Hesarissa pääkirjoitustoimittaja kirjoittaa Espanjan tiestä diktatuurista demokratiaksi, muutoksen nopeudesta ja yleisestä tehtävässä onnistumisesta.

Kirjoituksessa on monia hyviä näkökantoja siitä, miksi Espanjassa on onnistuttu. Ehkä tärkein niistä se, että Espanjassa ymmärrettiin jättää menneet taakse eikä ryhtyä vaatimaan kostoa Francon kannattajille. Tällaiset teot ovat epäilemättä diktatuurien uhreille epämiellyttäviä, mutta pitkä syyllisten etsimisprosessi vain pitää auki vanhoja haavoja kun asiat ovat esillä jatkuvasti. Käytännössä juuri ketään ei koskaan kuitenkaan tuomita, vaan prosessi itsessään kestää niin kauan, että epäillyt rosvot liittyvät ilmavoimiin ennen kuin lopullinen, kaikki oikeusasteet läpikäynyt prosessi on valmis.

Tärkein kuitenkin puuttuu.

Kirjoitus antaa ymmärtää, että Espanja kävisi esimerkistä nykyisille epädemokraattiselle maailmalle siitä, miten siirtymä demokratiaan tapahtuisi. Tämä ei mitenkään saata pitää paikkaansa kuin ehkä hyvin harvoissa tapauksissa. Vika ei ole Espanjassa ja siellä toteutetussa tavassa vaan siinä, että valtaosa maailman epädemokraattisista maista ei ole koskaan käynyt läpi minkäänlaista demokratiaan johtavaa prosessia.

Samasta syystä amerikkalaisten demokratianvientiprojektit kusevat järjestään. "Siinä on uurna, miksi et jo äänestä" -tyyppinen demokratia on sisällötön ja historiaton olio. Kun yhteiskunta ei ole koskaan perustunut minkäänlaisiin sopimuksiin vaan pelkkään vahvimman mielivaltaan, demokratia ei juurru käsitteenä mitenkään, sillä epäluulo vallankahvaa kohtaan on liian syvää eikä vallankahvalla ole halua ja kykyä toimia sääntöjen mukaisesti.

Vallankahvaa tietysti pitääkin epäillä, ja tämän epäilyn toteutumiseksi tiedotusvälineiden pitää olla vapaita. Epäilyn ja epäluottamuksen välillä on kuitenkin iso ero. Jos vallankahvaa ei kuunnella missään tilanteessa siksi kun ei ole tapana tehdä niin vaan yrittää elää elämänsä siten, että kukaan vallassa oleva ei huomaisi, ei demokratia käytännössä toimi vaan nostaa vain tilalle vaalidiktaattoreja, joiden ainoa motivaatio työlle on pöhniä kassa ja lähteä lopulta maanpakoon.

Tästä syystä Espanjan malli on aivan yhtä vientikelvoton kuin Amerikan mallikin, ja länsimaat tekisivät viisaasti lopettamalla demokratian pakkosyöttämisen sellaisiin paikkoihin, joissa sillä ei ole mitään menestymisen mahdollisuuksia.