Kunnianarvoisa vaarini sanoi vuonna 1994 ennen EU-äänestystä, että EU ei tule enää hänen asiansa juurikaan olemaan, ja että nuorempien nähtäväksi jää, onko se hyvä vai paha, mutta että hän aikoo äänestää kyllä, sillä Paavo Väyrynen vastustaa jäsenyyttä, ja Väyrysen kanssa on usein kannattanut olla eri mieltä.

Päivi Lipponen on muodostumassa minulle hieman samanlaiseksi hahmoksi kuin Väyrynen vaarille. Katson, mitä Lipposka ehdottaa ja saan heti uusia ajatuksia siitä, miten ei ainakaan pitäisi tehdä.

Tällä kertaa Lipponen muistuttaa meitä, että EU:n pitää ryhtyä pontevasti toimeen, sillä verokilpailu on haitallista ja sen käynnistyminen pitää estää.

Tämähän on mantra, jota vasemmalta kuullaan jatkuvasti. Verokilpailu on haitallista, sillä se vaarantaa julkiset palvelut. Tämä on Haukion Kala -tyyppinen hokema, jota ei suuremmin perustella mitenkään. Verokilpailu on paha, koska se aiheuttaa julkiselle sektorille paineita menoleikkauksiin. Kun implisiittisesti oletetaan, että kaikki julkisen sektorin käyttämä raha menee sairaanhoitajien ja lastentarhantätien palkkoihin, voidaan tiikerinloikata johtopäätökseen, että verokilpailu aiheuttaa supistuksia terveydenhoitoon, ja kun lastentarhantäditkin mainitaan, saadaan myös “ajatelkaa lapsiamme” -argumentti esiin.

Kun kerran Lipponen vastustaa verokilpailua EU:ssa, on pakko lähteä siitä, että verokilpailussa on sittenkin joku meriitti, ja että mainitsemani päättelyketju ei ole totta. Lähdin pyörittelemään asiaa mielessäni, ja löysin mielestäni perusteltuja syitä myös verokilpailun käynnistämiselle.

Ajatus verokilpailun vastustajilla on se, että EU-maista joku lopettaisi valtaosan julkisista palveluista ja täten myös veroista, joten kaikki bisnes siirtyisi sinne, ja näin muiden maiden verotulot romahtaisivat ja syntyisi dominoefekti. Tässä ajatuksessa ei ole muuta vikaa kuin se, ettei se ole totta kummaltakaan osin.

Kun julkisen sektorin leikkaukset ovat aiheuttaneet Kreikassa valtavia mielenosoituksia, yleislakkoja, kuolonuhreja vaatinutta hulinaa ja vähäistä suuremman vallankumousuhan, missä on se maa, joka lähtisi leikkaamaan julkisia palveluja niin radikaalisti, että saisi merkittävän veroedun? Ne maat, joissa julkisia palveluja on, tuntuvat olevan etelästä pohjoiseen sellaisessa asennossa, ettei näiden julkisten palvelujen merkittävä leikkaus tule kyseeseen, sillä kansalaiset eivät yksinkertaisesti halua niin tehtävän. Samanlaista hulinaa on ajoittain Ranskassa. Saksassa hulina on saksalaisen jäyhää, mutta mieltä osoitetaan sielläkin ja vallankahva on hyvin varovainen mihinkään palveluihin koskiessaan. Pohjoisessa ei edes uskalleta ehdottaa palveluihin koskemista, sillä se tietäisi vaalitappiota.

Itä-Euroopan maissa ei ole varsinkaan tulonsiirtopuolella samoja julkisia palveluja kuin Länsi-Euroopassa. Näissä maissa veroasteet ovat selvästi matalammat kuin ns. vanhassa EU:ssa. Eipä ole bisnes pakannut kamojaan Suomesta, Saksasta, Ranskasta ja Britanniasta ja muuttanut sankoin joukoin Bulgariaan. Tietysti sinne on siirtynyt firmoja, sehän on koko EU:n idea, mutta mitään massapakoa ei ole nähty.

Minä näen asian niin, että missään EU-maassa ei haluta merkittäviä leikkauksia peruspalveluihin ja perusturvaan siksi, että yritykset saisivat kevyemmät verot. Toisaalta yritykset eivät nytkään etsi kaikkein matalinta mahdollista verokantaa kuten eivät etsi palkansaajatkaan.

Missä on siis verokilpailun aiheuttama ongelma?

Verokilpailun voisi ajatella olevan hyvä asia, sillä yleinen mielipide ei salli verotuksen polkumyyntiä kun se alkaisi leikata palveluja. Toisaalta taas kaikissa vanhoissa eu-maissa ongelma on se, että julkisesta rahasta iso osa päätyy johonkin kankkulan kaivoon. On tehottomuutta, byrokratiaa, turhanaikaisia hankkeita, joutavia tukiaisohjelmia, mitään tuottamattomia “maan tapoja”, korruptiota ja välistävetoa.

Jos verokilpailu saataisiin jotenkin käyntiin, maiden olisi pakko puuttua juuri tähän. Peruspalveluista ei voi leikata, sillä tulee kapina, mutta jos joku maa saa merkittävän veroedun siitä, että sen julkinen sektori toimii tehokkaasti, muiden on pakko tulla perässä, jos tuon veroedun hyödyntäminen tehdään hieman nykyistä helpommaksi. Palkansaaja ja veronmaksaja taas hyötyvät siitä, että julkisesta sektorista rassataan pois turha läski ja keskitytään oleelliseen. Ostovoima paranee, peruspalvelut ovat aivan yhtä hyvät kuin ennenkin, yritysten välinen kilpailu paranee kun sitä ei vääristetä tukiaisilla joillekin firmoille ja joutavien kiusanteko- ja kyttäysohjelmien poistaminen parantaa yleistä elämänlaatua.

Nyt näin ei tarvitse tehdä, koska suunnilleen kaikki on sidottu EU:ssa turpeeseen. Poliitikot voivat olla tekemättä mitään, sillä heitä ei pakoteta siihen. Kun selitetään, että verokilpailu on paha ja hölmöt uskovat tämän, ei jatkossakaan tapahdu mitään.

Verokilpailu on tässä skenaariossa haitallista vain, jos sattuu olemaan mitään tuottamattomassa julkisen sektorin suojatyöpaikassa ja tietää, että oma puuhastelu ei ole millään tavoin oleellista peruspalvelujen ja infrastruktuurin ylläpidossa.