Suomen julkistalouden vaje
03/04/11 21:09
Tässä on nyt sitten kättä pidempää siitä, mitä olen puhunut jo pitkään.
Suomen talouspoliittista keskustelua leimaa tällä hetkellä varsin surkea tila ja vääriin asioihin keskittyminen. Irlannin ja muiden banaanivaltioiden tukipaketit ovat siirtyneet talouskeskustelun keskiöön. Loppuaika syytetään pankkikriisiä ja lamaa ja kerrotaan talouskasvun aikanaan ratkaisevan kaikki ongelmat.
Suomessa julkistalous oli juuri ja juuri plussalla huippusuhdanteen huippuvuosina ja siinäkin kyse oli osittain huijauksesta kun eläkekassoihin kertyvä raha laskettiin julkisen sektorin tuloksi, mitä se ei ole. Nyt valtio lainaa joka neljännen euron. Kuntataloudella ei mene yhtä huonosti, mutta velkaa sielläkin otetaan.
Kyse tässä velanotossa ei ole edes investointien rahoittamisesta vaan puhtaasti syömävelasta, mikä tekee siitä rakenteellisen ja kotimaisen ongelman. Tämä rakenteellinen vaje ei johdu Kreikasta tai USA:n pankkikriisistä vaan suomalaisista poliitikoista.
Asiaa voi lähestyä ajatuksellisesti esimerkiksi miettimällä, mitkä julkiset palvelut ja tulonsiirrot ovat Suomessa aivan oleellisesti paremmassa jamassa kuin läntisessä verrokkimaailmassa. Mieli tekisi sanoa, etteivät mitkään paitsi ehkä peruskoulutus. Peruskoulutuksessa saavutetaan
hyviä tuloksia, joka osaltaan tosin johtuu siitä, että ainakin osassa länsimaita peruskoulut alkavat olla etnisesti melko rikkaita kun Suomen kouluissa on pääsääntöisesti ollut vähän oppilaita, jotka eivät puhu äidinkielenään suomea tai ruotsia.
Opetukseen ja terveydenhoitoon itse asiassa käytetään prosentteina BKT:stä vähemmän kuin kilpailevissa valtioissa, mikä panee miettimään, että Suomessa itse asiassa palvelutuotanto ainakin näissä asioissa on melko tehokas vaikka sitä pöhöstä syytetäänkin ja parantamisenkin varaa varmasti on.
Ainakin perusturva on junnannut paikallaan vuosikausia, sillä ammattiliitot ja poliittinen vasemmisto eivät suostu sen korottamiseen ilman kolminkertaisia korotuksia ansiosidonnaisiin etuuksiin. Lama-aikaan työttömyys tietysti on hieman kasvanut ja tulonsiirtojen varassa elää suurempi osa kuin ennen, mutta ei tämäkään selitä valtavia vajeita.
Suomessa julkinen sektori tuntuu käyttävän rahaa varsin holtittomasti johonkin, ja tämä joku olisi syytä paljastaa. Yritykset saavat miljarditukiaisia ja verohelpotuksia ja palstaviljelytyyppinen maatalous nielee kansallisena tukena saman verran ja vähän päälle.
Yksi järjetön himmeli on aluepolitiikka, joka on kätketty useammalle momentille. En edes halua arvata, kuinka monta miljardia tähän elättirakennelmaan vuosittain kipataan, mutta paljon siihen menee. Aluepolitiikan puolustajat ovat sitä mieltä, että näin on hyvä, sillä muuten väki muuttaisi kasvukeskuksiin, joihin pitäisi rakentaa kauheasti infraa ja asuntoja.
Tämä on teknisesti aivan totta.
Asiassa on kuitenkin kääntöpuoli, sillä jos tuo raha käytettäisiin asuntojen ja infrastruktuurin rakentamiseen, se olisi kertaluontoinen investointi eikä vuosittainen kulu. Pahimmissa elättimaakunnissa työttömyysprosentti taitaa huidella 25:n tuolla puolen. Jos näistä ihmisistä edes osa saataisiin töihin kavukeskuksiin, investointi alkaisi maksaa jopa itseään takaisin.
Puolueilla on kuitenkin fokus asiassa täysin hukassa.
Melkein kaikki muut puolueet paitsi Kokoomus lähtevät ratkaisemaan asiaa veronkorotusten kautta. Jotkut pellepuolueet eivät näe asiassa ongelmaa ensinkään vaan olettavat talouskasvun korjaavan asiat eikä tarvitse tehdä mitään. Pääasiassa seinähulluista koostuvat kristityt ilmeisesti luottavat siihen, että Herra täyttää valtion rahalaarit, sillä he eivät katso oikein minkään toimenpiteiden olevan tarpeellisia.
