Hesari kertoo, keihin suomalaiset luottavat ja keihin eivät.

Tavallaan tuloksissa ei ole mitään erityisen yllättävää, sillä suomalaiset ovat ennenkin luottaneet aika sokeasti poliisiin ja puolustusvoimiin mutta sangen vähän puolueisiin ja lehtineekereihin. Muutama havainto kuitenkin pistää silmään. En tiedä, onko Ceausescun kannatuslukuja muistuttava arvosana poliisille ja tuomioistuimille aivan paikallaan, mutta matalahko luottamus lehdistöön ja televisioon on terve ilmiö, koska epäluottamus on lähdekritiikin ensimmäinen askel. Jos asiat ovat totta siksi, että lehdessä sanotaan niin, kukaan ei viitsi ottaa selvää asioista sen laajemmalti. Jokainen meistä tietää, että kun valtakunnallisessa lehdessä on artikkeli, joka kuuluu oman asiantuntemuksen piiriin, artikkelin lukeminen herättää vähäistä suurempaa noloutta tai kiukutusta, koska paljastuu, että toimittaja ei ole ymmärtänyt kirjoittamastaan asiasta oikeastaan mitään. Kun tämän yleistää niihinkin artikkeleihin, joiden taustoista ei itse tiedä kaikkea, saakin jo aika hyvän käsityksen siitä, miksi lähdekritiikki on paikallaan.

Minusta on kuitenkin kiinnostavaa, että jokseenkin munaton ja konkurssikypsä YK nauttii suurempaa luottamusta kuin suomalaisen sisäpolitiikan pyhä tammi ammattiliitot. Isoin itsetutkiskelun paikka kuitenkin liittyy ympäristöjärjestöihin. Kun samalla sivulla olevan taulukon mukaan 90% suomalaisista pitää ympäristönsuojelua tärkeänä tai erittäin tärkeänä asiana, selvästi tärkeimpänä tutkituista asioista, ympäristöjärjestöjen kehnohko luotettavuus kielii ryssitystä tilaisuudesta. Asia kiinnostaa ja asiaa pidetään tärkeänä, mutta asian puolestapuhujat tuntuvat puhuvan yleisön ohitse ja ovat menettäneet näin kansan syvien rivien tukeen nojaamisesta kumpuavan vaikutusvallan.

Missä vika? Ovatko järjestöt hommanneet puhemiehiksi vääriä ihmisiä, joiden tapa ilmaista asioita ei herätä luottamusta? Ovatko teemat vieraita kaupunkilaisille? Vai saavatko ympäristöjärjestöt kokonaisuutena huonon arvosanan siksi, että koko shown on varastanut sangen epämääräinen Greenpeace, joka kuitenkin tuntuu voitelevan mediaväkeä ahkerasti, koska sen kantaa kysytään kaikkiin asioihin ja sen jokainen hillunta jossain puun latvassa tai satamassa vastustamassa suomalaista teollisuutta, suomalaista työtä tai sähköä välittyy lähes viikottain jokaiseen kotiin?

Olisiko järjestöpohjainen ympäristönsuojelu eksynyt rääseikköön?