Suomen asutus tiivistyy viiden kasvukeskuksen ympärille. Noista viidestä tosin Oulu taitaa olla lähinnä Nokian varassa, eli jos Nokia pistää joskus pillit pussiin, sieltä häipyy aika paljon ja kriittinen massa voi olla koetuksella. Onhan siellä jotain lääketiedettä kai myös, eli uskotaan nyt tuo viiden lista.

Sen jälkeen esitetään kuitenkin sama fraasi kuin näissä aina kuuluu esittää. Jos koko maa halutaan pitää asuttuna, maaseudun ja kaupunkien pitäisi kehittyä tasapuolisesti. Hieno homma, mutta miten se tehdään ilman tulonsiirtoja kaupungeista maaseudulle?

Kaikennäköiset maaseudun tasapuolisen kehittymisen visiot tuntuvat aina perustuvan siihen, että kunhan kaupunkien kehittymistä hidastetaan tarpeeksi ja ammennetaan rahaa maaseudulle, maaseutu "kehittyy" tasapuolisesti. Ei tämä ole mitään kehitystä. Kehitystä olisivat sellaiset toimet, joiden avulla maaseutu tulisi toimeen omillaan yhtä hyvin kuin kaupungit, mutta sellaista temppua ei ole keksitty Suomessa eikä missään muuallakaan.

En tahdo mitenkään väheksyä maanviljelijöiden ponnistuksia tai maaseutua asuinpaikkana niille, jotka sen haluavat valita. Kriittisen massan ja asiakaskunnan puute ympärillä rajoittaa kuitenkin voimaperäisesti sitä, mitä kaikkea siellä voi ja kannattaa tehdä. Kun tilanne on tämä ja puhtaasti taloudellisilla mittareilla kaupunkien mahdollisuudet ovat runsaammat, lienee kohtuullisen toivotonta kuvitella, että lopputulos olisi taloudellisilla seikoilla mitattuna samanlainen, taloudellisiksi seikoiksi lasketaan matka kirjastoon tai terveyskeskukseen. Maaseudulla viihtyvät tuntuvat painottavan enemmänkin laadullisia kuin taloudellisia seikkoja, mutta näitä ei voida yhteismitallistaa. Minun arvomaailmassani oma järvenranta ei ole kovinkaan korkealla verrattuna kulmapubiin, josta saa lämmintä olutta, ja joku toinen ajattelee päinvastoin. Kun ainoastaan taloudelliset seikat voidaan yhteismitallistaa rahaksi, näin myös tehdään, ja esitetään toiveita tai vaatimuksia siitä, että tämän mittarin pitäisi näyttää suunnilleen samaa kaikkialla.

Tämän hetken maailmassa kaupungit ovat talouskasvun moottori, vieläpä niin, että suuret kaupungit ovat sitä enemmän kuin pienemmät. Kun Suomessa suuria kaupunkeja ei oikeastaan edes ole ja lähimmät kaupungin kokoiset mestat taitavat olla Pietari, Berliini ja Hampuri (Varsovaa ei lasketa, kun siellä asuu puolalaisia), tarvittaisiin Suomessa perinteisen kepuvetoisen aluepolitiikan sijaan kasvukeskuspolitiikkaa.

Pääkaupunkiseudun kasvamista 50%:lla nykyisestä väkimäärällä mitattuna pitäisi kannustaa eikä haitata, ja poistaa kaikkia niitä esteitä, joita tuolla kasvulla nyt on. Näitä esteitä löytyy nyt kaavoituksesta, rakentamisesta ja niihin liittyvistä valitusprosesseista. Muut neljä kasvukeskusta voisivat kasvaa sadalla prosentilla aivan huoletta. Ja koska kasvu tarvitsee rutkasti rahaa, tämä raha voidaan ottaa siitä rahasta, jolla nyt elätetään maaseutua ja tuotetaan turhanpäiväisiä palveluita paikassa, joissa niillä ei ole kysyntää.

Tällaisten visioiden miettimiseksi Kepu pitäisi saada rivakasti oppositioon, sillä Kepun ehto hallitusyhteistyölle on juuri vääränlainen, maaseutua kaupunkien kustannuksella hyödyttävä aluepolitiikka, joka ei ole kuin veden kantamista kaivoon, jossa se ei pysy kuitenkaan. Kokoomuksen, SDP:n ja/tai Vihreiden välillä yhteisten asioiden löytäminen kaupunkipolitiikasta on huomattavasti helpompaa, vaikkakaan ei täysin ongelmatonta, sillä yksi noista puolueista pitää Espoota kaupunkina.