Kulttuuriministeri kuutamolla
01/09/11 17:58
Kulttuuriministeri Arhinmäki vaikuttaa olevan talousasioista ja siihen liittyvästä politiikasta suunnilleen yhtä pihalla kuin pronssinen Lenin-patsas, mutta jälkimmäisen jälleenmyyntiarvo on suurempi.
Arhinmäki syyttää Euroopan velkakriisistä kapitalismia ja “markkinoita” ja kun nyt on velkakriisi, Arhinmäen ratkaisu ongelmaan on yksityiselle sektorille ja sitä kautta kuluttajille suunnattu kostotoimien paketti.
Kuten kirjoitettu on, Euroopan velkakriisi on nimenomaisesti julkisen vallan velkakriisi eikä yksityisen sektorin. Minulle jää hieman hämärän peittoon, miten valtioiden eläminen yli varojensa tulee ratkaistuksi kunhan yksityistä sektoria kiusataan nykyistä enemmän. Arhinmäki näyttääkin
elävän siinä harhaluulossa, että kun nykyinen lama alkoi pankkikriisinä pääasiassa USA:ssa ja Britanniassa (Suomessahan pankit eivät tarvinneet minkäännäköistä apua ja tukea), kaikki sen jälkeen tuleva johtuu myöskin pankkikriisistä.
Irlannin ylivelkaantuminen todellakin johtuu pankkikriisistä, muttei ole kansainvälisen kapitalismin salaliiton tulos vaan Irlannin omatekoinen rakennelma, jossa kukaan ei huomannut, että kansantuote kasvaa ainoastaan siksi, että väki myy asuntoja toisilleen joka päivä hieman kalliimmalla. Nykyinenkin sääntely olisi mahdollistanut jopa Irlannissa asiaan puuttumisen jos olisi ollut tahtoa ja näkemystä, mutta sitä ei sieltä löytynyt kuten ei löytynyt pankkivalvojalta Islannissakaan.
Kreikan, Portugalin, Italian, Espanjan, Belgian, Britannian, USA:n ja Japanin ylivelkaantuminen ei johdu pankeista ja pankkikriisistä vaan siitä, että valtio kuluttaa enemmän kuin tienaa. Suomi ei ole vielä ylivelkaantunut, mutta hyvää vauhtia matkalla sinne, sillä julkistalouden vaje on valtava vaikkei pankkien tukemiseen ole käytetty Suomessa äyriäkään ja ulkomaillekin maksetut tukipaketit ovat hyttysen surinaa valtion viime vuosien kuten myös tulevien vuosien ennustetun velkaantumisen rinnalla.
Neljän vuoden takainen pankkikriisi näyttää olevan Vasemmistopopulistin käsikirjassa painettuna johdantoon, tai sitten kirjassa ei edes lue mitään muuta. Siinä määrin identtistä on poliittisen vasemmiston urputus kaikissa niissä Euroopan maissa, joiden politiikkaa seuraan edes pintaa raaputtamalla.
Turskea julkinen sektori, aivan riippumatta siitä käyttääkö se rahansa fiksusti vai kaataako ne kankkulan kaivoon, on poliittisen vasemmiston lempilapsi. Vasemmisto on jo ajat sitten hukannut kytköksen julkisen sektorin tuotteiden ja rahoituksen välillä ja rahoituksesta on tullut itsetarkoitus ilman mitään palvelu- ja lopputuotekytköstä. Ajatusmaailma sisältää implisiittisesti sen, että korkeat verot ovat oikein ja oikeudenmukaisia, sillä julkinen sektori tuottaa aksiomaattisesti vain hyviä asioita. Kun kysyn poliittisissa keskusteluissa, mitä ne hyvät asiat ovat, minulle vastataan jotakin terveydenhoidosta ja päivähoidosta, mutta kun kysyn, paljonko näihin kohteisiin menee rahaa, kukaan ei tiedä eikä ole edes kiinnostunut.
Osa vasemmistosta elää Arhinmäen lailla puhtaasti valheessa, sillä lahjat kyllä riittävät sen ymmärtämiseen, ettei julkisen sektorin kulutuksesta päädy palveluihin ja apua tarvitseville kuin puolikas. Mutta koska julkisen sektorin erinomaisuus on opin pylväs eikä avoin keskustelulle, päätä pidetään pensaassa ja syytetään pankkeja tai yksityistä sektoria aina kun kassanpohja pilkottaa. Loput ovat yksinkertaisesti typeriä ja kuvittelevat, että kun joku osa rahasta menee tärkeisiin palveluihin,
kaikki muukin raha käytetään aivan yhtä oivallisesti, ja tämä ajatusmaailma ei jätä edes tilaa sille mahdollisuudelle, että julkinen sektori käyttää osan rahoistaan erinomaisen hyvin ja osan aivan luokattoman huonosti.
