakeja.

Ja luuserointi maisemoidaan kansanterveydellä.