Libyan sota
30/03/11 12:08
En oikein voi tai osaa ymmärtää niitä vaatimuksia, joiden mukaan Suomen pitäisi lähettää nyt lentokoneita ammuskelemaan Libyaan kun kerran Ruotsi on tyhmyyksissään niin tehnyt.
Libyan tilanne ei kuulu Suomelle ensinkään. Ei se oikeastaan kuulu Ruotsillekaan, mutta tuota puolueetonta teeskentelevää valtiota ei tällainen asia suuremmin kiinnosta. Nato-maat ovat aivan erilainen sotilaallinen blokki. En minä oikeastaan hyväksy näidenkään maiden sotatoimia, mutta asia on jossain määrin erilainen ja Libyan tilanne heijastuu kuitenkin suoraan Välimerellä oleviin kerhon jäseniin.
Libyassa tilanne on luisumassa ihmeen samanlaiseksi kuin Irakissa. Lontoossa pidetään taas kokousta, jossa mietitään, mitä tehdään Gaddafin jälkeen. Tällainen kokous pidettiin Irakin tapauksessakin, mutta eipä ollut suurta painoa tuon kokouksen aikaansaannoksilla, sillä tuontihallitus ei ole kyennyt lopettamaan
maan etnisiä konflikteja. Libya on etnisesti epäyhtenäinen kuten on myös Irak, ja ajatus siitä, että Libyan mahdollinen vallankumous hoituisi samalla tavalla kuin Egyptin ja Tunisian keikaukset ovat hoituneet, perustuu ehkä enemmän toiveiden tynnyriin kuin faktoihin.
Irakin ja Libyan erottaa oikeastaan se, että tuki Gaddafille näyttäisi olevan melko suurta. Saddamia ei lopulta kannattanut kovinkaan moni ja hän sai kyllä mennä, mutta sen jälkeen alkoi de facto sisällissota. Gaddafi on kuitenkin saanut liikkeelle runsaasti tukijoitaan ja ilman lännen väliintuloa kapina olisi kukistettu.
On täysin mahdollisuuksien rajoissa, että kapina kukistetaan nytkin. BBC:n mukaan yleinen mielipide Libyassa on aika kiikun kaakun. Kaikki haluaisivat lopulta olla voittajan puolella, mutta kun ei tiedetä, kuka lopulta voittaa, valtaosa on ottamatta kantaa toistaiseksi mihinkään. Jos Gaddafi pääsee niskan päälle, tuloksena on maa, jossa valtaosa itse asiassa kannattaa hänen hallintoaan tai ainakin hyväksyy sen.
Mitä tästä seuraa? Ennenkin pomminheitossa kunnostautunut hullu diktaattori, joka tuli juurineeksi sisällissodassa viimeisetkin opposition rippeet. Paluu ulkomaansuhteissa 80-luvulle. Pomminheitolla toteutettavia kostoiskuja, joita tehtaillaan avoimesti Gaddafin tuella ja rahoilla.
Käytännössä Gaddafia ei voi siis enää jättää valtaan. Tuloksena saattaa olla maasota, sillä jos pelkkä ilma-aseen käyttö ei riitä raskaasti aseistettuja hallituksen joukkoja vastaan, muuta keinoa ei ole. Onkohan Ruotsi valmis vielä lähtemään tähänkin sotaan?
Joka tapauksessa lopputulema on se, että vallankahvassa on ei-gaddafi, mutta maa on pommitettu paskaksi tai täysin paskaksi. Kun Libyassa elintaso on ollut perinteisesti melko korkea naapuruston maihin verrattuna johtuen öljytuloista ja melko pienestä väestöstä, en voi välttää ajatusta, että tuloksena on melko katkeroitunut kansa.
Suomi ei hyötyisi mitään siitä, että se lähtee tähän sotaan. Ruotsikaan ei hyödy tästä sodasta mitään, vaikkakin maailman yhtenä tärkeimpänä aseviejänä se mielellään käyttääkin tämän tilaisuuden mainostamiseen.
Sota loppuu joskus ja siellä on lopulta jonkunlainen hallinto ja melko tyytymätön kansa. Voisi kuvitella, että tässä tilanteessa sinne kannattaisi mieluummin rakentaa jotain ja myydä jotain sen jälkeen jos kauppa käy eikä pilata turhaan mainettaan sotaretkellä, jonka merkitys Suomelle on täysi nolla.
