Firmojen ikärakenteesta
18/04/08 15:47
Kalle Isokallio kirjoitti Iltalehmän kolumnissaan parisen viikkoa sitten siitä, että yrityksissä on edessä ongelmia kun vanhat johtajat istuvat kuin tatit paikoillaan eivätkä tee tilaa nuoremmille. Valitettavasti en löydä linkkiä tähän hätään itse juttuun. Ajatus oli kuitenkin se, että normaali urakierto on häiriintynyt voimassa olevan häiriön takia, kun suurten ikäluokkien väkeä nimitettiin aikanaan paljon vastuullisiin tehtäviin kun oli pakko ja nämä istuvat näissä hommissa edelleen.
Asia on sinänsä tärkeä, eikä koske vain firmojen ylintä johtoa. Yllättävän monessa firmassa 2000-luvun alun lama näytti pienissä mitoissa, mikä ongelma asiassa on. Kun firmat valuivat laman takia pavunlaskijoiden komentoon ja ovat siellä yhä, monessa firmassa keksittiin rekrytointikielto keinoksi säästää. Yllättävän monessa firmassa pitää tänäkin päivänä saada rekrytointiin lupa osastonjohtajalta, talousjohtajalta, henkilöstöjohtajalta, toimitusjohtajalta, paavilta ja Ukko ylijumalalta.
Nykyisin lupia heltiää vaikka byrokratia onkin älytön ja pelkästään hiilidioksidia lisäarvonaan tuottava. Mutta jos viiteen vuoteen ei esimerkiksi it-alan firmaan palkattu ketään, mitä oikein tapahtui? Nuoria ei tullut taloon. 35-vuotiaat vaihtoivat firmaa, koska työilmapiiri oli muuttunut ankeaksi. Vanhemmat olisivat halunneet vaihtaa firmaa, mutta suomalaisen ikäsyrjinnän takia se oli jokseenkin mahdotonta. Kun sitten ruvettiin palkkaamaan uutta väkeä lähinnä aloittelijoiden palkoilla, hakijat olivat 25-vuotiaita kuten kuuluukin, mutta heidän sovittamisensa 50-vuotiaiden työyhteisöön ei liene ollut sieltä helpoimmasta päästä hommia.

Pitkällä tähtäimellä firmat tarvitsevat kaikenikäistä väkeä pysyäkseen jatkuvina ja kehittyvinä. Nuorilla on ideoita, intoa ja energiaa. Vanhemmilla taas on kokemusta, näkemystä ja muutosvastarintaa, ja nämä yhdistämällä pöhköimmät ideat ammutaan alas, mutta firma ei jää makaamaan paikoilleen.
Yhtään paremmin ei mene niillä firmoilla, jotka ovat nyt nuorten komennossa, mutta kaikki ovat suunnilleen samanikäisiä. Jos firma on vielä olemassa 20 vuoden kuluttua, on hyvin mahdollista, että siellä on edelleen sama klikki, ja nuoret eivät firmasta ole enää työnantajana kiinnostuneita.
Isokallioon takaisin. Hän piti kirjoituksessaan pääsyynä sitä, että valta vetää puoleensa ja johtajat eivät olisi valmiita tämän takia siirtymään syrjään. Tunnen jonkun verran tällaista puheena olevaa johtoa, ja jokainen, jolla on ollut mahdollisuus, on siirtynyt syrjään pelaamaan golfia aivan vapaaehtoisesti. Ongelma ei nähdäkseni ole johtajissa vaan siinä, että tällä hetkellä heidän oletetaan tekevän tämä tilan antaminen nuoremmille omalla kustannuksellaan. Jos jätetään pois pörssin viisi arvokkainta yritystä, edes toimitusjohtajat eivät tienaa mitään päätähuimaavia summia ja ylin johto eli TJ:n alapuolella olevat, todennäköisesti ovat jossain 300 tonnia vuodessa bruttona -tuloluokassa, valtaosa tuskin edes siinä.
Kun tästä ottaa pois verot, asumisen kustannukset Jollaksessa, auton, golf-osakkeet, maailman kiertämisen 1. luokassa ja muut johtajan arvolle sopivat harrasteet, paljonko tuosta rahasta jää säästöön sitä varten, että voi siirtyä kymmenen vuotta ennen eläkeikää golfia pelaamaan täysipäiväisesti? Vastauksen tiedämme, ei siitä jää, ja kun pois työelämästä viisikymppisenä ilman mitään tuloja siirtyminen romauttaa myös eläketulon, rahaa ei tarvitse riittää 15 vuoden elämiseen vaan 30 tai 40 vuoden. Joten nähdäkseni ongelma ei ole johtajien halussa takertua valtaan vaan johtajien halussa takertua elintasoon.
Tämä elintaso-ongelma olisi helposti ratkaistavissa, jos firmat maksaisivat johtajilleen siitä, että he häipyvät vapaaehtoisesti kun maileja alkaa olla mittarissa tarpeeksi. Mutta näin ei tehdä, ja jos tehtäisiin, iltapäivälehdistö mussuttaisi, että taas rötösherrat vilungilla rehellistä petkuttavat ja herrat ne porskuttavat ja duunari jää täysin ilman.
blog comments powered by Disqus