Oikeistoa ja vasemmistoa pitäisi aivan oleellisesti yhdistää juuri se, että molemmissa ymmärrettäisiin tämä rahankäytön eri hyödyllisyys. Aivan yhtä järjetöntä on äärilibertaristinen “kaikki verot ovat pahoja ja julkinen sektori edustaa kategorista pahaa” -vouhotus, mutta se on Suomessa ollut politiikassa marginaalissa aina. Suomeen saataisiin maailman parhaat julkiset palvelut nykyistä pienemmällä rahoituksella jos ryhdyttäisiin tekemään oikeita asioita, tekemään oikeita asioita oikealla tavalla ja johtamaan oikealla tavalla tekemisen kokonaisuutta sen sijaan, että joka yksikkö ja osasto osaoptimoi omia töitään ja rahojaan ja palkkaa loputtomasti konsultteja keksimään, miten numerot saataisiin viilattua osaston kannalta hyvään ja kokonaisuuden kannalta pahaan suuntaan.
Arhinmäen urputus julkisen sektorin kriisistä on sikälikin aivan täydellisen poskellaan, että juuri tässä nimeomaisessa tapauksessa näyttää siltä, että pankkisektorin kontrolli toimii melko hyvin. Tietenkin nykyisissä velkaantuneiden maiden julkisten sektorien veloissa on merkittävä riski, joten niille ei kannata lainata rahaa ollenkaan tai ainakin tuo laina pitää hinnoitella siten, että se sisältää riskipreemion. Kun pankit eivät tehneet tätä USA:n asuntomarkkinoilla, vaadittiin lisää pankkien sääntelyä. Kun pankit tekevät tätä valtioita lainoittaessaan, vaaditaan lisää pankkien sääntelyä.
Kapitalismin kritiikki on varmasti aina paikallaan kuten kaikkien muidenkin asioiden kritiikki, sillä ilman kritiikkiä hyvätkään asiat eivät jalostu paremmiksi.
Sen sijaan en ymmärrä, miten Suomen tai Kreikan valtio onnistuu kääntämään taloutensa plussalle ja maksamaan velkansa pois, jos kritisoimme kapitalismia oikein voimaperäisesti. Ei sitä ymmärrä Arhinmäkikään, mutta koska hän on suuren julkisen sektorin uskonnolliseen pyhimysasemaan nostaneen populistipuolueen nokkamies, hänelle ei jää pajonkaan liikkumavaraa lausua asiasta mitään järkevää.
Tässä tilanteessa kannattaisi ehkä olla lausumatta mitään ja keskittyä oman hallinnonalan asioihin, mutta Arhinmäki näyttää käyvän eduskuntavaalikampanjaa siinä kuin muutkin hallituspuolueiden pomot, mikä panee miettimään, että hallituksen pitkäikäisyyteen ei taida uskoa enää kukaan.
Tästä puolestaan seuraa se, että kun nykyinen hallitus ei kykene työhön, se joutuu antamaan vallan perussuomalaisille. Sitä tuskin Arhinmäki haluaa eikä kovin moni muukaan, mutta se on seurausta siitä, että pidetään päätä uskollisesti pensaassa ja teeskennellään, että kaikki itse aiheutetut ongelmat ovat pankkien ja kapitalismin syytä.
Arhinmäki syyttää Euroopan velkakriisistä kapitalismia ja “markkinoita” ja kun nyt on velkakriisi, Arhinmäen ratkaisu ongelmaan on yksityiselle sektorille ja sitä kautta kuluttajille suunnattu kostotoimien paketti.
Kuten kirjoitettu on, Euroopan velkakriisi on nimenomaisesti julkisen vallan velkakriisi eikä yksityisen sektorin. Minulle jää hieman hämärän peittoon, miten valtioiden eläminen yli varojensa tulee ratkaistuksi kunhan yksityistä sektoria kiusataan nykyistä enemmän. Arhinmäki näyttääkin

Irlannin ylivelkaantuminen todellakin johtuu pankkikriisistä, muttei ole kansainvälisen kapitalismin salaliiton tulos vaan Irlannin omatekoinen rakennelma, jossa kukaan ei huomannut, että kansantuote kasvaa ainoastaan siksi, että väki myy asuntoja toisilleen joka päivä hieman kalliimmalla. Nykyinenkin sääntely olisi mahdollistanut jopa Irlannissa asiaan puuttumisen jos olisi ollut tahtoa ja näkemystä, mutta sitä ei sieltä löytynyt kuten ei löytynyt pankkivalvojalta Islannissakaan.
Kreikan, Portugalin, Italian, Espanjan, Belgian, Britannian, USA:n ja Japanin ylivelkaantuminen ei johdu pankeista ja pankkikriisistä vaan siitä, että valtio kuluttaa enemmän kuin tienaa. Suomi ei ole vielä ylivelkaantunut, mutta hyvää vauhtia matkalla sinne, sillä julkistalouden vaje on valtava vaikkei pankkien tukemiseen ole käytetty Suomessa äyriäkään ja ulkomaillekin maksetut tukipaketit ovat hyttysen surinaa valtion viime vuosien kuten myös tulevien vuosien ennustetun velkaantumisen rinnalla.
