Esimerkiksi kelpaavaa välistävetoa
19/03/08 20:35
Hinnoissa esiintyvästä Suomi-lisästä olen kirjoitellut usein. Tänään löysin tällaisen uutisen, jossa mielestäni yksi välistävetäjä ilmoittautuu.
Sähkön kuluttajahintaa ei siis kannata laskea vaikka "raaka-ainekustannukset" ovat laskeneet puoleen. Sillä perusteella, että kyllä ne hinnat kuitenkin taas joskus nousevat. Tämä perustelu on täydellisesti mieltä vailla. Nimittäin jos hyväksyisimme tämän perustelun, meidän tulisi ehdottaa sähköyhtiöille myös hinnankorotuksista luopumista. Nyt ne korottavat kuluttajahintoja heti kun tuotantohinnat/hankintahinnat nousevat, mutta jos tuo esitetty perustelu on validi, sähköyhtiön pitäisi olla hintoja korottamatta, sillä hinnat kyllä laskevat joskus ja sitten hintataso on taas oikea.
Kun kaikki merkittävät sähkönjakelijat ovat tulleet maagisesti samaan, täydellisen absurdiin lopputulokseen, ei tarvitse olla kaksinenkaan auguuri jos povaa, että taustalta löytyisi ilmiselvä hintakartelli. Jos siis joku viitsisi asiaa tutkia. Fortum, Helsingin energia ja muutama muu mafioso vain tuntuvat osaavan hoitaa poliitikkosuhteet, sillä tälläkään kerralla tuskin näemme, kun hat-hat-hat -miehet kantavat rekkoihin tuhansia peeseitä ja vielä useampia arkistokaappeja ja ryhtyvät tutkimaan, mitä sieltä oikein löytyykään.

blog comments powered by Disqus