Eduskuntaan tuodaan lähiaikoina laki avoliittojen omaisuudenjaosta erotilanteissa.

Tämä haiskahtaa lähinnä lakimiesten paratiisilta. Kristityt ovat hanketta vastaan siksi kun avioliitto lukee raamatussa ja tämä hanke vähentäisi avio- ja avoliiton eroa. Minun nähdäkseni kuitenkin mennään hieman metsään jos poistetaan ihmisiltä oikeus asua toisen ihmisen kanssa ilman, että altistaa itsensä lakimiesten kiusanteolle.

Nyt tällainen muoto on olemassa, ja jos on ilmeistä, että avioehdoilla ei päästä tyydyttävään tulokseen ja jompikumpi tai molemmat haluavat pitää kiinni omaisuudestaan ja tulevaisuuden tuloistaan, ei ole mikään pakko mennä naimisiin.

Avoliiton tuomisessa omaisuusriitelyn piiriin on lukuisia ongelma.

Mistä avoliitto oikein alkaa, ja mihin se päättyy? Mitä tapahtuu siinä tilanteessa, että lakimiesten astuttua paikalle toinen osapuoli kiistää, että mitään avoliittoa olisi koskaan ollutkaan? Kenen velvollisuus on silloin näyttää ja mitä? Väestörekisteriä ei voida pitää kovin luotettavana lähteenä, sillä kimppa-asuminen ei ole Suomessakaan kovin harvinainen juttu ja tuskin ainakaan harvinaistuu jos asumiskulut jatkavat laukalla. Mitäpä jos kämppis muutettuaan ryhtyy vaatimaan omaisuutta sillä perusteella, että väittää kyseen olleen tosiasiallisesti avoliitosta?

Valtaosa parisuhteista tuskin on alttiita millekään riitelylle, mutta nykyjärjestelmä muodostaa ongelman tilanteessa, jossa puolisojen tulot ovat hyvin erilaiset. Vaikka avioehto tehdään miten, enemmän tienannut joutuu helposti maksamaan jotakin avioehdon "kohtuullistamisen" takia, vaikka on tosiasiallisesti maksanut valtaosan pariskunnan menoista avioliiton aikana.

Jos tämä haittaa, siltä pitäisi olla joku muukin tapa ylitse kuin elellä itsekseen koko ikänsä ja varoa hymyilemästä kenellekään merkitsevästi. Minulla tätä ongelmaa ei tietysti juurikaan ole.

Nyt tuo tapa on avoliitto. Jos sitä ryhdytään sääntelemään, sääntelyn pitää olla hyvin, hyvin tarkkaa, jotta tehdään kaikille selväksi, mitä pitää tehdä ja miten, jos haluaa jonkun omaisuuden säilyvän omissa nimissään, ilman, että tuota voidaan kyseenalaistaa "kohtuullistamisen" keinoin myöhemmin.

Mieleen tulee lähinnä, missä on ylipäätään tarve tälle laille. Eikö aivan sama tulos voitaisi saavuttaa lisäämällä ihmisten tietoisuutta siitä, että yhdessä maksettu asunto kannattaa laittaa molempien nimiin eikä toisen? Voisiko ajatella, että asuntolainaa myöntävän pankin ja toimiluvallisen kiinteistövälittäjän voisi velvoittaa terottamaan tätä kaupantekotilanteessa, jotta kenellekään ei jää varmasti mikään epäselväksi?

Henkilökohtaisiin säästöihin, vaikkapa eläkesäästöihin, koskeminen avoliiton purkautuessa vaikuttaa epäoikeudenmukaiselta, ja jos ex-pariskunta riitelee siitä, kuka saa aaltovaasin ja kuka saa wc-harjan, on aivan turhaa päästää lakimiehiä rahastamaan tästä, ja joku voisi virkansa ohella käydä sanomassa tällaisille "hiljaa pellet". Ainoa merkittävä ja yhteiseksi katsottava omaisuus suomalaisella minkään muotoisella parilla on asunto, ja jos tämä laitettaisiin valmiiksi molempien nimiin, ongelma olisi tiessään eikä tarvitsisi yrittää arvata, milloin kyse on ollut avoliitosta ja milloin ei.

Sen sijaan, että korjataan lakeja erotilanteita varten, olisi syytä korjata lakeja onnellisen elämän aikaa varten.

Nyt meillä on lainsäädännössä epäoikeudenmukaisuuksia siltä osin, että avoliitto saattaa estää esimerkiksi työmarkkinatuen saamisen, sillä avopuolison tulot otetaan joissain tulonsiirroissa huomioon. Näin ei mielestäni kuuluisi olla, vaan nämä asiat pitäisi käsitellä henkilökohtaisen tilanteen perusteella eikä sen mukaan, mikä tulee julkiselle sektorille halvimmaksi.