Mollaanpa vielä Ruotsia kun kerran siellä on keksitty tällainenkin asia.

Olen joskus aina ihmetellyt sitä, missä välissä lapset saavat oikein kasvaa aikuisiksi kun aikuiset tuntuvat kyttäävän heitä koko ajan. Vapaa-aika on ohjelmoitua seuratoimintaa tai jotain muuta vastaavaa, jossa aikuinen kertoo ja lapset tottelevat. Nyt sitten Ruotsissa on päädytty siihen, että aikuinen kertoo, keitä tulee kutsua syntymäpäiväjuhlille. Moista asiaa ei voi jättää lapsen päätettäväksi. Ymmärrän, jos vanhemmat haluavat asiaan vaikuttaa, mutta koulun ei pitäisi tällaisen asian kimpussa nysvätä.

Mainitussa tapauksessa lapsi olisi halunnut jättää itseään kiusanneet kutsumatta ja opettaja oli sanonut ettei se käy, koska kiusaajat ahdistuvat. Tämä asenne on aivan täydellisen syvältä. Minun nähdäkseni lapset oppivat käyttäytymään aikuisena sivistyneesti ja herrasmiesmäisesti osaltaan juuri siksi, että he huomaavat teoillaan olevan seurauksia. Hyvistä teoista seuraa hyviä asioita ja pahoista pahoja. Jos joku voi näpäyttää kiusaajaansa kutsumalla nenän edestä kaikki limsa- ja munkkipatojen ääreen, kiusaaja sai juuri terveellisen opetuksen. Ehkä hän oli jostain asiasta niin nyreissään, että pitää siltikin kiusaamista parempana vaihtoehtona, mutta se on hänen ongelmansa.

Jos nyt kuitenkin tasa-arvopuppu on viety niin pitkälle, että kiusata voi opettajan selän takana niin paljon kuin vain ehtii, mutta opettajan silmien alla kiusaajaa pitää ymmärtää, mitä me oikein tässä opetamme? Sen, että syy- ja seuraussuhteita ei ole? Aikusena on, joten parempi opetella lapsena. Sen, että kaikki ovat toisten silmissä tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia? Eivät ole, tämäkin asia on parempi opetella lapsena eikä uskoa pullantuoksuista puppua siitä, että olemme kaikki aivan yhtä arvokkaita. Nämä ihmisten arvot ovat jokaisen mielessään muodostama asia eivätkä mikään koulun opettama universaali fakta.

Aikuisten maailmaan viskattava, kaiken pehmohölynpölyn sisäistänyt lapsi joutuu lopulta pettymään. Isosti.

Ehtivätkö lapset enää opetella aikuisena elämistä lapsuutensa ja leikkiensä kautta, vai ovatko aikuiset jatkuvasti paikalla pilaamassa asioita ja tuputtamassa omia arvojaan? Yksi pärjää voimalla, yksi oveluudella, yksi sosiaalisesti, yksi jotenkin muuten. Jokainen oppii näitä asioita pikku hiljaa jo siinä kun mietitään, mitä leikitään ja kenen säännöillä. Jos aikuiset ovat paikalla kertomassa, mitä leikitään ja mitä kukin nyt tekee, lapsista tulee aikuisten shakkinappuloita, joita tönitään johonkin sen sijaan, että he tekisivät jotain itse.

En yhtään ihmettele sitäkään, että aina vähän väliä pullahtaa jotain ongelmia lasten, lastensuojelun ja netin virtuaaliyhteisöjen syövereistä. Sinnehän lapset pakenevat lapsuuttaan elämään jos sitä ei voi ilman aikuisen valvontaa enää elää missään muualla. Tässä on ongelmana se, etteivät vanhemmat voi sitä oikein valvoa edes syrjemmältä toisin kuin silloin, kun lapset leikkivät pihassa keskenään tai pelaavat palloa jossakin, mutta ilman räyhäävää valmentajaa ja kilpailumentaliteettia.

Mutta enhän minä toki lasten kasvatuksesta mitään tiedä.