Ennen kuin Barack Obama valittiin presidentiksi, Euroopassa jokainen vähänkin vasemmalle vinksallaan oleva media, eli Suomessa kaikki ja muissakin maissa useat sekä kovin, kovin moni maltillista tai jyrkempää vasemmistoa edustava, piti hänen todennäköistä valintaansa lähes messiaanisena asiana.

Jutta Urpilainen ehti kertomaan Obaman valinnan jälkeen, että nyt amerikkalaiset ovat ottaneet merkittäviä askelia kohti SDP:n arvoja ynnä muuta potaskaa, ja tämän sortin puppua sai lukea monesta tuutista. Sodat loppuvat, köyhyys poistuu, sosiaalidemokratia valloittaa Amerikan, Lähi-Idän umpisolmu ratkeaa, suurvalta lakkaa käyttäytymästä suurvallan lailla ja jatkossa kuuntelee korvat höröllä kun eurooppalaiset neuvovat, miten asiat oikeasti pitää tehdä.

Missä nämä auguurit ovat nyt?

Mielestäni Obama ei ole pärjännyt huonosti tässä vaikeassa tehtävässä. Sen sijaan jokaiselle USA:n politiikkaa tuntemattomallekin lienee tullut jo tässä kohtaa selväksi, ettei suurvalta lakkaa olemasta suurvalta vain siksi, että presidentiksi valitaan ei-valkoinen.

USA:n presidentti ei ole runsaasta vallastaan huolimatta erityisen vapaa poliittinen toimija. Vaalikampanja maksaa todennäköisesti satoja miljoonia, ja tätä rahaa ei kerätä slummien asukeilta vaan äveriäimmiltä suuryrityksiltä. Valituksi tuleminen edellyttää lisäksi, ettei ärsytä tiettyjä vaikutusvaltaisia ryhmiä, kuten vaikkapa juutalaisia tai sotilaita. Riviamerikkalainen eroaa muista länsimaalaisista sangen suuren konservatiivisuutensa takia, ja liian radikaaleja asioita visioiva presidentti vaihdetaan seuraavissa vaaleissa joko toiseen saman puolueen edustajaan tai jos tätä ei tehdä, toisen puolueen henkilöön. Vaikka rannikoilla ollaankin liberaalimpia kuin punaniskaisella raamattuvyöhykkeellä, ei heitä silti voi verrata tässä vastaaviin kaupunkilaisiin läntisessä Euroopassa.

Obamalle asetettiin aivan täydellisen mihinkään perustumattomia odotuksia Manner-Euroopassa. Minusta olisi mukava lukea joskus analyysiä tästä hullutuksesta, jos edes joku näistä oraakkeleista uskaltaisi tunnustaa olleensa väärässä. Väärässä oleminen ei kuitenkaan ole mikään synti suomalaisessa toimittajakunnassa, poliittisessa etulinjassa ja itsensä intelligentsiaksi ylentäneessä yliopistoväessä, sillä maailmasta tuskin löytyy monestakaan maasta älymystöä, joka on onnistunut olemaan kategorisen väärässä melkein kaikissa asioissa oikeastaan aina, ja kukaan ei tunnu huomaavan mitään.