Labour ja Gordon Brown ovat keksineet kolme kuukautta ennen vaaleja, että vaalijärjestelmä kaipaa kiireellistä uudistamista.

Labourin uudistusehdotus pitää sisällään eräänlaisen negatiivisen äänen antamisen. Tällä hetkellä äänestetään yhden hengen vaalipiireissä, ja eniten ääniä saaneen puolueen ehdokas tulee valituksi ja muut äänet menevät hukkaan. Mitään suhteellista vaalitapaa ei siis ole.

Tämä on pitänyt käytännössä pienpuolueet poissa parlamentista. Liberaalien kannatus on väliin ollut Labouria suurempaakin, mutta vaaleissa kussakin vaalipiirissä pääehdokkaat ovat melkein aina toryt vastaan labour, ja jompi kumpi näistä voittaa.

Nyt Brownin tekemä ehdotus on sellainen, että ehdokkaat laitettaisiin suosituimmuusjärjestykseen ja tässä mallissa eniten ääniä saanut tulisi valituksi. Tässä on käytännössä negatiivisen äänen elementti, sillä jos vaalipiirissä on vaikkapa viisi ehdokasta ja laskennassa äänet olisivat nollasta neljään sen mukaan, millä sijalla ehdokas on, vakaasti yhtä puoluetta vastustava antaisi juuri sille nollan.

Ehdotusta on sekä kritisoitu että kannatettu. Liberaalit suhtautuvat siihen varauksellisen myönteisesti, pienpuolueet ehdottoman myönteisesti. Totta on, että nykyinen vaalijärjestelmä sorsii pienpuolueita, mutta totta on myös se, että Britanniaa on hallittu enemmistöhallituksilla iät ajat ja mantereelta tuttuja koalitiohallituksia ei suosita. Jos vaalitulos on sellainen, että mikään puolue ei saa enemmistöä, politiikka käytännössä pysähtyy ja pääministeri järjestää pian uudet vaalit, mikä on täällä hänen oikeutensa koska hyvänsä.

Tässä on nähtävissä Labourin hätäkakka. Kannatusluvut ovat olleet sille murhaavia. Jos vaalit olisi järjestetty viime syksyn tilanteen mukaan, konservatiivit olisivat saaneet vaaditun ehdottoman enemmistön ja peli olisi ollut sillä selvä. Noista luvuista toryjen kannatus on laskenut, ja jos vaalit järjestettäisiin viime viikon lukujen mukaan, mikään puolue ei saisi enemmistöä. Toryt olisivat suurin puolue, mutta tuloksena olisi silti ns. hung parliament, mitä se sitten suomeksi liekin.

Labourin toive on se, että toryjen noste on nyt kadonnut ja suunta on kääntynyt alaspäin. Jos he saavat aikaiseksi vaalijärjestelmäuudistuksen, joka käytännössä takaa hung parliamentin syntymisen, labour saa pari kolme kuukautta hengähdysaikaa ennen uusia vaaleja ja tilaisuuden yrittää kiriä eroa kiinni. Toryt ovat ilmoittaneet jo kumoavansa tämän vaalijärjestelmän jos se tulee ja jos he pääsevät valtaan, ja seuraavat vaalit voitaisiin aivan hyvin käydä perinteisellä vaalitavalla, jossa Labourilla saattaisi taas olla mahdollisuus jos puheenjohtajavaihto menee hyvin.

Käytännössähän tämä vaalijärjestelmä lisäisi pienpuolueiden määrää parlamentissa. Kun valituksi tulee lähinnä hajuttomia, mauttomia ja tuntemattomia, joita kukaan ei vastusta jättämällä heidät listan pohjille vaan jokainen pistää juuri heidät keskivaiheille, vaalitulos voisi olla todella yllättäväkin. Joka tapauksessa varmaa on, että lisäämällä parlamenttiin pienpuolueiden jäseniä, todennäköisyys sille, että kumpikaan perinteisistä valtapuolueista saa ehdotonta enemmistöä, on vähäinen.

Britanniaa ei ole perinteisesti hallittu koalitiohallituksilla. Kyllähän sellainen voitaisiin synnyttää, mutta kulttuuri sellaisen kanssa toimimisesta lehmänkauppoineen, ei todennäköisesti olisi aivan helppoa omaksua. Kun vallankahvassa on vain yksi puolue, pääministeri sen puheenjohtajana joutuu vastaamaan kaikista hallituksen tekemisistä, kun taas koalitiohallituksessa pääministeri joutuu selittelemään parhain päin myös muiden puolueiden agendoja, ja pääministeriä ei voida pitää vastuussa siitä, jos hallituskumppanit eivät jotain hanketta hyväksy.

Ei tässäkään ole mitään yhtä ja oikeaa tapaa. Mantereen koalitiotapa hallitusohjelmineen tuntuu toimivan, mutta niin tuntuu myös Britannian yksipuoluevaltakin, jossa asioita taklataan sitä mukaa kun niitä tulee eteen sen sijaan, että selataan jotain muutama vuosi aikaisemmin tehtyä hallitusohjelmaa budjettikehyksineen.

Kulttuurillisesti kyse on kuitenkin kovin eri asioista, ja tässä mielessä muutos vain vallankahvaan epätoivoisesti takertuvan, Irakin sotaretkellä itsensä ryvettämän Labourin pelastamiseksi tuntuu järjettömältä.