Veronkorotusten ongelma on se, että ne syövät talouskasvun, yksityisen kulutuksen ja sitä kautta työllisyyden eväitä. Yritystoiminta on Suomessa ahdingossa joka tapauksessa kun uuden yrityksen pitäisi olla melkein heti valmis vientiin, mikä maksaa ja vaatii osaamista. Kun kotimarkkinat ovat väkimäärällisesti pienet ja väki verotetaan persaukisuusrajalle, kotimaisella tulorahoituksella kasvaminen ja kansainvälistyminen on hankalaa, mistä syystä suomalaiset firmat tuntuvat päätyvän taskurahalla kasvuvaiheessa ulkomaisten firmojen tytäryhtiöiksi. Veronkorotukset ovat kaikelle tälle myrkkyä.
Ainut tapa parantaa asioita kestävästi ja mitään oleellista rikkomatta on ryhtyä
perkaamaan julkisia menoja. Palveluihin ja perusturvaan ei ole mitään syytä koskea, sillä näihin rahasta menee kolmannes tai hieman yli. Jonkun pitäisi paljastaa humpuuki ja mitään tuottamattomat maan tavat ja hankkiutua niistä eroon. Aluepolitiikkarahaa pitäisi ryhtyä käyttämään investontityyppisesti ja ottaa tavoitteeksi, että tämä raha käytetään vain kerran eikä vuosittain.
Tavoitteeksi pitäisi ottaa valtiontalous, joka olisi pitkällä aikavälillä ylijäämäinen niin kauan, että velan määrä BKT:stä saataisiin painettua 25 prosentin alapuolelle. Lamavuosina voi kyllä elvyttää jatkossakin, mutta huippusuhdanteessa pitää tehdä reippaasti positiivista tulosta ja maksaa velkoja pois eikä pyrkiä rakentamaan menoautomaatteja silloin kun niihin on hetkellisesti ja näennäisesti varaa
Vaalit ovat tältä osin huonoon aikaan.
Talouskeskustelun on kaapannut euroalueen ongelmien paisuttelu. Poliitikot tarttuivat hanakasti tilaisuuteen, sillä kotimaisen talousremontin suosio vaalikarjan keskuudessa on vähäinen, sillä kaikki kuvittelevat, että ainoa tapa säästää on irtisanoa sairaanhoitajia. Nyt tästä asiasta ei keskustella ensinkään kun savuverho saatiin aikaiseksi ja tiedotusvälineet tuntuvat patistavan tähän keskusteluun sangen huonosti.
Toinen ongelma on se, että seuraavassa hallituksessa näyttäisi olevan maaseutupuolue. Vaalitulos tuskin on sellainen, että Kokoomuksen, SDP:n ja Vihreiden ympärille saataisiin rakennettua vaalitulosta edes etäisesti kunnioittava enemmistöhallitus. Kepu tai Persut tunkenevat hallitukseen joka tapauksessa ja minkään aluepolitiikan lakkauttamiseen tähtäävän vaaliohjelman luominen on silloin täysin mahdotonta.
Näyttää siltä, että valtion holtiton velkaantuminen jatkuu ainakin seuraavan vaalikauden, mutta neljässä vuodessa voi hyvin käydä niin, että seuraava euroalueen kriisitalous on Italian jälkeen Suomi.
Suomen talouspoliittista keskustelua leimaa tällä hetkellä varsin surkea tila ja vääriin asioihin keskittyminen. Irlannin ja muiden banaanivaltioiden tukipaketit ovat siirtyneet talouskeskustelun keskiöön. Loppuaika syytetään pankkikriisiä ja lamaa ja kerrotaan talouskasvun aikanaan ratkaisevan kaikki ongelmat.
Suomessa julkistalous oli juuri ja juuri plussalla huippusuhdanteen huippuvuosina ja siinäkin kyse oli osittain huijauksesta kun eläkekassoihin kertyvä raha laskettiin julkisen sektorin tuloksi, mitä se ei ole. Nyt valtio lainaa joka neljännen euron. Kuntataloudella ei mene yhtä huonosti, mutta velkaa sielläkin otetaan.
Kyse tässä velanotossa ei ole edes investointien rahoittamisesta vaan puhtaasti syömävelasta, mikä tekee siitä rakenteellisen ja kotimaisen ongelman. Tämä rakenteellinen vaje ei johdu Kreikasta tai USA:n pankkikriisistä vaan suomalaisista poliitikoista.
Asiaa voi lähestyä ajatuksellisesti esimerkiksi miettimällä, mitkä julkiset palvelut ja tulonsiirrot ovat Suomessa aivan oleellisesti paremmassa jamassa kuin läntisessä verrokkimaailmassa. Mieli tekisi sanoa, etteivät mitkään paitsi ehkä peruskoulutus. Peruskoulutuksessa saavutetaan
Opetukseen ja terveydenhoitoon itse asiassa käytetään prosentteina BKT:stä vähemmän kuin kilpailevissa valtioissa, mikä panee miettimään, että Suomessa itse asiassa palvelutuotanto ainakin näissä asioissa on melko tehokas vaikka sitä pöhöstä syytetäänkin ja parantamisenkin varaa varmasti on.