Neljän vuoden takainen pankkikriisi näyttää olevan Vasemmistopopulistin käsikirjassa painettuna johdantoon, tai sitten kirjassa ei edes lue mitään muuta. Siinä määrin identtistä on poliittisen vasemmiston urputus kaikissa niissä Euroopan maissa, joiden politiikkaa seuraan edes pintaa raaputtamalla.
Turskea julkinen sektori, aivan riippumatta siitä käyttääkö se rahansa fiksusti vai kaataako ne kankkulan kaivoon, on poliittisen vasemmiston lempilapsi. Vasemmisto on jo ajat sitten hukannut kytköksen julkisen sektorin tuotteiden ja rahoituksen välillä ja rahoituksesta on tullut itsetarkoitus ilman mitään palvelu- ja lopputuotekytköstä. Ajatusmaailma sisältää implisiittisesti sen, että korkeat verot ovat oikein ja oikeudenmukaisia, sillä julkinen sektori tuottaa aksiomaattisesti vain hyviä asioita. Kun kysyn poliittisissa keskusteluissa, mitä ne hyvät asiat ovat, minulle vastataan jotakin terveydenhoidosta ja päivähoidosta, mutta kun kysyn, paljonko näihin kohteisiin menee rahaa, kukaan ei tiedä eikä ole edes kiinnostunut.
Osa vasemmistosta elää Arhinmäen lailla puhtaasti valheessa, sillä lahjat kyllä riittävät sen ymmärtämiseen, ettei julkisen sektorin kulutuksesta päädy palveluihin ja apua tarvitseville kuin puolikas. Mutta koska julkisen sektorin erinomaisuus on opin pylväs eikä avoin keskustelulle, päätä pidetään pensaassa ja syytetään pankkeja tai yksityistä sektoria aina kun kassanpohja pilkottaa. Loput ovat yksinkertaisesti typeriä ja kuvittelevat, että kun joku osa rahasta menee tärkeisiin palveluihin,

Oikeistoa ja vasemmistoa pitäisi aivan oleellisesti yhdistää juuri se, että molemmissa ymmärrettäisiin tämä rahankäytön eri hyödyllisyys. Aivan yhtä järjetöntä on äärilibertaristinen “kaikki verot ovat pahoja ja julkinen sektori edustaa kategorista pahaa” -vouhotus, mutta se on Suomessa ollut politiikassa marginaalissa aina. Suomeen saataisiin maailman parhaat julkiset palvelut nykyistä pienemmällä rahoituksella jos ryhdyttäisiin tekemään oikeita asioita, tekemään oikeita asioita oikealla tavalla ja johtamaan oikealla tavalla tekemisen kokonaisuutta sen sijaan, että joka yksikkö ja osasto osaoptimoi omia töitään ja rahojaan ja palkkaa loputtomasti konsultteja keksimään, miten numerot saataisiin viilattua osaston kannalta hyvään ja kokonaisuuden kannalta pahaan suuntaan.
Arhinmäen urputus julkisen sektorin kriisistä on sikälikin aivan täydellisen poskellaan, että juuri tässä nimeomaisessa tapauksessa näyttää siltä, että pankkisektorin kontrolli toimii melko hyvin. Tietenkin nykyisissä velkaantuneiden maiden julkisten sektorien veloissa on merkittävä riski, joten niille ei kannata lainata rahaa ollenkaan tai ainakin tuo laina pitää hinnoitella siten, että se sisältää riskipreemion. Kun pankit eivät tehneet tätä USA:n asuntomarkkinoilla, vaadittiin lisää pankkien sääntelyä. Kun pankit tekevät tätä valtioita lainoittaessaan, vaaditaan lisää pankkien sääntelyä.
Kapitalismin kritiikki on varmasti aina paikallaan kuten kaikkien muidenkin asioiden kritiikki, sillä ilman kritiikkiä hyvätkään asiat eivät jalostu paremmiksi.
Sen sijaan en ymmärrä, miten Suomen tai Kreikan valtio onnistuu kääntämään taloutensa plussalle ja maksamaan velkansa pois, jos kritisoimme kapitalismia oikein voimaperäisesti. Ei sitä ymmärrä Arhinmäkikään, mutta koska hän on suuren julkisen sektorin uskonnolliseen pyhimysasemaan nostaneen populistipuolueen nokkamies, hänelle ei jää pajonkaan liikkumavaraa lausua asiasta mitään järkevää.
Tässä tilanteessa kannattaisi ehkä olla lausumatta mitään ja keskittyä oman hallinnonalan asioihin, mutta Arhinmäki näyttää käyvän eduskuntavaalikampanjaa siinä kuin muutkin hallituspuolueiden pomot, mikä panee miettimään, että hallituksen pitkäikäisyyteen ei taida uskoa enää kukaan.
Tästä puolestaan seuraa se, että kun nykyinen hallitus ei kykene työhön, se joutuu antamaan vallan perussuomalaisille. Sitä tuskin Arhinmäki haluaa eikä kovin moni muukaan, mutta se on seurausta siitä, että pidetään päätä uskollisesti pensaassa ja teeskennellään, että kaikki itse aiheutetut ongelmat ovat pankkien ja kapitalismin syytä.
blog comments powered by Disqus