Lehdissä on ollut uutisia pariinkin otteeseen 18- tai 20-henkisistä somaliperheistä kaupungin asuntojonossa, ja joku työryhmäkin on nyt perustettu ratkomaan probleemaa.

Yleisesti tässä tulee eteen realiteetteja. 20 hengen perheasuntoja ei Helsingissä yksinkertaisesti ole. Ei vapailla markkinoilla, ei varsinkaan kaupungilla, sillä helsinkiläisperheet eivät ole tämän kokoisia. Kun ongelmaa ei kaupungin virastossa voi mikään työryhmä ratkaista ja lisärakentaminen tämän takia olisi turha menoerä, pitäisi koko asuntotukiaispolitiikkaa miettiä uudelleen.

Miksi olemme lähteneet siitä, että kunnan pitää antaa asunto sitä tarvitseville riskiryhmiin kuuluville (riskiryhmä=muut paitsi yksinäiset miehet) eikä niin, että perusturvaan kuuluu määräraha asunnon hommaamiseksi, ja tällä rahalla asunto hommataan sieltä mistä saadaan? Määräraha tietysti voi kasvaa perheen koon mukana ja sen kuuluukin kasvaa. Jos raha ei riitä asuntoon Helsingissä, mikä pakko on asua nimenomaan Helsingissä? Maaseudulla on isojakin asuntoja tyhjillään ja tarjolla halvalla, mutta miksi ne eivät kelpaa vaan tilaa pitää löytää maan kalleimmista neliöistä?

Jos asunto hommattaisiin ja maksettaisiin itse, kyse olisi valinnoista. Asuntoon voi pistää enemmän tai vähemmän sen mukaan, miten tärkeäksi asuinpaikkansa kokee.

Turvapaikanhakijoiden tapauksessa saavutettaisiin muitakin hyötyjä, kuten vähennettäisiin samaa kansallisuutta olevien ghettojen syntyvauhtia kaupunkeihin, minkä kaiken järjen mukaan pitäisi vauhdittaa sopeutumista kun elämäänsä ei voi elää omissa yhteisöissä ja samankielisten kuplissa, eivätkä yhteisöjen kyylät pääse myöskään samalla tavalla vahtimaan Suomessa syntyneiden tai lapsina Suomeen tulleiden nuorten elämää antaen heille mahdollisuuden murtautua helpommin pois oman ahdasmielisen kulttuurin ja uskonnon ikeestä halutessaan.

Nyt kuitenkin asuntopolitiikka toimii kokonaisuutena huonosti. Yksinäiset miehet eivät saa asuntoa mistään. Heille ei anneta rahaa, jolla he voisivat asunnon jostain hommata, vaan heidät laitetaan asuntojonoon sijalle 4200 ilman mitään toivoa asunnosta ikinä. Suurperheitä asuitetaan ahtaisiin kaupunkiasuntoihin, ja asuntopolitiikassa ei toimi mikään järkevä markkinatalous, jossa kalliissa paikoissa asuisivat ne, jotka tarvitsevat kallista asuinpaikkaa eniten.

Byrokratiaa nykyinen metodi toki tuottaa enemmän kuin se, että tukiaisluukulta vain annettaisiin enemmän rahaa.