Ainakin perusturva on junnannut paikallaan vuosikausia, sillä ammattiliitot ja poliittinen vasemmisto eivät suostu sen korottamiseen ilman kolminkertaisia korotuksia ansiosidonnaisiin etuuksiin. Lama-aikaan työttömyys tietysti on hieman kasvanut ja tulonsiirtojen varassa elää suurempi osa kuin ennen, mutta ei tämäkään selitä valtavia vajeita.
Suomessa julkinen sektori tuntuu käyttävän rahaa varsin holtittomasti johonkin, ja tämä joku olisi syytä paljastaa. Yritykset saavat miljarditukiaisia ja verohelpotuksia ja palstaviljelytyyppinen maatalous nielee kansallisena tukena saman verran ja vähän päälle.
Yksi järjetön himmeli on aluepolitiikka, joka on kätketty useammalle momentille. En edes halua arvata, kuinka monta miljardia tähän elättirakennelmaan vuosittain kipataan, mutta paljon siihen menee. Aluepolitiikan puolustajat ovat sitä mieltä, että näin on hyvä, sillä muuten väki muuttaisi kasvukeskuksiin, joihin pitäisi rakentaa kauheasti infraa ja asuntoja.
Tämä on teknisesti aivan totta.
Asiassa on kuitenkin kääntöpuoli, sillä jos tuo raha käytettäisiin asuntojen ja infrastruktuurin rakentamiseen, se olisi kertaluontoinen investointi eikä vuosittainen kulu. Pahimmissa elättimaakunnissa työttömyysprosentti taitaa huidella 25:n tuolla puolen. Jos näistä ihmisistä edes osa saataisiin töihin kavukeskuksiin, investointi alkaisi maksaa jopa itseään takaisin.
Puolueilla on kuitenkin fokus asiassa täysin hukassa.
Melkein kaikki muut puolueet paitsi Kokoomus lähtevät ratkaisemaan asiaa veronkorotusten kautta. Jotkut pellepuolueet eivät näe asiassa ongelmaa ensinkään vaan olettavat talouskasvun korjaavan asiat eikä tarvitse tehdä mitään. Pääasiassa seinähulluista koostuvat kristityt ilmeisesti luottavat siihen, että Herra täyttää valtion rahalaarit, sillä he eivät katso oikein minkään toimenpiteiden olevan tarpeellisia.
Veronkorotusten ongelma on se, että ne syövät talouskasvun, yksityisen kulutuksen ja sitä kautta työllisyyden eväitä. Yritystoiminta on Suomessa ahdingossa joka tapauksessa kun uuden yrityksen pitäisi olla melkein heti valmis vientiin, mikä maksaa ja vaatii osaamista. Kun kotimarkkinat ovat väkimäärällisesti pienet ja väki verotetaan persaukisuusrajalle, kotimaisella tulorahoituksella kasvaminen ja kansainvälistyminen on hankalaa, mistä syystä suomalaiset firmat tuntuvat päätyvän taskurahalla kasvuvaiheessa ulkomaisten firmojen tytäryhtiöiksi. Veronkorotukset ovat kaikelle tälle myrkkyä.
Ainut tapa parantaa asioita kestävästi ja mitään oleellista rikkomatta on ryhtyä
Tavoitteeksi pitäisi ottaa valtiontalous, joka olisi pitkällä aikavälillä ylijäämäinen niin kauan, että velan määrä BKT:stä saataisiin painettua 25 prosentin alapuolelle. Lamavuosina voi kyllä elvyttää jatkossakin, mutta huippusuhdanteessa pitää tehdä reippaasti positiivista tulosta ja maksaa velkoja pois eikä pyrkiä rakentamaan menoautomaatteja silloin kun niihin on hetkellisesti ja näennäisesti varaa
Vaalit ovat tältä osin huonoon aikaan.
Talouskeskustelun on kaapannut euroalueen ongelmien paisuttelu. Poliitikot tarttuivat hanakasti tilaisuuteen, sillä kotimaisen talousremontin suosio vaalikarjan keskuudessa on vähäinen, sillä kaikki kuvittelevat, että ainoa tapa säästää on irtisanoa sairaanhoitajia. Nyt tästä asiasta ei keskustella ensinkään kun savuverho saatiin aikaiseksi ja tiedotusvälineet tuntuvat patistavan tähän keskusteluun sangen huonosti.
Toinen ongelma on se, että seuraavassa hallituksessa näyttäisi olevan maaseutupuolue. Vaalitulos tuskin on sellainen, että Kokoomuksen, SDP:n ja Vihreiden ympärille saataisiin rakennettua vaalitulosta edes etäisesti kunnioittava enemmistöhallitus. Kepu tai Persut tunkenevat hallitukseen joka tapauksessa ja minkään aluepolitiikan lakkauttamiseen tähtäävän vaaliohjelman luominen on silloin täysin mahdotonta.
Näyttää siltä, että valtion holtiton velkaantuminen jatkuu ainakin seuraavan vaalikauden, mutta neljässä vuodessa voi hyvin käydä niin, että seuraava euroalueen kriisitalous on Italian jälkeen Suomi.
blog comments powered by Disqus