Suomen sisäpolitiikassa päivän lausunnoissa oli mielenkiintoinen ero Tarja Halosen ja Alexander Stubbin välillä. Stubb oli kategorisesti sotaa vastaan ja Halonen puolestaan sanoi harkitsevansa jos pyyntö tulee. Todennäköisesti Halosen kanta olisi myöskin ei, mutta olisi jotenkin voinut kuvitella, että tämän parivaljakon lausunnot olisivat menneet toisin päin.
Libyan tilanne ei kuulu Suomelle ensinkään. Ei se oikeastaan kuulu Ruotsillekaan, mutta tuota puolueetonta teeskentelevää valtiota ei tällainen asia suuremmin kiinnosta. Nato-maat ovat aivan erilainen sotilaallinen blokki. En minä oikeastaan hyväksy näidenkään maiden sotatoimia, mutta asia on jossain määrin erilainen ja Libyan tilanne heijastuu kuitenkin suoraan Välimerellä oleviin kerhon jäseniin.
Libyassa tilanne on luisumassa ihmeen samanlaiseksi kuin Irakissa. Lontoossa pidetään taas kokousta, jossa mietitään, mitä tehdään Gaddafin jälkeen. Tällainen kokous pidettiin Irakin tapauksessakin, mutta eipä ollut suurta painoa tuon kokouksen aikaansaannoksilla, sillä tuontihallitus ei ole kyennyt lopettamaan
Irakin ja Libyan erottaa oikeastaan se, että tuki Gaddafille näyttäisi olevan melko suurta. Saddamia ei lopulta kannattanut kovinkaan moni ja hän sai kyllä mennä, mutta sen jälkeen alkoi de facto sisällissota. Gaddafi on kuitenkin saanut liikkeelle runsaasti tukijoitaan ja ilman lännen väliintuloa kapina olisi kukistettu.
On täysin mahdollisuuksien rajoissa, että kapina kukistetaan nytkin. BBC:n mukaan yleinen mielipide Libyassa on aika kiikun kaakun. Kaikki haluaisivat lopulta olla voittajan puolella, mutta kun ei tiedetä, kuka lopulta voittaa, valtaosa on ottamatta kantaa toistaiseksi mihinkään. Jos Gaddafi pääsee niskan päälle, tuloksena on maa, jossa valtaosa itse asiassa kannattaa hänen hallintoaan tai ainakin hyväksyy sen.
Mitä tästä seuraa? Ennenkin pomminheitossa kunnostautunut hullu diktaattori, joka tuli juurineeksi sisällissodassa viimeisetkin opposition rippeet. Paluu ulkomaansuhteissa 80-luvulle. Pomminheitolla toteutettavia kostoiskuja, joita tehtaillaan avoimesti Gaddafin tuella ja rahoilla.
Käytännössä Gaddafia ei voi siis enää jättää valtaan. Tuloksena saattaa olla maasota, sillä jos pelkkä ilma-aseen käyttö ei riitä raskaasti aseistettuja hallituksen joukkoja vastaan, muuta keinoa ei ole. Onkohan Ruotsi valmis vielä lähtemään tähänkin sotaan?
Joka tapauksessa lopputulema on se, että vallankahvassa on ei-gaddafi, mutta maa on pommitettu paskaksi tai täysin paskaksi. Kun Libyassa elintaso on ollut perinteisesti melko korkea naapuruston maihin verrattuna johtuen öljytuloista ja melko pienestä väestöstä, en voi välttää ajatusta, että tuloksena on melko katkeroitunut kansa.
Suomi ei hyötyisi mitään siitä, että se lähtee tähän sotaan. Ruotsikaan ei hyödy tästä sodasta mitään, vaikkakin maailman yhtenä tärkeimpänä aseviejänä se mielellään käyttääkin tämän tilaisuuden mainostamiseen.
Sota loppuu joskus ja siellä on lopulta jonkunlainen hallinto ja melko tyytymätön kansa. Voisi kuvitella, että tässä tilanteessa sinne kannattaisi mieluummin rakentaa jotain ja myydä jotain sen jälkeen jos kauppa käy eikä pilata turhaan mainettaan sotaretkellä, jonka merkitys Suomelle on täysi nolla.
Suomen sisäpolitiikassa päivän lausunnoissa oli mielenkiintoinen ero Tarja Halosen ja Alexander Stubbin välillä. Stubb oli kategorisesti sotaa vastaan ja Halonen puolestaan sanoi harkitsevansa jos pyyntö tulee. Todennäköisesti Halosen kanta olisi myöskin ei, mutta olisi jotenkin voinut kuvitella, että tämän parivaljakon lausunnot olisivat menneet toisin päin.
blog comments powered by Disqus