Toivottavasti hanska pitää
15/10/07 15:56 Filed in: Politiikkaa | Suomi
Tehyn rettelöinnistä on myös ympäröivälle yhteiskunnalle positiivisia vaikutuksia.
En usko Suomessa asioiden menevän aivan täydellisesti alamäkeä, vaikka tuon toimiston väki tukisi sairaanhoitajia myös joukkoirtisanoutumisilla tai olisivat lakossa jokseenkin yhtä pitkään kuin Elannon hevosmiehet. Sen sijaan Naisasialiitto Unioni ja kepulinaiset ja muutkin naisjärjestöt saavat aikaiseksi ajamalleen asialle vahinkoa tahattaan. Hyvää tarkoittavat hölmöt saavat hiukan alle puolet suomalaisista kylläsymään koko asiaan ja vetämään oman moraalisen tukensa hoitajien asialta tekemällä tästä aivan tavallisen työmarkkinariidan sijaan naisasian, jossa riistäjämiehet sortavat raatajanaisia.
Suomalaiset suhtautuvat ay-toimintaan ja etujen ajamiseen neuvottelupöydissä lähtökohtaisen suopeasti. Naisasiaväki sen sijaan puuhaa pääosin niin päättömien asioiden kanssa, etten ainakaan itse ay-pomona haluaisi minkäänlaisia tuenilmauksia tästä leiristä. Jo viime viikolla nähtiin yhden teknisen alan liittopomo toppuuttelemassa hoitajien vaatimuksia enkä usko, että hän jää ainoaksi. Koko Tehyn kampanja perustuu siihen, että ne toivovat vihaisten ihmisten vaativan heidän puolestaan lisää rahaa valtiolta eikä kunnilta, sillä Tehyssä tiedetään kuntien tilanne kyllä varsin hyvin.
Mutta jos tämä leimautuu nyt sukupuolikysymykseksi eikä ay-toiminnaksi, merkittävää tuenilmausta kansan syvistä riveistä ei ole odotettavissa.